Nyt tulee piitkä tarina, mutta kopioin sen koneelta suoraan, kun halusin kirjoittaa itselleni sen muistiin pitemmän kaavan kanssa. Olisin voinut kirjoittaa lyhyemmän version, mutta en jaksanut käydä uudelleen kirjoittamaan sitä tänne.
Elikkäs sitä synnytys kertomusta. Tiistaina kävin äitipolilla "yliaikais kontrollissa" rv 41+2 ja lääkäri ärsytti kohdunsuuta tarkotuksella, jotta synnytys lähtis itsestään käyntiin. Torstaina oli tarkotus tulla uudestaan näytille ja sitten käynnistellä synnytystä, jos ei ole itsekseen lähteny syntymään.
Tiistai iltana maha meni ihan sekasin ja samalla irtos limatulppa. Supistuksia tuli entiseen malliin, 1-2krt tunnissa tai kahdessa, mutta ei mitään säänöllisyyttä. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä klo.01:15 heräsin ekaan kipeeseen suppariin. Muutama suppari tuli lisää ja klo.01:45 herätin miehen ekaa kertaa ja sanoin, että koskee aika kovasti. Miehen oli tarkotus herätä jo kolmen aikaa, jotta pääsisi kyyhky metsälle, mutta joutuikin heräämään aikasempaan. Olin ihan kippuralla aina sängyssä supistuksen tultua. Supparit muuttuinkin säännölliseksi heti kun sain miehen hereille.
Ukko keitti kahvit ja mietittiin vielä, että uskaltaaka hän lähteä metsälle. Katso kuitenki parhaaks jäädä kotiin ku näytin aika kärsivältä ja supistuksia tosiaan tuli säännöllisesti. Viimoselta suostuin lähtee synnäriä kohti miehen komennosta. Oltiin sairaalassa klo.04:20 ja siinä vaiheessa kyykinkin jo maassa huohottamassa aina kun supisti. Päästiin miehen kaa suoraan synnytys saliin vaihtaa vaatteet ja lääkäri tuli kattoo kohdunsuun tilannetta. Tilanne oli sama kuin aijemmin päivällä yliaikais kontrollissa " kohdunkaulaa n.1cm jälellä ja kohdunsuu 2cm auki" säännöllisistä suppareista huolimatta.
Otettiin lapsesta sydänkäyrää ja samalla mitattiin supistuksia. Niitä tulikin tasaseen tahtiin ja osa aika tiukkoja. Lääkäri ja kätilö päätti antaa oxynorm-kipupiikin lihakseen, jotta saisin hieman levättyä. Lääke auttoi hieman suppareihin, mutta siitä tuli ihan humalainen olo =) naureskelin vaan miehelle maatessani sängyllä. Saatiin pari tuntii levättyy miehen kaa, mutta uni ei tullut kun tunsin supistukset sen verran hyvin kuitenkin. Klo.07:30 mies lähti kanttiiniin kahville ja itse sain aamupalan saliin. Supistukset kerkesi hiipua seuraavan tunnin aikana epäsäännöllisiksi, joten päätettiin lääkärin käynnin jälkeä lähteä kävelemään pitkin sairaalan käytäviä. Lääkäri teki sisätukimuksen ja kohdunsuun tilanne edelleen sama kuin yöllä. Silloin ärsytti ja oli turhautunut olo, lääkäri tosin kannusti ja sanoi, että tässä vaiheessa kaikki etenee hitaasti viellä.
Kävely reissun aikana supparit säännöllisty ja muuttu entistä kipeemmiksi. Klo.11:00 pääsin ammeeseen tunniksi rentoutumaan. Aloin olee jo aika kipee noustessani ammeesta ja mies saikin kuivata ja pukea minut takaisin sairaala vaatteisiin. Itse en kyennyt liikkumaan supistusten tullessa. Klo:12:00 kätilö zekkas paikat ja olin auki 3cm ja kohdunkaula kävinnyt kokonaan. Homma siis edistyi, mutta edelleen hitaasti. Tässä vaiheessa tunsin jo olevani aika kipeä ja itkut tuli aina supistuksen myötä. Mies tuki kokoajan parhaansa mukaan ja huolehti, että muistin hengittää.
Klo.12:30 kätilö valmisteli minut epiduraali puudutusta varten. Laitettiin tippa käteen, jota minulla ei ollut kaan ollut aijemmin. Laitettiin myös toiseen käteen verenpaine mittari ja mahaan supistus sekä vauvan sydänääni mittari. Anestesia lääkäri saapuikin n. klo.13:00 ja siinä vaiheessa itkee tihrustin kipuja. Puudutteen laitto ei koskenut, nipisti vain hieman. Jännitin kyllä jonkin verran puudutteen laittoa. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja puudute toimi loistavasti. Vaikeinta oli olla pistäessä paikoillaan kun supisteli niin kovin. Epiduraalin jälkeen olo oli erinomainen =), mahtavaa lääkettä sanon minä.
Puudutteen laiton jälkee supistuksia tuli tiheään tahtiin, mutta en tuntenut yhtäkään, ah mikä autuus. Lääkäri tuli siinä klo.14:00 ja sanoi kohdunsuun olevan auki 4cm. Päätettiin puhkaista kalvot jotta synnytys etenisi paremmin. Toimenpide ei tuntunut miltään ja samalla vauvan päähän asennettiin sydänääni anturi.
Kello oli liki kolme, ja kohdunsuu edelleen vain 4cm auki. Päätettiin laittaa oksitosiini tippa tukemaan omia supistuksia, vaikka minua supisteli edelleen hyvin ja tasaisesti. Tipan laiton jälkeen helvetti aukesi. Tähän mennessä olin voinut olla hyvin mukana synnytyksen kulussa ja olin tilanteen tasalla kokoaja, kivuista huolimatta. Osa loppuajan synnytyksestä on pimennon peitossa.
Tipan laiton jälkeen rupesin tuntemaan supistukset epiduraalin läpi. Ensin vaimeammin, mutta kuitenkin pikkuhiljaa tunsin suppareiden voimistuvan. Supistuksia tuli n.5min välein ja pyysin kätilön paikalle kysyäkseni, miksi koskee jo näin paljon. Ilmeisesti oxitosiini tippa oli saanut kivut yltymään ja epiduraali ei kunnolla purrut. Sain jälkikäteen tietää, että tippa oli sammutettu, mutta supistukset eivät laantuneet. Neljän pintaan kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja olin vasta 5cm auki!! Olin ihan turhautunut, vasta 5cm auki ja koski jo näin kovasti, missä vika?!
Tuon jälkeen ajantaju lähti kokonaan, mieheltä olen joutunut kysymään jälkikäteen tilanteen kulusta. Klo.16:00 jälkeen muistan ruenneeni itkemään joka supistusta, ne teki niin kipeää. Lääkäri päivitteli yhdessä kätilön kanssa, että supistuksia ei saisi tulla näin tiheästi kun minulla tuli, 1 min oli suppareiden väli, en kerennyt kunnolla vetaa henkeä sen välissä, saatikka kohtu levätä, kun jo uutta suppari pukkas. Anestesia lääkäriltä kysyttiin lupa lisätä epiduraalin määrää ja lääkäri tuli laittamaan myös kohdunkaulan puudutteen. Muistan vaan kun itkin ja huusin, mies käski hengittämään ja joku ronkki kohdunsuuta..itse tunsin vaan suunnatonta kipua ja ahdistusta. Olo oli kuin koekaniinilla, letkuja ja piuhoja tuli jokapaikasta ympäri kehoa. Puudutteille ja kipulääkkeen lisäyksellä ei ollut mitään hyötyä..olin edelleen kipeä, niin kipeä.
Supistukset lisääntyi ja niitä tuli kokoajan 15sekunnin välein. Käyrän mukaan joissain supistuksissa ei ollut sitäkään väliä vaan toisen perään tuli heti toinen. Itkin miehelle joka yritti huolehtia, että pystyin hengittämään. Huusin apua salissa. Sain myös myöhemmin tietää, että että olin joutunut oxitosiini tipan edesauttamana jonkunlaiseen "hyper tilaan" supistusten tiimoilta. Eli kohtu supisteli liikaa liian nopeasti! Kuulema todella harvinainen tila, mutta erittäin paha.
Sain nitrosuihketta kielelle, jotta saataisiin supistusten väliä pienemmäksi, mutta siitä ei ollut mittän apua. Itkin ja huusin, itkin ja huusin. Silmät pyöri päässä kivusta ja jokapaikka tärisi, oli jo yli tunnin tärissyt. Kohdunsuu ei ollut auki kuin 6cm. Huusin, että miten voi olla mahdollista..kuusi senttiä ja koski vaan. Hoin miehelle etten enää jaksa, kuolen. Halusin kotiin, itkin vaan ja kouristelin kivusta. Ikinä en ole sellaista kipua kokenut. Niin lamaannuttavaa, joka supistuksen aikana olin varma että pyörryn tai halvaannun jotenkin. Koski vaan, niin paljon.
Kello oli n.17:30 kun kohdunsuun oli auki 7-8cm, mutta kohdunsuu ei vetäytynyt enää oikealta puolelta ollenkaa. Pitelin mahaani ja huusin että koskee, auttakaa, auttakaa! Kätilö katetroikin minut siinä jossai välissä, en muista kunnolla kuin sen miten makasin sängyssä puristaen miestäni ja itkin ja huusin. Mies sanoikin, että silmissäni oli vain pelkkää pelkoa enkä enää edes voinut ottaa katsekontaktia mihinkään. Pelkäsin todella paljon, olin varma että voisin kuolla niihin kipuihin.
Huusin täyttä kurkkua aina supistuksen tullessa ja roikuin miehessäni. Pyysin jo että joku tappaisi minut, en enää kestäisi..en voisi ikinä ponnistaa lasta ulos, en jaksaisi..en jaksanut nytkään. Ilman tuota rakasta miestäni en olisi edes pystynyt noin pitkään sinnittelemään.Olin jo ihan hysteerinen kivusta. Supistuksia tuli edelleen 10-15sekunnin välein. Lääkäri oli neuvoton, olin jo saanut kaikki kipulääkkeet. Synnytys ei edistynyt, kohdunsuu ei vetäytynyt oikein ja vaikka supisteli ei tuntiin ollut tapahtunut kohdunsuulla mitään. Sitten kuulin sanan "hätäsektioon"!
Olin ihan paniikissa kaiken sen jo olemassa olevan paniikin lisäksi. Hätäsektio, pahin pelko kävi toteen. En minä ollut varautunut leikkaukseen. Itkin miehelle vain lisää ja sanoin, että pelottaa lähteä leikkaukseen ja samalla huusin supistuksien kipua. Kätilö rupesi laittamaan katetria ja joku muu tuli ottamaan verta. Olin ihan sekaisin, että mitä ympärillä tapahtuu. ihmisiä vain tuli ja meni kunnes minua jo kiidätettiin pitkin sairaalan käytäviä kohti leikkaus salia. Siellä oli paljon ihmisiä ja kaikilla maskit päällä. Huusin edelleen kivusta ja jouduin väkisin vääntymään kippura asentoon jotta puudute saatiin laitettua selkään. Lopulta kipu katosi ja menin kauttaaltani ihan tunnottomaksi.
Happiviikset laitettiin naamalle, joku pesi mahaa ja instrumentteja kannettiin saliin. Siinä itkeä tihrustin vain maatessani selälteen leikkaus pöydällä. Kysyin, että mitä tapahtuu, mutta kukaan ei vastannut. Sanoin, että minua pelottaa, mutta kukaan ei vastannut. Sermi vedettiin minun kasvojeni ja vatsan väliin. En nähnyt mitään. Tunsin oman olon entistä yksinäisemmäksi. Mieshän ei ollut saanut tulla mukaan leikkaukseen. Siinä maatessani tunsin kuinka ihmiset repivät vatsaa, en tuntenut kipua mutta tunsin kuinka oma keho liikkui pöydällä aina kirurgin yrittäessa kiskoa lasta ulos. Rupesi oksettamaan ja oksensin kaarimaljaan monta kertaa. Kuulin kirurgin sanovan, että eipä ole pitkään aikaan yksikään lapsi ollut näin tiukassa lähteä. Pitkän ajan kuluttua kuulin oman tytön rääkäisyn. Kätilö toi näytille lapsen, mutta en reagoinut asiaan juuri mitenkään. Olin niin sekaisin ja lääkkeissä. Lapsi vietiin isän luokse ja minä jäin saliin paikattavaksi.
Sanoin, että väsyttää enkä oikein tunne nielua. Joku koetti nipistellä kaulaani enkä tuntenut juuri mitään. Puudute oli levinnyt liian ylös ja minut meinattiin joutua intuboimaan. Muistan kun happimaski laitettiin naamalle kun en enää saanut henkeä ja sitten tulikin musta aukko. Heräsin jossain vaiheessa kun leikkaus oli ohi ja minua valmisteltiin vietäväksi heräämöön.
Siellä olin edelleen vahvoissa lääkkeissä ja itkin vain, pyysin miestä tuleman minun luokseni. Itkin edelleen vaikka mieskin saapui ja kertoi, että meillä oli täydellinen tyttö. Itkin nyt myös onnesta ja siitä, että kaikki oli ohi. Sain tietää, että leikkauksessa olin menettänyt litran verta, ja nyt hemoglobiini ei ole kuin 81. Paljon en pysty kävelemään kun jo huimaa.
Lääkäri tuli seuraavana päivänä pahoittelemaan synnytyksen epäonnistunutta kulkua. Sanoi myös, että jos joskus toisen lapsen teen pitää lantioni kuvata, koska ei tiedä olisiko lapsi kuitenkaan mahtunut tulemaan alateitse. Syytä pysähtyneeseen synnytykseen ei osattu sanoa, eikä liiallisiin supistuksiin. Synnytyksestä jäi väkisinkin traumat. Sektio haava on todella kipeä ja toipuminen hankalaa. Eniten harmittaa, kun alussa en voinut edes lasta syliin nostaa, tunsin olevani epäonnistunut äiti.
Siltikkin olen niin onnellinen meidän tytöstä, omasta pienestä tytöstä. Vaikka synnytys oli vaikea kestin tuon kaiken oman lapsen takia. Mikään ei voi olla hienompaa kuin olla omalle lapselle äiti. Ja nähdä miten hienolta miehestäni tuntuu olla isä.
Meidän armas, kippura varvas <3
kunhan mies tulee kaupasta. vettä alko tihkumaan (hulahtelemaan) kolmelta yöllä, ja sitä ei tosiaankaan voi pidättää. suppareita tulee, mutta ne tulee 30 minuutin välein sit viis minuuttia väliä, sit taas 30 min, ja taas 5 min. tuntuvat selässä.saas nähä mitä tapahtuu.