Esikoisesta haaveilevat <3<3<3

heh,mäkin oon joskus vaan testaamisen ilosta tehny vaikka tiesin, että en kuitenkaan ole raskaana...vaikka tosin sillon testasinkin sen takia, että oli ehkäisyn kanssa ollut hässäkkää ja sit olikin menkat vähäsen myöhässä.. :D se oli kuitenkin sellasta "teenpä nyt kun kerran ostin" testailua..

kn on hävinny :eek: :D se on jossain Niin ylhäällä etten saa siihen minkäänlaista kontaktia... :eek: :eek:
 
Suunnistaja: Niissä on erilaisia ohjeita ja riippuu merkistä mutta mulla on aina ollut sellasia johon nimenomaan ei ole käynyt aamupissa. Mutta kannattaa kattoo paljonko siinä on pidätys aika ennen sitä + jos muita ohjeita (jotain ettei saa juoda tms.).
 
Helevatan helevatta, et ärsyttää!! :kieh:
Kolme viikkoa sitten koitin vakio kampaajaltani varata aikaa, mutta hänellä seuraavat vapaa-ajat olisivat olleet vasta kesäkuun puolella... No samaan aikaan hänellä kyllä olisi opiskelija, joka voisi saman tehdä minulle ilmaiseksi. Niinpä rahaa säästäväisenä päätin tyytyä siihen.

Lopputuloksenä: hiusväri epäonnistunut, väriä poskessa, niskassa, otsalla, kaulalla.. Hiukset saatiin pelastetuksi, onneksi värjäämällä uudestaa. Mutta jäljet kasvoista ei lähde, hankaamallakaan. Kiva lähteä tämän näköisenä huomenna töihin. :kieh: :x
 
Huomenta, täällä ei vieläkään ole mensut alkaneet... eilen tehty nega-testi... kait nuo tulee jossain vaiheessa yllärinä, mensut siis. Outoa on, kun ei ole sitten aikoihin näin heittänyt kp:t.... tai siis ei ikinä ole näin pitkälle mennyt :eek:
Tiedättekö s-marketin raskaustestistä mitään? Onko miten herkkä, en löytänyt siitä mitään selostetta. On ruotsalaisten valmistama ja punaisessa pakkauksessa on kaksi testiä...

Onnea myös Sirpulalle :hug: :heart:
 
Chamorphis
Huomenta kaikille! Onpas täällä hiljasta vielä! |O
ON: Mahan vihlonta jatkuu, välillä tulee ällö olo ja mä palelen mennen tullen ja palates... Mieliala tuntuu vaihtuvan minuutin välein! :eek: Välillä tuntuu, etten millään jaksais uskoo että tärppäis ja välillä mä oon ihan varma et on tärpänny... :headwall: Ja tuntuu et mulla kilahtaa tosi helpolla kaikki asiat... Rasittavaa...
 
Chamorphis
HaLPe kiva tietää ettei oo ainoo... On niin rasittavaa ku alitajuisesti pelkää sitä ettei ikinä saa lasta vaikka meillä on vasta toinen yrityskerta. :ashamed: Viimex jo oli niin suuri pettymys ku menkat alko. Ja pettymys varmaan vaan kasvaa joka kerta. :/
No, mutta tällä palstalla on nyt niin paljo tullu plussia, et pakko uskoo et se tarttuu meihin muihinkin! :D Tän päivän plussapuhuri liikkeelle!! +++++++++ :whistle:
 
Kaa
Chamorphis, tuo pettymyksen tunne on tuttua. ITselläni pahimmat morkkikset olivat juuri silloin yrityksen alussa, nyt on jo sellainen "peruspessimisti" koko ajan. :D :/ Itse kun en enää jännää sitä hedelmöittymistä, koska se meillä on näköjään mahdollista. Enemmänkin hermoilen sitä plussan jälkeistä aikaa, pysyykö pieni kyydissä vai ei. Niin, ja yritys alkoi loppukesästä 07. Parempia fiiliksiä sinne, ja plussia meille kaikille!
 
huomenta huomenta palstasiskoseni :) mä voin heti alkajaisiks yhtyy miracleen, jotenki rauhottuu mitä enempi yk:tä kierroksessa... vaikka onkin vasta yk 2 :LOL: tuskin tätä sanon siin vaihees jos kestää yk 9 tai yli... :|
 
Hei kaikki! Tulin kertoilemaan ultrakuulumisia, hiukan siinä toivossa että plussatauti tarttuu ja tuutte tonne odotuspuolelle messiin :D Tuossa meidän pallokala, alemman plussan kohdalla pää ja ylemmän peppu. tuo rinkula on kohta katoava ruskuaispussi :D

http://kuvablogi.com/nayta/iso/img1101524.jpg :heart:

Kaikki siis ultrassa "täydellisesti", ultraajan sanoja lainaten. Kohdukaula ihan ummessa, kova ja ylhäällä. Munasarjoissa ei ylimääräistä, sikion syke +++ (kuuluviin ihan heti ja näkyikin), ja pääperämitta 16.2mm. Viikot pysyvät suht ennallaan, sanoi että 8+0 +/- 2 päivää. Eli oletan et on 8+2, kun se täsmää muiden laskujen kanssa, ja LA siirtyi 24.12 :heart: :heart: Jouluaattovauva siis masussa :D

DD ja pallokala 8+2 :heart:
 
Ei näköjään voi olla päivää poissa, kun kerkiää kerääntyä tekstiä tänne monta sivua. Täytyy varmaan tästä lähtien perua menot ja alkaa kokopäiväiseksi palstavahdiksi :LOL:

Kaikilla ihan hirveästi nyt oireita, toivottavasti tuottaisivat positiivisen tuloksen :heart:
 

Yhteistyössä