eroko?

[kaapriel]

Tilanne on tämä: Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa pian kolme vuotta. Viime aikoina ole kokenut, että en jaksa tätä enään. Tuntuu kuin suhteessani minua ei arvosteta; pesen pyykkiä, huolehdin kodista ja teen meille ruokaa. Minusta tuntuu kuin olisimme vain kämppiksiä, jopa seksuaalisuus on kadonnut väliltämme, tai ainakin siitä on tullut pakollinen pahe kerta kuukauteen.

Meillä kahdella on niin erilaiset suunnitelmat elämälle ja olemme muutenkin täysin vastakohtia toisillemme. En ole enään onnellinen.

Rakastan kultaani yli kaiken ja ajatuskin erosta sattuu tosi paljon, en vain tiedä kuinka tästä jatkaa. Tahdon toki toisellekkin hyvän elämän, itsestäni tuntuu vain, etten ole tarpeeksi aikuinen tähän suhteeseen. En anna hänelle kaikkea mitä hän ansaitsee.

Tuntuu kuin suhde vain junnaa paikallansa...

Kuitenkin rakastan häntä tosi paljon. Kihloistakin haaveilin, mutta en sitä enään tahdo.

Ideoita kuinka jatkaa eteenpäin? Kuinka/mitä sanoa toiselle

 

[Morin]

Minulle jää naisena (46v.) hieman epäselväksi, miksi ajattelet olevasi 'ei tarpeeksi aikuinen' tuossa suhteessa - kun eivät nuo asiat/suhteen piirteet mitä luettelet, tunnu asiaankuuluvilta edes tämän ikäiselle jo kauan aviossa olleelle - sen paremmin itselle kuin puolisollekaan.

Mitä on se 'kaikki mitä hän ansaitsee' ja jota et koe antavasi? Palveleminenko?
Entä mitä sinä itse 'ansaitset osaksesi'?

 

[onskuponsku]

Tilanne on tämä: Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa pian kolme vuotta. Viime aikoina ole kokenut, että en jaksa tätä enään. Tuntuu kuin suhteessani minua ei arvosteta; pesen pyykkiä, huolehdin kodista ja teen meille ruokaa. Minusta tuntuu kuin olisimme vain kämppiksiä, jopa seksuaalisuus on kadonnut väliltämme, tai ainakin siitä on tullut pakollinen pahe kerta kuukauteen.

Meillä kahdella on niin erilaiset suunnitelmat elämälle ja olemme muutenkin täysin vastakohtia toisillemme. En ole enään onnellinen.

Rakastan kultaani yli kaiken ja ajatuskin erosta sattuu tosi paljon, en vain tiedä kuinka tästä jatkaa. Tahdon toki toisellekkin hyvän elämän, itsestäni tuntuu vain, etten ole tarpeeksi aikuinen tähän suhteeseen. En anna hänelle kaikkea mitä hän ansaitsee.

Tuntuu kuin suhde vain junnaa paikallansa...

Kuitenkin rakastan häntä tosi paljon. Kihloistakin haaveilin, mutta en sitä enään tahdo.

Ideoita kuinka jatkaa eteenpäin? Kuinka/mitä sanoa toiselle

Mitä jos sanoisit juuri tuon mitä nyt kirjoitit? Ole avoin ja katso mihin se johtaa.

 

[kaapriel]

Minulle jää naisena (46v.) hieman epäselväksi, miksi ajattelet olevasi 'ei tarpeeksi aikuinen' tuossa suhteessa - kun eivät nuo asiat/suhteen piirteet mitä luettelet, tunnu asiaankuuluvilta edes tämän ikäiselle jo kauan aviossa olleelle - sen paremmin itselle kuin puolisollekaan.

Mitä on se 'kaikki mitä hän ansaitsee' ja jota et koe antavasi? Palveleminenko?
Entä mitä sinä itse 'ansaitset osaksesi'?

En osaa sanoa, tuntuu kuin hänen myötään minulla on se kaikki mitä tarvitsen ja ansaitsen, toisaalta taas tuntuu, että jotakin olennaista puuttuu. En tiedä.

Enkä nyt sanoisi, että minä häntä palvelen, minulle kotiaskareet on niin luontaisia: viihdyn keittiössä ja vaatteita viikkaamassa.

