Elokuun 2009 odottajia?

  • Viestiketjun aloittaja jonsku_86
  • Ensimmäinen viesti
taotao78
Täällä tytöntylleröä masussa kasvatellaan. Ajattelin liittyä mukaan, kun jo pidempään olen palstaa seurannut. Vointi on ollut ihmetyksekseni erinomainen. Neuvolalääkäri kyllä epäili kohdunpohjan pehmentyneen jo ja kohdun kaulan lyhentyneen, mutta äitiyspolilla käynti varmisti kaiken olevan hyvin ja neuvolalääkärin epäilyt vääriksi. Maha on kyllä niin ylväästi pystyssä että taidan joutua hankkimaan sellasen kunnon tukivyön, kun seisomatyöpäivän jälkeen mahaa tekis mieli kantaa kun se niin painaa.
Kilon painoinen tämä esikoisemme nyt on kun viikkoja 26+6, eli laskettuaika 20.8.09
 
Nacksu
Heippa kaikille! En olekaan aikoihin ehtinyt käydä kuulumisia kirjoittelemassa. Mulla sokerirasitustestin tulokset oli ihan normaalit eli sikäli ei huolia ole. Ainoa mikä tällä hetkellä mietityttää, on sf-mitta. Mun sf-mitta siis huitelee reippaasti yläkäyrien yläpuolella eikä tunnu tasaantuvan ollenkaan. Terkka jo sanoikin että ellei tasaantumista ala tapahtua, saan lähetteen äippäpolille ylimääräistä ultraa varten. Kohdun kasvu ihmetyttää sikälikin, kun mulla ei ole paino noussut raskauden aikana kuin 3 kiloa. Maha kuitenkin sen näköinen kuin voisin lähteä synnyttämään millä hetkellä hyvänsä =)

Mullakin on vointi toistaiseksi ollut ihan kohtuullinen. Tosin liitoskipuja ja supistuksia on jonkun verran. Lepo kuitenkin tähän asti oloa helpottanut. Töitä olisi vielä jäljellä kuutisen viikkoa, mutta pikkuhiljaa joudun varmaan saikkua hakemaan. Töissä kun joutuu kävelemään paljon ja työt alkaa jo tuntua liiankin rasittavilta. Mutta nyt jatkan taas hommiani, kun ei ne työt tekemällä lopu...

Nacksu ja Juniori rv 29+2
 
Ippaliini
N27: onko sun väsymykseen löytynyt syytä? Tuo olen ja möllötän kuulostaa kyl kovin tutulta, mua ei huvita yhtään mikään, ei työjutut ei muutkaan. Ihme juttu kun kesäkin tulee, et miksi tällainen olo.Toivon mukaan sulle löytyi apua.

taotao78, kiva kun tulit mukaan ja mukava kuulla, että on myös hyvinvoivia odottajia. Itsellä kun tuntuu kaikki tökkivän ja sattuvan ym vali vali
Pitäisi kai vain lopetaa tämä urputus, juu sanokaa vain rehellisesti, tiedän sen, mut jotenkin en osaa lopettaa. Anteeksi siis jos saan aikaan jossakin suuttumusta valituksellani:)

Mulla seuraava neuvola-aika 4.6, mut joka paikkaa kun särkee ja en tekisi muuta kuin nukkuisin (sääliksi käy lapsetkin kun äiti ei jaksa mitään), pitänee soitella sinne aiemmin. Olen kokeillut miten kroppa kestää töitä viime viikon ja nyt ma, mut ei hyvältä tunnu.
toisaalta sairasloman hakemisen kynnys on jotenkin korkea, onhan sitä hengissä kuitenkin. En tiedä si...

Noh, nyt ulos aurinkoon hieman hakemaan myönteistä elämänasennetta

t. Ippaliini ja Martta (29 viikkoja kasassa)
 
Nacksu
Neuvolakuulumisia: sf-mitta 29,5 cm, paino -100g viime punnituksesta eli tähän mennessä painoa tullut lisää edelleen se kolmisen kiloa, hb 123 ja verenpaine 118/66. Maanantaille sain ajan neuvolalääkärille ja luultavasti jään sairauslomalle ensi viikolla. Muutamana päivänä tässä on ollut jonkin verran supistuksia, osa kivuliaitakin, ja liitoskivut pahentuneet sen verran etten töissä oikein enää pysty olemaan. Levossa supistukset ovat kuitenkin hellittäneet eli nyt täytyy sitten vain ottaa paljon rauhallisemmin tämä loppuraskaus.

-Nacksu ja Juniori rv 30+1
 
jonsku_86
Moikka kaikille!

Meillä oli eilen lääkäri. Ilmeni että joudun alottamaan Klexane- piikit viikolla 32. Vähän jännittää tuo pistäminen ku itellä on lievähkö piikkikammo. Kai sitä sitten ajan kanssa siihen tottuu. Lääkäri sano että lääkitys on kallis, mutta henkiä pelastava. Kuus viikkoa pitäs vielä synnytyksen jälkeenki käyttää verenohentajia, vielä ei kuitenkaan alkanu kommentoimaan että jatketaanko piikitystä vai siirrytäänkö sitten ihan suun kautta otettaviin lääkkeisiin.

Lääkäri ultras samalla ja totesi että on viikkoa pienempi ku mitä pitäs, mutta ei edelleen alkanu muuttamaan laskettua aikaa. Seki saatiin kuulla, että mitä ilmeisimmin ois tyttö tulossa. Mies on tuosta tiedosta innoissaan, eikä usko ku sanoin ettei se ole niin 100% varmaa että se tyttö on. :D

Verenpaineet oli taas kohollaan, mutta seki saattaa tietysti johtua siitä, että söin lakritsia edellisenä päivänä. Pitää viimeistään maanantaina käydä mittauttamassa neuvolassa uudelleen. Kotona mitä olen mittaillu, niin ihan normaaleja lukemia on näyttäny.

Meillä napero on jo kääntyny pää alaspäin. Tiedä sitten, että pyörähtääkö vielä ympäri vai onko loppuajan jo tuossa asennossa. Itellä alkaa jo tehdä tiukkaa ostoskassien kantaminen ja siivoaminen, ja viime yönä ku käänsin kylkeä, niin nivusissa rusahteli. Muutenki tuntuu että kävelen jo vähän niin ku ankka. :)

Mutta eiköhän siinä ollu jo kuulumisia tälle erää. Mukavaa loppuviikkoa.

-jonsku ja napero, rv 28+0-
 
Ippaliini
Heippa!

jonsku_86: Minkä takia saat tuon lääkekuurin? liittyy kai veritulppaan/tukoksiin? Onko sulla iso todennäköisyys vai onko varotoimi?
toivottavasti kaikki kuitenkin ok. Ja onnea tyttöuutisista, meillekin pitäisi ola tyttö tulossa, mutta en uskalla ihan 100% siihen luottaa. Puhun koko ajan että ehkä, kenties..ja katselen punaisia pikkivaatteita ja nimikirjasta tyttöjen nimiä.

Onkos teillä muilla nimiä muuten jo mietittynä?

Nacksu: kuulostaa tutulta. Odotan myös lekurin soittoa maaanantaina. Kokeilin työntekoa mut kivut melkoiset. Kynnys vain soittaa lekurille on ainakin mulla ollut aika korkea. Mut kun ystävät ja sukulaiset uhkailivat että soittavat sinne mun nimissä jos en itse soita,et eihän tuosta tule mitään. Kai se on pakko uskoa ja ajatella, jos ei itseään, niin tätä pikkuista masu-asukkia.

Olen onneksi saanut työasioita siirretyksi seuraajalleni ja perehdetettyä häntä, joten nyt alkaa sekin kivi vierimänä pois sydämmeltä. Samalla mielikin hieman piristynyt. Ehkä se oli tuokin huoli kun masensi, en tiedä.
Ollaan menossa miehen kanssa la kaksin hotelliin yöksi, koska ei tiedä koska sitten pääsee. Nytkin 2v ja 3 v lapset kotona vievät kyllä kaiken ajan niin,et illalla ei jaksa muuta kun maata sohvalla ja katsoa teeveetä. Et ei mitään suurempia parisuhdekeskusteluja ym.
Odotan sitä hotellin aamupalaa, nam.
Nythän luvataan todella upeaa viikonloppua, hienoa yo-juhlijoille. Valitettavasti lämmin sää sit aiheuttaa hieman ei niin mukavia juttuja, kun nuoret innostuvat juomaan ja tulee kaikenlaista. Kunhan nyt ei liikaa mitään peruuttamatonta tapahdu. Kyllähän sitä itsekin on juhlinut. Ja muistan että sade ja kylmä sää kyllä rajoitti sitä.
Ihan sama juttu aikuisilla juhannuksena...

Mulla on neuvola torstaina, sit kuulen taas uusia mittoja ja juttuja.

