B
E
etä-ä
Vieras
Minulla on lapsia, opiskelen uutta ammattia, ollaan ihan hyvin toimeentuleva perhe eikä minulla ole mt- tai muitakaan ongelmia. Silti esikoiseni asuu isällään, omasta tahdostaan. Eikä asuta samalla paikakunnallakaan, välimatkaa liki 100km. Olen kyllä saanut kuulla kaikki mahdolliset haukut kuinka olen lapseni hylännyt, halusin vain tämän ydinperheen jne. Vaikeaa se välillä on pistää ne puheet toisesta sisään ja toisesta ulos, vaikka itse tietääkin mikä totta on ja mikä ei. Voimia toivotan Babina sinulle ratkaisuusi!!
M
"mamma minäkin"
Vieras
Täälläkin on yksi ja lasten käytännön arjen takia teimme päätöksen näin. Toki lapsia on kova ikävä mutta asumme ihan lähekkäin jotta voidaan tavata mahdollisimman usein. Ihan normaali äiti katson kuitenkin olevani!
N
nnrs
Vieras
En pidä mitenkään ihmeellisenä asiana. Minusta on hienoa, että perhe tekee sellaisen ratkaisun mikä on lapsille paras erossa!!!! Näinhän ei USEINKAAN ole! Hienoa, että toiset ajattelevat myös lapsen parasta!
E
etä- äiti
Vieras
kiitos etä-äiti. itse tiedämme paremmin eikö? annetaan niiden juoruta vain
Kyllä ne juorut toisinaan satuttaa, vaikka ne itse tietääkin perättömiksi. Mutta äitinä haluaa toimia lastensa parhaaksi ja kyllä ne asenteet aikanaan muutuvat. Jokaisella eroperheellä tulee olla oikeus päättää valinnoistaan itse, ja etä- isällä on yhtä kova ikävä lapsiaan kuin etä- äidilläkin.
A
Arew
Vieras
Tulee mieleen se, että itse olisin halunnut uraani edistääkseni uuteen mielenkiintoiseen työhön, jossa olisin viettänyt viikot toisella paikkakunnalla, mutta muu perhe vastusti tuollaista viikonloppuäitiyttä niin voimakkaasti, että raskain sydämin luovuin omista unelmistani siltä osin.
X
"xyz"
Vieras
Kysyit että mitä ajatuksia herättää niin itselläni tuli ensinnä mieleen että tällaisissa tapauksissa on varmaan erottu jotakuinkin sovussa ja että äitillä on ja pysyy tietynlainen luottamus isään. Vaikkakin omalta kohdalta pienen lapsen äitinä tuntuisi mahdottomalta ajatus olla etävanhempi.
Toinen ryhmä sitten varmaan ne äidit joilla on ongelmia, mutta luulisin että tällaiset ongelmaisetkin pitävät lapsistaan kiinni viimeiseen saakka.
Toinen ryhmä sitten varmaan ne äidit joilla on ongelmia, mutta luulisin että tällaiset ongelmaisetkin pitävät lapsistaan kiinni viimeiseen saakka.
O
"omena"
Vieras
Meillä tehtäis erotilanteessa varmaan näin juuri samoista syistä. Mulla ei olis varaa kuin pieneen asuntoon, joten lasten olis parempi jäädä isän kanssa vanhaan tuttuun kotiin. Toki lapsilta kysyttäis myös heidän mielipidettään, mutta näin voisin ajatella tilanteen menevän, vaikka se tuntuisikin ihan kauhealta.
Tuo on jännä asia.
Pojanpojan äiti sitä taannoin pohti kun mietti pojanpojan koulunalkamista puolentoista vuoden päästä. Tällä paikkakunnalla, siis isänsä luona, olisi paljon parempi alakoulu kuin siellä missä äiti asuu. Ikävä olisi kuitenkin valtava... ja puolivitsinä tuli esiin sekin, että "Kyllähän moni pitäisi sitä myös todistuksena siitä ettei nuoresta äidistä äidiksi ollutkaan."
