Eloveenojen 2007 isot kesäkuumassut:)

Voimia sinulle :hug:

Kiitän joka päivä siitä,että vaikka raskaalta tuntuukin välillä kolmen pienen kanssa täällä ykisn kaikki hoitaa ja että voikumpasaisikinvainnukkua-ajatukset jylläävät välillä,olen kuitenkin jotakuisesas kunnossa ja täydessä vauhdissa vielä.Meidän perheelle olisi aika katastrofi kaiken kaikkiaan jos joutuisin vuodelepoon kovin pitkäksi aikaa.

Koitahan ottaa kuitenkin rauhallisesti,että vauva saisi hetken vielä kehittyä massussasi.Meidän kolmas tuli viikolla 35+6 maailmaan ja kaikki oli ihan normaalisti hyvin.Että jos vielä parikin viikkoa jaksat maata....


:heart:

Kassu ja Alma
 
Noppis
Vaihdoin nimimerkkini Nöyhtänavasta Noppikseksi, koska se on nimimerkki joka minulla on tuolla ekan sivun listassa. Silloin siis yleensä käytin tuota Noppis-nimeä koska en jaksanut kirjautua. Eli siis Nöyhtänapa = Noppis ja Noppis on se nimimerkki jota nyt käytän. Ajattelin vain ilmoittaa, jos joku on ihmetellyt, että kuka hiton Nöyhtänapa. :xmas:

No joo, eipä taida tänne kuulua paljoa uutta. Vauvanvaatteita on pesty kun äippäpakkaus tuli tällä viikolla. :heart: Juhannuksena meinaamme ottaa ihan vaan rauhallisesti, emme lähde kaupungista paitsi käymme viettämässä vähän kesäpäivää Porvoossa koska emme ole siellä koskaan olleet ja se on kuulemma kaunis paikka.

Hyvää juhannusta kaikille!

Noppis rv 33+6 (tai jotain sinne päin)
 
zamppa
Neuvolakuulumisia...
syke 125
hb 122
paineet 104/56
painoa +0,087g/vko
rt
sf 30,5cm

Supistelee nykyään jatkuvasti, ihan sama mitä tekee. Neuvolassa sanoikin että mikäli haittaa töitä niin pääsen saikulle vaikka ensi viikolla jos niin haluan. Katsotaan nyt, kuitenkin 3 vapaapäivää tulossa Ahvenanmaan auringossa (toivottavasti) että jos se siitä helpottuis.
Äitiyspäivärahan päätös tuli eilen ja ilmoitus pakkauksen noudosta tuli tänään. Illalla pääsee vielä hypistelemään uusia tavaroita :p a huomenna sitten viideltä ylös ja kohti turkua ja ahvenanmaata.

Hauskaa juhannusta kaikille!

zamppa 32+1
 
Kiitos ihanasta viestistäsi! :) Se tässä eniten pelottaa ja mietityttää, että miten sitten vauva selviäisi kaikesta jos hän päättäisi syntyä jo nyt.. vaikka hyvät mahdollisuudethan pikkuisella on! Mutta ainahan sitä toivoo, että saisi vauvan heti synnytyksessä rinnalle ja ettei pikkuinen joutuisi mihinkään teholle.

Sitä mieheni kanssa mietimme, että olemme kyllä siten hyvässä "asemassa" kun meillä ei ole muita lapsia eikä edes lemmikeitä, joten saan täysin keskittyä lepäilyyn. Ja mies vielä hoitaa kotona kaiken, joten todellakin saan vain levätä. :)

Hyvää juhannusta kaikille!! :flower:
 
