Ensimmäistä lastaan yrittävät yli 35v

Polkka Nyt ajatukset eteenpäin ! Kyllä se alkiosta on kiinni, tarttuuko se vai ei. Milloin sinulla on seuraava testipäivä ? Käytkö uudessa kokeessa ylihuomenna ?

Síntu Kyllä tuo on oikea plussa ! Onnea =)

Susirouva Miten menee ?

ON pp4 ja tänään erittäin vähäistä vuotoa aamulla
 
Sain tänään kysistä lausunnon hoidoista. Ellei raskautta, ni uusi yritys kesälomien
Jälkeen. Kele!!! Mä niin toivoisin et tää tarttuis kiinni. Mitään oireita ei ole ollut
Suuntaan eikä toiseen. Mietinki nyt just et mikä päivä voi ite ruveta testailee? Torstai 19.1 oli siirto eli tänään on pp5.
 
Kammottava olo. HCG oli sittenkin 23. Todennäköisesti siis kemiallinen raskaus, mutta hirveäksi olon tekee se, että olin taas lopettanut Luget kesken. On ihan mahdollista, että näin olisi käynyt kaikesta huolimatta, mutta koskaan emme saa asiaan täyttä varmuutta. Olo oli aamulla totaalisen turta ja kamala, itsesyytökset valtavia. No, nyt onneksi jo pikkaisen helpottaa. Lähden kohta kotio ja ehkä vielä alan laittaa niitä palluroita, vaikka nyt jo selvät menkat päällä. :(

Positiivista on se, että vielä yksi hoito tehdään meille, se on varma.
Toivottavasti peli ei ole vielä menetetty. :hug:

Itse olen aina käyttänyt Lugeja viralliseen testipäivään saakka, vaikka vuoto olisikin alkanut. Minullahan on kyllä kaikki siirrot olleet kahden alkion siirtoja, joten aina on ollut toivo siitä, että edes toinen alkioista olisi kiinnittynyt ja toinen tullut vuotona pois.

Kun eilen soittelin Väestöliittoon, niin sieltä sanottiin, että jos torstaina testi näyttää plussaa, niin minulla jatkuu vielä viikon ajan Lugesteronit...
 
Viimeksi muokattu:
Heippa vaan!
Tuli pidettyä pari päivää taukoa täältä palstalta, mutta ajattelin, että saattais olla hyvä ilmoitella, että tänä aamuna, pp11, sain sitten sen toisen viivan testiin ensimmäistä kertaa elämässäni!!!! Päätin ottaa riskin ja testata jo nyt, koska viimeiset pari päivää on ollut niin outo olo. Klinikalta pyysivät sitten verikokeisiin ja iltapäivällä sain kuulla, että hcg on 544...Hoitaja sanoi muistaakseni, että alkio on tänään 15pvän ikäinen (voiks toi pitää paikkansa, kun oli 13.1. siirretty 5pvblasto?) ja viitearvot ajankohtaan nähden 100-500jotain...Ei tässä muuta kuin että aika pöllämystynyt olo...mikäänhän ei ole niin varmaa kuin epävarma, mutta mulle tuo plussa ylipäätään on mieletön helpotus, kun se hcg ei oo ikinä aikaisemmin pisaraakaan noussu..päivä kerrallaan!

Oon seuraillu muiden tilannetta jonkin verran ja en voi muuta sanoa, kuin että hengessä mukana olen ja toivotan voimia, missä tahansa vaiheessa tätä pitkitettyä piinaa olette:hug:

Sintu: onnea plussasta!:wave:
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Sintulle ja Mangulle isot halit ja onnittelut! Mahtavaa!

Minusta tuli siis myos piinailija tanaan. PAS on tehty ja kaksi alkiota siirretty kohtuun, molemmat oli hyvia siirrettavaksi ja selvisivat sulatuksesta hienosti. Veritesti paiva on 2.2. joten sinne asti piinaillaan....

Kunpa tama nyt onnistuisi...
 
Onnea Sintu ja Mangu paljon ! =)
Plussatuulia ja voimia kaikille piinapäiviin.
Ensi viikon maanantaina käyn sokerirasituskokeessa ja hoitaja soittaa keskiviikkona
tuloksista.
Tuo vähän koholla oleva progesteronihormoni ihmetyttää, siitä kun ei pahemmin löydy
tietoa, miten se vaikeuttaa raskautumista ja onko siihen sitten jotain tehtävissä tai lääkitystä.
Kuhan pääsisi lääkäriin, niin saisi lisää tietoa tilanteestani.
 
Heippa vaan!
Tuli pidettyä pari päivää taukoa täältä palstalta, mutta ajattelin, että saattais olla hyvä ilmoitella, että tänä aamuna, pp11, sain sitten sen toisen viivan testiin ensimmäistä kertaa elämässäni!!!! Päätin ottaa riskin ja testata jo nyt, koska viimeiset pari päivää on ollut niin outo olo. Klinikalta pyysivät sitten verikokeisiin ja iltapäivällä sain kuulla, että hcg on 544...Hoitaja sanoi muistaakseni, että alkio on tänään 15pvän ikäinen (voiks toi pitää paikkansa, kun oli 13.1. siirretty 5pvblasto?) ja viitearvot ajankohtaan nähden 100-500jotain...Ei tässä muuta kuin että aika pöllämystynyt olo...mikäänhän ei ole niin varmaa kuin epävarma, mutta mulle tuo plussa ylipäätään on mieletön helpotus, kun se hcg ei oo ikinä aikaisemmin pisaraakaan noussu..päivä kerrallaan!

Oon seuraillu muiden tilannetta jonkin verran ja en voi muuta sanoa, kuin että hengessä mukana olen ja toivotan voimia, missä tahansa vaiheessa tätä pitkitettyä piinaa olette:hug:

Sintu: onnea plussasta!:wave:
Minä merkkaan Mangu76 sulle tämän päivän plussauspäiväksi.
Mahtavaa! Onnittelut! :flower:
 
Kiitokset onnitteluista! Päivä vain ja hetki kerrallansa...

Sintu: kyllä tossa sun testissä on ihan plussan ainekset mun mielestä..onks sulle määrätty veritestiä ollenkaan?

Susirouva: yksityisellä ollaan oltu hoidossa...tällä kierroksella oli sen verran monta muuttuvaa tekijää, et vaikea sanoa, mikä myötävaikutti eniten tulokseen vaiko kaikki yhdessä: 1)siirrettiin ekaa kertaa blasto, lähinnä meidän "pyynnöstä", eli en tiedä missä vaiheessa klinikka olis suositellu blastoihin siirtymistä (kyseessä oli siis meidän 4.siirto)
2) syön ekaa kertaa kortisonia (jatkuu 8. raskausviikolle asti:() joka on siis määrätty kai mun endon takia....
3) herkkulakko + muutenkin itselleni epätyypillisen terveelliset ruokailutavat:)
Saas nähhä, kuinka kauan kestää...

Niin, ja sokerina pohjalla,hih, siirtohan tehtiin perjantai 13.pvä...
 
Ai niin, unohdin kysyä Susirouvalta: mikä on tilanne ja tunnelma tällä hetkellä?

Niin ja:
Dreamer: tsemppiä piinallisen pitkiin päiviin

Polkka:toivottavasti tilanne selviää....selvää yritystä siellä kuitenkin on ollut , joten ennemmin tai myöhemmin kyllä varmasti tärppää:hug:
 
Sintu: kyllä tossa sun testissä on ihan plussan ainekset mun mielestä..onks sulle määrätty veritestiä ollenkaan?
Mulle ei ole määrätty veritestiä, mutta itse kyllä vaadin sitä oman mielenrauhani vuoksi. Ja voi olla että pääsen testeihin vaatimattakin, kun viime kesänä alkanut raskaus oli tuulimuna.
Tuolloin hCG-hormoni ei vaan noussut normaaliraskaudelle tyypilliseen tahtiin.
Tuolloin veritestejä tehtiin joka 5. päivä 7 viikon ultraan asti, jolloin siis nähtiin vain tyhjä pussukka kohdussa...
 
Viimeksi muokattu:
Sintu ja Mangu, onnea, onnea!! :heart: Ihania uutisia täällä. Toivottavasti tästä lähtee plussavyöry ja tästä palstasta voiskin tulla 35+ekaa odottavien juttumesta! Onnittelurutistus teille kummallekin.

Onnea matkaan myös Dreamerin pakkasalkioille ja pitkää pinnaa piinailuun!

Polkalle :hug:. Ehkäpä kuitenkin toivoa on vielä...?

Täällä vaan vuoristorata jatkaa kurvejaan ja pudotuksia.. kävin tänään taas ultrassa ja vaikka tilanne muuten näyttää hyvältä, niin tällä kertaa sieltä löytyi nestekertymä vasemmasta munajohtimesta. Mun oma lääkäri on edelleen pois ja jälleen jouduin siis samalle lääkärille, joka antoi aikaisemmin tän melko jyrkän lausunnon munasolujen mahdollisesta loppumisesta. Arvatkaas leidit mitä se tyyppi tällä kertaa sanoi..??! Kyseinen nestekertymä näyttää munasarjatulehduksen jälkitilalta (jota siis en ole tietääkseni sairastanut), mutta saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa sterilisaatioon. WTF??? Toki se sanoi myös, että murehditaan asia kerrallaan eikä maalailla piruja seinälle, mutta se tuli sit ihan pikkusen myöhään kun pirut oli jo maalattu. Helvetti, mikä tyyppi! Ei tommosia päästetä suusta ennen kun on faktaa perusteeksi -- tää nestekertymä kuulemma saattaa sieltä myös omia aikojaan vaan kadotakin, nyt sitä vaan seurataan. Mä en oikeesti suostu enää menemään sille lääkärille. Keräys tehdään maanantaina ja onneksi mun oma lääkäri on silloin takaisin. Ja sitten joku kaunis päivä kun mä jaksan keskittyä asiaan, lähetän kyllä klinikalle palautetta tästä. Taas jotenkin tuli ihan lannistunut fiilis tän kaiken suhteen.... Ymmärrän, että lääkärin on oltava rehellinen ja realistinen työssään, mutta ei kai diagnooseja voi heitellä arvausten ja mahdollisten selityksien perusteella noin vaan. Ei, mä en nyt suostu uskomaan tätä ja odotan, että oma lääkärini ultraa mut ja katsoo mikä se kertymä on. Edelleen elän toivossa, että tämä hoito vois onnistua.

Kiitos ja anteeksi purkaus.... kaikille toivon niin kovasti onnistuneita hoitoja ja sen hartaimman toiveen täyttymistä! Plussatuulia ihan jokaiselle. :heart:
 
Joo lääkärit on lääkäreitä. Olisko siellä IVF klinikalla joku hoitaja jonka kanssa voisit keskustella? Minulla ainakin omassa paikassa tosi ihana IVF hoitsu jolta voi kysyä mitä tahansa koska tahansa. Lääkäri tuskin sanoo kahta sanaa aina käynnin aikana. No, what ever... kunhan hommansa hoitaa.
 
Mangu, kiitos vastauksista, seuraaavalla kerralla kyllä panostan tuohon karkittomuuteen paremmin...nyt ei mennyt ihan niin hyvin. Jotenkin uskon että sillä voisi olla merkitystä. Niin, ja siis testipv on vasta ensi viikolla, mutta ei minulla kyllä mitään tuntemuksia ole, vieläkään, että vaikea uskoa että olisi tärpännyt :(.

Sintu, toivon että pääsette nyt onnellisesti loppuun asti!! Koska menet sinne veritestiin?

Aurora, voi helvetin helvetti sitä lääkäriä (oli ensimmäinen reaktioni). Vieläkin on karvat pystyssä tuon vuoksi. Ymmärrän kyllä että noinkin saattaa tapahtua (jollekin jossain joskus), mutta varmasti suuremmalla todennäköisyydellä ei, joten pitää olla pikkuisen idiootti että tuollaisia kauhukuvia lähtee maalailemaan. Eikä sanottuja sanoja saa kumottua, eikö tuo lääkäri sen vertaa ymmärrä!!?? Huh, nyt vaan sinne toiselle lääkärille, eikä tuolle enää koskaan!
 
Mangu Paljon onnea ! :)

Tammuska Mulla on nyt pp6, virallinen testipäivä 1.2., mutta koska lähden pitkälle matkalle maanantaina, aion testata kyllä jo ennen sitä.

Sintu Mitä näyttää viivat tänään ?

Dreamer Tervetuloa piinailemaan ! Tarrasukkia !

Aurora Minä muistan lukeneeni lääkkeiden vaikutuslistassakin maininnan nesteen kertymisestä munasarjoihin. Onhan munasarjoissa kystiakin, jotka sieltä sitten itsestään häviävät. Se on tietenkin eri asia, jos sinne jää kuukausitolkuksi jokin nestekertymä, silloinhan se voisi munasarjan toimintaa alkaa häiritä. Mutta kyllä sitä varmaan sitten alettaisiin hoitamaankin. Älä lannistu :hug:
 
Hellurei!
Täällä hajoo kohta pää... Koko ajan kyttää millo menkat alkaa! Inhottaa oikein
itsekin. Ruokin vaan itseäni ajattelemalla et kunhan täti tulee kylään, ni sit alkaa
kunnon dieetti kesää varten. Jotenkin luottaa ja samalla pelkää et sieltä ne menkat
alkaa niinku ennenkin. Viime yönä töissä juili mahaan, mut eiköhän ne ole niitä
ennustettavia kipuja... Nyt jos jostain saisi sen positiivisen mielen!!!
 
Sintu74:lle viela varmistuksen varmistuksen onnittelut!!!

