Esikoista yrittämään-pinosta plussanneet syksyllä ja talvella 2011-2012

Jahas, mullahan on jäänyt kaikki onnittelut väliin, pahoittelut siitä. Nyt siis onnea Tsude, Tiksutin ja Leeniliini! Toki myös kaikille muille ultrakuulumisista ja tänne puolelle siirtymisestä ja äippäloman alusta!

Kerhoon on linkki tämän pinon ekassa viestissä, sitä vaan klikkaamaan ja liity-nappulaa painamaan, niin käyn sitten hyväksymässä (näin siis toimitaan, kunhan hakija on jotenkin tuttu eli Esikoista yrittämään-pinosta).

Susimieli, mulla taas alkoi supparit heti alle viiden minuutin välein, mutta synnytys kesti silti 16 h eli oli aikaa tehdä pannaria ja kestitä vieraita, ajaa tunti sairaalaan ja olla siellä siltikin vielä aika kauan. Vaan onhan niitä kaiken maailman syöksysynnytyksiäkin, että oman tunteen mukaan vaan! Sä oot tosiaan jo seuraavana listalla, uskomatonta!

Meillä Anni on löytänyt omat varpaansa. Tai oikeastaan ne ovat nyt viikon sisällä sekä löytyneet että löytäneet tiensä suuhun. Se on tosi huvittavaa, kun varvas maistuu paremmin kuin tutti ja lutsutus vaan kuuluu... :D


Tiipula
 
Onnea Tiksutin ja Leeniliini! :flower: Jännittävää lukea noita synnytystarinoita, onneksi siihen itsellä on vielä aikaa.

Me käytiin tänään np-ultrassa, jossa löytyi yksi normaalin näköinen aktiivisesti liikkuva sikiö, joka vastasi viikkoja 11+1, mutta neuvolakorttiin lääkäri kirjoitti kuitenkin viikoiksi 10+6. Syke tasainen 164. Niskaturvotus oli 0.9 mm, eli reippaasti alle riskirajan, istukka etuseinässä hyvässä kohtaa, ja kaikki siis hyvin. :heart:

Eli kai tässä uskaltaa kohta huoahtaa, kun riskiviikotkin ovat jo viikon kuluttua ohi! Jesh.
 
Neuvola oli tänään:

Viimeksi painoa oli tullut poikkeuksellisen vähän, vain 150g/vko kun mulla on yleensä ollut sellaiset 450g keskimäärin.
Noh, nyt oli ottanut sitten kiinni viime viikonkin edestä, painoa tullut 1kg 100g viikossa! Edelleen kaikki paino tuntuisi tulevan vaan tohon mahaan, ei oo turvotusta tai mitään, lienee toi poitsu alkanut tosissaan kerään painoa. 11,5kg tullut nyt koko raskausaikana, en tie minne se paino oikein menee, kun jos mahan peittää niin näytän ihan normaalilta :D

Pissa ja verenpaineet ok 116/77, hemoglobinia ei katsonut kun se oli viimeksikin enemmän kuin lähtöarvo..

Sf mitta 31,5cm, mutta nyt oli eri terkka kun viimeksi niin se tietty vaikuttaa, viimeksi oli 29cm.

Liikkeet oli ++, aikamoinen mönkijä, sitkeä tyyppi kun tuollaisessa tilanahtaudessakin jaksaa vääntää.

Mutta parasta tässä käynnissä oli se että vatkasi oikein kunnolla tuota tyyppiä kun pyysin katsomaan onko kuinka kiinnittynyt kun tuntuu olevan alhaalla. Kuulemma liikkuu pää vielä sivusuunnassa tuolla lantiossa, mutta ei saanut sitä enää nousemaan, kun yleensä näillä viikoilla se vielä nousee. Kätilön arvio oli ettei mee ainakaan yliaikaiseksi (itse olen tuuminut samaa), että ehkä ennemmin tulisi ennen laskettua aikaa. Sopii!

