ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - kesäkuussa *POKS!*

Ihan pikainen käynti, ihan pihalla kaikista jutuista, kun niiin paljon juttua taas tullut! :eek: :D

Rintapumpusta yhdyn edelliseen, eli Vilmaan, kuten aiemminkin olen kirjoittanut, että ehkä kannataa käydä miehen kanssa katsoo valmiiksi jotta voi sen sitten tarvittaessa hakea. Itseltä löytyy juuri noin hankittu perus-Ainu käsipumppu, mulla toimi loistavasti.

Pekunalle kyseli sairaalakassin pakkaamisesta, eilen pakkasin, kun alkoi jo vähän jänskättää. Supisteli taas ihan huolella pari tuntia, rauhoittui ja illalla taas. Alkaa käydä kipeetäkin..
Ens viikolla lääkäri, saas nähdä onko kypsytellyt paikkoja.

Turvotukset on ihan järkyt, ei auta vedenjuonti. Ja sitten kun pitäisi nostaa jalat ylös, mutta ei saa olla selällään... Toteutus hieman siis hankalaa... :headwall:

Painosta taitaa kohta olla 20kg tullut, onneksi turvotusta vissiin viimiset viisi kiloa, että edes jotain saattaa jäädä laitokselle. :LOL: :LOL:

Vielä täytyis lähteä ostamaan yhdet imetysliivit lisää, muutamia apteekkijuttuja ja pari purkkia babysemppiä varuiksi. Ja se turvakaukalo olis kai syytä hankkia kans... :whistle:

Palaan ajan kanssa lukemaan, nyt täytyy siivota niin kauan kun ilma siedettävä!

Treelo 35+4
 
Täälläkin muuten imetysliivit ostettu ihan alan liikkeestä, marssin silloin parin viikon ikäisen Leevin kanssa sisään ja sanoin "voiks tehdä näille jotain?!?" :LOL: Ystävällinen myyjä vain vilkaisi tuosta etumuksen kohdalta ja lähti kiikuttamaan miulle oikeasti sopivia liivejä sovitettavaksi. Olkoonkin, että hintaa tulee muutamia kymppejä, kyllä hyviin liiveihin kannattaa satsata ja parit riittää oikein mainiosti.

Minulla ei rinnat kasvaneet ollenkaan esikoisen odotuksessa (D70), mutta neljäntenä päivänä maidon noustessa nosteltiinkin kuppikoko huimiin lukemiin, F-ja G-osastolle! Ja yhdessä yössä! Voitte kuvitella ilmeeni kun aamulla nousin sängystä ja vilkaisin peiliin! Piti ihan mieskin mennä herättämään, pelästyi raukka :LOL:

Taas oli suhteellisen rauhaton yö, ja nyt on v*tutuskäyrä hälyttävän korkealla. Joskos tästä menisi suihkuun, niin vähän mieliala paranisi...

kielletty 33+4
 
Heipä hei :)

Noista rintapumpuista.. vitsi mä haluisin sellasen ku laitoksella oli, iso ruma möhkäle joka piti kovaa tuhinaa. Mutta ei tarvinnut tehdä muuta kuin pitää sitä imevää osaa rinnalla... Laitokselta lähtiessä käytiin ostamassa ihan ylihinnoiteltu emman sähkökäyttöinen rintapumppu joka ei todellakaan toiminut niinkuin pitäisi. Menin sitten nettiin ja tilasin suositellun aventin (käsikäyttöisen) ja jo rupes toimimaan... Mullahan tosin hiipu toi maidontuotanto tossa viiden viikon imetyksen jälkeen, että loppupeleissä aika lyhyeksi jäi tuo pumpun käyttö... Ja raskasta siinä oli se, kun joka käytön jälkeen piti pestä ne kaikki osat ja keittää, sitten kun multa parhaimmillaan tuli molemmista tisseistä yhteensä se desi-puoltoista niin oli se aika turhauttavaa sitten propata sen vehkeen kanssa sen parin tipan takia..

Mulla tosiaan tota painoa on nyt kakkosen kohdalla tullut se kymmenisen kiloa. Edellisestä oli tallessa ennen tätä raskautta vielä kymmenisen kiloa ylimääräistä. Nyt yritän josko paino ei nousisi enää, yritän välttää herkuttelut ja käydä ulkona kävelyllä päivittäin...

Juuh, mutta ei mulla sen ihmeellisimpiä..

Kimalle rv.31+2 ja Taavitaapero 10 kk
 
Voi jesta mikä lauta mä teihin muihin verraten oon :LOL: Mut oon tottunut jo, kun ei oo sitä rasvaa mistä ne tissit kasvais niin ei kai sitten. Luonnonoikku. Niin juu, mulla ei ole hajuakaan paljonko tullut raskausaikana painoa kun alotuspainoa en tiedä. Täällä ei punnittu ekassa neuvolassa ollenkaan. Aloituspaino on ollut varmaan jotain 52-55kg luokkaa ja nyt on vuorokaudenajasta riippuen paino 60-64 kg. Mä en juurikaan kyllä huomaa turvotusta kuin varpaissa ja sormissa mut kai tuo painonvaihtelu nestettä kuitenkin on.

Nyt henk. koht kysymys, johon saa vastata tai olla vastaamatta. Tuli Kielletyn kirjoituksesta mieleen. Mulla on kohonnut riski saada synnytyksen jälkeinen masennus syystä että juuri ennen raskautta lopetin lievän mielialalääkityksen, jota söin jonkinsortin loppuunpalamiseen. Oireina oli kaikkea mahdollista ahdistuksesta, paniikkiin jnejne. Lääkkeen lopettamisen aikaan oireet oli ollut pois jo n.vuoden. Lääkärin kanssa kun juttelin niin hän sanoi, että kannattaa varautua siihen että se voi tulla uudestaan synnytyksen jälkeen ja pitää sitten heti hakea apua. Nyt oon sitten tehnyt asiasta itselleni kauhean peikon. Pelkään ihan hulluna että masennun vaikka olo ei ole ollenkaan sellainen ollut sen jälkeen kun aloin niitä lääkkeitä syömään. Eikä lopetuskaan ollut ongelma. Onko teillä jollain ollut synnytyksen jälkeistä masennusta? Kuinka se ilmeni? Miten siitä selvisi? Saitteko lääkkeet? Auttoiko?
 
Sain just kuulla, että yks kaveri oli saanut vauvan viime viikolla. Sillä oli laskettuaika pari viikkoa mua ennen eli 14.7. Se oli käynyt lääkärissä pari päivää ennen synnytystä ja oli tehty vauvan senhetkinen painoarvio mikä oli n.2500g.
No tosiaan, sille oli tullut kovia kipuja yms. pari päivää tuon lääkärikäynnin jälkeen, oli mennyt sairaalaan ja synnyttämään jäänyt.. Vauva painoi lähemmäs 4 kiloa :D Eli pikkusen heitti toi painoarvio lääkärissä :D Täytyis olla aika ihme vauva että kasvaa kahessa päivässä 1,5 kiloa!
Niin ja toinen ylläri oli se, että heille oli luvattu tosi moneen otteeseen, että tyttö sieltä syntyy. Jokainen ultraaja ja lääkäri oli ollu sitä mieltä. Mutta, kas vain, pikkunen poika tuli =)

Tuossa yksi syy lisää, miks me ei tahota tietää sukupuolta ennakkoon :LOL:

No kuitenkin, tuo pisti miettimään, että herranjestas..mähän synnyttäsin jo ens viikolla, jos kävis noin ku kaverilla. Mutta toivottavasti ei. Haluan pitää pikkuisen mahdollisimman pitkään masussa :)

Mä en kyllä uskalla enää heinäkuun puolenvälin lähteä mihinkään täältä Jyväskylästä.. oon sen verran hermoheikko, että haluan synnyttää tutussa sairaalassa.

Sairaalakassia täällä ei oo pakattu. Tänään ajattelin pestä äitiyspakkauksen vaatteet..vihdoin ja viimein!

Synnytyksen jälkeistä masennusta pelkään minäkin, vaikken ookaan ollut aiemmin masentunut, ainakaan siinä määrin, että oisin lääkkeitä saanut. Silti mua pelottaa se(kin).

outiko 35+1
 
Moikka taas kaikille :wave:

Oon käyny päivittäin lukemassa, mut ite niin laiska kirjoittamaan :p

Kävin taas eilen iltatorilla ja samaan asiaan kiinnitin huomiota ku pekunalle et tuntuu et synnärillä on heinäkuunlopulla ja elokuun alussa ruuhkaa. Varmaan tulit myös pekunalle mua vastaan :D Mut olihan siellä kyllä aika paljon isoja vatsoja liikkeellä.

