ero tulee varmana

[Muksu]

voi että mä pelkään tätä prosessia ja miten pärjään ,mutta kertakaikkiaan en tule toimeen mieheni kanssa ja haluan lopullisesti erota kun vauvakin on niin pieni(1v)..voi että mä karjun taas yöt äijälle ku se pelaa vaan..miten toimitte ensimmäisenä ku halusitte hoitaa asian alta..?? :ashamed:

 

[kävijä]

Käräjäoikeudessa eropaperit vireille. Maksaa 65?. Lasku tulee perässä kotiin. Yhteys lastenvalvojaan ja huoltajuudesta sekä elatuksista sopimaan. Asuntotoimistoon asuntoa hakemaan ja kun olet omillasi niin kelaan hakemaan yksinhuoltaja korotusta, siis jos lapsi jää sinulle. Askel kerrallaan jos tosiaan olet sitä mieltä että ero on parempi teille. Parempi ja helpompi lapsen kanssa on kaksin kuin ikuisesti tapellen ja toista halveksien.

 

[taustalla]

Jos et tule toimeen miehesi kanssa miten voit olla varma että tulet toimeen lapsesi kanssa?Jos ei ole kiinnostusta ja kykyä pitää parisuhdetta koossa ei ole niitä ominaisuuksia pitelemään pienestä lapsesta huolta.Jos olisin lastenvalvoja en koskaan antaisi huoltajuutta eroa hakevalle ilman kunnon perusteita.Jos peruste on se että mies pelaa ja on tylsä ei peruste ole riittävä. :attn:

 

[äippänen]

Haloooo vieras!
Kyllä sitä eroa on haettu pienemmistä ja oudoimmistakin syistä!
Ja eikös se ole ihan kahden eroavan aikuisen välinen asia miksi eroavat eikä se kuulu edes lastenvalvojalle. Jotkut eivät edes osaa selittää asiaa sen kummemmin, on ehkä vain onneton olo eikä halua jatkaa yhdessä. Tuskin kukaan hätäillen päätöstä tekee, kirjoittajakin kertoo pelkäävänsä prosessia joten tuskin on siihen suinpäin ryntäämässä. Jos äiti on onneton tuskin lapsikaan hyvin voi. Ja lapsesta huolehtimista EI kyllä voi verrata miehestä tai parisuhteesta huolehtimiseen.
Jaksamista sinulle eroava, prosessi voi olla rankka, mutta selviät siitä kyllä niinkuin muutkin ovat selvinneet. Eihän näistä asioista voi aina etukäteen tietää mikä on hyvä valinta ja mikä huono, monesti sen tietää vasta jälki käteen. Jos kuitenkin on olo, että parisuhdetta ei voi pelastaa on varmaan parempi erota. Joskus eron jälkeen huomaa ettei oma onneton olo johtunutkaan suhteesta vaan itsestä, mutta silti ero voi olla tarpeen juuri tämän asian löytämiseksi ja parantamiseksi. Joka tapauksessa yksinhuoltajuus ei ole mitään lapsen rääkkäämistä ja elämä voi olla oikein mukavaa ja rakkautta täynnä niinkin. :heart:

 

[taustalla]

\

Haloooo vieras!
Kyllä sitä eroa on haettu pienemmistä ja oudoimmistakin syistä!
Ja eikös se ole ihan kahden eroavan aikuisen välinen asia miksi eroavat eikä se kuulu edes lastenvalvojalle. Jotkut eivät edes osaa selittää asiaa sen kummemmin, on ehkä vain onneton olo eikä halua jatkaa yhdessä. Tuskin kukaan hätäillen päätöstä tekee, kirjoittajakin kertoo pelkäävänsä prosessia joten tuskin on siihen suinpäin ryntäämässä. Jos äiti on onneton tuskin lapsikaan hyvin voi. Ja lapsesta huolehtimista EI kyllä voi verrata miehestä tai parisuhteesta huolehtimiseen.
Jaksamista sinulle eroava, prosessi voi olla rankka, mutta selviät siitä kyllä niinkuin muutkin ovat selvinneet. Eihän näistä asioista voi aina etukäteen tietää mikä on hyvä valinta ja mikä huono, monesti sen tietää vasta jälki käteen. Jos kuitenkin on olo, että parisuhdetta ei voi pelastaa on varmaan parempi erota. Joskus eron jälkeen huomaa ettei oma onneton olo johtunutkaan suhteesta vaan itsestä, mutta silti ero voi olla tarpeen juuri tämän asian löytämiseksi ja parantamiseksi. Joka tapauksessa yksinhuoltajuus ei ole mitään lapsen rääkkäämistä ja elämä voi olla oikein mukavaa ja rakkautta täynnä niinkin. :heart:

