**ELOVAUVAT 2006**

Jouluiloa mammat ja muksut :xmas: Meillä pukki kävi jo iltapäivällä ja toi muksuille isot kasat lahjoja, Eevi-neitikin sai vaikka mitä :D Tosin tyttö oli tissillä koko joulupukin vierailun ajan :LOL: Ja sitten pukin lähdettyä vääntäs housut täyteen sitä itteensä :LOL:

No juu, eipä tässä kummempia.

Pikaista paranemista Lucakselle ja muillekin nuhanenille =)

Ukkis ja Eevi-tonttu :xmas:
 
Nostelempas hieman meitä :attn:

Nyt on neidin ensimmäinen joulu juhlittu :) Kauheasti tuli Pihlallekin joulupukilta lahjoja, eikä edes pelätty pukkia :D Oltiin aatto miehen isällä ja siellä oli muutakin sukua ja sitten eilen joulupäivänä oltiin minun äidin luona. Tänään rauhotutaankin ihan kotona...

Meillä on Pihlalla onneksi nuha helpottanut jo, samoin yötkin ovat taas menneet hieman parempaan suuntaan. Kyllä Pihla herää syömään 3 kertaa yössä (meillä siis yösyönti kestää aina kerralla 30-60min) entisen yhden kerran sijaan mutta parempi sekin kun ne "turhat" heräilyt on taas ainakin hetkeksi jäänyt pois.

Me ollaan nyt kolme päivää maisteltu bataattia ja kyllä on tytön ilme kummastunut kun suuhun saa jotain muutakin kun maitoa :LOL: hyvin on tuntunut sopivan, ainakaan vielä ei ole tullut vatsavaivoja tms. Suurin osa kyllä tungetaan kielellä ulos, mutta on sinne vatsaankin mennyt varmaan noin reilu teelusikallinen joka kerta. Ja suunkin avaaminen on vielä vähän nihkeetä, mutta pikku hiljaa opetellaan, kun mikään kiire ei vielä ole =) jos mitään vaivoja ei edelleenkään tule niin ajattelin ottaa sitten mukaan seuraavaksi parin päivän päästä porkkanan sekoitettuna bataattiin ja sen jälkeen varmaankin päärynän "toiseksi" ruoaksi.

Mutta mutta... Jouluruokaan jo kyllästyneenä mennään miehen kanssa tekemään pizzaa :whistle: :D

Jandhe ja Pihla-Julia 4,5kk :heart: <br><br>
 
Hyvää tapaninpäivää :xmas:

Meilläkin Ronja sai hirmusen kasan lahjoja :D Leluja, vaatteita, kirjoja... lista on loputon. On kyllä ollu ihanan rauhallinen joulu kun ollaan vaan rauhassa oltu kotona. Aatto aamuna Ronja käänty ekaa kertaa selältä mahalleen sängyssä ja päikkäreistä ei sit sinä päivänä tullu mitään kun neiti oli hetkessä mahallaan, vaikka kuin unisena/nukahtaneena sänkyyn laitto :LOL: eilen sit nukkukin pitkästä aikaa kunnon päikkärit pariin otteeseen, kun oli tainnu jäädä vähän uni velkaa aatolta :D

Kun istuttiin miehen kanssa jouluaattona ruokapöydässä ja Ronja vieressä sitterissä, niin neiti nosti hirveen metakan kun katto ku me syödään ja hänelle ei tarjoiltu :LOL: pakko oli syöttää tyttölle sosetta välissä, ennen ku saatiin jatkaa :D

nyt käy komennus sitteristä :wave:
 
No nyt on joulu ohi ja eikun uuttavuotta odottelemaan!!!

Kamalasti sai pikkuneiti lahjoja!!! Vaatteita, leluja ja kirjoja. Riina oli aivan tohkeissaan ja yritti syödä kaikki lahja paperit!!

Muutenkin on sellanen vaihe että kaikki pitää syödä. Naurettiin ihan kipeex ittemme kun illalla oikein murisi ja hyökkäsi mun polven kimppuun..... :LOL: Eteenpäin pitäis kauheesti masullaan ollessa päästä mut kun ei liiku niin ei.... Kääntyminen sujuu muuten vain oikeen kautta ei ollenkaan vasemmalle vielä. Nyt osaa jo sillon tällöin kääntyä takas selälleenkin.

Soseista ollaan nyt maisteltu myös peruna porkkana sosetta päärynän lisäksi ja hienosti uppoaa!!! Mies vaan ilmoitti että hän ei vaihda enää yhtään kakka vaippaa kun haisee niin pahalle... :x . Eipä tuu enää maitokakkaa.... :whistle:

Meillä on ollu viimeset kolme yötä aivan ihania! Viime yönäkin Riina heräs ekan kerran klo 06 ja meni kuitenkin nukkumaan jo klo 20.30. Minä kyllä heräislin sitten vähän väliä tarkistamaan et ollaanko sitä edes hengissä.... Aamuyöstä meinas vähän tissit räjähtää.....

No joskos sitä lähtis sänkyyn lukemaan lahjakirjoja!!

Emppu & Riina
 
No nyt on sitten Joulut vietetty ja eiköhän me olla sitten kaikki flunssassa! :snotty: Topiaksellehan tuli pe-la yönä nuha ja minä sain sitten jouluaattona flunssan ja nyt on kurkku kipee ja hirvee nuha. Topias on edelleen nuhassa ja vähän myös yskii. Mies on kans sairaana. Onneks ei kuitenkaan kuumetta oo, mutta tää nuha kyllä tekee ihan kuumeisen oloseks. tänään mennään näyttään lääkärille Topiaksen silmää, ku siinä on se tulehdus, ni saadaan silmätipat. pitääpä samalla käskee kattoo topiaksen flunssan kunto, ettei oo menny keuhkoputkeen, ku kovasti rohisee, vaikka kuinka nenä friidalla niistelee. samallahan lääkäri voi kattoo äidinkin keuhkot, ku mulla kans pukkaa tuo flunssa yleensä tuonne keuhkoputkeen, ku on astma. On kyllä ollu inhottva kiusata pikkusta, ku on pitäny aina ennen unia tyhjentää nenä, ni hirvee huutohan siitä tulee. ja kokoajan putsaillaan silmää ja laitetaan nenätippoja. reppanaa ollaan kokoajan tökkimässä. :( Toivottavasti tää menee kohta ohi, ku ei itekään meinaa jaksaa mitään touhuta tuon yhen kans ja yöt on itellä ihan hirveitä, ku ei saa nukutuksi oman flunssan takia ja sit topias nukkuu huonosti. nyt on jo toista viikkoo kestäny se, että topias ei jonkun syötön jälkeen nukahdakaan vaan valvoo 0,5-1,5 tuntiin :eek: ja tällasta on ollu joka yö!

Muuten joulu meni kivasti. Topias sai hirveenä lahjoja, vaatteita, leluja, kirjoja, pyyhkeitä ja astioita ja pääsi jopa joulupukin syliin. ei pelänny ollenkaan, mutta parta maistu hyvälle :LOL: Oltiin miehen siskon luona aattopäivänä jossa oli miehen sukulaiset ja joulupukkikin kävi ja sitten iltapäivällä mentiin mun vanhempien luo syömään. joulupäivänä käytiin miehen isän luona syömässä ja tapaninpäivänä miehen tädin luona. eli kokoajan oltiin menossa. me oltiin kaks yötä mun vanhempien luona ni sai vähän levähtää, ku mummu ja ukki hoiti topiasta innokkaana. tänäänkin mennään vielä syömään sinne.

Mutta nyt täytyy mennä tekeen lisää lämmintä juomaa, ku kurkku on ku raastintrautaa jos suussa ei oo mitään :(

profiilissa Topias ja Joulupukki :xmas: =)

hansu & topias <br><br>
 
Hansu: :wave: Toivottavasti teillä pian flunssa helpottaa!! Paranemisia :hug: Aivan ihana kuva Topiaksesta profiilissa!

Joulu meni ja vuodenvaihdetta odotellaan :D Lahjoja tuli pikkuiselle paljon, lähinnä vaatteita. Uutta vuotta vastaanotetaan ihan kotona ja tehdään hyvää ruokaa, saatan ehkä sortua maistamaan siideriäkin pitkästä aikaa... :whistle: :D

Ylihuomenna meillä on neuvola, jossa tyttö saa sen 3kk rokotuksen. Toivottavasti siitä nyt ei mitään pahempaa oiretta tule. Jännä nähdä paljonko nyt on kasvanut! "Oikea" 4kk neuvola meillä on sitten vasta tammikuun puolessavälissä, tämä on nyt vaan ylimääräinen rokotuskäynti.

Meillä ollaan nyt onneksi palattu "normaaliin" päiväjärjestykseen ja päiväunetkin on pidentyneet =) Soseita aletaan maistelemaan ensi viikon aikana... Kovasti on neiti kehittynyt ja tällä hetkellä treenaa kiivaasti mahalleen kääntymistä :heart: Varmaan ei enää kauaa mene, että pääsee kokonaan itse kääntymään.

Perjantaina sitten neuvolakuulumisia :wave:

W & Emilia kohta 4kk :heart:
 
Aika menee tässä kotosalla touhutessa, ettei meinaa kerkee tänne kurkkailee ollenkaan. No, nyt pääsin istahtaa tähän koneelle =)
Pimun 5 kk neuvola on ens kuun alussa, mutta ed. mitat oli n. 61 cm. ja hieman alle 6 kg. 4 kk. kääntyi mahalleen ja eilen puhkesi ensimmäinen hammas :D Nyt pyöritään lattialla kuin mikäkin väkkärä ja mahalla ollessa pakitellaan........Tämmöiset pikaiset kuulumiset meiltäpäin :wave:
Pitää yrittää useemmin päästä tänne kurkkailee muitten kuulumisia.... :whistle:
 
Liinos pikaisesti
Jouluaatto ja joulupäivä meni suht ok.. mutta eilen jouduttiin menee TYKS:iin lasten polin päivystykseen. Lucas joutui jäämään yöksi osastolle kun oli hengitysvaikeuksia ja happiarvot alhaiset. Mä jäin pojan kans sairaalaan, nukuin epämääräiset kaks tuntia.. Poika kyllä nukkui suht hyvin kun sai illalla hyvät lääkkeet. Onneks ei tarvinnu jäädä toiseks yöks vaan päästiin kotiin. Olin pojan kans päikkäreillä pari tuntia, oli ihanaa nukkua omassa sängyssä!! Lucas on edelleen kipeä, mutta parempaan päin!

Lucas sai kans hirmusti lahjoja ja jaksoi kovasti innostua lahjojen availusta vaikka kipeä olikin.

Palailen myöhemmin!!

-Liinos ja Lucas
 
Joulu on onnellisesti takana päin. Lähdettiin sitten Alexin kanssa kahdestaan joulun viettoon kun mies oli kuumeessa kotona eikä halunnut lähteä kipeenä joulun viettoon. Elin toivossa että me oltaisiin flunssalta vältytty mutta eikös viime yönä flunssa iskenyt Alexiin :snotty:. Meillä ei tietenkään mitään niistäjää ollut kotona kaiken varalta niin siinä sitten valvottiin nuhanenän kanssa \|O . Pieniä pätkiä saatiin nukuttua. Kyllä kävi toista niin sääliksi nuhanenän kanssa.

Alexkin sai myös hirveät kasat lahjoja vaatteita, pehmoleluja, uimahousut jne. Hirveesti Alex ei itse lahjoista vielä innostunut. Paperia oli kivempi tunkea suuhun ja uimahousuja :LOL:

Me päästiin uimakouluun ja tammikuussa aloitetaan. Meidän uimakoulu alkaa jo klo 7.30.

Alex yrittää hirveästi päästä liikkeelle. Toistaiseksi ei ole vielä onnistunut muuta kuin sängyn päällä. Muutaman kerran on kyllä lattialta löytynyt ihan eri kohdasta kuin mihin laitoin mutta en ole nähnyt miten on paikkaa vaihtanut. Meillä Alex myös kääntyy vain toisen kyljen kautta, vasemman, ei ole vielä hoksannut että toisenkin kyljen kautta voisi kääntyä ympäri :LOL:

Mimmi78 + Alex
 
Heip!
Täälläkin ollaan kipeänä, näyttää olevan liikkeellä viruksia enemmänkin. Pojalla on ollut kuumetta jo useamman päivän, yskii kovasti ja nuhakin vaivaa. :'( Suppoja on laitettu monia, mutta eilen annoin lääkettä suun kauttakin. Ei oikein nappula tykännyt siitä. Mä tulin itsekin kipeäksi, ja mä oon todella harvoin sairaana!! Kohta varmaan alkaa kyyneleetkin valua, kun mulla menee aina kyynelkanavat tukkoon, kun on flunssa. Ihanaa.

Lahjoja tuli meillekin aika paljon. :xmas: Poju istui pukin sylissä, eikä vierastanut yhtään. Mun pikkuveli totesikin, että eihän sitä nyt voi vierastaa, kun sen tuntee äänestä. Oli nimittäin pappa pukkina. :D

Taidan mennä takaisin sängyn pohjalle.. :snotty:
 
Niin se Joulu vierähti ja pukkikin tilattiin pojalle vasta ensi vuodeksi käymään. Tänä Jouluna selkeästi lahjapaperit ja nauhat veivät lahjoista voiton :LOL:
Minä aloin antamaan pojalle ennen yöunia vellipullon(tissiä tosin päälle) kun olin viikon seuraillut 3 h välein tapahtuvaa yösyöntiä ja niin pääsimme takaisin entiseen rytmiin, jossa aamuyöstä herätään syömään.

Kääntyminen kun keksittiin, niin nyt käännytään selältä samantien ja sitten kitistään naama punaisena "matossa" :D

Yhtä sosetta olen antanut päivässä sen iltavellin lisänä, muuten mennään rintamaidolla...josta olenkin ylpeä, kun aikoinaan syötiin tyttöä vain 1,5 kk:tta. Hyvä neuvo muillekkin, että seuraavan kanssa voi taas tissittely onnistua paremmin. Itse en ole siitä ikinä stressiä ottanut eli onnistuu tai sitten ei.

Poika ei saanut meiltä nuhaa kummempaa flunssaa ja vatsatautia ei ollenkaa, en tiedä johtuko äidinmaidon suojasta vai rotarokotteesta vai molemmista?!

Mukavaa vuodenvaihdetta kaikille =)
 
Hei vaan!

Käytiin nyt siellä neuvolassa ottamassa se rokote. Itku pääsi tytöllä, mutta pian sitten jo hymyilyttikin =) Nytpä neiti sitten nukkuukin päiväuniaan ulkona. 4kk läkärineuvola on sitten parin viikon päästä.

Mitat oli 5085g/60,3cm (2940g/48cm). Hoikka tyttö, mutta käyrillä mennään ja kasvu on tasaista :) Soseita alan kuitenkin antamaan ensi viikolla ja korvikkeeseenkin täytynee tutustua... :/ Hyvin on neiti kehittynyt ja taas kehuttiin tosi terhakaksi tytöksi :D Onhan se tomera äitinkin mielestä! :heart:

Kääntymistä mahalleen harjoitellaan edelleen kovasti ja yötkin menee ähertäessä :ashamed: No, täytyyhän sitä nyt harjoitella, kun jotain uutta on keksinyt :D

Lucakselle ja kaikille pikku nuhanenille pikaista paranemista!! :hug:

W & Emilia 4kk (huomenna ;) )
 
pääsinpäs tänään nauttimaan harvinaisesta "laatuajasta" :D kävin kampaajalla laittamassa värit kohdalleen päähän. Eevin syntymän jälkeen olen vissiin kolmesti käynyt kampaajalla ja jokakerta on tyttö ollut mukana, mutta nyt pääsin ihan yksin ;) Onneks tyty on korvikkeeseen ja pulloon jo tottunut, niin äippäkin pääsee pariksi tunniksi omaa-aikaa viettämään.

Meillä olis enää tasan 3 viikkoa Teneriffan reissuun, vähän jo jännittää. Ja senkin puolesta jännittää, että pysytäänkö sinne asti terveenä. Meillä kun jo yksi flunssa-aalto on läpikäyty. Toista ei tartteis tulla.

Mitähän sosetta sitä osais neitille antaa, jotta kelpais? Jouluaattona vähän perunaa maistatin mutta huuto ja kauhea kakominenhan siitä tuli, tapanina yritettiin bataattia muttei sekään uponnu :/ Pitää vissiin jotain hedelmää kokeilla seuraavaksi.

Onkos muille vauvoille korvike kelvannu lämmittämättä??? Eevi on tarkka tyttö, eikä huoli huoneenlämpöistä :whistle: Yritin antaa aamutuimaan mutta eipä kelvannu.

No juu, eipä tässä kummempia, meillä on uuden vuoden aaton ohjelma jo selvillä kun on käynyt kutsu HÄIHIN =)

Ukkis ja tempperamentti-Eevi :D
 
Heippa!

Meilläkin joulu meni mukavasti anoppilassa. Lapset saivat lahjoja (Eetu ei kyllä hirveesti perustanu koko tapahtumasta, nukkuikin koko pukin vierailun ajan :D Isoveli riehaantui sitten molempien puolesta :whistle: ) Ihan "innoissani" odotan jo ensi joulua, kun on kaksi seinille kiipeilevää lasta joulupukin vierailun jälkeen... :kieh: :LOL: :headwall:

Täälläpä moni on sairaana... :/ Meilläkin Eetulla jouluyönä nousi kuume ja kolme päivää piti noin 38.5 asteessa lämpöä eikä mitään muuta. Sitten eilen ilmestyi näppyläitä otsaan, massuun ja selkään. Eli vauvarokko !! \|O No onneksi sekin on nyt sitten sairastettu... ;) Toivottavasti nyt malttais vähän aikaa pysyä terveenäkin. =)

Meillä Eetu on alkanu nyt parin viikon aikana puklaileen aika paljon... Ennen tuli syönnin jälkeen joskus jotain pientä, mutta nykyään tulee aina röyhtäyksen jälkeen aika isohko puklu. \|O Mistäköhän johtuu..? Mun käsittääkseni soseiden pitäisi vähän tasoittaa tuota "yrjöömistä".. :snotty:

Ai niin! Ja viimeisen viikon aikana on alkanu poitsu nukkua pitempiä pätkiä päivällä. Ennen nukuttiin vain ½ tunnin kiitounia, mutta nykyään päivärytmi on seuraava: nukutaan kahdet pitemmät unet (noin kaksi tuntia, molemmat sisällä) ja siellä jossain välissä kolmet ½ tunnin unet (yhteensä päivänaikana). =) Ja yöllä mennään yhdellä syönnillä.

Mutta nyt leikkimään esikoisen kanssa junaradalla (minkä pukki toi). :D
 
Moi pitkästä aikaa taas kaikille, meillä oli viikon yhteys poikki niin on ollut ihan netti pimennossa :kieh:

Meillä opittiin kantymään aatonaattona selältä mahalleen..Nyt kun laittaa lattialle niin kääntyy samantien ja alkaa huutamaan naamapunaisena kun ei pääse eteenpäin, peppu nousee komeesti lattiasta ja jaloilla potkitaan, mutta kädet jää aina jumiin...

Pukki toi paljon vaatetta ja muutamia leluja, tavaraa on taas niin ettei tiedä mihin niitä sullois.. Täytyy varmaan ruveta harkitsemaan isompaa asuntoa..

:hug: kaikille nuhanenille ja pikaisia paranemisia

hyvää uutta vuotta kaikille
 
Heini79
Uppista, oltiinpas tiputtu...

Niin, siinä se joulu meilläkin meni. Oskari sai kasan lahjoja, vaikka ei niistä vielä paljon mitään tajuakaan. Paperit ne täälläkin enemmän kiinnosti. Sukulaisissakin käytiin joka päivä.

Joulun aikaan Oskari kääntyi taas kerran selältä mahalleen, mutta ei nyt enää ole sitä tehnyt. Kovasti vaan punkee kyllä enemmän ja enemmän istumaan, että vähän vielä yrittää häntä tässä toppuutella.

Täälläkin on nyt noita kiinteitä pari viikkoa maisteltu ja hyvin uppoaa jo. Tänään ensimmäistä kertaa maistettiin mustikkaa ja hyvää kai sekin sitten oli (todistusaineistoa profiilissa :) ). Kuinka paljon vaan tuota maitoa (korvike rintamaidon lisäksi) pitäisi sitten antaa niillä ruokailukerroilla, kun antaa kasvissosetta, että saa tarpeeksi sitäkin? Mietin vaan, että voiko vauva syödä kerralla liikaa, jos antaa niin paljon juoda vielä maitoa päälle kuin itse tykkää?

Huomenna sitten se vuosikin taas vaihtuu. Me ollaan rauhallisesti kotosalla ja poltellaan jätkänkynttilöitä. Illalla käydään katsomassa ilotulitus, kun on jo klo 19.30 tuolla keskustassa.

Mutta hyvää loppuvuotta ja uutta vuotta meille kaikille :wave: !
 
Iltoja..

Pääsinpä hehkuttamaan pari päivää sitten meidän ihania öitä... Mitään ei ikinä pitäis ääneen sanoa... meinaa viimeset yöt on ollu tooosi levottomia. Riina kyllä nukkuu, mutta ähisee, puhisee ja KUORSAA.... löytyy milloin mistäkin päin sänkyä kun on mönkinyt unissaan... Pitää vissiin jo laskea pinniksen pohjaa kohta alemmas ettei likka tuu yli laidan... :LOL:

Heini - me ollaan tehty soseiden kaa niin, et ensin syödään sosetta ja sitten rintaa päälle niin paljon kun haluaa. Soseita en uskalla ihan vielä antaa niin paljoa kun söis, koska likka varmaan vetelis purkin kerralla... :p . Eilen annoin ekan kerran luumua ja voi kun toisen silmät kiilu onnesta kun oli niiiiin hyvää! Riina syö nyt "lounaalla" peruna-porkkana sosetta ja sitten "päivällisellä" päärynää tai luumua. Se hyvä puoli on soseilla ollu, että tuttelia ei oo menny yhtään purkkia moneen päivään!!!

Riina on edelleen hieman räkänen ja yskii yhä satunnaisesti... Sitkeä lentsu kun on kestänyt jo yli kuukauden...

Huomenna vaihtuu sitten uusivuosi. Me vietetään ihan kotona ja syöpötellään!!! Kävin tänään kaupan tyhjentämässä kaikista herkuista.... :ashamed:

Hyvää uuttavuotta kaikille elovauvoille ja mammoille!!!

Emppu & Riina
 
Jisse78 harmaana
Ihanaista loppuvuotta elokuisille!
Täälä käytiin ostamassa raketit tänään, ja saas nähdä kuinka tuo meidän esikko niihin nyt suhtautuu...
Tissitellään Ennin kanssa edelleen ja tyty tykkää kovasti olla rinnalla. Ollaan nyt opeteltu tuota lusikan jaloa taitoa ja teelusikallista edelleen anna vain päivässä; vaihdellen porkkanaa ja päärynää, perunasta neiti ei pidä, persikka on hyvää. En ole kiirehtinyt tuon kiinteän kanssa, kun on neiti sen verran pullukka, et ei ole hätää ruoan suhteen.
Nukuttu on täällä todella vaihtelevasti, välillä syödään jopa tunnin välein, mutta jo muutama yö ollaan nukuttu jo aamun ilman syömistä. Tosin toivon aina yhden kerran yössä syöttöä, et pysyis tuo maidontulo "hyvänä" :)
Oikein kaunista Uutta Vuotta ja iloitaan lasten kanssa!
Jisse78 ja Enni
 
MOIKS

Joulut vietetty ja jouluruoat syöty :p Johankin maisteli pottu- ja porkkanalaatikkoa, kermavaahtoa(ehdoton ykkönen joulusapuskoista :) ), luumukiisseliä ja suklaata ollaankin syöty koko joulukuu, vähän vain ja hyvää on. Ruisleipää on myös imeskelty tai ne voit on Johan syönnyt päältä. Kaikkea tuntuu poika syövän, tosin kaikkea ei voi antaa maistaa vaikka kiukku siitä joskus tuleekin :(

Joululahjoja tuli poitsulle ihan kivasti. kyllä oli tervetulleita. Entiset olikin käyty jo läpi ihan kyllästymiseen asti siis lelut :kieh: Ja tuli ihan makeita vaatteitakin lahjaksi. Ja ne lahja paperit =) kiinostivat Johaniakin.

Raketit käytiin mekin ostamassa tänään. Saapi nähdä onko Johan paukkuarka :eek: Toivottavasti ei, sillä me ollaan isommalla porukalla ottamassa uutta vuotta vastaan :) Ja sitten taas syödään :p Taidampa ottaa snapsin tai viini lasillisen viiniä :D Enempää ei uskalla kun vielä imetän. Maitoa tulee edelleen vaikka muille jakaa :whistle: Paidat märkinä joka päivä ja yö. Johan tissuttelee yöllä yhden tai kaksi kertaa. Ilmisesti se pitää tuota runsasta maidon eitystä yllä....

Ja poitsun taidoista: varpaat menee suuhun tiukalla otteella, käännytään molempiin suuntiin selältävatsalleen, peppu menee konttaus asentoon, ryömitään jumppamatolla kun vauhtia pukataan jaloista, juttelee kaikenlaista ja odottaa vastausta jutuilleen, pörisee niin, että sylki lentää. Noh, ehkä tässä oli tärkeimmät osaamiset. Niin, ja vieraista kasvoista tykkää Johan hirmuisesti. Kauppareissut onkin mukavia kun pääsee flirtille, tuumaa Johan 4kk

Tuuulipa tekstiä, mutta

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2007 kaikille elokuisille
:hug:

t.Johan ja Johanin mamma
 
Heido!
pojalla oli 4kk neuvola. painoa oli tullut 9630g ja 67 cm (3880g ja 51cm).hyvin on rintamaidolla kasvanut eipä ole vielä kiirettä aloittaa kiinteitä. yötkin nukkuu toistaiseksi hyvin :) pari kertaa herää yöllä syömään.
kovasti yrittää punnertaa istuma asentoon. makuullaan ei enään kelpaa olla.

Näyttää siltä että alas oisi tulossa hampaita kun niin kovasti jyrsii nyrkkejä =)


Hyvää uutta Vuotta kaikille :)


päivänsäde ja kasper
 
Hyvää uuden vuoden aattoa!

Me alotettiin tänään soseiden maistelu. Annettiin bataattia n. pari lusikallista sitä varmaan meni. Topias aluks aukas suun, ku annetaan aina d-ja rela-tipat lusikalla, ni topias on tottunut lusikkaan ja aukasee aina suunkin =) niin kylläpäs sitten ilme muuttu ku saikin ihan jotain muuta suuhun. oli oikein sellanen nyrpistelevä ja ihmettelevä ilme. mutta kuitenkin maiskutti suuta ja ilmeisesti nielikin, ku ei sylkeny ulos. Topias sitten päätti ryhtyä samalla isoksi pojaksi, ku tissikään ei kelvannu vaan piti saada nokkamukia! Siis tosiaan piti saada! Ennen soseita annoin vähän tissiä ja lopettikin itse kun ei kelvannu ja sitten soseiden jälkeen ei taaskaan tissi kelvannu, ni annoin nokkamukista kun piti kuitenkin saada jollain suu huuhdeltua. topias oikein auko suuta ja käsillä piti mukia ja sitten ku se loppu ni ois juonu tyhjää mukia. no piti sitten vähän laittaa lisää, no eiköhän sitten oltu taas tyytyväisiä, mutta en lanatnu ku ihan vähän ja taas kun loppui niin halus lisää. eikä muuten myöhemminkään tissi kelvannu. me ollan kyllä annettu nokkamukista aikasemminkin, ku pullo ei kelpaa, mutta ei oo ennen noin innoissaan siitä syöny. nyt on vaan ongelmana, että nukin mukista tulle liian vähän ja aventin mukista ilman venttiiliä liian paljon. (ei osaa imeä, mutta nielee kuitenkin) nukin mukin kans menee pojalla hermo ku tulee niin vähän. Toivottavasti tissi taas kelpaa seuraavalla syötöllä.

Topias on muuten nyt nukkunu kolmena edellisenä yönä vähän paremmin, kun en oo taas syöny maitotuotteita.

Meillä ollaan vieläkin vähän flunssassa. mulla on vielä vähän nuha ja topiaksella kans, mutta paranemaan päin ollaan. hirveen monella näyttää olevan flunssaa.

Kauheea ku aika on menny nopeesti. taas vaihtuu vuosi ja Topiaskin täyttää ens viikolla jo 5kk! Hirveen nopeeta kyllä kasvaa ja kohtahan sitä huomaa, että on jo vuoden :eek:

Oikein ihanaa Uutta Vuotta 2007!

Hansu & Topias
 
Hei!

Voi kun oli tullut tekstiä... en varmasti muista edes kaikkea mihin voisi kommentoida.

Paranemisia nuhanenille!!!! Lucasillekin kovasti, ettei enää tarvitsisi sairaalaan mennä.

Päivänsäde: Kyllä on komeat mitat teidän vaavilla pelkällä rintamaidolla. :D

Luukaselle on tullut nyt joulukuun aikana yhteensä kolme hammasta ja neljäs kiiltää jo ikenestä läpi ja aiheuttaa jonkin verran raivokkaita pureskelu hetkiä... äiteen leuka ja sormet on kovilla. Alas on tullut eteen kaksi ja ylhäälle toinen kakkos hampaista. Toinen kakkoshammas kiiltelee siellä jo uhkaavasti. Ei siinä muuta, mutta tissit on aika kovilla välillä kun nappaa kiinni hampaillaan. Mukavasti jo nuo kaksi alahammasta vilahtelee kun poika hymyilee. :D

