S
Skeptikko
Vieras
Kunhan valittavat. Jos pitäisi valita köyhyyden tai ""saavutettujen etujen"" väliltä, niin valitsisivat ukkojensa rahat. Eli tyhjät tynnyrit taas kolisevat.
M
Minä
Vieras
valitsin ""köyhyyden"" ennenkuin elämän pettävän puolison kanssa vaikka hyviäkin puolia oli. Talous olisi tänäkin päivänä turvattu mutta henkinen hyvinvointi oli tärkeämpi.
Kun ajatellaan tämän maailman ihmismäärää tuntuu skeptikon esittämä yleistys lähinnä naurettavalta laput silmillä kulkevan hevosen mielipiteeltä.
Kun ajatellaan tämän maailman ihmismäärää tuntuu skeptikon esittämä yleistys lähinnä naurettavalta laput silmillä kulkevan hevosen mielipiteeltä.
L
Luxusrouva
Vieras
Juusolle:
Ei hyvänen aika sentään ole kysymys suostumisesta elämään työnarkkarin kanssa.
Etkö sinä reppana ymmärrä, että se juuri mahdollistaa oman elämän elämisen viimeisen päälle! On aikaa ja rahaa toteuttaa itseänsä ihan mitenpäin tahansa. Ja ku7n sitten (ainakin meillä) ne yhteiset hetket ja etenkin matkat ovat yleensä erittäin onnistuneita, niin miksi pitäisi valittaa?
Ei hyvänen aika sentään ole kysymys suostumisesta elämään työnarkkarin kanssa.
Etkö sinä reppana ymmärrä, että se juuri mahdollistaa oman elämän elämisen viimeisen päälle! On aikaa ja rahaa toteuttaa itseänsä ihan mitenpäin tahansa. Ja ku7n sitten (ainakin meillä) ne yhteiset hetket ja etenkin matkat ovat yleensä erittäin onnistuneita, niin miksi pitäisi valittaa?
N
Nimimerkki
Vieras
Edustusrouva-nimitys vetää jo suunpieleni virneeseen. Luxusrouva x:llä on jo koomisempi kuin Tirpuli ja Äityli yhteensä. Ota siinä sitten vielä viestin sisältö vakavasti. Hoh-hoijaa...
B
Birgitta
Vieras
Maijalle. Suunnittelet siis eroa. Et kestä sitä, että miehellä on sellainen työ kuin on, ja sen lisäksi hiihtämistä tai juoksemista, eli kunnon ylläpitoa.
Mutta ennen kuin tätä eroa lähdet tosissasi tekemään, onko sinulla esittää miehellesi vaihtoehtoja? Siis mitä ihmettä hänen pitäisi mielestäsi tehdä?
Jättää työnsä? Ei kai sentään.
Vähentää töitään? Onko mahdollista? Ajattele nyt ihan realistisesti. Kenties hänen asemansa on sellainen, ettei siitä noin vain livetä.
Hihtäminen ja juokseminen on varmasti hänen tapansa relata, se on vastapainoa työlle, ja hän tarvitsee sitä. Lisäksi siitä on terveydellinen hyöty.
Olisko mahdollista, että lenkkeilisitte yhdessä? Edes kerran viikossa olisi yhteinen lenkki- ja saunailta.
Käyttekö missään muualla yhdessä, kuin näissä miehen työ""edustus""menoissa? Etkö voisi esittää, että teillä täytyisi olla myös yhteisiä lomamatkoja, silloin tällöin yhteinen viikonloppu jne.
Kirjoitit kyllä, että olet ehdottanut joskus jotain, mutta ei käy, kun ei mahdu aikatauluun.
Neuvoni on, että ehdota painokkaammin. Ei tietenkään riitelemällä, mutta sillä tavalla, että asia on ikäänkuin puoliksi päätetty. Sano, että varasit teille matkan puolen vuoden päähän. Laittakoon sen sopimaan aikatauluunsa.
Jos lapsenne ovat jo niin isoja, että ovat jo pois kotoa, ette itsekään enää aivan nuoria ole. Ettet nyt vain tekisi virhettä, kun alat eroa puuhaamaan. Mies tulee kyllä vähitellen rauhoittumaan ja kyllä ne menotkin siitä vähenevät. Kirjoitit, että mies on iloinen kotiin tullessaan, joten hän varmasti välittää sinusta kovasti. Tämä on vain hänen tapansa elää, jonka hän on omaksunut. Teillä voisi olla vielä hyvä ja onnellinen vanhuus edessä, yhdessä. Jos nyt otat hänestä eron, voit olla vieläkin yksinäisempi.
Vaikka mikäpäs minä olen ketään neuvomaan. Jokainen itse tietää ja tuntee asiansa parhaiten. Kuitenkin kyselit täällä apua, tai paremminkin lohdutusta.
Itselleni yksinolo ei ole ikinä ollut vaikeata. Päinvastoin nautin siitä. Mieheni on kolmivuorotyössä, ja se säätelee aika paljon yhteistä aikaa. Varsinkin kun itsekin teen vuorotyötä. Joskus menee pitkän aikaa, ennen kuin tulee mahdollisuus olla illalla yhdessä. Silloinkin mies mielellään touhuaa omien harrastusasioittensa parissa. Mutta olen ajatellut, että elämä on pitkä ja sitä on vielä toivottavasti edessäkin paljon. Mieheni on ns. hyvä mies, en usko että yhtä hyvää enää löytäisin tässä iässä. Haluan, että olemme yhdessä sitten eläkeiässä, jolloin sitä aikaa pitäisi olla. Ei ole kiva olla vanhana yksin.
Mutta ennen kuin tätä eroa lähdet tosissasi tekemään, onko sinulla esittää miehellesi vaihtoehtoja? Siis mitä ihmettä hänen pitäisi mielestäsi tehdä?
Jättää työnsä? Ei kai sentään.
Vähentää töitään? Onko mahdollista? Ajattele nyt ihan realistisesti. Kenties hänen asemansa on sellainen, ettei siitä noin vain livetä.
Hihtäminen ja juokseminen on varmasti hänen tapansa relata, se on vastapainoa työlle, ja hän tarvitsee sitä. Lisäksi siitä on terveydellinen hyöty.
Olisko mahdollista, että lenkkeilisitte yhdessä? Edes kerran viikossa olisi yhteinen lenkki- ja saunailta.
Käyttekö missään muualla yhdessä, kuin näissä miehen työ""edustus""menoissa? Etkö voisi esittää, että teillä täytyisi olla myös yhteisiä lomamatkoja, silloin tällöin yhteinen viikonloppu jne.
Kirjoitit kyllä, että olet ehdottanut joskus jotain, mutta ei käy, kun ei mahdu aikatauluun.
Neuvoni on, että ehdota painokkaammin. Ei tietenkään riitelemällä, mutta sillä tavalla, että asia on ikäänkuin puoliksi päätetty. Sano, että varasit teille matkan puolen vuoden päähän. Laittakoon sen sopimaan aikatauluunsa.
Jos lapsenne ovat jo niin isoja, että ovat jo pois kotoa, ette itsekään enää aivan nuoria ole. Ettet nyt vain tekisi virhettä, kun alat eroa puuhaamaan. Mies tulee kyllä vähitellen rauhoittumaan ja kyllä ne menotkin siitä vähenevät. Kirjoitit, että mies on iloinen kotiin tullessaan, joten hän varmasti välittää sinusta kovasti. Tämä on vain hänen tapansa elää, jonka hän on omaksunut. Teillä voisi olla vielä hyvä ja onnellinen vanhuus edessä, yhdessä. Jos nyt otat hänestä eron, voit olla vieläkin yksinäisempi.
Vaikka mikäpäs minä olen ketään neuvomaan. Jokainen itse tietää ja tuntee asiansa parhaiten. Kuitenkin kyselit täällä apua, tai paremminkin lohdutusta.
Itselleni yksinolo ei ole ikinä ollut vaikeata. Päinvastoin nautin siitä. Mieheni on kolmivuorotyössä, ja se säätelee aika paljon yhteistä aikaa. Varsinkin kun itsekin teen vuorotyötä. Joskus menee pitkän aikaa, ennen kuin tulee mahdollisuus olla illalla yhdessä. Silloinkin mies mielellään touhuaa omien harrastusasioittensa parissa. Mutta olen ajatellut, että elämä on pitkä ja sitä on vielä toivottavasti edessäkin paljon. Mieheni on ns. hyvä mies, en usko että yhtä hyvää enää löytäisin tässä iässä. Haluan, että olemme yhdessä sitten eläkeiässä, jolloin sitä aikaa pitäisi olla. Ei ole kiva olla vanhana yksin.
