Elovauvat 2007 vol2.

Meillä vissiin tehdään lisää hampaita, on ollu mies niiiin kärttynen että! Ei oikein suostu olemaan muualla kuin sylissä ja sillonkin pitäs olla liikkeellä. Ja kuolaa tulee todella paljon sekä puree leluja tosi kovaa. Toivottavasti pian tulis, sais taas iloisen Ukon takas.. Siis viime lauantainahan meille eka hammas tuli ja sitäkin kärtyttiin, mutta ei ihan näin paljoa. Puklailut on onneksi nyt vähentynyt kun niistä olin huolestunu tuossa viikolla.

Onneksi on anoppi käymässä, saa sekin välillä pidellä Ukkoa. Päästiin eilen miehenkin kanssa viihteelle, käytiin kaverin keikkaa kattomassa ja muutenkin baarissa. On krapula sitten minullakin piiitkästä aikaa! :LOL: Nyt taas muistaa miltä se tuntuu, voi pysytellä taas kauan aikaa kotosalla..

Mukavaa lauantaita!
 
Mirjamic:lle. Ensin ihottumasta. Minusta kuulostaa vaippaihottumalta. Mitkä vaipat teillä on käytössä? Meillä nimittäin esikoiselle tuli pampersista vaippaihottumaa. Ensin pidemmän käytön jälkeen ja lopulta sitä tuli jo jos pari päivää käytti niitä. Milolle ne on onneksi nyt sopineet (ainakin tähän asti), kun minusta ne active fitit pitää ja istuu parhaiten.

Ja syöttötuolissa tukemisesta. Tripp Trappissa meillä Milo ei tarvi lisätukia. Heiluu toki jonkin verran mutta jaksaa juuri syötön ajan pysyä istuma-asennossa kuitenkin. Pidempään ei vielä uskalla pitää ettei selkä rasitu pienellä liikaa. Esikoiselle laitettiin aikanaan perusmallin syöttötuolissa tyyny selän taakse, mutta tripp trappissa tila on sen verran kapeampi että on minusta tukevampi.
 
Kyselisin et mistä päin olette kotoisin kirjoittelijat? Täällä ollaan Nivalasta. Pojalla ei viel hampaita näy. Saapa nähä millon pukkaa. Joko te ootte paljon istuttaneet vauvoja? Istuuko jo hyvin? Täällä on suunnitteella syöttötuolin ostaminen lähiaikoina. Ollaan vähän pietty istultaan, tyynyillä enimmäkseen ollaan tuettu.
 
Kaisa ja Tankki oleilevat Teuvan suunnalla. Täällä oli tänään oikein upea vaunuuttelu-ilma. Tehtiin pitkä lenkki ja nyt tyttö tosi pirteä. Juttelee tuossa vieressä sitterissä ja nakkelee purulelua lattialle. Kaisaa moitittiin myös laihaksi neuvolas ja nyt olen tehnyt kaikkeni jotta painoa tulisi, mutta neiti syö sen minkä jaksaa ja sitten suu menee tiukasti kiinni. Ei saa enempää menemään. Aamulla saa niin paljon rintamaitoa, kuin jaksaa imeä ja kolme kertaa päivän mittaan sosetta puoli purkkia kerralla. Ja maissivelliä illalla nukkumaan mennessä, kun ei rintamaitoa enää riitä. Soseaterian päälle saa maitoa jotta tavara menisi alas. Luulisi että kasvaa, kun syö sen mitä jaksaa. Kaisalla käytetty syöttötuoli, muttei istu siinä hyvin eikä sitterissäkään, kun aina yrittämässä laidan yli.Sylissäkin kiemurtelee, kun kaikki kiinnostaa ja yrittää saada kivoja asioita käsiinsä. Neiti sen verran levoton, että taitaa vaipanvaihto olla seuraava ohjelmanumero. Hauskaa talvi-iltaa kaikille!
 
