G: Elämäsi pahin henkinen tuska?

esikoispojan kuolema :'(

voi kamala, otan osaa! mitä tapahtui (ei tietenkään ole pakko vastata jos et halua)?

 

Käyn sitä juuri läpi. Lääkärit eivät antaneet toiveita masuvauvani eloonjäämisestä. Päivä kerrallaan mennään :'(

Mikä tilanne teillä on nyt?

 

lapsettomuus

 

Käyn sitä juuri läpi. Lääkärit eivät antaneet toiveita masuvauvani eloonjäämisestä. Päivä kerrallaan mennään :'(

Mikä tilanne teillä on nyt?

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1113872#m12040790 tuolla on siitä juttua...

 

olenko kamala ihminen, jos sanon, että sellaiselle, jolle mummun kuolema on kamalinta maailmassa, ei ole paljon pahaa tapahtunutkaan? *sateenvarjo auki*
Musta vaan tuntuu, että onhan se kuitenkin normaalia elämän kiertokulkua, että vanhat ihmiset kuolee pois uusien edestä ja aikuisen ihmisen mummun voisi jo ajatella olevan siinä iässä, ettei hänen kuolemansa nyt enää ihan niin maata kaatavaa voi olla, surullista kylläkin.

Tottahan se on, että jos mummun kuolema on ollut kamalinta maailmassa, niin ei ole paljon pahaa tapahtunutkaan.
Mutta ei kärsimys ihmistä jalosta, eikä ihminen ole toista huonompi vaikkei hänen elämässään olisikaan ollut väkivaltaista ex-miestä, nuorena kuollutta parasta ystävää, ja sairautta josta selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä.
Mitä vähemmällä kärsimyksellä pääsee, sen parempi mun mielestä.

Minun mielestäni juuri näin ja siksi vastasinkin omalta kohdaltani, ettei minua ole kohdannut vielä mikään iso vastoinkäyminen tai suru. JOllekin se suurin suru voi olla marsun kuolema ja sehän on mahdottoman hyvä asia, jos niin on

Mä jankutan vielä tästä aiheesta...Väitän oikeesti,että helpolla en tosiaan elämässäni ole päässyt vaikka koenkin, että mummuni kuolema on ollut mulle suurin henkinen suru mun elämässäni.Helposti voisin nostaa jonkun muunkin traumaattisen tapauksen tämän edelle(joka ehkä muista kuulostaisi "pahemmalle" surulle).Kaikenlasta kyllä löytyisi valittavana huumekuolemista alkoholismiin ja kaikkea siltä väliltä....Olen samaa mieltä,että mitä vähemmällä surulla pääsee niin tottakai se on parempi.Surua ei siltikään yhtään helpota tieto ns.luonnollinen poistumasta(esim.että mummu oli jo vanha).Pitäisikö mun jollain mittarilla katsottuna surra enemmän mun nuorena huumeisiin kuollutta ystävääni kuin vanhana kuollutta sielunkumppaniani?Oikeesti olen kiinnostunut kuulemaan millä mittarilla näitä toisten suruja voi laittaa "pahemmuus"järjestykseen?

 

-isän alkoholismi
-isän itsemurha
-isän ja sen veljen yrityksen konkkaan meno, ja sitä myöten meijän kodin menetys pankille..
-serkun kuolema

 

Mä jankutan vielä tästä aiheesta...Väitän oikeesti,että helpolla en tosiaan elämässäni ole päässyt vaikka koenkin, että mummuni kuolema on ollut mulle suurin henkinen suru mun elämässäni.Helposti voisin nostaa jonkun muunkin traumaattisen tapauksen tämän edelle(joka ehkä muista kuulostaisi "pahemmalle" surulle).Kaikenlasta kyllä löytyisi valittavana huumekuolemista alkoholismiin ja kaikkea siltä väliltä....Olen samaa mieltä,että mitä vähemmällä surulla pääsee niin tottakai se on parempi.Surua ei siltikään yhtään helpota tieto ns.luonnollinen poistumasta(esim.että mummu oli jo vanha).Pitäisikö mun jollain mittarilla katsottuna surra enemmän mun nuorena huumeisiin kuollutta ystävääni kuin vanhana kuollutta sielunkumppaniani?Oikeesti olen kiinnostunut kuulemaan millä mittarilla näitä toisten suruja voi laittaa "pahemmuus"järjestykseen?

Mun mielestäni suru ja tuska on vähän eri asioita.
Kun mun isovanhemmat kuoli, tunsin surua, mutta se oli sellaista kaunista surua. Kuolemaan oli henkisesti ehtinyt valmistautua jo kauan.
Kun taas esim. lapsuudentoverini kuoli, tai kun veljeni oli henkihieverissä sairaalassa, niin tunsin tuskaa. En voinut enkä halunnut uskoa sitä, ei siihen ollut osannut ollenkaan varautua, ei sellaista yksinkertaisesti vain tapahdu. Tuntui, että kuolen siihen paikkaan.
Nuo on tavallaan kaksi eri asiaa, enkä siksi osaa niitä toisiinsa verrata. Jos otsikkona olisi ollut elämäsi suurin suru, niin isovanhempien, etenkin mummin menettäminen olisi varmaankin ollut mun vastaus. Mutta tuskan koen erilaiseksi. Joku toinen taas kokee asian eri lailla, ja siksi ehkä tässä ollaan vähän eri linjoilla.

