ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - kesäkuussa *POKS!*

permis mietinkin yks päivä, että hyvin oot jaksanu supistelujen yms. kanssa. itse en varmasti olisi siihen pystynyt. tai kai sitä pystyy kun pakko on.

kielletty ja muutkin. Kiitos kun jaatte elämän tarinanne meidän muiden kanssa, ehkä sitä itse osaa sitten tarvittaessa hakea ajoissa apua, ja päästä keskustelemaan asioista. :hug: :hug:
 
Painosta mulla ekasta neuvolapunnituksesta 8kg. Tuolloinkin oli juuri ollut joulu joten muutenkin paino vähän koholla :D :D Mutta arviolta on se 10kg tullu lisää. Kaikki paino onneksi tullu mahan kohdalle. :)

Hankinnoista meillä alkaa olemaan kaikki hankittuna, sänky ja ehkä hoitopöytä tulee vähän myöhemmin. Patja pitää ostaa, samoin kuin tutteja ja pulloihin kumi osia. Kun saatiin käytöstä pulloja. Nekin pitää vielä keittää. :)

Rasvoja en osta ollenkaan, että neuvolassakin sanottiin että ei tarvitse ostaa että kerkeää ostaa sittenkin jos vauvalla alkaa esiintymään jotain ihottumaa tai muuta. Mutta ihan toi äippäpaukkauksen rasva tulee käyttöön jos tarvetta.

Niin ja tietty vaippoja pitää ostaa sitten lähempänä. Sideharsojakin ostan kun muistan, koska ne on hyviä puklu rättejä sitten, ja saa kätevästi vaunuihin tuulen suojaksi.

Leikkialustasta oli tuolla monta sivua sitten juttua niin lupailin että laitan kuvia millaiset me saatiin.

Tässä noi lelut pitää kiinnittää vain tuohon yläjuttuun vielä...


Tässä toinen vielä..


Turvotus mulle alkoi nyt tulemaan pari päivää sitten turvotusta sormiin ja nilkkoihin, kyllä huomaa että kroksitkin alkaa tekemään tiukkaa kun on jalat turvonnut :D :D Illalla onneksi vähän helpottaa kun saa jalkoja ylös päin.

Liikkeistä täällä vauva jaksaa potkia koko ajan, ei tunnu olevan paljon paikallaan :D
Muutama päivä sitten tajusin myös että vauvalla on hikka kun tuntui niin tasaiselta tuolla alapään kohdalla.. Tuntuu aika hassulta. :D


 
Heippa!

Merkkailen myös vähän, hiukan kommentoiden.

Noista kilooista ja mahan koosta olen saanut aika paljon kuulla. "Vähän sä oot iso!", "Ootko varma ettei kaksoset oo tulossa..", "Kauan sul muka on enää?", "sä oot levinny hirveästi".. On se totta et kiloja on tullut ehkä vähän reilusti, mutta en jaksa itse stressata, useimmiten en loukkaannukaan tuommoisista, riippuu vähän kuka esittää asian ja miten esittää.. Mutta ei se aina kovin kivaakaan ole. Ja kun sanon, että teen sitten töitä että saan pois, ja kyl ne varmaan lähtee, kun otan itsestäni niskasta kiinni, tulee kannustavaa palautetta "Joo varmaan, tuskin.." " sä jäät tommoiseks.." :D No onneks niitä kivojakin ihmisiä on, jotka ei ihan tunge maanrakoseen.. Eniten vaan noi ottaa korviin, jos oon herkällä päällä (mitä yleensä olen), niin latistaa vähän omaa oloa.

Mullakin on vä hän taipuvaisuutta masentuvaisuuteen, ei tosin koskaan diagnosoitu, mutta tiedostan sen itsessäni. Joten täytyy vähän pitää itsensä kurissa etten ihan romahda sitten.. Mutta kaikenkaikkiaan nyt on mennyt hyvin. Varsinkin kun olen saanut jakaa asioita samassa tilanteessa olevan henkilön kanssa ja muutamia hyviä ystäviä tukena, sekä perhe (tosin sieltäkin tulee välillä tuota kivaa kannustavaa puhetta :S) pruut.. taidan mennä syömään vesimelonia.. Olen syönyt tänään 4kg :D ostin 8kg, kivoja mielitekoja ;D

Zinnie 34+6
 
unikuu108
nänneistä vielä:
mulla jäi esikoisesta aika isoiksi nännit. eli ne on ku tutit. saa hyvin otteen. tummentumisesta ja muista muutoksista en osaa sanoa. sen vinkin annan jos on pienent ja arat nännit että kannattaa kokeilla niiden hierontaa ja venyttelyä jne niin eivät niin helposti ärtyisi imetyksestä sitten.
sitä mä tein esikoisella noin pari kk ennen syntymää ja en saanut kärsiä ollenkaan nännikivuista imetyksen alussa. samaa teen nytten.
 
Moi... B)

Äitiyspakkaus tuli tänään. :heart:

Ensimmäinen tuskaisen kuuma päivä tänään. Tuskaisuus johtui kuumuuden lisäksi myös siitä että muhun on iskeny flunssa. Kurkku kipeänä, tukkoinen olo jne. Ei kiva näin helteellä varsinkaan...

Bongasin tänään ekaa kertaa haalean linea negran. Mies huomasi sen jo pari päivää sitten, mutta en uskonut, kun en ollut itse sitä nähnyt. :D Myös nännit on tummuneet ja niiden ympäriltä rinnat on vähän tummunu.

Itse pelkään olevani taipuvainen tuohon masennukseen. Isälläni on ollut masennus ja siihen lääkitys jo tosi tosi kauan. Myös isän siskolla on jotain mielenterveysongelmia, joista en sen tarkemmin tiedä. Oon tavannu tuon isän siskon kerran sen ikäisenä, että itse sen muistan...

Kikka mulla myös rt1. :) Luulin jo että olen ainut, kun muilla on ollut vain pelkkä rt.

Illusia + Emppu 32+6
 
äiti ja lapsoset kiitos kun kerroit oman imetyskokemuksesi. Meille pienirintaisille se tosiaan on mielessä koko aika. ainakin mulla ja vilmalla. Tulee vain sellainen olo että onko sitä sitten niin paljon "huonompi" äiti jos ei oo isoja tissejäja tuntuu että milläs niillä sit imettää? Ku tottunu näkee aina hirveet maitokannut kaikilla. :D
 
Tänään Kakkosen kanssa kaupunkiin, tartten hermolepoa Esikosta joka saa jäädä tällä kertaa kotiin. Meillä testataan rajoja - taas.. :headwall:

[img=http://vanha.kaksplus.fi/img/users/bceda408574df8f155135752f370ca8f][/img]


-iinaZ & Kolmonen 33+0 (sama kuin BMI :D )
 
Huomenta taas !!

Täällä meni taas viime yö oksentaessa sen närästyksen takia :headwall:
Onneksi kyllä nyt sain jo vähän enemmän nukuttua kun viime kerralla kun heräsin jos 1 aikaan yskimään ja sitten säntäsinkin vessaan.
Tänään on onneksi se lääkäriaika, toivottavasti se nyt vaan sitten kirjoittaa mulle sen reseptin.
Tähän asti olen vain rennietä syönyt ja päivälle se vielä auttaakin kun muutaman tunnin välein ottaa ( tai siis heti kun vähänkin tuntuu että alkaa närästää ) , mutta yöllä jos nukkuu niin herää vasta siinä vaiheessa kun meninaa tukehtua niihin happoihin, ja siinä ei enää renniet auta.

Toivottavasti se lääkäri ei sisätutkimusta halua tehdä kun kuitenkin sitten jo parin viikon päästä on se 36. viikon neuvolalääkäri, niin mun mielestäni voisin vain käydä sen reseptin hakemassa ja lähteä sitten kotiin.
Mutta näinhän se olisikin mennyt jos olisi oma lääkäri paikalla...
Kuulemma sijaiset eivät yleensä suosta reseptiä kirjoittamaan näkemättä, ja terv.hoitaja sanoi että kannattaa varautua sitten siihenkin että saattaa haluta siinä samalla sisätutkimuksenkin tehdä kun on SIJAINEN...
 
Kielletty, kiitos ihan tuhannesti kun kerroit teidän tarinan :heart: En mä tiedä häviääkö se pelko multa koskaan, vai kulkeeko aina mukana jos ja kun vielä tämänkin jälkeen lapsia saan. Mutta onneksi aika hyvin tunnistan omat oireeni ja neuvolasta sairaalaan lähtevään lappuun pyysin kirjoittamaan taustani ja taipumukseni. Terkka laittoi siihen myös, että ennen kotiinlähtöä mulle voisi olla hyvä tehdä psykiatrisen sairaanhoitajan konsultaatio.
Ihan mahtavaa että teillä on asiat noin hyvin :hug: :heart:

Äiti ja lapsoset, kiitos sullekin :heart: Voi kun ymmärtäisi nyt olla murehtimatta tätäkin asiaa. Kun sittenhän sen vasta näkee kun vauva syntyy.

Kiitos myös kaikille muille omien kokemusten jakamisesta, se on tässä pinossa parasta kun on paljon ihmisiä erilaisista elämäntilanteista!

Kaikkien muidenkin kuulumiset luin ja lähetän jaksamista kaikille ketkä sitä tarvitsevat!

P.s Murattille en osaa antaa neuvoa.. Mä en juhannuksena uskaltanut sitä suihkia kun en varmaksi tiedä saako ainakaan ihan iholle laittaa.

Vilma ja Elma 33+0!
 
Moi!

Kävin eilen katsomassa kaverini 3 viikon vanhaa poikaa. :heart: Voitte uskoa. Pieni ja söpö.

Kysyn varmaan jo sadannen kerran imetysliiveistä. Mutta... Olikos jollakin Carriwell Soft Touch Seamless Drop Cup Brat tai pehmoimetysliivit? Tilasin eilen molemmat Pienten Parhaaksi nettikaupasta. Sieltä tilasin myös Manducan rintarepun. Kannattaa käydä kurkkimassa, mitä kivaa tuolta löytäis, koska siellä ei oo postikuluja ollenkaan yli 30 ? tilauksissa tämän kuun loppuun asti.

Häntäluusta Aloin pohtimaan, että pitäisköhän mun mainita neuvolassa, että mulla on mennyt ala-asteella pituutta hypätessä häntäluu kieroon. Siks tätä mietin, kun nyt raskausaikana häntäluussa on tuntunut JUMALATONTA kipua välillä isolla hädällä käydessä. Tuntuu, ettei uskalla ponnistaa, kun sattuu niin paljon. Mietinpä vaan, että näinhän se voi olla synnytyksessäkin. Onko muilla samaa ongelmaa?

Kirjoitinkin jo aiemmin, mutta surkuttelen uudestaan. Mulla ei oo ollenkaan neuvolalääkäriä viikolla 36. :( Meidän terveysasemalla on sulku kesäaikana.

Mandy ja Aksu 34+4
 
Moikka =)

Mandy81 Toi on kyllä tosi ikävä juttu, että sulla ei oo sitä lääkäriä ollenkaan. Jotenkin tosi tyhmästi järkätty homma. Eikö ne ois sitten voinut esim. tänne keskustaan tms. antaa sen ajan, kun kerran siellä ollaan kiinni :(

Mä lähden tuossa puolenpäivän jälkeen kaverini kanssa rannalle ottamaan aurinkoa. Tässä vaan pähkäilen, että mitä mä laitan päälle? En halua/kehtaa laittaa bikineitä, uikkarit ei mahdu. Eli mikähän ois sellanen mahdollisimman viilee asuste, mikä ei kuitenkaan liikaa paljasta? Ja tahtoisin kuitenkin vähän ruskettua, eli ei mitään säkkiä :LOL:
Tuolla rannassa ois vesi 21 asteista, mutta en mä uskalla enää uida.

outiko 35+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja outiko:
Tässä vaan pähkäilen, että mitä mä laitan päälle? En halua/kehtaa laittaa bikineitä, uikkarit ei mahdu. Eli mikähän ois sellanen mahdollisimman viilee asuste, mikä ei kuitenkaan liikaa paljasta? Ja tahtoisin kuitenkin vähän ruskettua, eli ei mitään säkkiä :LOL:
Tuolla rannassa ois vesi 21 asteista, mutta en mä uskalla enää uida.
Omistatko tuubitoppia tai masutuubia? Sellanen rohkeesti vaan rinnoille ja hameen helmat korviin. Mitä niitä muotojaan peittelemään, ne esittelee keillä on ja pahahan se on piiloonkaan yrittää sulojaan sulloa. Sulla on sitä paitsi söpö pötsi, paljaaks vaan! :heart:

Muksaa rantsupäivää!

