Tuli ihan semmonen fiilis, kun luki tota ketjua noista pk. tädeistä, kun ei tiä, ketä siellä on millonkin töissä ja miten huutavat lapsille jne.
Meillä kun keskimmäinen meni päiväkotiin hän oli just täyttäny 1v. Oli silloin ryhmän pienin ja hoitajien lellikki. No, alko sitten vähän ajan päästä tuleen niitä 9-kuisia, jokka ei osannu viä edes kävellä. Hoitajia oli aamullakin isossa 0-3 vuotiaiden ryhmässä vaan 2! No ei menny kauaa, kun tyttö jäi joka siunattu aamu huutaan perään. Kiva oli mennä töihin, kun pikkunen oli NIIN surkeena. Ja siellä oli semmonen ihan karmee kimottaja, joka huusi vaan kokoajan niille pikkusille ja tuntu, että ne hoitajat oli ihan järkyttävän kyrpiintyneitä ja stressaantuneita toisten mukuloiden hoitamiseen (siltä näytti todellakin).
Ja mainittakoon, että noin pieni meni tarhaan sen takia, että isosisko oli siellä eskarissa+päivähoidossa. Kun jälkeenpäin ajattelee, olis pitäny viedä phh:lle ihan suoraan.
No, jäin sitten omasta alotteesta pois töisä seur.syksynä eli vuoden päästä, kun niin säälitti toinen ja ko. työpaikkakaan ei ollu mua varten.
Vuoden ehti meidän keskimmäinen olla tarhassa ja voin sanoo, että niin pienelle ihan hirvee kokemus välillä, että huh huh.
2 vuotta oon ollu kotona ja kolmaskin lapsi siunaantunu tänä aikana. 5 viikkoo olin töissä, kun mies hoiti lapsia kotona, mutta enää sekään ei oo mahdollista, joten jäin takasin kotiin. Ja kyllä se on niin, että noille on kaikista mukavinta, että äiti on kotona. On se äiti kuinka kaista välillä tahansa, se on sentään meidän rakas äiti. :heart: (Niin ne sanoo ainakin.
)
Mutta pitäis voida luottaa kyllä siihen, että lapsi sais hyvää hoitoo siellä mihin hänet viedään, oli se pk tai phh. Näin on. Ja mekin näitä palveluja tullaan käyttään, se on selvä. Haluisin töihin, mutta en raaskis kyllä likkoja vielä mihinkään pimeen akan hoiviin.
Siis tää ei ollu mikään kotona-olon-puolesta-puhumis-puhe, vaan ihan omakohtanen kokemus tän hyvinvointivaltion tarjoamasta palvelusta, josta ittensä maksaa viä kipeeks.
:/
Meillä kun keskimmäinen meni päiväkotiin hän oli just täyttäny 1v. Oli silloin ryhmän pienin ja hoitajien lellikki. No, alko sitten vähän ajan päästä tuleen niitä 9-kuisia, jokka ei osannu viä edes kävellä. Hoitajia oli aamullakin isossa 0-3 vuotiaiden ryhmässä vaan 2! No ei menny kauaa, kun tyttö jäi joka siunattu aamu huutaan perään. Kiva oli mennä töihin, kun pikkunen oli NIIN surkeena. Ja siellä oli semmonen ihan karmee kimottaja, joka huusi vaan kokoajan niille pikkusille ja tuntu, että ne hoitajat oli ihan järkyttävän kyrpiintyneitä ja stressaantuneita toisten mukuloiden hoitamiseen (siltä näytti todellakin).
Ja mainittakoon, että noin pieni meni tarhaan sen takia, että isosisko oli siellä eskarissa+päivähoidossa. Kun jälkeenpäin ajattelee, olis pitäny viedä phh:lle ihan suoraan.
No, jäin sitten omasta alotteesta pois töisä seur.syksynä eli vuoden päästä, kun niin säälitti toinen ja ko. työpaikkakaan ei ollu mua varten.
Vuoden ehti meidän keskimmäinen olla tarhassa ja voin sanoo, että niin pienelle ihan hirvee kokemus välillä, että huh huh.
2 vuotta oon ollu kotona ja kolmaskin lapsi siunaantunu tänä aikana. 5 viikkoo olin töissä, kun mies hoiti lapsia kotona, mutta enää sekään ei oo mahdollista, joten jäin takasin kotiin. Ja kyllä se on niin, että noille on kaikista mukavinta, että äiti on kotona. On se äiti kuinka kaista välillä tahansa, se on sentään meidän rakas äiti. :heart: (Niin ne sanoo ainakin.
Mutta pitäis voida luottaa kyllä siihen, että lapsi sais hyvää hoitoo siellä mihin hänet viedään, oli se pk tai phh. Näin on. Ja mekin näitä palveluja tullaan käyttään, se on selvä. Haluisin töihin, mutta en raaskis kyllä likkoja vielä mihinkään pimeen akan hoiviin.
Siis tää ei ollu mikään kotona-olon-puolesta-puhumis-puhe, vaan ihan omakohtanen kokemus tän hyvinvointivaltion tarjoamasta palvelusta, josta ittensä maksaa viä kipeeks.