Se varmasti totta.
Ja helkutinmoinen häpeä niille "monille" jotka eivät osaa ajatella että lapsen paras ohittaa monella oman ikävän ja omat halut?
Pojanpojan äiti sitä taannoin pohti kun mietti pojanpojan koulunalkamista puolentoista vuoden päästä. Tällä paikkakunnalla, siis isänsä luona, olisi paljon parempi alakoulu kuin siellä missä äiti asuu. Ikävä olisi kuitenkin valtava... ja puolivitsinä tuli esiin sekin, että "Kyllähän moni pitäisi sitä myös todistuksena siitä ettei nuoresta äidistä äidiksi ollutkaan."
Se varmasti totta.
Ja helkutinmoinen häpeä niille "monille" jotka eivät osaa ajatella että lapsen paras ohittaa monella oman ikävän ja omat halut?
No ei ole miun asia mutta en osais omalle kohdalle kuvitella että "jättäisin" lapset miehelle eron tullessa...
Itse olen. Lapset saivat jäädä asumaan omaan kotiinsa ja käydä omia koulujaan. Sovussa erottiin. Pahaltahan se tuntuu, mutta perempi näin
Joskus vaan se luopuminen on juuri sitä suurinta rakkautta. Jos siis lapselle molemmat vanhemmat on yhtä läheisiä ja isän työt ym mahdollistavat lapselle lyhyemmät hoitoajat tai vähemmän yksinoloa, kenties tutut tukiverkot löytyy läheltä ja lapsi saa jatkaa samassa päiväkodissa/koulussa niin äidiltä on ihailtavaa oman ikävänsä hinnalla tarjota lapselle paremmat eväät elämään. Enemmänkin itsekästä olisi repiä lapsi pois tuosta tutusta ympäristöstä missä tämä haluaa asua vain siksi ettei itse kestä ikävää eikä ihmisten juoruilua.
L
lapsen paras on tärkeintä
Vieras
Juuri tästä syystä lapsemme asuvat isällään. Minun työaikani ovat sellaiset että vanhassa päiväkodissa ei olisi voinut jatkaa yms...
V
"vieras"
Vieras
Mun tuntemilla etä-äideillä on ollut ongelmia joko päihde/mt-puolella tai sit kiintynyssuhteessa lapseen ihan pienestä asti.
Mut uskon ettei kaikilla ole näin.
Itse olen aina ollut "isän tyttö" lapsesta asti huomattavasti läheisempi isäni kanssa kuin äitini mutta jos olisivat eronneet ja äitini olisi alkanut etäksi olisin kokenut hänen hylänneen minut ja se olisi ollut kamalaa. Mun vanhemmat ei siis eronneet mut sekin oli esillä jossain vaiheessa ja mulle oli jotenkin selvää että äidin kanssa olisin halunnut asua vakituiseen vaikka isä oli läheisempi. Äiti on kuitenkin lapselle aina äiti.
Mut uskon ettei kaikilla ole näin.
Itse olen aina ollut "isän tyttö" lapsesta asti huomattavasti läheisempi isäni kanssa kuin äitini mutta jos olisivat eronneet ja äitini olisi alkanut etäksi olisin kokenut hänen hylänneen minut ja se olisi ollut kamalaa. Mun vanhemmat ei siis eronneet mut sekin oli esillä jossain vaiheessa ja mulle oli jotenkin selvää että äidin kanssa olisin halunnut asua vakituiseen vaikka isä oli läheisempi. Äiti on kuitenkin lapselle aina äiti.
H
huohh
Vieras
Tunnen yhden etä-äidin. Lastenhuoltajuuskiista meni oikeuteen ja lapset sen jälkeen isälleen. Asuvat noin 200km päässä täältä paikkakunnalta missä äiti asuu.
Asia ok, tämä äippä näkee lapsiaan kuukausittain.
Mutta mua repii yks asia: Tää mamma odottaa nyt lasta, jonka isän kanssa ei ole yhdessä. Surullista. Kaks lasta kaukana, toisen vanhemman luona (joka ilm. päätetty sen takia että tällä äitillä meni aikalailla rahat juomiseen, isä oli kunnollinen) ja nyt tulossa uus lapsi ihan kohta, ja naamakirjassa kuuluttelee onneaan.
Joskus mun mielestä (sori vaan) ihminen ei ansaitse mitään toisia tilaisuuksia onneen. Miltä vanhemmista lapsistakin tuntuu?
Asia ok, tämä äippä näkee lapsiaan kuukausittain.
Mutta mua repii yks asia: Tää mamma odottaa nyt lasta, jonka isän kanssa ei ole yhdessä. Surullista. Kaks lasta kaukana, toisen vanhemman luona (joka ilm. päätetty sen takia että tällä äitillä meni aikalailla rahat juomiseen, isä oli kunnollinen) ja nyt tulossa uus lapsi ihan kohta, ja naamakirjassa kuuluttelee onneaan.
Joskus mun mielestä (sori vaan) ihminen ei ansaitse mitään toisia tilaisuuksia onneen. Miltä vanhemmista lapsistakin tuntuu?
I
"ihmetys"
Vieras
Ensin kyllä ihmettelen että MIKSI? Mutta elämäntilanteita n niin monia ja ihmissuhteita niin erilaisia. Olen seurannut muutaman etä-äitin tapausta ja joskus tilanne on mennyt niin, että äiti on jostain syystä joutunut altavastaajaksi ja isä on ns. vienyt lapset. Ja joskus lapset on palanneet myöhemmin äidilleen. Toisessa tilanteessa äidin uusi rakkaus ja elämäntilanne on muuttunut niin tärkeäksi että aikaisemmat lapset on pukattu tieltä pois.
On myös niitä etä-äitejä jotka on tutkineet parhaimmaksi, että isän luona on lasten parempi asua.
Ei voi olla ihan varma, ennenkuin kysyy, että mistä on kyse, jos lapset asuu isällään. Se että on tavallisempaa erotilanteessa, että lapset jäävät äidille on hieman muovannut ennakkoasenteita ja heti pidetään erikoisenä jos lähivanhempi onkin isä.
On myös niitä etä-äitejä jotka on tutkineet parhaimmaksi, että isän luona on lasten parempi asua.
Ei voi olla ihan varma, ennenkuin kysyy, että mistä on kyse, jos lapset asuu isällään. Se että on tavallisempaa erotilanteessa, että lapset jäävät äidille on hieman muovannut ennakkoasenteita ja heti pidetään erikoisenä jos lähivanhempi onkin isä.
Jännä juttu, miten monet ajattelevat, ettei etä-äiti HALUAISI olla lastensa kanssa! Ajatteletteko samalla tavalla etä-isän kohdalla, että isä ei ole HALUNNUT lapsia itselleen? Tuosta ajattelutavasta paistaa läpi tälläkin palstalla usein esille tullut käsitys siitä, että lapset kuuluvat aina vähän enemmän äidille kuin isälle, ja että äiti on se, joka viime kädessä aina päättää lasten asioista, myös siitä, kenelle lapset erossa jäävät. Tai että äidin halulla ja toiveilla olisi enemmän merkitystä kuin isän haluilla ja toiveilla.
Kummallinen on sekin periaate, ettei äiti voisi ikinä antaa lapsia isälle, jos ero tulisi. Piste. Tästä ei edes puhuta. Lapset jäävät äidille, koska äiti ei voi kuvitella olevansa erossa lapsista, koska äiti ei kestä ikävää jne. Entä isän ikävä, tai lasten? Entä jos lapset eivät haluakaan olla erossa isästä? Onko tämmöinen ajatus äideille aivan mahdoton?
Niin, ja itse olen ollut etä-äiti vuodesta 2005. No problems.