Eilen oli jälleen äitipolilla käynti ja sitä ennen oltiin miehen kans valmennuksessa, oli kyl aika kiva seurata miehen ilmeitä, ku kätilö rupes puhelemaan jälkeisistä ja muista jutuista :eek:

Äippäpolilla sit katottiin vauvan painoarvio joka oli tasaantunut insuliinin käyttöön oton jälkeen ja nyt oli sit 3100g. et ihan hyvät uutiset =) . Turvotusta on ja eilen varsinkin iltatorilla ku siellä oli sitä populaaria niin julmetusti niin nilkka oli ku pallo :/ Mut sit kotona ku maltoin nostaa jalat kohti kattoa niin laski sit pikaisesti.

Tyttö oli perätilassa edelleenkin, joten nyt sit kahden viikonpäästä uus käynti ja sit katellaan jospas vaikka olis kääntynyt, jos ei niin sit sektio aika valmiiks, en nimittäin suostunut siihen kääntämisyritykseen :p

Meillä on sairaala aika vieressä, menee autolla noin 5 min. et kiire ei sinne varmaan tuu, tai eihän sitä koskaan tiiä.

Nyt täytyy lähteä kauppaan, tuo kaappi ku huutaa tyhjyyttään.

Tinuli71+ Morttiina 35+1
 
Hej.
Jopas on ollu tällä viikolla ihana ilma. :) olin eilen mattopyykillä, se on niin ihanan kesästä hommaa. :heart:

Mulla ei oo rinnat reagoinu vielä yhtään mitenkään. Yks kaveri sano että hälläkin alko niiden suhteen tapahtua vasta joku viikko ennen synnytystä. Mut edelleenkin oon hiukan pessimisti koko maidon tulemisen suhteen. Mulla on koko raskaus yks maailman suurimmista ihmeistä joten jos maitoakin vielä tulee oon kyllä ihmeissäni. :)

Outiko heittipä kaveris vauvan painoarvio paljon! :eek:

Painoo mulle on tullu ekasta neuvolasta suunnilleen 6kg, mut tosiaan alkuun lähtö oli jo niin suuri lukema että oon yrittäny sitä hillitä. Jos alle 10kg jäädään niin oon todella tyytyväinen, mut tuskin. Maistuu meinaan esim suklaa niiiiiiiin hyvin. :D

Rintapumpusta
ostin kirpparilta jonkun käsikäyttösen, makso 50cent joten aattelin etten oo ainakaa turhan paljo rahaa käyttäny.

Sairaalakassia en oo pakannu, vähä kyl katellu mitä siihen laitan. Edelleen vauvan vaatteita pesemättä, tällä viikolla pitäs pestä loputkin.

Pinnasänky haetaan säilöstä varmaan viikonloppuna mun vanhempien luo. Joskus ens kuussa tuodaan tänne.

Yöt on tosiaan tuskasempia ku ennen. Onneks kämppä on suht viilee. Mut herään tosi usein ja nyt on tullu öisin sellasta sukkelaa mahakipua, en sanois et se ois supisteluakaan, vaan jotain ihan muuta. Tosi kipeetä tekee, ehkä ollu samassa asennossa pitkään ja maha reagoi??

Huomenna aattelin ostaa ekst mansikat. :)

Aniit 31+5
 
Aniit:
Jopas on ollu tällä viikolla ihana ilma. :) olin eilen mattopyykillä, se on niin ihanan kesästä hommaa.
Voi kun mäkin tykkäisin käydä mattopyykillä, se on musta jotenkin niin ihanaa kesässä :) Mutta en uskalla, kun saisin siitäkin varmaan ihan jumalattomat liitoskivut.

En uskalla oikeen tehä mitään rasittavaa, kun viimeksi sillon siivoamisen jälkeen ne kivut tuli niin pahana ettei kävellä voinut. Ahdistaa kyllä, kun kaikenlaista hommaa ois.. :/

Nukuin sitten tuossa 2h päikkäritkin :D Tämmönen keli enkä oo vieläkään astunut ovesta ulos. Tai no siis oon mä parvekkeen ovesta :LOL:

Huomenna onneks on sovittu meno kaverin kanssa, niin tulee lähettyäkin. Mennään rannalle ottamaan aurinkoa, mutta en kyllä varmasti kehtaa bikineitä laittaa. Täytyy sen verran kunnioittaa kanssaihmisiä :D

Mut joo.. ehkä mä käyn tuolla lähikirjastossa niin ees vähän tulee ulkoilua.

outiko 35+1
 
vilma Itse oon pienirintainen luonnonoikku ennen raskautta tissejä ei ollu oikeesti juuri nimeksikään. :O Mutta raskausaikana kupiksi on tullu 70B Eilen tuijottelin itteni itku kurkussa peiliin ja sanoin miehellenikin että "Miten mä mitää vauvaa voin imettää kun mulla on näin pienet tissit? Eihän se raukka saa tarpeeks ruokaa ku näillä ei kyl ruokkis hiirtäkää" Kyllä siinä miehellä oli hupia kerrakseen.