Me ollaan Nellan kanssa Helsingistä. Eilen meni Nekku mummolaan yökylään, ollut siellä aiemminkin. Viihtyy aivan loistavasti, matkasänky jonka anoppi on hankkinut on kovin Nellan mieleen, siinä kun on läpinäkyvää verkkoa sivut niin näkee mukavasti ympärilleen. Oltiin miehen kanssa katsomassa Jokerit-HIFK matsi, sitten syömässä ja lopuksi katsomassa stand-up komiikkaa Studio Pasilassa. Kotona oltiin vasta yhden maissa yöllä ja ai että katkeamaton uni maistuikin. Aamulla mies teki aamiasta, syötiin ja heräiltiin rauhassa. Äsken haettiin tyttö kotiin ja nukkuu pinniksessä parhaillaan. Teki kyllä aivan mahtavaa viettää ilta kahdestaan. Eikä mulla ole huono omatunto, on vain kaikille parempi että me miehen kanssa jaksetaan paremmin kun saa hiukan omaa aikaakin. Ensi viikon pe aamuna mulla lähtee kone Vaasaan 06.30, menen sinne veljeni, kummipoikani ja kaverini kanssa Kentin konserttin, ollaan hotellissa yö ja tullaan la junalla takaisin. Olen tätä matkaa suunnitellut pari kuukautta ja olen aivan innoissani. Ikävä tulee olemaan kova, sekä Nellaa että miestä, mutta ihan hyvin he varmaan täällä pärjäävät. Minä taas otan ilolientä ja tunnen itseni kymmenen vuotta nuoremmaksi, kiljun ääneni kähinäksi ja luultavasti kärsin karmeasta krapulasta lauantaina. En malta odottaa!! :D

Eikä tähän elokuisten tapaamiseenkaan ole enää kuin kolmisen viikkoa, alle. Mukavaa tavata heidät ketkä paikalle pääsevät.

Meillä Nella tahtoo istua koko ajan, mutta ei istumassa itse pysy. Syöttötuolia meillä ei vielä ole, sellainen läytyy kyllä tarpeen tullen ukkilasta, mutta ei tänne meidän tehoneliöihin edes se mahdu. Kun ei meillä edes ole ruokapöytää, se on eteisessä paloina odottamassa täpötäyteen kellariin pääsyä. Käytiin pe asuntotoimistossa toimittamassa nyk. vuokranantajalta saamamme paperin suuremman asunnon tarpeesta ja siellä sanoivat että ollaan vuosi oltu erittäin kiireellisessä asunnontarveryhmässä, mutta meillä kuulemma liian vähän asuntoaluetoiveita... No just. On meillä aika monta aluetta rastitettuna, mutta ei mitään kaikkein kamalampia itä-Helsingin "slummialueita" kuten Mellunmäki, Vesala, Kontula, Myllypuro, Jakomäki yms. En todellakaan tahdo sinne lastani kasvattamaan. Ja anteeksi nyt jos täällä on joku joka siellä asuu, tämä on vain oma mielipiteeni. Ei kaikki tahdo asua esim. keskustassa tai maallakaan. Minä en luettelemissani kaupunginosissa. Herää vain kysymys eikö KUKAAN ole muuttamassa pois 3h+k asunnosta muilla Helsingin alueilla?? No, vuosi jo odoteltu... :kieh:

Nella naureskelee, puhuu, ahmii puuroa ja soseita, leikkii... Aika iloinen likka tätä nykyä. Alku oli kovin hankala meillä, mutta nyt kyllä täysin unelmalapsi jos näin voi sanoa.

Kirvash ja Nella 18vk
 
Hei täältäkin.

En oo ilmoitellut muistaakseni meidän 5kk mittoja,tyttö oli 7590g,64cm ja pipo:44,4cm.
Nythän tyttö tulee 2.2 jo 6kk.Yhä mennään täysimetyksellä,ehkä puolivuotis neuvolalääkäriin asti (13.2)sit aloitetaan joko bataatilla tai perunalla.

