Hei vaan,
on taas jäänyt kirjoittelut vähälle kun tuntuu ettei aikaa tahdo riittää "luku-urakan" päätteksi. =) Toki kivaa kun moni on niin aktiivinen kirjoittelija ja tekstiä tulee paljon päivittäin. Yritän itsekin taas tsempata kirjoittelun suhteen.
Paljon pöpöjä liikenteessä, pikaista paranemista toivottelen!!
Mun napaan ei ihmeempiä kuulu.. Ruoka maistuu hyvin ja herkutkin taas tauon jälkeen. Tosin ruokaa ei pysty ahtamaan kovin suuria annoksia, muuten tulee huono olo ja vatsa menee sekaisin. Pieniä annoksia siis syön, mutta hurjan monta kertaa päivässä..
Vatsa ei ole ihan hirveesti vielä kasvanut, silleen kuitenkin että osa omista vaatteista näyttää huonolta päällä. Muut sitä tuskin ajattelee, mutta itse kun tuijottaa vaan tota vatsan seutua niin näyttää siltä kuin kaikki kiristäis eikä mikään istu kunnolla. Toisaalta odottais että kasvais masu silleen että pääsis siirtymään äippävaatteisiin ja sit taas toisaalta ei huvittais vielä kauheeti turvota.
Väsymystä jonkin verran mulla edelleen, yhdet päikkärit otettava päivittäin muuten ei illasta selviä. Huonoa oloa enää hyvin harvoin, huimaus myös vähentynyt selvästi. Vielä ei ole suonenvedot alkanut, kopkop. Viime raskaudessa ne oli joskus 15-20 viikkoilla, tosi ikäviä kun iskivät aina vain öisin. Niitä odotellessa siis..
Rakenneultraan mennään 31.3 elikkäs pitkä on vielä aika siihen. Sukupuoli halutaan tällä kertaa selvittää jos vaan näkyy. Esikosta ei haluttu. Mies pääsee rak.ultraan mukaan kun np-ultrassa jouduin käymään yksin, mies oli silloin tytön kanssa kotona. Neuvola mulla on loppu kuusta, eiköhän ne sydänäänet jo silloin saada kuuluviin. Viimeks kun viikolla10 kokeiltiin ei terkkari niitä saanut kunnolla kuuluviin.
Jaahas jospa sitä lähtisi pyykkikoneen tyhjennykseen ja sitten pitkälleen hetkeksi.
Mukavaa alkanutta viikkoa ja voikaa hyvin!
:heart: haaveilija ja kyytiläinen 13+0