Elokuisten 2007 Heinähöpinät ;)

Kituks kaikille myötätunnosta :ashamed:

Oysista tosiaan on kysymys. ja niinku joku tuosta palautteesta mainitsi niin siinä paikassa kyllä kysyin että miksi annettiin puhelimessa väärää tietoa kun nyt heti sanotaan ettei sunnuntaina tehdä yhtään mitään?

- no siihen en vastausta saanut mutta tämä puhelimee vastannut kätilö tuli siihen niitä saunan pesuja ehotteleen ja oli vallan eri ääni kellossa kuin puhelimessa.

sillon kyllä minunki sietokyky jo petti ja märinäksi meni nii että miekkone sai hoitaa sen jälkee puhepuolen.

En nyt muista kuka mainitti ettei omat supistukset riitä käynnistään synnytystä Vaikka meillä on ennestään vain yksi lapsi, olen aika varma että mulla on sama ongelma, kun paikat aukeaa tooodella ajoissa ja supistukset kiusaa muttei käynnistä.

Esikoinen siis käynnistettiin (rv 42+1) oksitosiinilla (meniköhän oikeen?) ja sillä saatiin säännölliset supistukset mutta vasta kalvojen puhkaisulla päästiin tositoimiin. ja silloin oli epäkypsempi tilanne kuin nyt eikä synnytyksen kokonaiskestoksi merkitty kuin 5 ja 1/2 tuntia, alkaen siis siitä tipasta.

käynnistyksen riskeistä eilen kyllä puhuttiin eli siitä että synnytys ei lähdekkään käyntiin vaan pitkittyy, jolloin infektioriskit ja ongelmia vauvalle ja voi joutua leikkaan..

no sektion riski mulla on jokatapauksessa ja tuon esikoisen käynnistyksestä ei jäänyt kyllä pelkoa käynnistämiseen vaikka tietenki mieluusti luonnollista rataansa. mutta en jaksa uskoa että tämä käynnistyy luonnollisesti.

nyt kun jouduin tässä raskaudessa makaamaan niin kaksi eri lääkäriä äitipolilla puhuivat että todennäköisesti tuon ennenaikaisen aukeamisen aiheuttaa joku rakenteellinen ongelma kohdussa/synnytyselimissä (niitä mulla on ennestäänkin useimmissa sisäelimissä ) mutta sen voi tutkia vasta synnytyksen jälkeen.

aion kyllä siitä pitää huolen että se myös tutkitaan, jos se mahdollisen kolmannen lapsen raskaudessa otettaisiin sitten huomioon.

Nyt on mennyt sitte lähete äitipolille ja toivottavasti sieltä osuis kohdalle joku inhimillinen ihminen :whistle: saanen toivoa.

sitä kyllä jännään et jos se eilinen puhelimeenvastaaja osuu sitte synnytykseen niin :headwall:
 
omituinenotus myötätunnon, kunnon :hug: !!!

tissit, ryntäät, blosat... pieniä keltaisia läikkiä yöpaidassa havaittu parina aamuna.

pilkettä ketjuleikki... hmm... mitä me "keksittäisiin", kun mukana alkaa olla vauvaa vielä odottavia, kärsivällisyyttä! ja vauvan sykkyyn saaneita, onnea!

feeniks aamupäivällä sain työkavereita kylään, ja puhelin oli makkarissa latauksessa, niin kun sain puhelimen käteeni siellä oli 27puhelua ja 5tekstiviestiä... ja kaikki pelästyneitä, että olisin lähtenyt vauvaa saamaan. tukijoukot...come on!

:wave: sahei "sinulle on postia..."

-mizu ja mazu 37+5

 
Se voi olla, että loppuraskaudesta voi eri tavoin käyttää lääkkeitä.. Noissa yleensä on se kielto sen takia, ku niitä ei oo tarpeeks tutkittu siltä osin, että mitä ne tekee sikiölle. Ja osittain sit sen kortisonin takia (ainaki Flixonasessa on kortisonia).
Ei niistä niin isoa haittaa ole, ku ovat paikalliseen hoitoon.