Iinaz Omituisista tavoista Oon huomannu että tuijottaa jumitan masua kaikilta peilipinnoilta ja iltaisinkin kotona useempaan kertaan. :D Ja sitten että "kannan masua" eli kannattalen sen painoa käsillä välillä kun tuntuu et tekee tiukkaa. ja hieron sitä välillä nonstoppina enkä ees huomaa. :D

Sitten kysyn teiltä nänneistä ja ulosteesta(sopii loistavasti yhteen. :D ) Elikä siis. Mulla vaivannut hirvee UMMETUS koko raskauden aikana,mutta nyt tuntuu että ravaan vessassa 5 kertaa päivässä isommalla hädällä mikä paikoitellen vähä löysempää. Onkohan ihan normaalia ja mistähän se johtuis? vauvan laskeutumisesta?
Nännit; Mulla on ollu koko raskauden ajan samankokoiset melkeen ettei ne oo mitkää isot imetysnännit niinkun kaikilla tutuilla raskaana olevilla. Oonkohan vaan joku luonnon oikku vai johtuukohan se vaan siitä että kun pienet rinnatkin niin nännitkään sitten ei kasva??

Hei muuten nivusten "naksumisesta" Tänään kun käänsin kylkee kävi kauhea paukahdus nivusissa oikeestaa oikeanpuoleisessa ja sit särki ihan pirusti oikeeseen nivuseen hetken että ihan happea pidätin. Onko kellää mulla tälläistä ollut?

ON aiheutinpa eilen verenpaisumuksen meidän kylpyhuoneeseen. Suihkussa kipeetä selkääni suihkuttelin istuvalteen niin en edes tajunnut että istuin sen lattiakaivon päällä.. No kun tajusin niin en päässyt siitä pois kun en pystynyt nousemaan tän mahani kanssa. Kiljuin sittenmiestäni paikalle kiskomaan mut ylös sieltä suihkusta mniin lattia lainehti sellaisen 2cm vesikerroksen vallassa... SIellä oli sitten ihan udemapi juttu litimärkänä esim pyykkikorin sisältö oli imassu jo jonkun verran.... Tunsin oloni norsuksi... Mieheni sentään piti pokkansa. TOsin jos ois alkanu nauraa oisin varmaan pamauttanu nyrkillä :D
 
Ihanan lämmintä, aurinkoista päivää kaikille B)

Mandy Jos viitsit, niin laittaisitko tonne etusivulle "tyttölupaus". En kyllä tajunnu kattoo joko olit laittanu mut varalta nyt ilmotan :) Kiitoksia etukäteen!

Sairaalakassia en ole minäkään vielä pakannut. En oo vielä ees vaatteita kerenny pestä mut huomenna ajattelin alottaa ja samalla jos valitsis jo kotiutumisvaatteet vauvalle. Vaikka hankala varmaan valita ku ei tiedä millanen ilma mahtaa olla, hirveen lämmin vai kylmä... No eipä siinä kiirettä ole, varaa kummallekin säälle sopivat :D

Nuista omituisista tavoista... Täällä mä kans yleensä joka kerta ku kävelen ton meidän eteisen vartalopeilin ohi, niin jään ihailemaan masuani :D Ja yleensä myös silittelen sitä.

baby butterfly Mun mies ois ihan varppina räjähtäny nauramaan jos ois mut nähny istuskelemassa kylppärin lattialla :D Vaan oisin luultavasti itekin nauranut itelleni ;)

Ummetuksesta Mullakin on välillä ollut, tai en tiiä johtuuko sit tosta rautalääkkeestä ku sitä joudun nyt kaks ottaa päivässä, niin ainaki saattaa tulla ummetusta. Se on kyl iha peestä...
Edellisen raskauden aikana ku poitsu oli laskeutunu niin mähän ravasin kans myöttääsä isommalla hädällä... Tai en nyt ihan koko ajan mut kuitenki. Kai se laskeutuminenki voi sen aiheuttaa...?

