Esikoinen jää kaikkien varjoon.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nimetö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nimetö

Vieras
Mun esikko, nyt 11, on 2 viikon suhteesta. Mies oli ulkomaalainen. Hän otti ja läks, kun kerroin hänelle, että vartun vauvaa. Ja sen piti olla iloinen uutinen, ajattelin tarjota shampanjaa ja syödä herkullinen illallinen.
Hän siis lähti, ja mulle jäi kaipuu, että rakkauden- sekä vihansekaiset tunteet.

No, sitten kuukaudet vierivät, ja sain tyttären. En jaksanut hoitaa ja hoivata.
Kerran soitin neuvolaan: Pliis, pyytäkää joku hakemaan tämä lapsi, ennenkuin lyön sitä, itkin puhelimeen.
Tämän tapauksen jälkeen siirryimme perheneuvolaankin.
Tyttö, jota kutsutaan nyt vaikka Ellaksi, varttui.
Ellan yksivuotispäivä alkoi lähestyä. Koin lähinnä tuskaa, sillä olin tyydyttänyt lapsen ensimmäiset perustarpeetkin vain välttävästi. Muita en lainkaan. Siis syöttänyt ja vaihtanut vaipan.
Perheneuvolan kannustamana aloitettiin Ellan kanssa muskari.
Pikkuhiljaa opin pitämään Ellasta. Otin Ellaa syliin ja leikin hänen kanssaan.
Vähän ennen Ellan synttäreitä tapaisin miehen, joka oli ihan suomalainen, ja ihana.
Muutimme pian yhteen. Ella oli reilu kaksi, kun sitten sain kuulla uudesta raskaudesta.
Pelkäsin kertoa, koska pelkäsin, kutsustaan miestäni vaikka Erkiksi, jättävän minut.
Olin ahdistunut. Yhtenä iltana kun katselimme tv:tä, hän kysyi, että kuule, mikä sulla on.
Purskahdin itkuun, ja selitin, että meille tulee vauva. Erkki katsoi minua vaivautuneena, ja sanoi, että eikö sen pitäisi olla hyvä asia.
Minä hölmistyin, että no hemmetti, pitäisi.

Sain toisen tyttären, "Saran".
Huomasin alusta asti Saran olevan Ellaa tärkeämpi.
Ella oli ehkä liian terävä muisto, alusta saakka. Muistan päivitelleeni Erkille, kuinka olisi niin helppoa ilman Ellaa. Ei tarvitsisi muistella enää exää.
Erkki sanoi, että ehkei, mutta Ella on oikein suloinen tyttö, ja hän ainakin pitää Ellaa kuin omana lapsenaan. Erkki olisi halunnut adoptoida Ellan meille, mutta minä en halunnut tätä.
Hoisin Saraa, ja yritin epätoivoisesti tehdä Ellan kanssakin jotain.

Sitten saimme taas tytön, häntä voidaan kutsua vaikka Lindaksi.
Lindan kanssa touhutessani mulla jäi vähän Sarakin takasijalle, Ellasta puhumattakaan. Mä en tehnyt Ellan kanssa mitään. Erkki yritti touhuta Ellan kanssa jotain, ja kyllä minäkin YRITIN. Mutten osannut. Eikä Ella edes halunnut ottaa kontaktia. Siinä vaiheessa ajattelin ekan kerran tosissani, että tuo lapsi on pilannut minun elämäni, ja minä hänen. Miksi hemmetissä hänen piti syntyä juuri minulle. Minne hänet voidaan laittaa? Ei-toivottujen poistokoriin?
Niin. Miksen tehnyt Ellan kanssa aborttia, tai antanut Ellaa adoptioon?
Koska minä pitkälle LUULIN selviäväni. Luulo ei ole tiedon väärti, sanon nyt.

Linda kasvoi, ja mä olin Ellan kanssa aina vaan vähemmän.
Ella oli tyytynyt osaansa. Ella sai ruokaa, ja Ella sai suurinpiirtein tarpeet täytäntöön. Ellalla ei ollut kuria, eikä liiemmin rakkauttakaan. Saran kanssa tehtiin jotain, ja yleensä otin myös Ellan mukaan. Uimaan tai pulkkamäkeen esimerkiksi. Ella lähti mukaan vaivautuneena. Kun olimme paikan päällä olleet noin tunnin, Ella sanoi, että hänkin haluaa tulla mukaan. Ja veti hurjat pultit, kun hän ei saanutkaan uida kuin puoli tuntia.

Nyt vähän aikaa sitten saimme kuopuksemme, hän voisi olla tässä vaikkapa Sami.
Hoidan Samia tosi paljon. Hän on vasta pieni, ja tarvitsee suuren osan ajastani.
Linda on vasta vuoden ikäinen, joten hänkin tarvitsee minua vielä paljon.
Touhuan paljon Linda Manducassa selässä ja Sami sylissä.
Sara ja Ella on ns. "yhdistetty", joka on aika paljon helpottanu tilannetta. Teemme kaikki asiat, jotka teen Saran kanssa, myös Ellan kanssa.
Ella voi tällä hetkellä ihan hyvin.
Mutta ei kaikki ole hyvin.
Mitä te sanotte, mitä on enää pelastettavissa?
 
No jos sara tykkää ellasta ja ella sarasta ja miehesi ellasta niin eikö se riitä? On paljon huonompia äitejä kuin sinä.

Sellaisia jotka vihaavat ja kadehtivat omaa lastaan mutta eivät todellakaan sitä myönnä, vaan etsivät sitä vikaa omasta lapsestaan ja tämän käytöksestä. Sinä tiedostat että sinä et ehkä rakasta kuten muita, mutta et syytä siitä ellaa. Kyllä hän selviää.

On vanhempia jotka hakkaavat lapsiaan vihaavat kadehtivat, eivätkä mieti, että tuleeko se ella nyt varmasti mukana perheessä... on perheitä joissa äiti vihaa ellaa koska ei sitä halunnutkaan ja lisäksi hoidattaa sillä omat uudet lapsensa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nimetö;25491390:
Mun esikko, nyt 11, on 2 viikon suhteesta. Mies oli ulkomaalainen. Hän otti ja läks, kun kerroin hänelle, että vartun vauvaa. Ja sen piti olla iloinen uutinen, ajattelin tarjota shampanjaa ja syödä herkullinen illallinen.
Hän siis lähti, ja mulle jäi kaipuu, että rakkauden- sekä vihansekaiset tunteet.

No, sitten kuukaudet vierivät, ja sain tyttären. En jaksanut hoitaa ja hoivata.
Kerran soitin neuvolaan: Pliis, pyytäkää joku hakemaan tämä lapsi, ennenkuin lyön sitä, itkin puhelimeen.
Tämän tapauksen jälkeen siirryimme perheneuvolaankin.
Tyttö, jota kutsutaan nyt vaikka Ellaksi, varttui.
Ellan yksivuotispäivä alkoi lähestyä. Koin lähinnä tuskaa, sillä olin tyydyttänyt lapsen ensimmäiset perustarpeetkin vain välttävästi. Muita en lainkaan. Siis syöttänyt ja vaihtanut vaipan.
Perheneuvolan kannustamana aloitettiin Ellan kanssa muskari.
Pikkuhiljaa opin pitämään Ellasta. Otin Ellaa syliin ja leikin hänen kanssaan.
Vähän ennen Ellan synttäreitä tapaisin miehen, joka oli ihan suomalainen, ja ihana.
Muutimme pian yhteen. Ella oli reilu kaksi, kun sitten sain kuulla uudesta raskaudesta.
Pelkäsin kertoa, koska pelkäsin, kutsustaan miestäni vaikka Erkiksi, jättävän minut.
Olin ahdistunut. Yhtenä iltana kun katselimme tv:tä, hän kysyi, että kuule, mikä sulla on.
Purskahdin itkuun, ja selitin, että meille tulee vauva. Erkki katsoi minua vaivautuneena, ja sanoi, että eikö sen pitäisi olla hyvä asia.
Minä hölmistyin, että no hemmetti, pitäisi.

Sain toisen tyttären, "Saran".
Huomasin alusta asti Saran olevan Ellaa tärkeämpi.
Ella oli ehkä liian terävä muisto, alusta saakka. Muistan päivitelleeni Erkille, kuinka olisi niin helppoa ilman Ellaa. Ei tarvitsisi muistella enää exää.
Erkki sanoi, että ehkei, mutta Ella on oikein suloinen tyttö, ja hän ainakin pitää Ellaa kuin omana lapsenaan. Erkki olisi halunnut adoptoida Ellan meille, mutta minä en halunnut tätä.
Hoisin Saraa, ja yritin epätoivoisesti tehdä Ellan kanssakin jotain.

Sitten saimme taas tytön, häntä voidaan kutsua vaikka Lindaksi.
Lindan kanssa touhutessani mulla jäi vähän Sarakin takasijalle, Ellasta puhumattakaan. Mä en tehnyt Ellan kanssa mitään. Erkki yritti touhuta Ellan kanssa jotain, ja kyllä minäkin YRITIN. Mutten osannut. Eikä Ella edes halunnut ottaa kontaktia. Siinä vaiheessa ajattelin ekan kerran tosissani, että tuo lapsi on pilannut minun elämäni, ja minä hänen. Miksi hemmetissä hänen piti syntyä juuri minulle. Minne hänet voidaan laittaa? Ei-toivottujen poistokoriin?
Niin. Miksen tehnyt Ellan kanssa aborttia, tai antanut Ellaa adoptioon?
Koska minä pitkälle LUULIN selviäväni. Luulo ei ole tiedon väärti, sanon nyt.

Linda kasvoi, ja mä olin Ellan kanssa aina vaan vähemmän.
Ella oli tyytynyt osaansa. Ella sai ruokaa, ja Ella sai suurinpiirtein tarpeet täytäntöön. Ellalla ei ollut kuria, eikä liiemmin rakkauttakaan. Saran kanssa tehtiin jotain, ja yleensä otin myös Ellan mukaan. Uimaan tai pulkkamäkeen esimerkiksi. Ella lähti mukaan vaivautuneena. Kun olimme paikan päällä olleet noin tunnin, Ella sanoi, että hänkin haluaa tulla mukaan. Ja veti hurjat pultit, kun hän ei saanutkaan uida kuin puoli tuntia.

Nyt vähän aikaa sitten saimme kuopuksemme, hän voisi olla tässä vaikkapa Sami.
Hoidan Samia tosi paljon. Hän on vasta pieni, ja tarvitsee suuren osan ajastani.
Linda on vasta vuoden ikäinen, joten hänkin tarvitsee minua vielä paljon.
Touhuan paljon Linda Manducassa selässä ja Sami sylissä.
Sara ja Ella on ns. "yhdistetty", joka on aika paljon helpottanu tilannetta. Teemme kaikki asiat, jotka teen Saran kanssa, myös Ellan kanssa.
Ella voi tällä hetkellä ihan hyvin.
Mutta ei kaikki ole hyvin.
Mitä te sanotte, mitä on enää pelastettavissa?

Miten Ellan koulu menee? Onko hänellä kavereita? Onko hänellä mitään suhdetta isäänsä? Kyseleekö isästään? Rakastatko tytärtäsi? Miten miehesi häneen suhtautuu? Oletko puhunut tunteistasi opettajalle tai neuvolassa tms.?
 
Aika surullinen tarina. Ella varmaan vaistoaa kuitenkin sen, ettet et rakasta häntä yhtä paljon kuin muita sisaruksia ja siitä voi tulla murrosiässä hankaluuksia. Pelkkä lapsen kanssa tekeminen ja touhuaminen ei riitä, lapsen pitää saada myös rakkautta kasvaakseen hyväksi ja rakastavaksi aikuiseksi, josta seuraa hyvä parisuhde ja rakkaus omiin lapsiin. Ota uudelleen yhteyttä kasvatusneuvolaan, joku psykologi voi varmaan paremmin auttaa sua tässä asiassa. Voimia ja jaksamista!
 
podetko huonoa omatuntoa ellan kasvatuksesta? haluaisitko olla hänelle 'parempi' äiti? pystytkö elämään 'laiminlyönnin' kanssa loppu elämäsi? tuntuisiko pahalta jos hän isompana sanoisi ettei rakasta sinua?
 
Koskettavaa. Kumpa hän saisi tuntea yhteenkuuluvutta perheeseen ja kokea olevansa ainutlaatuisen tärkeä ja rakas ja hyväksytty juuri omana itsenään. Paljonkin on tehtävissä, jokainen sana, katse ja teko on tärkeä. Ensin sinun täytyy itse kelvata itsellesi virheineen ja sitten voit rakastaa omaa lastasikin juuri sellaisena kuin hän on. Hän ei ole se kipeä muisto, vaan ihminen. Et saanut tukea ja rakkautta hänen odotusaikanaan, mutta nyt sinun täytyy selvitä sen asian kanssa että hankalan alun jälkeen hän on kaiken rakkauden arvoinen.
 

Yhteistyössä