 

[kaapriel]

Mitä jos sanoisit juuri tuon mitä nyt kirjoitit? Ole avoin ja katso mihin se johtaa.

Tämä oliskin unelma-ratkaisu, olen vain niin surkea puhumaan tunteista ja niistä asioista joita päässä pyörii.

Yritän kuitenkin ottaa asian puheeksi hänen kanssaan.

 

[Ei toi vaan toimi]

Koska teillä ei ole yhteisiä tavoitteita, niin ei kannata jatkaa.
Jos puhumalla löytyy yhteiset tavoitteet, niin sitten on eri asia. Ei vain tunnu olevan tulevaisuutta tuolla. Pian huomaat olevasi todella rakkauden kerjäläinen. Tuntuu että tottumus ja yksinäisyydenpelko pitävät sinua hänen seurassaan.

 

[neiti]

<3 Itse olin samanlaisessa suhteessa, tosin itse nainen ja toinen osapuoli mies. Ja mies oli siis se, joka pihtasikin... Itseni puolelta kipinää oli.

Suhteenne ei ole pakko olla parisuhde, voitte jatkaa ystävinä. Helppoa se ei ole mutta mahdollista. Ei ole mikään pakko mukavan ihmisen kanssa olla väkisin parisuhteessa, jos sitä mikä erottaa parisuhteen tavallisesta ystävyyssuhteesta, eli kipinää, ei ole.

 

[Tutulta kuulostaa]

Tuntuu kuin suhde vain junnaa paikallansa...

Niin se varmaan junnaakin. Olette olleet yhdessä jo usean vuoden, joten arki on laskeutunut teidän elämään. Tyttökaverisi voi kokea tilanteen samaksi ja jos ette juttele tunteistanne, voi hänellä olla sama fiilis kuin sulla. Joten juttelua, toisen huomioimista ja olisiko pieni matka mahdollinen, jolloin pääsette arjesta pois ja ehditte huomioida toista. En luovuttaisi vielä tuossa vaiheessa.

 

[kaapriel]

Niin se varmaan junnaakin. Olette olleet yhdessä jo usean vuoden, joten arki on laskeutunut teidän elämään. Tyttökaverisi voi kokea tilanteen samaksi ja jos ette juttele tunteistanne, voi hänellä olla sama fiilis kuin sulla. Joten juttelua, toisen huomioimista ja olisiko pieni matka mahdollinen, jolloin pääsette arjesta pois ja ehditte huomioida toista. En luovuttaisi vielä tuossa vaiheessa.

Matka olisi ihana idea, rahat ei siihen vaan riitä. Ollaan kyllä käyty ulkomaillakin nauttimasta toisistamme.

en tiedä miten piristää suhdetta. En osaa tekopirteästi viedä häntä treffeille tai muuta vastaavaa. Arjesta pois pääsy on lomat, mutta hän viettää ne oman perheensä ja ystäviensä kanssa, minä omieni, eli kotiin kun tullaan niin ollaan ehkä vähän hipaistu jalalla sitä lähtöpaikkaa. Tämäkin minua ärsyttää: hän ei vietä lomillaan aikaan minun kanssani..

 

[kaapriel]

<3 Itse olin samanlaisessa suhteessa, tosin itse nainen ja toinen osapuoli mies. Ja mies oli siis se, joka pihtasikin... Itseni puolelta kipinää oli.

Suhteenne ei ole pakko olla parisuhde, voitte jatkaa ystävinä. Helppoa se ei ole mutta mahdollista. Ei ole mikään pakko mukavan ihmisen kanssa olla väkisin parisuhteessa, jos sitä mikä erottaa parisuhteen tavallisesta ystävyyssuhteesta, eli kipinää, ei ole.

minäkin olen nainen...
Uskon, että pysyisin hänen kanssaan tuttavina, tuohon ystävyyteen parisuhteen jälkeen en usko...

 

[kaapriel]

Koska teillä ei ole yhteisiä tavoitteita, niin ei kannata jatkaa.
Jos puhumalla löytyy yhteiset tavoitteet, niin sitten on eri asia. Ei vain tunnu olevan tulevaisuutta tuolla. Pian huomaat olevasi todella rakkauden kerjäläinen. Tuntuu että tottumus ja yksinäisyydenpelko pitävät sinua hänen seurassaan.

