<<<ELOMASSUT>>> lokakuussa

Lauren-78 ja Poni06, meillä myös esikon aikaan annettiin lupa alkaa antamaan velliä kun poju oli 3kk ikänen. Kasvu oli tasaista, mutta söi tunnin välein maitoa.

Kauhee toi eilinen 4d dokumentti, kahdeksan raajainen tyttö. Katoin sen just nauhalta. :$ :(

Aamutoimiin, kun Aliisa nukahti. :wave:

HooÄs ja Aliisa tasan 2kk :heart:
 
HooÄs tosi hauska toi yhteisö-juttu :LOL: Uskotko että ne on ne masu-kuvat jotka on ylittäneet alastomuus rajan ;-)

En ole pitkään aikaan ehtinyt täällä pörräämään ja lokakuun pinostakin ekat 6 sivua lukematta. Meillä menee tosi kivasti, typy kastettiin Sohvi Inkeriksi ja on valoisa ja hyväntuulinen kaveri. Paljon helpompi kaikinpuolin kuin isoveljensä oli. Rytmi on jo melko selkeä, yöllä syö enää kerran. 3kk tulee täyteen 16. pvä. Isoveli on myös hyväksynyt pikkusiskon laumaansa, kyselee heti perään jos on ulkona nukkumassa hänen herätessään tms. Taantumat pottailussa ja voimakas uhma, molemmat paremmassa vaiheessa. Pottailu sujuu taas kohtalaisesti, yö- ja päiväunivaipat on edelleen niinkuin oli ennen vauvaakin. Muuten muistaa käydä lähes 100% taas potalla.

Kaikki aika kivasti siis. Aika ei päivisin vaan meinaa riittää kun neiti enemmän hereillä ja kova tyttö seurustelemaan. Nyt tosin alkaa jo katselulelutkin vähän kiinnostamaan joten ehkä ei tarvitse koko aikaa äidin naaman olla peilinä naureskeluille ja jutusteluille ;-)

Mukavia syyspäiviä kaikille äideille ja vauvoille =D
 
Meillä oli eilen "2kk-neuvola", lainausmerkeissä siksi, että jätkä on kyllä vasta 7 viikkoa vanha.
Paino 4955g
Pituus 56,5cm
Päänymp. 39cm

Me mennään 0-käyrällä ja kaikki oli muutenkin hyvin. Alex käyttäytyi hyvin terveydenhoitajan pakeilla ja myös lääkärin käsittelyssä, mutta kun jouduimme odottamaan vuoroamme lääkäriin, niin se aika olikin tuskaisempaa, sillä koko ajan piti olla liikenteessä ja auta armias jos erehdyin pistämään persiin penkkiin, niin jo alkoi huuto.

Meillä on alkaneet yöunet pitenemään ja eilen illalla nukahti klo 23 ja heräsi syömään vähän 5 jälkeen, muutenkin kun olen antanut illalla korviketta tissin lisäksi, niin jätkä nukkuu paremmin ja herää vain kerran yön aikana syömään.

shihtzu ja Alex 7vko
 
Miullekin tuli mieleen että mahakuvat voi olla sit ollu liikaa yhteisön vahtijoille!!

mie oon antanu taas korviketta Tiitulle, ku ei oo asettunu syömisen jälkeen..

ja tänään jälkitarkastus.. että mie inhoon noita räpläyksiä :kieh:

eilen meinasin ostaa ilta siiderin itelleni, ja sitä en oo harrastanu pojan aikana ku muutaman kerran.. poika siis 4v. aina jos on tehny mieli, ni poika hoitoon ja sit on saanu maistella rauhassa.. nyt aloin jo ihmettelee et mikä on ku siiderit vilkkuu silmissä .. ehkä sitä on vaan tullu oltuu kotona liikaa, ja kahen lapsen kanssa on aika stressaavaa välillä.. Vaikka ihania ovatkin. Kyllä tää äippä ainakin tarvii vähän omaa aikaa omien kavereitten kanssa! onnex mummi ja ukki on olemassa ja heille voin luotta lapset hoitoon. tosin nyt jo jänskättää miten Tiitu käyttäytyy, ku on ollu niin kiltti ja rauhallinen vaavi tähän asti.. eilen sai pari kertaa sellaset huuto kilarit ja rauhottu vasta ku nostin syliin (vaunuissa ja kantokopassa) ja sit oli kaikki hyvin.. Toivottavasti myös mummin syli rauhottaa, jos tulee tuo sama huuto"kohtaus"..

Tuli vaan heti mieleen et aika temperamenttinen likka meille kyllä varmaan tulee, ku nyt jo on noin kova komentamaan!!

Mein neiti alkaa jo treenaamaan selältä mahalleen kääntymistä.. hälle ku antaa sormen ni hän vetää ittensä kyljelleen ja siitä punkee päätä lattiaan päin ja jalat on ihan kippurassa.. että en tiiä kääntyyky aiemmin ku veli poika.. oli sillon tasan 3kk.. neiti on vasta tulevana lauantaina 2kk.. hurjaa kyllä tää miten nopeesti aika menee..

nyt muihin hommiin!!

äiti lpr ja Tiitu 8vk+ (nii onhan se nyt jo niiku 2kk, mutta mistä sen laskee..päivistä vai viikoista..??)
 
Nyt sieltä yhteisön "aputiimiltä" tuli taas viestiä. Laittoivat asian eteenpäin joillekki tyypeille, ketkä voi yhteisön aukasta. Ei osannu sanoa kauanko asiaan menee, mutta ei luultavasti kovin kauaa. =)
 
neitiperho
Juuri kotiuduttiin 2kk neuvolasta.
Paino tasan 6kg (4035g)
Pituus 59cm (50,5cm) joka vähän kuitenkin jäi mietittymään kun mun mielestä jalat ei ollu suorana ja opiskelija mittasin sen.
Pään ympärys 40cm (35,5cm)

No anyway. Hyväntuulinen ja seurustelevainen tyttö terkan mielestä. Sammasta vähän kielessä ja peppukin alkoi pari päivää sitten punottamaan yllättäen. Siihen kokeillaan kortisoni voidetta kuurina.
Että sellasta. Täytyy muistaa jatkossa muuten, ettei niitä "pervoja" kuvia sinne yhteisöön sitten lähetellä. Tulee muuten taas sanomista :LOL:

Ainii...aamulla huomasin et taitaa tällä mammalla alkaa menkat..yöks. Niiiiin toivoin et menis viel aikaa siihen, mut ei *kiroaa* :kieh:
Mut joo. Jos menisi katsastamaan joko neiti vihdoin heräisi, että pääsis syömään. Jospa taas sitten karkaisi tuonne naapuriin vierailulle tytön kanssa.

Neitiperho ja Iina 2kk1pvä
 
Heippa kaikille

Haettiin mun vanhemmat turusta eilen ja onpa todella ihanaa kun ne on täällä :heart: esikko on aivan onnessaan ja vauva on saanu olla koko ajan sylissä.

Masa nukku viime yönä sillain, että nukahti 21.30 ja söi ekan kerran 06.30, vau :) . Heräs kyllä yöllä kahdelta ja neljältä, mutta laitoin vaan tutin suuhun ja jatko uniaan. Sen tein ite ihan unessa, en juurikaan muista siitä hetkestä mitään.

Mun äiti sano, että mulle on kuulemma reilu kuukauden ikäisenä maistattu soseita. Suositteli että jos on mahavaivaa, ni kannattaa alkaa pikkuhiljaa maistattaan aprikoosisosetta mallasuutteen sijasta. Eilen illalla sitten annoin muutaman pikkunokareen ja masa tykkäs ihan kauheesti. Nyt äitin kanssa ajateltiin koittaa muutama milli peruna-porkkanavelliä.

Ristiäiset olis sunnuntaina edessä ja meinaa pieni stressi iskeä, onnex tässä kuitenkin on vielä muutama päivä aikaa ja kai meillä järjestelyt on aikas hyvällä mallilla.

Nyt taidan lopetella, noi kun vielä on täällä, kohta lähdössä

salah ja masa 2kk
 
Moi!
Meilläkin oli tänään 2kk lääkärineuvola ja Aleksi sai rotavirusrokotteen.
Painoa 5570g(3590g)
Pituus 57cm(47cm)
Päänympärys 39,5cm(34,5cm)
Kaikki ilmeisesti ok, kun lääkäri oli hieman hiljaisempi niin ei kommentoinut hirveesti.
Napa on pullahtanut hieman ulospäin(tyrä) mutta sitä seuraillaan. Jos muuttuu kipeäksi ja kovaksi niin sitten päivystykseen, jolloin se ilmeisesti operoidaan. Mutta pitäisi parantua itekseen normaaliin muotoon.
Rokote meni hyvin,ei puklannut, enkä ole vielä huomannut mitään haittavaikutuksia.

