G:Millastakohan olis olla yli kolmekymppinen ja lapseton? ;)

Lapset siinä 20 vuoden hujakoilla saanut ei tajua että on eri juttu olla lapseton yli 25v kun alle 25v..niin rahallisesti kun ajatusmaailmastaakin..ja se on korvaamatonta aikaa se jota lasten kanssa ei voi kokea.

 

Kamalaa! Kun lasta on yrittänyt 5v niin siinä on huumori koetuksella... :'(

 

Lapset siinä 20 vuoden hujakoilla saanut ei tajua että on eri juttu olla lapseton yli 25v kun alle 25v..niin rahallisesti kun ajatusmaailmastaakin..ja se on korvaamatonta aikaa se jota lasten kanssa ei voi kokea.

No meidän onneksemme ei sitten tajuta. Eipähän tiedä mistä on jäänyt paitsi, jos on jäänyt.

Itse olen erittäin tyytyväinen elämääni, aina ollut, vaikka eka lapsen sain 20v.

 

Tuskin niin paljon erilaista mitä mulla oli 28v lapsettomana. Töitä, harrastuksia, toimiva parisuhde. Matkusteltiin vapaammin ja jännempiin paikkoihin mitä nykyään lasten kanssa. Saatiin vapaa-aamuisin nukkua pidempään, käydä ulkona syömässä romanttisissa merkeissä silloin kun vaan huvitti. Ylitöitäkin pystyi ottamaan ilman että ensin piti varmistaa lasten hoito.

Ei se yhtään hullumpaa elämää ollut ja nykyisin välillä pahimman kaaoksen keskellä sitä lämmöllä muistelenkin. Mutta aikansa kutakin, nyt ollaan sitten näin.

 

Miksi lapsettoman elämä olisi tyhjää?? On aikaa harrastaa, tavata ystäviä ja tehdä sellaisia asioita, joita perheellinen ei pysty, koska ei tunnu olevan aikaa!

Voi toki harrastaa ja tehdä kaikenlaista, mutta mun mielestä perhe (omat lapset) on silti jotain, mikä on ainutlaatuista, eikä sitä voi korvata millään.
Ihmettelen, miten joku ei halua kokea sitä.

Ehkä sulle. Muilla vois sitten olla muita juttuja jotka on heille ensiarvoisen tärkeitä, ainutlaatuisia kokemuksia vaikkeit sinä niitä ymmärtäisikään.

Miksi sen oman jutun pitää aina olla yleispätevästi ainoa oikea tapa ja kaikki muut on väärin?

 

32 täytän, lasta yritetty jo pidempään. Minkäs teet kun ei tärppää. Kaverit jakaa fiksuja ohjeita, että eikö teidänkin jo kannattaisi lapsia tehdä, tai ettekö ymmärrä mikä rikkaus lapset ovat. Mitä se kellekkään kuuluu milloin kukakin perheen perustaa jos ylipäätään perustaa. Ei ole kohteliasta noin henkiökohtaisia asioita udella jos ko. henkilö ei asiaa ole itse ottanut esille. Tuollaisilla puheilla saattaa olla syviä haavoja tekevä vaikutus.

mun mielestä sun kannattais ottaa puheeksi ystäviesi kanssa, että olette kyllä yrittäneet lasta jo pidempään. loppuisivat turhat utelut.

 

Niinh... itse ensimmäiset lapset sain 18-21v, nyt odotan, olen 26v.. ja kahdenkymmenenvuoden päästä olen vapaa tekemään täysin mitä haluan... Onneksi on mahdollisuus valita!! Eikä perhettä ole pakko perustaa joko alle 30v tai yli 30v. Jokaiselle jotain

Tässä se tulikin. Olen vapaa tekemään täysin mitä haluan. Siltä se tuntuu!

 

En voi sille mitään mutta mun näkökulmasta lapsettomien yli kolmekymppisten elämä vaikuttaa tosi tyhjältä.

Onpa reipas yleistys. Samalla tapaa minäkin voisin sanoa, että lapsiperheiden elämä vaikuttaa tyhjältä. Minnekään ei pääse ilman jumalatonta suunnittelua (=asenteesta paljon kyllä kiinni), aina on se mukula lahkeessa kiinni, kaikki menee lasten ehdoilla ja omien tarpeiden täyttämiseen ei jää rahaa eikä aikaa. Eikä ystävien tapaamiseen, jos sellaisia (vielä ) on. Kuulostaa aika tyhjältä tuokin.

Voisin kiteyttää tämän aiheen yhteen sanaan. Yksinäistä.
Toki on harrasteita sekä ystäviä, mutta ei noista ole kuitenkaan perheen korvikkeeksi.

Kaikki eivät tosin haluakkaan perhettä.
Itse en lukeudu heihin kylläkään :saint:

Älä unohda, että myös pariskunnat ilman lapsia ovat perheitä! Ei siihen lapsia tarvita. Mulla on avomies, ja hän on todellakin mulle se perhe.

