Kotona vihdoin... Oli jokseenkin rankka työpäivä |O Kertaalleen ehdin päivällä käydä lukemassa tätä keskustelua, mutta ei toivoakaan, että olis ehtiny itse kirjottamaan mitään.
Ilmottaudun kanssa koiraihmiseksi, melkeinpä voisi sanoa, että henkeen ja vereen sellainen
Meillä asuu kaksi narttuhauvelia, joiden kanssa harrastan suht aktiivisesti eri koiramaisia juttuja. Mä en tällä hetkellä pelkää ollenkaan sitä, etteikö neitoset suhtautuisi ihan asiallisesti aikanaan tulevaan vauvaan! Ei noilla paljon vauva/lapsikokemuksia ole, mutta sosiaalisia tapauksia kummatkin. Enemmän ehkä pelottaa, että vauva on allerginen ja joudun luopumaan noista rakkaista... Koirat on kuitenkin ollu mulle pikkulikasta alkaen elämäntapa, joten iso muutos olis edessä, jos niistä pitäis luopua :| Mutta eipä maalailla piruja seinille, kun ei ole mitään syytä!
Multakin osanotot
miraclelle ja miehelleen! Surullista, mutta nyt vaan vähitellen katse tulevaan ja uutta plussaa odottelemaan
Eilen oli suunnitelmissa jutella vauva-aiheesta miehen kanssa, mutta se tuijotti niin tiiviisti futista koko illan, että flunssaisena väsyin odottamaan ja painuin pehkuihin ennen matsin loppua. Äsken ukkokulta soitteli tuolta tienpäältä, oli tulossa töistä kotiinpäin. Jospa siis tänä iltana saisi avattua sanaisen arkkunsa... Jännittää. Mietin, että miksi jännittää, erityistä syytä ei pitäisi olla. Tai ehkä sitä alitajuisesti pelkää tulevansa lynkatuksi suunnitelmiensa kanssa. Tai jotain. Ota tässä nyt selvää itsestään