Hyviä vointeja kaikille ja nautitaan kesän ekoista helteistä sunnuntaina!

t. Ippaliini ja Martta (viikko 30 ja risat)
 
taotao78
Kai sitä on aina ilmoista valitettava, kyllä on jaloissa ja sormissa turvotus tuntunut, vaikken paljon auringossa ole itseäni grillannutkaan.Mun puolesta helteet vois kyllä sijoittua alkukesään tai elokuun loppupuolelle :) En tiedä pitääkö sitä kykkiä kotona kaikki kesän hellepäivät vai mikä tuohon turvotukseen voisi auttaa. Join pari litraa vettä ja nyt alkaa turvotus laantua onneksi.
Jalat on ollut kovilla jo aiemminkin seisomatyön takia ja komeita suonikohjujakin on ilmaantunut jatkuvasta tukisukkien käytöstä huolimatta. Ostin muuten sen Anita tukivyön ja se on kyllä tosi hyvä. Mua se ei ainakaan ahdista ja tukee hyvin. Nyt kun mekkoja tulee enempi käytettyä eikä housuja,joissa on tottunut mammavyötärön antamaan tukeen,niin mulle se vyö on aivan ehdoton. Vatsalihaksissa tosiaan tuntuu ilman vyötä siltä kun olisin rankemmankin treenin vetänyt.
Olen surffaillut kestovaippajuttuja tässä lähipäivinä. Onko kenelläkään mitään kokemusta? Ajattelin hommata kokeeksi Bumgenius all in one-vaippoja ja fuzzibunz taskuvaippoja. Ja ehkä myös ruskovillan villapöksyjä. Tarjonta tuntuu olevan loputon, mutta jostain se kai on aloitettava.
Mulla alkaa juhannuksesta jo loma ja sitä siis odotellessa.
 
ilona80
heipä hei PITKÄSTÄ aikaa =)

Vihdoin viimein koitti loma. Ja hellekelit tietenkin sen myötä :) Viime viikko meni sukulaisten ja kavereiden nurkissa majaillessa ja nyt sitten viimein aika totutella eloon turkulaisena.

Olo on ollut aika mainio viime aikoina. Välillä tietty supistelee ja silloin kävely on hankalaa ja öisin on vaikea löytää hyvää nukkuma-asentoa, mutta muuten tuntuu olo kaikin puolin mukavalta. Ehkä se johtuu myös tästä mielettömästä vapauden tunteesta ja siitä ilosta, että pari kuukautta kestänyt hidas muutto on viimein ohi. Tavarat on kaapissa ja samassa osoitteessa kaikki. Ja pieni pinnasänkykin odottaa kasattuna tulevaa asukkiaan <3

Poika potkii melkoisesti ja välillä jopa kivuliaasti. Nyt huomaa jo kääntymiset ja muut päällepäinkin. Aika friikin näköistä ja tuntuista =)

Ensi keskiviikkona on neuvola. Vähän jännittää, että missä se sf-mitta mulla huitelee. Vähän sama tilanne kuin Nacksulla. Painoa tullut tosin hieman enemmän, noin 5-6 kg. Sokerit tosiaan oli erinomaiset eli saas nähdä, johtaako seuraava neuvola johonkin lisätutkimuksiin.

Tsemppiä viimeisiin työviikkoihin! Mä en kyllä tiiä, että olisinko töissä jaksanut olla enää kovin paljon pidempään. Vaikka olo näin leppoisasti ollen onkin ihan kiva, niin kyllä se vaappuminen, supparit, kivut yms. alkoivat tuntua siltä, että loma tuli oikeaan paikkaan. Eli saikulle rohkeasti, jos ei loma jo kolkuta muuten ovella!

Aurinkoisia (mutta ei tuskaisin kuumia) kesäpäiviä kaikille!

i ja a 29+6
 
Nacksu
taotao78: Mulla on noista kestovaipoista jonkin verran kokemusta, kun esikoisella niitä paljon käytettiin. Bumgenius-vaipat oli ihan meidän suosikkeja! Ihanan pehmeitä ja kuivuivatkin suht nopeesti. Haittapuoliakin tosin oli... tavallisten bumgenius all-in-one-vaippojen imuteho ei riittänyt kuin muutamat alkukuukaudet. Sen jälkeen ostimmekin Bumgenius luomu aio-vaippoja. Ne olivat imuteholtaan huomattavasti parempia, mutta koon säätäminen ihan pienelle oli vaikeaa ja niiden kuivuminen kesti kauemmin. Fuzzin vaippojakin kokeilimme, mutta meidän neidille niiden malli ei sopinut ollenkaan. Aina oli vaippa falskannut jostain =(. Mutta siis yleisohjeena antaisin sellaisen, että ensi alkuun ei kannata ostaa montaa eri vaippaa, vaan kokeilla yhtä mallia kerrallaan. Vaipoissa on yleensä nopeat toimitusajat joten kun olet löytänyt omalle vauvalle sopivan mallin, saat niitä nopeasti tilattua lisää.

