Eroatte vaikka rakastatte?

[Journal]

Kuinka moni on ottanut eron suhteesta jossa kuitenkin rakastat kumppaniasi mutta tiedat "ettei suhteesta kuitenkaan tule mitaan, syysta tai toisesta"?

Oletteko sita mielta etta valilla repivan intohimoinen suhde on rakkautta ja hyvaksi vai pitaako kunnon ja terveellisen parisuhteen olla tasaista ja ennelta-arvattavaa ja "kivaa" ja "mukavaa"?

Olen jotenkin itse nyt niin sekaisin. Olen erittain rakastanut miesystavaani ja luulen etta hankin (ainakin on ollut) minuun. Olemme vain kumpikin melkoisia pakapaita ja valilla tulee yhteenottoja taman takia. Olemme molemmat myos todella intohimoisia, joskin han on selvasti rauhallisempi puolisko.

Valilla tuntuu etta teemme toisemme hulluksi ja yleensa isomman riidan paatteksi paadyn jattamaan hanet, vaikka seuraavana paivana homma jatkuu siita mihin jai.

Mainittakoon viela etta meille on todella hauskaa yhdessa, han saa minut nauramaan ja kun kommunikoiminen sujuu, se sujuu hyvin. Han saa minut tuntemaan olevani elossa ja pakottaa katsomaan peiliin. Yksi merkillinen asia, jonka olemme kummatkin huomanneet, on se etta huumaannumme toistemme ominaistuoksusta aivan taysin. Hanen tuoksunsa, sekoitus hanen ihonsa ominaistuoksua, hieman hikea ja hanen kayttamansa tuoksu vie jalat altani ihan milloin vain. Minulla on kuulemma samanlainen vaikutus haneen.

Tama varmasti kuulostaa sekavalta mutta en osaa asiaa muutenkaan selittaa
Voiko tallainen parisuhde olla hyvaksi vai pitaisiko miettia eroa, onko tama kuitenkin enemman rikkovaa kuin rakentavaa....? Kokemuksia?

 

[Meillä näin]

Minulla on ollut vähän yli vuoden kestänyt "repivän intohimoinen suhde". Alan pikkuhiljaa tulla siihen tulokseen, että kun tämä repivyys ei tästä tunnu laantuvan, ei ole järkeä jatkaa. Mutta siihen liittyy paljon muutakin miehen puolelta, ei pidetä lupauksia ja mennään/tullaan miten huvittaa. Meillä on ollut jatkuvasti riitoja ja ovia on paiskottu ja minäkin olen jo moneen otteeseen lopettanut suhteen. Sitten on kuitenkin jatkettu vielä (miehen aloitteesta) ja silti tunnen että asiat joista olemme riidelleet alusta saakka eivät ole muuttuneet miksikään.

Jatkuva samoista asioista riiteleminen on kuluttavaa. En vain jaksa sitä enää jos kerran asiat eivät tästä mihinkään muutu. Eli mielestäni myrskyisä parisuhde ei ole hyväksi silloin jos tapellaan jatkuvasti samoista asioista ilman että ne muuttuisivat. Jos taas riidat ovat muuten "myrskyisiä" ei se ole niin paha asia. Kyllä temperamenttia saa suhteessa olla.

Mutta tämä suhde alkaa olla minun osaltani ohi edellämainituista syistä.

 

[Journal]

Joo, taytyy sanoa etta sama tilanne on myos taalla. Miehella on kaiken lisaksi vaativa tyo ja han on tyoholisti. Se, etta toinen on hyva tyossa ei haitta minua, olen ylpea hanesta mutta nyt olen huomannut mina jaan AINA auttamatta toiseksi kun tyo kutsuu.

Samoista asioista tosiaan mekin riitelemme.

Eilen taas minulta paloi pinna, tuntuu ettei mies kuitenkaan kaipaa minua ja etta minun oloni tai lahtoni ei juurikaan hanen elamaansa vaikuta. Sitten kun tata asiaa viela jauhetaan puhelimessa, ei se siita ainakaan paremmaksi muutu.

Meillakin kyseessa on mies joka kuitenkin "ei haluaisi erota" vaikka valilla han sanoo etta teen hanet hulluksi eika han kesta tata enaa.

Tuntuu niin paskalta olla tallaisessa tilanteessa vajaana kolmekymppisena. Toivoin ja uskoin kuin enemman kuin mitaan muuta etta tama on se mies jonka kanssa lapseni teen. Tallekin hetkella voin helpostikin kuvitella viettavani "loppuelamani" hanen kanssaan. Kaikkien miesystavien kanssa tata tunnetta ei ole ollut.

Pelottaa taas hypata tyhjan paalle ja yksinaisyyteen, vaikka aika lailla olen yksin ollut myos hanen kanssaan...

 

[l´aire]

Kaikki mitä kirjoitit, voisi olla erään ystäväni kirjoittamaa, oikein pelottaa että oletkohan hän?? Tämä ystäväni on oikein nätti, älykäs ja hauska ihminen. Mutta kun tutustuin häneen yli 5 vuotta sitten, hänellä ei näyttänyt olevan intoa sen vakavampaan kenenkään miehen kanssa. Flirttailua kyllä,ja vientiä hänellä olisi ollut, mutta siihen se aina jäi. Mutta sitten hän tapasi tämän miesystävänsä, jota yksi yhteinen ystävämme "vihaa" yli kaiken, koska näkee henkistä väkivaltaa suhteessa. Minä en sen suuremmin halua puuttua toisten rakkausasioihin, mutta olen huomannut että suhteessa on huolestuttavia merkkejä. He ovat hulluna toisiinsa, mutta nytkin mies on töissä kaukana yhteisestä kodista, nähdäkseen toisiaan heidän on pakko maksaa lennot. Ystäväni tähden toivon että suhde muuttuisi hänen haluamaansa suuntaan, mutta vaikeaa se tulee olemaan. Suhteessa on ollut uskottomuus-epäilyjä, mutta luulen että juuri tuo taas yksin jäämisen pelko on se vahvin side miksei lopullista ratkaisua ole tehty. Heidän välillään on tulta ja tappuraa ja riidat ovat kovia, mutta sitten taas tulee sopu.

Enpä tiedä, kaikkien meidän on omat virheemme tehtävä ja kantapään kautta opittava, mutta lasten teon ainakin jättäisin toistaiseksi. Onnea matkaan, toivottavasti yhteinen onni odottaa teitä, suhteen eteen on tehtävä töitä ja se on vaikeaa, varsinkin jos on kahdesta itsepäisestä ja temperamenttisesta ihmisestä kyse.

M... ystäväni, ymmärrän sua, taas alusta aloittaminen on hemmetin turhauttavaa, mutta jos sitä mietit, niin ota jo se ensimmäinen askel. Tiedät että tukijoukkoja sinulla on.
T: K.... -ystäväsi joka muutti kauas, mutta on lähelläsi

 

[Journal]

Hei K !Olipa kaunis kirjoitus ja ihan tippa linssissa taalla luen, onpa ystavallasi upea ystava, sina!

Toisaalta on "helpottavaa" lukea etta myos muilla on samanlaisia tilanteita mutta enpa usko etta ne hyvin paattyvat. Tanaan olen ollut taas todella surumielin vaikka tiedan nyt varmasti ettahaluan eroon hanesta. Rakkaus ei voi satuttaa nain paljon ja jotenkin tuntuu ettei mies ole valmis "muuttumaan"

Koetan tassa suunnitella kaikenlaista itselleni tulevaisuuteen.. Ongelma on vaan se etten rakastu kovinhelposti. Tahan ikaan mennessa olen huomannut ette jos en ole oikeasti rakastunut, eikannata edes yrittaa, ei vaikka toinen tykkaisi minusta kuin hullu puurosta.

Nyt sita sitten ollaan taas yksi ja nain syysiltojen pimetessa se ei todellakaan ole se houkuttelevin vaihtoehto.

Mutta niin kuin mainitsin, hyvin paljon olen yksin vaikka olenkin taman miehen kanssa. Eli sinansa suurta muutosta ei siaan kai tule...

Voi itkut!

 

[' *]

Kyllä -joskus sen vain tietää. Kahdesti olen lähtenyt tällasesta suhteesta ja samalla tietoisesti särkenyt omankin sydämen, -mutta samaa mieltä olisin edelleen, ei missään vaiheessa kaduttanut! (huom. avioliitosta ei ole ollut kysymys ja tällöin olisin eri mieltä).

 

[been there, done that]

Parisuhteessa ei riitä, että vain yksi rakastaa. Pelkkä rakkaus ei muutenkaan ole aina tarpeeksi, jos pelkällä lemmellä eläisi, ei Eeva koskaan olisi haukannut omenaa...

Ihmiset puhuvat rakastamisesta nykyään kevyesti, Amerikan malliin. Rakkaudesta puhutaan muutenkin niin kuin se olisi jonkinlainen luonnon voima, ilmiö, jolle ei mahdeta mitään. Tämä tosin vaivaa yleensä vain hyvin nuoria tai muuten hyvin kypsymättömiä.

Näinhän se ei suinkaan ole. Rakastuminen on toki vahva tunne ja voi järisyttää maailmaa hyvin voimakkaasti. Niinhän mikä tahansa tunne tekee; viha, suru...kaikilla tunteilla on oman värisensä linssit, joiden läpi tarkasteltuna elämä näyttäytyy aina omanlaisessaan sävyssä.

Väkevistäkin tunteista huolimatta on mahdollisuus aina valita, miten antaa tunteen ohjailla valintojaan. Jos aina lentää sen hetkisen tunnetilansa perässä nopeita päätöksiä ja muutoksia tehden, voi käydä niin, että jää kumppaniin tutustumatta ja kohta on taas tilanteen edessä, jolloin kuvittelee tunnesiteen olevan olemassa, mutta 'olosuhteiden' vääränlaiset. Jossitella voi loputtomiin, tai vatkata suhteensa kiemuroita Ellien kanssa, mutta jossain vaiheessa on päätettävä piste, missä kohdassa toisen tunteiden armoilla oleminen alkaa murentaa omaa identiteettiä. Riidat eivät yleensä välttämättä edes kerro parisuhteen tilasta, vaan huonosta käytöksestä. Huonokäytöksiset ihmiset riitelevät ilman parisuhdettakin.

Rakkaudesta tai sen puutteesta huolimatta on parisuhteen hyväksi aina aktiivisesti työskenneltävä. Jos vain toinen on valmis tekemään kompromisseja tai kiinnostunut kumppanin mielenliikkeistä, kysymyksessä ei ole lainkaan parisuhde, vaan ainoastaan jomman kumman toive tai haavekuva parisuhteesta. Toisen motiivit pysyä yhdessä ovat yleensä kaukana parisuhteesta sellaisessa tilanteessa.

 

[Meillä näin]

Minäkin olen ollut todella paljon yksinäni vaikka muka seurustelen. Mies on myös holisti mutta ei pelkästään työn vaan myös viinan suhteen. Minun kannaltani lopputulos on sama: joko on töissä pitkään tai sitten baarissa. Mies on myöntänyt käyttäytyneensä aika kusipäisesti minua kohtaan, mutta en usko että hän on siltikään valmis muuttamaan mitään koska ei ole tehnyt sitä tähänkään mennessä.

Minuakin harmittaa luovuttaa kun jossain kohtaa tosiaan myös kuvittelin perheen perustavani ynm. tämän miehen kanssa. Ne haaveet ovat tässä pikkuhiljaa ropisseet ja nyt olen jopa kiitollinen etten ole sidottu mieheen millään lailla. En haluaisi päätyä yksinäiseksi äidiksi kotiin kun mies menisi menojaan. Haluan rinnalleni miehen joka elää kanssani sitä arkea ja juhlii kanssani silloin kun on juhlan aika. Aina näistä kuitenkin jää jotain käteen, minä osaan tämän jälkeen arvostaa kunnon miestä kun sellainen tulee vastaani.