Lukaisin nopsaan jotain sivuja:
turvaistuin:tyttö siirtyy muutaman kk kuluessa Brio Zentoon,jonka ostimme reilu vuosi sitten edelliselle kuopukselle.Ostetaan nyt 2,5 vuotiaalle Britaxin Evolva 1-2-3 ultra istuin.

Jouduttiin käyttämään jonkin aikaa kertakäyttö vaippoja,ostin kestoihin toista pesuainetta,kuin mitä norm. käytin ja tytön iho ei kestänytkään sitä :/
Raasun iho oli ihan punainen.Nyt onnex jo kunnossa.

Tyttö yrittää kovasti ryömiä,työntää jo tosi hyvin jaloilla eteenpäin,mut kädet ei oikein vielä tottele :D

Tyttö on tosi tyytyväinen oloonsa,helpolla ollaan päästy,nukkuu pitkät yöunet ja päivisinkin vähintään yhdet usean tunnin unet,joskus toisetkin pidemmät..Hampaita ei ole ja jos on isosiskoon tullut,niin turha odotellakaan,isosisko sai ekan hampaan 1v 3kk iässä.

Töihin lähden äitiysloman päätyttyä miehelleni,mut otan pikkulapset mukaan ja teen norm. lyhempää päivää,eikä mun tarvitse olla joka päiväkään hommissa.



 
Asuinpaikasta: City by the sea eli Kotka.
papukaija2: Jokainen kehittyy omaa tahtia. Mun tyttö (täytti just 7v) on mennyt aina painossa -20 käyrillä ja vastaavasti Oskar menee päälle normikäyrän = tullut isäänsä. ;)

O täytti tänään 5kk ja käväistiin neuvolassa. Pituutta 69,5cm ja painoa 8210g. Aikas hujoppi poitsu!

A-mam: Meillä ei pottu kelvannut ja bataatista tuli maha kipeeksi, joten harjoitellaan nyt kesäkurpitsalla. Mutta teillä ei vissiin mahavaivoja? Kesäkurpitsa näyttää maistuvankin ihan hyvin myös ilman äidinmaitoa (mulla kun tuo pumppaus ei oikein suju ). Tosin ollaan noissa kiinteiden aloittelussa niin alussa että vasta muutama lusikallinen menee.

Täytyy alkaa vettä antamaan nokkamukista ruuan päälle. Oskar on nimittäin lähdössä parin viikon päästä ensimmäisen kerran hoitoon, kun mennään kavereiden häihin. Pulloa en viitsi opettaa, kun meinaan tissitellä sinne vuoteen asti ainakin.
Olenks mie ainut joka ei ole käynyt "rilluttelemassa" tai yleensäkään missään ilman vauvaa? Mie en vain raaski jättää pientä hoitoon. :ashamed:
 
iltaa taasen!

77mm kiitti vastauksesta. meillä on kotona käytössä kestot, öisin lidlin kertikset. sama setti on ollut käytössä alusta asti. ihottuma oli poissa viikonlopun, kun mummuloitiin, mutta tuli kotona takasin, joku nyt ärsyttää, en vaan keksi mikä olis parin viikon sisään muuttunut. talkki on ollut hyvä apu, laitoin sitä yöksi ja huomenna meinaan laittaa myös päiväksi.

syöttötuoliin laitettiin tänään ja kyllä lauri siinä hienosti istuu. heiluu vielä ees sun taa, mutta alku aina hankalaa. meillä on isommilla myös tripp trapp, enkä aio niistä luopua, loistava keksintö! muuten ei olla poikaa kauheasti istutettu, jonkin verran lattialla omien jalkojen välissä. ilman tukea istuu hetken, mutta ihan nenä varpaissa =)

lauri lähti lauantaina ryömimään. semmoinen mittarimato vaihtaa paikkaa ihan huomaamatta ja nopeestikkin, jos jotain mielenkiintoista on näkösällä. ja meillä on lattialla ainakin roskia, jos ei muuta.