Kummallinen on sekin periaate, ettei äiti voisi ikinä antaa lapsia isälle, jos ero tulisi. Piste. Tästä ei edes puhuta. Lapset jäävät äidille, koska äiti ei voi kuvitella olevansa erossa lapsista, koska äiti ei kestä ikävää jne. Entä isän ikävä, tai lasten? Entä jos lapset eivät haluakaan olla erossa isästä? Onko tämmöinen ajatus äideille aivan mahdoton?
Niin, ja itse olen ollut etä-äiti vuodesta 2005. No problems.
Näissä minun tuntemissani tapauksissa on aina keskusteltu lasten kanssa järjestelyistä ja lapset ovat itse halunneet jäädä isälleen. Yleensä sen takia, että isälle on jäänyt sen hetkinen koti, joten lasten ei ole tarvinnut vaihtaa koulua ja kaveripiiriä. Kaikki lapset ovat siis olleet kouluikäisiä eron tullessa. Lasten äideistä kukaan ei ole mt- tai alkoholiongelmainen, ovat ihan tavallisia naisia.
E
eräs etä-äiti
Vieras
Ei mulle mitään erityisiä ajatuksia tule asiasta, tai no ehkä samat kuin etäisästäkin eli ihmeempiä. Mä olin ns. etä-äiti lapsellemme vajaan parin vuoden verran, kun tein maisteriopintojani toisella paikkakunnalla. Pyrin käymään viikonloppuisin kyllä kotona, mutta viikot olin aina pois. Lapsi oli tuolloin 1,5v ja minä 25v.
Niin, ja toisen kerran olin etä-äiti, kun lähdin rauhanturvaajaksi puoleksi vuodeksi, lapsi oli tuolloin 4v. Se oli pitkäaikainen unelmani ja mies oli sitä mieltä, että tukee mua siinä ja asiat järjestyvät kyllä.
Sinä aikana en tosin päässyt käymään kertaakaan kotona ja se oli aika raskasta välillä, mutta en kadu. Halusin tuon kokemuksen ja sain kerättyä rahaa perheelle. Lapsi oli kuitenkin koko ajan rakastavan ja huolehtivan isänsä kanssa, joten oli oli levollinen. Ja yhteyttä pidin miltei joka ilta.
Sain kyllä aika paljon arvostelua valinnoistani, mutta mahtuuhan sitä tähän maailmaan. Tietysti jos asetelma olisi ollut toisin päin eli mies olisi reissannut ja minä kotona, niin eipä tuota olisi niin moni outona pitänyt
Niin, ja toisen kerran olin etä-äiti, kun lähdin rauhanturvaajaksi puoleksi vuodeksi, lapsi oli tuolloin 4v. Se oli pitkäaikainen unelmani ja mies oli sitä mieltä, että tukee mua siinä ja asiat järjestyvät kyllä.
Sinä aikana en tosin päässyt käymään kertaakaan kotona ja se oli aika raskasta välillä, mutta en kadu. Halusin tuon kokemuksen ja sain kerättyä rahaa perheelle. Lapsi oli kuitenkin koko ajan rakastavan ja huolehtivan isänsä kanssa, joten oli oli levollinen. Ja yhteyttä pidin miltei joka ilta.
Sain kyllä aika paljon arvostelua valinnoistani, mutta mahtuuhan sitä tähän maailmaan. Tietysti jos asetelma olisi ollut toisin päin eli mies olisi reissannut ja minä kotona, niin eipä tuota olisi niin moni outona pitänyt
Tunnen yhden perheen jossa jopa päädyttiin jakamaan lapset niin että toinen asuu isällään ja toinen äidillään. Pariskunnalle syntyi siis kaksi lasta muutaman vuoden välein ja esikoisella todettiin jo aika varhain kehitysvamma. Vanhempien erotessa molemmat lapset olivat vielä alle kouluikäisia ja jäivät äidilleen, isä asui kuitenkin lähellä ja otti lapsia usein luokseen ja osallistui aktiivisesti esikoisen kuntoutuksen.