No totta kai molemmat haaveilee perheestä(=lapset, lemmikki) ja omasta kodista... Riittääkö se yhteiseksi tavoiteeksi?

 

[neiti]

minäkin olen nainen...
Uskon, että pysyisin hänen kanssaan tuttavina, tuohon ystävyyteen parisuhteen jälkeen en usko...

Jaa, pahoittelen heteronormatiivisyyttäni mutta silti. Suhteeseen ei kannata jäädä, jos on itsellä paha olla eikä keskusteluyhteys toimi.

Abbaa.
Abba - Knowing Me, Knowing You - YouTube

 

[Morin]

No totta kai molemmat haaveilee perheestä(=lapset, lemmikki) ja omasta kodista... Riittääkö se yhteiseksi tavoiteeksi?

Mitä tavoitte voisi sitten tarkoittaa? Ainakaan sisäiset tekijät joilla suhde toimii eivät minusta voi olla varsinaisia tavoitteita. Niitä vain on tai ei ole kahden ihmisen välillä. Jos niitä on, ylläpitäminen on sitten oma lukunsa mutta kun suhde on toimiva niiin ei sekään minusta mitään hiki päässä parisuhteen ylläpitoa saisi olla. Eli just tuo 'tekopirteästi' treffeille' jonka tuolla aiemmin mainitset; itsekin inhoaisin sellaisia väkisin pakerrettuja - onpa meillä nyt onnellista-juttuja.

Yksimielisyys etenkin lapsiasiassa on kyllä olennainen seikka. Mutta esim. se, että unelmien talo jota haaveiltiin jää hankkimatta, ei minusta ole sellainen tavoite joka toteutumatta jäädessään varsinaisesti liittyy itse parisuhteeseen 'toteutumattomana tavoitteena' koska se on ulkoista... eli kunnossa oleva parisuhde ei kariudu tällaisten hankkeiden myötä.

Niin että kyllä niitä suhteen tukipilareita minunkin mielestä on aika turha yrittää hankkia ulkoiseen liittyvistä yhteisistä tavoitteista jollei yhteys pelaa.

 

[Mitä tekisitte]

No totta kai molemmat haaveilee perheestä(=lapset, lemmikki) ja omasta kodista... Riittääkö se yhteiseksi tavoiteeksi?

Te haaveilette perheestä, mutta millaisesta perheestä? Lomailisitteko edelleen erillään? Olisivatko lapset sen lomailevan vanhemman mukana vai sen kotona olevan vanhemman kanssa? Eikö lapsia kummastuttaisi, kun vanhemmat eivät lomaile yhdessä?
Mitä te tekisitte yhdessä perheenä, kun te ette nyt tee mitään kaksistaan parina? Kumman kasvatustapoja perheessä noudatettaisiin, kun te ette nytkään pysty puhumaan siitä, mitä te toivotte toisiltanne tai ette pysty ilahduttamaan toisianne.
Minkälaisen lemmikin haluaisitte, kun ette ole sitä vielä hankkineet. Kuka sen hoitaisi?
Millainen teidän oma kotinne olisi? Eikö teillä vielä ole sellaista? Ymmärsin, että te asutte yhdessä. Vai tarkoittaako oma koti sitä, että ostatte talon tai asunnon, josta teillä on paljon yhteistä lainaa?

Älkää missään tapauksessa hankkiko lapsia ja yhteistä lainaa, ennen kuin te pystytte puhumaan keskenänne, nauttimaan toistenne seurasta, jakamaan kotityöt, lomailemaan yhdessä, nauttimaan seksistä, tykkäämään arjesta... Tunnetko edes kunnossa puolisoasi? Tai hänen vanhempiaan?

 

[Hei,]

...nyt lähdet läikyttelee siitä just.

Puhumalla ei yhteiset intressit muodostu, niitä vaan joko on tai sitten ei.
Meilläkin "tuo naispuolinen" oli aivan eri maata silloin kun tavattiin/ennen lapsia.
Piti olla omakotitaloa/puutarhaa.. ois niin kivaa...
Just, itse olen saanut lasten kanssa puutarhassa möyriä/hoitaa kaikki ulkohommat.
Kun on eri intressit niin on, seksielämää myöden. Mikä tulee rassaamaan eniten olit sitten kumpi puoli tahansa, halukas tai haluton. Mutta halujen pitää kohdata.

