Netin Kaunottaret

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yllatetty!:(
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ainahan sitä saa haluta. Vaikkapa sitten olla se kaikkein kaunein ja haluttavin miehensä silmissä, sanoipa peili ja mittanauha mitä tahansa.

Jos mies ei miellytä, ei kun sinkuksi taas. Mikään ei tosin takaa, että tilalle löytyisi sen parempaa. Tai jos löytyy pienitissisten ihailija, niin siinä saattaa olla muita vielä pahempia puutteita.
 
Minä vastasin keskusteluun suhtautumisesta rintojen kokoon.

Se mitä te makuukammarissa puuhaatte on kyllä aivan oma asianne ja saatte sanoa mielipiteenne mieluiten toisillenne.

Eiköhän se mies ole yksipuolisesti haukuttu jo tarpeeksi. Jokaisen asia on päättää itse erostaan.
 
""...mahan litistäminen on mahdollista myös laihduttamalla. Rintoja ei vain yksinkertaisesti voi kasvattaa luonnollisin keinoin.""

Noinko sinä vertaukseni ymmärsit? Että pitäisi hankkia pienempi maha tai suuremmat rinnat? Minun pointtini oli siinä, että se mies on kuitenkin naisensa valinnut pömppömahoineen tai pienine rintoineen päivineen. Tämän minä tulkitsen niin, että se nainen KOKONAISUUTENA on miehestä ihana, mahasta ja tisseistä viis.

Suoraan sanoen tekisi mieli vielä takertua enemmän siihen, että toisilla on pömpöttävä maha, vaikka hoikkia olisivatkin, ja joillakin rinnat suurenevat esim. raskauksien myötä ihan luonnollisesti, mutten viitsi, koska se ei kuulu asiaan mitenkään.

Minusta muuten juuri se, jos ap joutuu elämään lopun elämäänsä uskoen ettei herätä seksuaalista halua miehessään rintojensa koon takia, osoittaa nimenomaan itsetunnon puutetta naiselta. Ap kun kuitenkin on kertonut pariinkin otteeseen, kuinka hänen miehensä tykkää katsella häntäkin sillä silmällä... Henkilökohtaisesti en katso osoitukseksi seksuaalisesta haluttomuudesta sitä, että mies haluaa katsella omaa naistaan. Minun mieheni ihailee välillä litteävatsaisia kanssasisariani. Hän myös tykkää katsoa minua alastomana. Minusta siinä ei ole mitään ällöttävää tai limanuljaskamaista. Enkä todella tulkitse sitä niin, ettei hän minua haluttavana pitäisi.

Edelleen olen kyllä sitä mieltä, että ap tekee oikean ratkaisun erotessaan tästä miehestä. Sellainen suhde, joka saa ihmisen noin onnettomaksi, ei ole hyväksi kenellekään. Uskon että hän löytää kyllä uuden miehen, jos ei nyt suorastaan parempaa, niin ainakin itselleen paremmin sopivan.

 
muaaiana ärsyttää nämä ""miehesi on valinnut sinut juuri sellaisena kuin olet"" plää, plää. Ensinnäkin monet lihovat tailaihtuvatjne. parisuhteen aikana, eikä mies siis välttämättä ole valinnut naista sellaisena kuin hän tänä päivänä on.

Toinen asia taas on se, että jos miehellä olisi ollut valittavana jokusuper-kaunotar ja oma nainen, todennäköisesti valinta ei olisi osunut siihen omaan naiseen. Ja se kaunotar voi osua kohdalle myöhemminkin. Ja tähän on taas ihan turha lässyttää mitään uskollisuuspaskaa.

Jos mies ihailee muita naisia, niin silloin se on kiinnostunut niistä muista naisista ja piste.
 
Totta on, että ihmiset muuttuvat ulkoisesti suhteen aikana. Tässäpä onkin nyt puhuttu yhdestä tapauksesta, jossa ymmärtääkseni näin ei ole kuitenkaan käynyt. Minä käsitin niin, että alkuperäisellä oli pienet rinnat myös silloin kun seurustelu alkoi.

Jos jokainen mies mieluummin ottaisi sen superkaunottaren kuin oman vaimonsa, niin miten ihmeessä meille taviksillekin on miehiä riittänyt? Ei minunkaan mieheni olisi kauan tarvinnut etsiä, jos kauniimman olisi halunnut. Toki se ihanampi superkaunotar voi tulla vastaan myöhemminkin, mutta eiköhän sekin sitten löydy muualta kuin netin pornosivuilta. Eihän ap:n mieskään ollut ap:tä jättämässä netin isoryntäisen pornomallin takia.

