Ensimmäistä lastaan yrittävät yli 35v

Sintu74:lle halaus viela kerran. Vaikeaa se on, me kaikki tiedetaan! Hienoa etta viela jaksat pysya kuitenkin positiivisella mielella tulevaisuutta ajatellen. Sina oot saman ikainen kuin mina ja mehan ollaan VASTA 38 vee tana vuonna joten aikaa on!!!
 
Sintu, teillä on kyllä ollut todella rankaa! Ei kyllä kannata luovuttaa vaikka välillä tuntuukin ettei jaksa. Ennemmin kannattaa pitää pieni tauko ja kerätä voimia. On hyvä kun voi hetkeksi unohtaa laskemiset, jännittämiset ja lääkärillä juoksemiset. Sinussa on kyllä sellaista sisäistä lämpöä, että onnekas saa sinut äidiksi :heart:.
 
Sintu Aina kun meinaa usko loppua, muistelen entistä työkaveriani, joka kärsi lapsettomuudesta. Hän sairastui rintasyöpään ja syöpä vielä uusi, mutta kaikkien vaiheiden jälkeen hän sai nyt 40-vuotiaana ihanan lapsen. Tauko on tervettä, itseään ei kannata ajaa loppuun, mutta älä anna periksi.
 
Loistavaa, Susirouva! Kyllä kannatti uskollisesti odottaa plussaa... Itselläni tosiaan toivo lopahti ihan käsittämättömällä tavalla, enkä varmaan koskaan saa tietää, aiheutinko itse sen varhaisen km:n. Tein todellakin ihan kaikki mahdolliset kielletyt asiat piinapäivien aikana, ja niitä tapahtumia olen nyt käynyt läpi päivätolkulla. Mutta olen saanut apua ja nyt mennään taas eteenpäin. Pakko vaan on.

Sintulle halituksia. Kyllä sulla on toivoa, älä todellakaan luovuta!

Kimalle: ihana esimerkki!

Kaikille muillekin myötätuulen puhureita... Toivon paljon ihmeitä tapahtuvaksi teille. Itsellenikin tapahtui nyt lapsettomuuskriisin oikein kärjistyessä sellainen ihme, että löysin mieheni ihan uudella tavalla. Me selvitään tästä, oli loppuratkaisu mikä tahansa. Tämä tuntuu hyvältä ja auttaa jaksamaan.
 
Polkka, kyllä te vielä onnistutte! Sehän on vaan hyvä että on ollut kiinnittymisyritystä. En oikein vieläkään usko että olet voinut tehdä mitään niin väärää että se oilisi ollut tuohon vaikuttava tekijä.

Kyllä minäkin tein nyt kaiken mahdollisen ns. kielletyn, ja lutinuksen laitossakin olisin voinut olla säännöllisempi...Kyllä mullakin meni usko tuhanteen kertaan, ja tässäkin kierrossa kamppailin oman jaksamiseni kanssa. Valvotin miestäni eräänkin yön, kun oli sellainen olo että ei jaksa. Sanoin, mm. että ilman ammatti apua en välttämättä selviä jos en koskaan lasta saa. (Vieläkin olen vähän paniikissa). Meillä kun ei ole koskaan ollut edes kiinnittymis yritystä, toisin kuin nyt teillä!

Älä siis menetä toivoasi! Olisi niin helppoa jos joku voisi sanoa edes kauanko siihen onnistumiseen suurin piirtein menee, mutta kun tuo ei ole mahdollista, pitää vaan jostain yrittää löytää ne voimavarat siirtojen ja hoitojen toistoon niin kauan kun on tarvetta. Muistakaa, että oikeasti suurin osa onnistuu näillä hoidoilla!
 
No niin, hoitaja soitti tänään sokerirasituskokeen tuloksista, selvä diabetes. :(
Pitää ensin saada diabetes tasapainoon ja katsotaan auttaako se raskaaksi tuloon,
sitten aika gynelle jos tarvitsee lisätutkimuksia lapsettomuuteen.
 
Hei Naiset! :wave:

Pari päivää pois koneen ääreltä ja sillä välin täällä on tapahtunut vaikka mitä; suurta surua ja iloa..

Sintu, sulle lämmin :hug: Ei oikein sanat meinaa riittää, mutta jaksamista ja voimia sinne toivotan. Pieni hengähdystauko on varmasti paikallaan,jos siltä itsestäsi tuntuu, ja sitten uuteen yritykseen, uusin voimin. Toivoa on aina ja vielä se onni sun kohdalle tulee.

Susirouvalle ihan hirmuiset onnittelut!! :heart: Aivan mahtavia uutisia. Tarraa, liimaa ja enkuleita matkaan! Kyllä tää sun plussa on niin kovin toivoa ja uskoa herättävä kaikille meille. Ihanaa. Onnea! Oletko edelleen oireeton, vai joko pikkuinen ilmoittelee itsestään?

Tervetuloa rissetys. Oon itsekin porukassa uusi tulokas ja näin lyhyessäkin ajassa nämä naiset ovat onnistuneet tyynnyttelemään, rohkaisemaan ja pelastamaan mielenrauhani jo pariin otteeseen.. :D

Tsempit Dreamerille ja Tammuskalle piinailuun..!

Kimalle, ihana tuo sun ystäväsi tarinan onnellinen tulos. Saakos vielä pitää peukkuja sulle..?! Hoitaja painotti mulle viime hoidossa, että mihinkään tulokseen ei saa luottaa ennen pp14... nää ohjeistukset tuntuu toki vaihtelevan jonkin verran, mutta vielä tsempit sinne, josko vaan pp9 oli liian aikainen testaus.

Polkka, myötätuulen puhuri sinun suuntaan myös! Ihanaa, että kriisin myötä mukana tulee myös jotakin noin hyvää. :heart: Kun rakkautta on, niin on helpompi selvitä vastatuulessa. Toivoa ja voimia sinne.

Kais, ikäviä uutisia sulla. Kovasti tsemppiä..onneksi diabetes ei ole yhtä kuin lapsettomuustuomio. Jospa ajan myötä kun sokerit ovat kohillaan, niin tämä lapsettomuuskin "korjaantuu" sen myötä.

Täällä odotellaan huomista siirtoa. Mun oma lääkäri oli onneksi paikalla maanantai-aamun punktiossa ja niin kuin pikkuisen toivoin/odotin, se oli ihan eri mieltä kun se toinen "totuuksia" töräyttelevä tyyppi. Se nestekertymä ei edes ollut munanjohtimessa(!), vaan jonkinsortin kiinnike suoliston puolella (ja kuulemma ihan normaalia). Mikä helpotus, ihan suotta stressasin monta päivää... Punktioitiin 14kpl muniksia ja eilen aamulla soittivat, että 6 on hedelmöittynyt, voi kunpa useampi lähtis normaalisti jakautumaan! Siirto tehdään vasta to-iltapäivällä, joten alkiot tulevat olemaan reilun vuorokauden vanhempia kun viime hoidoissa. Toivotaan, että se auttaa kiinnittymiseen. Jospa tällä kertaa onnistaisi.
 
  • Tykkää
Reactions: Mangu76
Kais, varmasti aluksi vähän shokki, mutta ei tuo raskaaksi tuloa estä. Diabetes saadaan yleensä kyllä hyvin hallintaan lääkkeillä ja/tai ruokavaliolla. Ja hyvä että tuo nyt selvisi. :hug:

Aurora, ihan mielettömän hienoa!! Valtavan paljon onnea siirtoon :heart:!
Vaikka kuulostaa hölmöltä, niin sanon kuitenkin että mulla oli koko ajan sellainen olo että kaikki on kuitenkin sulla hyvin. Paljon saavat turhaa murhetta aikaiseksi tuollaiset "totuuden" torvet. Nyt peukut pystyssä että plussaatte tästä siirrosta!! :)

Kiitos paljon! Vieläkin olen lähes täysin oireeton. Vatsa on vähän omituinen ja sitä nipistelee. Muuten ei mitään! Pikkuisen stressaavaa tuokin...: /.