Pitää nyt vähän kirijootella tännekki ku kerranki aikaa on. Esikoonen lähti isänsä kans autoja rakentelemaan ja meikälääsen pitääs siivoolla. Sunnuntaina sitte pitääski pitää likan 3-vee synttärit.
Juhannuski menöö siis ihan kotona siivoilles ja leipoes. Tosin huomenna ja lauantaina pitäis raahautua aamuksi töihin, mutta eikö se tästä.
Sijaasuuksiaki oon luvannu teherä enää ens viikon, sitte likka jää pois hoirosta. Ja kieltämättä ittelläki alakaa olemaan olo välillä semmonen, että tekis vaan mieli maata ja ihimetellä.
Jää kyllä makaamisekki vähääselle jos kaikki menöö suunnitelmien mukaan. Heinäkuun lopus ois tällä tietoa vielä muutto eres. Mutta moon aivan tohkeissani että pääsen pemistämään kaikki kaapit ja saan heittää taas ylimäärääset kamat pois. Saa sitte vauvanki sängyn koota vasta seuraavaan kämppään. Vaatteet kyllä ajattelin pestä ja silitellä juhannuksen jäläkeen ku ei ikänä tierä vaikka vaavi päättääs syntyä ennen muuttoa niin ompa sitte eres vaatteet valmiina odottamas.
Tiistaina nyt sitten onki käynti äitipolilla. Maha kasvaa sitä mallia että lääkäri kattoi parhaaksi laittaa lähetteen sairaalaan jo nyt, varsinki ku sokeritki paastoarvon osalta on koholla. Pääseepä kattelemaan vähä mahan sisään ja kuulemaan painoarviota. Tuun sitten kertoilemaan mitä lääkäri sano.

Mutta rauhalliset ja aurinkoiset juhannukset jokaaselle!
=)

Bubble 31+4
 
AnQ
Moikkis pitkästä aikaa! Mie oon tuolla taustaillut ja lueskellut vaan, kun miulla oo ollut mitään erikoisempaa asiaa :) Kaikki on mennyt ok, ja vielä jaksaa melkein entiseen malliin painella.

Yksi kysymys tuli vaan mieleen; tuntuu että masu joskus "naksuu", onko kukaan huomannut vastaavaa? Mietin, että mistä hitosta pieni, vaimea naksahdus aina välillä tulee, kun kuuluu esim. istuessa ihan paikoillaan. Voiko se oikeesti tulla mahasta, oon jo vakuuttunu et vauvalla luut katkeilee tai jotain :ashamed: Kuulostaa taas miun hysteeriseltä utelulta, mut hitto että vaivaa |O Kai tähänkin joku järkevä selitys löytyy :D

Nyt vielä saunomaan ja rauhottumaan, hyvää Juhannusta kaikille!

AnQ ja Myys 30+2
 
Itse huomaan joskus samaa naksumista mitä sinäkin ilmeisesti tarkoitat.... En usko että se mitään luitten katkeamista tarkoittaa :whistle: Kait silläkin joku tarkoitus on?

Täällä on alettu kärsimään ala mahan poltteluista!!! Elikkäs supistuksista!!! Ei niitä paljon tule mutta sen verran että ne huomaa kyllä selvästi ja tietää että tässä aletaan valmistautua synnytykseen!!!

Ajattelin pakata sairaala kassit ensi viikolla valmiiksi niin ei tarvitse sitäkään enään murehtia!! Jos vaikka se muuttokin tulisi tässä välissä sinne uuteen taloon :) Vauvan huoneen valmistus on minulla lopahtanut kokonaan nyt odotan vain tietoa päästäänkö muuttamaan vai ei ja laitanko enään tähän kotiin vauvan huonetta?
Mutta se selvinnee ensi viikolla!!!

Bebes & Tytsy 31+1 :heart:
 
Bebes onnittelut tulevasta uudesta asunnosta ;) Vaikka kaupat eivät ole selvät niin kyllä se taitaa teidän koti olla! Mieletöntä nähdä paikkakuntien hintojen ero. Espoossa tuollaisesta unelmasta saisi maksaa 400 000-500 000 tai paljon enemmän. Eli asutaan kerrostalossa ja haaveillaan lottovoitosta.

Kassulle kiitokset listan päivittämisestä! Olet todella reipas!

Pulttikselle onnittelut syyskuunjohdosta! Ihania häiden suunnitteluaikoja!


Hankinnoista: Suunnilleen kaikki hankinnat ovat jo tehty. Jokaisella Prisman kauppareissulla olen ostanut jotain pientä (talkkia, peppupyyhkeitä...) joten lähes kaikki alkaa olemaan kunnossa. Vaunut ovat rahavajeen takia vielä ostamatta, aijotaan ostaa Brion Happyt mustana. Mulla on tänään synttärit 29v ja sain porukoilta lahjaksi rahaa vaunuihin ja Cragon MATKARATTAAT. Pikkasen synttärilahjat ovat kallistuneet vauvan tulemisen myötä. :ashamed: KAverini on farmaseutti niin hän lupasi ostaa apteekista hillittömän kasan kaikkea tuiki tarpeellista.

Sairaalakassi: En ole vielä edes miettinyt sen pakkaamista. Kävin eilen katsomassa imetysliivejä mutten vielä ostanut mitään. Kannattaako ostaa nyt sopivan kokoiset vain jo nyt kasvunvaraa? Uusi kamera on ostettu niin se pitäisi ainakin pakata mukaan!

Kummeista on ollut paljon puhetta. Meille taitaa tulla 4 kummia. Musta se on aika paljon, mutta on 2 kaveria ketkä ehdottomasti halutaan kummeiksi. Toiset 2 tulevat uskonnon mukaan kun vauvasta tulee ortodoksi ja ainoita ortodokseja joita tunnetaan on veljeni niin hän ja sitten kaupan päälle tulee hänen vaimonsa.

Häävaatteista:
Mennään kesäkuun viimeisenä lauantaina häihin ja metsästin 3 päivää häämekkoa itselleni. Halosella alkoi alet torstaina ja löysin sieltä tosi kivan kotelomekkotyyppisen mustavalkoisen mekon. Ennen tuota olin kokeillut varmaan 100 eri mekkoa... Olen normaalisti kokoa 38 ja nyt ostin koon 44 . Äitini saa sitten syksyllä siitä kivan mekon :LOL:

Neuvolakuulumisia:
sf 30cm
Hb 139 (ikinä ei ole ollut noin hyvä)
painoa 850g/viikkoa, nyt täytyy tarkkailla mitä syö
Vauva kääntynyt kyljelleen!!!
Pissa ok
Sokeri 4.7
eli kaikki kunnossa!

Oikein hyvää Jussia kaikille!!
t.Soippa ja Pinkkari 32+4
 
Eipä ihmeepiä täällä suunnassa. Kotosalla tulee juhannus vietettyä.. Kohta saiskin laittaa lihan marinoitumaan niin ehtii maustua illaksi :p
Kauhea väsymys on koko ajan päällä. Toivottavasti esikoinen antais nukkua pienet päiväunet ja nukkuis neiti itsekin!! Oltais sitten illalla kaikki hyvllä tuulella. =)

Naksumisesta, luulenpa että kyseessä on vauvan hikka. Ainakin mun masuvauvalla on nykysin monta kertaa päivässä hikka ja sehän on aika normaalia :)

Elomassuille hyvät jussit!

Lillielli 31+
 
Sain haulla tämän ketjun tulosten joukkoon... Hain munuaisaltaista kirjoituksia, onko joillakin tämän pinon odottajan vauvalla todettu niden laajentumaa..? En viitsi kaikki kymmeniä sivuja alkaa läpi lukemaan... Yks.viestillä, iso kiitos :flower:
 
Täälläkin vietetään Jussia kotona! Ei jaksaisi edes lähteä minnekään :whistle: Nyt kun saan muutaman pakotetun vapaa päivän lastenkanssa niin haluan olla ne ihan tässä kotona!!! :)

Kassu Sinua minun on myös pitänyt kiittää päivityksistä :heart: Itse en myöskään pystyisi / jaksaisi!!! :ashamed: Hyvin olet pitänyt tiedot ajan tasalla!!!

Soippa On kyllä aika edullinen täälläkin suunnalla tuo talo!! Sen takia tuleekin pika kaupat jos on tullakseen!!!
Unelmana on aina ollut oma talo ja iso piha!!! :)
Saa lapset telmiä ihan rauhassa!! Ei tarvitse niin sanotusti ajatella naapureita!!!

Pulttis Täältäkin onnea :heart:

Vauvamaha Meillä myös poika syntyi vk 35!! Ja silloin pelotti todella että miten tässä käy! Miten voin hoitaa jotakin niin pientä!!!
No mutta loppu hyvin kaikki hyvin poika oli syntyessään ihan terve! Ei joutunut muuta kuin valo hoitoon kolmen päivän ikäisenä!!!
Ja oli syntyessään 2700g eli ei lueteltu edes keskoseksi!!!
Mutta nyt kun olen katsonut kuvia niin on ollut todella pieni!! :heart:

Bebes & Tytsy 31+2 :heart:
 
Minäkin taas pitkästä aikaa netin ääressä..

