Elokuun 2009 odottajia?

  • Viestiketjun aloittaja jonsku_86
  • Ensimmäinen viesti
Lia30
N27: Mä soitin tänään kättärille ja varasin ajan tutustumiskäynnille. Pari tuntia kuulemma kannattaa siihen varata aikaa.Jos oikein ymmärsin, niin kerran viikossa järjestävät tutustumisen.Kesäkuulle ei ollut enään tutustumisaikoja. Ja aika suuri ryhmä yleensä kerralla. Haikaranpesään en enään ehtinyt ilmoittautua, oli kuulemma aivan täynnä. No, onneksi on toi tutustumiskäynti...=)
 
taotao78
Oi mitä uutisia, onnea pikku-tytöstä! Olemme kaikki ihan äimänä yllätyksestä, niin varmaan olet itsekin?
Mut laitettiin kuukautiskipujen tyyppisten oireiden vuoksi saikulle tuossa kans kolmeks päiväksi, mutta nyt jo olen töissä taas. Lääkäri epäili et kyse olis ollut supistuksista,mutta itse en kipuja supisteluksi usko. Kivut saattoi kestää putkeen monta tuntia,joten oli mitä oli, lepo niihin tepsi. Nyt sitten uutena oireena vihlaisuja munasarjojen seuduilla, joten lieneekö tämä kaikki vain liitoskipuilua tai kasvukipua.
Me ollaan menossa haikaranpesään synnyttämään, onko kukaan muu?
Meillä on hankittuna varmaan kaikki suurimmat tavarat vauvalle, mutta kaikki pikkutavara, jota mainitaan äitiyspakkauksissa olevan, puuttuu vielä. Me kun ei siis pakkausta oteta.Kestovaippojen hankinta on vielä vaiheessa,kiitos vain vinkeistä. Sitten onko kellään kokemusta hoitolaukuista? Tuntuvat maksavan aikalailla. Edellytetäänkö laukulta jotain erityistä? Oletteko ajatellut hankkia kantoliinaa ja jos kyllä, niin jo ennen vauvan tuloako? Haluaisin hankkia mahdollisimman paljon tarvittavista kamppeista etukäteen, koska nyt olisi hyvin aikaa valita rauhassa. Olen kyllä kuullut kommentteja, että toiset vauvat eivät liinassa viihdy ollenkaan.
Mulla on alkanut luova pesänrakennusvietti toimia, itsetehty pinnasängyn verho ja mobile, lakanat ja pussilakanat , käytettynä saadun makuupussin päällystys ym ompeluhommia olisi suunnitteilla. Ja kirjotuspöytä pitäisi kunnostaa hoitopöydäksi ja maalata vauvamaisen väriseksi. Puhtia tuntuu toistaiseksi piisaavan.

Hyviä vointeja kaikille.

Taotao ja 30 täynnä jo!!
 
Ippaliini
Heippa!

Katsos, neuvolakortissa on tosiaan tuo SF mitta taulukko, mulle sitä ei ole koskaan täytetty. Laitoinkin mielenkiinnosta omia mittoja taulukkoon ja olen juuri ja juuri ylärajan alapuolella. Onhan tuossa tosiaan joku kysynytkin että odotanko kaksosia. Mut ei toi maha mun mielestä nyt mikään niin iso ole.

taotao78: mulla on ollut kahden ekan kanssa hoitolaukkuna sellainen ilmaiseksi jostain postimyyntifirmasta saatu laukku, jossa oli vetoketju. Nyt se on vain niin rikki, että pitää kehittää jostain uusi vastaava.
Onhan ne oikeat hoitolaukut ihania, mutta aika hintavia. Itse pärjäsin tuolla vallan mainiosti. Sen verta tulee olla kokoa, että mahtuu vaippa, puhdistuliinoja, rätti, pieni pyyhe, vaihtovaatteet, ehkä tuttipullo ja korviketta/ruokapurkki.
Kysyit myös kantoliinasta. Mulla on ollut kantoliina, hankin ennen esikoista käytettynä. Harjoittelin baby born nukella sitomista. Meinaan jos nukke tippuu lattialle ei haittaa. mut jos vaavi tippuu, pahempi juttu.
Esikoinen rauhoittui vain ja ainoastaan liinassa. toinen sit ei tykännyt olla siinä paljonkaan. Eli et voi tietää etukäteen miten käy. Jos mahdollista, paras olisi jos voisi lainta liinaa joltain ja testata toimiiko ja viihtyykö vaavi. Tai sit jos löydät käytettynä. Myyt sit eteenpäin, jos ei sovi teille.
Itse tykkäsin pitkästä trikooliinasta, koska se antaa sitojalleen anteeksi. Eli ensikertaisena sen sitominen ja käyttö onnistui helposti.