Syke oli pienellä +150, huomasi että se vähän närkästyi tosta puristelusta, sen verran kovaa tahtia hakkasi, selkeästi kuuli eron aikaisempiin kuunteluihin.

Eli ehkei tässä olekkaan sittenkään ihan viittä viikkoa odotusta enää edessä, jäi kyllä vähän toiveikas mieli. Mulle sopis että viikon 37 jälkeen alkaisi tulla!

Susimieli ja Pieni 35+2
 
  • Tykkää
Reactions: Avocado
heippa!

Täällä käyty tänänn neuvolalääkärillä ja huonoja uutisia sen suhteen että töissä olisin loppuun asti. Kohdun kaula lyhentynyt, seuranta ultraan torstaina sen vuoksi ja sairaslomaa 18.12.11 asti.

Pissa ja verenpaineet ok, minulla 137/88, Sf mitta 24cm, ja vauvan liikkeet ++ ja syde 140. Painoa oli tullut 2,5kg :D hui! Eli muuten kaikki hyvin. :) Onneksi.

Täälläkin nimi päätetty. Kolme nimeä tulee ja se paljastetaan myös ristiäisissä. Paitsi siskoni joka on myös tuleva sylikummi tietää ja vanhemmat.

Epa ja Jokke 21+1
 
Unohtui sanoa että mun hämmästykseksi täällä ei ole enää lääkärineuvolaa. Oli vain se yksi silloin 26 viikolla.
Myöskään mitään edes mahan päältä tehtävää kokoarviointia ei ole, ei liioin synnytystapa-arviota. Luulin että toi arvio tehdään kaikille (lääkärineuvolan yhteydessä kenties), että katsotaan lantion koko ja lapsen koko.
Sanottiin vaan että jos kovin yläkäyrän yli menee toi sf-mitta niin sit aletaan kattoon aikaa tonne arvioon.
Eli jos kaikki menee hyvin niin ei mitään lisätutkimuksia. Jotenkin olen vähän pettyntyt, ois ollut kiva tietää kohdunsuun tilanne vielä tässä, että onko siellä tapahtunut mitään.
 
Susimieli: Mulla oli vauvan pää kiinnittyny ja alhaalla jo rv 32+6 asti ja silti meni sen 3pv yli lasketun ajan.. Toivottavasti sulla ei siis mee yliaikaseks mut ei kannata liikaa innostua aina noista terkkarien jutuista ettei pety kovasti sitten kun laskee päiviä malttamattomana.. :)

Mulla oli se vika lääkäri rv36 mut paikat oli vielä sillon ihan kiinni, niin ei itseä kauheasti hyödyttänyt kun sen jälkeen ei kuitenkaan tienny tilannetta ku vasta synnärillä seuraavan kerran.
No, toisaalta mun työkaverilla oli sillon jo kohdunkaula lyhentyny ja pehmenny ja hän oli saikullakin jo supistusten takia ennen äippälomaa, mutta silti meni yli viikon la:n yli; eipä noista tiedä.

Täällä on äiti vähän väsynyt, kun poika saa nukkumaan mennessä ja herätessä itkupotkuraivareita, jotka kestää 2-3h ja muutenki herää nyt yöllä 2h välein tissille, mikälie syömisvaihe. Ja masuvaivaakin riittää..

Eltsu ja pikkumies 3vkoa 4pv
 
Eltsu joo, eipä ton varaan kauheesti kannata laskea, mutta ajatuksella voi herkutella tässä jonkun aikaa :D

Noilla viikoilla kai on ihan normaalia tollainen tiheänimun kausi, lapsi tilaa maitoa lisää. Koita jaksaa, vaikka väsymys on varmaan aika kovaa!
 
  • Tykkää
Reactions: eltsu81
Täällä poksuu tänään ekan kerran pyöreet eli tasan 10+0 :) :)
Muuten ei oikeastaan mitään uutta olossa, pahoinvointi/etova olo jatkuu edelleen ja myös ajoittaiset alamahan vihlaisut..
sikiöseulonta verikokeeseen pitäis suunnata, terkan mukaan paras ottohetki on 10+jotain viikolla eli nyt! mut ehkäpä meen maanantaina (10+5), kun terkka muisteli et ainakaan pe ei pitäis mennä kun ne lähettää sen verinäytteen johonkin, niin siks ei oo hyvä viikonloppua vasten.. Onkos muille tullut tälläistä ohjeistusta!?

Juliane+Noopi 10+0 !!! :)
 
Moi!

Sellainen olennainen tieto, että kävin tänään ostamassa ekat mammapöksyt. Farkut ja puuvillahousut Henkkamaukasta, sekä sukkahousuja.
Onpa taivaallista, kun housut ei kiristä! Suosittelen kaikille joilla housujen vyötärö jo tuntuu epämukavalta. Tajusin myös pukukopissa, että kyllä se masu on nyt alkanut näkyä. Vaatteet päällä näkyy toki vähemmän ja osa on turvotusta, mutta varmaan parin viikon kuluttua ei jää mitään arvailujen varaan... :) Ei ehkä paras asia työnhaun kannalta, mutta who cares.
Eilen näin tuttavan 3 kuukautista suloista vauvaa ja koko vauva-asia alkoi tuntua kovin konkreettiselta.

t. Avocado + Kivi 11+1
 
Hihiiiijh :heart:

Tänään on käyty sitte siellä varhaisultrassa :) ..tehtiin alateitse jaja tuotatuota. Siellä se kaveri köllis tyytyväisenä, eihän tuo toki oo oikeestaan minkään näkönen, papu tai tosi pieni munuainen :LOL: Sydän siellä löi! :heart: ja ruskuaispussi näkys.. Jjaa sitte mentiin viikolla taaksepäin raskausviikoissa, et mä luulin mulla olevan 8+0 tänään, mut siellä sanottiin, että olis 7+2. Ottaa niistä sit selvää..

Mutta.. Endometrioosi mulle todettiin ja sitte se lääkäri totes, et voi olla, että joutuu sitte sektiolla synnyttään o_O hiukan pelottavaa. Olin siinä si hetken hiljaa ja kysyin, et miks, ni kohtu voi kuulemma revetä! :O Apuuuwwaaa.. Muut, en mä sitä mieti. Kunhan ny pysyy sisällä loppuun saakka :heart:

Ja noista raskausvaatteista, ne on kyl ihan pop :) Mä en kyl vielä oo joutunu siirtymään, mut voi sitä onnea, kun ei tosiaan kiristä :)

Emby^ ja rakas Jormaliini 7+?
 
Mulla saattoi olla viimeyönä ensimmäisiä kivuliaita supistuksia.
Painotus sanalla saattoi koska en ole varma :D Mulla on aiemminkin tullut sellainen hieman menkkakipumainen tunne kun vauvan pää on ollut tosi alhaalla (joskus valuttelinkin sitä ylöspäin tyynyt pyllyn alla.. ) Nyt viimeyönä siis tuntui lantiossa sellainen aika menkkamainen tunne, samaan aikaan kun supisti. En tie painoiko harkkasupistus vain lasta niin kovaa lantioon että siitä tuntemus vai oliko toi joku ennakoiva supistus. Noita oli muutama aika putkeen (ehkä 10 min yhteensä) ja sit ne lopahti. Siksi olen vähän epäileväinen oisko toi nyt mitään kunnon supistelua ollut kun kipu oli ihan kestettävää. Epämukavaa kyllä ja olisi tehnyt mieli nousta kävelemään, mutta hengiteltyä sain jne.

Selvästi alkaa olla h-hetki lähempänä, pitäisi vaan olla joku kristallipallo niin tietäisi meneekö siihen viikko vai viisi viikkoa..

Miehelle sanoin aamulla tosta kipuilusta, sekin epäili että vauva pikkuhiljaa tekee tuloaan. Mies on niin ihana kun sitä odotuttaa ja jännittää niin että se on varmaan ihan tulisilla hiilillä sit kun alkaa enemmän tapahtua :heart:

Itse en osaa päättää pitäisikö olla tyytyväinen vai huolissaan kun viikkoja on 35+4, onko vauvalle liian aikaista jos se alkaisi syntyä? Jotenkin oletan että se ainakin viikon tuolla muhii, niin sit ollaan jo täysiaikaisuuden puolella.
Toivottavasti ei ole kovin pitkään, lantio on vähän hellänä ja jäykkänä, alaselkää vihloo ja kävellessä vauva painaa välillä kipeästi tonne kohdunsuulle.

Onnet mukavista ultrakuulumisista, ja mammahousujen löytämisestä, ne oli kyllä melkoisen taivaallinen kokemus kun ne ekaa kertaa sujautti jalkaan!

Mä oon ihan tohkeissani kun tuntuu jotenkin että vihdoin alkaa tapahtua, vaikka voihan se olla että mä vaan aloin nyt kipuileen ja siltikään tuolla mitään tapahdu.. Hassua kun täällä ei oo toista lääkärineuvolaa enää, olisi ollut kiva kuulla kohdunsuun tilanne, nyt ei tohdi mennä uimaankaan kun ei tiedä.

Susimieli ja Pieni 35+4
 
Kiva kuulla noista hyvistä ultrakuulumisista. :) Ja äitiysvaatteet on kyllä pop.. itse ostin myös noin viikko kaks sitten kotipöksyt, ne jos mitkä on mukavat! :D

Eilen oli huono päivä. Maha oli todella kipeä aamusta yöhön joka paikasta. Mitään ei voinu tehdä ja siltikin sattui koko päivän. Mietin jo eilen, että jos tänään on yhtään samaa tiedossa niin perjantaina jään sairauslomalle. No, onneksi kivut on hävinneet. Toivottavasti pysyvätkin poissa.

Mä odottelen ilmoitusta äitiyspakkauksesta, tai oikeastaan odotan siis itse pakkausta :D


Päivitys: Kelan sivuilla lukee, että pakkauksen pitäisi saapua kahden viikon sisällä! Jippii! Eiköhän sen jo ens viikolla saa ;)

Line ja Nano 25+1 :) eilen poksui viikot taas
 
Viimeksi muokattu:
Pakko tulla jakamaan jännitystä, tuolta Joulukuisten pinosta ekalla käynnistellään tänään synnytystä (rv37) ja toinen (rv37 kans) on tässä muutaman päivän jo kärvistellyt kotosalla, sillä on kuulemma kohdunsuu jo auki vähän ja näin, ei senkään vauva varmaan ensi viikolla enää mahassa ole.
Hui! Sehän tarkoittaa että tässä ollaan ihan oikeasti jo loppumetreillä!

Susimieli ja Pieni 35+5
 
  • Tykkää
Reactions: Namppis88 ja Emby^
Onnea Tsude, Tiksutin ja Leeniliini!!! Onnittelut tulee vähän myöhässä, sori. Mäkin luen mielelläni synnytyskertomuksia ja kohta varmaan sellainen saadaan Susimieleltä. Sulla ei ole kauaa enää. Niin jännää!

ON: Kävin eilen siinä 3h sokerirasituksessa. Se ei ollut niin paha, kun olin ajatellut. Se litku on kyllä pahaa :x mutta ei mulle tullut edes heikko olo sen kolmen tunnin aikana. Tänään hoitaja soittikin jo, et olin päässyt siitä läpi. Onneksi! Yksi arvo oli kyllä koholla ja se oli se tunti sen litkun juomisen jälkeen mutta hoitaja sanoi, ettei kyseessä kuitenkaan ole raskausajan diabetes. Suomessa tuo vissiin jo luettais raskausajan diabetekseksi. Oon kyllä lukenut et täälläkin nuo raja-arvot vaihtelee lääkäreiden ja sairaaloiden välillä. Ensi tiistaina saan sitten kuitenkin varmuuden vuoksi lääkäriltä dieettiohjeet 1800 kcal/pvä ruokavaliolle. Mun mielestä 1800 kcal/pvä on todella vähän. Mä kuolen nälkään. No, katotaan mitä ohje sanoo...

Heddy ja Jeppis v. 27+6
 
Huuuh?! Tuleeko se nälkäisyys takasin tän alun jälkeen?!
Voi eeeeeiiiij mikä sotanorsu musta tulee :( :LOL: Tekeekö ne ton sokerirasituksen kaikille? Aina?! o_O

Täällä on vietetty erittäin uneton yö ja jokseenkin ottaa päähän lähtee töihin, mut.. mikäs siinä.. Hienoo..

Emby^ ja rakas Jormaliini 7+? tai 8+?
 
Kyl se sokerirasitus Emby melkein kaikille osuu... Jos ennen raskautta bmi on 25 tai yli, jos ikää on yli 25 ja on ensisynnyttäjä tai jos lähisuvussa on diabetestä niin rasitus kutsuu tai niin kuin mulla että on PCO-tyyppinen niin se velvoittaa kahteen raistukseen, samoin kun toi sukurasite. Susimielikin taitaa olla tyyliin ainoa meidän pinosta joka ei ole joutunu siihen? Joissain kunnissa lähisukulaisuus tarkoittaa omia vanhempia ja sisaruksia mutta jotku laskee myös isovanhemmat (sun, ei vauvan).
 
Sen kunniaksi että 45 minuutin kuluttua viikot poksuu, laitan uuden mahakuvan.
Piti vähän sumentaa reunoja kun mun reiden ihanat raskausarvet loistivat niin hirveinä. Mutta juu, voisin todeta ton pallukan kasvaneen melkoisiin mittoihin, itsekkin oikein yllätyin kun sitä tossa peilailin.

katso liitettä 14358

Susimieli ja Pieni (ihan kohta) 36+0
 
  • Tykkää
Reactions: -Pätkis-
Täältä tulee omaa napaa:
Siis mullahan oli neuvolalääkäri kovien supisteluiden vuoksi ja tulehdukset tms. tutkittiin labroilla eikä mitään löytynyt.Kävin torstaina tarkistusultrassa ja ainakaan tilanne ei ollut pahentunut. Silti kovat rasitukset kuten imurointi tai lenkit koirien kanssa kielletty, myös autolla ajo ja kyydissä olo koska "tärisyttää" kohtua. Mutta siis muuten ihan oman voinnin mukaan mennään. :)

Nyt on päässyt jo vähän rauhoittumaan kun "stressikin" ohitse. Täällä Rouviinnuttiin pe 11.11.11 n. klo 16.45. :heart:

Susimielellä upea maha! :)

Epa ja Jokke 21+6
 
Heddy81: Todella jännää, että noin tarkkaa pitäisi laskea kaloreita ja vielä noin vähän. Kun kuitenkaan ei saisi laihduttaa raskausaikana. Toki syödä terveellisesti ja jättää herkut pois, mutta silti..

Epa88: Onnea paljon!

Susimieli: Hieno vatsa.. kohta sekin on historiaa sulla. Oot jo niin lähellä LA:ta, että kateeksi käy.

Mulla ei ole ollut vielä sokerirasitusta. Vaikka iän ja BMI:n puolesta kuuluisi mulle kaiketi. Ei ole kukaan terveydenhoitajista sanonut mulle siitä. Pitäisi varmaan kysyä itse ens kerralla, että onko se unohtunut vai eikö tulekaan tmv.

Täällä käytiin katsomassa isovanhempia ja vanhempia tänä viikonloppuna. Kaikki kehuivat kuinka hyvältä ja terveeltä näytän, kuulemma musta ei ollenkaa huomaa, että oon raskaana (paitsi tietysti mahasta). Muistin myös tulevaa isää kortilla ja aamiaisella. :)

Mä laskin, että mulla olis vielä 9 viikkoa töitä ja sitten alkaa äippäloma. Jännää. :)

Line ja Nano 25+4 :)
 

Yhteistyössä