Itse olin valmis menemään naimisiin miehen kanssa jonka olin tuntenut puoli vuotta tai siis silloin mentiin kihloihin ja alettiin suunnitella häitä. Mutta jälkeenpäin ajatellen, kyllä sitä toista aika vähän silloin tunsi.. Ja kaikkea ei ehditty puhua tärkeitäkään asioita etukäteen joten vuosien varrella on tulut yllätyksiä. Ja on käynyt mielessä millaista olisi jos toisin olisin tuolloin päättänyt.
Mutta eihän sitä koskaan voi olla kestään satavarma.
Ensimmäisen mieheni kanssa menin kihloihin samana iltana kun tapasimme.
Reilua vuotta myöhemmin menimme naimisiin, mutta mikäli olosuhteet olisivat olleet toiset olisimem hyvinkin voineet mennä naimisiin neljänkin kuukauden päästä.
Liitto kesti 19 vuotta onnellisena ja päättyi puolisoni kuolemaan.
Järjellä ajatellen - ei missään tapauksessa naimisiin sellaisen kanssa, jonka on tuntenut alle kolme vuotta.
Realistisesti ajatellen - juuri niin tulee käymään siinä vaiheessa, kun lasteni isä vaihtaa minut kahteen 19-vuotiaaseen. Minulla on ollut erittäin pitkiä suhteita, mutta naimisissa en silti ole koskaan ollut, joten saattaisin mennä pelkästä uteliaisuudesta.
Pitäisi tuntea taustat kuten vanhemmat ja kaverit. Silloin tietäisi paremmin millaisesta kaverista on kyse. Muutenhan mies voi olla mikä vaan ja esittää muuta kuin mikä on, sillä noin lyhyessä ajassa on vaikea oppia tuntemaan toista riittävästi.
No joo - tutustuin mieheen toukokuussa, mutta virallisesti alettiin seurustelemaan heinäkuussa. Kihloihin elokuussa ja marraskuussa sitten mentiin naimisiin.
Takana 11 yhteistä vuotta ja 3 muksua. Kertaakaan en ole katunut. Tosin en ollut tyttönen enää tuolloin eikä mieskään pojankloppi. Jos maailmaa ja elämää kokeneita oltiin ja minä yhden avioeron läpi käynnyt (josta ei lapsia).
menisin koska tiedän miten hurahtanut oon rakastuneena niin varmana olisin suostunut kosintaan. MUTTA tekisin myös avioehdon varmistaakseni ettei mies ole menossa rahojeni kanssa naimisiin. Itse menin vuoden seurustelun jälkeen naimisiin (koska mies ei älynnyt kosia aikaisemmin) ja nyt 6vuotta tuli täyteen. Meistä tuntui miehen kanssa kun tavattiin heti että ollaan tunnettu toisemme jo iät ja ajat, oli sellanen turvallinen olo ja on vieläkin.
En todellakaan. Siinä vaiheessa on menossa alkuhuuma, jossa toista katsotaan vain ruusunpunaisten lasien takaa, eikä ihmistä tunne todella vielä ollenkaan.
menisin,jos siltä tuntuis..ei ole takuita,että liitto toimii loppu elämän,vaikka ois ensin asunut avoliitossa sen 10 v ja sitten vasta mennyt naimisiin..
Menin ja menisin edelleenkin. Tosin mentiin 2kk 9pv päästä ekasta tapaamisesta naimsii ja ollaan oltu naimisissa jo 11vuotta.
Päiväkään en oo katunu suostumusta