~~~ELOMASSUT HELMIKUUSSA 08~~~

Kasvaahan se kohtu suurempana, ku vauva, ja on muistaaksini jo greipin kokonen hyvinkin varhasessa vaiheessa! Mutta joillakin ei näy vauva maha kun ihan vasta loppumetreillä ja joillakin se vaan pullahtaa nopsaankin esiin( oli sitten turvotusta+läskiä tai pelkkä vauva maha!!), varsinkin uudelleen synnyttäjillä, kun on jo paikat löystyneet!! ja samaa uskon liikeidenkin kanssa, jotkut tuntee aiemmin jotkut myöhemmin!!

itse olen käyttänyt äitiyshousuja ihan alusta asti kun omat housut eivät vaan ole tuntuneet hyviltä päällä, kiitos muutaman ylimääräsen läskikilon , minkä sain hommattua ennen plussaa, ja turvotus oli tosi kova heti alusta asti..nyt se on helpottanut!!

Äiti lpr 14+1

 
Sen olen saanut surukseni huomata kavereista, upp3 , että jotkut kaverit vain kuuluvat tiettyyn elämänvaiheeseen kun taas toiset kaverit kulkevat mukana elämänvaiheesta toiseen. Kun meille tuli esikoinen, sen huomasi hyvin kaveripiirissä. Bilettäjät jatkoivat bilettämistään ja illanistujaisiaan, eikä minusta pienen lapsen äitinä ollut heille mitään iloa, joten kutsut ovat jääneet vähiin kuten myös muu yhteydenotto. Itsekään ei jaksa antaa "tekohengitystä" kauhean pitkään kaverisuhteille jotka eivät oikeastaan välitä seurastani, koska en enää jaksa juosta baareissa ja ryypätä. Vaikka on luullut tuntevansa nämä kaverit ja olleensa hyviäkin ystäviä, niin aika näytti että meillä on loppujen lopuksi aivan eri arvomaailmat.

Onneksi matkanvarrella on erottunut ne aidot ja rehellisetkin ystävät, jotka ovat mukana niin hyvissä kuin huonoissakin ajoissa =)
 
Vauvamahasta. Kohtu on tosiaan jo pienen jalkapallon kokoinen viikolla 14, vaikka vaaveli koko pituudeltaan vain n. 10cm (jalat mukaan lukien). Kannattaa myös huomioida että tuo kohtuhan ei ole alkanut kasvamaan tyhjiössä, vaan se työntää koko ajan suolia pois tieltä, jotka aikaisemmin olivat sen paikalla. Me jotka olemme aikaisemmin synnyttäneet, niin olemme "löysempiä" lihaksiltaan kuin ensisynnyttäjät, eli paikat joustavat helpommin kun ei ole yhtä tiukkaa "kortsettia" pitämässä paikkoja kasassa =) .... ja voila! "maha" pullahtaa esiin.
 
ROUVA PIKKUMYY :snotty: :hug: :hug: Otan osaa! Iso halaus! tuntui niin pahalta lukea tekstisi ja itken täällä.. jotenkin sinä kuulut tähän ryhmään ja en voi ajatella ettet enää täällä kirjoittelisi, olit ainoa tuttu aiemmin ja nyt tämän tapahtuessa niin ... Otan vielä osaa suruunne!!! :heart: antakaa tapahtuneelle aikaa ja kerätkää voimia...
 
:hug: Rouva Pikkumyy. Lämmin osaanotto suureen suruunne.

Meillä oli lääkärinneuvola tänään. Ensin th otti perusjutut. Painoa oli tullut peräti 800 g/viikko. Varmaankin tuo imetyksen lopetus sotkee kuvioita ja olen myös syönnyt kuin hevonen. Nyt onneksi se alkuajan yletön nälätys alkaa helpottamaan niin voi vähän alkaa tarkkaileen kuinka paljon syö. Th ei kyllä ollut yhtää huolissaan ,kun ylipainoa ei ole. Lääkäri teki sitten sisätutkimuksen. Kohtu oli kuulemma hyvin kasvanut. Siinä kun se sitä kokeili niin itse arvioisin sen kooksi "iso greippi" :) . Joten ei ihme ,jos masu alkaa jo näkymään. Ultrassa pikkuinen touhotti kovasti. Kädet ja jalat viuhtoi sekä sydän sykki. Kokoa oli 5.7 cm.

Nyt taas päikyille ,kun tyttökin nukkuu.
-Poni ja Manteli 12+0
 
Rouva Pikkumyylle osanottoni... :hug:
Tuntuu tosiaan pahalta kuulla miten teille kävi..meillä olisi sinun kanssa ollut sama la.. Toivon että jaksatte tukea toisianne ja että toipuminen alkaisi mahdollisimman pian. Aika parantaa ja nämä sanat eivät varmasti paljoa auta, mutta olette meidän kaikkien ajatuksissa. Voimia.
 
Suuri osanottoni Rouva Pikkumyylle :hug: Toivotan voimia teille jatkaa eteenpäin, raskasta se varmasti on. En osaa kuvitellakaan...

Nyt on vähäksi aikaa ratkaistu pojan päiväuniongelma :) Hän herää kun on sen tunnin omassa sängyssään nukkunut, sitten siirrytään molemmat lepäämään minun ja miehen sänkyyn, poika jatkaa siellä unia n. 40 min. Ja mikä parasta, minun on pakko siinä samalla levätä :D Saa nähdä kuinka kauan tämä järjestely tehoaa :)

Minä en ota kantaa masun koko- keskusteluun enkä vauvan liikkeiden tuntemiseen. Ihmiset ovat niin yksilöllisiä joten mikään yksi sääntö ei päde kaikkiin.

Sain eilen äitiysfarkut postissa, jihaa :) Vielä pitäisi tulla toiset tällä viikolla. Ovat kyllä niin mukavat jalassa kun eivät purista, toisin kuin normifarkut. Kotona olen käyttänyt ihan vaan lökäreitä tähän asti, mutta kaupunkireissuille on ollut pakko tunkea piukat farkut jalkaan, tuntuu että muuten näytän todella räävittömältä :D

Nyt varailemaan pimeän ajon kurssille paikkaa. Yäkyäkyäk!!!!!!

Lilli ja Tiitti 14+0
 
siis musta on tullu nyt niin NIIN itkuherkkä, mä itken täällä ihan valtoimenaan kun silmiin osui erään toisenkin herkkä teksti pienen menetyksestä.. ihan uskomatonta, miks pitääkin tällaista olla... no, luonto antaa ja ottaa.. mutta ihan mahdotonta tää mun pillittäminen ja itsekin alkaa pelätä jo pahinta... Anteeks tää vuodatus mutta alkaa ittestä vaan tuntua et tulee kohta ihan hulluks kun aina kaikkia negatiivisia asioita lukee... Onneks tuo meidän pikkunen rakas tuolla aina hymyilee ja naureskelee ja tekee kaikkea ihanaa, hän saa arjenkin tuntumaan ihanalta!!! :heart: ehkä täytyis lähteä lapsen kans yhtä aikaa päikkäreille, mut pitäis siivota... huh, no pitäis vaan ottaa niskasta kii ja ryhtyä tuumasta toimeen!
 
voiko tuntea semmosia "isoja" elohiiren liikkeitä siinä kohti missä sikiö olisi?? jos ymmärrätte mitä tarkoitan.. :D kun monesti olen tuntenut niitä "sätkyjä" ja olen miettinyt että mahtaako sikiö kasvaa niillä seuduilla...
 
Rouva pikkumyy: Osanotto myös täältä suruunne :hug: :hug: tuntuu tosi pahalta kuulla tuollaista,olin jo niin varma,että kaikki kääntyy hyväksi. veet tuli silmiin, ku luin juttuasi. Paljon voimia teille,koittakaa jaksaa :'( :hug: mutta niinkuin sanottu,parempi,että luonto hoiti pois,eikä tarvinnu itse tehdä raskasta päätöstä.....

Pari uutta oli tullu mukaan,tervetuloa :flower:

Tänne ei mitää uutta. minkäänlaisia oireita ei oo,maha pikkuhiljaa kasvaa. viikon päästä ois neuvola.

ei mekään oo saatu esitietolomaketta,muistaakseen se annettiin aika lopussa.
Vauvalle ei hirveesti tarvii ostaa mitää,ku tytöltä on jääny mm.hoitopöytä(tai no se on meillä lainassa), turvakaukalo,pinnis,tytön vaatteita ois,mut jos poikaa tullee ni pitää niitä sit ostaa ja muutenki vois jotaki pikkuvaatteita ostaa. tuplarattaat varmaan tarvii hommata ja sit pitäis tytölle ostaa uus turvaistuin,ku toi vanha on huono,sitä ei voi mitenkään säädellä.

Mitä ootte mieltä, ku meijän pitäs ostaa astianpesukone,ku siellä uudessa asunnossa ei oo. Se entinen vuokralainen kaupitteli meille sen omaa konetta. Käytetty, muutaman vuoden vanha, maksoo uutena kuulemma 500 ,ihan normi kokonen. se pyys siitä 250 egee. kannattaako maksaa? Me ei yhtään tiedetä mitä käytetyt yleensä maksaa. uusiakin saa tolla hintaa,mut onko ne sit hyviä.Toivottavasto joku osaa kommentoida jotaki,pitäs varmaan alkaa päättämään. =)

Mut ei tässä taas tämän kummempia....
Piua ja tipu 14+5
 
Piua en oo mikään asiantuntija koneiden suhteen, mutta ainakin meidän tiskarille annettiin vain 2v. takuu. Tuntuu aika kovalta hinnalta koneesta jossa ei ole takuuta jäljellä... Noiden koneiden käyttöikä kun nykyään on aika lyhyt; ennenvanhaan tehtiin esim pesukoneita jotka helposti kestää 20v, nykykoneen maksimi-ikä 7-10v., jos on tuuria. Näin meille kerrottiin huoltofirmasta....

Pepppi ja Örkki 13+0
 
Voimia Rouva Pikkumyy sinulle ja koko perheelle. Tämä on nyt vain elettävä läpi ja usko minua, aika auttaa mutta unohdu ei milloinkaan.

Naistenklinikan sisätautilääkäri soitti verikokeiden tuloksista (otetaan kerran kuukaudessa). Kilpirauhasarvot on nyt sillä mallilla, että voin lopettaa lääkityksen toistaiseksi. Tämä oli odotettavissakin, sillä raskaudella on yleensä tässä taudissa parantava vaikutus.

Kotidopplerin tilaamisessa ei ainakaan minulla ollut mitään ongelmaa. Tuli noin viikon kuluttua tilaamisesta, eli oli lauantai kun tilasin ja torstaina oli postissa. Ja geeli oli luvatusti mukana. Olen kyllä kuullut, että jotkut käyttävät myös sitä vauvaöljyä siinä kuunteluhommassa.

Liikkeistä: Tuossa neuvolan jakamassa odotuskirjassa sanotaan rv 15 kohdalla, että liikkeiden tunteminen on jo mahdollista. Itse tunsin edellisessä raskaudessa rv 14+6 ensimmäiset kevyet töytäisyt. Nyt olen sitten iltaisin asettunut kuuntelemaan, mutta toistaiseksi ollut hiljaista.

Talvilomaa odotellessa,
Scala rv 14+5
 
Piua me ostettiin nyt syksyllä uus astianpesukone, elektroluxin, makso 399e, et riippuu tietysti et minkä ikänen & miten paljo käytetty sitä konetta, mut en tiä, must aika paljo pitää viel hintaa... -tai no, mikäs mä oon sanomaan... :D
 
Aluksi Rouva Pikkumyylle kovasti halauksia ja voimia :hug:

Olen muuttunut raskauden aikan itkuherkäksi, tai siis itkenhän minä, mutta ennen pystyin sentään hiukan pidättämään (tilanteesta riippuen) mutta nyt tuli kyynel töissä kun kahvikuppi (hyvin rakas sellainen, lahja ystävältä) tipahti lattialle ja rikkoutui! Ja kun olin rahoittunut niin sitten tulin tälle palstalle ja huomasin ikävät uutiset jolloin itku olikin valtoimenaan. Menetys on kova paikka, jota itsekin pelkään. Lapsettomuushoitoja on monta vuotta takana ja esikoinen on vihdoinkin tulossa, niin vähemmästäkin pelottaa! päivä kerrallaan...

"outoja" taipumuksia on muutenkin... nukahdin työpöydän ääreen, vaikka oli olevinaan kiire! :LOL: ja kiirettä jatkuukin sitten huhtikuulle asti (olen kirjanpitäjä, tilinpäätökset ja veroilmoitukset pukkaa päälle täydeltä laidalta) Kun kiireiltä selviän niin lähdetäänkin miehen kanssa kahdenkeskiselle lomalle, kun se aika on sitten elokuun jälkeen kortilla :heart: Mutta toivottavatsi selviämme sinne asti ja saamme pienen bamsemme elämäämme :heart:

Tulipas kirjoitettua :LOL:

HooÄs Minulle voi laittaa sairaalaksi SKS ja nyt olen ihan sekaisin tarkoittaako "1 lapsi" että minulla olisi aikaisempia lapsia? vai tätä tulevaa palleroista? Masuasukki on ensimmäisemme :)

Terkuin ja halauksin Pippuri ja Bamse -maailman vahvin ja kiltein nalle :heart:
 
Olen niin pahoillani Rouva Pikkumyy sinun ja miehesi puolesta! Voimia rankkaan elämäntilanteeseen! :hug:

Omaan napaan ei ihmeitä. Olen tässä tarkoituksella pitänyt hiukka taukoa palstailusta kun jotenkin alkaa ahdistamaan välillä tää np-ultran odotus ja epätietoisuus onko kaikki kunnossa. Np-ultra nyt sitten huomenna joten sitten ollaan vähän viisaampia. Jotenkin kaikki huonot utiset saavat vain niin huonon mielen ja epäilykset nousemaan oman masukin kunnosta että paras välillä pitää vähän nettipimetoa. :)

Tulen huomenissa sitten np-ultra kuulumiset kirjoittelemaan.