X
XXX
Vieras
Hassu, ihan sama kai täällä mitä nimmareita käyttää, kun ei kukaan omalla nimellään kirjoita. Vai onko nimerkki sinulle pääasia. Eipä ole omasikaan kovin omaperäinen. ja kommenttisi ei liittynyt mitenkään aiheeseen. kannattaisi pyrkiä kommentoimaan aihetta eikä nimimerkkejä.
N
nainen36v
Vieras
Hyvä Maija!
Kirjoituksesi oli todella koskettava, sillä olen nähnyt tuon tilanteen kahteen kertaan: ensin lapsuudenkodissani ja sitten omassa avoliitossani. Tietysti tietämättä kaikkea, on mahdotonta täysin käsittää tilannetta ja neuvojen antaminen on vain neuvojen antamista, jokainen tekee päätöksensä itse (kuten sinä erittäin fiksun tuntuisena naisena olet tietysti koko ajan ajatellutkin!). Eli vaikka kirjoitan nyt todella painokkaasti, niin en luule kaikkea käsittäväni tai yritä sinua alentuvasti ohjailla.
Isäni oli hyvin samantapainen kuin miehesi. Hän teki pitkää päivää, matkusteli paljon ja perusti vielä viisikymppisenä oman firmansa. Äiti hoiti täysin kodin ja lapset eikä hänellä kovin paljon ollut seuraa isästä, joka tuli myöhään kotiin ja uppoutui sitten päivän lehtiin. Kun äiti meni töihin isän firmaan, hän hoiti pitkistä päivistään huolimatta kodin täysin yksin. Puheissa välkkyi tuolloin aikainen eläkkeellejääminen, josta ainakin äiti unelmoi. ""Sitten muutetaan maalle ja on aikaa olla yhdessä.""
Tämä toteutuikin, vanhempani ostivat hulppean maalaistalon, äitini lopetti työnteon ja isäkin teki osa-aikahommia parissa firmassa. Mutta elämä ei ollutkaan yhtä auvoa. Isäni oli niin työorientoitunut ihminen, että hän koki itsensä tarpeettomaksi, kun ei enää saanut päteä töissä. Hän oli koko ikänsä kuullut olevansa bisnesnero ja työ oli ilmeisesti ollut hänelle aikamoista huumetta. Vaimostaan ja lapsistaan hän ei ollut osannut ikinä iloita ja nyt, kun hänellä olisi ollut heille aikaa, paljastui, että ei hän sitä aikaa ollut ikinä kaivannutkaan. Rakastan isääni ja olen pahoillani siitä, että hän on niin masentunut. Mutta olen pahoillani myös äitini puolesta, joka vuosikymmeniä ajatteli, että kun tämän työpuristuksen kestää, niin sitten on joskus aikaa olla yhdessä. Luin Birgitan kirjoituksen ja haluan sanoa, että aina ei todellakaan käy niin, että kun työnarkomaani mies jää eläkkeelle, niin yhtäkkiä hänestä tulee ihmisläheinen.
Mies, joka panee noin paljon painoa työlle (ainakin minun mielestäni elämän tärkein asia on läheiset ihmiset ja toivon löytäväni miehen, joka ajattelee samoin!!!) ja töidenkin jälkeen hakeutuu yksinäisyyteen, ei välttämättä todellakaan kaipaa sitä toisen ihmisen läheisyyttä siinä määrin kuin sinä, Maija, tunnut sitä kaipaavan. Eli ikävä kyllä on mahdollista, että te yksinkertaisesti haluatte elämältä kovin erilaisia asioita. Ilmeisesti silloin, kun lapset ovat vielä kotona, sitä läheisyyden kaipuuta saa täytettyä heidän kanssaan (Ainakin äidilläni oli tällainen tilanne.) Myös minä kaipaan lämmintä, avointa miestä, joka mielellään viettää aikaa kanssani. Ei sen puutteessa auta, että käy jatkuvasti harrastuksissa. Minusta ei lainkaan kuulostanut, että sinulla ei olisi oma elämä ihan 'hanskassa', vaan että yksinkertaisesti kaipaisit elämänkumppania, jolta saa lämpöä ja läheisyyttä.
Olin itse avoliitossa, jossa mies kyllä teki aika lyhyttä päivää (virkamies), mutta ei kaivannut yhtään läheisyyttä. Kotona hän remontoi ja istui tietokoneella jatkuvasti. Ei hän mikään paha mies ollut, mutta läheisyyden ja kommunikoinnin tarpeemme eivät kohdanneet. Surullisena jouduin sen toteamaan ja lähtemään liitosta.
Hyvä Maija! Voi kun toivon, että miehesi tajuaisi, mikä rikkaus läheisyydessä on! Eikä tietysti ole helppoa lähteä liitosta, joka on kestänyt pitkään. Mutta elämä on tässä ja nyt. Jos sinusta tuntuu, että kärsit läheisyyden ja hellyyden puutteesta, niin tee asialle jotakin, älä jää odottamaan, että kyllä asiat muuttuvat, niinkuin äitini teki. Puhu miehesi kanssa todella selkeästi, mistä on kyse. Niin selkeästi, että hän tajuaa, että tämä on sinulle teidän liittonne kestämisen kynnyskysymys. Sitten katso, onko hän valmis muuttamaan tapojaan. Voi olla, että hän rakastaa sinua kaikesta huolimatta niin paljon, että sen tekee. Jos niin ei käy, hän ikävä kyllä on varsin epäempaattinen ihminen, joka elää parisuhteessa niin kuin hänestä tuntuu parhaalta eikä anna sinulle, mitä sinä tarvitset. Silloin on parasta lähteä, sillä elämä on tosiaan tässä ja nyt. Voimia ja onnea!
Kirjoituksesi oli todella koskettava, sillä olen nähnyt tuon tilanteen kahteen kertaan: ensin lapsuudenkodissani ja sitten omassa avoliitossani. Tietysti tietämättä kaikkea, on mahdotonta täysin käsittää tilannetta ja neuvojen antaminen on vain neuvojen antamista, jokainen tekee päätöksensä itse (kuten sinä erittäin fiksun tuntuisena naisena olet tietysti koko ajan ajatellutkin!). Eli vaikka kirjoitan nyt todella painokkaasti, niin en luule kaikkea käsittäväni tai yritä sinua alentuvasti ohjailla.
Isäni oli hyvin samantapainen kuin miehesi. Hän teki pitkää päivää, matkusteli paljon ja perusti vielä viisikymppisenä oman firmansa. Äiti hoiti täysin kodin ja lapset eikä hänellä kovin paljon ollut seuraa isästä, joka tuli myöhään kotiin ja uppoutui sitten päivän lehtiin. Kun äiti meni töihin isän firmaan, hän hoiti pitkistä päivistään huolimatta kodin täysin yksin. Puheissa välkkyi tuolloin aikainen eläkkeellejääminen, josta ainakin äiti unelmoi. ""Sitten muutetaan maalle ja on aikaa olla yhdessä.""
Tämä toteutuikin, vanhempani ostivat hulppean maalaistalon, äitini lopetti työnteon ja isäkin teki osa-aikahommia parissa firmassa. Mutta elämä ei ollutkaan yhtä auvoa. Isäni oli niin työorientoitunut ihminen, että hän koki itsensä tarpeettomaksi, kun ei enää saanut päteä töissä. Hän oli koko ikänsä kuullut olevansa bisnesnero ja työ oli ilmeisesti ollut hänelle aikamoista huumetta. Vaimostaan ja lapsistaan hän ei ollut osannut ikinä iloita ja nyt, kun hänellä olisi ollut heille aikaa, paljastui, että ei hän sitä aikaa ollut ikinä kaivannutkaan. Rakastan isääni ja olen pahoillani siitä, että hän on niin masentunut. Mutta olen pahoillani myös äitini puolesta, joka vuosikymmeniä ajatteli, että kun tämän työpuristuksen kestää, niin sitten on joskus aikaa olla yhdessä. Luin Birgitan kirjoituksen ja haluan sanoa, että aina ei todellakaan käy niin, että kun työnarkomaani mies jää eläkkeelle, niin yhtäkkiä hänestä tulee ihmisläheinen.
Mies, joka panee noin paljon painoa työlle (ainakin minun mielestäni elämän tärkein asia on läheiset ihmiset ja toivon löytäväni miehen, joka ajattelee samoin!!!) ja töidenkin jälkeen hakeutuu yksinäisyyteen, ei välttämättä todellakaan kaipaa sitä toisen ihmisen läheisyyttä siinä määrin kuin sinä, Maija, tunnut sitä kaipaavan. Eli ikävä kyllä on mahdollista, että te yksinkertaisesti haluatte elämältä kovin erilaisia asioita. Ilmeisesti silloin, kun lapset ovat vielä kotona, sitä läheisyyden kaipuuta saa täytettyä heidän kanssaan (Ainakin äidilläni oli tällainen tilanne.) Myös minä kaipaan lämmintä, avointa miestä, joka mielellään viettää aikaa kanssani. Ei sen puutteessa auta, että käy jatkuvasti harrastuksissa. Minusta ei lainkaan kuulostanut, että sinulla ei olisi oma elämä ihan 'hanskassa', vaan että yksinkertaisesti kaipaisit elämänkumppania, jolta saa lämpöä ja läheisyyttä.
Olin itse avoliitossa, jossa mies kyllä teki aika lyhyttä päivää (virkamies), mutta ei kaivannut yhtään läheisyyttä. Kotona hän remontoi ja istui tietokoneella jatkuvasti. Ei hän mikään paha mies ollut, mutta läheisyyden ja kommunikoinnin tarpeemme eivät kohdanneet. Surullisena jouduin sen toteamaan ja lähtemään liitosta.
Hyvä Maija! Voi kun toivon, että miehesi tajuaisi, mikä rikkaus läheisyydessä on! Eikä tietysti ole helppoa lähteä liitosta, joka on kestänyt pitkään. Mutta elämä on tässä ja nyt. Jos sinusta tuntuu, että kärsit läheisyyden ja hellyyden puutteesta, niin tee asialle jotakin, älä jää odottamaan, että kyllä asiat muuttuvat, niinkuin äitini teki. Puhu miehesi kanssa todella selkeästi, mistä on kyse. Niin selkeästi, että hän tajuaa, että tämä on sinulle teidän liittonne kestämisen kynnyskysymys. Sitten katso, onko hän valmis muuttamaan tapojaan. Voi olla, että hän rakastaa sinua kaikesta huolimatta niin paljon, että sen tekee. Jos niin ei käy, hän ikävä kyllä on varsin epäempaattinen ihminen, joka elää parisuhteessa niin kuin hänestä tuntuu parhaalta eikä anna sinulle, mitä sinä tarvitset. Silloin on parasta lähteä, sillä elämä on tosiaan tässä ja nyt. Voimia ja onnea!
J
Juuso
Vieras
Sorry, enhän minä sinunlaisiasi luxusyli-ihmisiä tarkoitakaan. Eihän tällainen reppana voikaan ymmärtää sitä ettei teitä koske sen paremmin lait kuin muutkaan rahvaan elämää koskevat asiat. Sinä saat minun puolestani pitää kulissejasi pystyssä ja pettää ukkoasi ja itseäsi aivan niin paljon kuin haluat. Rahahan on ainoa sinulle mitään merkitsevä todellinen arvo.
J
Juusolle
Vieras
En käytä siis nimimerkkiäni, koska se herättää ärtymystä 
Vaihdan sen vaikkapa Kalaksi, joka on horoskooppini.
Älä nyt turhaan nokkaasi ota. Kuka on puhunut pettämisestä? En minä ole pettänyt miestäni kertaakaan, eikä ole aikomustakaan. Mitähän ne meidän kulissit ovat? Näytetään ulospäin, että kaikki on hyvin? No, mitä muutakaan voi näyttää, kun kerran kaikki on hyvin? Minä olen harvinaisen tyytyväinen elämääni, eikä mieskään ole valittanut.
Raha ei ole itseisarvo, mutta jokainen varmasti myöntää, että kyllähän se elämää helpottaa. Itse olen tavannut mieheni jo koulutyttönä, olemme viettäneet köyhää opiskelijaelämää (siiis rahallisesti, ei muuten), perustaneet perheen ja eläneet kädestä suuhun. Kaikki rikkaus sun muu on sitten tullut iän ja kokemuksen karttuessa. Joten rahaan en ole rakastunut, se vain on tullut iän ja uran myötä osaksi tätä elämää.
