G: Elämäsi pahin henkinen tuska?

Iskän kuolema ja pojan kohtukuolema yllättäen rv 40+5 - molemmat vajaan vuoden sisällä :'(

 

Rakkaan äitini kuolema viime syksynä ja oma kipuni jalkapohjissani borrelioosin takia.Täällä sitä olen nyt ollut tiistaista asti reumaliiton kuntoutussairaalassa ja todettiin lääkärin kanssa,että jalkahermoni ovat lopullisesti pilalla,että minun olisi pitänyt päästä hoitoon jo kesällä 2006 borrelioosin takia,mutta jouduin odottamaan kevääseen 2007 jolloin kipu oli jalkapohjissa jo niin kovaa,että kävely ei onnistunut ja sain rullatuolin käyttööni,jalkani ovat siis lopun elämääni kipua täynnä ja kävelykyky saattaa mennä myöhemmin kokonaan borrelioosin takia.Olen nyt todella maassa tämän borrelioosi kivun takia.

:'(

 

kun elämäni rakkaus jätti

 

Isän täysin yllättävä kuolema 25.1.2008

 

Isän vakava sairastuminen ja fyysinen väkivalta rakkaalta ihmiseltä. :'(

 

Pikkuveljen kuolema(kuoli vastasyntyneenä..) , vanhempien alkoholismi ja väkivaltainen/riitaisa suhde kun olin lapsi/nuori, abortti kun olin 17v., ero lasten isästä (elämäni rakkaus..).......

 

oman äidin käytös minua ja läheisiäni kohtaan jokunen vuosi sitten tuntui pahemmalta kuin kuolema. välit ovat vieläkin kireät eivätkä varmaan koskaan kokonaan parane

 

pienen poikani kuolema 11 tunnin ikäisenä

 

Oman mielenterveyden puolesta pelkääminen.

 

olenko kamala ihminen, jos sanon, että sellaiselle, jolle mummun kuolema on kamalinta maailmassa, ei ole paljon pahaa tapahtunutkaan? *sateenvarjo auki*
Musta vaan tuntuu, että onhan se kuitenkin normaalia elämän kiertokulkua, että vanhat ihmiset kuolee pois uusien edestä ja aikuisen ihmisen mummun voisi jo ajatella olevan siinä iässä, ettei hänen kuolemansa nyt enää ihan niin maata kaatavaa voi olla, surullista kylläkin.

Pakko kommentoida,että harvinaisen rumasti sanottu.Olkoonkin vaan elämän normaalia kiertokulkua,niin on moni muukin asia jos oikein ajattelee.Miten ikinä voisi toisen surua määritellä jollain mittarilla?!Mun elämä ei tosiaankaan ole ollut mitenkään helpoimmasta päästä mutta siltikin mikään ei ole ikinä niin koville ottanut kuin ISOMUMMUNI kuolema.Ilman häntä en olisi varmasti hengissä selvinnyt nuoruudestani. :heart:

saanko kysyä kimurantti, minkä ikäisiä olette/olitte, isomummusi ja sinä?
tarkoitukseni ei ollut sanoa rumasti, se on vain mielipiteeni. omat isovanhempani ovat kuolleet 69, 62 ja 93 vuotiaina, yks mummu on nyt elossa ja 94v. itse olen 39v. (jos ketän nämä tiedot kiinnostavat)

Saa kysyä.Mummu oli kuollessaan 94-vuotias,itse olin 22.Mummu oli mun elämäni tärkein henkilö ja mun ehdoton sielunkumppani(ikäerolla ei ollut merkitystä).En usko tässä elämässä tapaavani toista hänenkaltaistaan ihmistä! :heart:

Minä ymmärrän oikein hyvin, että Mummu voi olla ihmisen elämän tärkein henkilö. Minulle oma Mummuni on opettanut kaikkein tärkeimmät asiat elämässä! Paikannut "haavoja", joita oma äitini on minulle aiheuttanut. Ja sielunkumppanikseni voin myös Mummuani sanoa. Hän on 80 v. ja minä 30 v. Elämäni kovin henkinen "taakka" on äitini tekemä henkinen väkivalta minua kohtaan lähes näihin päiviin asti.

 

Kun yritin itkien keksiä itkevälle/raivoovalle pojalle, jotain selitystä miksi hänen isänsä ei häntä tule tapaamaan. Pojan ahdistunut kamala olo tuntui myös äidillä :'( :'(

 

Isäni sairastuminen.

 

Kyllä se on varmasti ollut viimeeksi kuluneet 2 vuotta. Avioliitto ja heti perään ero, yllätysvauva jonka odotusajan ja vauva-ajan olin yksin esikoisen kanssa, työkuviot vituillaan, taloudellinen epävarmuus, univelka ja se koko yksin olo. Onneksi ollaan nyt voiton puolella.

 

koulukiusaus :'(

 

Miehen vakava sairastuminen ja "porttien kolkuttaminen" esikoisen ollessa vasta 1kk vanha... Onneksi oli vauva josta saatiin molemmat voimaa ja joka oli kuitenkin niin pieni, ettei muista mitään. Nyt kaikki hyvin, vuosikontrollit enää jännittää...

 

Erittäin läheisen ystävän itsemurha :'(

 

Raiskaus

 

kuolleena syntynyt vauva

 

Huostaanotto ja koko lapsuus lastenkodissa, Jatkuva toivo kotiinpääsemisestä ja toivon murkautuminen jatkuvasti, joka päivä. Toisen vanhemman kuolema ja alituinen huoli muista ihmisistä. Jatkuva häpeä omasta tilasta lapsuudessa

 

Se 3-4 kuukauden piina, kun asuttiin romanien alapuolella kauhutalossa Karhuvuoressa. :kieh:

 

Ei kai se, että isovanhemman kuolemaa pitää itseään syvimmin koskettaneena ja henkistä kipua eniten aiheuttaneena asiana tarvitse merkitä sitä, ettei olisi elämässään mitään kokenut ja paljolta säästynyt.
Voihan isovanhempi olla vaikka se elämän kaikkein tärkein ja rakkain ihminen, koko lapsuuden turva ja tuki, kenties ainoa ihminen, joka on pitänyt huolta ja rakastanut.
Olkoonkin, että isovanhemman kuolema on usein ns. luonnollinen, siinä mielessä kuin vanhan ihmisen poismeno yleensä on.

Isovanhemman kuolema voi jättää sellaisen aukon elämään, joka ei koskaan tule enää täyttymään.

Omien isovanhempieni kuolemasta, en ajattele, että ne olisivat minua eniten satuttaneita asioista. Isän kuolema ja ennenkaikkea isän sairaus ja se kuinka pieneksi ja hauraaksi ja avuttomaksi se hänet teki- on yksi niistä asioista, jotka ovat aiheuttaneet eniten tuskaa.
Äitini alkaa olla iäkäs, eikä vuosia ole ehkä enää montaa. Hänen kuolemansa, vaikka kuinka siihen ns. varautisinkin tulee olemaan sellainen asia, jota on vaikea kestää. Sitä aukkoa ei täytä mikään.

 

2 keskenmenoa,isovanhempien ja serkun kuolema ne on kamalimpia.

 

7 vuotta kestänyt lapsettomuus,lukuisat keskenmenot,tieto että biologista omaa lasta ei saada,miehen pettäminen,oma lapsuuteni,onhan noita kertynyt ja varmasti lisää tulossa.

 

Lapsettomuus.

 

Ei pysty erittelemään. Vuodet 2005, 2006, 2007 ja 2008