~~ Elokuun Ihmeet Tammikuussa ~~

Onpas tullut paljon tekstiä :) olen lukenut, muttei missään vaiheessa ehdi/jaksa vastailla.

Äitiyspakkaus otetaan. Tai miehen mielipidettä en ole edes kysynyt, mutta sille on varmaan aika sama :D joskus syksyllä ihastelin sitä jo ja viime viikolla sit ystäväni kanssa.

Lemmikeistä Meillä on nyt n. 7kk vanha kissa ja odotan jännityksellä mitä tulee tapahtumaa. Vauhtia löytyy ja rakkauden tarve on älytön. Eiköhän se vähän ehdi rauhoittua ennen syksyä.
Porukoiltani (8km päästä) löytyy sit 3kissaa ja koira. Koira rakastaa lapsia ylikaiken, vaikka ainoat vauvat ja taaperot ovat sukulaisilla joita nähdään pari kertaa vuodessa. Porukoille voi siis mennä hyvin mielin eikä tarvitse miettiä miten koira suhtautuu, kissoja ei pahemmin lapset kiinnosta.

Vaunuista Olen katsellut hiema huuto.netistä minkä tyylisiä löytyy. En ole kuitenkaan päätäni jaksanut vaivata. Katsoo sit myöhemmin vähä enemmän.

Olikohan muuta mihi piti kommentoida, pää on ihan tyhjä kokoajan :D
Eilen piti vielä testata että olenko oikeasti raskaana, kun ei meinaa uskoa oikein vieläkään. Etenkin kun oireet on kadonnut jonnekin. Väsymys on tosin älytön. Nyt alkaa 10h koulupäivät, kun laskee siitä kun kotonta lähti ja kotiin tulee.
Ekan kerran mies sai lähteä kauppaa viikonloppuna, kun teki mieli älyttömästi fetaa. Illalla söin onnellisena purkista, seuraavana aamuna koitin syyä ja hyi miten suolaisia :D
Keskenmenon pelko on älytön, kun oireita ei ole paljoakaan ja välillä ain vihlaisee ihan kunnolla. Onneksi kipuja ei ole paljon, 2-3illan välein ja nekin lyhyitä (ja tuskallisia) repäisyjä. Jatkan vaan itseni rauhoittelua ja koitan uskoa, että jotain elämää tuol on :)

Helmy ja jokunen 6+4
 
  • Tykkää
Reactions: Guess.vol.2
Huoementa kaikki!!Tänne tulee todella paljon tekstiä, puolet jää vain unholaan eikä varmasti muista kommentoida kaikkea:LOL:

Ässä5 ihana kuulla tutuista;) ja paljon onnea plussasta!

Äitiyspakkaus otetaan meillekin, aikoinaan otin esikoiselle (10 vuotta sitten) ja kaksi muuta saivat nauttia ensimmäisestä pakkauksesta, ja nyt siis käytännöllisesti katsoen meillä ei ole tallessa mitään!! Joten pakkauksen tavarat tulevat tarpeeseen.

Vaunut ovat myös hankintalistalla ja tarkoitus ostaa käytettynä, hirveästi ei viitsi rahaa upottaa niihin, koska tämä on nyt sitten se viimeinen lapsonen:) Emmaljungia olen itsekseni miettinyt, mutta tutkaillaan.

Oma olo ihan ok, eilen illasta sai taas katsella pönttöä...paha olo siis tulee aina iltasella. Kylmä on edelleen koko ajan ja hirveä nälkä.

Kerttu ja Sintti 7+6
 
  • Tykkää
Reactions: ÄssÄ5

Uusille tervetuloa
:wave: yritän ehtiä taas päivittää etusivulle nuo uusimmat tiedot :)

Vaunut - miehen serkulla oli tosiaan varastossa Brion kombit vm 2004 mutta todella siistissä kunnossa. Saadaan siis hyväkuntoiset vaunut ilmaiseksi. Näillä mennään ainakin aluksi, mutta en jaksa uskoa että mieli muuttuu, koska olivat juuri sellaiset mitä mietin että joka tapauksessa haluaisin :) käytössähän sen parhaiten sitten huomaa onko niistä oikeasti mihinkään ;)

Mulla oli tyttö-olo ennen ultraa, mutta ultrassa tuli satavarma poikaolo.. nyt en kyllä enää oikein tiedä..ehkä toi poikaolo on enemmän voitolla, mutta en mä vielä sen perusteella ala tapetteja valitsemaan ;)

