Ensimmäistä lastaan yrittävät yli 35v

Oho, onpa täällä käynyt vilske! :) Mangulle onnea siirrosta! Toivottavasti kaikki menee nyt nappiin. Pikkaisen myöhäiset synttärionnittelut myös!

Kaisille paljon rohkaisua ja myötätuulta! :)

Sintun oireet ne vaan kuulostaa älyttömän lupaaville... Erinomaista, ole luottavaisin mielin!

Ja Aurora, tehdäänkö vaihtikset - mä siirryn vähän takavasemmalle ja sinä tuut tilalle.

Mulle nimittäin kävi taas niin, että tuli Ei voittoa -arpa. En ole testaillut, mutta lauantaista asti olen tiennyt asian ihan sataprosenttisen varmasti. Tää mun kroppa on vaan niin tylsä, kertoo selkeästi lopputuloksen jo erittäin hyvissä ajoin ennen testipäivää. Ehkä tää "nopeus" jotenkin liittyy siihen, että mulla on luonnostaan keskivertoa lyhyempi kierto, ja siihen, että alkiot ovat vaan nuupahtaneet joka kerta ennen blastokystivaihetta, jolloin mitään kiinnittymisyrityksen tuntemuksiakaan ei ole voinut tulla. Sama juttu on siis toistunut mulla kaikissa viidessä siirrossa ennen tätä.

Pienen pieni mahdollisuus on, että meillä on tästä hoidosta yksi alkio pakkasessa, mutta se selvinnee sitten ensi viikolla. En ole viitsinyt asiaa selvitellä, sillä niin kauhealta kuin se kuulostaakin, mua ei juuri nyt pätkääkään kiinnosta.

Tästä alkoi nyt mulla todella vakavan mietiskelyn vaihe. Alkaa vaikuttaa vahvasti siltä, että mun munasoluista ei ole enää lapsentekohommiin. Tämä on oma johtopäätökseni tähänastisista hoidoista ja näistä yrityksen vuosista.

Yritysvuodet ovat olleet erittäin rankkoja henkisesti. Näiden aikana veljeni vaimoineen on saanut helposti kaksi lasta (vaimo 3 v vanhempi kuin minä). Veli tietyllä tapaa katosi elämästäni lasten tulon myötä, samoin ainoa jäljellä oleva vanhempani. Eli etäännyttiin, totaalisesti. Kun muita läheisiä sukulaisia ei omalta puolelta oikein ole, tuntuu kuin olisi nalli kalliolla. Miehen perheen puolellekin on tullut tänä aikana vaaveja, taas on yksi tulollaan. Vankkumattomia lapsettomia ystäviä on sentään ystäväpiirissä, mutta kas kummaa - heidän suuntaansakin on nyt tullut railoa, ollaan kuin eri maata. Ihmisiä jotka ymmärtää on netin ulkopuolella enää todella, todella vähän!

Yritämme mieheni kanssa ehkä vielä sen 1-2 kertaa, ja ihan joka tapauksessa konsultoimme jotain lekuria yksityisellä puolella. Lisäksi on otettu sellainen iso askel, että on alettu puhua vakavasti sijaisperhe- ja adoptiomahdollisuudesta. Mies ei ole kumpaankaan vielä valmis, mutta ollaan pystytty edes keskustelemaan - se on uutta.

Että tällaista tarinaa täältä - sorry girls! Siirryn tosiaan vähäsen sivummalle, mutta en varmasti malta pysyä kokonaan poissa palstoilta. Vauvantoivotuksia joka tyypille, ootte mielessäni! :heart:
 
Sintu Miten menee, onko edelleen tuntemuksia ?
ON Ultrassa on taas käyty, kierto näyttää hyvältä ja limakalvo hyvännäköinen, joten ovista pongaillaan ja 1. IVF:n 2. PAS todennäköisesti loppuviikosta. Pääsen siis mukaan kynsienpureskeluporukkaan ;)
Hieno uutinen että hoidot etenee! =)

Mulla kaikki muut "raskausoireet" pysyny ennallaan, mutta rinnat ihan järkyttävän arat ja alaselän tuntemuksetki lisääntyneet... =)
 
Polkka: Jos mitenkään mahdollista, niin kannattaisi vielä yrittää yksityisellä puolella.
Meillä ainakin yksityiselle siirtyminen oli oikea ratkaisu. Hoidoissa huomioidaan ihan eri tavoin "potilas" ja perehdytään juuri hänen lapsettomuusongelmaansa.

Jos alkaa miettimään, kuinka kalliita hoidot yksityisellä ovat, niin nuo menot ovat silti pieniä verrattuna adoptiokustannuksiin, vaikka kävisikin hoidoissa sen 3 kertaa, joihin Kelakorvaus tulee.

Meilläkin minä olen pähkäillyt tuota adoptioasiaa, jos omaa, biologista lasta emme saa. Mieheni taas on sellainen "jääräpää", ettei halua edes keskustella adoptiosta, ennenkuin kaikki mahdollinen, oman lapsen saamiseksi, on tehty...

Mutta nyt eletään piinapäiviä sananmukaisesti ja toivotaan että tärppi olisi nyt käynyt... oireet ovat ainakin lupaavia. Toivottavasti olisivatkin ihan oikeita oireita, eivätkä vain Lugesteronin ja Pregnylin aiheuttamia... sekinhän on mahdollista?
Mutta reilu viikko vielä, niin sittenpä tuo selviää. =)
 
Sintu, sellainen pikainen huikkaus vain, että yksityisellä tosiaan tehtiinkin se meidän eka hoito. Se meni kyllä suht kaavamaisesti, eikä siinä ollut vielä mitään erikoistroppeja tai kokeiluja käytössä, kun oli kuitenkin ihka ensimmäinen IVF:ämme. Oon ajatellut että jos palataan yksityiselle, niin eri paikkaan kuin tuolloin.
 
Sintu, sellainen pikainen huikkaus vain, että yksityisellä tosiaan tehtiinkin se meidän eka hoito. Se meni kyllä suht kaavamaisesti, eikä siinä ollut vielä mitään erikoistroppeja tai kokeiluja käytössä, kun oli kuitenkin ihka ensimmäinen IVF:ämme. Oon ajatellut että jos palataan yksityiselle, niin eri paikkaan kuin tuolloin.
Huono kokemus/ hoitojen kaavamaisuus yksityiseltä puolelta voi johtua siitä syystä, ettei aikaisempia hoitoja ole takana, joiden perusteella hoitoja oltaisiin voitu suunnitella...
Ainakin oman, yksityisen puolen lääkärini mielestä idea on se, että kaikkia pitäisi ohjeistaa menemään lapsettomuushoitoihin ensin julkiselle puolelle.
Kun siellä tehdyt hoidot ja kaikki julkisen puolen konstit on käytetty, eivätkä hoidot siitä huolimatta ole ottaneet tuulta purjeisiin, niin vasta sitten siirrytään hoitoihin yksityiselle.
Tämä helpotttaa kovasti ensimmäisen hoidon suunnittelua yksityisellä, kun tiedetään millaisia lääkityksiä julkisella puolella on kokeiltu, tuloksetta.
Ja vasta tässä vaiheessa eli yleensä 4.IVF-hoito kaiken kaikkiaan (4.IVF = yksityisen puolen 1.IVF) otetaan ne erikoisdropit käyttöön ja kokeiluun.

Meidän tapauksessamme yksityiselle siirtyminen tapahtui yhtä IVF-hoitoa aikaisemmin kuin normaalisti eli emme ehtineet jäädä jonottamaan julkiselle puolelle kolmatta IVF:ää nopeasti etenevän endometrioosini vuoksi.
Ja todellakin 1.IVF:ssä yksityisellä, käyttöön otettiin heti Primaspan ja Prednisolon-kortisoni. Ja tärppi kävikin, mutta valitettavasti oli tuulimuna.
Nyt tässä toisessa IVF:ssä muuten samat Primaspan ja Prednisolon, mutta niiden lisäksi nyt Pregnyl-tuki neljänä pistoksena siirron jälkeen.
Ja tämän hoidon tulostahan tässä piinaillaan. =)

Joillekinhan jo julkisen puolen hoidot tuovat sen toivotun lapsen, mutta valitettavan moni meistä lapsettomuudesta kärsivistä joutuu turvautumaan yksityisen klinikan hoitoihin.

Ensin julkisella puolella kokeillaan siis kaikki mahdollinen, mikä heidän mielestään katsotaan järkeväksi ja vasta yksityisellä otetaan käyttöön ne kaikki muut konstit, joista julkisella puolella saa vain haaveilla. =)
 
Viimeksi muokattu:
Heippa sisaret!

Jotenkin ton viime perjantaisen siirron jälkeen en oo jaksanu hirveästi liikkua palstalla. Yritän olla kyttäämättä itsestäni oireenpoikasia, mutta aika heikolla menestyksellä, koska sellainen "automaattitutka" , joka rekisteröi pienimmätkin nippasut, tuntuu kytkeytyvän päälle lähes saman tien, kun kävelee siirron jälkeen klinikan ovesta ulos:D You know the feeling...
Joka tapauksessa, kiitos kaikille tsemittelyistä! Tosiasiassa ei oo ollu hirveesti mitään tuntemuksia mitä kyttäillä, mitä nyt sellainen epämääräinen nivelten ja luiden (?) vihlonta, jonka epäilen olevan jotain kortisonin outoja sivuvaikutuksia mulla.. Tänään siis pp5 ja itse asiassa eilisiltana tisut oli arkoina, ekaa kertaa sitten IVF:N tuoresiirron. Siihen lienee vastaus: gonapeptyl. Mutta onpahan jotain, mitä seurailla, niin ei käy aika pitkäksi:D

Aurora, tervetuloa mukaan vaihtamaan ajatuksia!

Sintu: hengessä mukana täällä ollaan, kunpa päivät menis vaan mahdollisimman vikkelästi! Odottavan aika on piinallinen...

Polkka: kaikista kurjinta mustakin on, että jotenkin tää lapsettomuus tuppaa vaikuttamaan muihin ihmissuhteisiin; ikäänkuin lapsettomuuden kanssa painiminen jo sinällään ei olisi tarpeeksi...Paitsi että muut tuntuvat jollain ihme tavalla ottavan etäisyyttä (tää voi olla mun oman pään sisäistä) niin huomaan myös itse, ettei jaksa olla niin aktiivinen ottamaan yhteyttä läheisiin, kun on tässä omassa kuplassa...Mutta niinkuin monet asiat elämässä, niin nämäkin jutut voivat mennä vaiheissa, eli toivottavasti "yhteys" löytyy taas jossain toisessa vaiheessa!
 
Hienoa Kimalle! Ilmoittele heti kun tiedät tarkempia ajankohtia!

Polkka, sama juttu täällä, tiedän kyllä jo loppukierrosta että ei ole onnistunut. Ennen testaamistakin siis, ja viime aikoina en ole juuri enää edes testannutkaan. Ehkä kun hetken lepäät niin jaksat taas suunnata ajatukset tuohon pakkasessa olevaan alkioon.

Se on niin paha, kun toisaalta ei jaksaisi, mutta toisaalta ei pysty luovuttamaankaan. Itse kuvittelin ivf-hoitojen tuovan tuloksia paljon paremmin, olen aika hämmästynyt että minkälaista takkuamista tämä onkaan.

Luin että 50 % ivf-hoitoihin tulleista saa lapsen ensimmäisen vuoden yrityksen aikana. Eli yli 50 %:lla menee joka tapauksessa yli vuosi. Jännä vaan, että täällä palstaillessa ei tunnu että edes 50% onnistuisi ensimmäisen vuoden aikana. Mutuahan tuo on, mutta kuitenkin.

Se, minkä verran pystytään näillä hoidoilla auttamaan, oli myös itselleni yllätys. Eikä siis hyvään suuntaan. Tuntuu että kovin omilla "avuilla" sitä kuitenkin on, kun on niin monta kohtaa joihin ei vieläkään pystytä vaikuttamaan.

Itse en välttämättä jaksa olla niin sosiaalinen näiden hoitojen "alla". On jotenkin rauhallisempaa ja helpompaa olla yksin, tai "vain" oman miehen kanssa. Kuten Polkka sanoit, harva ymmärtää näitä asioita hyvin. Hoidot ovat myös lähes koko ajan mielessä, mutta silti niistä ei aina jaksa puhua. Sitäkin on niin vaikea varmasti ymmärtää. Joskus näistä on pakko puhua, joskus ei jaksa vastata mihinkään kyselyihin.

Hyvä ystäväni sai tänään ihanan vauvan :heart:, pientä avitusta oli myös tarvinnut raskauden alkamiseen. Jostain syystä en ole ollenkaan katkera, vaan tuntuu ennemminkin vain lämpimältä, ja olen tuosta pienestä todella iloinen, vaikka ei tullutkaan meidän osoitteeseen. Olen näistä tuntemuksista tuon ystävänkin kanssa suoraan puhunut. Ehkä hänen kanssaan onkin oikeastaan ollut kaikkein helpointa olla viime aikoina. Ihanaa että saan olla jakamassa tuota vauvaonneakin! Onneksi tunnen näin!!!
 
Heips!
Tuloksia täältä... Eilen oli punktio, 5 otettiin talteen joista 2 oli hyviä. Tänään tohtori soitti et 1 hedelmöittyi ja toinen oli raaka. Huomen sit siirto... Harmittaa niin vietävästi, ku mitään ei saatu pakkaseen! Näköjään mun kroppa valmistautuu lepotilaan?!?
 
Heips!
Tuloksia täältä... Eilen oli punktio, 5 otettiin talteen joista 2 oli hyviä. Tänään tohtori soitti et 1 hedelmöittyi ja toinen oli raaka. Huomen sit siirto... Harmittaa niin vietävästi, ku mitään ei saatu pakkaseen! Näköjään mun kroppa valmistautuu lepotilaan?!?
Hieno juttu kuitenkin että pääsette siirtoon! Nyt on paljon piinailijoita, eiköhän niitä plussiakin ala tulemaan!
 
Onpas täällä taas tapahtunu kaikenlaista. Lukemassa oon kyllä juttuja käyny mutta kun itellä ei oo tapahtunu muuta kun odottelua niin ei oo tullu sit kirjoteltua.
Aikasta mielenkintoista luettavaa oli se biologinkans jutustelu. Tarrasia kaikille piinailijoille me muut tullaan perässä parhaamme mukaan :)
sintu oikein lupaavilta kuulostaa nuo oireet. Mulla oli ihan samanmoiset viimeks. Vessassa sai tosiaan yölläkin rampata ja tissejä hyvä kun kattoo kärsi kun jo koski :)

tänään oiskin sit taas lääkärissä käynti. Vahvat on kyllä epäilykset ettei siirtoon päästä vielä helmikuussakaan. Ettei vaan vielä kaavintaan joutus :/ mut ei auta, näillä korteilla mennään mitkä on jaettu.

Ps.onnittelut luomu plussasta. En nyt muista kuka oli *punastus*
 
Tervehdys! Tänään olis sit SE päivä... Eli siirretään se ainokainen minuun. Mietin vaan sitä et jos sille nyt on käynyt jotain ettei sitä voi siirtää, ni ilmoittaakohan ne sieltä aamun aikana? Yritin soittaa sinne, mut just tänään niil on soitto-ajat iltapäivällä.
Valuuko muilla toi Lugesteron ulos töhnänä? Esim vessassa käydessä... Ja millä
Kaikilla konsteilla voi yrittää parantaa sen tarttumista kiinni???
 
Ei ihmeitä miun tilanteessa, menkat alkoi yöllä eli kp 1 alkoi. :(
Maanantaina lääkäri soittaa onko veri ja pissikokeissa löytynyt jotain häikkää, aika
tuntuu pitkältä odottaa vastauksia, mutta eipä tässä auta muu kuin odottaa.