Mutta tänään siis ylimääräiselle neuvolalääkärille tarkistamaan kohdunsuun tilanne...

-Nacksu ja Juniori rv 30+5-
 
Nacksu
Niinhän siinä sitten kävi, että sain sairauslomaa äitiysloman alkuun asti. Kohdunsuu oli pehmennyt, mutta onneksi edelleen kiinni. On todella helpottunut olo itsellä, kun nyt tietää ettei tarvitse töissä enää pingottaa. Kotona saa kuitenkin lepäillä enemmän ja tehdä oman voinnin mukaan.

Nyt nauttimaan päiväkahvia takapihalle auringonpaisteeseen esikoisen nukkuessa päikkäreitä!
 
jonsku_86
Moi taas!

Ippaliini, mulla todettiin APC- resistenssi kun olin 15. Jo silloin lääkäri sanoi, että raskauden aikana mitä todennäköisemmin joutuu käyttämään verenohennuslääkkeitä. Tuohan siis tarkoittaa, että tukosvaara on suuri, varsinkin raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen.

Nyt olen alkanut miettimään tuota synnytystäkin. Tuossa piikityksessä kun on sellainen, että jos edellisestä piikityksestä ei ole kulunut tuota 12 tuntia, en saa epiduraalia ym. halvaantumisriskin (?) vuoksi. Onhan tässä elokuuhun aikaa, mutta silti tuollaiset asiat pyörivät mielessä.

ilona_80, mulla ois kans se pinnasänky valmiina, mutta se pitäis hioa ja maalata. Onpahan kesäksi hommaa. :)

Mulla mies on ehdotellu nimiä, ja hassua sinänsä, että koko ajan ne nimiehdotukset on ollu nimenomaan tyttöjen nimiä. Ite oon kans miettiny joitain vaihtoehtoja, mutta kai sen sitte miettii ku napero on syntyny. Nyt tuntuu että on niin paljon tekemistä ja aika loppuu kesken.

En tiedä oliko supistuksia viime yönä, kovin kiristeli vatsaa ja välissä tuntu ettei mitenkään päin saa nukuttua. Vai onkohan sitte ihan normaalia tässä vaiheessa. Kuitenki on alkanu tuntumaan, että napero ei liiku enää entiseen tahtiin ja välissä säikähdän, kun huomaan että on hyvä tovi mennyt edellisistä liikkeistä. Alkaa jo tuntua että olen vainoharhainen.

Mutta taidan lähteä ottamaan pannukakun uunista ennen kuin oikein kärähtää. Mukavaa viikkoa kaikille.

-jonsku ja napero, 28+4-
 
ilona80
Nacksu: tervetuloa lomalaisten joukkoon =)

Jonsku: Meille pinnasängyksi päätyi ikean halpisratkaisu. On vissiin hintaansa nähden ihan ok, ainakin monilla tutuilla on ja kukaan ei ole valittanut :) Keinutuoli pitäisi täällä hioa ja maalata. Urakkaa riittää. Saiskohan hiomalla käynnistettyä sen synnytyksen parin kuukauden kuluttua ;)

Ihan uskomatonta miten aika on mennyt. Kaksi kuukautta enää laskettuun aikaan. Ja musta tuntuu jotenkin edelleen, että olen ihan vasta alkuraskaana. Joskus ihan säikähtää tuota mahaa, kun kulkee peilin ohi ja tajuaa, että hyvänen aika se on iso :D Mun maha sojottaa suoraan eteenpäin, joten edestä kun peilaa, sitä ei oikein edes tajua.

Joskus aikoja sitten puhuttiin niistä synnytyspeloista. Onko teillä jo synnyttäminen pyörinyt mielessä? Mua pelotti silloin ennen raskaaksi tuloa ajatus synnyttämisestä aivan järkyttävän paljon, mutta jotenkin nyt on tosi levollinen mieli sen suhteen. Ihmettelen jopa miten vähän asia jännittää. Ainut mikä mietityttää tällä hetkellä on se, että mies on reissussa 3 vkoa ennen laskettua aikaa muutaman päivän. Toivottavasti ei ole niin uskomattoman huonoa tuuria, että kaveri juuri silloin päättäisi putkahtaa maailmaan. Todennäköisyys siihen on onneksi kuitenkin aika pieni. Miehen kyllä ihan ehdottomasti haluaisin synnytykseen mukaan. Mites te muut?

Nyt pitää lähteä tapaamaan ensimmäistä kertaa uutta neuvolan tätiä. Saas nähdä, misä sf hänen mittauksillaan huitelee...

