Ensin pitaa 'elaa' ennen kuin saa lapsia?

[Gloria Mundi]

Mietiskelin tuossa oiseen aikaan taalla ollutta ketjua ja tuota hokemaa etta nuorena ensin pitais 'elaa' ennen kuin ryhtyy aidiksi. Ja jotenkin se karahtaa minun korvaan. Eihan se elama siihen lopu etta on lapsia!

Ajattelin sitten kaantaa tata hokemaa siihen suuntaan etta jos silla tarkoitetaankin sita etta ensin pitaisi tai olisi hyva elaa sellaista elamaa jossa voi olla vallan 'vastuuton'.

Ihmiset kun ensin asuvat omien vanhempiensa kanssa ja ovat heille tietyssa maarin vastuussa omista tekemisistaan ja vanhemmat vastuussa omista lapsistaan. Monet muuttavat suoraan omasta kodista jonkun muun kanssa yhteen asumaan (poika/tytto ystava) ja siirtyvat tavallaan asumaan tilanteeseen jossa ovat vastuussa myos siita toisesta pari-ihmisesta tietyssa maarin.

Ehka olisikin niin etta ihmisella pitaisi olla tilaisuus olla vain ja yksin vastuussa itsestaan jonkin aikaa, eika tilivelvollinen kenellakaan muulle (tama siis ihan yhteiskunnan normien sisalla ettei vallan anarkia paase valloilleen).

Kun lapsia tulee, sita on sitten ikuisesti vastuussa niista lapsistaan - halusi sita tai ei.

Ehka silla 'elaman elamisella' tarkoitetaankin juuri tata vaihetta etta voi olla aivan 'vastuuton'? Silla ei se elama siihen lopu etta lapsia on mukana - se vaan on aivan erilaista kuin yksin ollessa.

Ajatuksia muilla?

 

[vieras]

No mä oon aina ajatellut et elämän eläminen nimenomaan tarkoittaa että elää niin että on vastuussa vain itsestään. Sitä mä jo silloin yöllä kirjoitinkin. Et voihan sitä suunnitella elävänsä silloin vanhempanakin toki, jos on enää elossa.

 

[Kaisa]

Monesti nämä teiniäipät sitten juoksevat hakemaan rahaa sossuluukulta kun ei olekaan rahaa elättää lasta. Ikinä kun ei ole edes oppinut miten sitä rahaa käytetään.

 

[Silmukka-]

Äh, mä olen ehtinyt asua ulkomailla pari vuotta. Nähdä maailmaa ja avartaa katsetta.
Lukion olen käynyt, ammatin hankkinut, yliopistossa opiskelen.
Mitä vielä pitäisi listata että on ehtinyt elää ja toteuttaa?

Lapset olen saanut 18-vuotiaana. Itse olen oman elämäni herra ja teen siitä sellaista kuin haluan. Olen halunnut perheen mutta se ei estä muita unelmia kuten koulutusta ja matkustelua, koko porukalla matkustellaan ja muutenkin nautitaan elämästä.

Ainoa mitä en ole voinut tehdä on ryypätä ja rellestää hurjasti. Mutta sitäkö se nuoruuden eläminen on???
Ei ainakaan minulle vaikka välillä onkin tosi kiva lähteä tuulettumaan =)

 

[Tyttö kuin taivas]

Monesti nämä teiniäipät sitten juoksevat hakemaan rahaa sossuluukulta kun ei olekaan rahaa elättää lasta. Ikinä kun ei ole edes oppinut miten sitä rahaa käytetään.

:hug:

 

[Gloria Mundi]

No mä oon aina ajatellut et elämän eläminen nimenomaan tarkoittaa että elää niin että on vastuussa vain itsestään. Sitä mä jo silloin yöllä kirjoitinkin. Et voihan sitä suunnitella elävänsä silloin vanhempanakin toki, jos on enää elossa.

en nyt kylla ihan heti tuota allekirjoittaisi. Kun on perhe ja sanotaanko vaikka pieni yritys, niin onhan siina vastuussa siita perheesta samoin kun omista tyontekijoistaan. Eli minusta sellainen taysin 'vastuuton kausi' olisi kylla mahdollista vaan juuri siina vaiheessa kun muuttaa omasta kodistaan omilleen ja elaa yksin. Opettelee elamaan ja pitamaan huolta vain itsestaan, hoitamaan vain omat asiansa, ja tekevansa vain sita mita itse haluaa.

 

[Darwinin leski]

Monet tosiaan tuntuu käsittävän sen ELÄMISEN ryyppäämisenä ja paikasta toiseen ryssimisenä, jolloin ei tarvitse ajatella muita kuin itseään. Mun käsitykseni elämästä on kyllä ihan täysin päinvastainen, vaikka olen tota ensinnä mainittuakin ehtinyt kokeilla. Jos joku haluaa jättää välistä rälläämiset sun muut, niin sitä ei kyllä tulisi katsella pahalla - päinvastoin.

 

[vieras]

Äh, mä olen ehtinyt asua ulkomailla pari vuotta. Nähdä maailmaa ja avartaa katsetta.
Lukion olen käynyt, ammatin hankkinut, yliopistossa opiskelen.
Mitä vielä pitäisi listata että on ehtinyt elää ja toteuttaa?

Lapset olen saanut 18-vuotiaana. Itse olen oman elämäni herra ja teen siitä sellaista kuin haluan. Olen halunnut perheen mutta se ei estä muita unelmia kuten koulutusta ja matkustelua, koko porukalla matkustellaan ja muutenkin nautitaan elämästä.

Ainoa mitä en ole voinut tehdä on ryypätä ja rellestää hurjasti. Mutta sitäkö se nuoruuden eläminen on???
Ei ainakaan minulle vaikka välillä onkin tosi kiva lähteä tuulettumaan =)

En mä ainakaan ajattele elämän elämisellä mitään sellaista että siinä pitäisi ryypätä, matkustella yms. vaan että elämässä olisi sellainen vaihe että ei olisi vastuuta kuin itsestään. Siis kyllähän kaikki tietää että samoja asioita pystyy tekemään myös lapsien kera.

 

[Tyttö kuin taivas]

Monet tosiaan tuntuu käsittävän sen ELÄMISEN ryyppäämisenä ja paikasta toiseen ryssimisenä, jolloin ei tarvitse ajatella muita kuin itseään..

Mitä minä itse olen törmännyt näihin "elä ensin elämääs" kommentteihin, on niihin usein lisätty samaan lauseeseen, "muuten juokset 40vuotiaana baareissa" tai "ne 30 kybäset baarissa juoksijat on entisiä teiniäiteijä" jne.

Mielestäni hyvin surullista, jos elämän eläminen tosiaan on joidenkin mielestä tuota.

 

[joo]

Monesti nämä teiniäipät sitten juoksevat hakemaan rahaa sossuluukulta kun ei olekaan rahaa elättää lasta. Ikinä kun ei ole edes oppinut miten sitä rahaa käytetään.

No joo.. Itse sain lapseni nuorena (19v), ei ollut ammattia eikä rahaakaan. Eikä myöskään käsitystä siitä, miten niitä raha-asioita pitäisi hoitaa. Mutta siinähän sitä oppii. Eikä sieltä sossustakaan määräänsä enempää kukaan saa...

 

[vieras]

No mä oon aina ajatellut et elämän eläminen nimenomaan tarkoittaa että elää niin että on vastuussa vain itsestään. Sitä mä jo silloin yöllä kirjoitinkin. Et voihan sitä suunnitella elävänsä silloin vanhempanakin toki, jos on enää elossa.

en nyt kylla ihan heti tuota allekirjoittaisi. Kun on perhe ja sanotaanko vaikka pieni yritys, niin onhan siina vastuussa siita perheesta samoin kun omista tyontekijoistaan. Eli minusta sellainen taysin 'vastuuton kausi' olisi kylla mahdollista vaan juuri siina vaiheessa kun muuttaa omasta kodistaan omilleen ja elaa yksin. Opettelee elamaan ja pitamaan huolta vain itsestaan, hoitamaan vain omat asiansa, ja tekevansa vain sita mita itse haluaa.

No toi viimeinen olikin sellainen heitto, kyllähän sen tajuaa että vanhempana vastuuton vaihe on silkka mahdottomuus. Jokaisellahan on silloin puoliso ja aikuiset lapset. Ja vaikka lapset kasvaa aikuiseksi niin kyllä niistä edelleen on jollain tasolla "vastuussa". Mustattu on juuri nimen omaan vastuutonta elämää, ei mikään ryyppääminen ja irtosuhteet mitä muut aina heittelee.

 

[Silmukka-]

. Siis kyllähän kaikki tietää että samoja asioita pystyy tekemään myös lapsien kera.

Ai, mä olen törmännyt ajatukseen että lasten saannin jälkeen ei voi opiskella, luoda uraa, matkustella, käydä ravintoloissa syömässä, illanistujaisissa, meikata, harrastaa jne...