ilona80 kyseli mitä tarvikkeita kannattaa hankkia ja Nacksu jo vastasikin. Listojahan löytyy jos mitä ja tarvikkeita jos mitä, mut kannattaa hankkia ihan ne pakolliset ensin ja sit katsoa, jos jotain vielä kaipaa ja hankkia myöhemmin.
Kyselit myös onko joku saanut pakkauksen. Mulle tuli juuri tänään postilappu, että pakkaus saapunut. Eli sitä kohta hakemaan siis.

Tässä yksi lista tarvikkeista, aika hyvä:
http://kaksplus.fi/vauvasta-leikki-ikaan/vauvan-tarvikkeet/vauvan-tarvikkeet

rintapumppu on kysymysmerkki kannattaako hankkia vai ei. Itse käytin sitä myöhemmin, jos oli menoa, pumppasin maitoa.
Mutta jos tulee esim rintatulehdus tmv. pumppu olisi hyvä olla kotona valmiina. Tai jotain muuta.

Ko. listaan lisäisi vielä vauvalle pari purkkia korviketta kaappiin. Jos imetyksen kanssa tulee haasteita tai äiti tosi väsynyt, tilanteen voi pelastaa korvike päiväksi pariksi ainakin alkuun. Jos kello on 12 yöllä ja asuu kaukana kaupoista, ei ole miehen kiva lähteä yöllä ajelemaan korviketta hakemaan.
Se ei paljoa maksa jos kaappiin pari varaa ikäänkuin ihan varmuuden vuoksi.

Kannatan myös todella Nacksun kommenttia ruokaa valmiiksi pakkaseen. Itselle ja jos on muita lapsia. Syödä pitää ja ei ehkä jaksa tehdä mitään vähään aikaan. Ja voi sitten keskittyä vauvaan kun ei tartte ruokaa kokkailla, vaikka ei väsyttäisikään.
Ja tumput. Itse olen kokenut parhaaksi äitiyspakkauksessa olevia ns. tennissukkia. Ne pysyvät hyvin paikallaan. Oikeat tumput eivät meidän lapsilla oikein käsissä pysyneet. Tai ihan perus sukat, jossa pitkä ja jämäkkä varsi, pysyy paikallaan ja vaavi ei raavi naamaansa verille.

Oltiin lasten kanssa tänään pihakonsertissa, ihanaa kun aurinko paistoi, ihan kesäfiilis.
Sain kaverilta lainaksi kunnon painonnostaja tukivyön, suunniteltu raskaana oleville issiaskivuista kärsiville.
Voi että on kyllä ihmevyö, ryhti suoreni silmissä ja kipu katosi. Olisin hankkinut jo aiemmin jos olisin tajunnut kuinka hyvä on.

Nyt pienet päiväunet, että jaksaa iltaan asti. Jotenkin unentarve on valtava...

Hyvää viikonloppua kaikille!

t. Ippaliini ja Martta viikolla 31
 
ilona80
Kiitos Ippaliini vinkeistä! Tuo rintapumppu mulla onkin jo, kun siskolta sain. Samoin löytyy kantoliinaa ja reppua yms. Jotain hyötyä siitäkin, että tulossa ei ole perhepiirin ensimmäinen vauva =)

Mulle tuli kanssa tänään kelasta päätös sekä äitiyspakkauksesta että äitiys- ja vanhempainpäivärahasta. Yllätyksenä tuli, että vanhempainrahasta maksetaan 30 ensimmäistä päivää korotettuna. Ei se nyt ollut kuin 5e/pvä, mutta enpä ollut tästä tiennyt.

Toi unentarve on jännä asia. Mä vetelen sujuvasti 10-11 tuntia yössä. Nyt kun on ollut parina aamuna aikaa nukkua, huomaa että jaksaa aivan eri tavalla päivän.

Jouduin kyllä myös aloittamaan allergialääkkeet, kun epäilen, että tuo tuskainen siitepölyallergia myös väsyttää lisää. Ajattelin kokeilla ihan miniannoksella aluksi eli otan napin vain joka toinen päivä. Ainakin nyt olo tuntuu hyvältä.

Iloista viikonloppua kaikille! Meillä on vaikka mitä juhlaa ja sukulointia tiedossa, joten alkuviikko meneekin sitten nukkuessa =)

ilona ja a 31+4
 
*Muumitutti*
Hei kaikille,
aloitin kirjoitella tän ketjun alussa, mutta olen sittemmin tyytynyt vain taustailemaan. Onnea jonsku_86 tytöstä!!! Wau, ihanaa :) Mäkin mielellään menisin jo synnyttämään, olo on alkanut käydä tukalaksi ja rytmihäiriöitäkin on alkanut tulla kun vauva painaa niin keuhkoja. Itsellä nyt rv 32+2. Ja tyttöä mekin odotellaan :) Esikoistyttö nyt 1v 7kk. Esikoinen on sairastellut koko tämän odotusajan että en ole jaksanut keskittyä ylimääräiseen, kuten tänne kirjoitteluun, mutta nyt taas vähän helpottaa ja teki mieli tulla katsomaan miten muilla menee.
Luulen että tämä tyttö syntyy jo heinäkuussa, on ollut paljon supisteluja ja jotenkin on vaan sellanen "tunne", en tiedä mistä se tulee :) Esikoinen syntyi viikon etuajassa. On ihanaa odottaa toista muksua mutta olen myös tyytyväinen että tämä on kohta ohi, raskaana olo on oikeesti kamalaa. Tokassa raskaudessa on enemmän vaivoja ja pitää jaksaa olla ykkösen kans joten ei voi levätä tarpeeksi, on tuntunut jotenkin tosi raskaalta olla raskaana ;)
Mukavaa loppuodotusta kaikille, jatkan taustailua ja ehkä vielä jotain jaksan kommentoidakkin, jonskun uutinen oli ihana, nyt alkaa odottaa sitä omaa synnytystä entistä enemmän :)
-muumitutti 32+2 ja pikkutyttönen-
 
*Muumitutti*
Äh, mitä tuossa vähän selasin tekstejä taaksepäin niin olettepa te vähäisessä määrin "pulskistuneet" odotuksen aikana... itselle on tullut nyt n.10kg, ja vielä on kuitenkin vajaa pari kuukautta h-hetkeen... toivottavasti ei tule enää paljoa painoa. Esikoisesta tuli 20kg, joten sen alle jäädään kyllä mutta mulla on niin norsu olo että olis kiva pian päästä laihikselle!
Aika moni on joutunut sokerirasitukseen. Itsekkin olin ja kaikki oli ok. Oma neuvolatäti hössötti sitä mulle mutta kaikki muut (sijaiset) on ihmetelly miksi mut on siihen laitettu.. no alkupainoindeksi oli 25 ja sukurasite on aika kova et ehkä siks. Tai se täti vaan katto et toi läski pistetään heti sokerirasituskokeeseen sillä on pakko olla jokin pielessä...
Tunnetteko te muut itsenne hehkeiksi, kauniiksi ja hehkuvaksi mahakautena? Monesti tulee luettuakin jostain et vaikka on vaivoja niin odottava äiti niin hehkuu ja säteilee... mä oon niin poikkeus tässäkin ainoo mikä säteilee on leuan finnit kilometrin päähän... kattelin itteeni valokuvista mitä mies otti yks päivä musta ja meijän esikoisesta, melkein rupes itkettää.. mä köllötin olkkarin matolla ja leikittiin leegoilla tytön kaa ja mä näytin ihan uppokellunnassa olevalta hylkeeltä.. kauhee ihramöntti...Greenpeacen väki ois ihmeissään onko yks päässy karkuun jos ois nähny sen kuvan... en oo mikään ulkonäköongelmainen yleensä mut tää nykyinen näky peilin takana ei oo kiva...
ja tää kömpelöys ahdistaa hulluna. Voi ei kauhee valituslaulu tuli nyt tästä tekstistä mut enpä oo kellekkään mitään raskausjuttuja oikestaan puhunut taas aikoihin... miehelle en juurikaan valita et kauhee ku oon läski... Mies muuten on sanonut rehellisesti ja suoraan että sen mielestä naiset jotka on raskaana ei oo mitenkään maailman seksikkäin ilmestys.. varsinkaan loppuvaiheessa... ku joka paikka on turvonnu ja iso...mitä teijän miehet on raskaana olevista mieltä... siis niinkun ulkonäöllisesti..??. vai onko teillä ollut puhetta sellasesta..
Ja älkää käsittäkö väärin, vaikka tää teksti on täynnä ulkonäköpaineita, ei ne ole mun elämässä juurikaan tärkeitä, nyt vaan sattu kaikki asiat liittymään siihen :) Täytyyhän niistäkin jauhaa tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa, mut ei tarkota sitä et kaikki pyöris sen ympärillä miltä näyttää :D
Kiitos että jaksoitte lukea, nyt taidan vähän levätä... :)
 
N27
*Muumitutti*: täällä kohtalotoveri -painoa on tullut jo 10kg lisää :( Olen tuntenut itseni valaaksi jo kolmisen kuukautta, ja ihan rehellisesti repesin itkemään yksi päivä H&M:n sovituskopissa, kun näin miten kauhealta näytän.

Mies taas jaksaa sanoa, että hän pitää siitä, miltä näytän näin raskausaikana... Tosin, odottelen miehelle todella odotettua poikaa, joten eiköhän sekin auta ;))

Mäkin haluaisin jo synnyttää. Tämä olo on tukala selkäkivun ja supistelun takia, sekä inhottava tämän itseinhon takia.

Mutta onneksi tulos on sellainen, että sen eteen voi vähän kärsiäkin :)

Innolla odottelen pientä poikaamme <3
 
jonsku_86
Moikka!

Kiitos kovasti onnitteluista. :)

Meidän neiti voi tosi hyvin aateltuna pieneen kokoonsa. Kertaakaan ei ole tämän viikon aikana lisähappea tarvinnut, eikä ole muutenkaan ollut mitään ongelmia. Keltaisuutta oli jossain vaiheessa hiukan, mutta muuten suloinen ja terve pieni neiti. Aluksi paino tippui melkein 100g, mutta nyt on hitaasti lähtenyt taas nousemaan. Neiti painaa tällä hetkellä 860g.

Itse olen yhä edelleen sairaalassa, koska verenpaineet ei meinaa laskea ja pissan proteiiniarvo 8 joka kuulemma saisi olla 0,5. Muuten olen toipunut leikkauksesta hyvin ja olo alkaa olla parempi verrattuna viikon takaisiin tunnelmiin.

-jonsku-
 
Ippaliini
Heippa!

*Muumitutti* , mulla oli ihan samanlaisia "möhköfantti"fiiliksia eniten tuossa 3 raskaus kk maissa, kun olin saanut 9 kg painoa lisää.
Itsekään en ole mikään ulkonäkökeskeinen ihminen, mutta kun mikään vaate ei sopinut päälle juhliin ja kaikissa näytti kauhealta ja isolta, meinasi tulla poru.
Nyt painon lisäys on onneksi rauhoittunut hieman, mutta on mullekin tullut 10 kg alusta. Edellisen kohdalla sain myös melkein plus 20 kg, joten yritän olla pääsemättä siihen samaan.
Joten ymmärrän sun fiilikset ja pura rauhassa täällä. Ihan aina ei tosiaan viitsi ystäville ja perheellekään aina valittaa...vaikka toisaalta sitä varten hekin ovat.
Mutta mites se meni, että "paistaa se aurinko risukasaankin", joten eiköhän me tästä selvitä. Tsemppiä!

jonsku_86, kiva kun jaksat kirjoittaa kuulumisia ja ihanaa, että pieni neiti voi hyvin. Paranemisia sinulle myös!

t. Ippaliini ja Martta, joka möyrii masussa
 
ilona80
Moi kaikki!

Yhdyn N27:n ja Ippaliinin viesteihin Jonskulle.

Siis nää viimeiset viestit on jotenkin olleet parhaita aikoihin. Alkoi niin hymyilyttää muumitutin avautuminen, kun ihan "hiukan" tunnistin siinä itseäni. Välillä on tietenkin päiviä, kun tuntee näyttävänsä ihan hyvältä (vaikka joku uusi vaate päälläm käynyt kampaajalla tms.), mutta sitten ne päivät, kun supistelee ja väsyttää ja vituttaa ja hiukset on likaiset ja meikkaamsita ei edes kuvittele jaksavansa, ovat kyllä peilin edessä kaikkea muuta kuin kivoja. Mies hokee (musta tuntuu, että sellasella monotonisella äänellä juuri edes katsomatta) "sä näytät kulta tosi hyvältä" :D Siinä ei voi kyllä muuta kuin välillä revetä nauruun, se on niin ulkoa opeteltu lause.

Just äsken kävin vaa'alla ja se näytti +7 kg. Niistä 3 viimeistä on tullut ihan muutaman viikon aikana. Oon kyllä syönytkin kaikkea herkkua ihan luvattoman paljon (eli joka päivä), mutta kai se vauva myös näillä viikoilla kerryttää reilusti painoa? Miten muuten kokeneemmat...millä viikoilla painonnousu on suurinta? Kannattaisiko tässä henkisesti varautua siihen, että nämä viimeiset 8 viikkoa paisuttavat minua kuin pullataikinaa?

Onpa ihana olla kerrankin näin pinnallinen =)

Mä alan olla kanssa ihan kypsä tähän raskaanaoloon. Parin viikon päästä alan tosissani toivoa, että saisi jo syntyä.

ilona ja a 32 tasan
 
N27
Voi jee! Me käytiin shoppailemassa loput tarpeelliset tavarat :D Nyt on hommattu kaikki, paitsi rintapumppu ja rasvat tms. Lisäksi hyvistä kertakäyttövaiposta ottaisin vinkkiä, että mistä kannattaisi tilailla/ ostella ja kuinka suurella määrällä pärjää?

Me löydettiin aivan uskomattoman ihanat sängynpehmusteet niin pinnasänkyyn kuin tuohon äitiyslaatikkoonkin. Laatikossa on ehkä hieman suloisemmat, kun siihen kuuluu pienen pieni peittokin <3

Lisäksi ostettiin maailman hienoin ja hifein sitteri :D Se oli ainut nätin värinen, ja siihen kuuluukin sitten kaikki herkut. Ei tarvitse itse edes keinuttaa, vaan tässä voi ohjelmoida nopeuden ja jättää sibeliuksen soimaan pojalle :D Kaikkea sitä onkin...

Mutta, nyt puuttuu enää vauva, joten sitä odotellessa :)
 
*Muumitutti*
Mä näin viime yönä unta että imetin ensimmäistä kertaa vauvaa. Huomenna rv on kasassa 33 ja siitä parin viikon päästä voisi jo alkaakin toivoa että synnytys pikapuoliin alkais.. olis niin ihanaa saada jo vauva syliin :) Vaatteita on joka lähtöön mutta oikestaan sänky puuttuu...mut vauva todennäkösesti nukkuu isosiskonsa pinnasängyssä, kun esikoinen tosiaan on jo puoli vuotta nukkunut meijän välissä.. ku on aina kipee. Varmaan nukkuu jatkossakin ties kuinka kauan vielä... Tuplavaunut me ostettiin pari viikkoo sitten, muita hankintoja ei kai tarvitse tehdä kun kaikkea on esikoisen jäljiltä.
Me odotellaan siis tosiaan tyttöä, mutta viime neuvolakäynnillä kun kuunneltiin vauvan sydänääniä, täti sanoi et "pojalta kuulostaa". Siis selitti jotain et kun ne äänet kuulostaa sellasilta "kopoti kopoti"-ääniltä eikä tsuku tsuku- ääniltä (heh mitä ihme slangia/salakieltä..) niin hän sanoisi pojaksi. No, se nyt oli vaan sellanen heitto, mut rupesin siinä miettiin et kyllähän sieltä voi poika tullakkin , vaikka vkon 21 ultrassa tyttöä ennustettiin. Eihän noi mitään täysin varmoja tietoja oo. Olin kyllä kauheen onnellinen toisesta tytöstä, mutta olis aika jänskää saadakin poika. Kaikki vaatteet vaan on hankittu valmiiksi tyttöä varten! :)
Mua on muuten ruvennu ärsyttään yks juttu. Kerran kun oltiin porukalla sillain et mun vanhemmatkin oli paikalla, mutsi sit vähän viiniä ottaneena alko jotain et " älkää ny enempää niitä lapsia tehkö... no jos teette ni kyllä hän tietysti hoitaa ja auttaa mut älkää ny enempää... plä plä..." Olin vähän että nii...
Sit yks päivä mun mummoni, äitin äiti tuli töihin käymään mua kattoon ja siinä kaiken muun juttelun keskellä alko kans jotain kovaan ääneen kailottaan et "ethän sä enempää niitä lapsia kyllä nää riittää ei sitä kolmatta enää jne.." että mulla keitti, mitä vittua se kuuluu varsinkaan mun MUMMOLLE kuinka paljon mä sikiän sitä paitsi en ole ajatellut hankkivani kuin kaksi ja kolmas olis itsellekkin pieni paniikki eikä tällä hetkellä ainakaan erityisen toivottu asia. Mut tulla ny työpaikalle kaikkien kuullen hoilottaan montako meinaan tehä... huh huijaa ja hoh hoijaa. Anna mun kaikki kestää. Onko teillä muilla tän kaltasia kokemuksia, siis että suku on kovin huolissaan "ette kai te ENEMPÄÄ AIO TEHDÄ NIITÄ LAPSIA..??" Mua jotenki loukkaa vähän tollanen. En tiedä miksi mulle tollain sanotaan... En koe olevani maailman huonoin äiti niin etten saisi kahta hankkia ilman huonoa omaatuntoa... en polta en kännää en rellestä hoidan lapset mahdollisimman paljon ilman apuja, valitan kyllä silloin tällöin väsymystä mut no jaa... unohdetaan koko jutska :)
 
Ippaliini
Heippa!

Täältä "yksinhuoltajan" arjesta. Miehellä taas hieman liikaa menoja, eikä tajua näköjään lopettaa ennenkuin kiellän menemästä.
Siihen en taas haluaisi mennä, mutta kun vihjailut että olen kohta hullujen huoneella ym. eivät vaikuta lainkaan, kai se on pakko sanoa suoraan että ole kotona välillä...
Molemmat lapset ovat kipeinä, toisella kuumetta, toisella ei vielä, kaamea nuha. Levoton yö siis tiedossa:( Muutenkin nukun huonosti, herään joskus 2-3 aikaan ja sitten en saa enää unta. Aamulla kyllä väsyttäisi. ja väsyneeenä ei sit oikein jaksaisi.

N27, voi kun kiva että olette saaneet kaiken hankituksi. Mä tässä mietin että tarttis kai alkaa miettimään laittaako hoitopöydän vai ei ja siivota tilaa. Ja sit vasta ne tavarat. Sairaalakassikin kannattaisi kai pakata, koskaaa kun ei tiedä, kuten olemme huomanneet.
Nimiä tulisi miettiä siihen sairaalan kaavakkeeseen... Jotenkin vain saa mitään aikaiseksi. Tai no, perus arjen pyöritys vie jotenkin kaikki voimat, ei jaksa mitään muuta. Sitteri kuulosti aika high teck vehkeeltä:)

Kyllä mekin nyt ostettiin kolmannelle lapselle kauko-ohjattava! mobile, joka soittaa 3 eri sinfoniaa... Aiemmin oli sellainen käsin vedettävä, eli kun musa loppui piti nousta sängystä vetämään lisää aikaa. Tuo kauko-ohjattava on aika luksusta...Kaikkea sitä on.

*Muumitutti*, mulla ei onneksi ole vastaavia kokemuksia. Johtuu ehkä siitä että siskollani on 4 ja miehen veljellä 4 lasta. Meidän kolmas ei siis vielä ole paljon....Mutta tosiaan eihän se kenellekään kuulu.
Meille muuten myös ennustettiin tyttöä, mutta yritän pitää mielessä että saattaa olla poikakin, jos vehje onkin ollut piilossa. Tiedän pari tapausta jossa tyttöä odoteltiin ultran perusteella ja hankittiin vaaleanpunaiset vaunut ja mekot ja poikahan sieltä sit tuli.Et ihan varmahan ei voi etukäteeen olla.

Taidan lopettaa kodin raivaamisen (olisi meinaan hommaa..) ja mennä sohvalle tuijottamaan teeveetä, onhan se mieskin humputtelemassa konsertissa.
Huomenna neuvola. Kotivaaka näyttää että olen syönyt yksinäisyyteeni? viikon aikana 2.5 lisäkilon edestä, aikas hyvin. Sitten se olisikin jo plus 12.5kg alusta:( Saas sit nähdä.

Mukavaa ja mahdollisimman kuivaa (siis sään puolesta) juhannusta kaikille!

t. Ippaliini ja Martta(i)
 
safiiri,
Hyvänen aika, multaki on ihan menny ohi että Jonsku on saanu tytön. Onnea kovasti sinne! Aikaisin syntyi kyllä hän, mutta ilmeisesti kaikki on kunnossa.

Safiiri ja Jänskis 30+3
 
safiiri taas
Muumitutti, meillä itse asiassa kun äitini kuuli että Jänskis on tulossa, hänen eka reaktionsa oli: " sillehän täytyy sitte hankkia kaveri " :-D Jänskis on siis viides meillä.
 
ilona80
Meillä ei sitten jussi mennyt ihan suunnitelmien mukaan...

Torstai-ilta sujui mökillä railakkaasti toisten juomista seuraten. Olo oli tosi hyvä ja tuli valvottuakin kolmeen asti.

Perjantaipäivällä yhden aikaan alkoi sitten aivan yllättäen selkäkipu. Ajattelin, että vieras sänky oli saanut selän jumiin ja yritin olla välittämättä kivusta. Jossain vaiheessa alkoi sitten epäilyttää, kun kipu aaltomaisesti loppui alkaen viimeistään tunnin päästä uudestaan, välillä tunne siirtyi alavatsaan, mutta oli vain vasemmalla puolella kehoa koko ajan. Illalla sitten puolen yön aikaan luovutin ja soitin tyksiin, että mitähän kummaa tämä on. Siellä veikkailivat supistuskipuja ja käskivät heti paikalle. Minähän sitten ainoana ajokuntoisena otin miehen kyytiin ja ajelin 45 minuuttia tyksiin. Sain melko heti supistuksia ehkäiseviä lääkkeitä (nimeä ei muista, mutta sellainen, jota otetaan yksi aina vartin sisään). Supparit kuitenkin vain voimistui, joten minut siirrettiin neljän jälkeen yöllä osastolle ja annettiin kipulääkettä ja rauhoittavaa. Ja eilinen sitten pienimmästäkin kivusta täys annos nappeja. =) Ja vuodelepo...

Viime yönä ei sitten enää supistellut kipeästi ja nyt supparit rauhoittuneet lievemmäksi kivuksi, joten lääkityksen kanssa sain luvan tulla kotiin makoilemaan. Eli nyt sitten sohvalla katsellaan miten tilanne etenee. Lääkitystä ja lepoa jatkuu viikko (sitten on 34 vkoa täynnä) ja jos kaveri sitten haluaa tulla maailmaan, niin ei enää estellä.

Eli jänniä aikoja täällä. Oma fiilis on kuitenkin ihan tosi hyvä ja lippu korkealla.Tyksissä oli aivan mahtavan ihana henkilökunta. Senkään puolesta ei enää jännitä mennä sinne takaisin myöhemmin =)

Nyt vaan päivä kerrallaan seuraillaan tilannetta. Eli niin kauan kuin oon kotona, niin varmaan aktiivisesti koneella.

i ja a 32+6
 
N27
Ompas ilonalla ollut hurja juhannus :-S Tosin, siellä mahassa ollaan jo sen ikäisiä, että tervetuloa vaan maailmaan :)

Mä makoilen hirvittävässä selkäkivussa sohvalla. Panacodia kuluu maximimäärä päivässä :( Huomenna pitäisi mennä takaisin töihin, mutta melko toivottomalta tämä näyttää... Ehkä menen muutamaksi päiväksi hoitamaan asiat siten, että voin jäädä hyvillä mielin pois. En jaksa uskoa, että koen ihmeparantumista ensi yönä... Toivossa on tosin hyvä elää :p

Mä olen muuten täyttänyt tässä välissä jo 28v, joten taidan jatkossa vaihtaa tuon nickin :D

T: N28 ja Vänä 31+1
 

Yhteistyössä