Ja tuo yksinäisyysväite on täysin perätön, aika moni äitikin täällä näyttää kertovan yksinäisyydestään ja hakee uusia ystäviä (kun entiset jäivät perheen myötä, eh?)

 

Mun täytyy sanoa että tuo matkustelu on mielestäni maailman huonoin veruke tässä kohtaa. Kenelle ihan oikeasti voi joku matka yleensäkin merkitä enempää kuin oma lapsi? Että jotain voisi muka oikeasti harmittaa että kun tuli tehtyä tuo meidän pikku Milla, kun olis voinut matkustella muuten?

Ei varmaan jälkikäteen (kuka tietää?!) kadutakaan, mutta ainakin tässä vaiheessa esim. minä kuulun niihin, jotka valitsee mieluummin sen oman vapauden ja matkustelun, kuin lapsen. Ahdistus ajatustakin kohtaan on niin suuri, ja vielä on paljon asioita koettavana. En halua että lapsi aikanaan, jos sellainen joskus tulee, joutuu siinä vaiheessa kärsimään äidistä joka tuntee itsensä vangituksi perhe-elämään.

Voihan sitä eläkeläisenäkin matkustella, jos sattuu selviämään sinne asti hengissä, itse en ajatellut ottaa riskiä .

 

Täällä mammat marmattaa, että mitä työtä voisin tehdä kun olen kotiäiti eikä ole mihinkään koulutusta. Itse lapsettomana olen lukenut 4 tutkintoa ja näin taantuma aikana kun ovi sulkeutuu yhdestä työpaikasta niin toisesta tai kolmannesta tai neljännestä onkin töitä tarjolla.

tottaha tuokin suurimmalti osin. itse oln 25v. kahden äiti ja on lukiopohjainen ammattitutkinto alla, työkokemustakin löytyy kolmelta eri alalta, työtön en ole ollut ikinä. nytkin kun kuopus täytti 2,5v. menin heti töihin ja sillä tiellä ollaan. en ehkä ole matkustellut ennen lapsia, mutta kerkiän vallan mainiosti lähtemään vaikka reppureissulle kun olen 40v. tai aiemmin, mikäs minua estää, eiköhän kuitenkin teini ikäiset lapset pärjää mummon hoivissa muutaman viikon. kun esikoinen on 18 olen itse 37. elämänkulku on ihan ihmisestä itsestään kiinni, opiskelemaan kerkiää vähän vanhempanakin ja töitäkin kerkiää loppuelämän tekemään, tai vaihtoehtoisesti opiskelee nuorena ja tekee sitten lapset vanhempana.

 

Mä oon lapseton 27v ja tyytyväinen elämääni niin kuin se juuri nyt on. En tiedä, haluanko lapsia. (Pitäisi kyllä parin vuoden sisään tietää.)

Muoks: Vapaa-ajallani teen juuri niitä asioita, joita täällä luetellaan "Mitä tekisit jos lapset olisi vklopun hoidossa?" -gallupeissa.

 

Mun täytyy sanoa että tuo matkustelu on mielestäni maailman huonoin veruke tässä kohtaa. Kenelle ihan oikeasti voi joku matka yleensäkin merkitä enempää kuin oma lapsi? Että jotain voisi muka oikeasti harmittaa että kun tuli tehtyä tuo meidän pikku Milla, kun olis voinut matkustella muuten?

Ei varmaan jälkikäteen (kuka tietää?!) kadutakaan, mutta ainakin tässä vaiheessa esim. minä kuulun niihin, jotka valitsee mieluummin sen oman vapauden ja matkustelun, kuin lapsen. Ahdistus ajatustakin kohtaan on niin suuri, ja vielä on paljon asioita koettavana. En halua että lapsi aikanaan, jos sellainen joskus tulee, joutuu siinä vaiheessa kärsimään äidistä joka tuntee itsensä vangituksi perhe-elämään.

Voihan sitä eläkeläisenäkin matkustella, jos sattuu selviämään sinne asti hengissä, itse en ajatellut ottaa riskiä .

itse en ajatellut ottaa riskiä että sukuni ei jatkukkaan

 

Minulla on lähipiirissä kanssa lapsettomia, yli 30 vuotiaitakin ovat kaikki. Ihan kivat elämät heilläkin on, paljon kaikkea harrastusta ja muuta. Toinen matkusti joku aika sitten mm etelä-mantereellekin ja oli aivan huikea reissu. Se on sitä mitä he haluaa. Onnellisilta vaikuittavat, ei minusta muulla ole merkitystä.

no niinpä! Ei elämän tarkoitus ole lasten saanti!