Mandy, mulla synnytystapa-arvio ja vauvalla maksimipainoraja juuri häntäluun takia.
 
Merkkailen taas luetuksi...

Outiko mä oon ottanut aurinkoa tuubitopissa niinkuin iinaZkin vinkkasi, saa mukavasti ainakin yläkroppaan rusketusta B) voihan sitä laittaa sit ihan bikinien alaosan sen tuubitopin seuraksi.

Mä oon pähkäillyt että pitäisiköhän sitä pikkuhiljaa pakkailla se sairaalakassi valmiiksi, kun eihän sitä koskaan tiedä jos tuleekin äkkilähtö...vaikka ensisynnyttäjälle ei yleensä tule äkkilähtöä mutta silti.

Jeppis & pikku-papu 33+6 (huomenna alkaa jo rv 35!!! Ihan mieletöntä :D )
 
Tulin merkkaamaan luetuksi ja kommentoimaan tota masennusasiaa. Mä hakeuduin psykiatriselle sairaanhoitajalla edellisen raskauden jälkeen. Mulla on ollut tosi vaikeaa, koko elämän ajan... Ihan vaan normaali elämä on mulle haaste. Pääsin ihan psyk. polille asiakkaaksi kerrottuani elämästäni ja mietteistäni terkkarille... Diagnoosi oli ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja pakko-oireinen häiriö.. Niiden testien mukaan mitä siellä joutui tekemään olin vakavasti masentunut ja ahdistunut ym. vaikka oikeasti lapsen syntymän jälkeinen elämä on ollut mulle helpompaa ja ihanampaa kuin elämä ikinä.. Mua todennäköisesti aletaankin sitten jossain vaiheessa hoitaa ihan psykoterapiassa ja lääkityksellä samaan aikaan.. Noita masennuslääkkeitä en vaan koskaan ole aiemmin hyväksynyt, saa nähdä miten sitten kun se hoito alkaa joskus parin vuoden (??) päästä. Mähän oon siis elänyt näiden ongelmien kanssa koko elämäni ja itse päässyt masennuksesta aina ylös, että ainoa miksi haluan hoitoon on se, että saisin kerran elämässäni kokea miltä tuntuu olla normaali ihminen, jos edes kerran saisin nauttia elämästä niin etten pelkää vaan koko ajan mitä pahaa tapahtuu jos uskallan iloita.. Ja edes joskus voisin uskoa että elämä on muutakin kuin vain kuoleman odottelua (pelkään ihan sairaalloisesti siis kuolemaa).
 
iinaZ oon paljon sun kirjoituksia lukenut, ja pakko kommentoida että mulla tulee aina ihan pirun hyvä mieli kun lueskelen kuinka jaksat rohkaista aina muita! Kiitos siitä! :) :heart: :hug:
Ei sillä, kyllä muutkin mutta iinaZ:in jutut jäänyt vaan mieleen...
Ja just nyt kun painin saman ongelman kanssa kuin Outiko niin jotenkin iinaZ:in kommentti kolahti mullekkin, mitä sitä tosiaan sulojaan peittelemään, kaikki näkee kuitenkin vaatteiden läpi jo etten ihan pikkutyttö ole! :D Niin mitä voi odottaa kun on niukemmin päällä, muuta kuin näitä runsaita suloja :LOL:
No, tänään taidan tyytyä tuohon omaan takapihaan, ja heittäytyä sinne napa paljaana aurinkoa palvomaan.
Jos se mun tilaama äippäuikkari saapuis ensviikolla, pääsisin minäkin uimaan!
Pikkutyyppi mellastaa kun menin ja ahmin keksejä. Sokerihumalaan joutuu varmaan pikkuinen :eek:

