Elokuun epelit 2016 *joulukuu*

Minäkin voisin liittyä joukkoon nyt kun ensimmäisessä ultrassa näytti kaikki olevan hyvin.
La olisi 25.8 ja kolmatta odottelen.
Eli siis tuo litanja olisi. Sipriina79 / 25.8 / kolmas / HYS

Laitan samantien Saanulle yv:n faceryhmästä.
 
Viimeksi muokattu:
Hei

olen uusi täällä, alla tietoni:

omppu888 / 30 / 19.8. / ensimmäinen lapsi / KOS.


Mistä löytyvät ohjeet salaiseen facebook-ryhmään?


Olin itsekin viime viikolla ensimmäisessä ultrassa. Sikiö nukkui kun ultrattiin, mutta siinä kun kätilö painoi mahaa ja yritti herätellä niin johan sikiökin heräsi :)
 
Hei!

Haluaisin liittyä ketjuun ja mielelläni myös facebook-ryhmään! :) Laitoin yv saanulle

Meillä siis ensimmäinen lapsi, tänään rv 15+2. Ehkäisy jätettiin pois syyskuussa ja ennen joulua plussasin, tosin silloin viikkoja¨jo 6+4,en vain uskonut olevani raskaana, koska kierto ei koskaan tasaantunut ehkäisyn poisjättämisen jälkeen. Pahoinvointi alkoi kuudennella raskausviikolla ja jatkuu lievänä edelleen, pahin helpotti noin viikolla 12. Onneksi oksentelulta vältyin lähes kokonaan, vain yhtenä päivänä tähän mennessä oksentanut. Väsymys on ollut sitäkin inhottavampi...

Tammikuun puolivälissä käytiin varhaisultrassa neuvolassa raskauden keston määrittämiseksi ja nyt on jo nt-ultrakin takana, parin viikon päästä seuraava aika neuvolaan ja silloin varmaan kuullaan jo sydänäänetkin. <3

Pikkuhiljaa alkaa housut kiristämään, löysempiä paitoja olen ostanut jo kauan sitten. Huomenna ollaan menossa ostoksille, varmaan tulee ostettua jo ekat äitiyshousut! Samoin täytyy käydä ostamassa uusia rintsikoita, en uskonut, että rinnat voi kasvaa jo näin aikaisin. Ja olla kipeät! Tosin lihoin jonkin verran jo ennen raskautta pikkuhiljaa, alkoi muutenkin jo vaatteita kiristää. Nyt on paino pudonnut pari kiloa huonon ruokahalun takia, mutta keskivartalo on kyllä kasvanut. :D

Onnea kaikille kanssaodottajille!

Jasmiina90 / 25 / 9.8. / ensimmäinen / SatKS
 
Viimeksi muokattu:
Moikka taas,

Huomasin, että joku muukin mainitsi laihtuneensa ekalla kolmanneksella. Itse vain kilon, mutta yllätti koska olen hoikahko ja ajattelin että tulisi lisää painoa nopeasti. Mahakaan ei vielä näy yhtään, iltaisin turvottaa mutta mahaongelmaisena se on tuttua. 14+4 nyt menossa.

Paha olo ei vaan oikein helpota, syön kyllä väkisin kunnolla ja tarpeeksi. Ois silti kiva kun tää "krapulainen olo" jo vähän väistyisi :)

Muuten kiva kun viikot kuluu, alkaa tuntua todellisemmalta :)
 
Heippa! Minäkin liittyisin mukaan. :) Laskettu aika on 17.8 eli viikkoja on kasassa nyt 14+6. Laitan viestiä myös tuosta fb-ryhmästä, keskustelu on varmaankin siirtynyt sinne. Meggi, itse olen kotoisin Itä-Vantaan ja Keravan välistä, mutta odotan toista lasta. Esikoinen on elokuussa 3,5 vuotta, kun vauva syntyy.

Mun tiedot on siis:

anna-liina, 31, toinen lapsi, HUS
 
  • Tykkää
Reactions: saanu
Huoh, täällä kans pahoinvointi edelleen vaivaa :( Mutta onneksi olen ollut talvilomalla, ja on saanut levätä. Saatiin myös ekat hankinnat tehtyä! Kaverilta sain monta kassillista vaatteita, ihan pikkuisista alkaen, joten niitä ei tarvitse äitiyspakkauksen lisäksi paljoa ostaa. :)

Lisäksi käytiin Ikeasta hakemassa hoitopöytä, kun meillä on niin vähän tilaa, että oli tarkkaan katsottava, millainen mahtuu. Sitä ei olla vielä kasattu, joten saa nähdä mahtuuko se oikeasti, kuten on mittailtu :D Mukaan tarttui myös muuta, kuten vauvan amme :D

Musta tuntuu, että maha on jo pullahtanut, vaikka viikkoja on vasta 13+6. Olen hoikkarakenteinen. En onneksi enää salaile töissä ym, joten ei tarvitse koettaa piilotella vatsaa.

Lisäksi musta on tuntunut tällä viikolla, niin kuin tuntuisi jotain liikkeiden tapaista? Onko se mahdollista näillä viikoilla? Tuntuu välillä, kuin alavatsassa olisi "elohiiri", tai kuin joku kutittelisi välillä sisäpuolelta. Odottelen tietenkin rauhassa liikkeiden varmistumista ja varmasti siihen menee vielä yli kuukausi :)
 
Moi!

Minäkin voisin liittyä vielä mattimyöhäisenä matkaan. Ekassa raskaudessa en niin kaivannut tällaista ryhmää mutta nyt on alkanut tuntua että voisipa sitä vaikka jutskailla samassa tilanterssa olevien kanssa.

Tietoni siis: miva88/27/toinen lapsi/SeKs

Facebook ryhmään voisin mielelläni liittyä myös, keskustelu lienee nykyään jo enempi siellä.
 
Moi!

Minäkin voisin liittyä vielä mattimyöhäisenä matkaan. Ekassa raskaudessa en niin kaivannut tällaista ryhmää mutta nyt on alkanut tuntua että voisipa sitä vaikka jutskailla samassa tilanterssa olevien kanssa.

Tietoni siis: miva88/27/toinen lapsi/SeKs

Facebook ryhmään voisin mielelläni liittyä myös, keskustelu lienee nykyään jo enempi siellä.
Niin joo ja laskettu aika 18.8.
 
Heippa kaikille!

Olen jo jonkin aikaa seurannut keskustelua, mutta vasta nyt ensimmäisen ultran jälkeen uskalsin liittyä mukaan. Laskettu aika on ihan elokuun lopussa, eli nyt olisi alkamassa 15. raskausviikko. Liittyisin mielelläni facebook-ryhmään ja jatkaisin siellä keskustelua, jos mukaan vielä mahtuu. :)

Laitankin liittymisestä viestiä käyttäjälle Mariianen!
 
Heippa kaikille!

Olen jo jonkin aikaa seurannut keskustelua, mutta vasta nyt ensimmäisen ultran jälkeen uskalsin liittyä mukaan. Laskettu aika on ihan elokuun lopussa, eli nyt olisi alkamassa 15. raskausviikko. Liittyisin mielelläni facebook-ryhmään ja jatkaisin siellä keskustelua, jos mukaan vielä mahtuu. :)

Laitankin liittymisestä viestiä käyttäjälle Mariianen!
Laitoin viestiä varalta myös Saanulle!
 
Infotaan tännekkin, että facebook-ryhmä laitetaan kiinni sunnuntaina 6.3, eikä sen jälkeen enää oteta uusia ihmisiä ryhmään. Halutaan pitää ryhmä siellä aktiivisena ja siksi rajoitetaan ryhmän kokoa :) Sunnuntaihin mennessä siis laittakaa viestiä joko mulle tai Saanulle!
 
Jospa minäkin vihdoin uskaltaisin liittyä keskusteluun! Ensimmäinen lapsi tulossa ja laskettu aika 10.8 eli viikkoja tällä hetkellä 17+2. Perheeseemme kuuluu mieheni ja minun lisäksi pieni karvainen koiravauvamme, joka tosin ei enää ole niin vauva vaan kesällä jo 2-vuotias!

Raskaus sujunut tähän asti erittäin hyvin, käytännössä ilman juuri mitään pahoinvointeja. Masukin alkaa jo pullottaa kivasti, vielä pystyy vaatteilla peittelemään vaikka julkista tietoa töissä ja lähimmille ystäville jo onkin :)

Mielelläni myös pysyisin täällä keskustelupalstalla facebookin sijaan, toivottavasti saadaan ryhmään eloa :)
 
Minä mielellään kirjoittelen täällä, et kiva jos joku muukin jäis tänne keskusteleen..

Viikon päästä Rakenne ultra :)
Huomenna rv 20+0 Ihanaa puoli väli <3
Minä olen varannut myös 4D-ultraan ajan, pääsee pikkuista katsomaan ihan läheltä ja saa varmuuden kaikesta ja mitä sukupuolta vatsassa asustaa...
Pääasia että tulee terve lapsi ei sukupuolella niin väliä, jännätään täällä tuleeko joukkoomme yksi poika lisää vai saadaanko prinsessa tällä kertaa, tosiaan talostamme löytyy kolme poikaa ja yksi prinsessa <3

Tyttö olo mulla, monia samoja kun tytön raskaudessa aikoinaan, jää nähtäväksi.

Täällä vielä ajoittaista pahoinvointia, palelen vielä jonkun verran ja Liitos kipuja ollut aika paljon, se kyllä rajoittaa olemista jonkun verran.
Onneksi lepo auttaa...
Täällä ei vaan kovin paljoa voi lepäillä kun lapsia löytyy neljä talosta :)

Alussa tosiaan kova pahoinvointi ja palelu.

Kaikkee hyvää ja hyvää vointia kaikille masujen kanssa <3
 
Täällä Raskaus aika sujunut hyvin! Ainoastaan ajoissa rv 10 alkaneet liitos kivut jatkuneet edelleen ja muutenkin vatsa jo hyvän kokoinen.
Kaikki on niinkuin pitää ja Brunolla olen myös rakenne ultran lisäksi käynyt 4-D ultrassa jossa kaikki niinkuin pitääkin <3 Nyt vaan odotellaa pikkuista saapuvaksi, jaksaa jaksaa vielä...
Nyt rv 29 tänään, Pikkuinen potkii ja liikkuu paljon, vatsan päältäkin jo huomaa liikkeet hyvin...<3 Sinua odotetaan kovasti täällä <3

P.s Sokeri rasitus meni pieleen, oksensin kesken kaiken.... oli niin ällöä litkua!
 
Hei odottava äiti!


Kuvaamme Toisenlaiset äidit-sarjan kolmatta tuotantokautta ja haku uusille äideille on vielä hetken käynnissä. Jos laskettu aikasi on kesä-elokuussa ja haluat päästä jakamaan omia kokemuksiasi odottamisesta, niin hae mukaan!


Uuden kauden juontajana toimii kaikille tuttu Sami Kuronen ja tämän lisäksi ohjelmassa nähdään psykologi Leea Mattila, joka on myös äiti, vuorovaikutusterapeutti sekä erikoistunut työskentelemään vauvaperheiden kanssa.


Etsimme ohjelmaan kaikenlaisia äitejä, joilla on tarina kerrottavana. Ohjelmassa seurataan odotusaikaa sekä ensimmäisiä kuukausia uuden vauvan kanssa.


Jos haluat päästä ikuistamaan näitä erityisiä hetkiä elämässäsi, mukaan voi hakea osoitteessa:

http://www.livtv.fi/ohjelmat/toisenlaiset-aidit/2471-odottava-aiti-hae-mukaan-toisenlaiset-aidit--ohjelmaan
 
Mitäs muille elokuun epeleille kuuluu? :)

Täällä epeli kovasti potkiskelee, aika paljon alkaa olla voimaa liikkeissä. Flunssia (tai mitä se nyt millonkin on ollu, kurkku- ja pääkipuilua + pahaa yskää) oon potenu reilun kuukauden putkeen, mut nyt tuntuu helpottavan. Kuitenkin nyt kun "pää jaksaisi" taas liikkua, on massu ja jalat alkaneet olla reippaasti toista mieltä – monesti päivässä saa jalkoja lepuuttaa ja kävely on masun puolesta muuttunu malliin mummo niin vauhdin kuin tyylin puolesta. Herkästi tulee sis epämiellyttävää paineentunnetta koko vatsaan, joka pakottaa hidastamaan tai pysähtymään. Supisteluja? Varsinaisesti kivuliaita ne eivät kyllä ole kertaakaan olleet. Varsinaisille kävelylenkeille on siis saanut heittää hyvästit ja ostoksillakin ym. täytyy edetä rauhallisesti ja mennä pidemmät matkat autolla. Liikkumattomuuden ja turhan herkuttelun (+ ainaisen nälän:D) takia nyt myös paino noussut reippaammin, mutta kuitenkin onneksi "vaan" n. 8 kg tullut tähän mennessä yhteensä koko raskaudelta.
 
Hei mahtavaa, joku kirjoittelee tännekin :D Mulla on myös tuota samaa paineentunnetta vatsassa, joka pakottaa hidastamaan. Olen päätellyt että lienee supistuksia. Onneksi se ei koko ajan vaivaa, joskus pystyy kävelemään reippaastikin. Välillä sitten täytyy mahaa pidellen lyllertää kuin mummeli.

Juhannuksen jälkeen enää viikko töitä ja pääsen kesä+äitiyslomalle, olen kyllä jo odottanut kuin kuuta nousevaa :)

Huomenna 31+0 :)
 
Tervehdys te kaikki, joilla on laskettu aika elokuussa!

Työskentelen tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa, ja Oppiva vauva -hankkeemme etsii vapaaehtoisia perheitä!

Olen lääketieteellisen teknologian diplomi-insinööri, ja olen tehnyt aivotutkimusta jo kolmen vuoden ajan. Aiempi tutkimukseni on käsitellyt mm. sitä, miten samalla tavalla eri ihmisten aivot reagoivat esimerkiksi kuunnellessa puhetta ja miten tätä tietoa voitaisiin käyttää auttamaan eri tavoin puhekyvyttömien ihmisten viestintää.

Väitöskirjassani tutkin vastasyntyneiden oppimiskyvyn yhteyttä kielen kehitykseen ja samalla kielen kehityksen hermostollista taustaa. Tavoitteena on, että kielen ja kommunikaation kehitykseen liittyvät mahdolliset vaikeudet osattaisiin tunnistaa mahdollisimman varhain.

Tutkimukseen kuuluu kaksi EEG- eli aivosähkökäyrämittausta: yksi aivan vastasyntyneenä ja toinen 8-12 kk:n iässä. Aivosähkökäyrämittaus on laajasti käytetty täysin turvallinen mittaus, josta lapselle ei aiheudu mitään haittaa. Mittaus kestää noin 1,5 tuntia, ja se suoritetaan vauvan nukkuessa. Ensimmäisen mittauksen tekee nyt heinäkuussa biopsykologian kandidaatti Susanna Petäistö Jorvin sairaalassa Espoossa, ja toisen mittauksen minä Helsingin yliopiston tiloissa noin vuoden päästä.

Lisäksi lähetämme teille kotiin kyselylomakkeen lapsen kielellisestä kehityksestä, kun lapsi on noin vuoden ja noin kahden vuoden ikäinen. Lomakkeiden täyttöön menee noin tunti molemmilla kerralla. Mitään kotitehtäviä tutkimukseen ei kuulu, ja saatte pienen korvauksen tutkimukseen käyttämästänne vapaa-ajasta. Matkakuluja emme valitettavasti pysty korvaamaan.

Toivomme seurantatutkimukseemme mukaan vapaaehtoisiksi vastasyntyneitä suomenkielisistä perheistä, joissa ei ole lukivaikeutta tai kielellisen kehityksen pulmia. Osallistumisenne on erittäin tärkeää, sillä tutkimuksen myötä lasten kielellistä kehitystä voidaan mahdollisesti alkaa tukea tehokkaammin ja aikaisemmin kuin nykyään. Tästä hyötyisivät erityisesti lapset, joiden kielen kehitys on viivästynyt tai vaikeutunut.

Jos kiinnostuitte, lisätietoja ja ilmoittautuminen löytyy osoitteessa https://oppivavauva.net/. Minut tavoittaa osoitteesta emma.suppanen@helsinki.fi, ja vastaan mielelläni kaikkiin mahdollisiin kysymyksiinne!
 

Yhteistyössä