Hyviä vointeja jokaiselle!!


:heart: haaveilija ja kyytiläinen 12+2
 
haaveilija-08 sama täällä, pitäisi pitää enemmän taukoa kun just aiemmin oli jotenki liikaa kun meninkin lukemaan noita niin piti ihan vuolaasti täällä itkeä siitä hyvästä.. :snotty: mutta, täytyy vain toivoa, että kaikki olisi hyvin.... :heart:
 
ihan totta kyllä tuo masun esiin tuleminen on henkilökohtasta.. Omalla äitillänikin oli kuulemma loppuun asti tosi pikkunen maha kun odotti mua, seuraavista olikin sit jo heti alusta mahaa :LOL: Töistä juuri tultu kotiin, ja arvatkaa mitä, päätä särkee :'( taas. Mistähän mahtaa johtua ku joka päivä särkee, mulla särki joskus e-pillereiden takia, mutta nyt ei enää voi =)
 
niin toi masun esiin tulo... itsellä menossa 10+4 ja ei kyllä mitään näy, on tässä kyllä tätä kuorta ennenku näkyy muutenkaan! :LOL: ensimmäinen pullahti kunnolla esiin vasta muutamaa kk:tta ennen la. tai niinku näky jo jos oli takkikin päällä..
 
Rouva Pikkumyy:hug: :hug: :hug: :hug: Itkuhan tässä tuli, kun viestisi luin. Olen niin pahoillani teidän puolestanne :'( Kun ollaan samoissa pinoissa kirjoiteltu jo vauvakuume puolella niin suru tuntuu kaksinverroin painavammalta - niin tutulta ihmiseltä jo tunnut. Oikein paljon voimia ja jaksamista sinulle ja perheellesi :hug: Ja pienelle Tiuhti-Viuhtille turvallista taivasmatkaa :hug:

*************************************************

Täällä kunnon päänsärky... Ja huono olo on palannut voimalla takaisin. Nyt etominen kestää aamusta iltaan - syöminen tuo vain hetken helpotuksen. Pitää varmaan lähteä heittämään pieni lenkki, jos raitis ilma vaikka auttaisi oloon.

Tervetuloa kaikille uusille elomammoille :heart:

kaneliomena ja Elmeri 14+1
 
rouva pikkumyy olen niin pahoillani menetyksestänne :hug: :hug: , itku tuli täälläkin puolestanne, voimia tähän raskaaseen aikaan koko perheellenne :hug: puhuminen auttaa ja aika vain vaikka pieni tiuhti-viuhti ei koskaan unohdukkaan
 
Rouva Pikkumyy, *suuri halaus* ja voimia sinulle ja miehellesi! Tiuhti-Viuhti on taivaan kaunein enkeli..<3
******~~~~~~~~******~~~~~~~~******~~~~~~~******

Meidän pikku-Montilla oli kaikki masussa hyvin, yksinään siellä nukkui ilman kaksostoveria. Niskaturvotusta ei ollut normaalia enempää. Pikkuinen nukkui alkuun eikä oikeen herättyäänkään kunnolla päätään kääntänyt että tarkan mitan ois saanu. Lääkäri kuitenki sanoi että hyvältä näyttää. Saatiin kullannupusta kolme kuvaa, joita varmasti katselee joka päivä.<3 Ihanasti muuttui vähän konkreettisemmaksi odotus kun näki sen mytyn potkimassa kohdussa. Sydän löi hurjaa vauhtia ;) Pää-perämitta vastasi ekassa kuvassa viikkoja 12+4, toisessa 12+1, jotka siis n. viikon vähemmän kuin nyt on luultu. Sanoi et katsotaa sit myöhemmin muutetaanko la:ta. Rakenneultra n. 6-8viikon kuluttua. Maanantaina olisi lääkäri.

Hmh. Mies lähti uimaan ja jätti minut rauhassa lukemaan yo-kokeeseen, mutta jumitin tietokoneelle.:D Nyt täytyy oikeasti ottaa kirja nenän eteen ja leipää suuhunpistettäväksi.:)

Upp3 ja Montti 13+1
 
Rouva Pikkumyy :hug: :hug: :hug: Olen todella pahoillani tapahtuneesta, paljon voimia koko perheelle!!


mä tuun hulluksi täällä palstalla :headwall: :headwall: nyt oon ihan varma et kaikki ei voi olla hyvin.. viikko vielä ultraan!
 

Yhteistyössä