Ylihuomenna neuvola, iik! (itseasiassa tätä kun kirjoittelin niin neuvolatäti soitteli, ja ehdotti jos jo huomenna tulisin. En vaan töistä pysty irtaantumaan näin hätäsellä kun oon jo laskenut ihmisille asioidenhoito aikoja :) )
 
Kysymys:

Oletteko ajatelleet ottaa selvää sukupuolesta? Vai aijotteko loppuun asti olla ilman sitä tietoa kumpi tulee? :D

Mä ajattelin varata neuvolan vasta kun olen käynyt sielä ultrassa, koska olen jo 2 kertaa joutunut sen perumaan.. : / niin parempi soitella vasta sitten jos kaikki onkin hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Heipat uusille! :wave:

Sukupuoli aiotaan selvittää, mikäli pikkuinen vaan sen haluaa näyttää. Itsellä on vähän poikaolo, mutta enpä tiedä.

ON: Tänään iltavuoro, huomenna aamuvuoro ja siitä sitten suoraan ultraan! Iik. Meinaa jo alkaa vähän jännittää. Mitenkäs nuo mun viikot, kun ne on laskettu viime menkkojen alkamispäivästä (22.11), mutta tiedän että olen ovuloinut vasta kierron 17 päivänä. Heittääköhän siis muutamalla päivällä? Eli huomenna ei olisikaan 7+0 vaan esim 6+4. Kuuluukohan sydänäänet silti?

U + Nyytti 6+6
 
Tervetuloa ja onnea uusille :)

Tänne on taas tullut paljon tekstiä, enkä muista mistä kaikesta te olette kirjotellu, mutta kommentoinpas nyt johonkin.

Äitiyspakkaus otetaan meillekin, kaikkien kolmen aikana olen sen ottanut ja ne vaatteet/tavarat on vaihtaneet maisemaa joten tarpeeseen tulee.

Autoista meillä on tällä hetkellä kaks 300-sarjan bemaria, toinen sedan ja toinen farkku. Kumpinkin lähtee vaihtoon. Isännästä kuulosti että vaihdetaan ne 500-sarjalaisiin. Mitään tila-autoa me ei ruveta hommaamaan, niin vähän liikutaan koko porukalla ja jos jotain pitempää reissua on tarvis tehä niin sitten vuokrataan auto sille ajalle. Täällä ajellaan sitten tarvittaessa kahella autolla, jos jonnekin pitää koko porukalla päästä :)

Vaunut, niitä en vielä olen sen kummemmin katsellut mutta sen tiedän, että emmaljungat ne tulee olemaan. Ja "oikeilla" renkailla että täällä pääsee liikkumaan kelissä ku kelissä ja tiellä ku tiellä.

Neuvolassa kävin viime perjantaina ekan kerran. Lippuja ja lappuja kassillinen lähti mukaan sekä joku dvd. Ensi viikolla on lääkärineuvola 17.1 ja np-ultra 23.1

Omaa napaa sitten taas.. Arvatkaapa kuka rupesi TAAS vuotamaan kirkasta verta viikonloppuna töissä ollessa? Oli elämäni pisin iltavuoro, mutta rimpuilin sen läpi kumminkin. Eilen aamulla sitten soitin neuvolaan että pitäskö tilannetta tarkistaa. Pitihän se mutta neuvolassa ei ollut lääkäriä eilen ollenkaan. Joten soitto keskussairaalaan, sieltä neuvottiin että soitan äippäpolille suoraan. Soitin ja siellä oli tosi kiireinen päivä ja kun ei ollut sitä lähetettä niin olisi pitänyt lähteä päiväksi keskussairaalan päivystykseen ruinaamaan lähetettä ja tuskinpa olisin eilisen nimiin ultraan päässyt. Varasin sitten ajan yksityiselle. Kokemushan se oli sekin, tuli sellanen tunne että lääkäri ei ehkä ihan hallinnut sitä ultralaitetta. (Oli kuulema ensimmäistä päivää tuolla töissä) Onneksi näin kumminkin ite siitä näytöltä sydämen sykkeen ja liikkeet. Lääkärihän siinä sitten kertoili ilman sen kummempia mittauksia että niskaturvotusta ei ole yhtään ja poika olisi tulossa. Nuo letkautukset jätän huomioitta. Sairaslomaa se kirjoitti minulle kaksi viikkoa, kun on sitä rusehtavaa vuotoa koko ajan ja tuota kirkastakin vuotoa hurahtelee. Sittenpä ollaanki jo yli 12viikoilla ja keskenmenoriski pienenee.