 

[lalliini]

erosin vuosien suhteesta koska ajettiin toisemme hulluuden partaalle. Rakastin kuitenkin tätä miestä hirveästi ja hän minua. hän ei ikinä valehdellut, juonut yms oli muutenkin periaatteessa tosi ihana. Hänen luonteensa oli niin dominoiva, niinkuin omani. Kumpikaan ei ollut koskaan väärässä. Samoista typeristä asioista riideltiin päivästä toiseen. Mitään yhteistä ei ollu, arvoja, ihanteita. kaikki eri planeetalta. olin nuori ja kykenemätön itsehillintään kuin hänkin. Seksi oli loistavaa ja mies kiihottava. Erosin hänestä ja muutin toiseen mahaan jossa aloin seurustelemaan toisen miehen kanssa, samalla ajattlin kuitenkin että kun palaan suomeen, pääsen vihdoin tämän entiseni syliin. Oli ikävä ja hätä. ja hän rakasti minua. varmaan vieläkin ja minä... olen kihloissa toisen miehen kanssa. Siitä ei vaan tullut mitään. ei vaikka rakastettiin.

 

[Journal]

Kylla siina vain niin kavi etta paadyin " yksipuoliseen eroon" viikonloppuna kauhean itkukohtauksen saestamana. Tajusin ettei mies minua rakasta. Han tekisi aloitteita ja selvasti nayttaisi etta haluaa elaa juuri minun kanssani ja etta han on ylpea minusta, mina olen hanelle tarkea ym. No mitaan naista han ei ole tehnyt joten paatin etta mitapa tassa enaa pahkailemaan.

Sattuu mutta toisaalta ei ole mitaan kamalampaa kuin rakastaa ihmista joka ei sunua rakasta.

 

[Meillä näin]

Hyvä että sait irtauduttua suhteesta joka ei anna sinulle mitään. Minä olen keikkunut kahden vaihella jo pitkään, mutta eilen tein lopullisen eron ja ilmoitin että tämä on nyt sitten tässä. Tajusin myös että jos mies rakastaisi minua hän myös näyttäisi sen. Pelkkä sanahelinä ei minulle ikävä kyllä riitä kun teot ovat olleet aivan päinvastaisia. Mies on myöntänytkin olleensa minua kohtaan täysi kusipää mutta silti ei ole muuttanut käytöstään mitenkään. Eilen tajusin sen lopullisesti kun vedätti minua taas vanhaan tapaansa...

Ollaan vahvoja ja pysytään päätöstemme takana. Olen ollut monta kertaa lopettamassa tätä suhdetta mutta sitten olen taas taipunut jatkamaan. Nyt ymmärrän että olisi pitänyt lopettaa tämä jo aikoja sitten. On asioita jotka eivät näköjään muutu. Turha kuvitellakaan että saisin tästä miehestä rinnalleni rakastavan ja läsnäolevan kumppanin....

 

[Journal]

Ei helvetti, on mennyt vasta kaksi paivaa kun en ole soittanut tai laittanut tekstiviestia miehella ja tama tuntuu ikuisuudelta. Tykkasin soitella hanelle ja jutustella jos nain tai koin jotain hauskaa/kamlaa/ihanaa... Nyt en voi tehda sita. Inhoan ja rakastan hanta samaan aikaan. Eipa ole miehestakaan mitaan kuulunut.

Miten ihmeessa taman tuskan saa pois? Tuntuu etten kesta enaa hetkeakaan!! Toissakin KOKO ajan pala kurkussa enka kotiin halua menna toista ennen kuin on aika menna nukkuun. Tuntuu etta kun on hiljainen hetki rupean itkemaan ihan koska vaan.

Kadulla yksi mies sanoi etta minulla kauneimmat silmat mita han on koskaan nahnyt ( varmastikin sanoo noin monella) Jain ajattelemaan etta jonkun mielesta olen viehattava ja se helpotti aluksi. Mutta kuinka kauan taas kestaa ennen kuin loydan hyvan miehen? En kerta kaikkiaan kesta naissa tuskissa, olen karsinyt ihan tarpeeksi elamassa jo muutenkin

 

[elämää se on]

Eipä sitä tuskaa saa noin vain hetkessä pois. Se on vaan elettävä läpi. Ja yleensähän se menee niin että kun olet tuosta asiast yli päässyt ja tyytyväinen elämääsi sinkkuna niin johan pamahtaa kohdalle taas joku mahtava mies... Toivottavasti sinulla on joku muu jolle soitella kuin exäsi, tsemppiä.