Oho, onpa täällä käynyt vilske! Mangulle onnea siirrosta! Toivottavasti kaikki menee nyt nappiin. Pikkaisen myöhäiset synttärionnittelut myös!
Kaisille paljon rohkaisua ja myötätuulta!
Sintun oireet ne vaan kuulostaa älyttömän lupaaville... Erinomaista, ole luottavaisin mielin!
Ja Aurora, tehdäänkö vaihtikset - mä siirryn vähän takavasemmalle ja sinä tuut tilalle.
Mulle nimittäin kävi taas niin, että tuli Ei voittoa -arpa. En ole testaillut, mutta lauantaista asti olen tiennyt asian ihan sataprosenttisen varmasti. Tää mun kroppa on vaan niin tylsä, kertoo selkeästi lopputuloksen jo erittäin hyvissä ajoin ennen testipäivää. Ehkä tää "nopeus" jotenkin liittyy siihen, että mulla on luonnostaan keskivertoa lyhyempi kierto, ja siihen, että alkiot ovat vaan nuupahtaneet joka kerta ennen blastokystivaihetta, jolloin mitään kiinnittymisyrityksen tuntemuksiakaan ei ole voinut tulla. Sama juttu on siis toistunut mulla kaikissa viidessä siirrossa ennen tätä.
Pienen pieni mahdollisuus on, että meillä on tästä hoidosta yksi alkio pakkasessa, mutta se selvinnee sitten ensi viikolla. En ole viitsinyt asiaa selvitellä, sillä niin kauhealta kuin se kuulostaakin, mua ei juuri nyt pätkääkään kiinnosta.
Tästä alkoi nyt mulla todella vakavan mietiskelyn vaihe. Alkaa vaikuttaa vahvasti siltä, että mun munasoluista ei ole enää lapsentekohommiin. Tämä on oma johtopäätökseni tähänastisista hoidoista ja näistä yrityksen vuosista.
Yritysvuodet ovat olleet erittäin rankkoja henkisesti. Näiden aikana veljeni vaimoineen on saanut helposti kaksi lasta (vaimo 3 v vanhempi kuin minä). Veli tietyllä tapaa katosi elämästäni lasten tulon myötä, samoin ainoa jäljellä oleva vanhempani. Eli etäännyttiin, totaalisesti. Kun muita läheisiä sukulaisia ei omalta puolelta oikein ole, tuntuu kuin olisi nalli kalliolla. Miehen perheen puolellekin on tullut tänä aikana vaaveja, taas on yksi tulollaan. Vankkumattomia lapsettomia ystäviä on sentään ystäväpiirissä, mutta kas kummaa - heidän suuntaansakin on nyt tullut railoa, ollaan kuin eri maata. Ihmisiä jotka ymmärtää on netin ulkopuolella enää todella, todella vähän!
Yritämme mieheni kanssa ehkä vielä sen 1-2 kertaa, ja ihan joka tapauksessa konsultoimme jotain lekuria yksityisellä puolella. Lisäksi on otettu sellainen iso askel, että on alettu puhua vakavasti sijaisperhe- ja adoptiomahdollisuudesta. Mies ei ole kumpaankaan vielä valmis, mutta ollaan pystytty edes keskustelemaan - se on uutta.
Että tällaista tarinaa täältä - sorry girls! Siirryn tosiaan vähäsen sivummalle, mutta en varmasti malta pysyä kokonaan poissa palstoilta. Vauvantoivotuksia joka tyypille, ootte mielessäni! :heart:
Kaisille paljon rohkaisua ja myötätuulta!
Sintun oireet ne vaan kuulostaa älyttömän lupaaville... Erinomaista, ole luottavaisin mielin!
Ja Aurora, tehdäänkö vaihtikset - mä siirryn vähän takavasemmalle ja sinä tuut tilalle.
Mulle nimittäin kävi taas niin, että tuli Ei voittoa -arpa. En ole testaillut, mutta lauantaista asti olen tiennyt asian ihan sataprosenttisen varmasti. Tää mun kroppa on vaan niin tylsä, kertoo selkeästi lopputuloksen jo erittäin hyvissä ajoin ennen testipäivää. Ehkä tää "nopeus" jotenkin liittyy siihen, että mulla on luonnostaan keskivertoa lyhyempi kierto, ja siihen, että alkiot ovat vaan nuupahtaneet joka kerta ennen blastokystivaihetta, jolloin mitään kiinnittymisyrityksen tuntemuksiakaan ei ole voinut tulla. Sama juttu on siis toistunut mulla kaikissa viidessä siirrossa ennen tätä.
Pienen pieni mahdollisuus on, että meillä on tästä hoidosta yksi alkio pakkasessa, mutta se selvinnee sitten ensi viikolla. En ole viitsinyt asiaa selvitellä, sillä niin kauhealta kuin se kuulostaakin, mua ei juuri nyt pätkääkään kiinnosta.
Tästä alkoi nyt mulla todella vakavan mietiskelyn vaihe. Alkaa vaikuttaa vahvasti siltä, että mun munasoluista ei ole enää lapsentekohommiin. Tämä on oma johtopäätökseni tähänastisista hoidoista ja näistä yrityksen vuosista.
Yritysvuodet ovat olleet erittäin rankkoja henkisesti. Näiden aikana veljeni vaimoineen on saanut helposti kaksi lasta (vaimo 3 v vanhempi kuin minä). Veli tietyllä tapaa katosi elämästäni lasten tulon myötä, samoin ainoa jäljellä oleva vanhempani. Eli etäännyttiin, totaalisesti. Kun muita läheisiä sukulaisia ei omalta puolelta oikein ole, tuntuu kuin olisi nalli kalliolla. Miehen perheen puolellekin on tullut tänä aikana vaaveja, taas on yksi tulollaan. Vankkumattomia lapsettomia ystäviä on sentään ystäväpiirissä, mutta kas kummaa - heidän suuntaansakin on nyt tullut railoa, ollaan kuin eri maata. Ihmisiä jotka ymmärtää on netin ulkopuolella enää todella, todella vähän!
Yritämme mieheni kanssa ehkä vielä sen 1-2 kertaa, ja ihan joka tapauksessa konsultoimme jotain lekuria yksityisellä puolella. Lisäksi on otettu sellainen iso askel, että on alettu puhua vakavasti sijaisperhe- ja adoptiomahdollisuudesta. Mies ei ole kumpaankaan vielä valmis, mutta ollaan pystytty edes keskustelemaan - se on uutta.
Että tällaista tarinaa täältä - sorry girls! Siirryn tosiaan vähäsen sivummalle, mutta en varmasti malta pysyä kokonaan poissa palstoilta. Vauvantoivotuksia joka tyypille, ootte mielessäni! :heart: