Elokuun 2009 odottajia?

  • Viestiketjun aloittaja jonsku_86
  • Ensimmäinen viesti
Ippaliini
Kisut, mulle ei ole koskaan tullut tuota esimaitoa, mut tiedän muutaman kaverin jolle asia oli hyvin tuttu juttu ja suojia sai käyttää jo tässä vaiheessa. Lienee siis hyvin yksilöllistä.

No mulle noita kiloja on tullut reilu 10 kg mut ei nyt kauheasti hirvitä, kun olen niistä aina eroon päässyt, koska liikunta on osa elämää. Oikein odotan että pääsen taas kunnon juoksu ja fillarilenkeille (joskus syksyllä siis...). Se on myös samalla kun omaa aikaa, siis myös henkistä hyvinvointia samalla. Tosin ei nyt tarttis samaa vauhtia kiloja lisää tulla enää, kuin alkuvaiheen pahanolon vaiheessa, kun söi kaikkea suolaista ja rasvata minkä vain ehti...
 
ilona80
Muiks!

Vau, eipä mua ennen olekaan rinnastettu melkoiseksi pahikseksi ja lupien myöntäjäksi =) Mutta se siitä, suurin osa kuitenkin selvästi tajusi, mitä tarkoitan.

Meillä kanssa muutto kohta edessä. Ensi viikolla kauppakirjat ja sitten vähitellen siirtyminen kohti Turkua. Ostetaan sinne sitten vasta kaikki vauvakama, mitä tarvitaan. Aika on mennyt niin hämmentävän nopeasti, että tuntuu hassulle, että nyt ollaan jo yli puolivälin ja kohta saa oikeasti alkaa miettiä vaunuja, vaatteita, hoitopöytää ja muuta.

Unohdin että kuka kysyi....mutta mutta. Painoa on tässä vaiheessa tullut 2-3 kg lisää ja viikkoja siis 20+3. Maha on kanssa sellainen, että vieraatkin kyllä huomaa. Tänään ekaa kertaa jumpassa ohjaaja ehdotti vaihtoehtoista liikettä, kun muut tekivät selkiä vatsallaan. En ois kyllä enää lähtenyt yrittämäänkään. Unissani kyllä yöllä käännyn välillä mahalleni, eikä se ole tuntunut vielä mitenkään pahalta. Mutta jotenkin kova lattia ja kaiken painon laittaminen mahan päällä tuntuu kyllä siltä, että en halua sitä enää kokeilla. Töissä seisoin tänään päälläni ja lapset olivat riemuissaan, että nyt se vauva on kanssa päällään :) Kerroin, että taitaa se siellä muutenkin pyöriä miten sattuu vielä tässä vaiheessa.

Olo on muuten loistava, mutta iltapäivisin vaivaa armoton väsymys. Oon kyllä siitä huolimatta muutaman kerran viikossa raahautunut jumppaan. Jännästi piristyy heti kun pääsee salille!

Hauskaa viikonloppua kaikille! Ja onnea iloisista ultrakuulumisista <3
 
Nilla87
Heippa täällä en ookkaan käynyt ties millon viimeks:) Mutta hengessä mukana...Eli meillä eilen toka ultra oli..vauvalla kaikki hyvin..oli kasvanut ihan niinku pitääkin eikä poikkeamia...sukupuolikin rohkenettiin kysyä..tyttö olo ollut oikeestaan alsuta asti molemmilla...Ja pieni RINSRENSSAHAN SIELLÄ KÖLLIII...Ollaan niin onnellisia että suurimmat riskit on nyt takana päin..ja voi vihdoin alkaa nauttimaan raskaudesta...ja ensviikolla vaunukauppaan!!
Ollaan aateltu ostaa Tako merkkiset yhdistelmät..kukaan kuullut vielä niistä mitää..ollut aika vähän aikaa suomessa vissiin..Turussa lähin myymälä..?

Onnea kaikkillle ja tsemppiä ultriin!
 
N27
Moikka uudesta kodista :) Täällä onnelliset pienen POJAN <3 tulevat vanhemmat. Alusta asti ollut tunne, että poika sieltä tulee, ja niinhän tässä kävi. Nimikin saattaa olla jo valmiina :)

Vauvalla oli kaikki todella hyvin, ja muutto meni oikein hyvin. Mitä nyt siivotessa rupesi hieman vatsaa vihlomaan...

 
ilona80
muiks!

Onnea N27 uuteen kotiin. Ja ihanaa, että kummallakin edellisellä vain iloisia ultrakuulumisia <3 ...huomenna sitten itellä jännä paikka.

Myös meillä muuttoa tehty viikonloppuna. Hitaasti hyvä tulee. Kerättiin varastoon kirpparille menevää tavaraa.

Katseltiin myös netistä noita vaunuja. Tosi kalliita ja paljon erilaisia ominaisuuksia. En tiedä yhtään, että millaiset edes haluaisin =) Voi olla vaikea valinta jossain vaiheessa edessä...
 
jonsku_86
Moikka kaikille.

Täällä ollaan siivottu urakalla. Monta jätesäkillistä kannettu tavaraa roskiin. Eikä tuolle urakalle näy loppua.

Tänään käytiin kavereitten luona kahvilla ja takasin kävellessä liukastuin. Onneks mies piti kiinni niin etten tömähtänu maahan koko painolla. Napero kuitenki antaa itestään elonmerkkejä aika ajoin.

Onneks olkoon kaikille jotka on jo rakenneultrassa käyneet. Meillä vielä jännitys jatkuu.

-jonsku ja napero 19+3-
 
N27
ilona80: tulepa sitten heti kertomaan, että mitä siellä kertovat :)

Mulle selvisi tuolla ultrassa sekin, miksen tunne juurikaan liikkeitä... Olen siis kerran tuntenut potkun, mutten muuta :( Kätilö sanoi, että mulla on istukka edessä vatsapeitteitä vasten, mikä on synnytyksen kannalta todella hyvä juttu, mutta tosiaan tässä "alkuvaiheessa" vielä estää niiden liikkeiden tuntemista.

Voi vitsi, meille tulee poika :) Mä olen niin onnellinen! Tämä uusi kotikin on aivan ihana, ja mehän ostettiin neljä h +k ihan vauvan takia, eli kohta voi alkaa sisustamaan pojan huonetta :D
 
Pinja
Ompas täällä tapahtunut kaikenlaista niin hyvää ettei jotain huonoakin.

Mukavaa, että teillä jo ultrassa kävijöillä on ollut kaikki hyvin. Itsellä se on edessä huomenna. Eilen miehen kanssa mietittiin halutaanko tietää sukupuoli ja taidetaan se kysyä jos vain kertovat. Esikoisen kohdalla haluttiin sen pysyvän salassa loppuun asti vaikkakin joku kätilö meille vahingossa vihjaisi, että minä tulen olemaan perheen lyhyin joidenkin vuosien päästä. No siitä oli helppo arvata, että poika taitaa olla tulossa:)

Onnea uuteen kotiin muuttaneille. Mekin päästiin muuttamaan uuteen taloon viime lokakuussa ja nyt odottelenkin innolla kevättä, että päästään aloittamaan pihan tekeminen. Tosin minä taidan olla enemmän tämän mahani kanssa työnjohdollisissa tehtävissä kuin lapion varressa:)

Nyt en muista mistä muusta täällä onkaan puheltu kun ootte kirjoitelleet niiiin paljon, mutta palailen huomenna kun ultrassa ollaan käyty.

-Pinja rv 20+6 ja poika 1v11kk-
 
safiiri,
Kuka kyselikään meiän vanhemmista lapsista? Heitä on siis poika 8,5v, poika 6v, tyttö kesän alussa 4v ja tyttö 1v.

Onnea hyvistä ultrakuulumisista. Täällä rakenne vasta ens viikolla. Viikko aikaa päättää, utelenko sukupuolta vai en. Tuo työnimi Jänskis tulee siitä ku alunperin jännityksen piti säilyä loppuun asti. Vaan katotaan nyt.

Onnea uusiin koteihin kans. Meillä muutto pääsiäisenä. Saatiin vihdoin aikaseksi tehhä päätös jäädä nykyiselle asuinpaikkakunnallemme ostaa talo. Viimeset viis vuotta ollaan asusteltu vuokralla ympäri Suomenmaata miehen töiden takia. Kesää ja ruohonleikkuuta ootellaan täälläki :)

Safiiri ja Jänskis 19+0
 
safiiri,
Nelkku otti ja paino äsken nappuloita niin että tuosta yhestä lauseesta jäi ja-sana pois. Pitää siis olla että jäädä nykyiselle asuinpaikkakunnallemme ja ostaa talo.
 
ilona80
Pieni poika minuakin potkii <3 Oli kyllä niin onnellinen ultra, että meinasi melkein itkettää. Kaikki hyvin ja kohdallaan. Ihan uskomattoman mukava ultraaja oli, jaksoi selostaa kaiken mitä näki ja kehui kovasti!

Tänään tehtiin sitten asuntokaupat ja pian edessä muutto. 4h + keittiö + sauna rivariin. Aika monella meistä näyttääkin olevan muutto edessä tai juuri takana. =) Tuntuu, että monet ovat taivastelleet, että tulee niin monta isoa asiaa kerralla, mutta näyttääpä moni muukin olevan samassa tilanteessa. Nyt sitten vaan innolla sisustamaan.

Viime yönä heräsin melkoiseen kiristykseen vatsan/lantion alueella. Supistuksia? Uni ei tullut, vaan piti lähteä kävelemään ympäri kämppää, että sai olon rauhoittumaan. Ei se varsinaisesti kipua ollut, mutta ihan kuin joku olisi yrittänyt kiristää paksua vyötä ympärille. Koko päivän maha on ollut tänään outo ja vessassa pitää juosta hetken välein (tuntuu, että jokin painaa vaikka ei varsinaisesti olekaan hätä). Toivottavasti ei oo pidempiaikainen olotila, tai olen taas sairaslomalla! Onko muilla ollut samankaltaista tunnetta?

Siitä esimaidosta alkaa olla kanssa kokemusta. Parina aamuna olen herätessä huomannut pienet märät läntit lakanassa. Eli tästä se raskaus vaan sitten taas jatkuvasti konkretisoituu.

i ja pieni mies 21+1
 
N27
ilona80: onnea pienestä miehestä :)

Mehän ostettiin myös 4h+k+sauna! Muutto meni helposti, kun pikku hiljaa roudattiin tavaroita uuteen kämppään, ja mies hoisi rempan ja suurimmat kantamiset.

Mulla ei ole ollut mitään esimaitoja taikka kipuja vatsanseudulla vielä onneksi.
 
ilona80
N27 Onnea teillekin uuteen kotiin <3 on niin ihanaa päästä muuttamaan! Töiden takia ollaan vielä tällä hetkellä miehen kanssa eri paikkakunnilla. Ei malttaisi oikein odottaa sitäkään, että saa taas sen kainalossa kölliä joka ilta pelkkien viikonloppujen sijaan <3

Mulla oli tosiaan istukka selän puolella. Eli sillä varmaan selittyy se, miksi taas täällä ne potkut tuntuivat niin aikaisin. Mutta mitenhän se sitten vaikuttaa synnytykseen?

Nyt jos menis nukkumaan, kun viime yö meni pyöriessä :)
 
Nacksu
Heippa kaikille pitkästä aikaa! En ole muutamaan viikkoon päässyt nettiin muuton takia, mutta nyt netti toimii taas. Meillä siis myös rakenneultra jo takana ja poika meilläkin tulossa. Vauvalla kaikki hyvin. Nyt täytyy lähteä hippaloimaan töihin :)

-Nacksu ja Juniori- rv vissiin jo 22+0
 
Pinja
Poika voittoista on elokuisissa. Meillä siis eilen oli ultra ja joudutaan olemaan jännityksessä loppuun asti, meidän pikkuinen kun oli niin sykkyrässä, että kätilö ei osannut varmuudella sanoa kumpi siellä on. Mutta ei haittaa muuten oli kaikki niin kuin pitääkin. Minkä laisia paino arvioita te uudesta tulokkaasta saitte. Tämä kaveri painoi jo yli 400g. Seuraavan ajankin jo sain jutustelemaan tulevasta synnytksestä ja käymään läpi edellistä.

Että tämmöistä tälläkertaa.

Mulla kanssa tulee tuota esimaitoa. Tosin niin vähän, että ei haittaa.

Meillä onkin ilonan80 kanssa lähestulkoon sama laskettu aika. Munhan siirty parilla päivällä aikasemmaks, en vaan ole saanut aikaiseksi korjata sitä tonne listaan.

Nauttikaa ihanasta ilmasta

-Pinja rv21+1-
 
*marjaana*
Elokuussa on laskettu aika meilläkin.

Rakenneultrassa kävin reilu viikko sitten. Sukupuolta ei kysytty, eikä sitä kai täällä kerrotakaan. Masu alkaa kovasti pullotella jo, muuten ihan normiolo.

Hankinnoista ja valmisteluista mietityttää turvakaukalo, onko kenelläkään linkkejä taulukoihin joissa olisi kaukaloiden mittoja tai peräti suoraan listattu mihin automalleihin käy? Ehkä autopalstoilla olisi tietoja... Jospa delegoin isukille tämän homman.
 
Ippaliini
Hei Marjaana, Delegoi isukille vain, tuntee olevansa mukana hankinnoissa.
Autoliiton sivuille on paljon juttua lasten turvaistuimista ja kaukaloista:
http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/lasten_turvaistuimet/

Sitten kun menette katsomaan kaukaloa, testatkaa se omaan autoonne. Tosiaan kun kaikissa ei riitä vyöt ym. Jos tilaat netistä, niin voihan sitö silti käydä testaamassa jossain liikkeessa ensin.

Itse päädyin nyt kolmannen kanssa hankkimaan telakallisen kaukalon. Ei tartte irroittaa vyötä aina.Ja jos joskus käyttää toisessa autossa, sit toimii vyön kanssa myös.

Pinja, mulle sanottiin kokoarvio, mut en nyt muista sitä enää..:( Mut olisko ollut jotain tuota luokkaa kun mielessäni mietin 4 kilon voipakettia...

Tänne luvattiin illaksi lumisadetta!! Ja taivaalle alkaa kerääntymään uhkaavasti harmaita pilviä. Ei ole totta. Kevät saisi jo tulla....



 
ilona80
Moikka moi!

Pinja: Meidän kaverilla oli painoa 350g. Reisiluun pituuden perusteella (jota en kyllä enää muista) hoitaja arvioi koko pituudeksi n. 23cm. Ensi viikolla neuvola, jossa ekan kerran katotaan sitä kohdun korkeutta (sf, mikä olikaan...) Eikös sekin ole tarkoitettu siihen sikiön koon arviointiin?

Täällä paistaa aurinko jo toista päivää ja on ihan keväinen olo! Toivottavasti säilyy =)

Iloista loppuviikkoa kaikille.

t. hyväntuulinen ilona ja kaveri 21+2
 
jonsku_86
Moikka!

Meilläki rakenneultra takana päin. Tänään pitäs olla rv 20+1, mutta kätilö sano sikiön koon olevan viikkoa pienempi, eli oliski sitte 19+1. Laskettua aikaa ei kuitenkaan vielä alkanu muuttamaan, vaan aiko lääkärille näyttää kuvat ja kysyä sen mielipidettä. Kaikki oli muuten ok ja painoarvio oli reisiluun mukaan n. 290g. Istukka on etuseinämässä. Se jäi vähän mietityttämään ku sanotaan että se vaimentaa potkuja, mutta ite oon tuntenu niitä jo muutaman viikon ajan.

Me ei saatu sukupuolta selville, napero piti sen verran visusti jalat yhdessä. Vilkutteli kuitenki meille. Kätilö sano että hän jäis siihen uskoon että on tyttö sen perusteella mitä ehti näkemään, mutta ei kuulemma uskalla sanoa varmasti.

Äitille lähetin sen pyynnöstä sivuprofiilikuvan ja äiti sitte mulle tokas että ihan ku olisit potkupallon nielly. :D Ite oon sitä mieltä ettei minun maha ole mihinkään kasvanu, mutta muut väittää että on se.

Mutta taidan alkaa viettämään perjantai- iltaa telkkarin ääressä. Palaillaan. :)

-jonsku ja napero-
 
kirle
MOIKKA KAIKILLE!!
ilmottaudun minäkin tänne la olisi elokuussa.tämä on meille
kolmas lapsi.pojan vesseli on 1,2kk:tta ja tytär jo 15v.rakenne ultra olisi ensi viikolla
ja haluaa kyllä tietää kumpi sieltä tulee=)kovasti masussa jo heilutaan ja sf-mitta oli
18cm.rv19+4
 
ilona80
Kaveri paineli doppleria karkuun hirveetä vauhtia :D Terkka sanoi, että hän näkee missä se menee kun maha poukkoilee, kun se pyrkii pois alta. Ovela poika ;) Sydänäänet olikin melkoiset, kun ne sen riehumisen jälkeen saatiin "kiinni".

Mun pitää alkaa syödä rautaa. Hemppa oli 111. Mites teillä muilla? Tähän asti ollu aina hyvä hemoglobiini. Tuntuu oudolle, että se on nyt tippunut, vaikka ihan normaalia kuulemma tässä vaiheessa.

Nyt ekaa kertaa otettiin se sf-mitta. Rv 22+1 ja sf 22cm eli meni käyrän ylärajoille. Siitäkin terkka kyllä sanoi, että tasoittuu yleensä seuraavissa mittauksissa, että ei vielä tarkoita suurta lasta. ...mies on syntynyt 4 vkoa etuajassa 3400g painoisena. Hiukan on jo alkanut jännittää, että toivottavasti poika ei ihan tule isäänsä :D

2 työpäivää ja pääsiäisloma, eli iloista lomaa kaikille!

 
Ellinkeri
Ilmoittaudunpa minäkin tänne elokuisten ketjuun. Olen käynyt välillä lukemassa kirjoituksianne, mutta en ole saanut aikaiseksi itse kirjoitettua. Mulla on LA 23.8. tosin ultrat on joka kerta näyttäneet 2-3 päivää aikaisemmaksi. Tämä on mulle toinen lapsi, tyttö on nyt 3,5 v ja miehellä on 9 v poika joka asuu meillä joka toinen viikko.
Nyt viikkoja koossa siis 20+3 ja eilen oli rakenneultra. Vauvalla oli kaikki hyvin ja sukupuoltakin yritettiin selvittää mutta ihan täyttä varmuutta siitä ei tullut, mutta eipä siellä selkeästi ainakaan pojan vehkeitä näkynyt :). Sitten gyne huomasi istukasta lähtevän oudon joustavan rihman joka päättyi kohdun seinämään eikä osannut selittää mikä se on, joten laittoi lähetteen TAYsin äitiyspolille. Se on vähän mietityttänyt mikä mahtaa olla mutta ei välttämättä mitään haitallista. Odotellaan kutsua polille.

Mukavaa pääsiäisen odotusta teille kaikille mammoille :))
 
Ippaliini
Ilona80 kyseli HB arvoja, mulla oli 112 24.3., mutta sanoi äitipolilalla, että se on ihan normaalia tässä vaiheessa, kun kysyin, pitääkö syödä rautaa. Ei siis kuulemma pidä. Outoa, jos sulla oli 111 ja määrättiin rautaa. Niinkö erilaista tässäkin asiassa on riippuen paikkakunnasta. Itse ajattelen että on aika alhainen HB tuokin. Seuraabva neuvola vasta 3 viikon päästä, jolloin saan ekan sf mitan ja ehkäpä sit tuohon HB asiaankin lisätietoa.

Eihän se mitään, mutta jos HB on tosi alhainen ja synnytyksessä menettääkin verta paljon (kuten mä ekassa 1000ml), niin HB laskee tosi alas ja sit pyörtyillään pari päivää. Siksi kyl mielelläni aloittaisin raudan syönnin, no, kai mä voin itsekin sen päättää...?

Ihana ilma ulkona, nyt se kevät taitaa vihdoin tulla. Olen kyl optimistisena pessyt talvivaatteita jo muutaman päivän.

Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

t. Ippaliini ja Martta rv 23 ja rapiat

 
ilona80
Ippaliini: On nää kyllä kummia nää neuvoloiden eri käytännöt. Mulle terkka esitti asian vähän niin, että ylipäätään näillä viikoilla voisi alkaa syödä lisärautaa. Ja sitten kun hemoglobiini oli 111 sanoi, että nyt sitten on sen raudan vuoro ja alkoi käydä eri merkkejä läpi. Eli piti ihan itsestään selvänä, että nyt se alkaa. Mutta taitaa olla muutenkin vähän "nappi-intoilija" tuo täti, koska oli sitä mieltä, että myös d-vitamiinia/jotain monivitamiinia pitäisi vielä jatkaa. (Lopetin kun pakkaus loppui ja ohjeissa sanottiin, että huhtikuuhun asti pitäisi syödä).

Mutta tuskin siitä nyt ainakaan mitään haittaa on, jos alat rautaa syödä. Vaikka sitten aluksi vain joka toinen päivä ja katsot uudestaan tilanteen kolmen viikon päästä. Tämä siis ihan vaan mutu-"tietoa"...mutta outoa olisi, jos siitä jotain haittaa olisi sinulle, kun minulle sitä kerran samoilla arvoilla määrättiin.

Iloista pääsiäistä kaikille!

ilona ja kaveri 22+2
 

Yhteistyössä