Minulla on ollut paha olo viime paivina. En halua kuulla miehestani, ja han on ilmeisesti hapeissaan eika ole ottanut viela yhteytta.
Tuntui kuitenkin todella hyvalle huomata kuinka jotkut ymmarsivat taydellisesti tunteeni ja mista tassa on kysymys.
Niille joilla oli toisenkaltaisia mielipiteita haluaisin oikaista hieman. Mietin itsekin sita etta voisiko ongelma olla ihan omassa itsetunnossani tai menettamisen pelossa. olen jopa ottanut asian aiemmin puheeksi mieheni kanssa.
Mutta kyse ei kertakaikkiaan ole siina, etta olisin aina kyseenalaistanut itseani suhteessa muihin, ja vaikka aina olen huolehtinut itsestani ja ulkonaostani en ole _koskaan_ sijoittanut koko arvoani naisena ulkoisiin mittasuhteisiin. Satuttava juttu on etta mieheni tuntuu niin tekevan.
Ja joku sanoi etta mies on kuitenkin vain kerran molayttanyt niista rinnoistani. noh, tassa tilanteessa ei todellakaan ole kyse vain yksittaisista pikku riidoista tai sammakoista. Tama on jatkunut, eri muodoissa jo todella pitkaan, ja ystavani ovat hokeneet minulle kuorossa etta -jata hanet hyva tytto!!
Ja minua itseanikin ihmetyttaa miten tulen epavarmemmaksi ulkonaostani ja hanen lojaalisuudestaan minua kohtaan suhteen edetessa. han on todella ulkonakokeskitteinen, han saattaa jopa korjailla meikkiani ja kommentoida miten minun tulisi pukeutua jne. En saisi ikina laittaa ylle mitaan vahaankaan seksikasta (en koskaan halua edes pukeutua mitenkaan provosoivasti). Varmasti siksi etta itse on niin kiimainen etta kaikki sellainen kiihottaa ja siksi kuvittelee kaikkien miesten olevan samanlaisia, siis minunkin suhteeni.
Toisaalta koen olevani taysi objekti hanelle, kirjoitin tallekin palstalle kerran etta onko muissa suhteissa sellaista etta mies vain katselee ja runkkailee, haluaa nahda minua eri asusteissa jne. Minusta se on ollut kivaakin silloin talloin, mutta aina kun naen minkalainen reaktion tietyilla asioilla on haneen (ja uskokaa minua, se ei ole sita ""tavanomaista"" miehen kiihottumista, on minulla aiemminkin poikaystavia ollut!) vaan siina on jotakin joka saa minut tuntemaan itseni etaiseksi haneen. ja aina mietin ja kysyinkin etta olenko se mina vai saako yleensakin kaikki jollakin tapaa sekikkaat naiset hanessa tiirailuviettia ja kiihkoa aikaan! han sanoi etta se olen vain mina, mutta olen tuntenut jopa hanen erektionsa kerran kun nakopkentassa oli jotakin miellyttavaa. Kylla han minuakin katselee ja runkkailee! aina ei halua edes rakastella vaan katsella ja tiirailla vaan! havettaa jopa kertoa!)
Miten tallaiseen mieheen voi luottaa! no nyt ainakin kun nain mm hanen videonsa missa on holskyvia rintoja bpaidan alla bussissa (jopa minu havettaa kertia tasta, yok!) ja iisojautareita heilumassa, milloin oljyttyina. Ja toisaalta hyvin kauniita naisen kuvia, joissa kuvataan naisen yksityiskohtaisia piirteita, kuten silmia, ilmeita jne ""tavallista"" eli hane selvasti kiihottuu todella paljon ns viattomista tilanteista, tiirailusta, vahan gentitaalia paidan helmasta ja sitten niita isoja ihania rintoja.
Minulla on todella surkea olo!! Koen naiseuteni olevan loukattu siina maarin, etten vain voi enaa kuvitella palaavani hanen luokseen. Toisaalta myos allottaa, haluan uskoa etta han on vaan sita tiettya miestyyppia, enka tule tormamaan tallaiseen enaa tulevaisuudessa. Kuvottaa vaan kun han noin ulospain vaikuttaa niin ihanalta jne.
Silti, vaikka tiedan etten halua, eika minun ehdottomasti edes kannattaisi, olla ahnene kanssaan teklemisisa, silti minu surettaa etta miksenmina voinut loytaa sita aitoa rakkautta, ja hyvaa miesta. Miksi mina olen vain tallinen leikkikalu jllekin, joka haaveilee sitten muusta.
Siksi varmaasn olen aina palannut hanen luokseen, etta haluaisin tuntea sen miten han ihan oikeasti rakastaisikin vain mnua ja tama kaikki muuttusis aivan luonnostaan. En todellakaan usko etta hane on tietoisesti ilkea minua kohtaan, tasta ei ole kyse. Onhan han huonokaytoksinen valilla ja ei todellakaan parasta poikaystavamateriaalia oikeastaan monessakaan mielessa, mutta ei han mikaan lapeensa paha ole, vaikka huonoja uutisia minulle aina tuokin. Han ei vain taida rakastaa minua tietylla lailla. Tais sitten rakastaa mutta on vain niin omityuinen ja itse ongelmainen etten sita voi koskaan tuntea niinkui tarvitsisin.