Hirmuisesti onnea kaikille piinailijoille :heart:!
 
  • Tykkää
Reactions: Aurora73
Sintulle lämmin halaus :hug: ja kovasti jaksamista. Elämän muihin tärkeisiin asioihin panostaminen tekee varmasti välillä hyvää. Muistathan, että aina on kuitenkin toivoa ja elämä on pieniä ihmeitä täynnä.

Susirouvalle suuren suuret onnittelut plussasta :heart:

Kais kenkkuja vastoinkäymisiä sulla, mutta onneksi diabetekseen on kuitenkin olemassa lääkkeet! Tsemmpiä ja jaksuja!

Kovasti onnea ja peukkuja Dreamer sekä muut näiden päivien piinailijat!! :heart:

Itsellä pärähti juuri hiljattain (kp3) ja odotetusti täti kylään ja yk14 lähti käyntiin :| Päätin pitää clomeista taukoa ainakin nyt tämän kierron, koska tämän kuun lopussa suuntaamme miehen kanssa ekalle poliklinikkakäynnille. Noiden clomien avulla tuskin tulemme raskautumaan, koska miehellä liian vähän simppoja. Jänskättää kovasti tuo eka käynti!!! Lohduttaa sinänsä, että nyt hommat ainakin tuntuvat etenevän.
 
  • Tykkää
Reactions: Susirouva
Onnea Susirouva ja Mangu76! Hienoa, että olette täräyttäneet vuoden alkuun plussat kehiin! Joko Kimalle_74 lopetti piinailunsa? Viralliset piinapäivät on pian lusittu myösDreamer74:n ja Tammuskan osalta. Aika tuntuu sittenkin menevän aika vauhtia vai mitä?

Aurora73 sai myös hyvän saaliin ja pääsee pian piinailemaan. Hyvä juttu.

Harmi, että Terhi-76:n hoito siirtyy. Itse jännäilen täällä myös, mille päivälle ovis osuu. Tänään kävin ultrassa ja jos huonosti käy ja ovis on huomenna, niin sitten meilläkin siirtyy tämä elämämme 1. pas kuukaudella, sillä ensi tiistaina olen toisella paikkakunnalla koulutuksessa eikä siirto näin ollen onnistu millään. Lääkäri arveli tänään, että johtofollikkeli (20mm) saattaa irrota ihan tässä kohta.
 
Heippa vaan kaikille!

Polkka: nyt vaan "toipumistaukoa" ja hiukan etäisyyttä näihin hommiin...sitä kautta voi herätä hyvinkin taas sitten halu uuteen yritykseen! Otit kauniisti puheeksi myös parantuneen suhteen mieheesi: niin, todellakin ne MIEHET on kyllä arvossa arvaamattomassa näiden hoitojen aikana. Mun mielestä moni on kertonut, että vaikka itse on rämpinyt syvällä epätoivossa näiden hoitojen aikana, niin miehet ne vaan jaksaa uskoa onnistumiseen. Näin munkin kohdalla. Itse olen ollut erittäin skeptinen näiden hoitojen onnistumisen suhteen ja usein on ärsyttänytkin, kun mies hokee mantrana: "kyllä me vielä onnistutaan"...mutta samalla sen ansiosta on varmaan säilynyt sellainen "kauhun tasapaino" meidän yhteisessä mielialassa.

Dreamer74: muakin jännittää kyllä kovasti sun puolesta; varsinkin kun siellä rapakon toisella puolella on niin paljon pelissä ihan taloudellisestikin....


Kais: auts, eihän noi diagnoosit koskaan mitään mukavia uutisia ole:|
Mutta onpahan jotain konkreettista, jota voi lähteä hoitamaan ja toivottavasti sitä mukaa tääkin "aihe" hoituis:)

Mielenrauhaa toivottelen kaikille tämän hetkisille ja lähipäivinä piinailemaan alkaville:hug:

Itse tunnen olevani sellaisessa ihme välitilassa tällä hetkellä....jotenkin tuntuu, että ennen ekaa ultraa tää kaikki on vaan kuin unta ja veteen piirretty viiva....
 
Kiitokset kaikille myötätunnosta ja tsempauksesta, aika shokki tuo uutinen toki oli, mutta
ehkä tämä tieto ja hoito vie eteenpäin myös lapsettomuudessa. :)

Tämä päivä on ollut aika pitkä ja väsyttävä kaiken kaikkiaan.
Toivottelen onnea ja myötätuulta teille kaikille. :)
 
Minä aloin popsimaan nyt hoitotauon ajaksi Yasmin e-pillereitä, jottei endometrioosi pääsisi tekemään tuhojaan jäljellä olevalle munasarjalle.
Eli niin kauan ku oma hormonitoiminta on ns. "jäissä", niin endokin on rauhallisessa tilassa.
Palaamme hoitoihin maalis-huhtikuussa... tarkemmin en osaa vielä sanoa.
Tuolloin alkaa siis 5.IVF.

Tsemppiä teille kaikille, olettepa sitten missä vaiheessa hoitoja hyvänsä. :heart:
Käyn aina välillä lueskelemassa teidän kuulumisianne.

Palailen taas palstalle, kun hoidot ovat ajankohtaisia. Moikka! =)

P.s. Minun se varmaankin täytyy käydä edelleen tuota etusivun listaa aina päivittämässä, koska kyseistä listaa ei pääse kukaan muu päivittämään kuin minä.
En koe asiassa mitään ongelmaa, mikäli se vaan teille sopii? =)
 
Heissan!
Minäkin taidan jättää tänne listan toviksi... Hcg arvo oli 10, joten taitaa sieltä olla täti tulossa. Ens to käyn vielä verikokeessa, mutta olen heittänyt jo pyyhkeen kehään... Seuraava koitos on vasta syksyllä! Kiitos hoitojonon... :(
 
Tammuska ja Kimalle_74: :hug:

Minulla alkoi paiva huterissa tunnelmissa, koko paivan heikotti, ja ajattelin pistaa tuon jannityksen piikkiin.... mutta

meilla oli veritesti positiivinen! :heart:

Puhelu pisti vahan sekaisin, enka edes muista mita hcg arvot oli, mutta luulisin etta jotain 200 taisi olla... Meidat testattiin siirtopaivasta lahtien jo yhdeksantena paivana, joten toivottavasti tuo on hyva lukema??? Kauhea pelko alkoi samantien keskenmenosta. Meilla on jo maanantaina uusi testi, jossa nahdaan etta hormoniarvot on varmasti nousussa niinkuin pitaa, eika ala hiipumaan, kuten kemiallisessa kavi silloin syyskuussa...

Uskomaton olo. Olen niin kiitollinen jumalalle ja nykyajan tekniikalle ja kaikelle muullekin taivaan ja maan valissa etten voi sanoin kuvata. Toivotaan etta tama nyt jatkuu normaalisti. Meillahan siirrettiin 2 alkiota, niin voi vaikka tulla kaksoset!! Hui!

Kiitos myos teille kaikille tuesta! :)

Viela en uskalla kauheesti iloita....
 
Viimeksi muokattu:
Oij, hurjan ihanaa Dreamer :heart: Nyt ihan älyttömästi onnenkantamoisia ja tarrasukkia matkaan pienelle kyytiläiselle (tai jopa kahdelle!!!). Nämä onnistumistarinat antaa kummasti toivoa ja uskoa tuleviin hoitoihin - ehkäpä meillekin joskus tuollainen plussausonni joskus napsahtaa kohdille!! Joku päivä...

Meille ei kuulu mitään kummempaa - sitä loppukuun ekaa julkisen puolen hoitokäyntiä ootellaan hieman pelonsekaisin tuntein. Siellä selviää sitten jatkot. Hui!!! Onneksi meneillään olevan kylppäri- ja keittiöremppa saa ajatukset välillä täysin muualle. Illat ovat vierähtäneet mukavasti keittiönkaappeja ja laattojen väriä pähkäillessä. Tänään mennään miehen kanssa laattaostoksille :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!!
 
  • Tykkää
Reactions: Aurora73
Oi onnea, onnea Dreamer! :heart: Paljon tarraa ja enkuleita sun pikkuiselle -- tai kahdelle! Täällä onkin nyt tullut oikein rytinällä plussia, ihanaa.. Toivottavasti tää on tarttuvaa.

Mitenkäs Pepposen oviksen ajoittuminen osui..?

Iso :hug: Tammuska. Tosi kurjaa, että seuraava yritys on noin pitkän odotuksen takana.

Samoin Kimalle, :hug: sulle. Jaksamista toivotan.

Mun 6 hedelmöittyneestä munasolusta, 5 jatkoi reippaasti jakautumistaan. Siirrettiin kaksi, 8-ja12-soluiset, ja 3 meni pakkaseen. Ei kai nää mitään huippuluokan top-alkioita olleet, mutta oon niin onnellinen, että sen kaiken takkuamisen jälkeen, saatiin kuitenkin mahdollisuus! :) Voi kunpa nyt tällä kertaa onnistaisi.. 16.2. saa testata, ei kuulemma aikaisemmin, vaikka alkiot olivatkin jo pikkusen pidemmällä. Tulee piiiiitkä pari viikkoa.

Mukavaa lauantaita kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74 ja Mangu76
Oikein lämpimät onnittelut Dreamer74! Hienoa, että Aurora73:n jännitys päättyi - tällä erää - hyvin ja sait kyytiläisiä kaksin kappalein matkaan! Nyt toivotaan onnea ja vahvoja tarrasukkia mukaan!

Pahoittelut Kimalle_ 74 ja Tammuska. Voimia itsensä kasaamiseen. Elämä ei ole reilua, kuten me kaikki sen tiedämme.

Aurora kuten arvata saattoi, niin ovis osui tietenkin torstaille (kp11, edellisessä kierrossa kp15), jolloin siirtopäiväksi tulee ensi tiistai. Vietin tässä unettoman yön asioita miettien ja laskien mahdollisen seuraavan kuukauden tilannetta ja päädyin lopulta siihen, että koulutuspäivä jää nyt väliin. Että nyt vaan jännätään, selviävätkö 2 kaverusta sulatuksesta vai ei.

Kysyin suunnittelukäynnillä keltarauhastuesta siirron jälkeen. Yleensähän on Luget käytössä ja nyt uutena Lutinus. Itselläni oli viime hoidossa tuo Lutinus, ja siinä vuoto alkoi 3 hoidosta kaikista varhain, tiputtelua pp9 ja pp10 jo kunnon vuoto. Kerroin tämän lääkärille, joka samantien tuplasi Lutinus-annoksen seuraavaan hoitoon eli 6kapselia/pv. Lääkäri kertoi, että Lutinus tuli markkinoille viime syksynä ja siitä ei vielä ole paljon tietoa, joten kaikki käyttäjäkokemukset ovat nyt hyvin tärkeitä. Lääkäreille Lutinusta oli markkinoitu sillä, että se ei valu. Minulla ainakin se valui, miten teillä muilla, jotka olette siihen päässeet tutustumaan? Entä onko muilla menkat tulleet aiemmin kuin Lugesteronin kanssa? Kysyin lisäksi Pregnylin käytöstä siirron jälkeen. Sitä kuulema käytetään myös meidän klinikallamme (julkinen), sillä korvataan silloin muu keltarauhashormonituki ja annostus on 1500iu/kerta yhteensä 5 piikkiä 3 vuorokauden välein. Ilmeisesti olisin nyt voinut valita senkin vaihtoehdon mahdolliseen tulevaan siirtoon... Mutta mistä näistä itse tietää, ottaako Luget vai Lutinuksen vai Pregnylin!:kieh:
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ei vissiin kelleen oo pariin päivään oikeen mitään tapahtunu :)
sintu74 :hug: niin toivoin, että oisit saanu iloita pidempään.

Ajattelin vaan tulla kertomaan, että tänään tulee kakkoselta dokumenttiprojektissa se Hiljaa toivotut.

Sen verran omasta navasta, tähystys meni hyvin eikä mitään ihmeellistä löytyny ja näillä näkymin alotan vajaan kahden viikon päästä terot ja seuraavista menkoista aletaan popsia zumenonia ja sit siiirtooooon. Kuitenki takaraivossa jyskyttää joku piru harppuunallaan jotain kirousta. En oikein jaksa uskoo, että se nyt oikeesti ois näinkin lähellä. Johan tässä on kohta puolivuotta tapeltu uuteen siirtoon pääsyn kans.

ps. tulikin ykköseltä
 
Viimeksi muokattu:
Hei rakkaat kanssasisaret...

Mina poikkesin valamaan uskoa teihin kaikkiin. Viime paivat on itsella mennyt pienessa sumussa odotellessa uusinta veritestia. Hyvat uutiset saatiin: torstaina siis hcg oli 268 ja tanaan maanantaina oli noussut jo 1332:teen. Joten alan nyt pikkuhiljaa uskoa etta raskaana ollaan. :heart:
Kylla nama hoidot siis voi onnistua! Meilla onnistui PAS. Viela on tietysti monta odotusajan karikkoa edessa, mutta alku on ainakin nyt hyva.
Mina olin kuulkaas jo ihan luovuttanut toivoni ja minulla oli jo valmiit suunnitelmat kuinka aloitan laihdutus projektin kesaksi ja maksetaan velkoja pois tama vuosi ja sitten ehka uusi yritys ensi vuoden puolella....
Nyt kavi kuitenkin nain. Liikakilot pysyy paalla ja joskus Syys-Lokakuun vaihteessa sitten perheemme saa yhden tai kahden uuden asukin.

Isot halit teille kaikille ja kovasti tsemppia ja uskoa tanne ketjuun! Mie poistun tuonne Sintu74 aloittamalle odottaja ketjulle kirjoittamaan, mutta kayn taalla valilla kurkkimassa ja toivotan teille kaikille tervetuloa sinne puolelle mahd. pian!!!
 
  • Tykkää
Reactions: Aurora73 ja Mangu76
Sintu74 miten voit? Voimahalaus ja lämpimiä ajatuksia sinulle! :hug: Jos jaksat päivittää listaa, niin siirryin tänään piinailijoihin eli

pepponen....... 40v (niinpä, se maaginen ikäraja tuli tässä saavutettua) ... testipäivä 21.2
 
Viimeksi muokattu:
Sintu74 miten voit? Voimahalaus ja lämpimiä ajatuksia sinulle! :hug: Jos jaksat päivittää listaa, niin siirryin tänään piinailijoihin eli

pepponen....... 40v (niinpä, se maaginen ikäraja tuli tässä saavutettua) ... testipäivä 21.2
Ihan hyvin tässä jaksellaan... toiveikkain ajatuksin ollaan lähdössä 5.IVF:ään maalis-huhtikuussa. Tuo hoito saattaa jäädä viimeiseksi, joten kaikki peliin. =)

Ihan mielelläni päivitän aina välillä tuota etusivun listaa... ompahan hyvä syy käydä samalla kurkkimassa, mitä teille tänne kuuluu. =)

Tsemppiä piinailuun pepponen ja Aurora73! :heart:
 

Yhteistyössä