Enkelinäky/ Mitä ihmettä?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
äiti 44 v
Alkuperäinen kirjoittaja päätön;23030075:
mikä siiinä on niin vaikeeta ymmärtää että joillekkin ihmisille ei ole mitään uskoa mihinkään kirjaan tai yliluonnolliseen ?
Varmaan tuollaisiakin ihmisiä on mutta perin harvassa.

Moni itseään kuvaamasi kaltaisena henkilönä pitävä uskoo kuitenkin "ihmeisiin", ennustajiin, ufoihin, aurinkokuntamme ulkopuoliseen elämään jne.... Magneettirannekeisiin, homeopatiaan, akupunktioon...

Esimerkiksi juuri akupunktio on silkkaa uskoa. Ei ole olemassakaan mitään meridiaaneja tai energiavyöhykkeitä mitä kiinalainen lääketiede väittää olevan mutta ei voi todistaa olevan olemassa.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 44 v;23030074:
No ei tälläistä ollut esimerkiksi 100 vuotta sitten mitä on nyt. Ei millään tasolla tarkasteltuna.

Paitsi jos olisi kysytty 100 vuotta sitten sen ajan uskovilta. 200 vuotta sitten eläneet uskovat taas epäilemättä pitivät oman aikansa jumalatonta menoa selvänä ennustusten toteutumisena. Ja entä sitten uskovat meidän ajastamme 100 vuotta eteenpäin..no, tajusit varmaan jo pointin.

Mutta kerrotko nyt niitä konkreettisesti toteutuneita ennustuksia?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 44 v;23030083:
Varmaan tuollaisiakin ihmisiä on mutta perin harvassa.

Moni itseään kuvaamasi kaltaisena henkilönä pitävä uskoo kuitenkin "ihmeisiin", ennustajiin, ufoihin, aurinkokuntamme ulkopuoliseen elämään jne.... Magneettirannekeisiin, homeopatiaan, akupunktioon...

Esimerkiksi juuri akupunktio on silkkaa uskoa. Ei ole olemassakaan mitään meridiaaneja tai energiavyöhykkeitä mitä kiinalainen lääketiede väittää olevan mutta ei voi todistaa olevan olemassa.
no minunlaisia on sitten harvassa. en muuten usko noihin listaamiisi juttuihin, enkä muuhunkaan vastaavaan..
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 44 v;23030078:
Todista että olet ajatellut pidemmälle kuin minä!

Ja mitä olet löytänyt? Mihin uskot? Tuottiko pitkälle ajattelusi millaisen loppupäätelmän? Tuohon kun vastaat niin saamme myös vastauksen kysymykseen mihin sinä uskot!
ei todistelu ole mikään tie :)

olen löytänyt jatkuvan rakkauden, onnen, rauhan, seesteisyyden ja varmuuden. ilman sen kummempia etsimättä. olen ajatellut lapsesta asti paljon.

et tarvitse vastausta mihin uskon. sen avaaminen tällaiseen ketjuun ei palvele ketään, vaan hämmentää. sain ehkä silti sinussa jotain hämmennystä aikaan jo tälläkin. jos sun raamattuun usko perustuu nouhin asioihin mitkä luettelit niin voit heittää raamattuvaiheen nyt pois. eihän siinä ole mitään järkeä, tiedät itsekin. homoutta, kurittomuutta, luonnonmullistuksia, taikauskoa... niitä on ollut AINA. ja niitä ovat aina jotkut vastustaneet/eivät ole ymmärtäneet/ovat pelänneet. toki ne on kirjoitettu lopunaikojen ennustuksiin, nekun eivät koskaan häviä.
 
äiti 44 v
[QUOTE="vieras";23030085]Paitsi jos olisi kysytty 100 vuotta sitten sen ajan uskovilta. 200 vuotta sitten eläneet uskovat taas epäilemättä pitivät oman aikansa jumalatonta menoa selvänä ennustusten toteutumisena. Ja entä sitten uskovat meidän ajastamme 100 vuotta eteenpäin..no, tajusit varmaan jo pointin.

Mutta kerrotko nyt niitä konkreettisesti toteutuneita ennustuksia?[/QUOTE]

No esimerkiksi se että juutalaiset palasivat yllättäen kaikkialta maailmasta takaisin Luvattuun Maahansa 1900 vuoden hajaannuksen jälkeen ja vuonna 1948 syntyi Israelin valtio.

Tämä kaikki on Raamatussa ennustettu eikä takuulla näyttänyt vielä 200 vuotta sitten ollenkaan todennäköiseltä että Lähi-Idässä ikinä olisi juutalaisvaltiota.

Lisäksi on ennustettu että Israel tulee jäämään täysin yksin vihollisten keskelle ja juutalaisia kohtaa vielä hirvittävän kovat ajat. Silloin kuulemma Kristuksen toinen tuleminen on lähellä. Näyttäisikö sille että Israel on maailmanpolitiikassa jäämässä yksin Iranin ydinaseen kantaman päähän?
 
äiti 44 v
ei todistelu ole mikään tie :)

olen löytänyt jatkuvan rakkauden, onnen, rauhan, seesteisyyden ja varmuuden. ilman sen kummempia etsimättä. olen ajatellut lapsesta asti paljon.

et tarvitse vastausta mihin uskon. sen avaaminen tällaiseen ketjuun ei palvele ketään, vaan hämmentää. sain ehkä silti sinussa jotain hämmennystä aikaan jo tälläkin. jos sun raamattuun usko perustuu nouhin asioihin mitkä luettelit niin voit heittää raamattuvaiheen nyt pois. eihän siinä ole mitään järkeä, tiedät itsekin. homoutta, kurittomuutta, luonnonmullistuksia, taikauskoa... niitä on ollut AINA. ja niitä ovat aina jotkut vastustaneet/eivät ole ymmärtäneet/ovat pelänneet. toki ne on kirjoitettu lopunaikojen ennustuksiin, nekun eivät koskaan häviä.
Älä nyt ole naurettava ja kuvittele minun uskovan että tuo on syy miksi et ajatusmaailmaasi enempää avaa!! Että pelkäät minun/meidän HÄMMENTYVÄN!!! Millaisena värisevänä impyeenä sinä minua oikein pidät? :D

Et kerro siksi kun sinulla ei ole kovin paljon enempää kerrottavaa.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 44 v;23030093:
No esimerkiksi se että juutalaiset palasivat yllättäen kaikkialta maailmasta takaisin Luvattuun Maahansa 1900 vuoden hajaannuksen jälkeen ja vuonna 1948 syntyi Israelin valtio.

Tämä kaikki on Raamatussa ennustettu eikä takuulla näyttänyt vielä 200 vuotta sitten ollenkaan todennäköiseltä että Lähi-Idässä ikinä olisi juutalaisvaltiota.

Lisäksi on ennustettu että Israel tulee jäämään täysin yksin vihollisten keskelle ja juutalaisia kohtaa vielä hirvittävän kovat ajat. Silloin kuulemma Kristuksen toinen tuleminen on lähellä. Näyttäisikö sille että Israel on maailmanpolitiikassa jäämässä yksin Iranin ydinaseen kantaman päähän?
Niistä "kymmenistä toteutuneista" löysit vain yhden? Google laulamaan nyt, jos et itse tiedä ja keksi, akateeminen nainen sentäs!!

Eikö juutalaisia ole vainottu per aina? Ja vielä maailma pyörii. Ei näyttäisi, koska esim USA ei Israelia hylkää.

Eli et tiedä mitään konkreettisia toteutuneita? No nyt pitää sanoa, että, hih, tiesin sen jo kysyessäni, eli huijasin sinua vähän. Anteeksi.

Hyvää yötä ja ENKELEIDEN DIGIKUVIA kaikille.
 
äiti 44 v
Onko raamatussa tällainen että "kun kuva puhuu pöydällä....loppuaika lähellä"?

Tietääkö joku.

tarkoittaa siis tv, tietokoneet. Mistä tän olen kuullut?
Tuosta en tiedä, mutta tunnen kyllä ihmisiä jotka varmasti osaisivat tuohon vastata. Tähän hätään en kylläkään vastausta saa heiltä kaivettua :D Voisivat ihmetellä kun soittaisin ja kysyisin keskellä yötä tuota!

