Elovauvat 2007

Pauzi
Tankki: Me käytiin jo vyöhyketerapiassa vatsavaivojen vuoksi, mutta mun oli pakko lopettaa käynnit kun meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa siihen. Oon jo nyt isälleni 250? velkaa kun en pystynyt itse maksamaan kaikkia vyöhyketerapia kertoja joita käytiin, ja sit kun se on niin kaukana, niin bensoihin meni yhtälailla kauheesti rahaa. Mut täytyy koittaa säästää jos sitä kävis vielä muutamia kertoja.
 
Neuvola oli tänään. Mittaa hyvin syövällä isolla pojalla oli jo 5815 g ja 57 cm. Neuvolan terkkari havaitsi pojalla suussa sammasta ja nyt kokeillaan sitruunaa hoitona. Sivelen sitä nänneihin kun epäiltiin että niidin haavojen paranemattomuus voisi johtua myös tuota sammaksesta ja tätä kauttahan sitruuna päätyy nyt sitten myös pojan suuhun hoitamaan.

Perjantaina loppui minulla rintatulehduksen antibioottikuuri ja jo lauantaina olivat pojan koko kuurin ajan jatkuneet mahavaivat ja iltahuuto muisto vain.

77mm ja Milo 1 kk 1 vko
 
Pauzille: Kaisalla auttoi 3 kertaa, mutta jotkut joutuu käymään jopa 7 kertaa ja kallista hupiahan se on. Terapeutti kertoi, että eräs vauva oli ollut tosi lujaa kipeä ja hieronta oli saanut sitten mahan toimimaan ja yllätykseksi vauvalta oli tullut kuivunutta lapsenpihkaa. Mahavaivat oli helpottanut sen jälkeen. Kaisaltakin tuli vihreää kakkaa hieman ja sitten jälleen tuttua sinappia. Hieroin kyllä itsekin Kaisaa ja jumppasimme monena unettomana yönä, siksi ehkä terapia tehosi niin nopeasti. Cuplatonta toki oli ilmavaivoihin ja luontaiskaupan Baby Probioottia. Monta apukeinoa, vaikea sanoa mikä niistä lopuksi oli tehokkainta.
 
Lactophilus jauhetta Rela -tippojen sijaan? Nuo Relat on niin mahtavan kalliita "kokeilemiseen" että ostin apteekista Lactophilusjauhetta, jossa lukee että myös vauvoille.
Mulla on jo arsenaali käyttämättä jääneitä lääkkeitä ( cuplaton, disflatyl) joista ei ole ollut hyötyä, luulisin että jopa haittaa vauvalle, joten lähes täydet pullot on käyttämättä. En haluaisi että samoin käy näiden kanssa, mutta onko kellään kokemusta tästä jauheesta?
 
vihreästä kakasta: kysyin juuri neuvolas kun Jasmiinalla oli vihreää kakkaa terkka sanoi et jotkut mausteet tms. aiheuttaa kun vauvan masu ei vielä sulata kaikkea.En tiedä tekeekö tämä 2kk:n ikä mut tuntuu et elämä helpottunut vielä enemmän pari yötä nukuttu viisi tuntia putkeen nukuttu omassa sängys ja nukahti rättinsä kanssa ilman tissiä,jotenkin ihana olo ku kaksi krt vain syönyt ja välit itsekin nukkunut kunnolla,päivisin viihtyy sitteris katselemas veljien touhuja.tänää vietetty kunnon sade päivää,aamu alkoi kunnon ukonilmalla,toivottavasti ei koko viikkoa sada.onko kukaan tietoinen joko syreenin vauva kotiin päässyt,voimia ja mukavaa alkanutta viikkoa kaikille tasapuolisesti.
Sahei ja Jasmiina 2kk
 
Kiitoksia kannustamisesta! Elämä aina helpottaa kun pääsee jonnekin purkamaan tuntemuksia. Vauva-ajan pitäisi olla vaan niin vauvaa ja nyt tuntuu sen olevan tosi paljon kaikkea muuta.

Kiitos muuten jollekin nukuttamisvinkistä nukuttaa vauva kyljellään imettäen meidän isossa sängyssä. Meillä on kahtena viime yönä nukahdettu jo klo 21!!!!!! Olen jättänyt vauvan nukkumaan meidän sänkyyn ja siirtänyt vasta kun mennään itse nukkumaan. Silloin vauva on jo syvässä unessa eikä herää siirtoon. KIITOS!! Kyllä jaksaa niin paljon paremmin kun saa illalla hetken omaa aikaa.

Kakkakeskusteluun: Kakka on keltaista ja jos en yöllä jaksa röyhtäyttää niin ilma kuplii seuraavana päivänä vauvan mahassa. Tuntuu erityisesti häiritsevän päiväunia.

Soippa ja Pinku 1kk kohta 2vk
 
Soippa Voimia sinulle! Tuli mieleen kun kirjoitit, että jos et yöllä röyhtäytä niin seuraavana päivänä on masu vaivoja. Onkohan meillä sama juttu..?Tyttö syö yöllä 2 kertaa n. 100ml annokset ja yleensä ei röyhtäise, enkä viitsi kauhean kauaa röyhtäyttää ettei herää turhaan. Nyt on ollut päivät kitinää ja varsinkaan aamupäivästä ei meinaa tyttöä nukkumaan saada,oisko yölliset maidot masussa kiusaamassa...? Mies tuo tänään cuplatonia apteekista, täytyy kokeilla josko helpottais..

Onko muilla hormoni näppyjen takia kasvot ihan punaset ja karheat? Oon miettiny että onko niitä hormooni näppyjä vai jotain allergiaa. Koitin soittaa tänään neuvolaan,mutta terkka ei ollut tänään paikalla. Muuten meillä menee ihan hyvin. Tällä viikolla pitäis kaikki ristiäishommat saada tehtyä kun lauantaina on tytön ristiäiset.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!!!
 
kiitos pilkettä ja kääk...en ihan oikeesti ajatellut että voi olla raskausmyrkytys...hups..tänään ku mittasin paineet niin oli 160/99 eli ei vielä ainakaan oo lasku suunnassa..
jonna82 meillä naama täynnä hormoninäppyjä...juu karheeta ja punasta...
relasta oli puhetta meillä sairaalasta suositeltiin relan kapseleita..huomattavasti halvempii ku liuos..
mut itse en oo ostanu mitään kun ei millään ikinä kerkee ajoissa edes apteekkiin :| ...
 
Jonna82 Minä kirjoittelinkin tänne jokunen aika sitten, kun meidän pojalla oli kasvot punaisena ja ihan sellaisena karhaena nokkosihottumana. Täältä saamieni vinkkien perusteella aloin seurata, onko vauvan iho kosketuksissa jonkin materiaalin kanssa, jota ei ole pesty vauvoille sopivalla pesuaineella. Niinpä selvisi, että meidän sohva aiheutti meillä tuon naaman punoituksen. MIetin myös, olisko kyseessä ollut jokin allergia tms. mutta nyt kun sohvalla on lakana jätkän alla, niin iho on aivan normaali. En tiedä, liittyikö tämä nyt yhtään teidän tilanteeseen, mutta kirjoittelinpa kuitenkin.. =)
 
..kannattais ehken soittaa sinne synnärille. Itse sain sieltä avun nopsaan-->Albetol verenpaine lääkitys. Siellä osaavat nopeasti hoitaa, kun sun tiedot on valmiiksi siellä ja ottavat muutaman kokeen myrkytyksen poissulkemiseksi. Itse sain sellaisen ohjeen kun 1-2vkoa synnytyksestä paineet nousi muutamassa päivässsä 150/113.
 
täällä vauvalla on yhtä paljon tukkaa,kuin syntyessäänkin,ehkä aavistuksen sävy vain vaalentunut.

rotavirusrokote otetaan ehdottomasti,kun (edellinen)kuopus sairasti rotaviruksen ja meni niin huonoon kuntoon,et oli viikon sairaalassa,jo sairaalalasku oli isompi,kuin rokotteen hinta,puhumattakaan kuinka kamalaa oli seurata viikko vierestä,kun taapero ei jaksanut useisiin päiviin edes istua :'( 2 isompaakin lastamme sairasti pienempänä sen ja olivat 5 päivää molemmat sairaalassa.

Täällä vauva syö noin 3-5 tunnin välein,imee kerrallaan n. 5-15 min.
Viime yönä vauva nukahti vasta 22.30 ja heräsi 4.30 ekan kerran,toisen kerran 8 aikaan ja nukkui 10 asti.

Ylihuomenna on 2kk neuvola


 
Pilkettä: Minä olen käyttänyt esikoisella tuota Lactophilus-jauhetta. Ihan hyvää minusta. Täysimetyksellä vaan hankala antaa, kun pitää nesteeseen sekoittaa, mutta jos ruokkii pullosta niin varmasti hyvä. Esikoisella käytin sitä antibioottikuurien aikaan (korvakierre) vasta isompana kun söi jo kiinteitä, joten se oli helppo sekoittaa ruokaan. Itse ostin nyt antibioottikuurini aikana kapseleita joita saatoin syödä itse ja avattuna taas niistä jauheen sekoittaa vauvalle pulloon maidon sekaan. Imetän kyllä muuten mutta ab-kuurin aikana annettiin iltamaito pullosta (ja minä pumppasin rinnat tyhjiksi hukkaan) kun tuntui että antibiootittomalla maidolla ruokittuna poika nukkui rauhallisemmin.

Vyöhyketerapiasta: Jos käy siellä niin kannattaa pyytää kotiohjeet vauvan masuhierontaan. Siskoni käytti tyttöään tämän ollessa pieni ja sai nuo ohjeet. Niillä hän sai tytön mahan pysymään toiminnassa ja nyt olen itse hireonut pojan masua päivittäin siitä asti kun mahavaivat/harvempi kakkaus alkoivat ja nyt maha on ollut parempi.

Näpyistä: Meillä pojan naama on myös osin karhea näppyjen alueelta, mutta minusta näyttää vielä ihan normaalilta.
 
Voimia sinulle, Soippa! :hug:

Kiitoksia myös kannustajilleni :heart: Rintatulehdus hiukan helpottanut, enää ei ole ollut kuumetta. Kefexin kuitenkin aiheuttanut harvinaisen haittavaikutuksen, nokkosrokon. :LOL: Raavin jalkoja, käsiäni ja mahaa ja selkää vähän väliä, kutisee, kirvelee ja kuumottaa. No, onneksi kuuri kestää vain perjantaihin. Rinta vieläkin aika kipeä (kosketusherkkä ja särkee), saattaahan se olla ettei nuo antibiootit auta kunnolla. Lääkäri sanoi että tuohon tulehdukseen on kahdet lääkkeet, seuraavaksi kokeillaan toisia jos ei nämä auta.

Ensimmäinen neuvola oli tänään,
Paino 4470 g (3930 g)
Pituus 56 cm (54 cm)
Pään ympärys 39 cm (38 cm)

Ja ikää neidillä on tänään 16 vrk.

Missä hinnoissa rotavirusrokote pyörii? Juuri tänään neuvolassa käytiin läpi noita rokoteasioita, mutta ei th muistanut hintaa.

Jaksamista kaikille; on tämä välillä rankkaa, mutta pois ei vaihtaisi päivääkään :hug:

Kirvash ja Pikku-"Pekka" 2 vk ja 2 vrk
 
...maksaa 70e/kpl eli 140 e yhteensä kun annetaan 2 annosta...

Mekin otetaan todennäköisesti... hinta ei ole kuitenkaan ole vaikuttanut päätökseen... ennemmin maksan sen kun sitten myöhemmin totean että olis kannattanut ottaa...
 
Pauzi
No niin, nyt on lääkärissä käyty. Lääkäri paineli vatsaa ja koitti että tuntuuko siellä mitään tukosta, siinä neiti sitten nätisti piereskeli, ja kun lääkäri koitti sitten pumpulipuikolla peräsuolesta että tuntuuko siellä tukosta, niin tyttö väänti KARSEEN kasan sontaa suoraan lääkärin pöydälle!! :eek:

Olen vaihtanut nyt Nannin Tutteliin, lopettanut rela-tipat ja cuplatonin. Liekö sitten jostain edellämainituista johtunut että kakka olikin normaalin väristä ja koostumuskaan ei ollut sellaista liisteriä kuin ennen. Eli toisaalta turha käynti, ja miten ton lääkärin "kuumemittaritemppu" toimii mut mun ei? |O Mut toisaalta on hyvä tietää ettei ole mitään rakenteellista vikaa tms. Ja sain tietää että on olemassa jotain pienoisperäruiskeita joita voi vauvoille antaa jos tarve vaatii. Että tällästä meille...

Emme ota rotarokotetta, ei ole varaa, eikä tod.näk. tarvetta. Esikoinenkaan ei ole ko. tautia sairastanut joten (ehkä typerästi) luotan siihen ettei tule tällekään. Pitäydymme ihan tavanomaisessa rokoteohjelmassa.

Meillä tyttö tykkää jutella eniten isin kanssa, ja yleensä isi saa myös ne makeimmat hymytkin. Kyllä me muutkin jutellaan vauvan kanssa, on niin ihanaa kun vauva alkaa kunnolla seurustelemaan.

Nyt menen nauttimaan kupin teetä kun pikkuinen vielä nukkuu...
 
Tänään sain neuvolan terkan kiinni ja kysyin näpyistä ja masuvaivoista. Tyttö ei suostu syömään kunnolla kun mahaan alkaa sattumaan. Mennään huomenna käymään,niin saa selvyyden asiaan. Terkka sanoi että jos posket ovat kauttaaltaan punaiset niin ei luultavasti johdu hormooninäpyistä vaan voi olla esim. maitoallergiaa. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan mitään allergioita olis..Että tämmöstä tänne tänään..

jonna ja tyttö 6vko:a
 
Mukava lukea, että Pauzin vauvalla maha alkaa olla kunnos! Kaisa myös suo iskälle parhaat hymynsä, vaikka olis ollut koko päivän ärtyisä mulle. Hyvä tieto, jotta vihreä kakka voi johtua mausteista. Pidän ehkä liian mausteisesta ruuasta ja vauva saa sen takia mahavaivoja. Kaisalla oli ristiäiset viime sunnuntaina, on ihmeellistä miten lapsi viihtyy, kun tupa on täynnä väkeä ja hälinää ympärillä. Nukkuu tosi hyvin vieraittenkin sylissä. Ikää prinsessallamme on kohta 2 kk ja paino nousee koko ajan. Syntyessä oli 4312 ja viimeksi punnittuna 5190. Kaisa viihtyykin tosi hyvin "tankilla". Joskus tuntuu, jotta tunnin välein pitää imettää, kun tytöllä aina nälkä. Ja vaatekoko suurentunut, 60 cm asut jo hyviä yllä. Hiukset ohentuneet, oli pitkät vaaleat hiukset syntyessä jo, mutta nyt näyttää kalju hieman pilkistelevän. Harmillista! Mukavaa päivää kaikille!

Tankki & Kaisa-tytteli
 
hellurei!

taas on viimekerrasta aikaa vierähtänyt tovi. tultiin sunnuntaina mummuloimasta. oltiin anopin ja äidin padoilla viikonloppu, lisäksi keken kanssa kävin kangasalalla pajutilalla. reissu meni kaikin puolin mukavasti, vaikka autossa sai istua ihan tarpeeksi. uusi reissu on edessä taas ensi viikonloppuna, kun vietetään nimiäisiä keski-suomessa.

keke syö hyvin ja voi paksusti. tän hetkistä painoa en tiedä, mutta eiköhän se lähentele jo kuutta kiloa. unilleen nukahtaa pääsääntöisesti tissille. yöunilleen poika menee n. 21, jota edeltää tunnin tankkaus. normaalisti heräilee ekan kerran syömään kolmen maissa, sitten viiden korvilla ja seiskan-kasin aikoihin. yöt kyllä väliin vaihtelee, eilenkin oli imaistava tissistä puoli yhentoista aikoihin, mutta pärjäsi sitten neljään asti. ite nukahin kevyeen uneen, mutta keke jatkoi valvomista. sätki ja híhkui yli viiteen =)

päikkäriajaksi on muotoutunut n. 9.30, 13 ja 17 tirsaa n. 1,5-3h, väliin saa hyssyttää useamman kerran ja joskus posottaa alusta loppuun ilman väliheräämisiä. kuplat ja kakka häiritsee unta. pyrin röyhtäyttämään syöntien jälkeen, myös yöllä, mutta ei se aina onnistu tai sitten nukahetaan molemmat ja röyhyt jää väliin. cuplatonia annan d-vitamiinien yhteydessä ja tarvittaessa. en tiedä onko niistä apua tuolla annostelulla (niitähän pitäisi kai antaa joka syötöllä), mutta ilman suurempia vatsan väänteitä ollaan säästytty.

kakka on meilläkin vihreää tai keltaista ja tulee 1-4krt/päivä.

nukuttamisesta opin esikolta sen verran, että yöunille mennään aina makkariin ja valot pois. vauvana nukutan tissillä, mutta puolen vuoden jälkeen olen alkanut pikkuhiljaa nukuttamaan omaan sänkyyn. en siis nosta takaisin rinnalle jos herää siirrettäessä. jos vastustus on ollut ihan totaalinen, on tissille ollut pakko nostaa. tassuttelu ja selän silitys on meillä ollut rauhoittelu/nukuttamis keinona, josta on myös pikkuhiljaa luovuttu ja jätetty lapsi nukahtamaan sänkyyn itekseen.

eilen käytiin ostamassa uudet vaunut, kun entisiin tuli niin monta pikku vikaa, että päivittäisessä käytössä menee hermot. carenan halpis kärryt oli meille ihan passelit. nyt vaunuissa karjutaan on pakko mennä!

kuulumisiin taas!
 
Heippa!

Pitkästä aikaa kirjoittelen tähän pinoon. Jotenkin tuntuu että nykyään ei huvita netissä surffailla entiseen malliin, vauvan hoitaminen ja ihastelu on paljon mielekkäämpää puuhaa! Tuolla kerhon puolella olen käynyt silloin tällöin juttuja laitamassa, mutta sielläkin on niin hiljaista että ei huvita yksinpuhelua harrastaa :p ...

Iisa täytää ylihuomenna 7viikkoa, ja kaikki on mennyt mainiosti. Hyvin ruoka maittaa tissistä, ja toistaiseksi sitä myös riittää hyvin. Onpa "mukava" tietää etten ole yksin suihkutissi-ongelmieni kanssa! Minulla tuo toinen rinta temppuilee niin että sieltä maito lentää aina ihan suihkuamalla. Iisalla on sitten aina vaikeuksia ehtiä syömään kaikki rinnasta valuva maito. Pumppaamista olen yrittänyt vältellä etten joutuisi lypsykierteeseen, mutta joskus on pakko pumpata ylimääräinen mammi pakkaseen kun tuntuu että koko tissi muuten räjähtää :) .

Täällä myös nukutaan hyvin, yöllä Iisa herää yleensä kerran siinä 4-6 välillä. Tosin menemme nukkumaan vasta joskus klo 23 jälkeen. Sitten syömme aamulla yleensä 8-9 aikoihin ja monesti tirsotellaan sitten yhdessä tuonne klo 10-11 asti... Itse hyväunisena nautin suunnattomasti siitä että vauvakin osaa nukkua pitkiä pätkiä! ;)

Tämmöistä tällä erää. Profiilissa muuten kuva pikku Iisa-emännästä :heart: .



inom ja Iisa pian 7vko
 
Lääkäri selitti et vihreitä kakkoja tulee kun suolen sisältö kulkee nopeasti reittinsä ulos ja bilirubiini siinä hapettuu. Bilirubiini muuten värjää keltaiseksi. Äidin syömällä ruoalla ei ole vaikutusta vauvan kakan väriin...tissihän sen maidon tekee.

Eka neuvola pojalla takana. Neuvolatarkastukset tekee aina lastenlääkäri. Mittaustuloksia: 5280g ja 57 cm :) Hieman vielä keltaisuutta iholla :eek:

Rota-virus rokotetta täälläkin suositellaan...kolme annosta tulee maksamaan noin 200 euroa. Hieno asia on se, et se on suun kautta otettava niin ei tarvii pistää. Prevenar-pneumokokkirokotetta suositteli myös. Esikoiselle se otettiin. Ihmetyksekseni lääkäri suositteli myös D-vitamiinitippoja talvea varten, koska vauva saa vain rintamaitoa.(tiesi et Suomessa niitä suositellaan kaikille lapsille).

Nenäongelma on lääkärin mielestä kuivista limakalvoista johtuva...eli merivesi tai keittosuolahuuhteluihin täälläkin joudutaan. Näistä onkin muut äidit täällä kirjoitelleet :)

laluz ja poikanen kohta 2kk
 
Multa on mennyt ihan ohi, että mikä nenäongelma? Onko teillä nenäntukkoisuutta vai mitä? Siksi vain kyselen, että meiltä löytyy, etenkin öisin ja olen luullut että tuota keittosuolaliuosta laitetaan vain jos on siis flunssa ja oikeen pahasti tukossa. ööö, höhlänä kyselen täällä..... :ashamed:
 
Heips pitkästä aikaa!

Täällä menee ihan kivasti. Illat vain ovat aivan hulluja. Poika huutaa, eikä mikään muu kuin kylpy saa hiljaiseksi. Lopulta sitten sylissä nukahtaa omaan huutoonsa. |O Nukahtaa n klo 21. syo n klo 0.30, 2.30, 5.00 ja sitten herää 7.00 ja 8.00 välillä.

Ens viikolla on 2kk neuvola. Saas nähdä sitten uudet mitat...

Voikohan rotavirusrokotetta antaa, jos vauva pulauttelee paljon ja kakkaa tosi tiheään?
 

Yhteistyössä