 
Ippaliini
Heippa!

Nacksu: Mä jäin myös sairaslomalle täksi ja ensi viikoksi, sitten viikon loma ja sitten äitiysloman tulisi alkaa omien laskujeni mukaan.
En ole saanut vielä Kelalta päätöstä, mutta osaahan sitä itse laskea 30 arkipäivää lasketusta ajasta, kait...
Aika viime tippaan menee noi päätökset. Oletteko muut saaneet jo päätöksen koska äitiysloma alkaa ja pakkauksen/rahan?

On helpottunut olo, kun sai sijaisen perehdytettyä ja nyt ei ole pakko jaksaa äärirajoillaan enää. Kotona tosiaan voi tehdä kaikenlaista tai olla tekemättä mitään, oman voinnin mukaan.
Aloitin siivoamaan kodinhoitohuoneen kaappeja:) Pitäisi raivata tilaa "Martan" tavaroille ja hoitotasolle. Kyllä ne kaapit onkin keränneet kaikenlaista roinaa 3 vuoden ajan, joten inventaario ei ole pahitteeksi muutenkaan.
Aiemmin mulla on ollut hoitopöytä, mut nyt se on lasten lelulaatikkona. Mihin ne lelut sit laittaisin jos sen hoitopöydäksi ottaisin?? Joten ajattelin laittaa nyt hoitopöydän kodinhoitohuoneen pöydälle.

Jonsku-86, kiitos selityksestä. Kaikenlaista sitä on. On niin että et voi saada mitään kivunlievitystä vai onko tuo epiduraali ainoa riskitekijä?

Ilona80, mulla on ihan sama fiilis. Tuntuu että en ole vielä ehtinyt edes ajattelemaan, että olen raskaana ja kohtahan tämä jo syntyy. Mihin se aika menee???
Omasta mielestä masu on pieni, kun sitä katsoo tosiaan ylhäältä. Naapuri tuossa kysyi että oletko varma että ei tule kaksosia...Ja sovituskopissa kun kokeilin housuja viikko sitten, pelästyin, et mikä toi maha tuossa on. Sivusta kun katsoo, niin onhan sitä aikas iso jo.
Kyselit myös onko synnyttäminen ollut mielessä. Olin eilen katsomassa anoppia sairaalassaa jossa sitten synnytänkin. Kävi mielessä,että täällä sitten ollaan kohta itsekin. En ole pahemmin asiaa ajetellut, ainoa mitä itse mietin on se, ehdinkö sairaalaan asti. Toisen kanssa oltiin sairaalassa tosiaan vain 45 min. Ja kun matkaan kuluu tunti...
Haluan ehdottomasti miehen mukaan, ei sitä kehtaa muille kiukutella ja karjua niin:) Ja viimeksi olisin joutunut olemaan puolet ajasta salissa yksin, kun kätilö kävi muualla. Oli se kiva kun oli joku seurana.
Toivon mukaan miehesi pääsee mukaan eikä käy niin huonoa tuuria ettei pääsisi. Mä olen antanut miehelleni käskyn pysyä 2 viikkoa ennen laskettua aikaa lähimaastossa. Molemmat aiemmat kun ovat syntyneet 2-1 viikkoa etuajassa. Tämä kolmashan saattaa tulle yhtä hyvin 2-3 viikkoa lasketun ajan jälkeen, mut jotenkin musta tuntuu että tämäkin tulee etuajassa. Saa nähdä sit...

Huomenna neuvola, saa uusia tietoa mitoista.

Sateisin terveisin, Ippaliini ja Martta viikko 31, jo!
 
ilona80
Neuvolassa kaikki hyvin. Nyt uusi mittaaja sai A:n mahtumaan juuri yläkäyrän sisäpuolelle. Eli en ala vielä ressata kaverin mahdollista isoa kokoa =) Verenpaine oli laskenut aika reilusti. Viimeksi 131/79, nyt 111/78. Tarinan opetus. En enää syö pussillista lakritsaa neuvolaa edeltävänä päivänä :D Nyt ensimmäistä kertaa kokeiltiin kaverin tarjontaa. Oli siirtynyt oikein päin pää alaspäin. Oli kiva, kun kätilö selitti, missä kohtaa on pää ja missä takapuoli.Helpompi itsekin nyt sisäistää, että mikä milloinkin siellä heiluu.

Ippaliini: Pieniä jännitysmomentteja teidänkin synnytykseen ;) Kai se on sitten parempi ennakoida ja lähteä sairaalaan heti ensimmäisten supistusten tullen? Sulla on onneksi jonkinlainen tuntuma siihen, miltä ne sitten oikeasti tuntuvat.