 

Tähän mennessä pahimmat henkiset tuskat on tullut koettua avioeron yhteydessä. Toinen paha rasti lienee vasta edessäpäin; isäni kuoli vajaa kaksi viikkoa sitten, ja tuntuu että en ole uskaltanut antaa vielä itselleni lupaa kokonaisvaltaiseen suruun, vaan hukutan sen käytännön toimiin. Hautajaiset edessä tulevana lauantaina. Pelottaa jo etukäteen..

 

Tähän mennessä pahimmat henkiset tuskat on tullut koettua avioeron yhteydessä. Toinen paha rasti lienee vasta edessäpäin; isäni kuoli vajaa kaksi viikkoa sitten, ja tuntuu että en ole uskaltanut antaa vielä itselleni lupaa kokonaisvaltaiseen suruun, vaan hukutan sen käytännön toimiin. Hautajaiset edessä tulevana lauantaina. Pelottaa jo etukäteen..

:hug: Voin sanoa, että itselläni tuli jälkeenpäin sitten se suru, ku isäni kuoli. Yritin skarpata siskojeni ja veljeni sekä äitin takia, sit ku hautajaiset oli ohi, niin silloin iski suru. Vaikka mun isä kuoli syyskuussa, niin silti mulle keväät on henkisesti kaikista raskainta aikaa. Mutta muista: itkee saa ja pitää! Aika on ainut lääke tässäkin asiassa! Voimia! :hug:

 

Oman lapsen kuolema...

 

Pikkuveljen itsemurha 21.3.2007. :'( Seuraavana päivänä esikoinen täytti 2v...

 

Tais olla se hetki, kun oikeasti tajus äidin kuolleen ja sen ettei äiti ikinä tule takaisin.

 

:hug: kaikille.paljon on jotkut joutunut kokemaan tuskaa.itselläni on rakkaan isäni syöpä.rukoilen joka päivä että tapahtuisi ihme ja hän paranisi

 

Meinasi tulla ero elämäni rakkauden kanssa. Eli olen selvinnyt vähällä

 

Sillonen poikaystävä oli juuri jättänyt minut toisen takia, samaan aikaan kuolee isä. Heti sen tuskan päälle kuulen että tämä entinen poikaystävä (jota suuresti rakastin) odotti tyttöystävänsä kanssa vauvaa.
Koko maailma hylkäsi mut kerralla. Äitikään ei välittänyt koska oli miesystävänsä lumoissa.
Olin ihan yksin, ja aloin juopottelemaan päivittäin, minusta tuli masentunut ja juoppo yhdellä kertaa.

onko sun äitikin kuollu nyt???

 

Oman lapsen vammaisuus oli suuri tuskan aihe. Kahteen viikkoon diagnoosin jälkeen ei pysynyt ruoka sisällä ollenkaan. Kyllä voi ihminen helpolla laihtua 10 kg :'(
Tuosta on aikaa kuitenkin jo vuosikausia ja elämä on näyttänyt hyviäkin puolia riittämiin. Ja lapsesta on kasvanut ihana tytär, jonka puolesta en enää ole kovin huolissani (tosin työtä, työtä, surua, murhetta jne. on mahtunut paljon matkan varrelle).

Toiseksi pahin oli oman sairauden pahentuminen ja osittainen liikuntakyvyn menetys.

 

Pikkuveljeni kuolema äkillisesti junaonnettomuudessa :'(

 

Äidin kuolema.

 

Kun mies petti mua mun siskon kanssa ja olin kaikenlisäksi viimesilläni raskaana :'( Ikinä en voi unohtaa, mutta asian kanssa oppi elään..

 

Vauvan menetys huhtikuussa :'(

 

Ensimmäinen koeputkihoito jossa ei saatu yhtään siirtokelpoista alkiota

 

-vaikea lapsuus maustettuna alko-vanhemmilla ja ties millä.
-Isän kuolema kun olin 14v.
-reilu 5v hullun nistin kanssa seurustelu(16v eteenpäin).

 

-isän itsemurha (ikää tällöin 10)
-äiti hylkäsi
-koti paloi
-suuri rakkaus hakkasi sairaalaan
-sisarusten huume ongelmat
-miehen uskottomuus
-keskenmeno
-parhaan ystävän menettäminen

 

Poikani isän kuolema päivää ennen laskettua aikaa. Ja edelleen tekee kipeää, vaikka siitä parin viikon päästä 3 vuotta :'( .

 

Seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena.

Seuraavana listalla ero lapseni isästä.

Molempia työstetään vieläkin...