Meidän perhe on monikulttuurinen. Lasten parhaimmista ystävistä (niistä, joiden kanssa he ovat pienestä asti aikaa viettäneet) osa on täysin suomalaisia, osa maahanmuuttajia, osa puoliksi ulkomaalaisia. Ystävissä on niin vaaleaa kuin mustaihoistakin lasta, ja kaikkea siltä väliltä. On monenlaista perhemallia (yh-perhettä, kahden äidin perhettä, uusioperhettä, ydinperhettä, yh-iskää, isovanhemman kanssa asuvaa, lastenkodissa asuvaa) ja monenlaista varallisuusluokkaa. On juutalaista, muslimia, Jehovan todistajaa, luterilaista, ortodoksia, ateistia, mitähän vielä.
En puhu neekereistä, mustalaisista, läskeistä tms vaan käytän ihmisistä etunimiä. Päiväkodin "Stephan" ei ole koskaan ollut "se musta poika" vaan Stephan, päiväkotikaveri, ja lapset on sokeita ihonvärille. Naapuruston sairaalloisen ylipainoinen nainen ei ole puheissani "se F-rapun läski" eikä naapuritalon romaninainen ole "se mustalaisnainen" vaan Hannele. Jne.
Tässä perheessä ja tällä elämäntavalla lapsistakin kasvaa ihan itsestään suvaitsevaisia. Ei heitä siihen tarvitse erikseen kasvattaa, vaan heille on aina ollut itsestäänselvyys että ihmisiä on eri näköisiä ja kokoisia, eri kieltä puhuvia, eri tavoin pukeutuvia, jne.