Mene kun vielä pääset.

 

[kaapriel]

Kiitos kaikille vastanneille.

Juttelimme, keskustelimme ja pohdimme suhteemme tulevaisuutta ja nykyisyyttä, totesimme yhdessä että meillä ei ole niin paljon yhteistä tahtoa jatkaa eteenpäin yhdessä, avoparina. Erosimme, mutta hyvissä väleissä. Tietysti päällimmäisenä on ikävä toista kohtaan, mutta elämän on jatkuttava ja molemmat oltiin sitä mieltä että rakkaus muuttui ystävyydeksi. Paino putosi harteilta.

kiitos vielä kaikille neuvonsa antaneille.

 

[Ihme ja kumma]

Minusta tää tarina oli omituista lässyn-lässyä. Ensin valitetaan kuinka mikään ei toimi, mutta seuraavassa lauseessa ollaan siirappisia ja rakastetaan "mun kultaani yli kaiken". Siis yli kaiken.

Tuokion on omituista, että kirjoittaja käyttää miehen nimeä itsestään, vaikka on nainen. Vähän tulee sellainen "aasialainen rappukäytävässä itkemässä" fiilis, kun eikö näitä yli kaiken rakastavia tän kaltaisa tarinoita ole olut täällä tasaisin väliajoin. Yhteneväistä näille tarinoille on myös se, että vaikeatkin asiat selkenevät aina parissa viikossa...

 

[kaapriel]

Anteeksi, jos koitan olla suht anonyymi, edes nimimerkkini suhteen.

Koitin löytää täältä apua
Ja sainkin sitä jollakin tasolla.

Lässynlää, ehkä tarvitsin ulkopuoleista apua.

Valitettavaa, että suhtauduit näin.

 

[Omituista on]

Matka olisi ihana idea, rahat ei siihen vaan riitä. Ollaan kyllä käyty ulkomaillakin nauttimasta toisistamme.

en tiedä miten piristää suhdetta. En osaa tekopirteästi viedä häntä treffeille tai muuta vastaavaa. Arjesta pois pääsy on lomat, mutta hän viettää ne oman perheensä ja ystäviensä kanssa, minä omieni, eli kotiin kun tullaan niin ollaan ehkä vähän hipaistu jalalla sitä lähtöpaikkaa. Tämäkin minua ärsyttää: hän ei vietä lomillaan aikaan minun kanssani..

Omituista, että hän haluaa viettää lomansa perheensä ja ystäviensä kanssa, eikä oman avomiehensä, joka on lähintä perhettä tällähetkellä. Ei taida tulla teidän suhteesta mitään. Ei kumppani muutu, jos on jo nyt noin oudot tavat, saattaa vuosi vuodelta tulla huonommaksi. Eihän se ero mukava asia ole, mutta ei näksi muuta mahdollisuutta. Voihan sitä tietenkin yrittää puhua, ennenkuin tekee lopullisen ratkaisun.

 

[Oljenkorteen tarttunut]

Omituista, että hän haluaa viettää lomansa perheensä ja ystäviensä kanssa, eikä oman avomiehensä, joka on lähintä perhettä tällähetkellä. Ei taida tulla teidän suhteesta mitään. Ei kumppani muutu, jos on jo nyt noin oudot tavat, saattaa vuosi vuodelta tulla huonommaksi. Eihän se ero mukava asia ole, mutta ei näksi muuta mahdollisuutta. Voihan sitä tietenkin yrittää puhua, ennenkuin tekee lopullisen ratkaisun.

Meillä ainakin auttoi, kun miestäni autettiin kirjaamaan ylös ydinarvot ja omat alitajuiset uskomuksensa niiden suhteen. Oivalsimme mitkä ovat meidän yhteiset, ei siis erilliset, arvot ja uskomukset. Silloin kääntyi paattimme ja helpottui soutaminen kohti yhteistä rantaa. Sitä arvotyöskentelyä ei kantsi pelätä, oikeesti se on kaiken alku: yhteisten elämänarvojen hiffaaminen. Oljenkorren parisuhdeklinikkaa ei ole turhaan käyty viimeiset kaksi vuotta . Eivätkä laskuta niinkuin yksityiset, jopa me edellisvuonna työttöminä raaskittiin. www. oljenkorsi.tk. Älkää pelätkö pyytää apua. Siunausta teille.