(Ja kyllähän toiset kieltää Panacodinkin käytön, vaikka yleisesti on tiedossa, että niitä määrätään kovempiin kipuihin raskaana oleville.)
 
Neuvolassa tänään tuosta mainitsin ja oli aivan kauhuissaan ja kysyi kuka lääkäri määräsi??? :eek: Ja muistan että silloin kun minulla oli joskus vk:lla 20+ myös nuhaa niin apteekista lähettivät minut kotiin eivät suostuneet antamaan lääketä???
Tiedä sitten noita sääntöjä miten saa ottaa ja miten ei??? :/
 
Pauzi

Ihan nopeesti vain muutamia asioita!!

Paljon onnea vauvautuneille!!! Olen ollut pari päivää nettipimennossa, saattaa minuutin verran toimia ja sit ei toimi enää, joten älkää ihmetelkö jos ei kuulu mitään. Kauheesti tullu tekstiä, ja jänniä paikkoja kaikilla. Mulla ei oikein mitään oloja...

Tasan viikko laskettuuna aikaan jäljellä. Voimia mahakkaille, ja onnea vauvan saaneille! Kirjoittelen taas kun ehdin.

Pauzi ja papunen 39+0
 
Lara83
Nasolin paketissa sanotaan että saa käyttää raskauden aikana, samaa sanoi sekä lääkäri että farmaseutti... Mutta sitä nasolinin halpisversiota (ratiopharm) ei saa käyttää raskaana olessa...
Onpa kumma kun joka paikassa eri ohjeet. Itse kuitenkin olen käyttänyt Nasolinia kun olin flunssassa, no, se on nyt myöhäistä murehtia. Tehty mikä tehty..
 
..keksitty ketjusynnytystarina A-kirjaimilla. Siis lause/muutama lause kerrallaan ja sanat saa alkaa vain A:lla(joitain apusanoja ja, siis, eli jne voi käyttää tai jos ihan pakko niin tarinaan jatkumisenkannalta tosi tärkeitä).

Vai onko tää liian liki kaikkien elämää :) ehkä ainakin joku hienotunteisuus pitää säilyttää, kun näistä mielikuvitusjutuista tahtoo tulla välillä aika hurjiakin :whistle: Jos tuo A-kirjain on liian vaikea niin joku voi aloittaa jollain muulla kirjaimella.
Mä voin aloittaa..ja jos intoa löytyy niin jatkakoon aina kuka haluaa:

Jatkosynnytystarina A:lla:

Aamuinen aukeaminen

Aamulla aikaisin, auringon antaessa auvoaan ajattelin alkaa aukeamaan, apukeinoilla autettuna. Appeni ajeli Audillansa alapihallemme ja asiakseen aneli: "Ahteris ahda Audiin! Autolla ajelen Alikoskensairaalalle (!) alatiesynnytykseen......

 
Noppis
Alkuperäinen kirjoittaja Lara83:
Nasolin paketissa sanotaan että saa käyttää raskauden aikana, samaa sanoi sekä lääkäri että farmaseutti...
No onpa kumma. En sitten tiedä, onko pakkausseloste ja suositukset muuttuneet lähiaikoina, mutta Lääkelaitoksen sivuilta löytyy seuraava pätkä pakkausselosteesta:

"Valmistetta ei suositella ka¨ytetta¨va¨ksi raskauden aikana. Imetyksen aikana valmisteen ka¨yto¨ssa¨ tulee
noudattaa varovaisuutta. Keskustele la¨a¨kkeen ka¨yto¨sta¨ la¨a¨ka¨rin kanssa, jos tulet raskaaksi tai jos
harkitset raskautta ja imetta¨mista¨."