Viimeisestä kappaleesta olen kanssasi täysin eri mieltä. Itsekin ihailen joitakin muitakin miehiä kuin omaani, en silti ole kiinnostunut tekemään heidän kanssaan mitään. Mielestäni muuten Brad Pitt elokuvassa Troija on suorastaan syötävän seksikäs. Pitäisiköhän mieheni nyt päätellä tästä, etten enää häntä rakasta lainkaan, enkä pidä häntä seksikkäänä? Pitäisiköhän minun nyt erota miehestäni, koska en kai voi aidosti häntä rakastaa, kun hän ei (voi kauhistus) olekaan ainut mielestäni hyvän näköinen uros maailmassa?

 
Kun keskustelee aisasta yleisella palstalla tuntemattomien kassa, on aina vaarana etta ihmiset liittavat tarinan liiallisesti juuri omaan suhteeseensa/kokemuksiinsa.

Se on tietysti todella ymmarrettavaa, mutta se miten nim. Hmmm naki taman tilanteen sai minut vain ajattelemaan etta ei tassa ole kysymys siita etta muuten elaisin ihanassa ja rakastavassa parisuhteessa mutta en voi sietaa sita etta miehellani on seksuaalsia tuntemuksia/ kiinnostuksen kohteita jne. Ei sekaan olisi mukavaa, mutta meidan kohdallamme tilanne ei ole noin ruusuinen.

Kylla _varmasti_ on suhteita joissa miehen ihanne saattoi joskus olla se uhkea super-malli, mutta rakastaa aivan taysin, haluaa ja himoitsee omaa esim . pikkuruista naistaan. Kylla mina sen uskon, voi kun meidankin suhteessamme ja tassa aiheessa olisikin vain siita kysymys! Mutta kun ei ole.

Tiedan aivan tasan tarkkaan etta mieheni on kypsymaton, ehkapa juuri silla tavalla jolla jotkut miehet eivat koskaan paase yli siita etta katsovat naista kuin objektia ja kamppailevat naiden madonna-huora asioiden parissa ja omaavat aina ne ""levottomat"" silmat jne jne.

Vaikka minulla ei olekaan kokemusta ns ""kunnon "" parisuhteesta, aidosta rakkaudesta, selvasta kumppanuudesta jne, niin silti _tiedan_ etta toisenlaisiakin miehia on olemassa. Ehkapa nain 25-vuotiaana saatan viela sen kokea.

Ja jos en kokisi tietavani voisin samantien ilmoittua naiseksi joka on hyvin pettynyt ja jopa halveksii miessukupuolta. Mutta mina en halua kyynistya. parempi vain yrittaa silloin olla ymparoimatta itseani miestyypilla joka vie uskoani mieheen tai onnellisen parisuhteen mahdollisuuteen, jonka ajatuksen juoksua en vain kertakaikkiaan rtajua, ja jonka kaytos saa miunut voimaan pahoin. Jos olisin hanen kanssaan arvostukseni hanta kohtaan (ja sita kautta itseanikin) vain lakastuisi ja alkaisin varmaan vihaamaan miehia.

Ja jos en ns ""parempaa"" miesta loyda, niin voin rehellisesti sanoa etta siina tapauksessa ole paljon mieluummin sinkku.

Annan ainakin mahdollisuuden joskus viela loytaa miehen joka ei vie uskoani miehiin eika vaarista heista heijastuvaa kuvaa naiseudesta. Olen 100% varma etta heitakin on.

Kiitos kaikille ihanille naisille jotka auttoivat minua olemaan vahvana taman asian suhteen. tiedan mika on oikein, omistan ratkaisuni aivan taysin, tarvitsen vain voimaa pysyakseni paatoksessani, toivottavasti pelkoni siita etta heittaydyn heikoksi ja vaaralle polulle (-hanen luokseen) osoittautuu turhaksi!

Kiitos viela rakkaat naiset ja miehetkin!

 
Alkuperäinen,

Ymmärrän kyllä tunteesi ja uskon että kykenet tekemään itsellesi oikeat ratkaisut. Sinähän kuitenkin olet oman suhteesi asiantuntija. Arvostan myös sitä, että sinä et liiemmin ole miestäsi (tai siis exää) haukkunut. Olethan ainoastaan ilmaissut pettymyksesi häntä kohtaan, ja keskittynyt pääasiassa puhumaan omista tuntemuksistasi.

Itse olen tässä viestiketjussa kritisoinut lähinnä muiden kirjoittajien tapaa haukkua miestä. Minua häiritsee ensinnäkin todella rumat ja halventavat nimitykset, ja toiseksi se, että hänestä on tehty yksin se syntipukki, oikea ilmestyskirjan peto. Minusta eroissa ei yhtä ainoata syyllistä ole koskaan, toisinaan ei ole syyllistä lainkaan. Silloin on kyse siitä, etteivät kumppanit vaan sopineet toisilleen.

Olen kritisoinut myös muutaman muun kirjoittajan tapaa yleistää sinun miehesi käytös koskemaan kaikkia muitakin, jotka koskaan katselevat muitakin ihmisiä kuin omaa kumppaniaan. En vain itse näe rakkauden ja kunnioituksen puutteena sitä, ettei itse kaikilta osin vastaa oman kumppaninsa kauneusihannetta. Se kaikkein kaunein kun ei yleensä ole ihanteellisin kumppani kuitenkaan.

Kukaan meistä täällä netissä ei tunne todellista tilannetta, toisin kuin sinä itse. Jokainen meistä on varmaan peilannut sitä lähinnä omaan kokemukseensa pohjaten. Minä kaiketi turhan ruusuisesti ja muutama muu turhan inhottavasti. Sinä kuitenkin olet se, joka kaiken on kokenut, ja jokainen meistä kokee eri asiat eri tavoin. Vaikken itse osaakaan nähdä exäsi käytöstä mitenkään poikkeuksellisen epäkunnioittavana näiden tekstiesi valossa, ymmärrän hyvin että juuri sillä tavoin sinä sen olet kuitenkin kokenut. Sinulla on siihen varmasti syysi. Jokaista pientä juttua yhteisestä menneisyydestä ei kuitenkaan voi ylös kirjoittaa, mutta mieleen niistää jälki jää silti.

Sinulle tämä suhde ja tämä mies on tuottanut pettymyksen, ja siksi pidän eroamista ihan oikeana ratkaisuna. Toivon sinulle voimia pysyä päätöksessäsi ja paljon onnen hetkiä tuleville vuosille!

 
Jos ap:n mies käy pääasiassa jättitissejä esittelevillä sivuilla, niin tulkitsisin asian niin, että silloin mies kyllä himoitsee nimen omaan niitä Ö-kuppeja. Pornoa nyt katsovat varmaan kaikki, mutta jos koko ajan tietoisesti hakeudutaan yhtä tiettyä aihetta esitteleville sivuille, on kysymys jo jonkinlaisesta fiksaatiosta.

Samoin jos mieheni kävisi lähes pelkästään s/m-leikkejä esittelevillä sivuilla eikä olisi kovin kiinnostunut peruspornosta, olettaisin hänen tykkäävän s/m-seksistä ja haluavan kokeilla sitä. Ja ehkä hän haluaisi siis myös naisen, joka sitä haluaa. Ei kukaan näe vaivaa selatakseen miljoonien pornosivujen joukosta pientä osa-aluetta käsitteleviä sivuja, ellei juuri se aihe satu kiinnostamaan.

Totta on, että harva meistä on unelmakumppaninsa kanssa yhdessä. Naisista Brad Pitt voi olla ihana ja miehistä Pamela Anderson, mutta valitettavasti kumpaakin henkilöä on vain yksi kappale ja vielä kaukana täältä. Ei kukaan tietysti sitä omaa ""ihan ok"" -kumppaniaan vaihda hetken mielijohteesta, onhan siihen jo kiinnytty ja tykästytty, mutta veikkaan, että jos parinvalinta suoritettaisiin oikeasti valintana: saisit eteesi rivin miehiä/naisia, joista pitäisi valita yksi, niin valitsisit sen parhaimman näköisen.
 
et ole täydellinen sinäkään, jotta tyydy vain kohtaloosi, tottakai miehesi saa edes siis edes katsella sellaisia kuvia mistä se tykkää ja ihannoi katos ei meillä ole läheskään kaikkea luojan luomaa kaikilla, jos tulet siihen tulokseen että vaihdat miestä niin se ns uusikin mies voi nähdä sinussa jonkin puutteen vaikka liian lyhyt tms. ps olen kuullut että jos voitelis rintoja jollakin proteeni pitoisella niin ne saa kasvamaan jotta kysäseppä mieheltäs voiskos se jotenkin auttaa.
 
Ketään mollaamatta, te kaksi ette vaan sovi yhteen. Huonot kemiat. Sen jatkuvan huonon olon pitäis jo viestittää sulle ettei tuolla suhteella ole tulevaisuutta. Lakkaa haaskaamasta aikaa ja lopeta kitiseminen. Kiitä miestä hyvistä muistoista ja toivota kaikkea hyvää ja onnellista jatkoa, ja ala elää omaa elämääsi. Ota pientä taukoa miesrintamalla.

Ja tässä iässä sen on nähnyt että kokolailla kaikki miehet tykkää pornosta. Ne fiksut miehet vaan osaa hoitaa homman niin hienotunteisesti ettei nainen sitä edes juuri huomaa. Ne on ne keskenkasvuiset nulikat joilta kuola valuu heti suupielestä ja silmät seisoo päässä ja Erkki housuissa jos jossakin vain vähänkin vilahtaa paljasta pintaa.
 
Olen myös seurannut kahta ketjuasi ja toivotan sinulle hyvää jatkoa. Kerrothan vielä kuulumisistasi, sillä uskon, että monet lukijat painiskelevat vastaavanlaisten ongelmien parissa.
 
Jatin hanet. Eli hyvin kavi.

Suhteessamme alkoi olla niin kosolti jo muitakin eroavaisuuksia ja ongelmia, etta mieheni naki kasvoistani sina iltana etta tama on tassa.

Tiedan etta hanta pelottaa ottaa yhteytta, silla tietaa asenteeni ja rajani. Ei halua kuulla niita viimeisia sanoja.

En aio olla haneen yhteydessa. Annan taman kuihtua itsestaan pois. Selittelyt on selitetty.

Joskus tulee tietysti ikavia fiiliksia, mutta tiedan etta tein oikean ratkaisun ja olen onnellinen siita.

Voin jo paljon paremmin! :)
 
Hyvä, että sulle kävi hyvin ja olet ratkaisuusi tyytyväinen. Mutta kyllä pitää sanoa että onpa luuseri-mies kun ei ota yhteyttä oman mokansa jälkeen! Toivon sulle kuitenkin hyvää jatkoa ja menestystä uusien miesten parissa!
 
En tiedä, oletko saanut tällaista kommenttia, mutta mietipä, mitä jos sinulla sattuisi olemaan juuri sellaiset rinnat kuin joista miehesi pitää. Jos itsetuntosi on niin huono kuin nyt näyttää, niin sekään tilanne ei olisi hyvä.

Siis, kyselisit jatkuvasti: ""Et kai vain ole kanssasi vain sen vuoksi, että minulla on sellaiset rinnat kuin mistä pidät?"" TAI ""Voi miten olet pinnallinen, kun olet kanssasi vain rintojeni takia."" TAI ""Entä jos minulla ei olisi juuri sellaisia rintoja kuin mistä pidät, olisitko kanssani silloin."" Eli perisuomalaisella 'pitkää perkele tunkkinne' -asenteella jättäisit miesystävääsi, koska hän idiootti on niin pinnallinen, että on kanssasi vain rintojesi takia!!

Suo siellä, vetelä täällä ja kun nokka irtos, pyrstö tarttui. Sinunlaisesi nainen ei ole koskaan tyytyväinen.
 
Nimim. 'Meri' tarkoitti juuri tuota asiaa vastausten ensimmäisellä sivulla.. Ap ei noteerannut sitä, vaikka siinä puhuttiin täyttä asiaa minunkin mielestäni.
Tilannetta kannattaa ajatella hiukan laajempana kokonaisuutena!
 
Ymmarran ponttisi, mutta olet vaarassa.

Mina olen nyt tyytyvainen.

Tiedan kuitenkin itse koko suhteemme kirjon, ongelmamme seka hanen lonteenpiirteensa. Eiko ole vahan vaarallista moittiu ratkaisuani jos ei tunne koko asiaa ja kyseista miesta? No ""annan sen anteeksi"", tietysti, silla en voi edes olettaa etta meidan realiteetti kuitenkaan taysin avautuisi kenellekaan.

Mina en edes voisi harkita palaavani hanen luokseen. Ja tama asia menee paljon syvemmalle kuin tisseihin.

Kiitos kuitenkin kaikille kommenteille, ne vain ajoivat minua enemman siihen suuntaan minka itse sydammessani tiedan oikeaksi. En enaa tuhlaa sekuntiakaan exaani.

Tama ketju loppuu osaltani nyt tahan. Asia on taysin ratkennut omassa elamassani. :)

terv. Sinkuksi ryhtynyt
 
nopein toipuminen erosta vähään aikaan. Onko se tosiaankin noin helppoa? Taisit juuri tehdä palveluksen poikaystävällesi.

Mutta muista tätä keskustelua, jos törmäät uudemman kerran samaan ongelmaan. Silloin voisi olla viisasta asettaa myös oma toiminta kyseenalaiseksi. Mutta toisaalta on hetkellisesti helpompaa, kun saa vierittää syyn muiden niskoille.
 

Similar threads

N
Viestiä
0
Luettu
462
Perhe-elämä
Normaalius/Perversio
N
P
Viestiä
83
Luettu
3K
Perhe-elämä
Hyvä ""ja""
H
K
Viestiä
27
Luettu
977
Ä

Yhteistyössä