Elokuun 2009 odottajia?

  • Viestiketjun aloittaja jonsku_86
  • Ensimmäinen viesti
ilona80
N27, joo sama käsitys mullakin on. Tai siis ensimmäisessä rakenneultrassa, jos sitä ihka ensimmäistä ultraa kutsutaan np-ultraksi. Muita ultria ei ainakaan täällä rutiinina tehdä. Meillä np-ultra meni aika pitkälle, eli silloin oltiin jo viikon 14 alussa. Ei kyllä mitään käsitystä, milloin sukupuoli on aikaisintaan mahdollista nähdä. Tosin eipä sillä niin väliäkään. Rakenneultra on tasan viikon päästä, ja siellä sitten selviää, jos selviää. Vaikka sukupuolella ei ole mitään väliä, silti jännittää =)

Vaikka nyt mennään vasta viikolla 21, mies tunsi liikkeet mahan läpi <3 Vauva tykkää potkia sormia vasten =)

Osalla porukkaa on varmaan jo tällä viikolla toinen ultra? Tai ollut jo? Kertokaahan kuulumisia!

i
 
LA 6.8.
La siis 6.8. Lukaisin ketjun ja ainakaan minua ei tunnu pohdituttavan ketjun asiat. En ole "kokopäiväisesti raskaana" enkä jaksa vatvoa selviä asioita.

Ei haittaa ketju siis, ei lainkaan, mutta jotenkin tuntuu että olen ihan eri maailmassa kuin ketjun kirjoittajat.

Ehkä ikäero tekee sen?
 
N27
LA 6.8. :no minkäs ikäinen olet?

Enpä minäkään täällä vatvo asioita, mutta olen todellakin koko päiväisesti raskaana, koska odotan vauvan syntymää innolla ja haluan seurata kaikkia pieniäkin merkkejä hänen olemassa olostaan :) Mukava jakaa nämä merkit vaikka sitten nettituttujen kanssa, koska itselläni ei ole yhden yhtä ystävää samassa tilanteessa.

Jokainen taaplaa tyylillään. Mutta kannattaa jättää nämä ketjut lukematta, jos ei tunne tarvetta nettikeskusteluun.
 
safiiri,
Tervehdys.

Täällä yksi tämän ketjun taustailijoista. En vaan ole saanu aikaseksi vielä esittäytyä täällä. Enemmän oon kirjotellu ex-kermeissä ja wabplussissa. Viidennen lapsosemme laskettu on siis 24.8. Taidanki seuraavaksi kaivaa listan esille ja liittää itseni siihen. Saamme yhden odottajan tänne lisää :)

Safiiri ja Jänskis 18+1
 
safiiri,
Ippaliini, 3, KHKS, 2.8
Nacksu, 2, KHKS, 5.8.
*Muumitutti* 2, KHKS; 6.8.
ilona80, 1, Turku, 10.8.
Pinja, 2, Tammisaari, 13.8
Nilla87, 1 hki La 14.8 Ultra 29.1
jonsku_86, 1, LPKS, 20.8.
N27, 1, Hki, 23.8.
Safiiri, 5, K-PKS, 24.8
Elviira, 1, PHKS, 31.8.
 
ilona80
Ihan pakko munkin kommentoida tuota La 6.8. kirjoitusta. ...olikin just mielialanvaihteluissa paikka pienelle vitutukselle :D

Emme siis ole pohtineet, MIKSI joku yksittäinen raskaanaoleva ei ole palstalle kirjoittanut. Mietimme vain, onko elokuun lapsia vähemmän, kun muissa ketjuissa keskimäärin enemmän porukkaa. Taatusti Suomessakin on satoja odottajia, jotka eivät koskaan tunne tarvetta/kiinnostusta kirjoitella netissä kuulumisiaan.

Itsestä ainakin tuntuu, että välillä tulee kavereille kerrottua liiankin kanssa vauvajuttuja. Ei ihme, jos ihmiset, joita asia ei juuri kosketa, siitä kyllästyvät! Mielestäni tämä on hyvä "paikka" avautua kaikista ajatuksista. Kenenkään ei pakko ole lukea ja kirjoittaessa saa kuitenkin purkaa ajatuksiaan. Vähän kuin interaktiivinen päiväkirja.

Kokopäiväisesti raskaana? Ehkä sitten johtuu että kyseessä on esikoinen, mutta kyllä mäkin myönnän olevani ihan kokopäiväisesti raskaana =) Siis myös ajatuksissani...fyysisesti nyt tietenkin. Ja jos sen sattuukin unohtamaan, niin aika nopeasti kaveri pienellä potkulla muistuttaa asiasta =)

Mutta kuten N27 sanoi, kukin tyylillään. Onneksi kenenkään ei tosiaan ole pakko lukea tai kirjoittaa...vähän tainnut kuitenkin LA 6.8:ta kiinnostaa meidän keskustelut, kun keskeltä ketjua on yksittäisen jutun onnistunut poimimaan ;) Eli ehkä jotain tarvetta oli sitten kuitenkin alkaa ketjua lukea :D
 
LA 6.8.
Hyvä kun teillä on paikka missä kirjoittaa. Minä luin ketjun, koska oma laskettu aikani elokuulle osuu.

Ikää kohta 37, ensimmäinen raskaus.

Olen voinut hyvin, noudatan neuvolan ohjeita, seksi maistuu ja parisuhde on kunnossa. Fiilistelen ja mietin toki tulevaa, mutta pääosin mietin ihan muuta. Esimerkiksi mitä ruoaksi, työasioita, mitä kuuluu kavereille. Hyvin pieni osa raskausajatuksista on sellaisia, jotka liittyisivät siihen laskettuun aikaan. Ainoa on uintikunnon mietityttäminen: toivon ettei kohdunsuu aukeile liian aikaisin vaan että saan uiskennella kesän. Tähän ei palstailijat varmaan osaa sanoa juuta eikä jaata, ei kai kukaan vielä tässä vaiheessa.

Eli ei minulla ole tarvetta vatvoa raskautta.

Ketjussa ei ole kauhean monta kirjoittajaa. Se ei kerro mitään elokuussa lasketun ajan omaavien lukumäärästä. Ketjussa joku einstein arveli ettei elokuulle osu laskettuja aikoja paljon. Kai se on niin että vilkkainta on keskustelu loppuvaiheen odottajilla ja mukna varmaan myös ännättä lasta odottavia kotona olijoita. Tähänkin ketjuun varmaan liittyy porukkaa ajan kanssa. Rupattelette keskenänne niin kyllä se siitä.

 
ilona80
siis voi luoja LA 6.8...Tulee mieleen montakin "kivaa" sanaa, jolla sinua voisi kuvata tämän kirjoituksen jälkeen, mutta ehkä jätän keskustelun tuohon "einstein" -kommentiin. Tuota alentuvaa tyyliä ja sisälukutaidon puutetta en ainakaan minä täällä kaipaa, joten "rupattelemme täällä vaan keskenämme ja kyllä se siitä". Älä sinä enää vaivaudu.

Ne joita rupattelu kiinnostaa, tervetuloa mukaan porukkaan =)
 
N27
Toki kaikilla saa olla ja onkin omia mielipiteitä, mutta juuri tuo LA 6.8 :n alentava tyyli kommentoida meistä muista pistää korvaan. Tosin, kertoo tuo tyyli myös jotain kirjoittajastaan :)

Aurinkoista odotusta kaikille! Mä jatkan täällä muuttokuorman pakkailua, odotan pienen ensi potkuja ja jännitän perjantain rakenneultraa :)
 
Kisut
Moikka!
Voisinko liittyä pinoonne? Laskettu aika olisi 18.8 ja esikoinen ( tyttö ) on kyseessä. Potkuja olen tuntenut jo pari viikkoa, joka on minusta ihme juttu;). Onnea ja jaksamista meille kaikille;)
 
ilona80
Tervetuloa mukaan Kisut!

N27, ihanaa <3 Tosta ne sitten vaan voimistuu ja yhtäkkiä niitä huomaa tuntevansa monta kertaa päivässä. Mä huomaan jo nyt, että lähes aina kun on aikaa istahtaa yli viideksi minuutiksi kaveri muistuttaa olemassaolostaan. Nytkin potkii sylissä olevaa läppäriä vasten =) Onneksi potkut on niin "kevyitä" vielä, että yöllä en niihin ole herännyt. Tai sitten se on niin fiksu vauva, että ymmärtää nukkua öiseen aikaan...epäilen kyllä vahvasti :D

Kerro sitten heti rakenneultrakuulumiset! Mä olen jännittänyt nyt huomattavasti vähemmän kuin ennen ekaa ultraa, mutta nyt tuntuu, että ei malttaisi enää odottaa.
 
N27
Kisut, tervetuloa! safiirille myös samat sanat :) Kiva saada uusia keskustelijoita joukkoon.

ilona80: juu, kerron varmasti :) Meillä on tosin muutto perjantaina heti ultran jälkeen omaan rempattuun kotiin <3, joten toivotaan, että netti toimii heti, että pääsen raportoimaan ;) Erehdyin sanomaan miehelle, että tunsin ekan potkun... Nyt se on koko ajan painelemassa mun mahaa :D
 
jonsku_86
Tervetuloa uusille kirjoittelijoille ja roppakaupalla onnea. :)

Minä en jaksa alkaa kommentoimaan La 6.8:n kirjotusta, vaan jätän sekä kirjotuksen että kirjoittajan omaan arvoonsa.

N27, eikö ole ihanaa tuntea liikkeet? :) Ite olen jo jonku aikaa tiedostanu liikkeitä, yleensä se on ku rauhottuu vähäksi aikaa. Mies on kans koko ajan tunnustelemassa mahaa, että jospa napero antais itestään kuulua. :)

Kävi tuossa illalla vieraita, joilla on parin vuoden ikänen tyttö. Puin sille ulkovaatteita päälle, niin se silitteli minun mahaa ja hoki että "vauva tuolla". Kovasti on omia tutteja ja tuttipulloja antamassa meidän naperolle. :D

Mulla on tällä hetkellä loistava olo eikä mikään enää vaivaa. Olen alkanu laittamaan tätä meidän asuntoa. Heittäny käyttämätöntä tavaraa monta jätesäkillistä pois. Mietin, että parempi nyt laittaa ku jaksaa. Muutaman kuukauden päästä saattaa olla ettei sitä jaksa ees ajatella suursiivousta. Sais laitettua asunnon kuntoon niin sais sitte alkaa pesemään naperon vaatteet. Niitä tuliki serkulta iso matkalaukullinen.

Meillä on rakenneultra ens viikon perjantaina. En tiedä haluanko tietää kumpi on tulossa. Mies on satavarma että se on tyttö. Ja ite oon sitä mieltä, että kun mies noin sanoo, se on poika. :)

Maha on alkanu kasvaa jo sen verran että iteki sen alkaa tajuamaan. Monet tutut joita ei oo pitkään aikaan nähny, kauhistelee että onpa sulla iso maha. Oon kyllä yrittäny sanoa että omat läskit siinä on vielä eikä niinkään se vauvamaha.

Me saatiin vihdoin tiskikone. Helpottaa kummasti ku ei tarvi olla koko ajan ite tiskaamassa. Kauan ollaanki miehen kans sellasesta haaveiltu. :)

Mutta taidan lähteä syömään ja sitä kautta nukkumaan. Vointeja kaikille.

-jonsku ja napero 18+6-
 
N27
jonsku: juu, se tunne potkun jälkeen oli lähes euforinen :D

Meillä on onneksi muutto huomenna, niin tulee siivottua kaapit ja komerot, sekä laitettua uusi koti vauvalle valmiiksi. Meillähän on jo innokkaan mummin ostamat sänky, hoitopöytä sekä yhdistelmärattaat, jotka tuodaan nyt muuton yhteydessä vauvan huoneeseen <3

Nyt mä huomaan jo ihan kunnolla, että kyllä se vatsa on kasvanut, eikä kaikkea voi enää lihoamisen piikkiin laittaa. Työkaveritkin ovat kyselleet, että olenko raskaana, vaikka mulla on ollut ulkotakki päällä :)

Huomenna rakenneultra, jossa kysytään sukupuoli. Molemmat toivotaan salaa poikaa, mutta mä olen lähes varma, että tyttö siellä on :) Näin itseasiassa jo untakin, missä nostin tytön rattaista ja kutsuin häntä Iidaksi <3

- rv 19+2
 
melkoista porukkaa
Silläkin uhalla, että tulen luulluksi ylempänä LA 6.8.-minimerkillä kirjoittaneeksi, haluan kummastell ketjun ilmapiiriä.

Ensin ihmetellään miksei ole paljon kirjoittajia ja kun joku selittää, tässä tapauksessa se LA...., niin sitten tulette silmille.

Kuka antoi ilonalle oikeuden rajata kuka saa kirjoittaa ja kuka ei? Ja millä oikeudella joku "toivottaa tervetulleeksi tai tervemenneeksi" uusia kirjoittajia?

Lapsellinen ketju, vaikkei nuoria kirjoittajia olekaan.
 
N27
^Samoja kirj.virheitä löytyy ainakin ;)

Kun lähtee kirjoittamaan uuteen ketjuun tyylillä: "olen huomattavasti parempi, fiksumpi ja vanhempi kuin te muut", niin ei valitettavasti voi saada kovin hyvää vastaanottoa. Tämän luulisi olevan selvä juttu vanhemmallekin nettikirjoittelijalle. Tosin vanhemmilla saattaa olla se nettietiketti hieman haussa =)
 
melkoista porukkaa
Jos 27 on ikäsi, niin olen sinua 3 vuotta nuorempi. Sinä olet siis ilmeisesti liian vanha nettietikettiin?

Minusta se LA.... ei ollut erityisen mukavan oloinen kommentoija, mutta jos itsensä ylentäjistä puhutaan, niin kyllä omassa sarjassaan ovat nämä kirjoituslupien myöntäjät.

LA:sta en tiedä, minä jatkan elämääni toisaalla.

Tässä ketjussa kolisevat tyhjät tynnyrit. Jos saisin omaani sisältöä muualla? Samaa toivon teillekin, arvon miimaiselfändai-daamit.
 
N27
^En kommentoinut missään vaiheessa sinun ikääsi, vaan LA 6.8 ikää :) En ymmärrä mistä kirjoitusluvista puhut? Täällä on toivotettu kaikki uudet tervetulleiksi mukaan (lukuunottamatta ylimielistä LA 6.8, joka itse aiheutti tilanteen).

Toivottavasti löydät elämääsi jostain muualta sisältöä. Olisi sääli, jos elämän sisällön täyttäysi vain yksi pieni nettipalsta.

Iloista odotusta myös sulle! :)
 
safiiri,
Tervehdys ketjuun.

Ekojen liikkeiden tunteminen on kyllä kerrassaan mahtava kokemus! Täälläkin Jänskis just nyt parhaillaan on hereillä ja koputtelee muljauttelee alavatsaa. Hauskan tuntoista :)

Tuli tuosta kokopäiväraskaudesta mieleen, että kyllä meikäläinen ainaki on raskaana 24h. Vatsa näyttää jo siltä ku oisin nielassu jalkapallon (näytti kyllä samalta heti plussan jälkeen - ei kerenny lihakset edellisestä odotuksesta palautua eikä vatsa kamalasti pienentyä). Ja sitte mulle on tässäkin raskaudessa tullu suppareita jo nyt, välillä ihan kivuliaitakin, jos sitä riehuu liikaa. Kotosalla ku oon neljän lapsen kanssa niin täytyy koittaa ottaa rauhallisesti.

Iästä vielä. Minäkin taidan kuulua ketjun vanhimpiin. Joku tuossa heitti olevansa 37 vuotias, minä olen vuotta nuorempi. Mutta en tosiaankaan koe olevani liian vanha palstailemaan elleissä. Muutamassa muussa ketjussa ahkerasti kirjoitelleena olen saanut täältä monta hyvää nettiystävätärtä, joiden kanssa pidetään yhteyttä suljetuilla sivuillakin. En silti koe että eläisin pelkästään netissä eikä mitään "oikeaa" elämää minulla olisi.

Huhtikuun 7.päivä ois rakenne. Sitä odotellessa...

Safiiri ja Jänskis
 
Ippaliini
Eilen olin rakenneultrassa ja vaavi vastasi viikkoja eli 21+3.
Kaikki paikat olivat siellä missä pitääkin, eli helpottunut olo.
Kaikkea aina miettii ja et voiko käydä niin hyvä onni,että saa 3 tervettä lasta.

Ultraaja sanoi, että levitteleepäs jalkojaan ja näyttäisi siltä, että jalkojen välissä ei ole mitään. No siitähän miehen kaveri vitsaili et isäänsä tullut poika:)
Et tiedä nyt sit onko tyttö vai ei. Eihän sillä ole mitään väliä, mut kyl toi muhun niin vaikutti, että hiplailin kaupassa "tyttövauvan" vaatteita.
HB oli 112, mut kuulemma ihan normaali tässä vaiheessa ja ei määrännyt mitään lisärautaa tmv. ottamaan.
RR 135/75. Painoa ei tuolla onneksi punnita...

Ultraaja sanoi muuten myös, että viikko 21 on hyvä aika tulla rakenneultraan, viikolla 20 ei näy vielä niin selvästi kaikkea ja sitä ennen on liian aikaista tulla. Mut eihän tuohon voi aina vaikuttaa, miten nyt ajankin saa. Mut hänen viesti oli et ennemmin hieman myöhään kun liian aikaisin.

Safiiri, kiva kun tulit mukaan. Viidettä odotat siis, sulla onkin aikamoinen katras. Minkä ikäisiä lapset ovat?
Myös Kisut, mukaan vain vaihtamaan kuulumisia.
(niin ja tässä en antanut mitään "kirjoituslupaa", jos joku sen nyt silleen ymmärtäisi vahingossa. Mielestäni mukava vain itsekin kuulla et hei, kiva kun tulit. Vähän samaan rinnastan kun vastataan "Hyvää päivää" toiselle joka tervehtii)

Itselleni tämä on mukava paikka kuulla samassa odotusvaiheessa olevien kuulumisia. Vaikka kolmatta odotan, kaikki ei ole lainkaan uutta, on uusi raskaus silti aina omansa.
Ja myös jos voin kertoa jotain kokemuksia ym. ekaa odottavalle, teen mielelläni, koska itse kaipasin ja onneksi sain vastauksia milloin mihinkin asiaan, jota en aina viitsinyt kavereiltakaan kysyä (joskus kun tuntui et hössötän ja mietin liikoja.. jota siis varmaan teenkin mut)

N27; eikäs ole mahtava tunne! Jotenkin odotus tulee konkreettisemmaksi. Mulla kyllä myös mahassa melkoinen melske, mikä ihme ikiliikkuja energiapakkaus sieltä tuleekaan...??

jonsku_86; tiskikone, se on kyllä aikas verraton väline. En suostuisi enää siitä kyllä luopumaan en en...

No niin, kahvitauko tuli pidettyä ja nyt takaisin laskutushommiin. Aurinkokin paistaisi kivasti ulkona mut...ehkä sit viikonloppuna.
Vointeja kaikille ja pidetään mukavaa yhteishenkeä yllä!

t. Ippaliini ja Martta 21+4
 
Kisut
Onnea hyvistä ultra kuulumisista!
Minusta on mukavaa, että on tällainen " vertaistuki-ryhmä;)". Saa kysellä muiden fiiliksiä samoista viikoista ja jne.
Taitaa olla joku vauvabuumi meneillään, kun kaksi kaveria on parin päivän sisään kertonut odottavansa. Kivaa, että tulee omalle tyttöselle saman ikäisiä kavereita.
Sit ehkä vähän ällö kyssäri, mutta onko teillä tullut sellaista ns.esimaitoa? Mulla on jo vähän häiriöksi asti ja viikkoja vasta 19+2... ja painon noususta, miten muilla on kilot tulleet? Minulla on tullut kiloja jo n.5 ja vähän hirvittää. Ennen raskautta bmi oli 22.
Kivoja päivänjatkoja kaikille!
Kisut+tyttö 19+2
 

Yhteistyössä