Ja seuraava pätkä valmisteyhteenvedosta:
"Ksylometatsoliinin kulkeutumisesta istukan läpi tai erittymisestä äidinmaitoon ei ole tietoa. Mahdollisen systeemisen verisuonia supistavan vaikutuksen vuoksi Nasolinia ei tule käyttää raskauden aikana. Imetyksen aikana valmisteen käytössä tulee noudattaa varovaisuutta. "

Mielestäni nuo ovat aika yksiselitteisesti sanottu. No, en halua täällä mitään hysteriaa lietsoa, itseäni vaan asia kiinnosti ammatillisesti, kun opiskelen farmasiaa. :saint:
 
sahei: Kanavasta.... mulla ultrattiin sisäkautta rakenneultran yhteydessä ja mitaksi tietokoneruudulla saatiin 2cm. Kuten myös neuvolalääkäri tämän jälkeen totesi käsikopelolla 2cm. No rv 33 ultrattiin taas sisäkautta ja mitaksi lääkäri sai 4cm!!! Eli kasvanut 2cm. :whistle: Olin vähän wtf, mutta molemmilla kerroilla näin kyllä itsekin ruudulta mistä mihin mittaa ottivat. Nyt taas rv 36 käsikopelolla lääkäri totesi mitan olevan 2cm.
 
Aamuinen aukeaminen

Aamulla aikaisin, auringon antaessa auvoaan ajattelin alkaa aukeamaan, apukeinoilla autettuna. Appeni ajeli Audillansa alapihallemme ja asiakseen aneli: "Ahteris ahda Audiin! Autolla ajelen Alikoskensairaalalle (!) alatiesynnytykseen......
...Akka ahtautui appensa autoon. Alavatsassa aaltoili automatkan ajan. Ajettuaan Alikoskensairaalalle appi auttoi aulaan...
....Aloitettiin alapääntutkinta Aliisakätilön autellessa.-Auki On vasta auttavasti, Aliisa arpoi. - Alaosastolle akka alkuun---ainakin aamuyöhön asti aikaa!
 
Ja tänään on muutama muukin saanut nyytin syliinsä. Toivottavasti on kaikki mennyt heillä hienosti.

Tänään kävin neuvolassa ja kaikki ihan normaalisti. Tosin hb oli laskenut ja se oli vain 112. Eipä ihme että on väsyttänyt. Täytyy taas alkaa päivittäin syömään rautatabuja. Vauva oli rt ja ihan alhaalla. Sf-mitta 30, eli alakäyrillä tässä mennään. Ilmeisesti pienempi vauva tulossa mitä esikoinen joka painoi 3,7kg.

Toisaalta kovasti odotan jo vauvan syntymää mutta hieman hirvittää arki kahden pienen kanssa kun tuo esikoinen on pahassa uhmaiässä just :/ Eikä päiväuniakaan nuku kuin joskus harvoin joten ei itsekään saa nukkua päivällä. Saas nähä kuin väsynyt sitä sitten on!!

No eihän tuo neiti nyt anna mun keskittyä tähän, pitää mennä rakenteleen legoilla =) Tsemppiä kaikille viime metreille!!

Lillielli rv 36+6
 
Pilkettä

NKL:stä Mun kokemukset on olleet hieman ikäviä. Huom, ne on mun kokemuksia. Monilla on varmasti hyviä kokemuksia! Lähinnä mua siellä söi se kamala kiire, ei perehdytty mun papereihin ja sitten tulee epäluottavainen olo kun saa itse vahtia. Oli muutakin joten kun oli mahdollisuus menen Hyvinkäälle. Siellä olen tähän asti tavannut vain ihania ihmisiä ja aikaa on ollut mulle. Kertaakaan ei ole tullut vastaan ettei ois perehdytty valmiiksi asioihin. Eli Pilkettä sun kokemus voi olla ihan erilainen kun mun!

Nasolinista saamani tiedon mukaan näin Allergikkona sitä voidaan käyttää vielä alkuraskaudesta mutta ei loppuraskaudesta suositella sen verisuonia supistavan vaikutuksen johdosta. Voihan olla, että se on tapauskohtaista, niinkuin monissa lääkkeissä. Antibiooteissakin on eroja.. Yskänlääkkeistä sain NKL:stä viimeisimmän tiedon, kun niillä on pisin kokemus/tutkimustulokset niistä. Eli NKL:n päivystävälle kätilölle olen soittanut jos on lääkkeistä kysyttävää. Hän kysyy kyllä sitten heidän lääkäriltään jos ei tiedä varmaksi. Sain sieltä myös reseptin panacodiin ja diapamen rinnakkaislääkkeeseen (vahva) migreenin takia. Vaihde NKL 09-4711 josta voi pyytää äippäpolin päivystävälle kätilölle päivin ja öin!

Sauvakävelystä mäkin kuvittelin sauvojen lisäävän suorituksen kovuutta mutta huomasin et tasapainottaa painon jakautumista, saa kädetkin treeniä kun puristaa niillä kunnolla ja ei supistele/vihlo masua niin kovasti. :D

Bebes Juomista joo suositeltiin mulle kun oli aaltomaista pahoinvointia iltapäivisin ja päänsärkyäkin ja turvotusta.. Nyt kun pahoinvointi iskee, juon litran kylmää vettä tai mehua ja pian helpottaa..hetkeksi pitkälleen ja vähän paramaxia, panadolia tms
Jos on lämmin mutta puolipilvinen päivä ei huomaa kuinka nestevajaus pääsee syntymään.. ainakaan mä en! :headwall:

No niin, kohta typykkä tulee ekalta leiripäivältä kotia.. Valmistaudun hyökkäykseen!
 
Täällä ei edelleenkään merkkejä synnytyksestä. Se vahvistaa vain sitä tunnetta että käynnistykseen menee rv:lla 42. Eli reilut kaksi viikkoa ennätän puuhailla rästihommia vielä. Nyt on ollut helpompaa kun ei odota että vauva syntyisi lasketun ajan tienoilla. Kuopusta odottaessa mullakin meinasi mennä hermot kun ajattelin että tämä vauva ei ikinä synny! :headwall:

Tänään olen yrittänyt tehdä pois rästihommia ja olen saanutkin aika paljon aikaiseksi. Vielä on monelle päivälle hommiakin. Miehen kesäloman aikana en saanut juuri mitään tehtyä(nurinkurista!). Silloin olisi ollut aikaa. Tuli vain lomailtua itsekin. Ja nyt tarvitsen muuta ajateltavaa etten odottele salaa synnytystä!

Nyt jääkaapin puunaukseen!
 
Ei mulla mittään hättää oo vielä :ashamed: supparit loppui eilen illalla. Mies sanoi, et jos olis eilen sairaalaan menty niin ne ei olis enää 3cm auki olevaa kotiin laskeneet (täällä otetaan mieluummin sisään äidit kun ajetaan kotiin). Joka tapauksessa en olisi suostunut/suostuisi kalvojen puhkaisuun tai tippaan vielä tässä vaiheessa, antaa tän homman mennä luonnon ehdoilla vaikka toivon että vauva tulee pian.

Tänään oon siivoillut ja kohta meinaan laittaa vauvalle sängyn valmiiksi. Ei supistele juuri ollenkaan. Kunhan ilta viilenee niin pitää taas ankkana lähteä kävelylle.

laluz 37+0
 
kanavasta mulla oli siellä reilu 20 viikon tienoilla ultralla katottuna kanavaa n. 0.5 cm. olin sairaalassa ja viikon päästä katottiin uudestaan niin olikin melkein 2 cm, lääkäri huudahti ihmetyksissää nii et minä meinasin säikähtää että mikä siellä nyt on. mutta oliki hyviä uutisia :D

silloin tieten sitä ihmettelin ja kysyin niin selitti et vauvan asento ja oma rasitus, esim. pitkään jalkeilla voi vaikuttaa että aukeaa mutta kun vauva esimerkiksi muuttaa asentoa niin ettei koko ajan ole paine aueta saattaa palautua.

kyllähän se kummalta tuntui.

nasolinista mulle iski esikoista odottaessa joku ärhäkämmän puoleinen flunssa rv 35 (kuume 40, hengitystiet tukossa jne.) papruissa lukee jotain et vaikea ylähengitystieinfektio :whistle: , jouduin sitte päivystyksestä tarkkailuosastolle ja siellä annettiin mm.nimenomaan nasolinia ja myös kotikäyttöön kun pääsin pois.

eikä kellekkää voinut olla epäselvää olinko raskaana vai ei :D , oli maha senverran komia ja meinaspa synnytyski yrittää sillon käyntiin etteivät tienneet minne osastolle viiä.
 
Täällä ei mitään merkkejä ssiihen suuntaan. Viimeinen neuvolalääkäri keskiviikkona, jolloin saa ainakin edes tietoa kohdunsuun tilanteesta.

Nasolinista: Sitä on käsittääkseni kahta eri sorttia. Toista voi lyhytaikaisesti käyttää raskaana ollessakin ja toista ei. Näin minulle ohjeistettiin kun oli keväällä kamala nuha ja henki ei todellakaan öisin kulkenut.

Rinnat+maito: Esikoista odottaessa oli 20 viikolta asti jatkuvasti märkiä läikkiä rintsikoissa tai paidassa, vaikkei rinnat kasvaneetkaan odotusaikana. Maito nousi hyvin ja imetinkin 7 kk. Ei muuten kasvanut kuppikoko kaikenkaikkiaan kuin sen pahimman maidonnousuvaiheen ajaksi. Nyt olen vain silloin tällöin huomannut että oikean nännin kohdalla on yöpaidassa pieni läikkä eikä taaskaan ole isompia rintsikoita kaivannut.

77mm ja Minimi 37+3
 
Nasolinista: Itse olen nyt kärsinyt tämän flunssan alkuraskaudenaikana ja loppuraskaudenaikana ja kumpanakin kertana sanottiin, että käyttää sitä vain tarpeen vaatiessa eli itse käytin sitä vain nukkumaan mennessä suihkaukset kumpaankin sieraimeen, jotta sain nukuttua, eivät suositelleet sitä, mutta sanoivat, että jos pakko jotain on käyttää niin sitä ja vain kun on pakko, juuri tämän verisuonia supistavan vaikutuksen vuoksi. Et tällaiset ohjeet täällä on saatu, melko kummaa hommaa, että näin radikaalisti toisistaan poikkeavia neuvoja annetaan samasta lääkkeestä :eek: ?
 
nasolinista: mulle on aina sanottu et sitä voi ihan hyvin käyttää raskausaikana, kun ei missään nimessä ylitä annettuja ohjeita! Viimeksi pari viikkoa sitten keskustelin asiasta lääkärin kans ja se sano et voi käyttää turvallisin mielin...

(.) Tänään oli sit se lääkäri neuvola. Painoa oli tullu +250g/vko ja yhteensä nyt tämän raskauden aikana 3,2kg :D
Kaikki oli muuten hienosti, kohdunkaula kiinteä ja kiinni ja sitä oli edelleen se 3cm. Mutta :attn: vauva perätilassa! TAAS! No, nyt sitten odotellaan lähettä äippäpolille ja mahdolliseen kääntöyritykseen jos ei vaavi itse ole ymmärtäny kääntyä.. Mulla vaan on istukka etuseinässä niin eivät välttämättä käännä, riippuu lääkäristä. Muutenkin pääsen nyt sinne samalla sitten sinne koko arvioon, kun sitä pyysin. Esikoisen painoarvio oli näiullä viikoilla 3000g ja nyt "vain" 2700g, eli ei pitäs ihan niin jytkyä vaavia olla nyt tulossa, mut voi olla et päädytään sunniteltuun sektioon kuitenkin kun jos vauva "iso" ja perätilassa.
Pelottaa..... :/

Marsu81 35+5

p.s Meillä muuten uudelleen synnyttäjillä loppuraskaus seurataan kerran kahdessa viikossa, jos kaikki etenee normaalisti, niin kuinmulla kuulema tekee, eli seuraava käynti vasta 13.8!!! :attn:
 

Yhteistyössä