Olen itsekkin painiskellut tuon paino asian kanssa. Minulla on teini-iästä asti ollut kans ongelmia painon ja sen hyväksymisen kanssa. Kärsin anorexiasta, josta pääsin yli kun löysin nykyisen miehen. No, nuorina ja naiviina mieheni alkuseurustelun aikana sanoi, että toivottavasti sinusta ei koskaan tule lihavaa, en tykkää läskistä ämmistä. Kauhea sika, ei voi muuta sanoa, vaikka nykyään tuo sanoo, että kun on tommosta suustaan päästänyt on ollut ajatusmaailmaltaan melko kakara, ja kakaroitahan me oltiin ku seurustelemaan alettiin.
Anyway, mieleen se on jäänyt ja sitten kun on vielä takaraivossa se sama syömishäiriöiden aikainen paholainen, niin kriisiä se nyttenki pukkaa. En pysty näkemään vartaloni muutoksia positiivisena, ne hirvittää minua. Minua pelottaa kuinka paljon läskiä jää lillumaan mahalle raskauden jälkeen ja miten saan ne pois. En osaa hahmottaa mahaani vauvamahana, vaikka kuulemma siltä näyttää. Pelkään syödä mitään, koska pelkään kiloja. Varsinkin nyt kun liikkuminen on hankalaa selkäkipujen takia. Silti koko ajan on nälkä ja haluttaa sitä sun tätä. Tää on yks helevtin noidanrinki, josta en pääse pois ja mies seuraa itseinhoani avuttomana vierestä ja taputtelee ylpeänä mun mahaa, joka on sen mielestä oikein soma. Tunnen itseni kamalaksi äidiksi, koska se mikä mun mahaa kasvattaa on jo äärimmäisen rakas. Huoh. On tämäkin melkoista. Onneksi en ole ainoa epävarma, tuntui helpottavalta lukea teidän kommentteja. Tuntui jotenkin niin hankalalta avautua edes tästä, koska tulee huono omatunto!
Ilmalaiva ja Juniori 21+4
Anyway, mieleen se on jäänyt ja sitten kun on vielä takaraivossa se sama syömishäiriöiden aikainen paholainen, niin kriisiä se nyttenki pukkaa. En pysty näkemään vartaloni muutoksia positiivisena, ne hirvittää minua. Minua pelottaa kuinka paljon läskiä jää lillumaan mahalle raskauden jälkeen ja miten saan ne pois. En osaa hahmottaa mahaani vauvamahana, vaikka kuulemma siltä näyttää. Pelkään syödä mitään, koska pelkään kiloja. Varsinkin nyt kun liikkuminen on hankalaa selkäkipujen takia. Silti koko ajan on nälkä ja haluttaa sitä sun tätä. Tää on yks helevtin noidanrinki, josta en pääse pois ja mies seuraa itseinhoani avuttomana vierestä ja taputtelee ylpeänä mun mahaa, joka on sen mielestä oikein soma. Tunnen itseni kamalaksi äidiksi, koska se mikä mun mahaa kasvattaa on jo äärimmäisen rakas. Huoh. On tämäkin melkoista. Onneksi en ole ainoa epävarma, tuntui helpottavalta lukea teidän kommentteja. Tuntui jotenkin niin hankalalta avautua edes tästä, koska tulee huono omatunto!
Ilmalaiva ja Juniori 21+4