G: Elämäsi pahin henkinen tuska?

Sairastuminen psyykkisesti.

 

Rakkaudettomuus perheessä ja parisuhteessa. Parisuhde jossa itse halusi rakastaa mutta toinen oli jääkylmä, itsekäs ja tunteeton. En ole koskaan saanut rakastaa enkä enää pysty. Valtava suru ja trauma johon herään öisin. Se mitätöinti ja puute parisuhteessa, en pääse siitä yli, en osaa sitä käsitellä.

 

Se hetki keskenmenon jälkeen, kun lääkäri totesi ettei tää itsekseen tyhjene ja hetimiten kaavintaan. Siis se hetkei kun piti alkaa laskea ja tiesi ettei toivonripettäkään enää ole.

(siihen asti sitä kai jotenkin elätteli toivetta)

Mieli muuttuu kymmenessä vuodessa kun kokee lisää.

Toki tuo on yhä paha muisto eikä ikävä katoa ikinä. Mutta kamalampi oli se hetki, kun kuulin ystäväni kuolleen, mitä ilmeisimmin oman käden kautta, riidan päätteeksi. Siitä jäi ikävän lisäksi "mitäs jos" fiilis sekä syyllisyys.