 

Olisihan se kamala ajatus, ainakin minulle joka lapsista olen haaveillut jo 20-kymppisenä. Ei lapset varmaan ihan koko elämän tarkoitus ole, mutta mulle kyllä niin suuri asia että en osais kuvitella enää ilman niitä. Elämä olisi todella tyhjää. Lapset tuo elämään jatkuvuutta, elämänsisältöä ja asioita joita ei koskaan voisi saada lapsettomana.

 

Millaistakohan se olisi? Omalla kohdallani ei varmasti juurikaan toisenlaista.. En pidä tällaisista keskusteluista, joissa halutaan tehdä jotain ihme kastijakoa.. aivan kuin osa pönkittäisi itseään näissä keskusteluissa.. Sympatiat yli 30 v. lapsettomille, jotka tahtomattaan ovat sellaisia, se varmasti sattuu ja sattuu myös lukea tällaisia ketjuja

 

Mä tunnen monia, jotka eivät koskaan halua lapsia, mutta heillä onkin koirat, joihin purkaa sen minkä toiset purkaa lapsiinsa. Ja voin sanoa, että elämä koirien kanssa ei ole tylsää eikä kurjaa. Ei ne lapset ole ainoa elämänilon tuoja.

peesi. koira on parempi kun lapsi, niin paljon helpompi, ei kiukuttelua, koulukiusaamista, teiniryyppäyskokeiluja tms. ja iloinen !!!

 

mun elämä olisi takuulla ihan mukavaa lapsettomanakin

 

Mulla ei ole edes tuota koiraa. Tai mitään muutakaan lemmikkiä. Liian sitovaa. Tai no ehkä jonkun etanan saisin pidettyä hengissä.

 

Mulle taitaa tulla 33 mittariin just ennen kuin eka syntyy.

Olen matkustellut ja nauttinut sinkkuudesta ja perheettömyydestä, mutta ei se ole vapaaehtoinen valinta ollut, ainakaan enää siinä 25 ikävuoden jälkeen. Jossain vaiheessa elämän itsekeskeisyys alkaa vain tuntua tyhjältä, ei mikään vapaaehtoistyö ja lähimmäisen auttaminenkaan siihen tuo tarpeeksi sisältöä, loppujen lopuksi.

Muistan miten vierailin hyvän ystäväni kaoottisessa kodissa jota asusti pari lasta ja melko epäkäytännölliset (ja aika ajoin hyvin turhautuneet ja väsyneet) vanhemmat, ja aina tuli niin yksinäinen olo kun palasin siistiin yksiööni. Ystävän koti tuntui suloiselta turvalliselta pesältä, rakkaudentuoksuiselta ja elämänmakuiselta. Itsellä oli kyllä kirjat ja elokuvat ja kaikenlaista luovaa toimintaa ja jännittäviä ihmissuhteita, mutta... silti... jotenkin tyhjää.

(Saa nähdä kuinka paljon tulen sinkkuaikojani vielä kaipaamaan jahka se haaveilemani suurperhe on koossa )

 

Nostan, tää oli kiinnostava.

 

Paljosta olisin paitsi jäänyt, tosin eihän sitä edes tietäisi kuinka paljosta.

 

Jaah... Voisin kuvitella että yli kolmekymppisenä ja lapsettomana olisin enemmän tai vähemmän hajalla, lapsia kun olen hartaasti toivonut niin kauan kun olen perheestä osannut haaveilla. Jos olisimme jääneet lapsettomiksi, olisin luultavasti käyttänyt vuodet opiskeluun ja matkusteluun. Ja kärsinyt tyhjästä sylistäni valtavasti.

Luojan kiitos näin ei käynyt.

 

Mä olen 34-v ja mulla on kolme lasta. Poikien tapellessa ja vauvan roikkuessa jalassa itkien eroahdistusta niin etten edes vessaan pääsisi väkisinkin tulee mieleen sama kysymys kuin ap:lle

Eikä muuten ole pitkä aika kun mieheltä kysyin että mitä me tehtiin ennen kuin meillä oli lapsia. Ei muistanut hänkään

 

Mä olen 34-v ja mulla on kolme lasta. Poikien tapellessa ja vauvan roikkuessa jalassa itkien eroahdistusta niin etten edes vessaan pääsisi väkisinkin tulee mieleen sama kysymys kuin ap:lle

Eikä muuten ole pitkä aika kun mieheltä kysyin että mitä me tehtiin ennen kuin meillä oli lapsia. Ei muistanut hänkään

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon Mutta siis kaikesta huolimatta en haluaisi olla sinkku ja lapseton. Olen 35v ja en voisi kuitenkaan oikeasti kuvitella elämääni ilman lapsia ja miestä. Mutta toisaalta ymmärrän niitäkin jotka haluavat elää sellaista elämää. Lähin ystäväni on 40v sinkku ja lapseton, jolla koira. Ja hän elää kyllä hyvin rikasta elämää.