Kiinteitä menee täällä seuraavasti eli lounaalla perunaporkkanaa ja hieman luumua, ruusunmarjaa, ruusunmarja vadelmaa tai päärynää päälle. päivälliseksi jotain makeaa sosetta noista vaihtoehdoista edellä tai joskus olen antanut toisen satsin perunaakin jos on nukkunut esim. neljän tunnin päikkärit.Illalla menee sitten maissivelliä. RIntaa syödään vielä kiinteiden päälle ja tuntuu, että maitoa tulee taas aika paljonkin...liivinsuojat pitää vaihtaa useasti päivässä...ärsyttää kun on liivit märkänä kun on suojukset jotenkin vinksallaan. Välillä (Lue: aina aamuöisin :kieh: ) tuntuu, että imetys on sieltä ja todella syvältä, mutta välillä taas tuntuu, että ikinä en pysty tätä lopettamaan kun toinen niin ihanasti tuhajaa kainalossa ja näpertää äiteen masua sormillaan jne. :heart:. Mulla on vain nuo imetysasennot vissiin jotenkin todella huonot kun selkä meinaa kipetyä ja jalatkin välillä puutua kun imettää. Ristiriitaisia tunteita kuitenkin imetykseen liittyy. No jos nyt tuonne puoleenvuoteen ainakin jonkin verran ja pitää katsella sitten uudelleen. Saattaa kyllä olla, että kun aloittaa puurot niin sitten voi nuo yötkin helpottua ja imetys tuntuu taas kivalta. Eikös ne puurot saa tuossa 5kk iässä aloitella???

No joo meikä taitaa mennä tuonne muiden seuraan. Ollaan täällä anoppilassa tää uusivuosi ja saunotaan. Illaksi jäädäänkin sitten kolmistaan kun muut lähtee vähän "kaatamaan" kuka minnekin. Tai no appivanhemmat on jo mennyt ja miehen veli avovaimonsa kanssa on vielä meidän seurana. Toinen nuorempi veli on lähtenyt rientoihinsa jo puolenpäivän jälkeen... :p . Meillä on tällainen rauhallinen uusivuosi tiedossa. Mässätään sipsejä ja juodaan jonkin verran myös jotain juomaakin. itse kylläkin alkoholitonta ja on tuolla pari mietoa lonkeroakin. Onneksi Luukas nukkuu alkuyön todella hyvin niin voi halutessaan ottaa vaikka oluen. :p

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA TEILLE KAIKILLE!!!!!

Lellu ja Luukas<br><br>
 
Onnellista uutta vuotta 2007 kaikille elokuisille vauvoille ja äideille! :hug:

Mites teillä sujui viime yön nukkumiset rakettien paukkeessa? Pihla nukkui ihmeen hyvin, itseasiassa paremmin kuin moneen yöhön :LOL: Vain nukahtaminen oli vaikeata (niin se tuppaa kyllä muutenkin nykyään olemaan), mutta kun kunnolla nukahti niin eipä ne raketit häirinnyt, vaikka niin etukäteen pelkäsinkin! Hieman säpsähteli välillä unissaan, mutta ei herännyt. Äiti ei sen sijaan saanut oikeen nukuttua :kieh:

Oltiin siis ihan kotosalla eilen koko perheen voimin, miehen poikakin oli meillä. Käytiin illalla puoli seitsemän aikaan ampumassa muutama raketti, Pihla oli kantoliinassa ja katseli ihmeissään =) Olipa vaan oikeen ihana keli kun vettä satoi :headwall:

Pihla syö nykyään aamupäiväunien jälkeen bataattia, syö sellaisen reilun jääpalakuution verran ja tissimaitoa päälle. Iltapäivästä ollaan nyt pari päivää syöty lisäksi muutama lusikallinen päärynäsosetta ja ihan hyvin sekin tuntuu maistuvan. Seuraavaksi varmaan otan sen porkkanan tuohon bataatin sekaan mukaan. Muuten siis mennään tissimaidon voimin. Yritin tuossa taas kerran tarjota pulloa ihan sen takia että oppisi siihen, niin hirveä loukkaantuminenhan siitä tuli eikä kelvannut alkuunkaan :whistle: en tiedä pitäisikö sitä sitten opettaa suoraan nokkamukille, jotenkin vaan pelkään että siitä ei oppisi juomalla juomaan maitoa, siis juomaan niin paljon kerralla että päivän maitotarve täyttyy sitten kun joskus imetys loppuu. Jotenkin sitä mieltää, että pullosta sitä maitoa tulisi juotua vähän samalla lailla kun rinnasta, mutta nokkamuki on lähinnä sellainen ruokajuoma/hörpytysmuki :/ olenkohan ihan hakoteillä näissä ajatuksissa?

Paranemisia kaikille pienille ja isommillekin nuhanenille :hug:

Jandhe ja Pihla-Julia kohta jo 5kk :eek: :heart:
 

Yhteistyössä