papukaija2 tervetuloa mukaan. ei vauvasi minusta ole liian pieni. ja eikös ole vähän helpompikin, jos on sylissä viihtyvää sorttia, ettei painoa ole vielä sitä 10kg. ole huoleti, jos vauva kuitenkin syö ja kasvaa/kehittyy kokoajan, niin eiköhän asiat ole ihan ok.

eipä muuta tältäerään kuin hyviä öitä!

mirjamic ja lauri 5,5kk oulunsalosta
 
Caprin kanssa lähitienoolla asutaan, eli Kotkassa.

Milo yrittää kovasti päästä ryömimään, mutta toistaiseksi ei ole paria senttiä enempää edennyt. Eihän tässä vielä mikään kiire olekaan, mutta poikarassu vaan hermostuu kovin kun ei pääse isoveikan touhuihin mukaan.
 
Moikka!

Kirjoitan luultavasti ensimmäistä kertaa tänne puolelle. :D

Meidän neiti Beata tuli tänään 5kk. On ollut kyllä tosi kiltti vauva, että ollaan ihan ihmeissään. :) (Vaikka ei meilä kukaan mikään mahoton ole ollutkaan.)
Neiti kävi viimeviikolla neuvolassa ja paino 6490 ja oli 64,4 pitkä. Eli oli tullut liian vähän painoa ja pituutta. :| Mut typy ei kyllä kauheesti pullosta syö ku oma maito ei riitä tuole niin pakko antaa korviketta. Se on vähä semmonen et ku se saa sen pahimman nälän pois niin se heti lopettaa. Sit sil on jo kohta nälkä. Pilttiä syö semmosen 2 purkkia per päivä ja seki mielummin hedelmää tai marjaa. :whistle: Ensimmäinen hammas on tullut pariviikkoa sitten. ja vierastanut on 3kk iästä alkaen. Tässä jotaki tuosta tytöstä. :D

Hyvät jatkot kaikille pienen vauvelin kans! :heart:

On se niin ihana seurata vauvan kehitystä ja kikatusta. :D
 
Meillä kerralla menee n. puoli purkkia, jos kaupan purkeissa lasketaan... Olen kyl tehnyt itse bataattia ja possua, jota syödään vähän vähemmän... Tosin meillä ei nyt muuta juuri ole käytössä, kuin bataatti, possu, peruna, porkkana ja riisistä tehtyä vellimaitoa. Selkeää allergista oireilua, mut kovasti yritän selvittää mikä aiheuttaa oireita... Oireena meillä silent refluksia, poskien lehahtelua, kuivaa röpelöistä läikkäihottumaa... Hedelmäsoseista ei oikein mikään tunnu sopivan... onko muita elokuisia, joilla ja kiinteiden aloittelun myötä tullut ongelmia, vai olenko ainoa?
Kurjaa sinänsä, kun maitoallergia nyt myös epäilyssä ja altistusta pitäisi perjantaina aloitella.
 
Me asutaan Pohjois-Savossa, Kuopion kupeessa.

Capri: En ole minäkään käynyt rilluttelemassa enkä varmaan lähdekään aivan heti. Tuntuu että ei tällä hetkellä kiinnosta vähääkään ravintolassa istuskelu tai alkoholin nappailu. Puolikkaan saunasiiderin juon lauantaisin mutta en sen enempää. Täytyy kuitenkin sanoa että on aivan ymmärrettävää jos joku haluaa lähteä viihteelle. Välillä irrottelu tekee hyvää. Sitten taas jotenkin osaa arvostaa ihan tavallista arkeakin enemmän. Unelmoin siitä että joku päivä saisimme kaikki lapset yhtä aikaa hoitoon useammaksi tunniksi. Voisimme miehen kanssa lähteä vaikka syömään tai elokuviin. Ehkäpä vielä ensi keväänä, kuka ties... Omaa aikaa kaipaisin enemmän. Olen sitä tyyppiä että se on minun mielenterveydelle lähes välttämätöntä. En muista milloin viimeksi olisin voinut keskittyä vain itseeni. Ensin pienimmäinen ei osannut syödä tuttipullosta. Nyt löytyi sellainen tutti josta maito kelpaa mutta nyt ei voi antaa korvikkeita kun on maitoallergia epäily.