Itselläkin päivä päivältä parempi olo, ja kun onnistuu pärjään pojan kanssa hyvin ettei menetä hermoja ja saa nukuttua välillä, niin siitäkin tulee hyvä mieli. Huomenna pitäisi vihdoin mieheni tulla reissultaan,joten pääsen huilimaan sitten oikein kunnolla.

T.Hansu ja Aleksi (la 9vk ikä)
 
Meillä oli eilen tytön 3kk neuvola, vaikka tyttö täyttää vasta huomenna (16pvä ) 3kk.

4750g (3940g)
59cm (55cm)
py 38cm (37cm)

Tekstiä tuli neuvolakorttiin: Hyvin seuraa katseellaan ja "juttelee" vastavuoroisesti. Imetyksellä kasvaa hyvin. Iho hyvä.

Päivät menee joutuisasti ja yöt on nyt mennyt ihan mallikkaasti. Saa itsekin nukuttua niin jaksaa. On tämä vauva-arki vaan ihanaa! :heart:

Bella-Lumia ja Linnea 3kk
 
moikka. onko teillä tietoa voinko mennä jälkitarkastukseen vaikka mulla on menkat? jälkitarkastus olis huomenna ja vuoto alkoi tänään.. :kieh: ihmettelen kyllä vähän että miten ne menkat nyt jo alko vaikka imetän... :(
 
Sateinen päivä tosiaan :(

Meillä suju taas kerran yö vallan ihanasti, poitsu heräs syömään vasta 05.30 ja sitten nukuttiin vielä 8.30 asti :) . Kun vaan jaksaa itse laittaa tuttia yöllä jos herää, ni näköjään nukkuu kyllä yönsä syömättä.

Annoin eilen iltapäivällä pienen määrän taas aprikoosisosetta, kyllä näyttää ainakin meillä toimivan mahan suhteen, ei tarvi siis enää antaa mallasuutetta. Tipat meillä kyllä on molemmat edelleen käytössä. Illalla ennen unia koitin vielä peruna-porkkanavelliä. Poitsu oli hiukan ihmeissään mitä pullosta tuli, kun ei ollutkaan maitoa. 20 ml tais sitä juoda. Ihanien ilmeiden kera :) . Enkä oe huomannut mitään erikoista, että olis maha siitä kipeytyny tai mitään.

Sain just Masan nukahtaan partsille, meillä täytyy nukuttaa sillain että vauva on autoistuimessa ja istuin matkarattaissa, ei nukahda pelkkiin rattaisiin. Vaunuihin kyllä nukahtais, mutta sitten täytyykin kävellä koko ajan. Se on tottunu autoilija :) . Se menee ilmeisesti verissä kun isi on linja-autokuski, vaari, isotädin mies ja isosetä ovat rekkakuskeja ja niin äidin kummisetäkin on muuten rekkakuski. Eli meillä tää menee verissä :)

Kohta kun mies tulee töistä ni lähetään ideaparkiin ostaan mulle ristiäisvaatteita ja kaikki tarjottavat ja ym. Siinä tää päivä sitten meneekin. Kivaa lähtee miehen kans ihan kaksistaan kun pojat jää mun vanhempien kans kotiin. Vessat pitäis vielä siivota ja sauna kun tullaan.

Nyt kauppalappua väsään, ettei mitään unohdu.

Hauskaa sateista päivänjatkoa kaikille :wave:

salah ja masa (tänään tasan 2kk)
 
Vieläkö joukkoon mahtuu uusi äiti? Mun ensimmäinen lapsi syntyi 30.8. pari viikkoa lasketun ajan jälkeen. Kaikki on ollut uutta ja ihmeellistä, en ole lasten kanssa ollut paljoa tekemisissä, paitsi reilun vuoden ikäisen kummipoikani, joka asuu sairaalassa, eli hänen kanssa tekeminen on ollut hieman erilaista. Kaveriporukassa ei ole samanikäisiä lapsia, niin on ollut kiva täältä lukea miten muilla menee tämän ikäisten kanssa ja jotain helpotusta sekin tuo kun tietää että on muitakin kenellä on samanlaista.
Meillä on pikkupojan kanssa hyviä ja huonoja päiviä. Maha on vaivannut alusta asti, ollaan käyty vyöhyketerapiassa ja kaikennäköistä kokeiltu, ja kyllä se on hieman helpottanutkin, mutta jokapäiväistä se kuitenkin vielä on. Sitten kun maha ei vaivaa, hän on ihana hymypoika. Mies on yrittäjä ja tekee pitkää päivää ja välillä päivät kotona lapsen kanssa tuntuu tooosi pitkiltä.
Huomenna meillä on 2 kk neuvola, poika siis hieman alle seitsemän viikkoa.. Ensimmäisen kuukauden aikana painoa tuli 1,3 kg, saa nähdä paljonko ollaan taas siitä kasvettu.

siili ja pikkumies 7 vk
 
nea85 Meillä ainakin ohjeena ,että jos menkat niin jälkitarkistus pitää siirtää.

siili81 Tervetuloa turisemaan!!

Meillä oli tänään 2 kk neuvola...mitat oli:
6830g (3520)
58,8cm (50cm)
40 cm (34,5cm)
Joten hienosti edelleen kasvetaan. Kehitys muutenkin ihan iän mukaista.

Matkustelijoille tiedoksi !! Kyselin jo aikaisemmin meidän neuvola tätiltä rokotuksista ,kun olemme lähdössä Egyptiin lomalle huhtikuussa. Nyt on Euroopassa paljon liikkeellä ,jotain tautia jota MPR -rokete suojaa. En nyt tietenkään enää muista mitä, mutta kuitenkin meidänkin vauvalle annetaan MPR rokote ekan kerran ½-vuotiaana ja sitten lisäksi normaalin rokotusohjelman mukaisesti 1½-vuotiaana. Hepatiitti rokotteet voi antaa vasta vuoden ikäiselle. Tämä oli Kansasterveyslaitoksen tuorein ohje rokotusten suhteen.

Nyt siivoamaan ,kun lapset hoidossa mummulla ja papalla.
-Poni ja vauva 2 kk
 
Tervetuloa siili81 :wave:

Täällä kanssa sateinen ja harmaa päivä. Yritin äsken nukuttaa pojua kaksi tuntia sisälle, tuloksetta, jonka jälkeen annoin periksi ja menin tuonne ulos sateeseen nukuttamaan vaunuihin. Siinä meni se tasan 2 min kun poju oli jo unessa ja nyt tuhisee tyytyväisenä tuolla katoksen alla. Äiti vaan yritti olla hieman mukavuudenhaluinen :ashamed:

No mieltä onneksi piristää nuo vasta leivotut sämpylät, jotka otin äsken uunista. En ole leiponut mitään pojun syntymän jälkeen, joten oli aivan ihanaa saada lämpimäisiä =)

Täällä kanssa välillä tuntuu päivät todella pitkiltä, kun itselläni ei kanssa ole tuttuja joilla olisi pieniä lapsia, niin että voisi päivisin vierailla. Kovasti olen odottanut meidän vauvakerhon alkamista, mutta vielä ei siitä ole mitään kuulunut... toivottavasti pian kuuluu, että pääsee vihdoin tutustumaan muihin äiteihin!

Me vaihdetaan poju tänään kehdosta pinnikseen nukkumaan, kun öisin poju tuppaa potkimaan kehdon laitoja, joten taitaa olla liian pieni jo hänelle ja haluaisi isomman sängyn. Toivottavasti sängyn vaihto ei vaikuta pojun yöuniin, vaan nukkuisi yhtä hyvin uudessakin sängyssä.

Mutta jospa sitä menisi syömään vielä yhden sämpylän, kun maistuivat niin hyvälle :D

Ruusulainen ja poju 10vko
 
No jospa kokeilisin kirjoitella vähän pidempään... tytön kummitäti kävi 6vee poitsunsa kanssa ja olipa kivaa, kun poitsu leikitti meidän esikoista niin että meinasi oikein väsyä;) Kun ei oikein itse meinaa ikinä jaksaa tai ehtiä pelkästään leikkiä vaan.

Meilläkin muuten esikoisella vellit aloiteltiin 3kk iässä, hän oli siis alusta asti vain korviketta saanut. Saatiin nlasta kans lupa, kun poika ahmi niin hirmuisia määriä sitä korviketta, pulautteli eikä oikein ollut kuitenkaan sitten tyytyväinen, oli isokokoinen lapsi muutenkin. Me aloiteltiin löysällä soseella ja maissivellillä silloin. Nyt ei ole kiirettä kun tyttö on täysimetyksellä ja ollut ainakin tähän asti hyvin tyytyväinen, kaksi tuntia jon syöttöväli päiväsaikaan, yöllä saattaa nukkua kuusikin tuntia putkeen! Meilläkin nukutaan siis tosi hyvin. Ainoastaan esikoinen hilluu silloin tällöin öisin, vauva ei pahemmin valvota.

Eilen muuten tein ihan hurjan hikilenkin aamulla lasten kanssa; otin pojan repussa selkään ja tytön vaunuihin, ja sitten pururadalle. Kuljettiin vielä sellaisella pompputyylillä, kun poika
tykkää:) Saa läskit kyytiä, poika painaa kuitenkin 14kiloa:) Yleensä kannan kuiteskin mieluiten tuota pienempää:) Ristiäisten ja kaikkien herkkujen jälkeen on niin ällö olo, että on hinku saada hiki pintaan.

Siili81, tervetuloa joukkoon:) Mulla taas on ihan toisinpäi, että tää aika minkä olen ollut kotona, on mennyt ihan tosi nopeasti ja päivät ja viikot oikein vilistää ohi! Tietty kun toivois ettei lapset kasvaisi ihan niin nopsaan...

Meidän esikoinenkin tulee jo 20. päivä 1v4kk, justhan sekin oli vielä vauva. Voi voi sentään. Armeijaanhan se kohta jo lähtee.

Vib ja Hiltukka 2kk ja risat
 
heippistä,
enpä ole ehtinyt kirjotella kun on käynyt vieraita ja ollut kaikenlaista hulinaa!
Lukenut olen kuitenkin edelleenkin ahkerasti :)

siili81:lle piti sanoa että kokeilkaa osteopaatilla käymistä! Meillä oli tosi rajut masuvaivat ja koliikki ja ne loppuivat kuin seinään kahden käynnin jälkeen 6vkon iässä. Siihen mennessä ei oltu nukuttu isän kanssa kertaakaan samaan aikaan kun pientä piti jatkuvasti heijata ja sen jälkeen ollaan nukuttu perhepedissä ja koliikille on sanottu hyvävsti :heart:

Meidän neiti täytti eilen 2kk:tta ja tuntuu että on alkanut kehittymään ihan kauheeta vauhtia. Kannattelee jo kovasti päätään pystyssä masulteen ja ei enää suostuis hereillä ollessaan olla sylissä kantajaan päin vaan koko aika pitää saada katsella maailman menoa.
Kuolaaminen on alkanut hurjana ja neiti on jo alkanut päästelemään kaikenmaailman ihme ääniä ja kovasti hymyileekin mamman iloksi :)

Olitte puhelleet että päivät tuntuu pitkiltä ja näin meilläkin. Tai siis toisaalta tuntuu että päivät hujahtaa vaan ohi ja ei saa tehtyä mitään. Haluisin kauheesti nähdä ihmisiä mutta kaikki 'lapsettomat' ovat töissä ja jotenkin muutenkin kaipaisin kovasti mammaseuraa. Olen miettinyt kaikenmaailman mammakahviloita mutta en ole niihin vielä uskaltautunut, onko jollain niistä kokemuksia?

nea85 ihmettelit että voiko tarkastukseen mennä menkkojen kera ja kyllä ainakin minä olin ei lääkäri ollut siitä moksiskaan. Mäkin täysimetän (annan korviketta max kerran vuorokaudessa kun tyttö kitisee nälkäänsä vielä tisseilyn jälkeen) ja silti menkat tuli jo 6vkoa synnytyksestä.

Mites onko tietoa koska pientä sais alkaa kantamaan liinassa kasvot eteenpäin? Me ollaan molemmat aivan rakastuneita liinailuun mutta pikkuneiti kaipais hereillä ollessaan kovasti sitä ympärilleen seuraamista.

Mutta juups nyt taas pikku neiti kutsuu nälkä kitinällä joten eipä auta kuin lopetella!
Jaksuja mammoille :flower:


Tini+Pikku-Pingu nimeltään Ada 2kk:tta +1pv




:attn: Sinne listaan piti ilmoitella niitä lisätietoja vielä eli RV 37+2 ja LA 3.9

Syntyi siis melkein kolme viikkoa etuajassa kun mulla todettiin raskaushepatoosi ja oli kiire saada pikkunen ulos.
 
tinii: kiitos sinulle. helpotus oli kuulla että joku toinenkin on menny menkkojen aikaan jälkitarkastukseen. paniikko jo melkein iski kun enhän kerkeem enää sitä aikaa perua kun se on jo huomenna.
ihana ada :)
 
Käytiin tänään lastenlääkärin luona, kun neuvolasta sinne lähetteen laittoivat. Neuvolan terveydenhuoltaja epäili Danielilla olevan hieman liian jänteväniska. Lääkärin mukaan kaikki on kunnossa, poika vain jo jäntevä ja jämäkkä. Kannattelee päätään tosi jämäkästi ja oikein. Hyvä niin, että tehtiin ns. turhareissu =)

