Miten te kestätte tätä yksinäisyyttä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äiti kotona"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"äiti kotona"

Vieras
Olen aina ollut mielestäni erakko. Keskimäärin en jaksa ihmisiä. Silti en meinaa millään kestää tätä totaalista yksinäisyyttä ollessani kotona.
Joo, on perhekerhoja yms mutta jotenkin ne ei täytä sitä sosiaalista kaipuuta. En (varmaan aluksi mainituista syistä) ole tutustunut niissä oikein kehenkään ja keskustelunaiheet pyörivät vain lasten ympärillä.
Oikeastaan siis kaipaisin, että saisi puhua aikuisten asioista.

Lapsettomat kaverit on töissä ja iltaisin heille tietenkin voi soittaa... mutta en kohta enää uskalla... Mulla on pelko, että ajattelen arkeani vielä surkeampana.
 
Mulla ihan sama, tosin tällee tokalla kierroksella ei tunnu enää niin yksinäiseltä, kun on toi 4,5v esikoinen. Esikoisen kanssa oli henkisesti tosi rankkaa ja tuntui, että seinät kaatuu päälle. Ratkaisin sen menemällä töihin, kun esikoinen oli 1v5kkk, ahdistus vaan kasvoi liian suureksi + esikoinen oli todella haastava vauva, että siksikin voimat niin loppu :(.
Minkä ikäinen sun lapsi/lapset on?
 
Mäkin olen erakko, ja mun mielestä vauvan kanssa kotona oli aika jees. Viihdyin. Sit kun vauvasta tuli taapero ja piti kehittää tekemistä lapsilähtöisesti, puistoilla jne, alkoi maistua puulta. Auttoi, kun oli pari kaveria myös kotona lapsen kanssa siihen aikaan, treffailtiin ahkerasti. Muuten olisi kyllä ollut todella ankeaa.
 
No mä jaksan kun olen oikeasti erakko.
Paljon kuluttavampaa minulle olisi olla sosiaaliinen koko ajan.
Jos on sellainen päivä että on pakko olla ihmisten kanssa tekemisissä olen fyysisesti aivan loppu illalla.
 
Lapsi on vuoden. Ja on "vaativa". Ehkä mä olen masentunut mutta en tosiaan viihdy tässä elämässäni nyt. Tarkoitus ois hakeutua pian takaisin töihin - kunhan saisi niitä ekana. On mulla mies mutta se on työpäivän jälkeen niin raato, ettei jaksa enää keskustella vaimon kanssa - on sosiaalisessa työssä. Ja kai se jotenkin aina ajattelee mun pääsevan helpolla, kun olen kotona... niin tuntuu, että koko lapsi kaatuu mulle esim ei mulla ole iltaisin mitään omaa aikaa.
Mieleen on tosiaan jopa hiipint, että ehkä oli virhe lisääntyä... Ehkä tämä tästä. Aika näyttää.
 
Voihan niitä lapsettomiakin ystäviä varmaan kutsua joskus piipahtamaan vaikka iltateelle ja rupatella aikuisten juttuja? Vaikka eihän se tietysti oo aina niin helppoa sovittaa niitä aikatauluja yhteen. Mullakin on 3.5 v tyttö ja kuukauden vanha vauva. Nyt oon kyllä kökkiny paljon vaan kotona lasten kans, mutta muuten yrittäny järjestää tekemistä ystävien kans, lapsellisten ja lapsettomien. Masentuuhan siinä jos on aina yksikseen.
 
Mun mies myös paljon pois pelistä, kun yrittäjä ja aina töissä. Uskon, että sullakin olo paranee, kun palaat töihin :). Ihmettelin ite sillon, kun palasin, kun monet äidit puhui, kuinka on niin rankkaa käydä töissä, kun pieni lapsi. Mulla taas oli henkisesti niin paljon helpompaa sillon. Oli niin ihana, kun ajeli hakemaan lasta päiväkodista ja oli oikeesti kova ikävä häntä ja oli kiva touhuta loppupäivä lapsen kanssa :). Tein tosin 6h päivää.
 
Minä taas nautin kotona olemisesta vauvani kanssa. En ole koskaan kanssa ollut mikään sosiaalinen ihminen, vaan viihtynyt aina parhaiten yksinäni. Paitsi nyt nautin tietenkin perheeni kanssa olemisesta.
 
Itse aloin tutustumaan muihin äiteihin lapsen ollessa about vuoden. Tuli pyörittyä päivästä toiseen leikkipuistossa ja siellä samat naamat niin välisinkin tutustui muihin. Ja muutamia tosi hyviä kavereita sieltä löytyi, jutellaan lasten ulkoillessa kaikesta mahdollisesta.
 

Yhteistyössä