Eroa haetaan pienemmistäkin syistä.Totta.Liian usein.Ei se vaihtamalla parane jos vika on omassa sopeutumiskyvyssä.Se on nähty liian usein.Miksi pitää aina ensin tehdä virheet itse?Jos ottaisi muista opikseen ja yrittäisi vain.Avioliitto on tahtomista 90% ja rakkautta 10%.Mitä se naimisiinmeno sitten on ollut?Himolleko se on perustunut?Siinä on kyllä miestä vedetty harhaan rumasti.Jos aloittaja on kyllästynyt niin alkaisi muuttaa itseään.Siitä se muutos ensin lähtee.Jos ei omissa nahoissaan viihdy niin on turha huoltajuutta ruinata.Lapsi parka omaksuu äitinsä viat. :attn:

 

[Muksu]

joo no kiitos..emme ole naimisissa ja lapsi voi oikein hyvin äitinsä kanssa.Mies haluaa sopia ja lupas olla pelaamatta.on ihan hyvä isä mutta suuttuu vaan kaikesta mitä sanon ja muutenkin..mutta saa nähä kauanko jaksaa

 

[kohtalotoveri]

Hei!

Ymmärsinkö oikein, että miehelläsi on peliongelma?
Siis pelaa pitkävetoa ja muita rahapelejä aina kuin vain sinun silmäsi välttää?
Jos näin on, en voi muuta "neuvoa" antaa kuin että LÄHDE!
Olin itse naimisissa peliongelmaisen miehen kanssa. Olimme tunteneet toisemme neljä vuotta ennen naimisiin menoa. Joitakin pieniä merkkejä pelaamisesta oli ja miehen sisko sanoi minulle aina: "Katso ettei tuo pelaa penniäkään." En voinut vain käsittää, miten suuresta ja vakavasta asiasta oli kyse.
Kun sitten naimisissa ollessamme (vaikka istuin rahakirstumme päällä) alkoi se hirvittävä ulkosottokirjeiden suma, en enää kestänyt. Suhteesta puuttui jo kaikki tasavertaisen kahden aikuisen ihmisen välisen suhteen piirteet. Minun olisi vain tarvinut yrittää ymmärtää, että mieheni oli sairas. Täytyi siis jaksaa olla vahva, vaikka samalla minua ahdisti aivan suunnattomasti joka ikinen hetki kun menin postilaatikolle noutamaan päivän postin. Ahdistus alkoi pikkuhiljaa täyttää koko elämääni. Aloin kyttäämään (pengoin miehen rahapussin etsiäkseni todisteita pelaamisesta, ja niitä löytyi, vaikka hän kävi -klinikalla terapiassa). Tuntui, että meidän oli lähes mahdotonta yrittää luoda yhteistä tulevaisuutta noin huteran pohjan päälle. Ja kun viimeisin ulosottokirje sitten tuli (useita tuhansia euroja), päätin että nyt se on loppu. Kaikista pahimmalta tuntui se, ettei mies ollut juuri edes pahoillaan. Sanoi vain odottaneensa koska näin käy. Ajan kuluessa ja eron astuttua voimaan aloin jälleen elää. Löysin uuden ihanan miehen, johon voin luottaa. Vasta nyt ymmärrän mitä rehellisyys ja luottamus oikeasti merkitsevät. Vain niiden varaan voi rakkautta rakentaa. Kerää siis rohkeutta ja koita ajatella asiaa oman itsesi hyvinvoinnin kannalta. Tokikaan en ole oikea ihminen siinä suhteessa neuvomaan, kun itselläni ei ile lapsia. Mutta luulen, että jos oikeasti olet ahdistunut ja haluat itsellesi parempaa, jaksat silloin kahdestaan lapsen kanssa.
Kävin itse myös A-klinikalla sosiaaliterapeutilla kerran kuussa ja voin suositella sinullekin! Oli ihana kuulla ammatti-ihmisen mielipiteitä ratkaisuistani, ja kuulla sekin tosiasia, että itse en olisi voinut toimia enää paremmin kuin olin toiminut. Ongelmapelaajalta puuttuu kokonaan sympatia toisia ihmisiä kohtaan ja myös sen kuuleminen helpotti. En siis olisi voinut asialle mitään. Tietysti heräsi kysymys, onko oikein jättää mies sairauden takia, mutta tässä kohtaa minun oli vain ajteltava omaa hyvinvointiani. Muutoin olisin ollut kohta pian vähintäänkin yhtä sairas kuin mieheni.
En voi muuta kuin toivoa, että hän saa elämänsä kuntoon, eikä kukaan muu viaton ihminen joudu enää kärsimään hänen vuokseen.
Vieläkin kun näen Veikkauken pelipisteitä tms. Veikkaukseen liittyvää, nousevat karvani pystyyn, muuteivät enää niin pystyyn kuin vielä puolivuotta sitten. Se kaikki vie aikansa, mutta voin vannoa, että se kaikki kannattaa... Olen nyt onnellisempi kuin aikoihin ja
uskon jälleen jopa avioliittoon. Kiitos siitä kuuluu nykyiselle miehelleni, joka on saanut minut tuntemaan jälleen, että minua arvostetaan ihmisenä ja ennen kaikkea naisena. En ole enää vain se "vahva tyyppi", joka istuu kassan päällä ja samalla sisimmässään pelkää kuollakseen ja häpeää perhettään.
Nyt saan olla tarvittaessa myös heikko ja saan kaiken aikuisen ihmisen tuen puolisoltani.
Elän siis normaalia elämää. Toivon, että sinäkin pääset pian sitä elämään. Kaikkea hyvää sinulle, mihin sitten ikinä päädytkin!!

 

[taustalla]

\

\

Haloooo vieras!
Kyllä sitä eroa on haettu pienemmistä ja oudoimmistakin syistä!
Ja eikös se ole ihan kahden eroavan aikuisen välinen asia miksi eroavat eikä se kuulu edes lastenvalvojalle. Jotkut eivät edes osaa selittää asiaa sen kummemmin, on ehkä vain onneton olo eikä halua jatkaa yhdessä. Tuskin kukaan hätäillen päätöstä tekee, kirjoittajakin kertoo pelkäävänsä prosessia joten tuskin on siihen suinpäin ryntäämässä. Jos äiti on onneton tuskin lapsikaan hyvin voi. Ja lapsesta huolehtimista EI kyllä voi verrata miehestä tai parisuhteesta huolehtimiseen.
Jaksamista sinulle eroava, prosessi voi olla rankka, mutta selviät siitä kyllä niinkuin muutkin ovat selvinneet. Eihän näistä asioista voi aina etukäteen tietää mikä on hyvä valinta ja mikä huono, monesti sen tietää vasta jälki käteen. Jos kuitenkin on olo, että parisuhdetta ei voi pelastaa on varmaan parempi erota. Joskus eron jälkeen huomaa ettei oma onneton olo johtunutkaan suhteesta vaan itsestä, mutta silti ero voi olla tarpeen juuri tämän asian löytämiseksi ja parantamiseksi. Joka tapauksessa yksinhuoltajuus ei ole mitään lapsen rääkkäämistä ja elämä voi olla oikein mukavaa ja rakkautta täynnä niinkin. :heart:

Eroa haetaan pienemmistäkin syistä.Totta.Liian usein.Ei se vaihtamalla parane jos vika on omassa sopeutumiskyvyssä.Se on nähty liian usein.Miksi pitää aina ensin tehdä virheet itse?Jos ottaisi muista opikseen ja yrittäisi vain.Avioliitto on tahtomista 90% ja rakkautta 10%.Mitä se naimisiinmeno sitten on ollut?Himolleko se on perustunut?Siinä on kyllä miestä vedetty harhaan rumasti.Jos aloittaja on kyllästynyt niin alkaisi muuttaa itseään.Siitä se muutos ensin lähtee.Jos ei omissa nahoissaan viihdy niin on turha huoltajuutta ruinata.Lapsi parka omaksuu äitinsä viat. :attn:

sinulla on hyviä ajatuksia.
mietin kyllä,että onkohan se rakkauden osuus vain 10 %?
aika paljon pitäisi pystyä tekemään rakkaudesta ja jos sitä on tuon verran niin ei onnistu.tuskin kukaan puolisokaan tyytyy siihen,että "minä rakastan sua nyt vain 10 %",mutta yritetään sietää toisiamme.
siihenhän kaikki perustuu,että rakastaa ja sen vuoksi tahtoo.
ja entä jos suhteen alku onkin perustunut himolle?eli ei rakkautta vaan ihastusta.mites sitten selvitään loppuelämä?
kun sanotaan että ihminen valitsee puolison,joka muistuttaa hänen vanhempaansa,en oikein ymmärrä tätä.miten se esimerkiksi ravintolassa ,nopean tutustumisen kohdalla pitää paikkaansa?noissa tilanteissa varmasti sattuu harhalyöntejä ja muutaman vuoden päästä ne viimeistään huomataan.
onko meidän sinniteltävä eteenpäin kuten vanhempamme ja isovanhempamme?vai annammeko ainoalle elämällemme vielä toisen tilaisuuden?

 

[taustalla]

\

sinulla on hyviä ajatuksia.
mietin kyllä,että onkohan se rakkauden osuus vain 10 %?
aika paljon pitäisi pystyä tekemään rakkaudesta ja jos sitä on tuon verran niin ei onnistu.tuskin kukaan puolisokaan tyytyy siihen,että "minä rakastan sua nyt vain 10 %",mutta yritetään sietää toisiamme.
siihenhän kaikki perustuu,että rakastaa ja sen vuoksi tahtoo.
ja entä jos suhteen alku onkin perustunut himolle?eli ei rakkautta vaan ihastusta.mites sitten selvitään loppuelämä?
kun sanotaan että ihminen valitsee puolison,joka muistuttaa hänen vanhempaansa,en oikein ymmärrä tätä.miten se esimerkiksi ravintolassa ,nopean tutustumisen kohdalla pitää paikkaansa?noissa tilanteissa varmasti sattuu harhalyöntejä ja muutaman vuoden päästä ne viimeistään huomataan.
onko meidän sinniteltävä eteenpäin kuten vanhempamme ja isovanhempamme?vai annammeko ainoalle elämällemme vielä toisen tilaisuuden?

Rakkaus on itsessään sataprosenttista,ainakin välillä.Mutta se ei yksin voi kannatella avioliittoa.Kuten ei himokaan.Avioliitossa tarvitaan tahtoa.Avioliiton kokonaisuus vaatii muutakin kuin vankan tunteen.Varsinkin kun sen tunteen ääripäähän mahtuu myös tuhoava mustasukkaisuus.Rakkauskin joskus rakoilee,mutta silloin on tahdon paikattava tilanne.Jossain haastattelussa eräs pari kerran sanoi avioliittonsa onnistumisen salaisuuden:Usko suhteeseen on mennyt molemmilta,monta kertaa.Mutta ei koskaan samaan aikaan!

 

[äippänen]

[/quote]
sinulla on hyviä ajatuksia.
mietin kyllä,että onkohan se rakkauden osuus vain 10 %?
aika paljon pitäisi pystyä tekemään rakkaudesta ja jos sitä on tuon verran niin ei onnistu.tuskin kukaan puolisokaan tyytyy siihen,että "minä rakastan sua nyt vain 10 %",mutta yritetään sietää toisiamme.
siihenhän kaikki perustuu,että rakastaa ja sen vuoksi tahtoo.
ja entä jos suhteen alku onkin perustunut himolle?eli ei rakkautta vaan ihastusta.mites sitten selvitään loppuelämä?
kun sanotaan että ihminen valitsee puolison,joka muistuttaa hänen vanhempaansa,en oikein ymmärrä tätä.miten se esimerkiksi ravintolassa ,nopean tutustumisen kohdalla pitää paikkaansa?noissa tilanteissa varmasti sattuu harhalyöntejä ja muutaman vuoden päästä ne viimeistään huomataan.
onko meidän sinniteltävä eteenpäin kuten vanhempamme ja isovanhempamme?vai annammeko ainoalle elämällemme vielä toisen tilaisuuden?
[/quote]

Sekaannun tähän ajatusten vaihtoon vielä sen verran, että ihmisen on ihan yhtä tärkeää tehdä elämässä virheitä kuin hyviäkin valintoja, sillä on tarkoitus. Eikä parisuhteet ole mikään helppo asia, siinä erehtyy helposti. Eikä nykymaailmassa onneksi lapset joudu näistä virheistä maksamaan, yksinhuoltajan lapsi voi elää ihan yhtä hyvää elämää kuin ydinperheenkin, monesti parempaakin.
Itse uskon, että kestävän parisuhteen löytäminen on prosessi johon liittyy kasvamista ja sattumaa. Hyvin harvoinhan ensirakkaus kestää, tai toinen, tai kolmaskaan..mutta aina oppii itsestään ja kehittyy "paremmaksi parisuhdetaidoiltaan" esim.osaa riidellä rakentavammin jne. Sitten täytyisi vielä löytää toinen ihminen joka myös olisi prosessissa tarpeeksi pitkällä, se on monesti sattumaa. Myös taustalla tulisi olla riittävästi elettyä itsenäistä elämää, kokemuksia jne. Jotkut kai tarvitsevat niitä enemmän, toiset vähemmän jotta voivat rauhoittua ja jotta voi löytyä sitä tahtoa viedä juttua eteenpäin vaikka läpi kiven ja tulen.
Kukapa sitä osaa sanoa onko se liitto johon "jää" sitten loppujen lopuksi parempi kuin joku edellinen, mutta ei kai ole tarkoituskaan. Jos toisella esim. on pelaamis ongelma eihän välttämättä ole vielä kymmeniin vuosiin valmis siitä eroon pääsemään, sekin on prosessi. Ei tälläinen ihminen ole valmis luomaan kestävää parisuhdetta. Ja hänen selviämis prosessissaan voi ero olla yksi oleellinen osa.
Eli sattuman tuomaa oikeaa ajoitusta ja riittävän kypsät kaksi ihmistä joiden elämät on oikeassa vaiheessa. Helpommin vaan sanottu kuin tehty.
Ja tämä siis vain minun outo teoria.