Lääkäri oli samaa mieltä neuvolan kanssa, että velliä voi viikon parin kuluttua alkaa hiljalleen antamaan. Meillä kasvu on hyvää, rintamaidolla mennään lähes kokonaan. Iltaisin ja mun poissa ollessa annetaan tuttelia. Iltaisinkin rintamaito riittäisi, mutta nukkuu pidemmän pätkän korvikkeella. Öisin nukkuu yhden pitkän pätkän ja päivisin notkuu tissillä noin 1-2 tunnin välein, ottaa tosin yhdet pidemmät päikkärit. Neuvolan ja lääkärinkin mukaan vellillä syöntivälit voitaisiin saada pidemmäksi ja poika kylläisemmäksi. 2 viikon kuluttua tulee 3 kk mittariin, niin täytynee katsoa silloin.

Lauren-78 ja Daniel 2,5 kk
 
Iltaa kaikille!! :wave: Ja siili81, tervetuloa joukkoon mukaan!!! :)

Eipäs oo tullu pitkään aikaan taas kirjotettua, oon kyllä melkein päivittäin käyny juttuja lukemassa! Nyt on ihana rauha ja aikaa istua koneella, ku sain esikoisen jo yhdeksän aikaan yöunille (harvinaista meillä! ) ja Olivia nukahti just mun syliin! Sai reppana pitkästä aikaa ängettyä kakan ennen unia, viimeksi oli kakannu 4pv sitten, joten äiti oli ihan innoissaan.. :whistle:

Meillä ei oo ollu neuvolaa taas pitkiiiiiiin aikoihin.. ois kyllä kiva jo päästä kattomaan, et onko neiti miten kasvanu. Ainaki ihan hyvin on kyllä menny.. mitä nyt noita syömisongelmia tahtoo olla, mistä oon jo aiemminki tänne kirjotellu. Ja rytmi on kyllä vieläki aika sekanen, eilen valvoi taas melkein koko päivän, nukkui ainoastaan muutamat vartin unet. Ja tänään sitte onki nukuttu eilisenki edestä.. Onneks aina tuollasen valvotun päivän jälkeen neiti nukkuu yön kuitenki hyvin! Sehän se tärkeintä on, ni ei itelle univelkaa kerry mahottomasti..

Olivia on kyllä alakanu juttelemaan ja hymyilemään tosi paljon... niin sulonen.. :heart: Ja leikkimatolla viihtyy hyvin, juttelee leluille aivan innossaan! Tosi hyvä keksintö kyllä tuo leikkimatto, niin ei tartte koko aikaa sylissä kanniskella ja saa itekki jotain tehtyä.
Isoveli kylläki vie heti sen äitin ajan, mitä vauva viihtyy jossai muualla, mut sehä on normaalia.. :whistle: Onneksi näin illasta saa edes hetken hengähtää, vaikka tosin yöunetki jo kutsuis.. :)

Meillä neiti ei oo ollu vielä missään hoidossa, enkä osais laittaakkaan! Isoveliki (1v9kk) on ollu vasta muutaman kerran hoidossa koko päivän ja ikää kuitenki jo hieman enemmän..
:whistle: Mut kai sitä on jotenki riippuvainen lapsistaan ku ei osaa olla niistä erossa, eikä raski laittaa hoitoon.. :kieh: No ei vaan, eipä tuota oo ollu sellasta tarvettakaan vielä. Kaikki ajallaan...

Mut nyt nukkumaan...

Annilia & Olivia 2,5kk
 
Siili81, meillä kärsittiin kovasta koliikista, ja kaikki apukeinot koetettiin. Vyöhyketerapia auttoi kyseisiksi päiviksi, ei kovin paljon muuten näin jälkikäteen ajatellen. Suurimman avun toi ns. "koliikkineinu", meillä Fischer Pricen matkamalli, sellainen pikkuinen. Siinä sitten typsy välillä jopa uneen asti rauhoittui. Kovin kauaa ei tosin uskallettu kerrallaan pitää. Mutta meillä se loppui kuin seinään n. 2,5kk:n iässä, ja nyt tyttö on ihanan iloinen ja nauravainen, nytkin meni iltaunille jo klo 21.30, ja parilla-kolmella ruokahetkellä mennään n. klo 10 saakka aamulla.
 

Yhteistyössä