*Esikoista yrittämään 2013!*

miss_piggy
Na-dene: Enpä minäkään esim. miehelle paljon näistä asioista juttele, täällä puran enimmäkseen ja sitten päiväkirjaan. Tuo mies kun on sellanen, että ei se halua oikein puhua asioista, eikä siitä koskaan tiedä mitä se ajattelee. Miettii varmaan juttuja vaan omassa päässään.
Eilen kävin pitkästä aikaa jumpassa kuntosalilla, ja siellä meinasi iskeä joku masennusfiilis yhdessä välissä, kun näin raskaana olevan naisen :( Välillä tulee semmonen itkuolo, ja itsesääli, ja sitten se menee taas ohi. Varmaan ihan normaalia. Menin vielä eilen katselemaan netistä kuvia, että miltä sikiö olisi näyttänyt rv 12, ja sehän olisi jo ihan ihmisen näköinen...Tänään olis alkanut mulla rv 12.

Olen nyt kuitenkin sen verran ruvennut tekemään asioiden eteen, että yksityinen lääkäri varattuna 8.4 jolloin keskustelen noista teroluteista ja muista vaihtoehtoisista lääkityksistä, ensi viikon tiistaina saan neuvolasta lääkärin konsultaation siitä, että oliko mun kilppariarvot ihan oikeasti hyvät näin raskautta yrittävälle. Teroluteja ajattelin nyt hakea apteekista, ja käynnistää niillä kierrot. Sitten lopetan taas, ja tikuttelen oviksen, ja kun ovis on pongattu, niin sitten vasta terolutit, kun joku sanoi että lapsettomuusklinikan lääkäri oli neuvonut juuri näin, normaalistikin keltarauhashormonia erittyy vasta oviksen jälkeen, ja jos noita siis syö ennen ovista esim. kp 15 alkaen jos on pitkä kierto, niin ei sitä ovista välttämättä ehdi tulemaan :| No kaikkea pitää kokeilla, ja oon päättäny, että vielä tämän vuoden puolella oon uudelleen raskaana :)

Vauvaunia en ole enää muuten nähnyt tuon keskenmenon jälkeen..Sitä ennen näin synnytys/raskaus/ja vauvaunia aika usein..
 
miss_piggy
Jaksuja Helenalle ja Na-denelle uuteen kiertoon joutumisesta :hug: pian se aika siitä onneksi menee, reilu viikko ja pääsee jo ovista pongailemaan... :)

(.) Arvatkaas mitä, mun erikoiskierto yllätti - tänään digi otti ja hymyili mulle, jee! Ovis siis vasta nyt, kp 27, eli Na-dene, ihan muutama päivä sun jälkeen :) ai kun kiva, ettei se kokonaan jäänytkään pois, ja sitä se siis tiesi tuo lisääntyvä vuoto ja näppylät :) onneks jaksoin testailla, kun lekuri epäili että kierto saattaa pitkittyä/ ovis siirtyä viime kierron takia. Pienestä voi olla ihminen onnellinen :heart:
Niinhän mullakin oli siinä tärppikierrossa ovis kp 26, kun sinnillä vaan jatkoin tikuttelua :D Ja sen kyllä tunnisti jo ihan oireista.
 