Kun esikoispoika sitten tuli murrosikään, kasvoi äitiään huomattavasti pidemmäksi ja käytösongelmat pahenivat äidillä alkoi olla vaikeuksia toimia hänelle auktoriteettina, äkkipikaisuuden myötä alkoi väkivaltaakin tulla kuvioihin ja lopulta tilanne oli raskas koko perheelle, myös nuoremmalle sisarukselle. Isän luona vietetty aika meni paremmin ja isä oli yhä pojalleen auktoriteetti vaikka tämä toki häntäkin vastaan kapinoi. Siksi he sitten päättivät että vanhempi lapsi muuttaa isälleen ja tapaamisviikonloput järjestetään niin että lapset ovat molemmat samassa paikassa.
Kun esikoispoika sitten tuli murrosikään, kasvoi äitiään huomattavasti pidemmäksi ja käytösongelmat pahenivat äidillä alkoi olla vaikeuksia toimia hänelle auktoriteettina, äkkipikaisuuden myötä alkoi väkivaltaakin tulla kuvioihin ja lopulta tilanne oli raskas koko perheelle, myös nuoremmalle sisarukselle. Isän luona vietetty aika meni paremmin ja isä oli yhä pojalleen auktoriteetti vaikka tämä toki häntäkin vastaan kapinoi. Siksi he sitten päättivät että vanhempi lapsi muuttaa isälleen ja tapaamisviikonloput järjestetään niin että lapset ovat molemmat samassa paikassa.
J
"jopas"
Vieras
Mieli siinä viimeistään särkyy herkemmällä, kun muut haukkuvat alkoholistiksi tai mt-ongelmaiseksi tai muuten vialliseksi yksilöksi joka on hylännyt lapsensa.
Faktahan on se, että ero on aina huono lapsille, mutta niin on riitaisa liittokin. Minusta ennen eroa vanhempien pitäisi käydä joku pariterapia tai vastaava. Sitten jos vuoden työ suhteen eteen ei auta, niin pistetään ero vireille. Poikkeuksena tietenkin väkivaltaiset suhteet. Mutta periaatteessa on minusta ihan yhtä kamalaa lasta kohtaan joutua elämään ilman isää siinä lähellä. Monelle pojalle isä tuo varmuutta ja vahvuutta ja esimerkkiä arkeen. Lisäksi isän läheinen suhde tytöille on tärkeää, että tyttäret kasvaisivat vahvaitsetuntoisiksi. Isän hyväksyvä läheisyys on tyttärelle todella tärkeää ja ennaltaehkäisee mm. teinisekoiluja. On tietenkin perheitä, joissa isät pysyttelevät etäisinä, vaikka asuisivat samassa osoitteessa. Minusta on hienoa, että ap olet epäitsekäs ja olet miettinyt asiat fiksusti. Kyllä sinun lähipiiri ymmärtää valinnan varmasti selittämättäkin. Voin kuvitella, että jos äidin ammattina on vaikka lentoemäntänä työskenteleminen, niin kyllä äidin viikonkin poissaolo on ihan mahdotonta lähiäidille. Ehkä yksi hyvä vaihtoehto olisi vuoroviikottelu tai miksei vaikka äidin työvuorojen mukainen hoitojaottelu.
V
vierailija
Vieras
Minusta tuli etä-äiti 7 vuotta sitten kun sairastuin fyysisesti. Minulla todettiin vakava sydänsairaus ja harvinainen verisairaus. Sairaudet veivät voimat. Olin lähes vuodepotilas yli vuoden.
Tästä syystä tytär siirtyi isänsä hoitoon. Kaikki on mennyt hyvin. Tytär on mielestäni ihan tasapainoinen 13-vuotias. Näen häntä joka toinen viikonloppu, en asu samalla paikkakunnalla. Sydänleikkauksista huolimatta olen edelleen varsin sairas, en edes työkykyinen. Joudun elämään hyvin rauhallista elämää, ns. mummovaihteella.