Sitä minä en vaan käsitä, etteikö sinun ja joidenkin muiden mielestä tällaisesta elämästä saisi nauttia? Pitäisikö minun nyt heittää rakastamani mies romukoppaan vain sen vuoksi, että meillä sattuu menemään hyvin ja molemmat olemme sopeutuneet hyvin tällaiseen elämänmuotoon? Minä rakastan miestäni täysillä sen liikenevän ajan, mitä häneltä uransa myötä jää. Ja koska olen sopeutunut tällaiseen elämään, en varmasti kestäisi sitä, että mies tulisi, kuten sanoin, joka päivä viideltä kotiin. Minä nautin elämän yllätyksellisyydestä muutenkin; minulla on ihan riittävästi tekemistä vaikka hän tulee kotiin vasta seitsemän-kahdeksan aikaan tai on matkoilla. Pitkille matkoille pyrin yleensä lähtemään mukaan.
P.s. Samat lait ne kaikkia ihmisiä koskee.
Vaihdan sen vaikkapa Kalaksi, joka on horoskooppini.Älä nyt turhaan nokkaasi ota. Kuka on puhunut pettämisestä? En minä ole pettänyt miestäni kertaakaan, eikä ole aikomustakaan. Mitähän ne meidän kulissit ovat? Näytetään ulospäin, että kaikki on hyvin? No, mitä muutakaan voi näyttää, kun kerran kaikki on hyvin? Minä olen harvinaisen tyytyväinen elämääni, eikä mieskään ole valittanut.
Raha ei ole itseisarvo, mutta jokainen varmasti myöntää, että kyllähän se elämää helpottaa. Itse olen tavannut mieheni jo koulutyttönä, olemme viettäneet köyhää opiskelijaelämää (siiis rahallisesti, ei muuten), perustaneet perheen ja eläneet kädestä suuhun. Kaikki rikkaus sun muu on sitten tullut iän ja kokemuksen karttuessa. Joten rahaan en ole rakastunut, se vain on tullut iän ja uran myötä osaksi tätä elämää.
Sitä minä en vaan käsitä, etteikö sinun ja joidenkin muiden mielestä tällaisesta elämästä saisi nauttia? Pitäisikö minun nyt heittää rakastamani mies romukoppaan vain sen vuoksi, että meillä sattuu menemään hyvin ja molemmat olemme sopeutuneet hyvin tällaiseen elämänmuotoon? Minä rakastan miestäni täysillä sen liikenevän ajan, mitä häneltä uransa myötä jää. Ja koska olen sopeutunut tällaiseen elämään, en varmasti kestäisi sitä, että mies tulisi, kuten sanoin, joka päivä viideltä kotiin. Minä nautin elämän yllätyksellisyydestä muutenkin; minulla on ihan riittävästi tekemistä vaikka hän tulee kotiin vasta seitsemän-kahdeksan aikaan tai on matkoilla. Pitkille matkoille pyrin yleensä lähtemään mukaan.
P.s. Samat lait ne kaikkia ihmisiä koskee.
M
Mies
Vieras
Tunnut olevan ihana koti-ihminen, joka kaipaa sylissä
pitämistä ja hellyyttä, juuri sen vuoksi ota ero ja hae
parempi puoliso, sellainen joka arvostaa kunnon parisuh-
detta. Itse erosin kun läheisyyttä ei enää ollut, nyt elän
uudessa suhteessa ja jätän ylimääräiset työt tekemättä
aina kun puoliso on kotona, annan hänelle kaikkea mitä
nainen voi toivoa ja hän on erittäin tyytyväinen niinkuin
minäkin.
pitämistä ja hellyyttä, juuri sen vuoksi ota ero ja hae
parempi puoliso, sellainen joka arvostaa kunnon parisuh-
detta. Itse erosin kun läheisyyttä ei enää ollut, nyt elän
uudessa suhteessa ja jätän ylimääräiset työt tekemättä
aina kun puoliso on kotona, annan hänelle kaikkea mitä
nainen voi toivoa ja hän on erittäin tyytyväinen niinkuin
minäkin.
O
Orvokki
Vieras
Miehesi pettää sinua 100% varmasti! Ja on siksi aina iloinen ja onnellinen, kun tulee töistä, koska ottaa kaiken ilon irti rakastajattarestaan ja sinusta taas piikana ja kodin hengettärenä!