*** Elokuun 2011 masumurut KESÄKUUSSA ***

Kiitos vielä tsempeistä mammy ja pilvilinna!

Synnytyksen kipu-en pelkää, tiedän että siitä selviää. Rankkaahan se on, mutta kuten Bump sanoi, sen kestää koska sillä on tarkoitus ja sitä palkintoa ei korvaa mikään. Esikoisesta kiroilin miehelle pahimpien kipujen aikaan ettei "sitten koskaan enää tätä, seuraava adoptoidaan!", mutta jo seuraavana päivänä tiesin että haluan vielä toisenkin lapsen, ja se synnytys on sen arvoinen kyllä.:heart: Vaikka se kipu järjen vievää olikin.

Epiduraali-se oli mun toive esikoisesta ja sen sain, kun olin 4 cm auki. Kivut loppuivat samantien, ja 3-4 h en tuntenut mitään kipua, katselin vaan ikkunasta kun aurinko nousi aamusta ja käyrää että "katsopas, mua supistaa, mutta enpä tunne!" ja siinä ohessa aukesin täyteen mittaan. Huonoja puolia en tuolloin keksinyt yhtäkään, mutta jälkikäteen aateltuna, saattaa olla, että epiduraali aiheutti sen, että tipan lopettamisen jälkeen meni 1/2 h ennenkun tuli ponnistamisen tarve, ja ponnistusvaihe kesti yli 1h, ja lopulta tarvittiin mun väsymisen takia imukuppi avuksi, tosin neiti syntyi heti ekalla supistuksella kun kuppi oli kiinnitetty, ja sillä lähinnä kuulemma ohjattiin, ei tarvinnut varsinaista vetoa. Kuitenkin tässäkin synnytyksessä toivon ehdottomasti että saan kivunlievitykseen epiduraalin tai spinaalin, todennäköisesti spinaalin, koska olen uudelleensynnyttäjä ja eka synnytyskin nopea, joten sama odotettavissa tässäkin, jopa nopeampana.
En kokenut että olisin epiduraalin takia ollut sidottu sänkyyn, vaikka aika monissa piuhoissa siinä oltiinkin. Pääsin kyllä nousemaan siitä mm wessaan jne, toki tartti siihen apua kun se tippateline roikkui mukana.

Minäkin olen miettinyt noita ulkomaisia mansikoita, mutta enpä uskalla niitä syödä, koska ulkomaisia PAKASTE-mansikoita tms ei myöskään suositella, koska niiden kasteluvedessä voi olla mm sitä listeriaa, ja sama kai siis tuoreissakin :confused:

Pilvilinna, tosiaan KELAn sivuilta voit tarkistaa ovatko saaneet hakemuksesi, kannattaa tsekata etteivät ole esim unohtaneet työpaikalta sitä postittaa eteenpäin, varsinkin kun se tulee olla perillä 2 kk ennen laskettua aikaa. Ite postitin 2 vkoa sitten ja KELAn sivuilla on merkintä että on perillä, mutta ei vielä käsitelty. Päivärahan suhteen työnantaja toimittaa omat tietonsa vasta kun mun kokonaispalkka tiedossa, kun haen rahaa edeltävien 6 kk tulojen mukaan.

( . ) Huomasin muuten, että mulle on tullut linea negra! Lähtee navasta ylöspäin tissien alle, ei ollenkaan alamahalla :confused: Esikosta oli navan alapuolella ja jo alusta asti, ja esikko oli tyttö. Kaikki on tässä raskaudessa mennyt niin erilailla että alan jo arvuutella että tää olisikin poika :D

Nyt ulos terassille keinuun pötköttämään juomisen ja lehden kera! Aurinkoista päivää kaikille!:flower:

Kirppiina ja Rooney 32+1
 
Joo, hups, viikot meni väärin. :LOL:

Kelan sivuilla mun tiedoissa lukee, että lapsilisä maksetaan syntymäkuukautta seuraavasta kuukaudesta eteenpäin ja kirje tulee kotiin ekan maksukuukauden lopulla. Äitiysrahahakemus on saapunut, muuta siellä ei siitä luekaan. Käsittelevät ilmeisesti myöhemmin kun työnanataja toimittaa palkkatiedot. Mullakin katotaan viimeisten 6kk:n ajalta.

Jahas, nyt töihin. Vähänkö tekis mieli ottaa saikkua näin nätillä säällä! :whistle: Hyi mua.


u & Liipukka 29+6
 
Yritin sinnitellä ekassa synnytyksessä ilman epiduraalia mutta en pystynyt. 5cm kohdalla pyysin sen ja se ehti vaikuttaa mulla vajaa tunnin ku tytsy sit syntyikin :) Eli ei ainakaan mulla pitkittäny synnytystä. Eikä myöskään vieny ponnistamisen tarvetta ja tunsin supistukset, mut ne ei ollu kivuliaita. Eli käytännössä se onnistu mun kohdalla täydellisesti :) Nyt voi olla että tällä kertaa sitä ei ehkä edes ehditä antaa kun luultavasti tiedossa on nopea synnytys. Yritän muutenkin taas ilman sitä, mutta pyydän kyllä jos siltä tuntuu.

Sf- mitta mulla oli esikoisesta isoimmillaan 32, mut sit laski 31:een siinä viikolla 40+. Mulla ei siis tohon isoimpaan mittaan olis matkaa viime mittauksen jälkeen ku 3cm :) Mut oon melko varma et tällä kertaa sf on isompi lopussa.

Että osaakin olla KUUMA! Siis ihanaa, et on kunnon kesä mut huh...ei tee paljon mieli minnekään lähteä :) Lauantaina on kaverin polttarit, saa nähdä miten jaksan sen päivän...

hemari ja helmiäinen 32+4
 
Nyt postissa tuli se äitiysrahapäätös :) äitiyspakkaus vielä tulematta.

SF-mitta korkeimmillaan mulla on ekasta ollut 35cm, tokasta 38cm, kolmannesta 36cm ja nelosesta 37cm.

mansikoista vain kotimaisia itse syön.

epiduraali ja spinaali Olen 2krt saanut epiduraalin ja 2 krt spinaalin, eikä ole ollut valittamista. Tosin toisesta lapsesta pitkittyi synnytys 2h, silloin laitettiin spinaali. Kummatkin puudutteet minusta hyviä mutta nyt jälleen toivon spinaalin mieluummin. Ikävänä puolena toisella kertaa spinaalista kokemuksena oli järkyttävä kutina heti puudutteen alkaessa vaikuttamaan :| mutta hyvin vaikutti kyllä.

Synnytyskipu se on ok ja sen kyllä kestää, se palkinto on parasta

31+0
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolassa on käyty ja muutenkin saatu päivä suht hyvin pidettyä kasassa. Pientä jännitystä päivään toi esikoisen yht äkkinen toispuoleinen mahakipu joka oli niin voimakasta että poika onneton onnistui olemaan vain ja ainoastaan kaksinkerroin....konttasi pitkin lattioita todella kipeän oloisena :( No, aattelin, että kun jokatapauksessa olen tuohon terkkarille menossa pojan kanssa, niin kysäsen samalla terkan mielipiteen asiasta. Terkka oli sitä mieltä, että on kyllä niin kivuliaan oloinen, että voi olla hyvinkin umpisuoli kyseessä ja hoidetaan miun asiat nyt nopeesti niin päästään sitten siirtymään lääärinvastaanotolle mahd. pian. Siinä se poika sitten kaksinkerroin kökötti tuolissa melkein koko neuvolakäynnin ajan, kunnes just kun oltiin terkan kanssa varailemassa seuraavaa aikaa, poika pomppas tuolista selittämään terkalle kuinka meidän yksi huone on remontissa ja hän ei oo saanu sanoa minkälaisen hän siitä haluis :D Kateltiin siinä hetki terkan kanssa että jaahas :D

Ja sitten niitä mittoja:
Paino: tullut lisää 260/vko (huomattavasti vähemmän kuin mitä odotin)
Hb: 118 (laskenut vähän)
RR: 106/61
Sf-mitta: 27 ½, (noussut vain ½ cm viime mittauksesta joten taas ihmeteltiin ja mietittiin mitä tämä oikein on :) )
Lapsivesi: normali
Liikkeet: ++
Sydän: +
RT

Ens viikolla onkin sitten jälleen äitipolilla käynti, tutkaillaan taas tuota kohdunsuun tilannetta. Supistuksia ei oo nyt ollut niin olen aika luottavaisin mielin sen suhteen.

~tottis ja napero rv 29+1
 
Urgh, meillä on töissä +28 astetta ja happi loppuu. :headwall: Mä kuukahdan ihan just. On se hienoa, että laitetaan ilmastointi remonttiin kesällä vaikka talvella ois ollu aikaa vaikka kuinka..! :stick: Tee täs nyt sitten lentoturvallisuuteen liittyvää duunia. :headwall:


u & Liipukka 29+6
 
Kirppiina: :hug: Voimia suppareihin!!!

Vitsit mitkä helteet ollut :snotty: Olen kyllä sanonut etten valita, mutta sanompahan vaan että on tarennut :p
Kävin tänää verikokeissa, ja siis niitä maksa-arvoja seuraavat, nyt ne sitten olivat kääntyneet nousuun. Juuri kerkesin viiikonloppuna juhlia että liekkö nuo alkaa noustakaan ku viimeksi nousi jo paljon aikaisemmin, niin johan olinyt alat/asat 149/69 ja sappihappoja ei ollut vielä vastattu. Noh, onhan tämä ollut arvattavissa ja jos jotain hyvää niin onpahan aika varmaa että pääsen nauttimaan kesästä vielä ilman isoa masua ja säästyn pahimmilta viikolta 38-->, koska tod.näk synnytyskäynnistetään rv 38 (eli noin 20.7 -->). Nyt vain odotella yhteydenottoa äippäpolilta että tarviiko jo ennen maanantaita käydä näytillä. Täällä oli muitakin joilla hepatogestoosi ollut aiemminkin, mikä teillä on tilanne?

Synnytyskipua tms. en pelkää, kyllä siitä selviää, mutta itseäni pelottaa vauvanvointi... Tyttö syntyi yllättäin huonokuntoisena ja hengityskatkoisena, minkä seurauksena oltiin lähes 2,5vkoa sairaalassa. Suurin toiveeni olisi saada vastasyntynyt vauva terveenä syliin heti salissa, mikä jäi esikoisen kohdalla kokematta kun vauva kiikutettiin suoraan lasten teholle. Itse kestän mitä kipua vain jos lapsen saan terveenä!!!!

Nyt tuon tyttären kanssa iltasatua lukemaan ja tulen vielä kommentoimaan jos illemmalla jaksan!!!1

Viola ja "WIlhelmiina" 31+5
 
Viola: Kävin tänään juuri maksakokeissa ja sappihappo otettiin myös. Huomenna soittelen maksa-arvot. Esikoisesta huomattiin rv 32+ (silloin asat/alat 205/133ja sappihappo 8, kolmen päivän päästä sappihappo oli jo 23. toisella nousi rv 33+ muistaakseni oli jotain 80 luokkaa korkeintaa nuo asat ja alat. Siitä tää seuranta on hyvä, että nousu huomataan ajoissa. Mielestäni mulla alkaa taas olla tuttuja kutinoita varsinkin kun yöllä herää, mutta olen nyt päättänyt, että johtuu jostain muusta :D. Olikos sulla sitä kutinaa? mulla esikoisesta oli ihan kauhea. Sitä ei osaa edes oikein kuvailla, sellainen kuumottava kutina joka vain pahenee kun hinkkaat niitä jalkapohjia ja kämmenpohjia ja sormenväliä. Jos aloitin käsistä sai mennä koko kropan läpi. Jotta parempi kun pysyis kesäkuumalla poissa.

Esikoisesta sf-mitta oli 39cm viimeisessä neuvolassa rv 37+4 (syntyi rv 37+6) ja toisesta sf 36 rv 37+4 (Syntyi rv 38+2).

Täällä on ollut pinnan kiristys päivä. :stick:

Leo rv 28+0 poks
 
Leo81: Mulla esikoisesta huomattiin rv 30+, kun olin jo useamman viikon raapinut (luulin enterorokoksi ilman rakkuloita) ja silloin oli arvot jo 1100/990 ja sappihapot 56. Nythän mulla oli joskus 16+ nokkosrokko ja yhtäaikaa nousi maksa-arvot n.200/100,mutta laskivat sitten ilman lääkkeitä lähelle normaalia. Olen kuitenkin sieltä asti käynyt äitipolilla kontrolleissa n.1krt/kk. Maanantaille oli sovittu taas uus kontrolli, mutta saas nähdä tarviiko noiden arvojen vuoksi käydä aiemmin. Ei mulla oikeestaan nyt ole es kutissut, ainakaan läheskään samaa vertaa kuin esikoisen kanssa. Se se oli vasta piinaavaa :( Mulla auttoi ainoastaan oys:sta saamani aqualan johon oli mentholia sekoitettu ja sitten ku se loppu niin mistään ei saanut uutta kun se oli oys:n joku ihan oman apteekin "sekoitus". Toki lääkkeet puotti vähän arvoja ja vei ainakin vähäksi aikaa pahinta kutinaa. Nyt viikonloppuna ihmettelin kun semmonen jännä kihelmöinti tuntunut käsissä ja jaloissa ja lisäksi juuri öisin ollut semmonen inhottava kutinan tapainen, mikä aiheuttaa semmosta jalkojen säppimistä. Itse olin ihan varma jo ettei arvot nouse tälläkertaa ja ajattelin noiden oireiden olevan jotain muuta, mut eipä sitte ollukkaan.... Mulla esikoisesta nousi yhtäkkiä paino rv23+ melkeen 1kg/vkossa noin 4-5vkon ajan. ja siitä muutaman viikon päästä nousi maksa-arvot. Nyt sit painon äkillinen nousu tuli noin 26+ ja taas sitte alko maksa-arvojen nousu. Oletko sää huomannu et paino olisi reagoinut edeltävästi arvojen noustessa? Kun sitten painon nousu taas tasaantunut, eikä noihin "nousukausiin" liity mitään erityistä syömiskautta itselläni ainakaan.

Mutta nyt lähden nautiskelemaa kesäpäivästä ulos. Tosin meän 2wee pelkää mäkäräisiä kun ne änkiää päälle kokoajan ja se vain huutaa ulkona kokoajan.... :stick: täytyy lähtiä varmaan kävelylle niin ei pysy mäkäräiset mukana :D
 
Aurinkoista päivää! :cool:

Tämän päivän jälkeen kaksi päivää töitä, sitte huilataan vähän aikaa :)

Neuvolakuulumiset maanantailta:

Paino: viikottainen nousu n.300 g
RR: 132/71
Hb: 125, josta terkka sanoi et kuulun niihin onnellisiin joilla hemppa pysyy hyvissä lukemissa koko raskauden, kuulemma ei tuosta varmaan enää paljoa laske..
Sf-mitta: 30 cm, yläkäyrällä mennään..
Liikkeet ++
Sydän +
RT

Beibi on jo pitkän aikaa majaillut pää alaspäin, ja viihtyy aika alhaalla muutenkin, vaikka kohtu on jo niin korkealla et tilaa olisi ylempänäkin :D Toissa kerralla terkka sanoi et vauva on pienen ja siron tuntuinen, vaikka mun masu on jo aika iso...

Tänään 30+0, iik miten nopeasti mennyt aika :heart:
 
Siis nyt mulla menee hermot jo tohon prkl lääkäriin ä-polilla!!! Meillä on ollu niin paljon ongelmia sen kanssa jo aijemmin, kun ei meille ole kertonut mitä mm. näki rakenneultrassa vaan sain tietää VASTA ne omassa neuvolassa! ja nyt sama, viimeks käytiin siinä halkio kontrollissa niin eipä rouva lääkäri ole voinut sanoa että hän ei ole nähnyt vauvan oikeaa korvaa!?? mitä ihmettä tää taas tarkottaa... tuntuu että oon ihan loppu :'( aina saa vaan huolta tuon p lääkärin takia...
Nyt mietin että eikö vauvalla ole korvaa vai onko se jotenkin oudon näköinen vai mitä ihmettä... :( ja varsinki se lääkäri sano meille viimeks että rakenteet on ok! Voi että mua v*tuttaa.

Anteeks purkautuminen :(
 
Hyppy, nyt soitat heti sinne polille ja pyydät uutta aikaa toiselle lääkärille, joka käy teidän kanssa asiat läpi ja heti! Johan tuo on kiduttamista, kun tuollaiseen epätietoisuuteen jätetään, tarkoituksella tai ei! Todennäköisesti kaikki kunnossa ja pienen korva ei vain ole näkynyt teknisistä syistä mutta eihän tosta mitään tule kun olet koko ajan hyppimässä huolesta seinille :hug:
 
Viola: Maksa-arvot normaalit täällä onneksi. Asat oli 11 ja alat 26. en ainakaan vielä liity joukkoon. Sappihappo vastaus tulee ensviikolla. PArin viikon päästä on neuvola ja sitten varmaan uusia kokeita taas. Pitää toivoa, että pysyykin kuosissa. Viimeiset arvot oli asat alle 10 ja alat 22 muistaakseni. Jotta ei suurempaa muutosta edes. Sulla muuten hurjia nuo lukemat. Itekin raavin esikoisen aikana useamman viikon ennen kuin aloin kysellä neuvolasta onkohan tää nyt ihan normaalia. Olisko rv 28 alkanut kutinat silloin.

Nyt ulkomaailmaan leputtamaan hermoja. Pinna on kyllä niin kireällä jälleen kerra, että tarttis jotain jäähdytystä. Taidetaan ottaa jäätelöä...:D
 
Hyppy: Samoilla linjoilla jatkan eli nyt vaan soittoa äippäpolille ja vaadit saada toisen lääkärin tutkimaan ja käymään asiat läpi!! Kyllä pistää vihaksi, miten joku lääkäri voi olla noin AJATTELEMATON ja heitellä ilmoille tuollasia asioita!!! :mad: Mutta tuollasta ei kyllä kenenkään tarvi sietää!!! Mur! :kieh:

Jaksuja teille sinne, voin kuvitella kuin ite menisin pitkin seiniä! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
hyppy sie sanonu siel polilla tosta hoitajille?jos et niin soitat ja sanot ja vaadit saada selvyyden asioihin. ne hoitajat (suurinosa ainakin) on siel tosi ihania ja ymmärtäväisiä!!

mammy+piippa 30+0 :heart: luulatavasti siis noin 7-8 viikkoa enää..jee :D
 
Mammy en oo sanonu polin hoitajille mitään, ku äsken neuvolassa sain tietää tuosta tiedosta vasta. Meillä on ä-polille 100km matkaa, niin tää on ihan kotikunnan neuvolasta saatu tieto.

Pakko kyllä soittaa ä-polille, ei tuu mitään jos en saa selvällä suomen kielellä tietoa miten asiat oikeesti on. Hermot on kyllä niin kireellä taas.. ajatuskaan ei kule.
 
Huhh mikä lääkäri hyppy:llä ollut ! Soita ihmeessä sinne polille, ja vaadi uutta lääkäriä + ultraa. Voimia !

Täällä mittari näyttää + 29 ja mä en kyllä valita. Nautin lämmöstä ja auringosta, ainut miinus asia vain että heti alkaa turvottamaan ! Vettä koitan juoda vähintään sen 2l päivässä.
Huomenna olis sit taas neuvola päivä, saa nähdä mitä vaaka sanoo kun ollut viikon sisällä neljät juhlat! ;)

Liikunta - Vieläkö moni täällä harrastaa liikuntaa? Itse en ole kyllä koko raskaus aikana harrastanut mitenkään aktiivisesti liikunta.. Hyötyliikuntaa lähinnä vain, tänäänkin käytiin kävellen muskarissa n. 4km edestakas matkaa, ja sit pyörällä käytiin heti sit puistossa. ( mutta ei siis joka päiväistä )

nyt ruokaa laittamaan !

Majj & 30+2
 
Hyppy samaa jatkan muiden kanssa, palautetta nyt vaan perään ja vaadi toinen lääkäri. Mulla on sellainen käsitys että jos ei jonkun tietyn lääkärin kanssa suju, niin voi vaatia et vaihdetaan. Teille on kyllä sattunu aivan uskomaton lääkäri... Todella pistää vihaksi :kieh:

Liikuntaa täällä harrastetaan vaan hyötynä. Siis kun ei ole autoa niin joka paikkaan mennään kävellen tai pyörällä. Kävellessä jalat turpoo ja alkaa särkeä, pyöräillessä sattuu haaroihin, mutta eteenpäin on päästävä kuitenkin :) Ihan hyvä että edes jonkin verran liikun, en haluais kovin paljoa enää painoa lisää. Vaikka ei tätä nyt liikaa ole kertyny, mutta kun suklaa ja jätski uppoo :p

Heh, otin äsken hetken aikaa ekan kerran mahalle vähän aurinkoa samalla kun duunailin kaikkea muuta istualtaan ja tuli ihan hassuun kohtaan kunnon raja :D Tohon 8cm navasta ylöspäin, heh.

hemari ja helmiäinen 32+5
 
Hypylle tsemppia ja mars mars nyt soittamaan sinne takaisin! Laakarinpalvelut ovat asiakaspalvelua, ja vaikka sun kohdalla 'vahinko on jo tapahtunut', niin palautteella voit toivottavasti ehkaista sen, etta joku muu kay lapi saman.

Suppareista on ollut paljonkin puhetta ja mulle tuli viime yona ensimmaista kertaa sellaiset kolme kivuliasta supparia. Herasin siis kolmen aikoihin siihen, etta koko vatsa kivikova ja kovaa menkkakipua, joka hellitti heti kun suppari ohi. En tieda miten kauan oli jatkunut ennenkun herasin. Tama toistui viela pari kertaa, sen jalkeen lakkasi ja nukahdin jalleen. Tahan asti siis mun supparit ovat olleet ihan kivuttomia. Vatsa vaan mennyt kovaksi (esim vessalla kaynnin jalkeen). Tuli vahan holmo olo, silla edellisessa raskaudessa synnytys alkoi juuri tuollaisista menkkakipu-suppareista kolmen aikaan yolla.. ja siina tokkurassa tuli heti sellainen, kaak, ei viela olo. :D

Mutta ehka tama on positiivinen asia ja ehka tama olisi enne siita, etta meidan vauveli suvaitsisi tulla maailmaan vahan ennen laskettua aikaa jo? Salaisena toiveena siis olisi, etta synnyttaisin jo rv 38-39, niin ei tarttisi taas laskea paivia lasketun ajan jalkeen ja koko ajan miettia, josko.. :whistle:

Ulkomaisia mansikoita.. jaa, kevaammalla soin kylla espanjalaisia (mutta pesin ne hyvin) mutta nyt olen siirtynyt brittimansikoihin. Ja ostan myos brittimustikoita, mutta eivat valitettavatsi ole lahellakaan niin hyvia kun omasta metsasta poimittuja.

Bump paivaa ennen suurta poksumista (rv 29+6) - loppusuora taalta tullaan! =)
 
Jatkan edelleen sikamaisen omanapaisesti pyrähdyksellä....

Rippiäiset su, kämppä ei vieläkään kunnossa.... KUUMA, sisällä yli 30 astetta... kuopuksella iski vesirokko.... suppareita kaverina edelleen, onneks vähemmän niitä kivuliaita, selkä ei ole mukana menossa tällä hetkellä, mutta ihan sama... poltin kaulan tänään sitten arskan edessä istuskellessani ja en ollut siinä edes 10 minuutin verran... muuten kaikki hyvin :)

-Miuski & "Jimpula" 29+4
 

Yhteistyössä