  • Tykkää
Reactions: LilyAlice
Huomenia vaan kaikille ketjulaisille!
Nyt jonkin aikaa taustalla seuranneena ajattelin kertoilla itsestäni ja osallistua aktiivisemmin keskusteluun.
Aika paljon on tullut pyörittyä vauva - ja raskausaiheisilla sivuilla viimeisen vuoden aikana kun vauva on ollut tilauksessa. Aluksi lähdettiin vauvaprojektiin hyvin rauhallisilla mielin, tjot-meiningillä. Ja hyvin nopeasti raskauduinkin, vaikka pillereitä olin syönyt yli 10 vuotta putkeen. Tosin edellinen vuosi meni niin että välillä söin pillereitä ja välillä oli taukoa kun parisuhde kariutui ja tapasin uuden mieheni. Mutta siis lopullisesti lopetin viime huhtikuussa pillereiden syönnin.
Mutta siis heinäkuussa sain keskenmenon, joka oli todella raskas kokemus sekä fyysisesti että psyykkisesti. Olin todella kipeä monta viikkoa! Henkisesti tuntuu vieläkin pahalta ja epäreilulta, miksi juuri me? Jos raskaus olisi jatkunut, meillä olisi nyt pieni vastasyntynyt!!
Keskenmenon jälkeen yritin ajatella positiivisesti, meidän aikamme ei vielä ollut. Uskoin että raskaudun varmasti nopeasti uudelleen, mutta nyt on mennyt jo näin pitkä aika eikä vauvaa kuulu.. Onneksi kk kiertoni on säännöllinen ja ainakin ovistestien mukaan ovuloin joten toivoa on kun kerran raskaana on jo oltu. Kaiken varuilta varailin ajan gynelle seuraavien kuukautisten jälkeen, jos en ole raskaana. Pitää ruveta selvittelemään asiaa ja olisko jotain tehtävissä..
Mutta nyt siis viimeisin ovis ollut viime su eli tänään on 4 dpo. Ja ainakin ajoitus pitäisi olla sänkyhommien suhteen kunnossa, joten siitä ei voi olla nyt kiinni! Jännittää ja surullinen olo jo valmiiksi, kuitenkin ne menkat sieltä pärähtää taas. Ja sitten pitää myöntää että ilman apua me ei tästä vauvatoiveesta selvitä..
Kirjoittelen oireitani ja miten käy, tuleeko menkat jälleen kerran! Peukut pystyyn kaikille muillekin oviksen jälkimainingeissa jännitteleville!

Ja miss_piggy, osanottoni keskenmenon johdosta. Voin oikeasti ja rehellisesti sanoa että tiedän miltä sinusta tuntuu. Voimia tuhannesti ja uutta yritystä vaan kehiin. Ainut mikä lohduttaa on tieto siitä että voi tulla raskaaksi, vaikka se veisikin vähän enemmän aikaa...
 
Viimeksi muokattu:
miss_piggy
Future mum, kiitos ja tervetuloa, jos nyt niin voi sanoa :) Onko sulla katottu kilpirauhas-arvot, että ei johdu niistä km? Itsekin olen tosiaan menossa yksityiselle huhtikuussa. Sunnuntaina oli lääkkeellinen tyhjennys ja nyt alkaa pikkuhiljaa vuoto tyrehtymään.
Ovulaatiota joudun kyllä tikutella tosiaan, kun vielä on riesana (ainakin ollut) pco ja säälittävän pitkät kierrot niin ei mitään haisua oviksesta.
Muakin just masentaa ajatella, että kun tulee syyskuun 12 päivä, niin silloin meidän vauvelilla olisi ollut la :(
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Heippa!

Täällä yksi 26-vuotias esikoisesta haaveileva haluaisi liittyä ketjuun!

Pillerit jäi pois tammikuun lopulla ja nyt on 1yk ollut, tällä hetkellä kp 30/27-29. Testin tein malttamattomana jo tänään, mutta nega oli. Oireitakin on jonkun verran, mutta mahtaisivatkohan olla vain pillereiden lopettamisesta johtuvia... silti sitä vois testailla viikonloppuna/alkuviikosta uudelleen, jos ei rupea mitään vuotoa tulemaan...
 
Viimeksi muokattu:
*Esikoista yrittämään 2013!*


Tervetuloa mukaan kaikki esikoista yrittävät!

Tietojen päivitys ja lisäys listalle punaisella ja lihavoituna!

YK: yrityskerta/-kierto
YA: yritys aloitettu

Esikoista yrittävät:

NIMIMERKKIIKÄYKYA
Mmaria211809/2011
Evangelina271710/2011
Nea86 2601/2012
tarana2512
*Stiina241003/2012
Future Mum31805/2012
jjennaa- 218
haaveuni 2707/2012
Mary Ann29708/2012
mamiksi 217
Memmo25608/2012
LilyAlice33608/2012
Lauriska27609/2012
Milya 21510/2012
ralliruutu2310/2012
Hilda-Maaria27312/2012
Alexandra89 23301/2013
pippuri85 283
pikkupingviini 29212/2012
annab31201/2013
Na-dene27201/2013
Helena201328202/2013
annsuli232
Heilanga302
pienitiikeri 262
elsanen262
Laruu20101/2013
Tyttötiikeri26101/2013
enn1e23102/2013
Yksinkaksin251

Taustalla:
kukkurukuu
miss_piggy



Plussanneet:
Eleanor85 02/2013 (YK 1)
Mylvinen 02/2013 (YK 6)


Plussainneiden ketju:

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2146826-esikoista-yrittamaan-pinosta-plussanneet-2011-ja-2012-a/sivu12.html

Hyödyllisiä linkkejä:
Ovulaation tunnistamisesta juttua
Tilastoa raskaushormonin havaitsemisesta testissä DPO:n mukaan
Kuukautispäiväkirja

Listaa päivittää: Alexandra89
 
Viimeksi muokattu:
miss_piggy
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttötiikeri;28126311:
Heippa!

Täällä yksi 26-vuotias esikoisesta haaveileva haluaisi liittyä ketjuun!

Pillerit jäi pois tammikuun lopulla ja nyt on 1yk ollut, tällä hetkellä kp 29/27-29. Testin tein malttamattomana jo tänään, mutta nega oli. Oireitakin on jonkun verran, mutta mahtaisivatkohan olla vain pillereiden lopettamisesta johtuvia... silti sitä vois testailla viikonloppuna/alkuviikosta uudelleen, jos ei rupea mitään vuotoa tulemaan...
Pillereiden lopettamisen jälkeen saattaa mennä useampi kuukausikin ennen kuin kierto normalisoituu, ja raskaus on mahdollinen.
 
miss_piggy: Toki pillereiden lopettamisen jälkeen saattaa mennä pitkäänkin ennen kierron normalisoitumista ja raskautumista. Kuitenkin esimerkiksi minulla kierrot ovat jatkuneet hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen aina ihan normaalin pituisina välittömästi ja mm. siskoni tuli raskaaksi heti ensimmäisestä kierrosta pillerit lopetettuaan. Ei mitenkään tavatonta tuokaan. :)
 
Niin, no pitää tässä kyllä ottaa kaikki vaihtoehdot huomioon.. Eikä kai auta kun odotella. Mutta odottaminen on vaan niin tuskallista :D Ja itsehän olen tyyppiä "kaikkihetinytsamantien" No, onneks tiedostan omat luonteenpiirteeni, niin pystyn ehkä itteäni rauhotella ja yrittää malttaa mieltäni.
 
  • Tykkää
Reactions: annab
Miss Piggy Pahoittelut keskenmenosta ja voimahali.

Mylvinen Niin sitä pitää! Hieno homma! ja toivotaan et kaikki menis hyvin! Millon on eka uä? Entä arvioitau LA? Viikot? :D

ON: kp 27 menossa. En ole uskaltanut ajatella onko oireita vai ei, jotta en mitään kuvittelisis, olen salilla tehnyt oikein urakalla rintalihaksia, jotta no olis jokatapauksessa kipeät, eikä niistä voi mitään johtopäätöksiä vetää. :D Viikonloppuna tai max alkuviikosta menkat pitäs alkaa, ja kun koittaa se väistämätön kp 1/yk 18, soitan sinne naistentautien polille ja varaan sen lapsettomuushoito ajan, tai siis sen aloituskäynnin, mikä se sitten onkaan.

Eilen kyllä koitin kohtuani herätellä tajuamaan mikä olis tavoite, kävin nuuskuttelemassa siskoni vastasyntynyttä nyyttiä :D Voi tsiisus ko oli pikkunen ihana!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: LilyAlice
Pikainen kysymys pregcheck ovistestiliuskousta...merkkaako siinä vaaleat viivat mitään, esim. ovis tulossa tms? Mulla siis menkat loppu maanantaina ja ajattelin ihan huvikseni ja mielenkiinnon vuoksi testata nyt alusta lähtien siihen asti kunnes tulee se oikein kirkas ja selkeä viiva siihen :) eilen havaitsin niukasti ovislimaa. Kiitos jo etukäteen :)
 
Jaha, erikoinen kierto sai sitten päätöksen eli tänään kp1 ja yk3, ehkä. Taidan olla hetken "hiljaisuudessa" tän asian suhteen, nyt monta muuta asiaa pinnalla (kaikki onneksi positiivisia uusia juttuja!). Onnea Mylvinen plussasta ja tsemppiä muille !
 
Hellou kaikille. Täällä ollaan nyt sitten gynereissun jälkeen vain terolut kuuria rikkaampia. Olen lähestulkoon yhtä sekaisin kuin sinne mennessä. :confused: kerroin tilanteestani ja lääkäri käski samantien "tuolille". Limakalvot ovat kuulemma sen verran paksut, että voisi viitata raskauteen tai sitten pian alkaviin RUNSAISIIN kuukautisiin. Se mikä mua ihmetytti niin oli se, että vaikka otti raskauden mahdollisuuden esiin niin ei määrännyt verikokeita????!!!! Sanoi myös,että tuskin ne vuodot oli edes menkat. Noh, mitä helvettiä se sitten oli? Aaaaaaaaargh!
Ultrassa näky sellainen iso "reikä" munasarjassa...onks se sit sellanen folli.....elikkäs tiedossa olis pian ovis...mitenköhän sekin sitten menee, kun sanoi,että jos menkkoja ei viikonpäästä kuulu, kandee testata raskaus. Mä olen niin pihalla kuin talitintti voi pihalla olla! Saiko joku muu tästä jotain selvää? :confused:
Sitten lisää omaanapaa.
Olen taistellut tästä vauva asiasta äitini kanssa useasti. Hän ei ole millään tasolla innoissaan meidän vauva-aikeista ja tekee sen välillä hyvinkin selväksi. Hän vissiin pelkää ettemme pärjää taloudellisesti jos lapsia tulee. Tänään asia tuli taas harvinaisen selväksi, kun kerroin tästä gyne käynnistä. "koittakaa nyt ensin tulla keskenännekin toimeen" " Eikä teille vauvaa voi tulla kun teillä on niin kylmäkin (meillä on vielä hieman loppuhiontaa vaille valmis remontti). Noh, kommenteista sen enempää suuttumatta jatkoin päivää. Kuinka ollakkaan tänään selvisi,että eräs tuttavamme saa vauvan. Niin äiti oikein riemullisesti onnitteli ja voi kun on ihanaa. Katoin tilannetta suu auki.
Mitä helvettiä!? Loukkas kyllä aika paljon. Muut saa saada lapsia ja siitä ollaan niin iloisia, mutta ei oma tytär. Sehän olisi katastrofi!
Anteeksi nyt ihan hirveästi tällainen omanapailu, mutta oli pakko saada purkaa jollekkin.
Muoks.
Saatiin asiat äiteen kans puhuttua, oli kovin pahoillaan jos oli antanut väärän kuvan. Olis kuulemma oikein iloinen jos pieniä perheeseen tulee... :)
 
Viimeksi muokattu:
annab: Mulla ainakin Pregcheckin testit on näyttäny jo kp6 lähtien haaleaa viivaa hiukan voimistuen ja heiketen. Se haalea viivahan on nega :) Ja sitä haaleaa viivaa sain myös kp13, jolloin tuli todella runsaat limat. Jatkoin tikuttelua, koska viivat ei ollu tummunu vielä ja vasta kp17 aamulla alko viivat tummua ja illalla viivat oli yhtä tummat, eli oletettu ovis. Ovistikuthan kertoo vaan LH-hormonin noususta, ei oviksesta. Ovis tosin nostaa LH-hormonia virtsassa, mutta tasavahvat viivat / testiviiva vahvempi ei välttämättä vielä tarkoita et ovis olis silti tapahtunut. Mutta siis, jos ne vaaleat viivat lähtee vahvistumaan, niin suosittelen testaamaan uudelleen n. 12h kuluttua, ettet missaa mahdollisesti saapuvaa ovista :)
Jotkut täällä kirjotelleet on myös saaneet tasavahvoja viivoja, mutta jatkaneet tikuttelu ja saaneet myöhemmin vielä vanhemman testiviivan, jolloin ovis todennäköisesti on ollutkin vasta myöhemmin.
Tsemppiä testailuun :heart:
 
Heilanga, onpas ollut vähäsanainen gyne. Ne ultrassa munasarjojen kohdilla näkyvät "tummentumat" on follikkeleita, mulle kertoi ihan niitä kokoja, johtofollin tarttee olla vissiin yli 20mm että puhkeaa/ munasolu lähtee liikkeelle, ja ovulaatio alkaa. Mä sain myös piiiitkän kirjallisen selostuksen mun "värkeistä", eikö sulle tullut? Siinä oli limakalvon paksuudet ja follikkelien koot ym. Näkyikö PCO-oireita? Entäs kiinnikkeitä? Mulla tsekkas nääkin. Mutta nyt ei kai voi muuta, ku ootella rauhassa, mitä jos tikuttelis ovista ja tekis kerran viikossa raskaustestin? :)

Ärsyttävää välillä nuo äidit, tunkeilevat niin kovasti kommentoimaan lastensa elämää..mulla on takana avioero nuoruudessa, ja silloin vanhemmat oli alkuun mun puolison puolella - meni aivan järki silloin siihen touhuun ja siihen ettei heidän oma tyttärensä saanut tukea. Mutta nykyään hyvät välit, puhuttiin se asia läpi :D toivottavasti säkin saat äidin puolelles :heart: hei, ja toivottavasti me ei olla aikanaan tollasia urpoja :LOL:
 
Jooh.. omaa napaa tässä jonkin verran aattelin taas esitellä...

Ollaan kaverin kanssa varaamassa matkaa. Ihan jees, että saa muutakin ajateltavaa. Sille kun en ole pahemmin puhunut näistä vauvajutuista. Aattelin kyl testata ennen lähtöö oonko raskaana, ihan varotoimiksi ja toisen testin otan varuilta mukaan. Hullua? Ehkä... Muutenkin mahdollinen alkuraskaus tuolla lämpösis maissa epäilyttää ku sieltä voi helpommin saada jonkun ruokamyrkytyksen tms.
En tiedä. Pitäis varmaan vain rentoutua, suunnitella matkaa ja nauttia siellä olosta ihan ilman mitään ressiä. Ku se raskautumisen mahdollisuus on kuitenkin niin minimaalinen.
 
Viimeksi muokattu:
LilyAlice en mä mitään papereita saanut. En oo vissiin täällä maininnut, mutta mulla on tosiaan pco, mikä tietysti hiukan haittailee näitä ovisjuttuja. Sen tiedon sain n. Vuosi sitten.
Sulla on kyllä ollut hyvä reissu gynellä. Tää mun vastaanotto kesti sen vartin ja makso 120€ kela korvauksen jälkeen. En mee sille naiselle kyllä enää.
Äiteet on välillä ihan liian suojelevia. Siitä tässä munkin äidin höpötyksissä on vissiin kyse. :)
 
  • Tykkää
Reactions: LilyAlice
Yrityskierto kolme alkakoon! Tällä kertaa selvittiin 28 päivällä, viime kierto 30 päivää. Viime kierrosta poiketen nyt oli molemmat tissit arkoina (viimeksi vain vasen), mutta tänä aamuna oli jo aristus helpottanut, eli osasin odottaa menkkoja. Panokset kovenee entisestään, ja seuraavaksi harkitaan röökin polton lopettamista sitten kumpikin. Rojut ränniin edelleen vähintään joka toinen päivä koko kierron ajan heti menkkojen loputtua, enkä mietiskele ovulaation ajankohtaa sen enempää... Onneks huomenna on perjantai, pääsen riipaisemaan uuden kierron kunniaksi kovan kännin. :kieh:
 