Muistelen että joistain lentävistä jutuista siellä on kuvauksia jotka nykyisin voidaan katsoa tarkoittavan lentokoneita. Mutta tuotakaan en tiedä onko siellä tuo todella vai onko vain jotain urbaanilegendaa että siellä lentskareista puhuttaisiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 44 v;23030099:
Älä nyt ole naurettava ja kuvittele minun uskovan että tuo on syy miksi et ajatusmaailmaasi enempää avaa!! Että pelkäät minun/meidän HÄMMENTYVÄN!!! Millaisena värisevänä impyeenä sinä minua oikein pidät? :D

Et kerro siksi kun sinulla ei ole kovin paljon enempää kerrottavaa.
olisi minulla. mutta en nyt koe sitä järkeväksi, voit katsoa itse miten kirjoitat ja miettiä näenkö miten järkevänä avata sulle jotain isompaa tietoa.

muuten, tosta israelin valtion muodostumisesta.... onko sinusta ihan oikeasti täysin yllättävää, että sinne alkoi sankoin joukoin palata juutalaisia viime vuosisadalla? jollet todella keksi sille selittävää syytä niin annan vinkin: holokausti.
 
äiti 44 v
[QUOTE="vieras";23030102]Niistä "kymmenistä toteutuneista" löysit vain yhden? Google laulamaan nyt, jos et itse tiedä ja keksi, akateeminen nainen sentäs!!

Eikö juutalaisia ole vainottu per aina? Ja vielä maailma pyörii. Ei näyttäisi, koska esim USA ei Israelia hylkää.

Eli et tiedä mitään konkreettisia toteutuneita? No nyt pitää sanoa, että, hih, tiesin sen jo kysyessäni, eli huijasin sinua vähän. Anteeksi.

Hyvää yötä ja ENKELEIDEN DIGIKUVIA kaikille.[/QUOTE]

Päinvastoin, USA on jo nyt (Obaman aikana) tehnyt kansainvälisessä politiikassa liikkuja jotka ovat Israelvastaisempia kuin mitä vähän aikaa sitten olisi voinut USA:ssa kuvitellakaan tehtävän. Seuraa politiikkaa edes, jos et Raamattua lue!

On tyypillistä että kun argumentit loppuvat, niin silloin vähätellään, pilkataan ja sitten toivotetaan hyvät yöt.

Mutta tiedät itsekin että tuo minun mainitsemani YKSI TOTEUTUNUT ENNUSTUS tuli sinulle yllättäen iskuna nurkan takaa!! Et ollut osannut edes varautua tuon tasoiseen toteutuneeseen ennustukseen!! Odotit jotain toteutunutta "ennustusta" tyyliin "maailmassa on rankkasateita ja tulvia" :D

Mitä sinä teet luettelolla kymmenistä toteutuneista ennustuksista kun pasmasi sekosivat jo yhdestä toteutuneesta :LOL:
 
äiti 44 v
Alkuperäinen kirjoittaja päätön;23030103:
tärisevä teini :LOL:
On maailmankirjat todella lopunaikoina sekaisin kun puolessa välissä viittäkymmentä oleva nainen saa kuulla olevansa värisevä teini :D :D

No, kaipa sitä pahempiakin herjoja voisi kuulla?
 
Kepsis
Alkuperäinen kirjoittaja päätön;23030124:
mitähän nuo nokiamissiolaiset tykkäis kun menis niitten kokukseen kyseenalaistamaan uskonasioita. väitän että tulis ihan perinteisesti ja vanhanaikasesti turpaan :D
koominen mielikuva sinänsä :D vaikka kyllähän se uskiksen nyrkki sattuu siinä missä ateistinkin :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 44 v;23030122:
On maailmankirjat todella lopunaikoina sekaisin kun puolessa välissä viittäkymmentä oleva nainen saa kuulla olevansa värisevä teini :D :D

No, kaipa sitä pahempiakin herjoja voisi kuulla?
noo, en mä herjannu. sun nuorekkuutta .. :D
 
äiti 44 v
olisi minulla. mutta en nyt koe sitä järkeväksi, voit katsoa itse miten kirjoitat ja miettiä näenkö miten järkevänä avata sulle jotain isompaa tietoa.

muuten, tosta israelin valtion muodostumisesta.... onko sinusta ihan oikeasti täysin yllättävää, että sinne alkoi sankoin joukoin palata juutalaisia viime vuosisadalla? jollet todella keksi sille selittävää syytä niin annan vinkin: holokausti.
Kiitti shokeeravasta vinkistäsi.