En jaksa enaa miettia naita asioita. Ette voi kuvitella miten onta kertaa meilla on ollut todella ikavia juttuja aja aina mina annan anateeksi jajne. Hei, mn todellakaan halua heittaytya miksikaan marttyyyriksi enka halua olla se heikko naienn joka alistuu huonoon kohteluun tai rakkaudettomaan suhteeseen.
Siksipa yritan kaikin voimin vain niella kaipuuni, unohtaa allotykseni, uskoa taas etta kylla mina kelpaan juuri tallaisena, palata taas ""itseeni"" sen ulkonakoon tuijoyttelun ja riittamattomyyden tunteen sijaan
, yrittaa jatella etta ""kaikki miehet eivat ole sikoja"" vaikka kokemukseni onkin vahan huono, ja miettia mika minussa on etta ajaudun vaarien miesten luoksen, pitaa huumoriri ja selkani suorassa. Tama ei ole helppoa mutta yritan ajatella etta me emme ole tosisillemme ne oikeat, tai lahella oikeat

sen sijaan etta muistelisin niita hanen virtuaalistyytoystaviensa kuvia ja tuntisin riittamattomyytta, toisaalta tassa tilaneessa helppo alkaa uskomaan itsestaan kaikkea negatiivista, etta kaikki vika on itsessanij anaein masentua kertakaikkiaan. mutta en ha;lua antaa sen tapahtua, ei sen takia etta olin kypsymattoman miehen kanssa!!!
Toisaalta helopttavaa tietaa etta minun ei enaa tarvitse pahkailla mita hanen mielessaan liikku, minunei tarvitse enaa tuntea kaikkea sita ahdistavaa (tassa aiheessa ei siis tullut kaikkia ongelmiamme, niita riittaamuillakin alueilla!) mita suhteemme minulle toi. Aina ennen, ihan jokaikisessa tilanteessa jossa koin olevani vaarinkohdeltu, uskoin aina etta minun tulee ymmartaa ja se etta koen pahaa mielta on oma ongelmani, ei miehen. Voi hyvanen aika, jopa han aina sanoi etta on ihmetellyt joksu karsivallisyyttani ja on kiitollinen siita!
En halua syyttaa hanta mistaan. En halua tivata miksi katselee niita naisia, pahkailla ja saada tieta etta mita ahnen paassaan liikkuu, tai saada hanta lopettamaan kaytoksensa (en todellaakaan usko etta se veisi itse ongelmaa pois), en edes halua etta hanella on syyllinen oilo yhtaan mistaan. Tehkoon ihan mita haluaa, elakoon kuten haluaa, katskooon jatuntekoon jurri niin kuin haluaa. Mina vain en sovi siihen kuvaan, enka halua muokata itseani sihen sopimaankaan, silloin menettaisin vain oman itseni, itsetuntoni jne.
Olen aina ennen kokenut tarvetta keskustella perinpohjaisesti kaikesta hanen kanssaan, korjata kurjat asiat ja edete suhteessamme, olen aina malttamattomana ottanut sen ensimmaisen askeleen. Aina ajattelin etta juuri _minun_ tulee vain kasvaa ja hyvaksya kaikki, ja muuttua niin etta ongelmat kaikkoaa, lunastaa hanen rakkautensa. Nyt minulla on olo, etta en halua edes keskustella asioasta hanen kanssaan, jotenkin tajuan etei tama enaa keskustelulla miksikaan tule muuttumaan. Ehka tarvitsin taman viimeisen pisaran , jotta saisin sen tunteen mika minulle olisi pitanyt tulla piiiitkan aikaa sitten: en halua olla tekemisissa hanen kanssaan, enaa ei kiinnosta.
Valilla tuntuu kuin minussa olis kaksi vahvaa puolta, toinen se heikko joka aina ""lupsahtaa"" sinne ikavalle puolelle, tassa nyt siis siihen huonoon suhteeseen ja yrittamaan kaikkeni pitaakseni eidat yhdessa ja onnellisina, oman hyvin vointini uhalla, ja toinen joka ymmartaa aina mika on parasta ja oikein, selvasti ja rauhallisesti. Siksipa toivon etta viimeinkin kasvaisin ylitse tuosta heikon emotionaalisesta puolesta. Ehkapa nyt todella sen voin tehda, silla paallimmainen olotilani on etten halausis kuulla edes ahnen aantaan. Enaa ei vain kiinnosta ymmartaa ja hyvaksya. Ei kylla tuomitakaan. Han saa olla juuri sellainen kun on. Mutta mina en halua karsia siina vieressa. Ennen kokemattomampaa kuvittelein etta sellainen karsimys vain jotenkin kuuluu parisuhteeseen!!
Noh, toivottavasti voin myohemmin sanoa etta ei kuulu omaan parisuhteeseeni. Etta osaan erottaa mika on omaa kasvukipua ja mika on kipua jota minun ei tarvitse kokea.