~~~ELOMASSUT HELMIKUUSSA 08~~~

Täällä uusi elokuinen ilmottautuu.
LA ois näillä näkymin 9.8.08 et viikkoja menossa 13+3. Itse olen 25-vuotias.
Toista lasta miehen kanssa odotamme, esikois tyttö täyttää huhtikuussa kaks vuotta.
Kaikki menny hyvin tähän asti, pahoinvointia ei juurikaa ole ollu, liekkö pysyny kurissa inkiväärikapseleilla,ja väsymystä jonki verran mut sehä kuuluu asiaan. Työtön kotiäiti tällä hetkellä kun työsopimus tammikuun viimeinen päivä loppui, et nautitaan nyt kotona olosta yhden lapsen kans. :heart: =)
 






Poikatyttö tännekkin olisi tulossa tuon testin mukaan. Vaikka oikeasti melkein tiedän, että kohdussa kasvaa pienen,pieni tyttö :heart:

Eka raskaus oli poika oksensin koko ajan 12vkoa, ja migreeni suunnilleen joka pv

Toinen raskaus tyttö en oksentanut kertaakaan, migreeniä kuukautisten oletettuna aikana 3 kertaa

Kolmas raskaus oksensin ja kärsin migreenistä, niin että sairaalareissu oli viikoksi rv 10-11

Tämä raskaus en ole oksentanut, hajuista olen kärsinyt, jotkut ruuat tökkii, joten niistä en välitä.

Kiitoksia onnentoivotuksistanne! :hug: :flower:

Iltapvllä olemme taas vähän viisaampia ainakin ultran suhteen ja toiv myös istukkanäyte on saatu! *peukut pystyssä siis* :heart:

Rva Pikkumyy ja Tiuhti-Viuhtimme rv 13+2 :heart:


 
pieniananas löytyyks liukkaria?kokeile sitä,kun ei tullut sitä geeliä,

Rouva pikkumyy täällä ollaan peukut pystyssä d :) b

Mulle kans sanoi neuvolatäti samallailla,kun neitoperho puhui,että liikkeet ei voi tuntua vielä näin aikasilla viikoilla...
Samoin naurattaa noi jutut,kun ihmiset sanoo jo viikol 4-5 et maha näkyy jo,millä mä tän peitän,pakko ostaa jo mammahousut :LOL:
Ei ehkä niin alussa vielä näy :whistle:
 
huomenta.
Tänään on SE päivä!!! Päästään katsomaan vatsan alle onko siellä kaikki ok.:) Vähän jännittää ja vielä ois kuutisen tuntia odottelua (=koulussa istumista). Alkaa vähitellen paineita pukkaamaan kun perjantaina on äidinkielen tekstitaidon yo-koe!! Ei se esseekoe nii pelota mutta tuo tt...:/ Ja ens maanantaina enkun yo-kuuntelu. Kuuntelut menee mulla aina lahjakkaasti pieleen, kerranki kurssikoekuuntelusta sain 2pistettä....:D (maksimia en muista, päälle 20 kai ;) ) Joo-o.

Masua on nippailuttanut ja vihlonut viime päivinä melkoisesti.. Ikäviä kun koulussakin tulee sellaisten ihmisten seurassa jotka ei oo tilastani tietoisia... Jos kaikki on tänään ok ultrassa niin ajattelin ehkä huomenna kertoa lopuille kavereille.. Kovin tuntuvat minuun jo "kyllästyneiltä" kun en oo lähössä esim. penkkareiden jatkoille tms "illanviettoihin" huonojen selitysten varjolla. Tästä nyt saa sellasen käsityksen et meillä on melko pinnalliset kaverisuhteet mut toi juhliminen on aika tärkeetä muutamille tyypeille niin heidän ei oo helppo samaistua minun yllättävään absolutismiin...:D Mutta jospa he ymmärtäisivät kun kuulevat tästä pikkuisesta.<3

Tänään viikkoja 13+1
Upp3 ja Montti
 
Huomenta!

Pikkumyylle on täällä peukut ja varpaat pystyssä!! :hug:

enmppu tervetuloa joukkoon suureen! :wave: Mikä on sun synnäri, lisään sen vielä listaan?

Hitsi, että olis vielä väsyttäny, mutta yläkertalaiset alko piikkaushommin puol tuntia stten ja sätkyn meinasin saada siitä metelistä, kun siihen heräsin. No, saanpahan jotain aikaseks tänää, ku ajoissa heräsin. Pitäs lähtee roudaa tavaraa kämpälle ja hakee lisää pahvilootia. =)

Ei muuta, pikaseen kävin vaan...

Päivän jatkoja! :wave:


 
Hei kaikille!




TYKS:ssä oli aika 9:30, menimme sinne yhdessä mieheni kanssa.
Ajallaan pääsimme sisään.

Tällä kerralla naislääkäri. Tutkimus aloitettiin samantien ultralla. Hetken lääkäri siinä' katsoi ja sanoi sitten :Olen pahoillani sikiö on kuollut! :'(

Mitä muutakaan voin , kuin alkaa itkemään!? Hoitaja siinä lohdutti, mutta vain aika parantaa! :ashamed:

Hetkeksi saimme mennä kahden miehen kanssa toiseen huoneeseen. Itkimme, olimme surullisia!

Sen jälkeen lääkäri kutsui meidät toiseen huoneeseen.
Oli kaksi vaihtoehtoa
1. Lähdemme kotiin ja odotamme kunnes keskeytyminen lähtee alkamaan itsekseen
2. Saan sairaalassa yhden lääkkeen heti ja keskeytyminen alkaa, kohdun suu alkaa kypsymään, tulevaan synnytykseen, ja takaisin sairaalaan vuodeosastolle 7:ksi perjantaina.

Valitsin ilman muuta, että otan lääkkeen heti.

Asiahan on erittäin surullinen, että näin kävi, mutta yksi asia lohduttaa, meidän ei tarvinnut päättää sikiön elämästä, vaan luonto hoiti sen tavallaan! :heart:

Istukkabiopsiaa ei enää voitu ottaa, tulehdusriskin takia!

Huhtikuussa on jälkikontrolli, jolloin myös saamme vastaukset patologilta, mitä on saatu selville sikiötä tutkittaessa, kuulemma paljoa ei saada selville, koska sikiö on vielä niin pieni, mutta ehkä jotain?

Olemme itkeneet, jutelleet,halanneet toisiamme mieheni kanssa kotiin tultua. :hug: :'(

Näin kävi meille tässä raskaudessa, mitään emme olisi voineet tehdä toisin!




Rva Pikkumyy ja menehtynyt Tiuhti-Viuhti :heart:
 
Rouva Pikkumyy: :hug:
Todella surullista! :'( Jos siitä jotain hyvää pitää hakea, niin ehkä se tosiaan, että luonto hoiti homman teidän puolesta eikä teidän tarvinnut tehdä ikävää päätöstä.. Surullista silti. Miksi se nyt yhtäkkiä menehtyi, vaikka kasvoi hyvin ihan viime metreille saakka?
 
Tervetuloa mukaan uudet!

Tosta mahan näkymisestä jo viikolla 4-5... Olen luonnostaan hyvin hoikka ja mulla puristaa housut aina myös kuukautisten aikaa (pienikin turvotus riittää). Eihän mulla todellakaan mikään vauvamaha ollut viikolla 5, mutta oli sen verran jo kasvanut, et läheisimmät ihmiset arvas, että on vauva tulossa... Nyt alkaa "läskimaha" pikkuhiljaa jo muistuttaa "vauvamahaa", viikkoja on 11+4. Eipä mahdu enää jalkaan edes omat collarit... tai menee, mutta puristaa niin paljon vyötäröstä, ettei tuu pidettyy...

Puolen toista kuukauden päästä mulla sit alkaa kv-vaihto, eilen sain varmistuksen toisesta paikasta, että olen tervetullut heille. Vähän jo nyt jänskättää töihin lähtö täällä... tai lähinnä se pelkän norjan puhuminen... hui... en oo käyny mitään kursseja, ollut vain pojan kanssa kotosalla täällä. Ihmeen nopeaan uusi kieli silti tarttuu.
 
lämmin osanotto myös minulta. Paljon haleja ja voimia teille. Onneksi ette syytä itseänne. Ehkä joskus selviää mikä tarkoitus tälläkin oli mutta eikö joka asialle ole aina jokin tarkoitus. Lämmöllä teitä ajattelen jatkossakin.
 
:hug: :hug: :hug: Rouva pikkumyylle.
Nyt alkaa kyllä iskeä todellinen paniikki itselle :eek: Mulla on vasta ensi viikolla np-ultra ja pelottaa vietävästi mitä sieltä löytyy. Välillä toivon, että en olis löytäny näitä keskustelusivuja. Koska aiemmissa raskauksissa ei ole ollut tällaista pelkoa. Mullakin on jo ikää kuitenkin jo kertynyt ja riski kasvanut kaikkiin häiriöihin. Pelolla odottelen ensiviikon ultraa :|
Viidettä haaveillen ja kirppu 11+2
 
osanotto täältäkin rouva pikkumyy! :hug: tuosta mahan näkymisestä, turvotusta se on aina pitkälle varmaankin.. Ajatellen että sikiö on kuitenkin viikolla 12 n. 7-9cm pitkä.. Eihän se voi ulospäin vielä näkyä paitsi turvotuksena :) ite oon viikolla 14+3 ja vasta alkaa näkyyn alavatsassa pieni kohouma.. Eli siis sillä korkeudella missä kohtu nyt on, ja se alkaa kohta yhdistyä pömppiksen kanssa.. Olen myöskin hoikka, 167cm/50kg.. Ja sit kun se on vauvamahaa niin sehän on kova, ei yhtään löysää :) ainakin mulla on alamaha kivikova ja sit turvotus vähän löllö :) ai niin, pieniananas, mä ostin sieltä juuri sen laitteen, ja tuli seuraavana päivänä ja geeli mukana.. Mikähän sulla sit tökki siinä.. :/ täällä kärsitään päänsärystä ja väsymyksestä joka päivä, eilen oli oikein migreeni.. Ei kivaa..
 

Yhteistyössä