Tammuska: Samassa veneessa ollaan. Seinat kaatuu paalle. Tosin mulla oli siirto vasta tiistaina, joten en ees oota mitaan oireita viella. Toivottava vaan parasta. Positiivisen mielen metsastys myos taalla kaynnissa.... plaah.... Toi on muute just ku mun suusta, et oon miettinyt vaan sita valilla, et kun nega tulee, ni paasenpa sit keskittymaan laihdutus projektiini ja oon kesaksi timmissa kunnossa. Huh huh. Kauheeta itsesuojelua, ettei vaan tarttis pettya liikaa. :(
 
Huomenta!

Sintu: mahtavaa, onnea hurrrjasti:wave:


Aurora: kyllä harmittaa lukea tuontyyppisistä lääkärikokemuksista. Miksi se onkaan niin yleistä, että tietoa kyllä löytyy, mutta ei välttämättä niinkään taitoa sosiaaliseen kanssakäymiseen potilaan kanssa...tsemppiä jatkoon!

Dreamer & Susirouva & Tammuska & Kimalle+ muut piinailijat: voimia piinailuun! Kunpa jotenkin saisi noita kellon viisareita käännettyä eteenpäin ja ajan kulkemaan nopeammin...
 
Olipa ihanaa huomata palstatauon jälkeen, että tännehän on ilmaantunut plussia! Lämpöiset onnittelut Sintu & Mangu - ihanaa :heart::heart:

Itse ootelen vakkarivierasta eli tätiä kylään viikonloppuna. Ollaan miehen kanssa molemmat sairasteltu ja oltu lääkekuurilla loppukuukausi, joten odotukset täysin nollissa. Toisekseen miehellä on ollut rankka kortisoonikuuri koko kuukauden, joka kuulemma saattaa joissain tapauksissa vaikuttaa siittiöihin. Kurjaa, kun niitä muutenkin on miehellä vähän... :(

Noh, toisekseen saatiin sitten kutsu naistentautien polille, eka käynti ens kuun lopussa. Pelottaa, hirvittää ja epäilyttää, että mihin oikeen ollaan ryhtymässä. Mielessä pyörii ajatukset, että miten oikein kestän sen kaiken rumban, mitä rankemmissa hoidoissa joutuu kokemaan... Onneksi tässä on kuukausi aikaa vakuutella itseään. Mies on tietenkin varma, että hommaan ryhdytään. Noh, hänellä on kuitenkin se huomattavasti helpompi rooli koko tässä rumbassa. Tästä tuli nyt hieman tällainen "valitusviesti"... Täytyy sanoa, että olette kaikki kyllä melkoisia sissejä, kun jaksatte rankkoja hoitoruljansseja. Mutta onhan se mahdollinen palkinto kuitenkin se maailman paras..:heart:

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Sintu ihania uutisia ! Tule sitten kertomaan myös ultrasta !

2/6 piinailijasta on jo saanut plussan, joten tammikuu alkoi meidän palstalla loistavasti !

ON pp8 ja nega testattu :(

Muokkaus: laskin väärin ja tänään onkin vasta pp7. Täytyy ottaa testailu uusiksi sunnuntaina.
 
Viimeksi muokattu:
Olen lueskellut teidän muiden kuulumisia ja hienoa kuulla plussauutisia!!! Onnea Sintu ja Mangu:flower: Itselläni oli monta viikkoa vain odottelua, mutta nyt oli Procren vaikuttanut ja pääsin tiistaina laittamaan ensimmäisen Estradot laastarit. Ensi viikolla eka ultra ja helmikuun puolessa välissä siirto, jos kaikki menevät suunnitelmien mukaan. On ollut tosi vaikeeta pari viikkoa, ilmeisesti Procren on vaikuttanut mielialaan todella paljon. Epätoivo kuvaa parhaiten olotilaani. Onko teille Estradot aihettanut paljon sivuoireita? Itsellä on koko päivän särkenyt päätä oudosti ja oksettaa ja lisäksi iho on entistä kuivempi ?!

Ronja Kyllä nämä kestävät, vaikka välillä itsekkin olen tosiaan aika maassa, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ole niin kummasti sitä vaan jatkaa tätä. Mutta yhtä vuoristorataa tämä elämä hoitojen kanssa on. Tsemppiä ja muiden plussauutiset täällä antavat meille muillekkin sitä toivoa =)
Tammuska ja Dreamer koittakaa kestää piinaavat päivät!
Aurora Todella ärsyttävää, itse olen ainakin sellainen, että saan tuollaisista ihan hirveät paniikit! Ihmiset osaavat itsekkin aina pelätä pahinta ja sitten kun se tulee vielä lääkärin suusta niin kiva!!!
 

Yhteistyössä