Emmasofia: Mitä tuo altistus käytännössä tarkoittaa? Meillä saattaa olla myös sama edessä. Neuvolassa vain suhtautui sijainen kovin nihkeästi koko asiaan. Piti olla jo ihan sovittu juttu että tutkimuksiin päästään. Näin siis sovittiin lääkärin kanssa. Nyt sitten 5 kk neuvolassa sijainen sanoi, ettei ole kiireellinen asia. Korosti vain että minun täytyy imettää. Mietin että hänkö se päättää imetänkö minä vai en! Totta kai jatkan imetystä jos maitoa riittää mutta neuvolasta ei kyllä sanella että milloin lopetan imetyksen. Meillä tyttö oksentaa rajusti jos on maitoproteiinia ruoassa tai juomassa.

 
Me joudumme tähän kaksoissokkoaltistukseen, jossa saadaan kotio sairaalasta A ja B maitoa. Näitä sitten testataan ensin A ja Sitte B maito aina 5 pv. kerralla ja kirjataan kaikki oireet mitä tulee... Olen ihan tietämätön kaiken suhteen itsekin... Aloitettiin almiron pepti vuodenvaihteessa (sitä ennen nan) kun tytöllä refluksi oireet alkoi rajuina, no almiron ei helpotusta tuonut ja siirryin ominpäin neocateen (täysin maidoton ravintoliuos). Neocatella tuntuis oireet helpottavan ainakin jonkun verran ja nyt pitää kuiteskin altistaa uudestaa nan ainakin... Muutenhan ei kelan korvausta erikoimaidoista saa jos allergiaa ei lääkärit pysty toteamaan... En ole kovin hyvä vastaamaan altistuksiin, kun meillä se vasta ja perjantaina alkaa. Sitten viisaampi...
Allergiapuolella on paljon hyödyllisiä keskusteluketjuja, joista itse olen saanut vertaistukea, mitä neuvolasta ei kyllä tosiaan saa.
 
capri: ei meillä oo ainakaan äidinmaidon aikana ollut masu-ongelmia,saa nähdä miten käy kun kiinteitä aloitetaan...isommilla sisaruksilla ei oo tullut vatsan puruja mistään,joten toivon,että pikkuinenkin niiltä välttyisi.

Me oltiin muutama tunti marras vai joulukuun alussa ystävien pikkujouluissa,mut kotiin oli kiire takaisin.

Nyt oon alkanut käymään kuntosalilla joitakin kertoja viikossa,syötän vauvan täyteen,niin isukki pärjää tunnin pari hyvin kotona.

Ihanaa on ollut saada omaakin aikaa,vaik sitä en tuntenut edes tarvitsevan,lähinnä käsiin leviävä ruho pakotti harrastamaan jotakin.

Me asustellaan keski-suomessa,Jyväskylään meiltä on n.50km matkaa
 
Vilma raukka oksenteli koko iltayön. Kuinkahan monta kertaa ennätin vaihtamaan puhtaat vaatteet ja petivaatteet. Sitten rauhoittui itsekseen. Täsmälleen samanlaista kuin silloin kun sai korviketta taikka puuroa, jossa oli maitojauhetta. Aloinkin epäilemään että onko tyttö herkistymässä enemmän maidolle. Siis äidinmaidon kautta. Söin eilen jäätelöä ja epäilen sillä olevan jotain tekemistä tämän kanssa. Tai sitten banaani jota annoin iltapalalla. Banaani on aiemmin kyllä sopinut hyvin. Nyt oli vaan parin viikon tauko kun masu meni kovaksi siitä. Ensin epäilin mahatautia mutta tokkopa oli kun oksentaminen loppui parin tunnin kuluttua. Myöhemmin yöllä söi tavallisesti eikä oksentanut. Ei oikein viittaa mahapöpöön.

