Huomenta elokuiset!
Kertoilen teille, miten Nöpsöni s. 3.8.07 tuli maailmaan ja minkälaisia mutkia meille tuli matkan varrella... Eli tosi heikkohermoiset... en suosittele
Esikoiseni s.-05 oli kookas, häntä yriteltiin pitkään maailmaan rv.41+1, aukesin lähes kokonaan, mutta hän ei laskeutunut. Oli siis kookas ja lisäksi avotarjonnassa (eli kasvot ylöspäin). Jouduimme sektioon ja kaupan päälliseksi saimme molemmat infektiot.
Eli tätä raskautta seurattiin tarkemmin, oli automaattisesti synnytystapa-arviot ja kävin magneettipelvimetriassa, jossa sai tarkat mitat lantiosta. Lantioni todettiin olevan ihan hyvä ja tämä tuleva herra nelikiloisena pitäisi mahtua tulemaan. Viikko sitten ti:na rv 39 mulla oli jälleen kontrolli äippäpolilla ja sain jäädä rauhalliseen käynnistelyyn sairaalaan. Rauhalliseen, koska takana oli yksi sektio ja eikä muutenkaan päivistä ollut kyse, kun molempien vointi oli hyvä. Vauvan kokoarvio oli se nelisen kiloa. Mulle annettiin sytotecia ensin suun kautta ja to:na kohdun suulle, jolloin lääkäri myös päätti että perjantaina siirrytään saliin ja puhkaistaan kalvot. Oli paikat kuitenkin jo sen verran valmiit. Käynnistely sujui siis ok. Olihan se vähän tylsää sairaalassa lojua, mutta enpä kotiinkaan ois halunnut odottelemaan. Supisteluita oli jonkin verran, ei kauhean kipeitä kuitenkaan. Pe:na aamupäivällä puhkastiin kalvot ja sain tipan supistusten voimivtamiseksi. Kipeitä suppareita sitten tulikin! Tiukkaa teki parisen tuntia. Kipupiikki ei paljon auttanut. Iltapäivällä annettiin vihdoin epiduraali, paikat olivat vain pari senttiä auki, olin varmaan niin jännittynyt, kun teki kipeää. Epiduraali toimi mulla tälläkin kertaa tosi hyvin. KIvut hävis ja aukeneminenkin tapahtui tällä kertaa tosi nopeesti. N. kuudelta illalla olin täysin auki ja jonkin verran ponnistuttikin. Komensivat pystyyn, että vauvaa saisi vielä alemmaksi. Käitlö tarkasti ultralla tarjonnan ja taas oli kasvot ylöspäin
. Sain kuitenkin ruveta hiljaksiin ponnistelemaan ja lääkäri otti avuksi "lempeän" imukupin. Samoihin aikoihin supistukset alkoivat loppumaan, mua vilutti (eli infektio taas alkamassa) ja vauvan sydänäänet kohosivat. Pari kertaa ponnistin, mutta vauva ei liikahtanut, jolloin lääkäri päätti, että lähdetään leikkaamaan. Pettymys oli valtava :headwall: . Sektio ei ollut hätä, mutta kiireellinen.
Sektiossa kaikki meni ok. Vauva, ihana terve pisteiden 9-9 poitsu saatiin maailmaan, mitat siis 4150g ja 53 cm. Lääkäri tosin totesi jo leikatessaan, että nytpä tiedän miksi supistukset loppu... Hän kertoi kursittuaan kokoon, että kohtuni oli revennyt noin 9 cm matkalta! Ja tämä repeämä oli ollut kauemmin, ei siis nyt tullut. Siinä repeämässä oli kuin valeseinämä, löllyvää kalvoa. Lääkäri totesi, että onneksi olet ollut täällä sairaalassa. Ei tiedä jos synnytys olisi kotona rajusti käynnistynyt... Ja onni oli myös, että istukka oli takana, repeämä edessä, vanhassa arvessa.
Heräämössä kaikki oli vielä ok. Mutta kun mua lähdettiin kärrään osastolle, tuli kauhean huono ja heikko olo, oksensin matkalla. Osastolla pyysin vauvaakin viereen, mutta sanoin samoin tein, että viekää sittekin pois. Olo oli kauhea! Kylmä hiki ja hyvä, että pysyin tajuissani. Verenpaineet laskivat ja lääkäri pyydettiin paikalle. Ultra haettiin ja siellä näkyikin, että repeämä oli alkanut vuotamaan... Mut vietiin synnytysaliin tarkkailuun, mutta tosi pian lääkärit päättivät, että pitää leikata uudelleen. Hemoglobiini oli lyhyessä ajassa laskennut neljäänkymmeneen!! Uudestaan leikkaussaliin ja masu auki pystyviillolla. Tässä vaiheessa minä tietysti jo unilla.. Leikkauksen jälkeen mut vietiin teholle, pidettiin hengityskoneessa ja nukutuksessa aamuun asti.
Tämän jälkeen sujuui kaikki parempaan päin. Mua tarkkailtiin ja sain vauvaakin käymään teho-osastolla. Olin kyllä turpee kuin mikä ja jalat puuduksiin. Olin siis menettänyt paljon verta, n. 5 litraa oli arvio! Sain yhteensä 7 pussia verta, ja hemppa palautui n. 90:een. Osastolle pääsin su:na ja ma:na multa poistettiin epiduraalipuudutus ja jalat alkoivat kantamaan. Toipuminen on nyt sujunut mukavasti, onhan toki maha ollut vietävän kipeä ja edelleen naukkailen kipulääkkeitä ja antibiootteja. Mutta tuon kaiken karsean jälkeen maailma taas hymyilee
.
Nyt torstaina päästiin kotiin ja ihanaa on ollut! Vauva on terhakka imemään (ajatteli varmaan päästää äitinsä jostain helpolla
) ja muutenkin ihana olla kotona. Esikoista oli kauhea ikävä.
Tämä kertomus oli siis aikamoisen poikkeuksellinen... Mutta loppu hyvin kaikki hyvin :heart: