en kestä tätä yksinäisyyttä!!

[tuska]

Oon aivan liian paljon yksin. Tuntuu etten jaksa tätä enää, olen yh ja aina yksin!
Nyt oon täällä maalla ja täällä sama ongelma, sillä erotuksella että
yksi sisarus lapsineen ja äitini asuvat täällä ja näenkin heitä välillä.

Haluaisin tutustua ihmisiin, keskustella, tavata jne.

Haluaisin vielä mennä viihteelle, lavatansseihin vaikka täällä maalla.
Ei ole ketään kenen kanssa mwennä!!
Jos siis saisisn lapseni hoidon ensin kuntoon.

Tää on henkisesti niin raskasta, yksi äitituttu on islamin uskossa, toinen odottaa vauvaa eikä muutenkaan enää lähde mihinkään.

Kolmas myös pienten äiti eikä pidä yhteyttä, talvella viimeks otti yhteyttä.
Ja minä sen jälkeen, kakis kertaa.

Lapsuudenystävä kauempana, ei käy missään, joskus nähdään.

Mulla ei ole siis ketään jonka kanssa mennä mihinkään,
jos siis pääsisin lähtemään.

Ja tuolla kaupungissa mulla ei ole siis yhtään ketään ihmistä
ketä voisin tavata, tämä on todella kamalaa.
Kaipaan ihmisiä, mulla on ihan fyysinen ja henkinen tuska siitä
ihmisten kaipuusta, läsnäolosta, seurasta.

Mulla oli yksinäinen työ joka loppui.
Pitäskö mun nyt katsella työtä, jossa olis työkavereita?

Missä ihmiset tutustuu toisiinsa?

Mulla on yksi fb-kaveri jolla mieletön määrä kavereita,
mistä se niitä kahmii?
Ja minä olen vain yksi nimi siellä, mua tuskin muistaa,
vaikka meillä oli yhteisiä juttuja...

En vain jaksa tätä "mummuelämää" enää!!

 

[LonelyStar]

Sama täällä, yksin vuodesta toiseen :hug:

 

[mie]

SAMA SAMA mulla.
Hanki tekemistä, harrastuksia, mitä vaan, että pääset ulos ihmisten ilmoille

 

[ap]

On sitten muitakin.... virtuaalihali takaisin

 

[ap]

SAMA SAMA mulla.
Hanki tekemistä, harrastuksia, mitä vaan, että pääset ulos ihmisten ilmoille

Meitä siis on. Mulla on kaupungissa liikuntaharrastus, mikä on hyvä.
Ei siellä vaan tutustu kauheesti kehenkään, joskus tulee juttua saunassa
ollessa(siellä käynti vapauttaa ihmisiä puhumaan, luulen).

Tuntuu että päälläni on kirous, niin pahalta välillä tuntuu..

 

[harmi]

No voi, ei kuulosta mukavalle. Tosin voin sanoa että ei minullakaan ystäviä ole, kaikki kaverisuhteet ovat katkenneet syystä tai toisesta. Facebookin kaverimäärä on aivan yksi ja sama, vaikka "kavereita" olisi 400 niin kuinka moni oikeasti pitää yhteyttä tms. Ehkä lapsen kautta voisit saada itsellesi kavereita? Joissain paikkakunnilla järjestetään ryhmiä jossa on lapset ja vanhemmat samaan aikaan. Toki ymmärrän että haluaisit omaakin aikaa..

 

[ap]

No voi, ei kuulosta mukavalle. Tosin voin sanoa että ei minullakaan ystäviä ole, kaikki kaverisuhteet ovat katkenneet syystä tai toisesta. Facebookin kaverimäärä on aivan yksi ja sama, vaikka "kavereita" olisi 400 niin kuinka moni oikeasti pitää yhteyttä tms. Ehkä lapsen kautta voisit saada itsellesi kavereita? Joissain paikkakunnilla järjestetään ryhmiä jossa on lapset ja vanhemmat samaan aikaan. Toki ymmärrän että haluaisit omaakin aikaa..

Lapseni on aika iso, ja voikin olla pienen ajan yksin.
Silloin kun lapseni oli n. 3-vuotias, tutustuin ulkona kivaan äitiin
joka pyysi jo saman päivänä lapsensa synttäreille.
Mutta hän olikin pohjoisesta ja muutti sittemmin takas pohjoiseen...
Isossa kaupungissa on vaikea tutustua ihmisiin, vaikka ihmisiä
on pilvin pimein liikkeellä.
Ja krstaloasuminen eristää.

 

[amalia aa]

Onko paikkakunnallasi jotain yksinhuoltajien ryhmää? Sieltä löytäisit samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.

 

[ap]

Asun Etelä-Suomessa ja vaikutan välillä täällä Etelä-Pohjanmaan tuntumassa.

 

[mie]

SAMA SAMA mulla.
Hanki tekemistä, harrastuksia, mitä vaan, että pääset ulos ihmisten ilmoille

Meitä siis on. Mulla on kaupungissa liikuntaharrastus, mikä on hyvä.
Ei siellä vaan tutustu kauheesti kehenkään, joskus tulee juttua saunassa
ollessa(siellä käynti vapauttaa ihmisiä puhumaan, luulen).

Tuntuu että päälläni on kirous, niin pahalta välillä tuntuu..

No kyllä se mullakin välillä tuntuu siltä. olen itsekin tehnyt aloituksia tästä aiheesta täällä, välillä kun se yksinäisyys vaan on niin lamaannuttavaa ja masentavaa. Joskus on parempia päiviä, viikkoja ja aikoja. mutta just tällä hetkelläkin tunnen itseni sellaiseksi hylkiöksi, että mietin kehtaanko edes töihin mennä.

 

[ap]

Onko paikkakunnallasi jotain yksinhuoltajien ryhmää? Sieltä löytäisit samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.

Itse asiassa taitaa olla, oon nähnyt joskus ilmoituksia näistä kokoontumisista.
En ole saanut aikaiseksi mennä, aina unohdan kaikki mitä joskus mieleen tulee.

 

[ap]

SAMA SAMA mulla.
Hanki tekemistä, harrastuksia, mitä vaan, että pääset ulos ihmisten ilmoille

Meitä siis on. Mulla on kaupungissa liikuntaharrastus, mikä on hyvä.
Ei siellä vaan tutustu kauheesti kehenkään, joskus tulee juttua saunassa
ollessa(siellä käynti vapauttaa ihmisiä puhumaan, luulen).

Tuntuu että päälläni on kirous, niin pahalta välillä tuntuu..

No kyllä se mullakin välillä tuntuu siltä. olen itsekin tehnyt aloituksia tästä aiheesta täällä, välillä kun se yksinäisyys vaan on niin lamaannuttavaa ja masentavaa. Joskus on parempia päiviä, viikkoja ja aikoja. mutta just tällä hetkelläkin tunnen itseni sellaiseksi hylkiöksi, että mietin kehtaanko edes töihin mennä.

Oon varmaan lukenu tässä kerran sun aloituksen, en muista vastasinko.
Tunnen kanssa itseni jo joskus eriskummalliseksi(en usko että ihan oikeasti olen), ja kannan häpeää josta vaikea päästä eroon.
En tiedä miten kehtaan hakea töitäkään ja järki sanoo että olis hyvä
jotakin keksiä..

 

[mie]

SAMA SAMA mulla.
Hanki tekemistä, harrastuksia, mitä vaan, että pääset ulos ihmisten ilmoille

Meitä siis on. Mulla on kaupungissa liikuntaharrastus, mikä on hyvä.
Ei siellä vaan tutustu kauheesti kehenkään, joskus tulee juttua saunassa
ollessa(siellä käynti vapauttaa ihmisiä puhumaan, luulen).

Tuntuu että päälläni on kirous, niin pahalta välillä tuntuu..

No kyllä se mullakin välillä tuntuu siltä. olen itsekin tehnyt aloituksia tästä aiheesta täällä, välillä kun se yksinäisyys vaan on niin lamaannuttavaa ja masentavaa. Joskus on parempia päiviä, viikkoja ja aikoja. mutta just tällä hetkelläkin tunnen itseni sellaiseksi hylkiöksi, että mietin kehtaanko edes töihin mennä.

Oon varmaan lukenu tässä kerran sun aloituksen, en muista vastasinko.
Tunnen kanssa itseni jo joskus eriskummalliseksi(en usko että ihan oikeasti olen), ja kannan häpeää josta vaikea päästä eroon.
En tiedä miten kehtaan hakea töitäkään ja järki sanoo että olis hyvä
jotakin keksiä..

No mutta! en mäkään oikeasti usko, että olen outo, tai siis kaikki ihmiset on enemmän tai vähemmän outoja
Kannatta rohkeasti vaan tehdä asioita! Ja akikenlaisia erilaisia juttuja, mitä ei ole ennen tehnyt. Yritän pitää mielessä, että kerran me täällä vaan eletään ja mun ei tarvi elää kuin itseäni (ja lapsiani) varten.

 

[ap]

SAMA SAMA mulla.
Hanki tekemistä, harrastuksia, mitä vaan, että pääset ulos ihmisten ilmoille

Meitä siis on. Mulla on kaupungissa liikuntaharrastus, mikä on hyvä.
Ei siellä vaan tutustu kauheesti kehenkään, joskus tulee juttua saunassa
ollessa(siellä käynti vapauttaa ihmisiä puhumaan, luulen).

Tuntuu että päälläni on kirous, niin pahalta välillä tuntuu..

No kyllä se mullakin välillä tuntuu siltä. olen itsekin tehnyt aloituksia tästä aiheesta täällä, välillä kun se yksinäisyys vaan on niin lamaannuttavaa ja masentavaa. Joskus on parempia päiviä, viikkoja ja aikoja. mutta just tällä hetkelläkin tunnen itseni sellaiseksi hylkiöksi, että mietin kehtaanko edes töihin mennä.

Oon varmaan lukenu tässä kerran sun aloituksen, en muista vastasinko.
Tunnen kanssa itseni jo joskus eriskummalliseksi(en usko että ihan oikeasti olen), ja kannan häpeää josta vaikea päästä eroon.
En tiedä miten kehtaan hakea töitäkään ja järki sanoo että olis hyvä
jotakin keksiä..

No mutta! en mäkään oikeasti usko, että olen outo, tai siis kaikki ihmiset on enemmän tai vähemmän outoja
Kannatta rohkeasti vaan tehdä asioita! Ja akikenlaisia erilaisia juttuja, mitä ei ole ennen tehnyt. Yritän pitää mielessä, että kerran me täällä vaan eletään ja mun ei tarvi elää kuin itseäni (ja lapsiani) varten.

Se on totta, pitäis rohkeasti alkaa tekeen uusia, erilaisia juttuja.
Mun vika on että osaa ajatella, mutta en saa asioita toteutettua!
Mutta mitään ei tapahdu jos ei yritä.
Esim. jos en olisi mennyt treffeille erään miehen kanssa, olisiko
mulla nyt ihanaa lastani? Jostakin pienestäkin asiasta voi syntyä
hyviä asioita lisää.
Olen miettinyt mm. vapaaehtoistyötä, mutta taas se käytännön toteutus
puuttuu!