AnQ Mullakin naksuu välillä masussa. Olen myöskin ihmetellyt mitä ihmettä se mahtaa olla =)

Kummeista Ollaan pyydetty yhtä ja kaksi on vielä pyytämättä. Tiedetään kyllä jo, ketä aiotaan kysellä.

Maidosta Olisi ehkä jo syytä alkaa käyttämään liivin suojia ainakin yöaikaan, kun yökkärit ja lakanat on ihan läikillä. En vaan tykkää nukkua rintaliiveissä, joten siksi annan vaan maidon valua..

Hankinnoista Me ollaan lopultakin saatu aikaiseksi ostella vauvalle vähän tavaroita. Nyt siis löytyy kantoliinan ja vaunujen lisäksi myös turvakaukalo, pinnasänky ja jumppamatto. Joitain lakanoita, leluja ja villavaatteita ollaan myös saatu sukulaisilta. Kunhan tässä nyt kuun vaihteessa muutetaan uuteen kotiin, niin pitää sitten alkaa pesemään tavaraa ja laittamaan paikoilleen. Harsoja kun vielä hommaisi ja ehkä muutamia vaatteita vauvalle, niin sitten alkaakin kaikki olla jo kunnossa. Itselle pitäisi ostaa imetysliivit.

Mahan muodosta Lähiaikoina olen alkanut saada paljon kommentteja siitä, miten on tyttömaha. Minusta on kyllä koko ajan alkanut tuntua vahvemmin ja vahvemmin siltä, että poika tulisi. Saa nyt sitten nähdä.

Meillä on ensimmäinen synnytysvalmennuskerta maanantaina. Onneksi mies sai vaihdettua työvuoroja ja pääsee mukaan. Tajusinkin juuri pari päivää sitten, etten ole mitenkään miettinyt koko synnystystä vielä. Ymmärrän kyllä, etten tule aina olemaan raskaana ja että vauva syntyy elokussa, mutta itse synnytystä en ollut ajatellut yhtään. Nyt alkoi hirvittää jo ajatus synnytysvalmennuksestakin, kun pitää mennä sairaalaan. En ole oman syntymäni lisäksi käynyt sairaalassa kuin kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla katsomassa siskon poikia niiden synnyttyä. No, ehkä sitä synnytystä ei kannatakaan turhan paljon etukäteen miettiä, niin ei ala pelottamaan... :ashamed:

Hemu
 
Naksumisesta: Täällä jossain arkistoissa on keskustelua tuosta naksumisesta ja miunki mahassa sitä joskus kuuluu :D
Imetysliivithän kannnattas jonku säännön mukaan ostaa vasta viikolla 36 ja niihin vielä kasvunvara varata..Ajattelin käydä stockmannilla kahtelemassa liivejä kun sieltä saa aina niin hyvää opastusta (Oulussa ainaki) =)

Tiistain neuvolassa neuvolatäti sano että enää ei sais kotona yksin olla ja juhannus ois hyvä pysyä jo sairaalan läheisyydessä joten siis juhannusreissu peruuntui tuonne 150km päähän sitte..

milana ja ötti 34+0 (!)

Tuntuuko teillä muuten että vauva on ihan siinä pinnassa mahassa ettei siinä oo ku pari-kolme milliä ihoa ym välissä..?? Tuntuu koko ajan että sillä ei oo mitään suojaa siinä :/ Onneksi pää on jo siellä missä pitääki..eli RT.
 
Neuvolassa kävin keskiviikkona ja jälleen kuului vaavin sydänäänet niin oudosti mut kun aikansa kaksi terveydenhoitajaa kuunteli niin löytyi ne hyvätkin äänet, meinas mennä sit hermo itelläkin.Nyt sitten tässä oon miettinyt joko pikkuisella ei olekkaan kaikki hyvin. Normaalit on liikkeet, hikkailee ja reagoi siskon ääniin ja valoon. Ä-polille en jaksa taas lähteä kun viime viikolla kävin ja kaikki oli niin kuin olla piti.No yritän olla hermoilematta.
Painoa tullut viikossa 343g
RR 116/70
Sf 29
tarjonta viisto ja liikkeet++, syke +
Seuraavan ajan otin heinäkuun alkuun, en halua juosta siellä joka viikko, ja oma terkka saapuukin jo sit lomilta. :|

Imetysliivit ostin Helsingistä Bebes:ltä ihanan ohkaiset kun tuota lämmintä riittää elokuussakin ja liivinsuojien kera voi olla tukalaa muutoinkin.Löysin sieltä muuten ihan kivan imetysajan mekonkin. Sairaalakassin pakkasin valmiiksi. Laitoin sinne omat ja vaavin vaatteet ja kaiken mitä tarvitsen kun ei oikein ole luottamista miesväkeen että osaisivat sit tuoda tarpeellisen sairaalaan.

Mulla tuntuu muuten ihan vaavi olevan nahassa kiinni mut on siinä välissä lapsivesi suojaamassa. Silittelen masua jatkuvasti ja tyttäreni 2v 11kk pussailee,halailee ja juttelee Pikku-Oskarille.Mut osaa kyllä muksaista takaisin masua jos seillä pikku jalka heilahtaa, sanoo Pikku-Oskarin olevan tyhmä.

Jaha lastenohjelmat loppuu tältä illalta jote pitää lähteä touhuamaan neidin kanssa.Vietämme juhannusta kaksin kotona, isukki lähti mökkeileen sukulaistensa kanssa ja kun en viitsinyt toisten örveltämistä lähteä katsomaan niin meneehän tää kivemmin näin.Ihanaa omaa rauhaa. RAUHALLISTA JUHANNUSTA KAIKILLE! :flower:
 
Täällä kotona olla pollottelen yksikseni jo toista iltaa. Mies on kavereiden kanssa jossain juhlimassa. Ihan kivaa vain olla itsekseen, katto tv:tä ja tietty surffailla netissä. :D

Mahan naksumisesta...Mulla ei oo kyllä ollut mitään sellaista. Ja joku kirjoittikin sen olevan hikka. Ei meän asukilla ole ainakaan vielä ollut. :)

Imetysliivejä olen minäkin miettinyt jo valmiiksi. Mutta, mihinkään tulokseen en ole päätynyt. Ehkä ostan vasta ihan synnytyksen lähestyessä.

Sairaalakassi on myöshyörinyt ja pyörinyt mielessä. Pakkaan sen sitten lähempänä, mutta vielä en ole ajatellut mitä sinne laitan. Pakko se on valmiiksi pakata, koska miehen pakkaukseen en ainaskaan luota. Sieltä voi pian löytyä mitä vaan. =) :LOL:

Mulle tulee kohta paniikki kaikkien hankintojen kanssa!! Meillä on vasta pinnasänky ja pari vauvan vaatetta. APUA! :eek: :whistle: Vielä se kiire tulee niiden kanssa. Meillä vaan on tässä talon remppa kesken, joten vauvan huone on vasta kuvitelmissa. Siksi ehkä hankinnat hieman jäänyt. :/

Mut nyt tämä mamma painuu soffalle peiton alle nauttimaan erilaisesta juhannuksesta. :D =) Voikaahan hyvin!! :heart:

May ja Valtsu 29+6
(huh! 30 vkoa tulee täyteen! :eek: Aika on kyllä mennyt hurjaa vauhtia!!)
 
Kassu:hienosti oot jaksanut listaa päivittää minunkin mielestäni :flower:

Oma olo:loistava,ihan silloin tällöin supistaa,mut masu ei ahdista ja kaikki on hyvin.Pikkuinen on yhä perätilassa,saa nähdä miten päin asettuu lopulta,oli jo pitkään rt,muutamia päiviä oli poikittain ja sit kääntyi takaisin perätilaan.

Hyvää Juhannusta tulin toivottelemaan kaikille :heart:

Me lähdetään katsoon lasten ja isännän kans juhannuskokkoa =)

A-Mam ja Lahja rv 34+0 :heart:
 
Päivällä tuli syötyä grilli-evästä koko yön edestä ja nyt on olotila sen mukainen. No jospas tämä tästä helpottais aamuun mennessä niin vois heti jatkaa grillaamista ku kotia pääsee.

La lähestyy, enää 2kk ja toivottavasti vekara kerrankin tulis ennen eräpäivää, aikaisemmat ku on menneet yliajalle. Eniten mua taitaa ahistaa ne neuvolassa ravaamiset sitten ku loppu lähestyy. Nyt olen selvinnyt neljällä käynnillä tähän asti. Viimeks yritin kysellä että olikos vesirokosta jotain vaaraa tulokkaalle, jos muhun nyt iskis, ku en ole itte sitä sairastanut (kaikkea tulee mieleen ku on pieniä naperoita kotona). No, täti klikkailee koneelta sivuja auki ja sanoo että täällä on rasti ruudussa, olet sairastanut... Ei auttanut sanomiset että en ole. Ja se vesirokko-kysymys jäi ilman vastausta, ku enhän minä semmoisella tiedolla mitään tee, ku rasti on ruudussa. Jostain kumman syystä se täti ei kuuntele pätkääkään mitä sille sanoo tai on sanomatta. Ja sitten se taas takertui niihin käyriin. Tältä varalta mä olen aina ne edeliset äippäkortit pitäny mukana, ku muistakin naperoista näillä viikoilla on käyrät (sf-mitta) kääntyny vaakasuoraan. Ja vaikka sillä oli ne kolme korttia siinä nenän edessä samanlaisine käyrineen niin ei millään meinannut uskoa että kyllä sieltä voi yli 4kg napero aikanaan syntyä... tarkisteli koneeltaan ja papereistaan että miten se nyt on mahdollista, jotain nyt kuitenkin täytyy olla pielessä. Mutta siis naperolla oli kaikki hyvin. Ja niin mullakin, mitä nyt edelleen liitokset on kipeinä.

Kummeista ei ole vielä harmainta aavistustakaan, sairaalakassia en ole pakannut enkä muutenkaan laittanut tulokkaalle mitään valmiiksi. Kaikki on kyllä kotona tallessa edellisten jäljiltä, että kaupasta asti ei tarvitse kuin vaippoja ja liivinsuojuksia käydä hakemassa. Ja joo, se turvakaukalohan tuli kyllä jo eteenpäin annettua eli semmoinen pitäis tosiaan hommata, että pääsee synnäriltä kotia.

Ja en tiedä mikä sairaala-kammo mulle on iskeny, edelleen olen sitä mieltä että mä haluan poliklinikka-synnytyksen. Vaikka kaikki on yrittäny takoa mulle päähän että kotona pyörii kolme pientä jo ennestään, pitäis levätä sairaalassa ainaki yks yö... mutta kun en halua, mä haluan pian kotia perheeni luo.

Ja meinaa unohtua: Hauskaa juhannusta kaikille elomassuille.
 
Tiedätkö saako joka paikassa nk.poliklikiinnasynnytystä ja onko siihen jotain edellytyksiä/esteitä???Meinaan kun meilläkin noita Äitiä tarvitsevia on kotona....Itse kyllä oikeasti haluaisin muutaman yön nuuskutella vain vauvaa ja levätä sairaalassa (meillä on ihana pieni kodinomainen synnäri) mutta jos kotona mua tarvitaan enemän niin,....

Aurinkoa Juhannuspäivään!


Kassu ja Alma
 
On meitä makoilijoita jokunen tainnu olla täällä. minäki oon välillä käyny ite ilmottautuu mutta ennemmi lueskellu.

Oon makoillu vajaa 25 viikosta, 26 viikon jälkeen ihan vaan petissä ja välillä sairaalassa. viimeksi pääsin sairaalasta kotiin pari viikkoa sitten kun viikkoja oli 31, silloin lekuri sanoi ettei ole enää "hätää" et sillon oli tosihätä ku eka kerran tulin..

se onki rauhottanu mieltä eikä nyt viikolla 33 tunnu enää nii pelottavalta, vaikka syntyiski nyt. viikko vielä ja saan alkaa opetella taas käveleen :kieh: , no joo, nyt oon saanu pikkuse liikehtiä ja oon kyllä nauttinu, vaikkei paljo jaksakkaa kahen kk.n makaamisen jälkeen.

meillä on reilu 1 vee poika joka joutu mennä hoitoon ennen isukin kesäloman alkua ku olin sairaalassa enkä kotona ollessakaa voinu mitää tehdä, mutta kaikki on loppuperin sujunu hyvin. vaikka aluksi oli tietenki huoli suurimmillaan.

minäkään en oo uhrannu ajatustakaa vauvan vermeitten laittamiselle, ne kyllä ehtii, jos vauva syntyy ennen aikojaan ja kaikki hyvin menee niin joutuu kuitenki olla sairaalas pitkään. ehtii vaikka sitte laittaa tavarat.

Koitaha jaksella, kyllä se aika kuluu ja toiv kaikki menee hyvin :heart:

Hyvää Juhannusta kaikkeille :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kassu:
Tiedätkö saako joka paikassa nk.poliklikiinnasynnytystä ja onko siihen jotain edellytyksiä/esteitä???Meinaan kun meilläkin noita Äitiä tarvitsevia on kotona....Itse kyllä oikeasti haluaisin muutaman yön nuuskutella vain vauvaa ja levätä sairaalassa (meillä on ihana pieni kodinomainen synnäri) mutta jos kotona mua tarvitaan enemän niin,....

Aurinkoa Juhannuspäivään!


Kassu ja Alma


Mää mukamas vastasin mutta viesti katos johonkin. Eli uusi yritys. Mä en ole ainakaan kuullut että jostain synnäriltä eivät suostuisi nopeeseen kotiutukseen. Edellytyksenä ei ole muuta kuin että ei ole eka napero jonka on maailmaan puskenut ja vaavin ja äiskän vointi on hyvä. Mun kolmonen synty Hämeenlinnassa aamulla 9 aikaan ja illalla oltiin jo kotisohvalla köllimässä ja salkkareita katsomassa. Synnytyksen aikana sain ilokaasua, spinaalin ja jotain muutakin eli ei tartte mitenkään luomuna synnytellä ja hymy huulilla väittää ettei satu yhtään... Olikohan siinä aikarajana 6h ja sen jälkeen lastenlääkäri tarkistaa ja jos kaikki on kunnossa saapi lähtee kotia. Se calmet? rokote piti silloin -05 hakee kolmen päivän ikäisenä, mutta kuulemma nykyisin sitä ei enää anneta, joten en tiijä tartteeko siellä sitten sitä ylimääräistä reissua tehdä.



 
Hyvää Juhannusta kaikille!

Tässä vain pikaisesti kirjoittelen, kun minulla on ollut viime aikoina ihan kummallista kipua oikealla alhaalla mahassa. Se juilii sieltä oikealla alaselkään. Viime yö oli ihan tuskaisa ja aamulla se sitten onneksi helpotti kun meni vähän ulos kävelemään. Nyt sitten kun ilta taas koitti, sama kipu alkoi. Tämä on ihan kamalaa kun ei tiedä mitä se on ja jos se onkin vakavaa... ja sitten kun eihän tämä mitään suppareitakaan voi olla kun se on vain oikealla puolella?!?

Viime yön olin mökillä, siellä ei ole minkäänlaista kenttää puhelimeen ja minä olin ainut ajokuntoinen, mietin silloin että voi jos tämä on sitä itseään, niin joudun itse ajamaan jonkun matkaa ennenkuin saan soitettua apua ja kivut olivat ihan kamalat. Nyt mietin että jos kipu on samanlainen ensi yönä, lähdenkö käymään TK:ssa vai soitanko synnärille. Isäntä lähtee huomenaamulla kukonlaulun aikaan työreissulle viikoksi ja jään muksujen kanssa kolmestaan, joten ei ole edes lapsenlikkaa lähellä jos yöllä vaikka lähtö tulee...

Olen ihan hermoissani täällä, mutta kaipa se tästä :/

Hermostunut Seriina ja masuasukki 31+3
 
Jos oikein mietityttää, niin soita synnärille! Siellä ne kyllä tietää ja osaa neuvoa mitä kannattaa tehdä. Näillä viikoilla kuulemma kohtu taas vaihteeksi kasvaa aika vauhdilla, joten voihan se olla vain "kasvukipuja". Mutta tosiaankin, soita ihmeessä sinne! Sitä varten ne siellä on, että neuvovat myös puhelimessa. :)

T:Vauvamaha82 ja pikkuinen 32+3
 
Mulla on ollut jo monta viikkoa oikealla alavattassa kipua. Välillä vastaa alaselkään mutta enimmäkseen oikeaan jalkaan. Lääkäri sanoi, että just siinä kipukohdassa menee hermoja joihin vauva painaa ja kipu säteilee juuri noihin kohtiin. Välillä ollut todella tuskaisaa ja sillä olenkin jo ollut yli kuukauden saikulla ja kokonaan pois töistä. Myös iskias kipua on välillä ollut mutta sehän on sit kokonaan selän puolella ja pakarassa.
Mutta soita ihmeessä synnärille jos vaivaa!

tellervo 33+1
 

Yhteistyössä