Ihanaa ja aurinkoista päivää toivoopi Citilda ja PikkuTyyppi 32+5
 
Kimalle :hug: Kuulostaa jotenkin tutulle.. Mulla oireet laukesi 2007 kesän jälkeen. Olin tosi rankassa paikassa kesätöissä, olin muuttanut vuotta aiemmin kotoa ja se oli ihan käsittelemättä koko asia. Sit koulussa kauheat paineet. Yhden kerran sitten vaan tunnilla sain paniikkikohtauksen ja siitä se alkoi. Kaikki mahdollinen sydäntä myöten tutkittiin, mut ahdistusta se oli, ei mitään fyysistä. Olin silloin ihan varma, että kuolen. Hullua, mut olin vaan siitä ihan varma. Tosi nopeasti lääkärit sai mut ylipuhuttua lääkkeisiin ja toisella yrittämällä löytyi sopiva. Ehdin laihtua tosi paljon, alimmillaan painoin 48 ja olin käytännössä luuta ja nahkaa. En vaan saanut ruokaa alas. Parissa kuukaudessa onneksi oli koko homma ohi ja oma olo sellainen, että jaksoi taas. Huomaan edelleen reagoivani keholla tosi voimakkaasti asioihin, mutta osaan hallita sen hyvin. Onneksi lääkäri jonka kanssa tästä asiasta raskauden alussa puhuin sanoi, että äitiys voi olla myös asia, joka saa mut "heräämään uudella tavalla eloon" eli ei voi suoralta kädeltä sanoa, että saisin samanlaisia oireita uudestaan. Luojan kiitos täällä on ihana neuvola, joka ottaa mut tosissaan huolineni.

Hei, mulla on murtunut joskus yläasteella häntäluu, pitäiskö siitä sanoo neuvolassa? :eek: En oo yhtään hoksannut..
 
Ostin Changesta imetysliivit. Ei ne maksanut kun vähän yli 20 euroa.

Meillä on myös kirppiksellä ollut noita käsikäyttösiä rintapumppuja, mutta mies oli sitä mieltä et uusi sen pitäs olla. Kuitenkin keittäisin tuon ni kyllähän se menis. 2.80 maksaisi sellanen.

Hyttysmyrkystä: Me kun oltiin sinne Lappiin lähdössä niin mä kyselin aika tarkkaan terkkarilta kaikki tollaset. Ostin frantsilan hyttyskarkotetta. Sitäkään en laittanut kamalasti iholle. Neuvolassa sanoivat että tavallisia saa laittaa vaatteisiin, mutta ei iholle. Oli kyllä niin ärhälöitä hyttysiä et ei niille auttanut mikään. Ei edes ne sellset hyttystulet. Sisällä ei saa käyttää niitä sähköllä toimivia killereitä, vaikka pakkauksessa luki et pitää suojata vaan akvaarikalat :)

Meillä alkaa olla aikalailla kaikki hankinnat hankittuna. Käydään hakemassa ne vaunut ja muut ens viikolla joku päivä kun miehellä alkaa loma. Kävin just siellä liikkeessä varaamassa meille sen ruskean Manducankin.

Mansikkatee ja Hippuli 34+
 
unikuu108
Alkuperäinen kirjoittaja Mandy81:
Kysyn varmaan jo sadannen kerran imetysliiveistä. Mutta... Olikos jollakin Carriwell Soft Touch Seamless Drop Cup Brat tai pehmoimetysliivit? Tilasin eilen molemmat Pienten Parhaaksi nettikaupasta. Sieltä tilasin myös Manducan rintarepun. Kannattaa käydä kurkkimassa, mitä kivaa tuolta löytäis, koska siellä ei oo postikuluja ollenkaan yli 30 ? tilauksissa tämän kuun loppuun asti.
mulla oli esikoisesta ne (painijaselkä)sporttimallin drop cupit ja hyvät olivat.nyt ostin sit ne mitkä voi säätää samassa koossa ja olivat liian isot.. että suosittelen ainakin alkuun kun ei voit tietää millasiksi dollyiksi ne tissit räjähtää.lisäksi ne ei paina että pidin niitä yöllä.


te jotka ette käy uimassa niin kysyisin että miksi? onko lääkäri kieltänyt?
me käytiin eilen kun täällä on 28astetta ja ihanaa oli. mä olen ymmärtänyt että raskaana uiminen ei ole kiellettyä. vain siinä tapauksessa jos sullon lapsivedet menny..kun sillon ei esim voi mennä enää altaaseenkaan synnyttää..
 
Alkuperäinen kirjoittaja unikuu108:
mulla oli esikoisesta ne (painijaselkä)sporttimallin drop cupit ja hyvät olivat.nyt ostin sit ne mitkä voi säätää samassa koossa ja olivat liian isot..
Minkä kokoinen olet? Mulla nyt 75 C ja tuntuu kovaa vauhtia olevan menossa suuntaan 75 D tai 80 D. Tilasin M kokoiset sekä Drop Cupeista että pehmoimetysliiveistä. Pitää testailla. Ja ainahan ne voi palauttaa tai vaihtaa.

Mandy ja Aksu 34+4
 
Mansikkatee
Jeps, laitoin omalle terkalle myös sähköpostia illalla ja sanoi samaa että ei iholle, että vaatteille voisi suihkia.. Mutta toivin nyt ettei yksi käyttökerta hallaa tee, kovasti ainakin pikkuinen on myllertänyt menemään :) Huono omatunto tuli, en ymmärrä miten en hoksannut tuota asiaa eilen siellä mökillä.. Vatsan kyllä suojasin auringolta jne, mutta tuota hyttysmyrkkyä en vaan honannut...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906269830944_uu.shtml Kerrankin kehuttu nivalan ambulanssia, meinannut saada negatiivista palautetta ku vaihuti uuteen yritykseen :D Toivotaan nyt kuitenkin ettei itse joudu vessassa synnyttään...

Mutta nyt vielä parvekkeelle kun aurinko vielä paistaa :heart:
 
unikuu108
Alkuperäinen kirjoittaja Mandy81:
Alkuperäinen kirjoittaja unikuu108:
mulla oli esikoisesta ne (painijaselkä)sporttimallin drop cupit ja hyvät olivat.nyt ostin sit ne mitkä voi säätää samassa koossa ja olivat liian isot..
Minkä kokoinen olet? Mulla nyt 75 C ja tuntuu kovaa vauhtia olevan menossa suuntaan 75 D tai 80 D. Tilasin M kokoiset sekä Drop Cupeista että pehmoimetysliiveistä. Pitää testailla. Ja ainahan ne voi palauttaa tai vaihtaa.

Mandy ja Aksu 34+4
mulla oli esikoista odottaessa ja imettäessä 80/85 B/C(olin sillon isompi..)normikoossa ja niissä carriwellin rintsikoissa oli L koko. nyt ostin ne säädettävät L koossa ja olivat siis liian isot. Ajattelin vielä ostaa M koossa ne säädettävät. kivat kun on viininpunaiset..
ennen raskautta oli nyt sit 75A ja ostin nyt 80B(jotka oli nyt sopivat..)tavalliset rintsikat.
en viitsinyt ostaa vielä imetysliivejä kun ei voi tuota kokoa tosiaan sanoa vielä.sen takia noi drop cupit on hyviä kun ne joustaa mut tukee kuitenkin..
 
Ehtoota...
voimia kaikille masennuksen kanssa kamppaileville!
unikuu108 minä käyn ainakin uimassa, ei kukaan ole kieltänyt.... Kohdunsuu tiukasti kiinni, mutta pehmentynyt. Jos auki, niin sit tietääkseni uiminen kielletty.
valitusta minulla on ollut tajuttoman huono päivä!
En tiedä johtuuko raskaushormoneista vai kuumuudesta, mutta kaikki on ärsyttanyt tänään! :headwall: Olen oikein yrittänyt miettiä, mikä ihme minua vaivaa, mut en ole keksinyt!
Aurinko paistaa, esikoinen on oikea enkeli, on loma ja mieskin ollut ok, mut silti ketuttaa. No huomenna varmaan parempi olo...

Hilla ja muru 31+5
 

Yhteistyössä