Sori tää sekava teksti... Kaikkia vaihtoehtoja taas joutuu miettimään.. Täytyy soittaa joka tapauksessa neuvolaan ja kiirehtiä lähetettä.
 
[/b]capri minäkään en oo käynyt rilluttelemassa eikkä oo vielä mitään mielenkiintoakaan. Kesällä sitten kun alkaa menojalkaa vipattamaan niin täytyy käydä tuulettumassa mut nyt talvella ei oo mitään kiinnostusta.

syöttötuolin pehmusteesta on ollu juttua, meillä on vaatehuoneessa odottamassa stokken tripp trapp, mut siihen ei oo pehmustetta.Me ei olla viel koitettu et onnistuisko syöttötuolissa istuminen vielä, luulen että ei sitterissä meno on välillä aika villiä ja bumbossakin heiluu kun heinämies välillä.Et odotellaan.

Asuinpaikasta Täällä Pohjois-savossa ollaan Kuopion lähellä.

emmasofia meille syödään kiinteitä hyvin vaihdellen, välillä n.2rkl ja välillä taas 2dl puuroa ja päälle vielä hedelmäsosetta (valmista) 1/3prk tai 1/2prk Hedelmät maistuu paremmin kuin kasvissose ja kaupan kasvista ei söy oikeastaan ollenkaan.
Mä oon kaikki kasvissoseet tehny ite ja hedelmäsoseet ostan kaupasta tai sit saatan lusikalla raapia tuoreesta omenasta tai päärynästä herralle hedelmää.
Meillä ongelmaa on lähinnä tuottanut vaan se että soseet ei maistu mut mitään oireita ei oo tullu.Lihaa ei olla vielä otettu ollenkaan ruokavalioon.

papukaija2 tervetuloa mukaan =)

ruokajuomasta tais olla puhetta, (siis vauvan tietenkin ;) ) mä annan Miikolle tuttipullon korkista vettä tai sitten se juo itse NUK:n nokkamukista.

Meillä kummatkin pojat on nukkumassa =) Oltiin aamulla ulkona leikkipuistossa, kun oli niin ihana talvi-ilma.
Iltapäivällä meinasin lähteä kaverin luona käymään ja sit täytyy käydä kattomassa pidempää scart-johtoa kun meille tuli maanantina sekki ja vitriina ja hävitin kirjahyllyn pois, olin kyllästynyt siihen niin haluaisin digiboxin vitriiniin mut johto ei riitä, joten täytyy ostaa pidempi.

Mä laitoin Miikon toissa iltana unipussiin nukkumaan, kun se sitä edellisenäkin yönä vaelteli pitkin sänkyä ja sit heräs itkemään kun pää osu sängynpäätyyn eikä pääse enään eteenpäin, selvästi se ryöminen ja konttauksen opettelu tulee uniin ja tekee öistä levottomia, mut nyt on kaks yötä unipussissa nukkunut paljon rauhallisemmin =)
Meillähän esikoinen nukkui pienestä asti unipussissa ja ei ollut yölevottomuudesta tietoakaan, mut kyllähän lapsetkin on yksilöitä.

Hampaita ei Miikolla oo vielä yhtään ja siks tuntui hassulta viime viikolla käyttää se hammashoitajalla. No Miiko valitsi siellä itselleen sinisen hammasharjan =)

Nyt oon tarinoinut sen verran et taidan siirtyä lukemaan postia, ennen kun poajt herää.

TMetsätähti ja Miiko 5,5kk
 
Pauzi

Jooh, me ollaan Jyväskylästä.

Meillä menee muuten oikein hyvin, mut Miljan yöt on aika levottomia. Välillä neiti heräilee puolen tunnin välein, viimeyönä ei ihme kyllä kuin kaksi kertaa. Se mikä eniten rasittaa on että neiti on jo viideltä sitä mieltä että nyt on nukuttu tarpeeksi, noustaan ylös. Nukkumaan mennään illalla seitsemältä, ja vaikka kuinka olen myöhäistänyt niin silti herää viideltä. Ajattelin et laitan sit mieluummin kuitenkin aiemmin nukkumaan jos heräämisaika on kuitenkin sama.

Ei täs kummempia meille, 6kk neuvola on ensiviikon keskiviikkona. Kirjoittelen viimeistään silloin lisää.
 
Pauzi Meillä kans Nikolas heräsi 4.30-6.00 ihan 4.5kk asti tasaseen
( kasilta nukkumaan ) ja olin kyllä tosi väsynyt...piti aina kiirehtiä nukkumaan aikaisin että saa kunnon yöunet. Nyt kuitenkin n.kk sitten ihan yhtäkkiä, ilman mitään ohjailuja poitsu alkoi nukkumaan 7-8 asti aamulla. Juo sis maidon viiden kuuden aikaan ja jatkaa vielä unia. Tosin päikkärit on vähentyneet, mutta ei mua haittaa...mieluumin nukun yöllä itsekin. Tämä vain siksi että tuo nukkumisjuttu voi ihan yhtäkkiä muuttua...simsalabim yhtenä yönä....näin meillä ainakin :) Ootettiin ainakin viikko joka yö että ei varmaan ole pysyvää, mutta on ollut.
Tänne kuuluu ihan mukavia juttuja. Herra on edelleen iloinen ja päivisin virkku pikkumies. Vähän onmasullaan alkanut jalat koukistua masun alle ja peppu on pystyssä, joten yritystä eteenpäin on. Yläkroppa ei oikein tiedä mitä tekis. Poitsu tykkäsi olla vallan seisaallaan ja hypittäminen, nostelu, pomppiminen ja riehuminen on hauskaa.
Syöttötuolia ollaan parisen kertaa kokeiltu, mutta tarvii vielä "pyyhetuen" siihen, niin ei olla vielä otettu käyttöön. Kerkeehän sitä. Meillä menee jo kiinteet ruuat ihan kokonaan eli puurot aamuin illoin ja 2 krt kasvis/liha + välipala ja maidot päälle. Kaikkea syö ja innolla.

Tähän vielä mainospläjäys tapaamisesta:
ELI ELOMASSUT TAPAAVAT HELSINGISSÄ 14.8.08 KLO 10.00 WAYNES COFFEESSA SANOMATALOSSA, JOSTA JATKAVAT VAUNULETKAA HERTTONIMENRANTAAN ASUKASTALOON IHMETTELEMÄÄN TOISIANSA JA TUTUSTUMAAN KLO 13.30 ASTI-----------VIELÄ MAHTUU MUKAAN PORUKKAA, ELI JOS HALUAT TAPAAMISEEN NIIN LAITA YV:TÄ!!!!!

Että sillain :p
Hauskaa iltaa jokaiikalle!
 
Terkkuja 5kk neuvolasta!! Neiti oli vähän kasvanut. 5420g ja 59,6cm. Pipo 41,2cm. :heart: Rokote annettii myös..Reipas tyttö oli, ei itkenyt. :)

Miinalle tuli "hitaan kasvun" vuoksi aika Jyväskylään lastenpolille. Sielä tehään joku Hiki(?) testi. Onko kellään kokemusta?? En tosin, tiedä mitä sillä saadaan selville... Mut rutiini homma kuulemma. Täytynee varulta käydä.

Mut nyt kuuluu kutsu... ei tosin miinan vaan miehen. :LOL: Paremmalla ajalla lisää.

Maypo ja miina 5kk
 
heippa!

meillä on yötissuttelun lopetus menossa. yöt alkoivat olla sitä, ettei lauri nukkunut kuin tissi suussa, aina kun äippä käänsi kylkeään, alkoi kauhea ähinä. kaksi yötä on nyt oltu ilman. ekana yönä annoin tissiä viimeisen kerran n.22. lauri nukkui n. 01 ja ei rauhoittunut silittelyyn. huutookonsertiksi siis meni. silittelin, yritin antaa vettä ja tassuttelin tunnin verran. lauri torkahteli, muttei nukkunut uudelleen, vaan päätti alkaa vaatimaan tiisiä oikein kunnolla. koska mun silittely ei edelleenkään tehonnut, menin pötkölleen sänkyyn ja aattelin, että huutakoon nyt hetken, kokeillaan sitten jotain muuta, niin kuinka ollakkaan, poika rauhoittui ite alkoi leikkimään pupullaan! taisin torkahtaa siihen kalkatukseen, koska havahduin sitten sellaiseen unikitinään. n.04.30 lauri nukahti ja nukkui makoisasti kasiin asti. viime yönä kympiltä alkoi saman kätinän, mutta rauhoittui ja nukahti nopeasti itse. yöllä kuulin muutaman älähdyksen, mutta ei sen kummempaa. kuuden jälkeen heltisi sitten tissiä. unta ei kuitenkaan riittänyt "enää" puoli kasia pitempään. meillä ei olla onneksi mitenkään aamuvirkkua sorttia. saa nähdä mitä tämä yö tuo tullessaan... jotenkin en vielä usko, että näin pienellä vaivalla onnistuisin.

lauri syö aamupuuron, lounaan, välipalan,päivällisen ja iltapuuron. tissimaidot tietysti päälle. setit on mun mielestä reilun kokoisia, joten ei pitäisi enää nälkä olla yöllä. välipalana on hedelmäsosetta ja ruokana ite tehtyä kasvissosetta, lihaa ei ole vielä listalla, mutta ehkä seuraavaksi voisi kokeilla. nyt on kekeilussa ohra ja puolukka.

ihottuma vaivaa edelleen vaippa-alueella. joku ärsyttää nyt pahasti. ajattelin, että jos vaikka se vehnä on sittenkin pahaksi. meinaan kokeilla nyt lopppuviikon puuroa ilman vehnää ja katsoa miten käy. meillä ei ole kellään perheessä ruoka-allergiaa, eikä laurilla oikein muutakaan allergiaoiretta ole kuin sitkeä punainen ihottuma alavatsalla, joten ehkä se on vain inhottava vaippaihottuma. nyt on taas pikkupakasta ja ilma kuivaa, niin saattaahan ihottumaa puhjeta itsekullekin. mulla ainakin kädet ja jalat ovat sellaiset, joihin joka talvi puhkeaa ihottuma. helpottaa sitten taas kun kesä koittaa.

pakko raahautua keittiön siivoukseen ja iltapalalle. iskä on töissä, niin ei ole auttavaa kättä. eikä huomennakaan... mutta onneksi sitten onkin jo viikonloppu!

öitä kaikille!
 
Tähän vielä mainospläjäys tapaamisesta:
ELI ELOMASSUT TAPAAVAT HELSINGISSÄ 14.8.08 KLO 10.00 WAYNES COFFEESSA SANOMATALOSSA, JOSTA JATKAVAT VAUNULETKAA HERTTONIMENRANTAAN ASUKASTALOON IHMETTELEMÄÄN TOISIANSA JA TUTUSTUMAAN KLO 13.30 ASTI-----------VIELÄ MAHTUU MUKAAN PORUKKAA, ELI JOS HALUAT TAPAAMISEEN NIIN LAITA YV:TÄ!!!!!

Että sillain :p
Hauskaa iltaa jokaiikalle![/quote]


pilkettä, pisti vaan silmään tuo päivämäärä. laitetaaanko näppäilyvirhe väsyneiden silmien piikkiin, vai suunnitellaanko jo vuositapaamista =)
 

Yhteistyössä