Nyt päiväunille, ekan kerran loman aikana.

i ja a 30+2
 
taotao78
Kuinkas voitte? Mulla oli neuvola eilen ja kaikki tuntui olevan kohdallaan. Sf mitta oli 25,5, vissiinkin keskikokoa..Mites tuota tarjontaa kokeiltiin, käsikopelollako? Ite arvelen vaavini olleen liikkeistä päätellen jo pitkään pää alaspäin. Potkuja satelee kylkiluita kohti ja välillä navan viereen nousee silmin nähtävä appelsiini (varmaankin tytön peppu).Myös ultrissa se on ollut pää alaspäin viikoilla 24 ja 26. Joitakin viikkoja sitten tuntui myös pari kertaa alhalla sellanen pyörre , luulen et vauva meni akselinsa ympäri tuolloin.

Onhan tuota synnytystäkin tullut mietittyä. Ajattelin katsoa hommaa silmästä silmään ja luin joitakin viikkoja sitten nykyisten äitien synnytyskertomuksia. Kyllähän siellä kovasti kivusta puhuttiin, mutta joka kerta kun se lapsen syntymäkohta tuli, olin ihan vedet silmissä. Se "tieto lisää tuskaa" ei mun mielestä päde tähän, vaan jotenkin oli terapeuttistakin lukea muiden raadollisiakin kokemuksia.Epiduraali kiinnostais muakin kyllä, jos vain ehtisin sen saada. Siskoni on synnyttänyt 4 kertaa luomuna, kun ei ole epiduraalia enää myönnetty.Sen synnytykset kun ovat olleet nopeasti eteneviä. Mutta jos toi nopeus on jotenkin periytynyt mullekin ,niin sittenpähän se on kestettävä. Se ehkä jännittää eniten, että miten pystyis olla menemättä paniikkiin, kun ei yhtään toki hallitse tilannetta. Että osaako sitä heittäytyä vaan kätilöiden armoille.
Enää 11päivää töitä ennen lomaa ja äitiyslomaa:)

Taotao ja 29vkoa täynnä
 
jonsku_86
Moikka!

Neuvolakuulumisia. Verenpaineet oli kohollaan aikas reilusti ja proteiinia virtsassa. Nyt odotellaan aikaa äitipolille että lääkäri tarkistaa tilanteen ja jatkoa katsotaan sitten. Joko tälle päivää tai ens viikon alkuun tulee aika. Maanantaina kontrolli neuvolaan. Ainoa hyvä asia mikä oli tapahtunu niin hb:n nousu 113:sta 134:ään. Painoa oli tullu peräti 4 kg edelliskäynnistä.

Tässäpä näin pikaisesti.

-jonsku ja napero, 29+1-
 
Pinja
Hei taas piiiiiiitkästä aikaa:)
Jotenkin vaan ei oo jaksanut täällä käydä edes lukemassa teidän kuulumisia joten olen edelleenkin ihan pihalla, mutta yritän nyt edes kertoa omistani jotain.

Aika on mennyt lähinnä opetellessa uusia elämän tapoja ja totutellessa ajatukseen raskausajandiapeetteksesta. Mutta yllättävän kivuttomasti on mennyt. Välillä on tullut pieniä repsahduksia, mutta se on elämää.
Selkäsärky loppui kuin seinään ja jossain vaiheessa vain huomasin, että muhun ei koske minnekkään ja on oikein hyvä olla. Toivottavasti pysyis poissa loppuun asti.

Rauta arvot laski 107 joten olen nyt yrittänyt muistaa syödä rautaa. Jotenkin vaan olen niin dementtinen ihminen, että välillä tuntuu ihan mahdottoman vaikealta muistaa ottaa niitä.

Vauva oli ainaskin viime kerralla pää ylöspäin, mutta nyt musta tuntuu, että saattaisi olla kääntynyt alaspäin. Kun hikka tuntuu nykyään ihan alhaalla kun ennen sen tuntu pallean kohdalla. Tiedä sitten. Kovasti ainakin liikkuu.
Vauvan vaatteita olen alkanut pesemään ja muutenkin katsomaan, että mitä kaikkea meillä jo on ja mitä saan ostaa lisää.

Muutenkin olen nyt hieman osannut nauttia tästä raskaudesta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Viikon päästä olis seuraava neuvola ja juhannuksen jälkeen pitäis vielä käydä juttelemassa kätilön kanssa synnytyksestä. Nyt myös rupeaa olemaan semmooinen olo aika ajoin, että olisin jo valmis lapsen tuloon. Mutta pienen hetken kun vielä malttais:)

Tämmöistä tänne tällä kertaa.

Voikaa paksusti:)!

-Pinja rv 30+4-
 
jonsku_86
Moikka!

Meiltä päin kans vähän kuulumisia. Neiti syntyi eilen sektiolla klo 10.55. Pituutta 34cm ja painoa 935g. Tomera 9 pisteen neiti, ite en vain ole vielä päässyt katsomaan, koska raskausmyrkytyksen oireita on yhä edelleen.

Minä alan taustailemaan tätä porukkaa, kaikkea hyvää kaikille. :)

-jonsku ja neitokainen-
 
ilona80
Jonsku_86. Vitsi mä oon jotenkin ihan ihmeissäni tästä. OIKEIN PALJON ONNEA! Ilmeisesti siis raskausmyrkytyksen takia käynnistettiin? Kun ehdit, tule ihmeessä kertomaan meille kuulumisia!

i ja a 31+1
 
Nacksu
jonsku_86: Ohhoh! Tulipa täytenä yllätyksenä. Paljon onnea kuitenkin!!! Tässähän alkaa pelottamaan, kun jotenkin nyt konkretisoitui ajatus siitä että meille elokuisille voipi alkaa vauvoja syntymään jo pikkuhiljaa. Tähän asti kun olen ajatellut että vielä on pitkä aika ennen kuin tarvitsee alkaa valmistautumaan vauvelin syntymään. Ehkäpä sitä voisi jo pakata sen sairaalakassin, ihan vaan varmuuden vuoksi. Mutta tulehan jonsku_86 tosiaan kertomaan meille kuulumisia, sekä omia että pikku neidin! Toivotaan että pikkuinen kasvaa ja vahvistuu nopeasti!
 
Ippaliini
Heippa!

Neuvolakuulumisia viime torstailta: painoa tullut nyt tasan plus 10 alusta laskien, ihan siedettävä siis. SF-mitta 30, verenpaine ihan ok 126/69.
HBta ei mitattu, se otetanaavain aina joskus täällä. Muutenkin kaikki vaavilla ok, äitillään hieman enemmän kremppaa. Eilen en meinannut päästä kävelemään,
kun tuo issias vaivaa aikas pahasti oikeassa jalassa.
ilona80 mainitsit että sf mitta mahtuu käyrän alapuolelle. Näytettiinkö sulle jotain käyrää neuvolassa? Mä en tiedä mihin toi mun mitta sijoittuu kun mitään käyrää en ole nähnyt. Mut kaipa ne siellä sanoisi, jos olisi liian iso tai pieni.

jonsku_86, piti kysyä mitä lääkäri sulle sanoi, mut sitten luen uutiset, että teille onkin jo syntynyt tyttö!
Raskausmyrkytystä siis noi sun arvot enteilivät, voihan harmi. Mutta hyvä, että kaikki hyvin ja tyttö terve, vaikka aika pienihän hän vielä on. Mutta onneksi suomessa osataan hoitaa hyvin pieniä, paljon paljon pienempiäkin.
Kaikkea hyvää teille ja olisi mukava kuulla aina välillä kuulumisia, miten neiti kasvaa ja miten itse voit. Onnea siis koko perheelle!


ja tosiaan, ehkä se kannattaa se kassi pakata ihan varmuuden vuoksi, Koskaan kun ei tiedä mitä tapahtuu.

Nyt aamupalalle, mukavaa viikkoa kaikille!

t. Ippaliini ja Martta vko 32
 
N27
Oho, isot onnittelut jonsku_86!! <3

Mä olen saikulla 21.6 asti selän takia. Kaikki arvot on hyviä, mutta selkä prakaa pahasti. Syön panacodia pahimpaan kipuun :(

Mutta eiköhän tämä tästä. Vauva on kunnossa, käyrien mukaan keskikokoa. Painoa nyt n. 1400g, ja liikkuu todella hyvin. Ensi tiistaina olisi tarkoitus mennä ostelemaan vauvalla loput tavarat, ja sitten on vissiin itsekin pakattava tuo kassi valmiiksi, kun näköjään mitä tahansa voi tapahtua :)
 
ilona80
Moi kaikki!

Jotenkin herätti kyllä ajattelemaan, että tämähän voi periaatteessa milloin tahansa tulla maailmaan. Nyt on supistellut aika urakalla monta päivää ja tavarassa tuntuu kuin joku tökkisi sukkapuikolla, eli kai sielläkin jotain jo tapahtuu.

Mun kanaemovietti alkaa herätä, ja nähtävästi aika pahasti :D Aloin meinaan jo olla huolissani, että missähän N27 on. Alkaako sulla äippäloma jo saikun loputtua? Mä kyllä nostan hattua kaikille, jotka tässä vaiheessa vielä työskentelee. Ite en kyllä pystyis, supistukset ja ylimaallinen väsymys on sitä luokkaa. Mutta musta on ihana olla täällä uudessa kodissa ja katella vaan paikkoja ja hypistellä vauvantavaroita ja rauhottua =) ...muutama päivä menikin siinä, että kavereita ja sukulaisia lappasi kylässä katsomassa uutta kotia. Huomasi, että yövieraita ei kyllä ihan samaan malliin jaksa enää.

Ippaliini: Mulla on neuvolakortin vikalla sivulla sellaset käyrät, mihin se aina laittaa pisteen oikean viikon kohdalle. Siinä on kolme käyrää: alakäyrä, keskikäyrä ja yläkäyrä. 2 ekaa mittausta a meni pikkasen yläkäyrän yläpuolella, mutta nyt uuden kätilön kanssa pääsi juuri ja juuri käyrän sisään.

Jossain vaiheessa joku kai kyseli äitiyspakkauksesta? Onko joku saanut sen (tai jonkun päätöksen kelalta) jo? Mä laitoin paperit palkanlaskijalle 3-4 vkoa sitten ja soitin vielä perään, että ovat varmasti lähteneet sieltä kelaan, mutta ainakaan vielä ei mitään ole kuulunut.

Ostoksia pitäis tosiaan tehdä vielä. Paljon olen saanutkin siskoilta kaikkea, mutta akuutteja hankintoja on vielä turvaistuin, hoitotaso, vaipat, tuttipullo ja tutteja. Miehen sisko antoi 3 vinkkiä, mitä kannattaa kotiin hommata valmiiksi...mitähän se oli...ai niin, nännirasvaa (tiesi jonkun erittäin hyvän tuotteen, mutta kun ei muistanut nimeä, lupasi selvittää en ja kertoa. Voin sitten laittaa viestiä eteenpäin teillekin. Kuulemma Bebanthenia parempaa), isoja yösiteitä ja apteekin suolaliuosta, jolla saa vauvan tukkoisen nenän auki. Oisko meidän porukan kokeneilla jotain vastaavia vinkkejä?

t. ilona, joka pohtii, että on huimaa, että a 31+2 näkee päivänvalon ihan viimeistään 11 viikon kuluttua
 
N27
ilona80: ihana kun olet kanaemoillut :) Mä en ole tän selän takia jaksanut istua koneella, joten siitä syystä on jäänyt kirjoittelut väliin. Olen ollut töissä ihan normisti 8.6 asti, kunnes laitettiin saikulle. 21.6 asti siis saikku, jonka aikana selkä pitäisi saada kuntoon, jotta saadaan migreenit ja supistelutkin pois. Sitten pitäisi mennä vielä kuukaudeksi töihin :D Mä haluaisin kyllä töihin, koska mulle on varattu käännöstöitä sekä koulutustöitä, mutta katsotaan nyt miten selkä paranee :)

Mä olen saanut äitiyspakkauksen, tosin se odottelee yhä postissa hakua (tänään saan itselleni <3).

Juu, laittakaa listoja mitä tarvitsee hommata! Meillä on hommaamatta sänkyyn patja, turvaistuin, sitteri, kantoliina, tuttipullot, pesuvati, hoitopöytä yms. Eli PALJON :D Mutta tiistaina siis shoppailemaan :)
 
Nacksu
Ilona80: olisikohan ollut Lansinoh se hyvä nännirasva? Esikoisen synnyttyä käytin itse kyseistä rasvaa ja voin tosiaan suositella! Nännien iho pysyi hyvässä kunnossa eikä tarvinnut pestä pois ennen imetystä. Itse suosittelen kotiin valmiiksi hankittavaksi lansinohia, vauvalle kevyet tumput joita voi käyttää myös sisällä (kynsiä kun ei saa leikata heti ja muuten vauva raapii naamansa kauhean näköiseksi), ruokaa pakastimeen (alkuvaiheessa kun ei jaksa/osaa keskittyä muuhun kuin vauvaan ja syödä kuitenkin täytyy =) ), pumpulipuikkoja navan puhdistusta varten, liivinsuojia ja harsoja (meillä esikoinen oli kova puklaamaan ja sen vuoksi harsot olivat kovassa käytössä. Antavat myös hyvän näkösuojan imettäessä, jos ei tahdo mennä aina eri huoneeseen imettämään vieraiden läsnäollessa).
 

Yhteistyössä