Ja mä annan sulle vinkin: Mistä ne jo tuhansia vuosia sitten tiesivät kirjoittaa Raamattuun ennustuksen joka toteutuakseen tarvitsee nimenomaan Hitlerin Adolfin apua? Kuten joku sanoi, juutalaisvainoja on ollut aina. Ja sekin muuten ennustetaan Raamatussa.
 
"Sirkkeli"
Mie oon aina väittänyt, etten usko mihinkään. Mutta kyllä uskon, Kostajaan. Hitto kun sen tietää, että jos vain jotain "väärää/pahaa" teet, niin kostaja pistää "lunta tupaan vähintään triplana rikokses verran. Ja välillä se on niin ilkeä, että vaikka et ou mitään tehnyt, niin se heittää paskakuorman selkään siitä huolimatta :/
En ole lapselle kertonut tästä mitään, muodostakoot sitten kokemuksiensa kautta oman käsityksensä tosta yläkerran äijästä.
 
äiti 44 v
Alkuperäinen kirjoittaja päätön;23030128:
noo, en mä herjannu. sun nuorekkuutta .. :D
En herjana ottanutkaan, kunhan itsekin tässä irvailen "omalle nuorekkuudelleni" joka silminnähden voi huomattavasti kukkeammin silloin kun nukun edes seitsemän tunnin yöunet. Tänä yönä en enää ehdi niin pitkiä!

Että pitää varmaan kohta lähteä nukkumaan. Lapsen ilmoittaminen kouluun on tiistaina ja reksi haluaa tavata myös vanhemmat eikä ole kiva jos meidän tytön äiti on kuin pandakarhu silmänympärystät mustina :(
 
[QUOTE="Sirkkeli";23030130]Mie oon aina väittänyt, etten usko mihinkään. Mutta kyllä uskon, Kostajaan. Hitto kun sen tietää, että jos vain jotain "väärää/pahaa" teet, niin kostaja pistää "lunta tupaan vähintään triplana rikokses verran. Ja välillä se on niin ilkeä, että vaikka et ou mitään tehnyt, niin se heittää paskakuorman selkään siitä huolimatta :/
En ole lapselle kertonut tästä mitään, muodostakoot sitten kokemuksiensa kautta oman käsityksensä tosta yläkerran äijästä.[/QUOTE]

Sama käsitys mulla on kristittyjen jumalasta :D
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 44 v;23030120:
Päinvastoin, USA on jo nyt (Obaman aikana) tehnyt kansainvälisessä politiikassa liikkuja jotka ovat Israelvastaisempia kuin mitä vähän aikaa sitten olisi voinut USA:ssa kuvitellakaan tehtävän. Seuraa politiikkaa edes, jos et Raamattua lue!

On tyypillistä että kun argumentit loppuvat, niin silloin vähätellään, pilkataan ja sitten toivotetaan hyvät yöt.

Mutta tiedät itsekin että tuo minun mainitsemani YKSI TOTEUTUNUT ENNUSTUS tuli sinulle yllättäen iskuna nurkan takaa!! Et ollut osannut edes varautua tuon tasoiseen toteutuneeseen ennustukseen!! Odotit jotain toteutunutta "ennustusta" tyyliin "maailmassa on rankkasateita ja tulvia" :D

Mitä sinä teet luettelolla kymmenistä toteutuneista ennustuksista kun pasmasi sekosivat jo yhdestä toteutuneesta :LOL:
Kyllä, ihan varmasti tuli ISKUNA nurkan takaa =) Niin kovana, että toipumiseen mennee vuosia, jos ei jopa vuosikymmeniä. Ja luonnonkatastrofejahan sinä jo aikaisemmin tarjosit toteutuneiden listalle, eli tuskimpa niitä enää kukaan toistona odotti.

Onko nämä "lentskarit" se toinen esimerkkisi toteutuneista ennustuksista? Vai haluatko vielä vaihtaa vastausta? Esim "pöydällä puhuviin kuviin"?
 

Yhteistyössä