Toivottavasti teillä on tärpännyt, pidän peukkuja kaikille :)
 
  • Tykkää
Reactions: Susirouva
Heissan! Siirto ohi ja nyt on asukki kyydissä! Ja toivottavasti kestääkin. Kuulemma
A1 luokkaa ja neljäsoluinen. 2.2 on sit testipäivä! Sinne asti saa sit jänskätä...
Ohjeissa kun luki et pitää mennä rakko täynnä, ni mulla se oli kirjaimellisesti...
Hörpin kotona vielä varmuuden vuoksi muutaman lasillisen vettä. Matkalla piti sit
Pysähtyä muutaman kerran liruttelemaan vähän pois...
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
niinhän siinä sit kävi ettei siirtoon päästä. Nyt popsitaan terot loppuun ja menkkojen jälkeen 2.2 ois päivän sairaalareissu. Tähystävät kohdun kun siellä oli limakalvossa yks selkeesti paksumpi kohta. Laskeskelin tuossa seuraavan siirron ajankohtaa ja se ois vasta joskus MAALISKUUN puolessa välissä. Kyllä taas pientä ihmistä potkitaan mut parempihan se on tutkia kun hutkia. Ois ollu niin kiva kun ois nyt siirtoon päästy. LA ois ollu samoihin aikoihin kun miehen synttärit :)
 
Kiitokset tervetulotoivotuksista kaikille!

Täällä on Puregonia pistelty menemään muutama päivä ja huomenna on aamulla eka ultra. Toivottavasti Puregon tekee tehtävänsä. Edellisellä kerralla saalis oli kymmenkunta, joista 6 hedelmöittyi. Yksi top-alkio siirrettiin, 3 pakkaseen. Toivottavasti pääsen piinailijoiden joukkoon reilun viikon kuluttua!

Juttelitte noista ihmissuhteista liittyen lapsettomuuteen.. mulla on ympärilläni rakkaita ystäviä ja perhettä, jotka kovasti haluavat tukea, mutta joilla ei itsellään ole mitään kokemusta lapsettomuudesta. Joten olen kuullut paljon tätä "mitäs jos vain lakkaisitte yrittämästä niin kovasti" ja "ehkä sä stressaat sitä liikaa ja siksi et tuu raskaaksi", jne.jne.Ihan hyvällä tarkoitettuja neuvoja, mutta jotka saavat mut todella turhautumaan. On ollut tarve puhua esim. hoidoista, mutta sitten päätynyt katumaan, että voi miksi sanoin yhtään mitään. Nyt tästä IVFstä ei tiedä kun yksi läheinen ystävä. Mangu tais mainita juurikin sen "oman kuplan", johon vetäytyy miehen kanssa hoidon aikana -- mulla on just semmonen fiilis. Onneksi tuo mun mies on jotenkin niin mukana tässä hommassa, että saadaan puhuttua ja purettua juttuja keskenämme.

Kovasti voimia ja kaikkea hyvää toivottelen sulle Polkka. Varmasti mietintäpausseja tarvitsee itse kukin välillä. Ehkäpä pienen levon ja tauon jälkeen jaksat keskittyä teidän pakkasalkioonkin.

Ihanaa Susirouva kun jaoit vauvaonnen! Oli kiva lukea kirjoitustasi; oma hyvä ystäväni saa vauvan parin kk'n kuluttua ja oon aina välillä miettinyt mitkä on omat tuntemukset sitten.....tietenkin sitä aidosti toisen puolesta on onnellinen, mutta kuinka kivuliasta se vois myös olla.

Isot tsempit ja peukut kaikille piinailijoille, toivottavasti plussia alkaa ropisemaan pian!
 
Polkka Milloin sulla on virallinen testauspäivä? Kyllähän sitä joskus voi olla täysin oireetonkin. Mutta omasta kokemuksesta kyllä mulla kävi niin, että sen ainoan kerran kun olen ollut "raskaana" (siis kohdunulkoinen) tiesin sen ilman testejä ja kaikkina muina kertoina tiennyt, että en ole nyt kun näin jälkeenpäin ajattelee..

Hirveesti tsemppiä ja haleja ja vaihdetaan kuulumisia jollakin foorumilla..
 
Jenksula harmi :(. Toivon kovasti että seuraavassa tähystyksessä on kaikki hyvin!

Itse jännitän maha kippurassa että päästäänkö huomenna sinne siirtoon. Olen nyt jostain syystä ihan hermona, enemmän kuin ennen. Tai kai se syy on se, että tuo blasto olisi aika hyvä siirrettävä, ja on vain kaksi blastoa pakkasessa, ei muuta. Ei ole enempää varakavereita sulateltaviksi. Herrrrrrrrmostuttaa!

Aurora, minkäslaisia ultrakuulumisia?
 
Polkka Itsekin on välillä pakko olla vähän sivussa. Koko aikaa ei lapsettomuushommia vaan voi pyöritellä, vaan muutamaksi viikoksi aina yritän totaalisesti koko touhun unohtaa. Mutta, taas kuulin kahdesta yli 40-vuotiaasta tuttavastani, jotka olivat sitten pitkien hoitojen jälkeen saaneet lapsen, joten toivossa eletään.

Tammuska Tarrasukkia !

Susirouva Tulehan kertomaan, miten huomenna käy !

ON Tänään siirrettiin 8-soluinen Verneri ja 11-soluinen Jalmari ;) Katotaan, kuinka käy. Pakkasessa ei sitten olekaan enää mitään. Yritän olla tällä kertaa kyttäämättä mitään oireita, testi kertokoon 1.2. tärppäsikö.
 
Susirouva: aika piinapäiviä kyllä sullakin ollut, voimia odottelun viime metreille:hug: Niin, täälläkin olis kiva kuulla, miten huominen meni...
Mä olen itse myös ollut yllättynyt, kuinka hyvin sitä pystyy suhtautumaan ystävien vaaveleihin: hyvä ystäväni sai monien mutkien kautta lapsen joku aika sitten ja meistä tuli kummeja tälle. Ja kas kummaa, mä haluan jotenkin erityisesti nähdä mahd. usein tätä lasta ja nähdä kuinka hän vko viikolta kehittyy. Ja samalla itse odotttelen aina ties mitä....


Kimalle&TammuskaPeukut pystyssä alkioiden puolesta b:)d

Polkka: kaikkea hyvää sinne taustallekin! Välillä on hyvä kerätä voimia ja ottaa ns. erätauko...kyllä sen tietää sitten itse, kun aika on sopiva näille hoidoille. Itse oon ajatellu, et 5 siirtoa putkeen jaksaisin ja sit tuumaustauko, jos ei onnannu...nyt on 4. menossa, ja en oo varma, jaksaisinko 5. heti putkeen..

ON: tisut hiukan pipinä, vähän jotain alavatsatuntemuksiakin, mutta that's it...Jos jotain positiivista hakemalla hakee, niin tänään on jo pp7:D
 
Viimeksi muokattu:
Peukut Susirouvalle huomiseen siirtoon!! db!

Kimalle: Verneri ja Jalmari...ihanat! Kovasti onnea ja tarrasukkia matkaan.
Ja samoin Tammuskan asukille!

Pahoitteluni Jenksulalle ettei siirtoon päästy. Tsempit tähystykseen.

Ultrauutiset täällä musertavan huonoja... :'( Melkoinen pommi tipahti syliin aamulla lääkärissä. Ultrassa näkyi vain pari, kolme rakkulaa ja nekin hoitoon nähden ihan liian pieniä. Viikonlopuksi lisättiin menopur pistokset ja maanantaina aamulla katsotaan uudestaan tilanne, mutta lääkäri ei paljon toivoa antanut. Tämä ei ollut mun oma tuttu lääkäri, vaan saman klinikan toinen lääkäri ja kun tiedustelin syytä huonoon tulokseen hän totesi yhdeksi syyksi oman reservin hiipumisen... arvatkaa vaan kuulinko enää sen jälkeen mitään muuta?! Että tässäkö tää nyt oli. Oon ollut ihan tolaltani koko päivän ja maanantai tuntuu olevan lohduttoman pitkän ajan päässä. En ollut jotenkin milläänlailla varautunut tälläiseen tulokseen ja mahdollisuuteen...se eka IVF meni niin hyvin (siis munasolujen määrän suhteen) samoilla lääkkeillä, ettei mulle jotenkin tullut mieleenkään (idiootti minä) että yhtäkkiä se sama kaava ei toimis ollenkaan. Meillä ei ole pakkasessakaan enää pikkutyyppejä...

Onko teillä kokemusta tai tietoa tälläisestä? Onko teillä ollut kovin vaihtelevia hoitokiertoja toisistaan?
 
Mangu76: Miten tuollaisessa blastosiirrossa ajottuu raskaustestin teko?
Lisäisin etusivun listaan testipäiväsi. :)

Tammuska ja Kimalle_74: Tsemppiä piinailuun!

Jenksula: Ikävä kuulla ettette päässeet siirtoon...
Toivottavasti kohdun tähystyksessä ei löydy mitään kauhean hälyttävää ja pääsisitte mahdollisimman pian jatkamaan hoitoja. :hug:

Aurora73: Toivottavasti munarakkulasi alkavat ottavat kovan loppukirin. :heart:
Millaisella annostuksella olet pistellyt Menopuria ja montako päivää?
Itselläni sama Menopur ollut tässä ja viime hoidossa. Kummassakin hoidossa annostus on ollut 300IU.
1.IVF: kasvattelin muniksia 10 päivää, saatiin 8, joista 7 hedelmöitty.
Tuoresiirtoon 2 alkiota ja 4 pakkaseen. PAS:ssa piti sulattaa kaikki 4 ja siirtoon saatiin 2.
2.IVF: kasvattelin muniksia 15 päivää, saatiin 6, joista 3 hedelmöitty.
Tuoresiirrossa nyt 7.1 siirrettiin 2 ja se 1 hedelmöittynyt ei jatkanut jakaantumistaan, joten pakkaseen ei saatu mitään.
Eli kyllä minullakin hoitotulos on huonontunut... jäljellä oleva munasarja alkaa vedellä viimeisiään. Toisaalta taas hoitotulos on ihan hyvä siihen nähden, että yhdellä munasarjalla pinnistellään. :)

Susirouva: Tsemppiä että pääsisit huomenna siirtoon. Saataisiin lisää piinailukavereita. =)

Polkka: Sinulla testipäivä lähestyy... toivottavasti oireettomuutesi ei välttämättä merkkaisi mitään... Tsemppiä edelleen! :heart:


ON eli mahdollisista raskausoireista:
- menkkamaista juilimista alavatsalla ja kovasti "paineen" tunnetta alaselässä. Tuon paineen huomaa parhaiten esim. sängyn petauksessa kun pitää kurottaa.
- vatsan turvotusta vaihtelevasti
- lämmöt (ei kylläkään aamulämpöjä ja kainalosta mitattuna) tänään 37,3
- kova pissatus
- flunssainen (tukkoinen) olo
- rinnat aivan järkyttävän kipeät... kaarituellisten rintsikoiden pitäminen (push-up'ien pelkkä ajattelukin käy kipeää) ja pienetkin rintoihin vastaavat tärähdykset yhtä tuskaa...
- eilen ja tänään väsyttänyt niin että on pitänyt ottaa päivätorkut... normaalisti en nuku päivällä
- hengästyn ja väsyn helposti ja tulee tunne niinku ois "maitohapot" jaloissa, esim. portaita noustessa

Tänään menossa siis Dpo13 tai rv 3+6...
Kaikki mainitsemani raskausoireet voivat johtua myös sekä Lugeista, Pregnylistä että kortisonista.
Eilen iltapäivällä pistin viimeisen Pregnyl-tukipistoksen ja tänään heti aamusta on ollut enemmän alavatsakipuilua.
Soitin Väestöliittoon, että pitäisikö minun olla huolissani tuon vatsakipuilun ja turvotuksen takia, kun pelkään hyperiä. Sieltä sanottiin ettei pitäisi olla hätää niin kauan, kuin makuulla ollessa ei esiinny hengitysvaikeuksia... tuossa vaiheessa turvotuksen pitäisi olla jo todella kovaa

Ja vielä... tämä hätähousu ei malta odottaa torstain virallista testipäivää, vaan kävi ostamassa 6 kpl Pregcheck-testejä Cittarista.
Ajattelin tehdä testejä torstaihin saakka aloittaen huomenaamulla.
Jos saan testiin aamulla sen oletetun "väärän" plussan Pregnylin vuoksi, niin siitähän on hyvä jatkaa. Jos viiva rupeaa haalistumaan ennen ens torstaita, niin silloin kaikki raskausoireet ovat johtuneet lääkkeistä.
Jos taas viiva alkaa vaan vahvistumaan, niin silloin on asiat aikas hyvin. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Voi harmi (ja enemmänkin) Aurora :(. Toivotaan nyt kuitenkin että vielä ehtivät kasvamaan. Tuntuu vähän hölmöltä tuo lääkärin noinkin jyrkkä kanta asiaan. Eihän sitä normaalistikaan kukaan yleensä joka kuukausi edes ovuloi, ja mulla ainakin on joka toinen kuukausi vähän hitaammat kasvamiset. Viimeksi oli kp 12 vain 12mm solut, kahta päivää aiemmin ei edes nähty niitä ollenkaan!!!, ja nyt oli kp 11 jo 16 mm. Kyllä mullekin kerran joku väläytteli oman hormonitoiminnan hidastumista kun oli vähän hitaampi kuukausi menossa, mutta ihan normaalisti olen senkin jälkeen ovuloinut.

Toivotaan nyt että oli vain tuon ajan häikkä. Kyllä mullakin nousi silloin hiki pintaan kun mainitsi siitä hiipumisesta, mutta jälkeenpäin ajattelin (ja oikeastaan silloinkin) että onpa typerää laukoa tuollaista ilman varmuutta asiasta. Ihan kuin tässä ei muuten olisi päivät huolia täynnä. Toivon todella että saat vielä paljon hyviä munasoluja kasvuun!!

Sintu, nuo oireesi kyllä kuulostavat uskomattomilta! Kyllä laittaisin lanttini ennemmin raskauden puolelle sinun kohdallasi. Ei mulla ole mitkään lääkkeet tuollaisia oireita aiheuttanut. Pakko tulla katsomaan aamulla täältä koneelta että mitä testit näytti.

Mangu sulla on puolet piinapäivistä enää jäljellä. Tosin näissä hoidoissa se on : vielä puolet piinapäivistä edessä :D. Hyvältä kuulostaa sinunkin suunnallasi!
 
Aijaa.com - "Feikkiplussa". Pregnylistä johtuva... - 9399144.jpg

Tässäpä tämänaamuinen "feikkiplussa".
Virallinen testin tekopäivä minulla olisi siis ensiviikon torstaina, koska tuo Pregnyl voi antaa väärän plussan aikaisemmin, paitsi viikon päästä piikistä.
Ihan uteliaisuuttani halusin nähdä tuon ns. feikkiplussan. Aion tehdä saman testin nyt joka aamu torstaihin saakka.

Tänään minulla siis menossa pp12 ja dpo14 tai rv 4+0.
 
Viimeksi muokattu:
ei toi nyt kauheen feikiltä näytä :) varovainen onnittelu.

ON jopas jotakin. Menkat alko tänään ja popsin vasta seittemättä terolutia. Hivenen jäi kierto lyhyeks 22 päivää :eek:
tuo lyhyt kiertohan ei kaiten oo oikein hyvä juttu? Jollain kokemusta tai tietoa moisesta?
 

Yhteistyössä