Hyvää päivän jatkoa kaikille!

Hansteri & sissi 10+3?
 
Meillä pysyy sukupuoli salassa ellei tämä yhtä auliisti meinaa itseään esitellä kuin veljensä :D Veli piti huolen ettei näytä kasvojaan 4D kuvassa mutta munat kyllä tuli ruudulle kokoajan vaikka mistä suunnasta olis katsonut. Itse huikkasinki et "ää sillon munat!" ja kätilö siihen et "niin näyttäis olevan ja hän ne halusi kaikille näyttää" :D Nyt sitten sovittiin,että olkoon tämä pikkuinen sukupuoleltaan salaisuus, sitten se on synnytyssalissa ihanaa kun sanotaan että onnea tyttö- tai poikalapsen vanhemmille. :)

PAHOINVOIVAT! Mitä ihmettä te syötte? Täällä ei mikään muu laske ku mandariinit ja kylmä cocis :eek:

Sokerirasitus On varattuna ensi kuun alkuun :x kiinnostaa ko kilo kakkaa. Ja kiinnitin siihen huomioo että eivät minkäänlaista ohjeistusta antaneet syömisestä jne,vaikkakin itse siis tiedän tän kuvion jo mutta jospa en oiska :D Otettiin ne seuolonnat samalla ja se on sit aina yhtä loistokasta kun niitä suonia KAIVETAAN tuolta taipeesta. Oon taas ihan mustelmilla ja käsiä ei tohdi taivuttaa.

Tänään on tutustuminen esikoisen ryhmikseen,jonne tuo ensi viikolla pitäis pystyä jättämään :( Mut pakko mun on keretä hiukan töitä tässä välissä tekemään et saan paremmat äippärahat.

Doplerista ei vielä eilenkään kuulunut mitään :ashamed:


syysmyrsky ja pieni 9+2
 
Unelmavauvasta: Mä ovuloin todistetusti (keltarauhaskokeet ennen ja jälkeen oletetun oviksen, ovisplussa, aamulämmöt ja ultratutkimus) vasta kp27 tässä kierrossa (satuin hakeutumaan tutkimuksiin samassa kierrossa kun raskaus sitten lähti, 9kk odottelun jälkeen). Kävin omalla rahalla varhaisultrassa yksityisellä, kun omien laskujen mukaan oli 6+5 (max tuon verran viikot, jos kiinnittyminen on tapahtunut keskimääräiseen tahtiin) ja kyllä silloin näkyi syke lääkärille. Itse en erottanut, muutakuin toukan ja ruskuaispussin. Lääkäri sanoi, että 6+ jotain viikot täsmäsivät.

Neuvolassa lasketaan kuitenkin itsepäisesti menkoista, jonka mukaan olisin sitten 12 päivää pitemmällä kuin olen. Tämän vuoksi kun menin mulle määrättynä aikana seerumiseulaan, niin sitä ei voitukaan ottaa vielä. Ja nyt sitten katsotaan ensi viikolla olenko liian aikaisin np-ultrassakin. Viikot silloin 10+3, maksimissaan. Eli vastaus kysymykseesi: oviksesta laskien olet siis 3 päivää "vähemmän" raskaana kuin menkoista. Mutta tuo heitto on vielä pieni ja kiinnittymisaika/kehittymisvauhti voi kuroa sen kiinni aivan hyvin.

Sukupuolen selvittäminen: Ei ole vielä ollut puhetta miehen kanssa. Ei sillä ole oikeasti väliä. Mulla on ehkä vähän enemmän tyttöolo, mutta se että oltiin tärppikierrossa suotuisaan aikaan vain yhden kerran just ovista edeltävänä päivänä petipuuhissa, saattaa suosia poikasiittimöisiä. Mutta toi voi olla ihan urbaanilegendaa... tiedä häntä. Esikoinen esitteli auliisti vehkeitään rakenneultrassa, joten se ei jäänyt epäselväksi maallikollekaan. Silloin en edes erikseen pyytänyt ultraajaa selvittämään asiaa, niin vain kävi :)

Mä en kyllä ole ollenkaan vielä siinä pisteessä, että vaunujen miettiminen tuntuisi ajankohtaiselta. En jotenkin jaksa vielä alkaa niistä säätämään... Sen sijaan vanhempainrahan suuruutta kävin jo KELA:n sivuilla öögailemassa. Luojan kiitos 2013 vapaalle jäävien päivärahan suuruun määräytyy 2011 verotuksen mukaan! Mulla on nimittäin kaikenlaisten opintovapaiden ja apurahakausien vuoksi 2012 puolet pienempi verotettavan tulon suhteen.

Hansterille tsemppiä vuotojen kanssa! Hyvä kuitenkin, että kaikki näyttää edelleen olevan siitä huolimatta kunnossa.

Ja tervetuloa uudet, vielä niitä elokuisiakin tähän pinoon on löytänyt :)

Pippurihäntä 9+3
 
Sukupuolesta Meinataan kysyä. Esikosiesta haluttiin pitää salasta, muista kysytty, ja aina rakenneultrassa näkynyt. Kuopuksesta käytiin viikolla 18 yksityisellä rakenneultrassa kun en malttanut odottaa 3 viikkoa normiultraan :D Ja siellä 4d:nä nähtiin selvä tyttö :heart: Jotenkin mulla on poikaolo. Enemmän miettinyt pojan nimiä ym. :D

Vaunut saatiin eilen! Tai saatu, kun ostettiin ystävältä, mutta silti. Ihanat Herqules yhdistelmät! :) Nyt olisi ylimääräisenä Ora Jovit edelliseltä lapselta, ne saa siis laittaa myyntiin :LOL:

Jatkuvan pahoinvoinnin takia täällä ei syödä juuri mitään, ananastuoremehua kuluu litratolkulla. Jäätävä himo siihen!! :popcorn:


saanasirpukka ja masuasukki 7+0 :heart:
 
unelmavauvasta, mulla oli ultraan mennessä menkoista laskettettuna viikkoja 8+2 ja oviksesta laskein 8+0. Alkio vastasi viikkoja 7+2 eli lääkärin mukaan hedelmöitys oli myöhemmin kuin oletettu.
Laskettuaika häilyy 13-16.8 välillä juurikin siksi, että koko ei vastannut oletettuja.
Stressiä myöskin pyrin välttämään tosta että ei ollut "oikean" kokoinen, sillä saattaa hyvinkin olla että np-ultraan mennessä on ottanu kasvua kiinni.

Miwwi, kyllä me varmaankin sukupuolta udellaan. Mua itseäni ainakin kiinnostaa kovin!

hanterille jaksamisia vuodon kanssa! Hyvä että ultrassa kaikki hyvin. Vai että jo uskals sukupuolenkin kertoa :D Toivottavasti on kuitenkin tuon niskaturvotuksen kanssa oikeassa vaikkei kokemuksellaan vakuuttanut :)

Kun kerrotte noida dopplerkuulumisianne niin mulle tulee melkein paniikinomainen tarve hankkia itsellenikin moinen kapistus :LOL:
Muutenkin jänskättää np-ultra ihan järjettömästi että onhan tuolla kaikki mallillaan, eikä esim mitään keskeytynyttä keskenmenoa.. tästä pelosta ei varmaan eroon pääse ennenkuin liikkeet tuntuvat :/


Painosta, olin unohtanut että merkkaisin puhelimen kk-kalenteriin aamulämmöt ja painot ja viimeviikon puntaritulokseen ei ole tullut kuin 300g lisää! Aika huojentava tunne koska luulin että oltais puhuttu kuitenkin kilosta tai parista :)
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Mulla on enemmän tyttöolo. Jotenkin varmaan vaikuttaa se kesken mennyt raskaus jonka ajattelin pojaksi. :( Mulle on kyllä ihan sama kumpi tulee kunhan on terve! Ja ajateltiin selvittää sukupuoli jos mahdollista. :)

Enempää en jaksa nyt tabletilla näytellä. Torstaina neuvolan jälkeen lisää.

Zanizipp ja turvonnut maha 10+3
 
oletteko jo töissä kertoneet ? mä meinaan panikoin ihan kauheasti mitä sanon ja miten se otetaan vastaan ! meillä on pieni työpaikka ja vaan vähän henkilökuntaa ja juuri nyt on muutenkin ollu kauheita ihmisipulia jne.. ahdistus alkaa kun pomoo hokee et voi miten me selvitään kesästä tällä porukkalla, kahdestaanko me koko kesä vedetää :) tulee sellanen hehhhe niin kesäpä hyvinkin jooo olo :D

Vaunuista mä oon ajatellu ostaa ihan käytettynä jotkut, en oo vielä hirmuistesti kahtellu kun ei varmuudella tiedä onko tuolla elämää. tosin näillä oksennuksilla luulis olevan :DD

suhde[/B me ollaan oltu semmoset kolmisen vuotta yhdessä :) kihloissa 2 vuotta, nyt mies ei ole oikei sanallakaan kommentoinnut tulevaa vauvaa ! mikä toisinaan hormoonimyrskyssä pistää ärsyttämään :mad: tosin epäilen johtuvan edellisestä raskaudesta mikä päättyi keskemenoon kun siitä oli niin onnnellinen ni liekö nyt sitten riepu pelkää eikä uskalla olla onnellinen :(

eläimet meillä on 10 vuotias seropi uros n 45kg :)) pikkusen jänskättää miten pappa vauvaan suhtautuu vaikka lapsista muute pitääkin :) myös kissa löytyy enkä usko et täällä kotona suurempii ongelmia tulee eiköhän nuo siihen totu <3
Mutta porukoiden koira jännittää koska se ei pidä lapsista yhtään :D joten saataa tulla siellä jonkisortin ongelmia :( aika näyttää

äitiyspakkaus ei olla puhuttu mutta itse olen ajatellut sen ottaa kun ei muuten ole kauheasti tuota vauva tavaraa (vielä) ni kai siellä ihan tarpeellisia on :)

salpe+ murunen 8+0
 
Ambrosia85 kiitos sullekin vastauksesta.

Mullekin on tullut semmonen olo, että haluan dopplerin! Ehkä sen huomenna tilaan varhaisultran jälkeen.. :D

En ole vielä kertonut töissä. Kerron ihan viimeistään np-ultran jälkeen, mutta mahdollisesti jo aiemmin. Ymmärtävät sitten jos olen huonovointinen tai muuta vastaavaa. Lisäksi haluan kertoa mahdollisimman aikaisin, niin osaavat varautua palkkaamaan jonkun mun tilalle.

Ihan kauheeta tää väsymys! Sunnuntai-illan, eilisen koko päivän ja tämän aamun olen vaan löhönnyt. Nyt olen varmaan viimiset puoli tuntia yrittänyt jaksaa laittaa pyykkejä kuivumaan. Josko vähän yrittäisi piristyä ennen töihin lähtöä. Lähtis vaikka koirien kanssa kävelylle.
 
Mulla varhaisultra meni suht kivuttomasti kun yritin muutenkin ajatella niin että siellä ei mitään ole (toki aika huonolla menestyksellä yritin toiveitani kuopata) ja olihan se ihanaa kun siellä pieni näkyi ja sydän sykki.. mutta tää nt-jännitys onkin sitten jotain ihan muuta potenssiin sata.
Mua pelottaa aivan järjettömästi, vaikkei periaatteessa pitäis mitään syytä pelkoon ollakaan :(
 
Hei,
Apua miten paljo tekstiä tänne on tullu :eek: enhän minä oo taas kerenny mitään lukeen ku pitää vaan oksennella ja juosta tuon esikoisen perässä.. :D

*Aattelin kuitenki tulla kertoo ylläristä mikä tuli neuvolassa.. Ultrassa löytyi ainakin yksi vauva hyvissä voimissa, toisesta ne ei oikein osannu päättää oliko sitä vai ei (välillä löysivät kaks napanuoraa ja kaksi pientä sydäntä, mutta arpoivat silti..) Nyt pitäs muka kolme viikkoa ootella, että tulee asiaan selvyys kun on niskaturvoke ultra. Nyt on rv8+3 <3 saa nähdä onko meillä käyny sellanen onni, että saadaanki kaks pientä vauvaa yhden sijaan*:)
 
Eka neuvola takana. Tää raskaus ei voi sujua mitenkään helposti. Alapaine oli liki sata, joten sain verenpainemittarin kotia varten mukaan. Koska raskauden alussa oli virtsatietulehdus, pitää mun viedä pissanäyte labraan kerran kuussa koko raskauden ajan. Rh negatiivisuuden vuoksi ainakin 3 kpl vasta-ainekontrolleja. Huomenna verikokeisiin, testaavat vasta-aineita, sukupuolitauteja ja sitten oli pakko suostua Down-veriseulaan tai muuten ei oteta niskapoimu-ultraakaan. Noh, sama se ottavatko kyynärvarresta multa 4 vai 5 putkiloa verta. Hb oli hyvä, mutta koska nyt oli sormenpäästä 133 ja kyynärtaipeesta 119 21.12.12 niin lienen hieman kuivunut.

Toiveissa ois palata töihin 10.1.13, saikulle jäin 14.12.12 oksentelun takia.

astrolabe ja Thor-Erik 9+6

Seuraava neuvola 15.2. ja ultra 28.1.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä