Esikoishaaveista 2011 & 2012 plussanneet

Laretzki
viida jännä ettei sua seurata rd:n takia sen tarkemmin. Mä oon yhes fb-ryhmäs, niin siellä joilla on ollut rd, on hypännyt vähän väliä ultrissa ja painoarvioissa, jotta nähään että vauva kasvaa tasasesti eikä sit pääse liian isoksi. Muutamalle lupailtu käynnistystä ennen varsinaista LA:ta, ettei mennä reilusti nelikiloiseksi.

Mä oon kanssa samaa mieltä, että haluan muutaman päivä aikaa vauvaan tutustumiseen ennen kuin alkaa vierailijoita tulemaan. Senkin takia haluaisin, että vauva syntyis sit vähän aikasemmin, kun äiti on esittänyt, että tulisivat käymään useammaksi päiväksi 9 viikolla, kun on hiihto/talvilomat...
 
Tää on ihanaa vauva-arkee, vaikka välillä meneekin hermot ku tyttö huutaa monta tuntia putkeen, esim eilen suoraa huutoa 14-22 ja sit nukahdettiin. Meidän prinsessa on flunssassa ni sen takia itkettää niin paljon. Ensimmäisen hymynkin äiti sai viime viikolla ja sen jälkeen tyttö on yhtä hymyä aamusin. :) Alkuunhan meillä nukuttiin 2-3 tunnin pätkiä päivisin ja öisin, oli muuten rankkaa. Mutta nykyään päivisin nukutaan parin tunnin unia ja valvotaan suurin osa päivästä ja öisin nukkuu 10 tuntisia unia yhdellä syötöllä. :)
Tänään oli 1kk neuvolakin ja painoa oli tullu yli kilo syntymäpainoon lisää, eli nyt 4855g ja 53cm :)
 
Hmm.. mä olen kans Rd-, mut en oo kyl neuvolassa kuullu puhuttavan, et sen kummemmin seurattais sen takia tilannetta? :O
..siis juu, sen rakenneultran jälkeen ollaan menossa nyt 7 viikon päästä uudestaan, mut oletin sen kyl liittyvän ihan tähän mun menneisyyteen noin niinko muuten (?).

Just tuolla kesäkuisissa puhutaan tästä Rd-, ja yks naikkonen laitto linkin, mistä voi lukee lisää: Raskaudenaikaiset veriryhmävasta-aineseulonnat tärkeitä jokaisessa raskaudessa :)

Huomenna olis sit neuvola, taas :)

Voikohan toi vaavi painaa niin paljon rakkoon et virtsa ei tulis kunnolla? Et tulis vähän niinko virtsaumpi? Osaako kukaan sanoa? o_O
..mä nimittäin tunnen aivan hirveen pissahädän ja kun meen vessaan ja pikku liru vaan tulee. Outoa mun mielestä..?

Emby^ ja nökö 21+2 :heart:
 
Lare, :D :LOL: ounou.. :D Noh, ei se mitään, tulipahan toiki tieto ny selvyyteen..

Sokruli, se on aika inhottavaa kyl! : / ..tuolla kesäkuisissa yks naikkonen kertos, et hänen joku lääkäri ystävä on kahdesta raskaudesta kärsiny virtsaummesta..
..sit pitää vaan painella alavatsaa, tai nostaa pyllyä tmstms..
 
Viimeksi muokattu:
Emby Mä sit taas kääntelen selkääni eri asentoihin,nostelen kankkuja vuorotellen ja venyttelen kyljet siinä samalla et saa viimesetki lirut pihalle :D


Täällä on tullut ekat raskausarvet! Takamukseen ja jenkkiksiin.. Ihan ku leijona olis raadellu :D Oon niin pinnallinen et aloin heti miettiä millai ne sit synnytyksen jälkeen mahd nopeesti vaalenee..tarvii vetää vaunujen kanssa tyrät rytkyen varmaan ympäri satakuntaa :D
 
syysmyrsky, mä taas meen pitkin uuttamaata tyrät rytkyen :D on meinaan kiloja tullut mulla sen verran raskauden aikana.. ja hei, kukaan tuskin haluaa arpia itselleen? eli et oo pinnallinen.. ainakaa mun mielestä :D
 
tiuhti_, no on kyl härskin näkönen polvi!! o_O Hui!! Mä menisin kyl jo näyttämään johkii, sen verran turvoksissa, ettei vaan olis menny jokku.. siteet tms? Pystykkö käveleen sen kaa?
on se turvoksissa juu! sattuu jos sivulle kääntää, mut sehän ei oo luonnollista :) kävely sujuu ihan okei! paremmin tänään ku eilen :D ja on se turvotus siitä vähä onneks laskenut jo!
 
Sama täällä kilojen kanssa..Mut niin kauan ku painon nousu pysyy normaalina niin en meinaa siitä stressata. Se nyt vasta typerältä kuulostaa alkaa laihduttamaan tässä vaiheessa? :D
todellakin :D mäkin oon vielä sallituissa rajoissa, niin sano lääkäri kun menin sisään ja ensimmäisenä aloin suunnilleen itkemään kun säikähin vaa´an tulosta, ehkä mä sain vaan sympatiat puolelleni! meinaan 18 kg tullut :ashamed: enää ei oo siis hirveesti varaa tulla meikäläisellä :D nyt kyllä kun kävin vaaalla niin oli sieltä 2kg lähtenyt :D ja sekin kakkosen jälkeen :LOL: mut ei missään nimessä saa alkaa laihduttamaan!!!!

ja piukee on :D meinaan ihan kova, on ihme jos arpia ei ala kohta tulemaan!!!
 
tiuhti Samaa sanoin eilen miehellekki,et ku kaikki jotka on koskeneet mun mahaan siitä huolimatta et oon sanonu et saatan purra käden poikki niin on sanonut et voi kauhee ku se on kova,kui se on noin kova :D Ehkä odotan sittenkin vesimelonia tms syntyväksi. Mulla on tullut tähän mennessä joku 11kg ja kaikki tämä tosiaan joulu-tammikuun aikana ja sitä ennen ei ollu tullu kiloakaan. Et meinasin kans alkaa parkumaan kun vaa'alla kävin :D Sanoi että mun painooni sellanen 16-18 raskauskiloa on vielä ihan normaali määrä eli luulen et mennään suunnilleen samoissa. Tässä vaan väkisinkin miettii että miten niistä kiloista ikinä pääsee eroon.. Muutenki ku on ylä- ja alakroppa eriparia. Ei voi puhua enään ghettobootystä niinku tähän asti ku tää on jo suorastaan PYRSTÖ. Alaosat saa tilata jostain bigmama osastolta ja yläosat on kokoa xs-s..
 
:'( Ihan hirveet vti-oireet..mä en kestä..puolen päivän jälkeen soitan neuvolaan niin vastaus on varmasti tullu. Eilen oireet alko vasta päivällä ja ihan kunnolla. Eilen vein näytteen..
siis virtsatietulehdus? varmaan oot kipeä :( voi sua.. soita omalle terveysasemalle heti tulokset tai koita soittaa neuvolaan, meinaan voi mennä äkkiä munuaisiin asti!!!! jos siis kyse virtsiksestä :ashamed: aina kun käyt pissalla niin voit suihkutella lämmintä vettä :) se auttaa hiukan pissaamiseen ettei satu niin kauheesti!
 
lemonade Voi ei! :( Noi on ihan kamalia. Pissattaa mut sit ku menee vessaan niin tulee yksi tippa pissaa ja monta kyyneltä päälle. Itsellä on ollut pitkin raskautta oireita mut ei tulehdusta. Viimeks vein maanantaina purkin ja ei mitään.. Toivottavasti saat pian apua! :hug: Nyt vaan karpalomehua tai puolukkamehua niin paljon kun pystyy,vaikka pahaa onkin :(
 
tiuhti ja syysmyrsky Joo, kyllä virtsatieinfektiolta vaikuttaa, ekaa kertaa mulla oli syksyllä/alkutalvella. Jos näyte on puhdas niin ihmettelen kovin, koska oon ihan tuskissani. Soitan parin tunnin päästä koska vein eilen näytteen niin myöhään ettei alustava tulos oo välttämättä vielä tullu. Join karpalomehua yli puol litraa ja vettä on menny päälle jo litra.. mitään ei vielä tullu ulos, tosiaan pari tippaa vaan.. Nyt alkaa vähän helpottaa ja veikkaan että seuraava vessareissu saattaa tuottaa parempaa tulosta mut samalla tiiän että kurja olo tulee samalla takas.. onneks ei oo kuume noussu! Eikä mitään selkäkipuja vielä. Mutta oon ymmärtäny että raskauden aikana vti:ssä voi olla erilaiset oireet, nyt ainakin ihan sama kuin viimeks..tosin vähän pahempana..
 
Soitin jo kun alko niin paniikki iskeä. Neuvolatäti oli huomannu että oon jättäny näytteen mutta alustavassa ei ollut mitään. Kun soitin niin viljely oli just tullu ja tadaa! Sama bakteeri kuin viimeks. Onneks lääkäri paikalla tänään niin kirjottaa reseptin ja saan hakee sen parin tunnin päästä ja samalla saan uudet näytevälineet niin saan antaa näytteen ennen kuin meen seuraavan kerran neuvolaan. Apteekkiin ASAP! Kyllä on ärsyttävää kun tämmönen vaiva piti tulla..
 
Hiih :)

Neuvolassa käyty. Kaikki loistavasti!
Oliko se nyt sit se SF mitta, mikä mitattiin, ni se oli 21.
Vauvva kasvaa hiukan käyrien yläpuolella, eli meille tulee jättiläinen o_O Kiva.
Ja painoa tullut tähän asti kokonaisuudessaan 3 kiloa :)
Pissassa leukkarit oli hiukan koholla, eli pissanäyte labraan täytyy viedä.. Hmph : /

Mut alles guut :heart:

Miekkonen on kolmatta päivää kovassa kuumeessa, toivottavasti ei oo influenssaa : / Murunen on ihan kipee :( tänään aamulämpö oli hiukan päälle 39. Jos huomenna sit taas lääkäriin, jos lämpö edelleen noin korkee.. : / Toivottavasti ei tartu muhun..

Emby^ ja nökö 21+3 :heart:
 
Moi vaan kaikille täältäkin :wave:

Täällähän alkaa monella olla kohta jännät paikat edessä. Odotellaan vaan, että millon saadaan seuraavat vauva-uutiset lukea. :)

Päivittäin käyn edelleen teidän kuulumisia täällä lukemassa, en osaa vaan jättää teitä :heart: Ja kun en oikein tuolta syntyneiden puolelta ole sellaista "omaa" pinoa löytänyt. Joulukuisiinkin tuli odotusaikana kirjoiteltua niin harvoin, että enää ei tunnu luontevalta kirjoitella sielläkään.

Ihania masukuviakin olette laitelleet :heart: Mulla ainakin älytön ikävä omaa raskausmahaa. Tää vetelä nahkapussi ei oo millään tapaa kaunis tai ihana. :D

Meillä täällä arki lähtenyt rullaamaan poitsun kanssa oikein mukavasti. :) Poika on edelleen kiltti, eikä turhia kyllä kiukuttele. Herättyään ja syötyään on yleensä todella aurinkoinen ja hymyileväinen pieni :heart: Jutellakkin kovasti jo yrittää.
1kk neuvolassakin käyty ja siellä kaikki ok. Kehuivat poikaa muuten, mutta paino menee hieman alakäyrillä. Ei kuitenkaan huolestuttavasti. :) Pituuttakin oli kuukaudessa tullut 6cm lisää! Tiistaina olisikin sitten lääkärineuvola ja itsellä jälkitarkastus.
Yöt meillä on nukuttu alusta alkaen suht hyvin. Heräilee 3-4h välein syömään ja nukahtaa sitten saman tien omaan sänkyyn uudestaan. Nyt on kolmena yönä nukkunut kyllä yhden 5-7h pätkänkin. Ihanaa. :heart: Vaippoja ei yöllä vaihdella jos ei pakko, ettei poika turhaan piristyisi.
Korvikemaidolla meillä mennään nykyään, kun itseltä loppui maidon tulo viikko kotiutumisen jälkeen. :/ Neuvolassa eivät meinanneet uskoa, että se niin vain loppui. Meinasin jo hikeentyä kun eivät uskoneet, että maitoa ei tule vaikka poika kuinka imi tissillä tai itse yritti lypsää. Saunassa saattaa toisesta pari tippaa tulla, toisesta ei tule mitään. Ja kasvaa se poika korvikkeellakin oikein hyvin, joten itse en asiasta ota stressiä vaikka se vähän alkuun harmittikin.
D-vitamiinin kanssa meillä vähän ollut ongelmia. Neuvolasta saadut Devitolit kävivät kovasti pojan mahalle ja päivä oli yhtä itkua eikä poika nukkunut yhtään. Lopetettiin antaminen ja tänään sai sitten MiniSunin d-tippoja. Vielä ainakin talo hiljainen ja poika nukkuu tyytyväisenä. :)

25.2 meillä poika sitten saa nimen. :)

Ajatuksissa olette tytöt ja haleja jokaiselle teistä :heart:

iseeyou & "Taavi" kohta 6vko:a :heart:
 
Moikka moi tytsyt. :)

Uskallankohan mie tulla jo kurkkimaan pikku hiljaa tälle puolelle? :D Plussahan sieltä pärähti viimein kahden vuoden yrityksen jälkeen 1.ICSI:n tuoresiirrolla. Jotenkin en voi uskoa että raskaana ollaan, vaikka eilen sain vahvat viivat ja tänään digi kertoi raskaana, 2-3 viikkoa.

Oireita, ei niitä oikein ole. Vatsaan sattuu välillä, tissit ei ole ainaskaan vielä kipeät.. Mutta on ihan HILLITÖN nälkä kokoajan, voisin syödä vaikka hevosen jos vaan saisin. Nyt vaan toivotaan että kaveri on oikeassa paikassa ja kaikki menee hyvin loppuun asti. :heart:

Nipistäkää joku minua, kiitos. Tai oikeastaan, jos tää onki vaan hitsin hyvää unta niin älkää sittenkään! Jatkukoon loputtomiin. :D :heart:

Ps: Tänään olisi hurjat 4+0 viikot täynnä, eli olenko minä siis sallittu poksumaan jo näinkin pienillä viikoilla? ;)
 
Chiba Onnea! Niin se vaan sinnikkyys palkittiin taas :)

lemonade Toivottavasti resepti auttaa nopeasti : / toi on kyl yks ikävimmistä vaivoista mitä on!

(.) Tänään sattui erikiusallinen tilanne..Kun eilen pyydettiin meidän molempien pitkäaikaista kaveria lapselle kummisedäksi (joka sattuu olemaan myös parhaimman ystäväni ex jonka kanssa oli yli6vuotta yhdessä) niin tänään hänen tyttöystävänsä pisti facebookissa postia että oliko asianlaita nyt se että halutaan heidät kummeiksi :ashamed: Ei tässä mimmissä mitään vikaa ole mut ei me niin hyvin kuitenkaan tunneta ja noin..jotenki tuntuis että se olis isku päin parhaan ystävän kasvoja,jota ei ole pyydetty kummiksi ja joka itse vielä tällä hetkellä ravaa lapsettomuushoidoissa. Tunnen itteni taas niin kamalaks ihmiseks : /
 

Yhteistyössä