  • Tykkää
Reactions: Sennay
miss_piggy: Toivottavasti noi lääkärireissut ja kokeet tois jotain selvyyttä tohon asiaan. Joskus toipumista helpottaa se, että tietää mistä jokin asia johtuu/saattaa johtua. Ja ihanaa, että jaksat olla jo noin positiivisella mielellä, vaikka välillä mieli vielä matalaksi vetääkin. Se on täysin normaalia.
Monilla lapsen menetystä helpottaa myös uusi raskaus. Ainakin omilla vanhemmillani näin oli. Heidän kohdallaan lapsen menetys ei tapahtunut keskenmenona, vaan lapsi ehti elää muutaman tunnin. Reilua paria kuukautta myöhemmin äitini alkoi jo odottaa minua :heart: Ja eikös täällä palstalla moni ole plussannut juuri siitä kierrosta, kun on oikein vahvasti päättänyt plussata ;) Hurjan paljon tsemppiä ja tuhannet plussapuhurit sinulle sitä varten.

Heilanga: Jotenkin osasin samaistua sun tarinaan. (Onneksi saitte asiat puhuttua :heart: ) Mä kanssa jännitin aika paljon sitä, kun kerroin äitille, että menen kierukan poistattamaan enkä ota tilalle muuta ehkäisyä. Mun äiti on nuorekas ja aina sanonut, ettei halua vielä mummoksi. No alkuun se taisi olla vähän järkyttynyt ja sulatteli asiaa. Sitten myöhemmin jonkun keskustelun yhteydessä, joka sivusi lapsia ja vauvoja, hän totesi minulle, että on tärkeää olla hyvä turvaverkko ympärillä, kun on pieni lapsi ja totesi, että meillä ainakin on se asia kunnossa. Eli alkujärkytyksen jälkeen taidetaan sielläkin olla kuitenkin positiivisin mielin mahdollisesta tulevasta lapsenlapsesta. Se kun olisi vanhemmilleni ensimmäinen. :)

Alexandralle tsempit uuteen kiertoon :)

Uusille tervetuloa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Alexandra89
Mylvinen Onko oireita? Miksi varhaisultraan, onko ollu kohdunulkoinen tms aikaisemmin? Vai ihan oman mielenrauhan takia? Mites sulla mies, onko onnesta piukeena :D


ON: kp 29, nega. itkettää. suru. alkas nyt sitte ne vitun menkat nii vois soittaa sinne gynelle.
 
Evangelina elähän vielä luovuta, jos hedelmöitys onkin tapahtunu myöhemmin tai hcg nousee hitaasti? Mikä dpo sulla on? Kaikilla kun on niin yksilöllisiä nää asiat, toisilla tulee plussa aikaisin ja toisilla tosi myöhään.. :heart: olipa jollekin käynyt jopa niin, että kaksi munasolua oli irronneet ja ensimmäinen ei kiinnittynyt ->vuotoa ja sitten toinen olikin hedelmöittynyt :) kaikenmoista tuolla alakerrassa siis tapahtuukin!

Itse luin pitkästä aikaa taas tuon raskautumisesta kertovan piiitkän tarinan (linkki alla), ja on se vaan kuulkaa melkoinen ihme että tulee raskaaksi! Tätä lukiessa myös ymmärtää miten pitkä prosessi se on, ja miksi ei välttämättä ole mitään dramaattisesti vialla vaikkei raskaaksi kovin nopeasti tulisikaan...

Perhesuunnittelun kotisivut

Ootte ihania murmuset, mulla tulee teidän juttuja jo välillä ikävä, jos täällä ei ole kukaan kirjoitellut :LOL:
 
Hellou bellou. Täällä ovistikussa vahvaa viivaa. Ehkä se ovis tuleekin. Jei! Pienet on ilot. :)
Taas muuten yksi tuttava raskaana. Inhottavaa kun tuntee katkeruutta toisia kohtaan. Täällä palstalla sitä iloitsee toisten onnistumisista, mutta sitten kun se on joku jonka oikeasti tuntee ja näkee on raskaana, ei olekkaan enää niin iloinen. :( Viime päivinä asia on jotenkin tuntunut hirveän ahdistavalta. Kaipa se taas tästä, kun Ovistestissä loistaa komia plussa niin herää taas toivo. :)
 
miss_piggy
miss_piggy: Toki pillereiden lopettamisen jälkeen saattaa mennä pitkäänkin ennen kierron normalisoitumista ja raskautumista. Kuitenkin esimerkiksi minulla kierrot ovat jatkuneet hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen aina ihan normaalin pituisina välittömästi ja mm. siskoni tuli raskaaksi heti ensimmäisestä kierrosta pillerit lopetettuaan. Ei mitenkään tavatonta tuokaan. :)
Joo ei oo tavatonta, mutta kun esim minä lopetin pillerit 10 vuoden syömisen jälkeen helmikuussa 2012, tuli ekat menkat muistaakseni vasta toukokuussa. Sitten ei tullut taas mitään, heinäkuussa kyllästyin ja lampsin gynelle ja sitten löytyikin se pco. En tiedä voiko pitkäaikainen pillereiden syöminen pitää sen pco:n kurissa, ja sitten se puhkeaa kun pillerit lopettaa, tai sitten pillerit aiheutti tuon pco:n kun olen syönyt montaa eri merkkiä vuosien varrella.

(.)Vitsi ku uskaltais tehdä r-testin että näkis onko hormonit jo laskenu normaaliin mutta ku jotenki ei uskalla :( Ehkä oottelen sinne verikokeeseen sitten. Km-vuoto alkaa kyllä nyt olemaan loppu mikä on ihan hyvä juttu. Eilen mulla oli mahassa just samanlaista nippailua ku silloin tärppi-oviksessa, mutta oisko ovis muka voinu olla vajaa viikon tyhjennyksen jälkeen :O No eipä kumminkaan oo pupuiltu ku vuotoa on vielä tullu, ja pitänee kyllä nyt ootella niin kauan että oikeesti ei enää mitään vuotoa tuu.
 
LilyAlice Ei mitään tieoo mik Dpo, ovista kun en oo tikuttanut. Edellisessä kierrossa kemiallinen. Tänään kp 30. Venyy taas pitkäksi :( Mitään tuhruttelua ei oo vielä tullut, yleesnä kun alkaa tuhruttaan, vuoto alkaa n 3 pv kuluttua. Nyt ei mitään, nada! Mut eilen on kuitenki alkanut mennä rinnat kipeäksi, mikä on mulla tyyppioire n 5 pv ennenmennnkojen alkua alkaa rinnat kipeytymään. Mut r.testi oli aamulla edelleen nega , tosi myöhästyin töistä enkäehtinyt oikein odotella et se kuivahtas sen verta et näkis onko haamua. Kiitos tsempistä. Nyt vaan jotenki tosi vaikee yrittää nousta tästä surusta.

Heilanga Mä niin komppaan. Paitsi vähän toisinpäin, kun siskoni juts sai vauva, olin kyllä kade, mutta voi niin aidosti onnellinen hänen puolestaan. Mut sit kun näkee/kuulee näitä puolituttuja tai tuntemattomiakin jotka on raskaana, varsinki oho vahigossa, tai tehneet abortin taloudellisista tai sosiaalisista syistä niin voi VI**** kun pistää vihaksiiii....! Välillä tulee ihan tosi tosi tosi rumia ajatuksia näistä ihmisistä ja vauvaparoista ja ne hävettää mua hirveesti.Mut tiijän senki, et se nyt varmaan kuuluu tähän lapsettomuuden myöntämis/totuttelu asiaan, että tunteiden vuoristorataa mennään. Välillä olen niin katkera. Niin katkera.
 

Yhteistyössä