Mutta ymmärrän pointtisi. Uskon että joidenkin nuorten äitien kohdalla olisi tosiaan hyvä elää niin kuten tarkoitit mutta itselleni näin on hyvä.

Olen ollut paljon parempi äiti pikku lapselle oikein nuorena kuin nyt ehkä olisin. Iän mukana ja ns.oman elämän mukana tulee tietynlaista itsekkyyttä ja mukavuudenhalua. En osaisi enään sopeutua esimerkiksi monien vuosien kotiäitiyteen kun ruuhkavuodet menossa.

Nuorena elämä oli niin ihanan avoin kirja ja aikaa vaikka mihin, ei pahemmin stressannut huominen ja pystyin elämään hetkessä.. Nyt tuntuu että on kiire tehdä gradu, maksaa lainaa ja edetä sinne ja tänne. Miten minä pienen vauvan tähän mahduttaisinkaan ja laittaisin kyseiset asiat vuosiksi jäihin. En osaisi.

 

[Kirsikka]

Monet tosiaan tuntuu käsittävän sen ELÄMISEN ryyppäämisenä ja paikasta toiseen ryssimisenä, jolloin ei tarvitse ajatella muita kuin itseään..

Mitä minä itse olen törmännyt näihin "elä ensin elämääs" kommentteihin, on niihin usein lisätty samaan lauseeseen, "muuten juokset 40vuotiaana baareissa" tai "ne 30 kybäset baarissa juoksijat on entisiä teiniäiteijä" jne.

Mielestäni hyvin surullista, jos elämän eläminen tosiaan on joidenkin mielestä tuota.

Tätähän se minunkin korviini on kantautunut. Ryyppäämistä, baarikierroksia ym. Mikseihän sitä vain voi käsittää että kaikki ei oo baari tai ryyppäysihmisiä. Jotkut tykkää käydä ja mennä, joillekin riittää vallan mainiosti rauhallinen kotonaolo tai virkistäytyminen muilla keinoin.

 

[mun muru]

No itse olen pian 31 vuotias ensiäiti ja minulla todella on "elettyä elämää " takana. Siihen kuului oman luonteeni mukaisesti huimapäisyys, huimapäiset teot ja suuri rahan kulutus matkusteluun ja itsensä palvomiseen.
Tein tietoisen päätöksen kun aloin rauhoittumaan ( biologisestikkin jo ) iän myötä että haluan perheen :heart: :heart: :heart: ja uskon etten romahda kun en enää saa elää kuin pässi kaalimaalla ! Tulen nauttimaan uudesta vastuullisuudesta ja rakastan jo nyt perhettäni hyvin paljon.

Elämäni on todella siis muuttunut ja entiseen ei todellakaan ole paluuta vaikka se oli todella hauskaa ja jännittävää aikaa. Arvosanaksi antaisin 10+ entiselle elämälle. Nykyisen uskon yltävän samaan vaikka lähes koko maailma kääntyi kohdallani ympäri! Nykyisen elämäni valitsin katse suunnattuna tulevaisuuteen. Näen miten mun vanhemmat ja tuon miehen vanhemmat nauttii siitä että heillä on aikuisia lapsia. Kummatkin isovanhemmat ovat lisäksi hyvin lapsirakkaita kaikki 4.

Olen valmis haasteeseen! Uskon että "elämäntapoja" voi yhden ihmisen kohdalla olla moniakin hyviä ja ei vain siis "yhtä oikeaa tapaa elää". :flower:

 

[Gloria Mundi]

No mä oon aina ajatellut et elämän eläminen nimenomaan tarkoittaa että elää niin että on vastuussa vain itsestään. Sitä mä jo silloin yöllä kirjoitinkin. Et voihan sitä suunnitella elävänsä silloin vanhempanakin toki, jos on enää elossa.

en nyt kylla ihan heti tuota allekirjoittaisi. Kun on perhe ja sanotaanko vaikka pieni yritys, niin onhan siina vastuussa siita perheesta samoin kun omista tyontekijoistaan. Eli minusta sellainen taysin 'vastuuton kausi' olisi kylla mahdollista vaan juuri siina vaiheessa kun muuttaa omasta kodistaan omilleen ja elaa yksin. Opettelee elamaan ja pitamaan huolta vain itsestaan, hoitamaan vain omat asiansa, ja tekevansa vain sita mita itse haluaa.

No toi viimeinen olikin sellainen heitto, kyllähän sen tajuaa että vanhempana vastuuton vaihe on silkka mahdottomuus. Jokaisellahan on silloin puoliso ja aikuiset lapset. Ja vaikka lapset kasvaa aikuiseksi niin kyllä niistä edelleen on jollain tasolla "vastuussa". Mustattu on juuri nimen omaan vastuutonta elämää, ei mikään ryyppääminen ja irtosuhteet mitä muut aina heittelee.

Juuri tuota mustattua kohtaa koitin tassa ajaa takaa tuolla 'vastuuttomalla' elamalla. Ei tuo baarissa juoksu ja ryyppaaminen minusta mitaan elamaa ole - ajan viettoa se on, ja kiinnostaa joitain; joitain ei. Mutta minusta just toi mustattu kohta olisi se tavoittellemisen arvoinen aika elamassa silla sita ei koskaan tahdo saada takaisin,,,, ja se olisi kuitenkin, ainakin minusta, hyva ja kiva kokea.

 

[Keittiönoita]

Mä en kyllä osaa ajatella niin, että kun lapsuudenkodistaan muutti pois ja asui yksin, olisi voinut olla jollain tavalla vastuuton. Koska silloinhan juuri vastasi itse ja yksin kaikesta. Siitä, että oli rahaa maksaa vuokra ja siitä, että se vuokra tuli myös maksettua. Siitä, että oli ruokaa jääkaapissa ja vessapaperia vessassa. Vastuuttomampi sitä pystyi lapsuudenkodissaan olemaan, koska vanhemmat piti kuitenkin huolen siitä, että on katto pään päällä, ruokaa kaapissa ja vessapaperia vessassa.

Mutta ehkä tarkoititkin tuolla vastuuttomuudella sitä, ettei ollut tilivelvollinen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään kenellekään toiselle?

 

[Gloria Mundi]

Mutta ehkä tarkoititkin tuolla vastuuttomuudella sitä, ettei ollut tilivelvollinen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään kenellekään toiselle?

Sita just. =)

 

[Juupajuu]

Minä taas oon kattellu vierestä noita 3-kymppisenä äidiksi tulleita, jotka on ehtiny viettää menoelämää tms. Ne vasta meneekin kahta kauheemmin vaikka lisääntyvätkin, baareissa käydään melkein joka viikonloppu vaikka on pienet lapset. Eli ei ne kolmekybäset todellakaan ole mitään teininä äidiksi tulleita, tai ei ainakaan kannata yleistää. Ite halusin lapseni nuorena, ensimmäinen syntyi 1kk ennen kun täytin 20v. En koe menettäneeni yhtään mtn ja luonteeltani olen perhekeskeinen. Eli en kovinkaan kauan haluaisi yksin asua/elää, tosin ei mitään sitä vastaankaan olisi. Nykyinen mieskin on niin ihana, ettei todellakaan pidä lapsia esteenä! Hän ajattelee aina kaikki reissutkin ulkomaita myöden niin, että lapset mukaan ja eikun menoksi! Ja ainakin jossain lehdessä oli juttua kun yks 4kymppisenä äidiksi tullut valitteli, että ehti tottua vapauteen ja omaan rauhaan niin, että ahdistui sitten kuitenkin kun lapsi tuli elämään. Vaikka sitä lasta oli halunnut. Eli ei tätäkään asiaa voi yleistää, me ollaan kaikki erilaisia! Ei kaikki haaveile menestyksestä/urasta, ulkomaanmatkoista, menosta ja meiningistä, jotkut haluaa tasapainosta ja rauhallista elämää.

 

[Gloria Mundi]

Minä taas oon kattellu vierestä noita 3-kymppisenä äidiksi tulleita, jotka on ehtiny viettää menoelämää tms. Ne vasta meneekin kahta kauheemmin vaikka lisääntyvätkin, baareissa käydään melkein joka viikonloppu vaikka on pienet lapset. Eli ei ne kolmekybäset todellakaan ole mitään teininä äidiksi tulleita, tai ei ainakaan kannata yleistää. Ite halusin lapseni nuorena, ensimmäinen syntyi 1kk ennen kun täytin 20v. En koe menettäneeni yhtään mtn ja luonteeltani olen perhekeskeinen. Eli en kovinkaan kauan haluaisi yksin asua/elää, tosin ei mitään sitä vastaankaan olisi. Nykyinen mieskin on niin ihana, ettei todellakaan pidä lapsia esteenä! Hän ajattelee aina kaikki reissutkin ulkomaita myöden niin, että lapset mukaan ja eikun menoksi! Ja ainakin jossain lehdessä oli juttua kun yks 4kymppisenä äidiksi tullut valitteli, että ehti tottua vapauteen ja omaan rauhaan niin, että ahdistui sitten kuitenkin kun lapsi tuli elämään. Vaikka sitä lasta oli halunnut. Eli ei tätäkään asiaa voi yleistää, me ollaan kaikki erilaisia! Ei kaikki haaveile menestyksestä/urasta, ulkomaanmatkoista, menosta ja meiningistä, jotkut haluaa tasapainosta ja rauhallista elämää.

Eihan sita koskaan kande yleistaa - ja tassakin asiassa on se kultainen keskitie. En mitenkaan koittanut sanoa etta mika se olisi hyva ika tulla aidiksi - alta 20 vai paalta 40,,,, sita vaan pohdiskelin etta onko se 'vastuutton' ajanjakso ja 'elaman elaminen' sama asia,,,, ja jos ihan sille kultaiselle keskitielle lahdetaan niin voihan sita jo vaikka tuollainen 22v ehtinyt elaa pitkan ajan 'vastuuttomasti' ja silti tulla aidiksi suhteellisen nuorena. =)

 

[Vähän asian vierestä]

Minä ainakin voin omasta kokemuksesta sanoa että kun sitä tuli elettyä ja koettua kaikenlaista ja sitä vastasi yksin omasta elämästään niin oli se äitiyden alkutaival vaan ihan älyttömän vaikeaa ainakin mulle. En ollut tottunut että joku on mussa niin kiinni. Sairastuin myös synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Onneksi ihanan aviomiehen tukemana siitä selvittiin. Nuorempana ehkä sitä olis ollu helpompi käsitellä. Uskon kuitenkin että jokaisella on se oma aikansa olla kypsä äitiydelle. Itse en todellakaan olisi yhtään aikaisemmin ollut valmis saamaan lapsia. Esikoisen sain 28 vuotiaana ja vieläkin mietin että olinkohan edes valmis kun reaktio oli niin suuri. Kuopus syntyi kun olin 31 ja hänen kanssaan elämä on aivan ihanaa!

 

[Dogimamma]

Mutta ehkä tarkoititkin tuolla vastuuttomuudella sitä, ettei ollut tilivelvollinen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään kenellekään toiselle?

Sita just. =)

Voiskohan tuollainen "vastuuton" vaihe tulla uudelleen kun on vihdoin saanut kaikki omat lapset aikuisikään ja lentämään ulos kotipesästä...Vai alkaakohan sitä sitten pian isovanhemmuuden vastuut, saas nähdä =)

 

[Meillä näin]

Meillä se "eläminen" tarkoitti sitä, että moni muu asia tuntui perhettä tärkeämmältä. Päätimme, että niin kauan kuin muut asiat ohittivat lapset, emme olleet vielä valmiita perhettä ja lapsia varten, koska meidän molempien mielestä lasten kuitenkin tulisi olla ehdottomasti ykkössijalla. Halusimme tutkinnot, työpaikat, matkustelua. Päätimme, että kun kummastakin tuntuu siltä, että perhe ja lapset ovat luontevasti tärkeysjärjestyksen ykkösenä, silloin yritämme perustaa perheen. Niin kävikin. Emme ole katuneet. Kummankaan ei ole tarvinnut tuntea joutuvansa lasten ja perheen takia luopumaan mistään tai jäämään paitsi jostakin. Yhteiset vuodet antoivat meille sen pohjan, jolta perhe oli luonteva perustaa. Alkuaikoina emme olisi osanneet arvostaa lapsia ja perhettä, olimme sen verran "nuoria" henkisesti.

Tätä siis meidän tapauksessamme tarkoitti "eläminen ennen lapsia".

 

[tripod]

Mietiskelin tuossa oiseen aikaan taalla ollutta ketjua ja tuota hokemaa etta nuorena ensin pitais 'elaa' ennen kuin ryhtyy aidiksi. Ja jotenkin se karahtaa minun korvaan. Eihan se elama siihen lopu etta on lapsia!

Joillekin vuosien bailuputki on ehkä tärkeä, ja näissä tapauksissa on tietenkin parempi että sitä hoidetaan ennen perheen perustamista.

Ennen lastentekoa tulevat vanhemmat pitää lisäksi "elää" yhdessä niin kauan että alkuhuuma ja yleiset parisuhteeseen liittyvät vastoinkäymiset saadaan hoidettua pois alta. Tämän aikana voi keskittyä pääoman keräämiseen, jotta perheen likvidit varat on turvattu mahdollisimman pitkään tulevaisuuteen.