Päätös oli hyvin vaikea mutta minun tapauksessani ainoa mahollinen. Ex-mieheni on ollut tyttärelle hyvä lähivanhempi. Meillä molemmilla on myös uudet puolisot joiden kanssa lapsi tulee hyvin toimeen. Oma uusi puolisoni on paljon avuksi ja käy esim. liikuntaharrastuksissa tytön kanssa kun itse en jaksa enkä fyysisesti pysty.
Tytär tietää nyt että sairauteni on syy tähän asumiskuvioon, mutta yritämme olla kuormittamatta häntä liikaa minun sairaudella ettei hänelle tule turhaa stressiä ja pelkoja.
Tästä syystä tytär siirtyi isänsä hoitoon. Kaikki on mennyt hyvin. Tytär on mielestäni ihan tasapainoinen 13-vuotias. Näen häntä joka toinen viikonloppu, en asu samalla paikkakunnalla. Sydänleikkauksista huolimatta olen edelleen varsin sairas, en edes työkykyinen. Joudun elämään hyvin rauhallista elämää, ns. mummovaihteella.
Päätös oli hyvin vaikea mutta minun tapauksessani ainoa mahollinen. Ex-mieheni on ollut tyttärelle hyvä lähivanhempi. Meillä molemmilla on myös uudet puolisot joiden kanssa lapsi tulee hyvin toimeen. Oma uusi puolisoni on paljon avuksi ja käy esim. liikuntaharrastuksissa tytön kanssa kun itse en jaksa enkä fyysisesti pysty.
Tytär tietää nyt että sairauteni on syy tähän asumiskuvioon, mutta yritämme olla kuormittamatta häntä liikaa minun sairaudella ettei hänelle tule turhaa stressiä ja pelkoja.
V
vierailija
Vieras
Minusta tuli etä-äiti 7 vuotta sitten kun sairastuin fyysisesti. Minulla todettiin vakava sydänsairaus ja harvinainen verisairaus. Sairaudet veivät voimat. Olin lähes vuodepotilas yli vuoden.
Tästä syystä tytär siirtyi isänsä hoitoon. Kaikki on mennyt hyvin. Tytär on mielestäni ihan tasapainoinen 13-vuotias. Näen häntä joka toinen viikonloppu, en asu samalla paikkakunnalla. Sydänleikkauksista huolimatta olen edelleen varsin sairas, en edes työkykyinen. Joudun elämään hyvin rauhallista elämää, ns. mummovaihteella.
Päätös oli hyvin vaikea mutta minun tapauksessani ainoa mahollinen. Ex-mieheni on ollut tyttärelle hyvä lähivanhempi. Meillä molemmilla on myös uudet puolisot joiden kanssa lapsi tulee hyvin toimeen. Oma uusi puolisoni on paljon avuksi ja käy esim. liikuntaharrastuksissa tytön kanssa kun itse en jaksa enkä fyysisesti pysty.
Tytär tietää nyt että sairauteni on syy tähän asumiskuvioon, mutta yritämme olla kuormittamatta häntä liikaa minun sairaudella ettei hänelle tule turhaa stressiä ja pelkoja.
Tästä syystä tytär siirtyi isänsä hoitoon. Kaikki on mennyt hyvin. Tytär on mielestäni ihan tasapainoinen 13-vuotias. Näen häntä joka toinen viikonloppu, en asu samalla paikkakunnalla. Sydänleikkauksista huolimatta olen edelleen varsin sairas, en edes työkykyinen. Joudun elämään hyvin rauhallista elämää, ns. mummovaihteella.
Päätös oli hyvin vaikea mutta minun tapauksessani ainoa mahollinen. Ex-mieheni on ollut tyttärelle hyvä lähivanhempi. Meillä molemmilla on myös uudet puolisot joiden kanssa lapsi tulee hyvin toimeen. Oma uusi puolisoni on paljon avuksi ja käy esim. liikuntaharrastuksissa tytön kanssa kun itse en jaksa enkä fyysisesti pysty.
Tytär tietää nyt että sairauteni on syy tähän asumiskuvioon, mutta yritämme olla kuormittamatta häntä liikaa minun sairaudella ettei hänelle tule turhaa stressiä ja pelkoja.