Hankinnoista Meillä ku on ennestään jo paljon nuita vauvan vaatteita ni niitä ei tartte ostella eikä vaunuja tms... Mutta turvakaukalo ostettiin siis uusi. Ja ostin pinnikseen ne reunussuojat. Nyt sit lähempänä vois ostaa uusia tuttipulloja ja tutteja... Mut muuta isompaa ei kyllä tartte :)

Pitäs munki yöllä ottaa käyttöön tyyny jalkojen väliin, peiton mä aina työnnän masun alle, ku nukun kylellään. Silleen et se tukee masua silleen hyvin. Peittoa en yöllä voi pitää kun on niiiiin kuuma!

Nyt vois lähtee ruuan laittoon, mieskin tulee kohta töistä...
Aurinkoista päivänjatkoa kaikille! :)

mertsu 31+5
 
unikuu108
Alkuperäinen kirjoittaja SpringSummer:
pitäiskö pään tuntua jotenkin?
mullon on tuntunut pää parisen kk sillen et kun sormen työntää sisälle niin siinähän se tulee sellasena kovana emättimen seinän läpi vastaan. muuten en tunne. mullon sen verran isohko lantio että sinne uppos esikoinenkin tosi aikasin.



Alkuperäinen kirjoittaja Jeppis84:
Painosta on pitänyt kysellä, miten paljon on yhteensä tullut? En kyllä muista koska tästä on viimeksi kyselty...Itsellä tullut yht. n.7 kiloa, eikös se ole melkoisen vähän???
mulla on nyt sahannut 4-5-6kg paikkeilla.esikoisesta oli näillä viikoilla 80+ ja nyt eilen punnasin yöpuvussa 75,6. normipaino on 68+ ja ekassa punnauksessa oli vikoilla 9+ jotain 71/72kg(en mä muista kuin noin arvoja).


edelleen en ole mitään laittanut.esikolta jääneet kamat on kaapeissa ja ne kerkee kyllä sit heinäkuussa/elokuussa.

imetysliivesitä edelleen suosittelen niitä carriwellin soft/saumattomia alkuun siis. itselleni sellaiset käyn ostaa mut vaan pienemmässä koossa koska ostin liian isot ja ne nyt on meillä käyttämättömänä(2krt pestyinä) jos joku haluis ne ostaa.. en tiä mitä mä niillä teen. oma kuppi on ennen raskautta 75a ja nyt ostin tavan liivit 80b.. imetysliivejä on esikolta joitain jäljellä,mut sit käyn ostaa sopivat kun vauva on parin viikkoo. saapahan sopivat. ja kaaritukia ei suositella koska ne voi painaa tiehyeitä ja saada aikaan tukoksia.

 
BB mullakin on vähän sellasta, että toisinaan kova ummetus mutta toisinaan ihan sellasta ripuli-löysää. Tiiä sitten mistä johtuu.

Nännit on suurentunut tosi paljon ja tummentunut, samoin kun koko nännipiha. Aiemmin mulla oli melko vaalee toi nännipiha, mutta nyt on tosi tumma. Nännipiha on myös laajentunut siinä missä tissit kasvanut.

Tisseistä tulikin mieleen, että tunsin eilen oikeen myötähäpeää muutamaa miestä kohtaan. Kävin pyörällä kaupassa ja mulla oli ihan sellanen normi toppi ( ei siis mikään paljastava)
No, kuten kaikki tietää, pyöräilyasento on mikä on ja nää mun utareet kyllä aika paljon näkyy vaikka ois miten siveä toppi.
Mutta kyllä tosiaan hävetti, kun miehet kehtaa ihan avoimesti tuijottaa! Miten ne onkin niin pöljiä. Yritin sitten pyöräillä mahd. selkä suorassa, koska mua ahdistaa tollanen tuijotus.
Oon muutenki kärsinyt koko ikäni siitä, että on luonnostaan isot rinnat. Miehet luulee että niitä voi tuijotella ja kommentoida miten sattuu :(
Nyt sitten kun raskaus vielä kasvattaa näitä lolloja, niin :/

Onko muilla isorintaisilla vastaavaa kokemusta?

 
mertsu No kyllä muaki nauratti sit se lopulta kun en nyt parempaa asentoo keksiny että oisin saanu rentoutettua sen kipeen alaselän niin istuin sitte siihen suihkun alle, mut etten päässytkää enää ylös niin on se varmaa metka näky kun toinen masunsa kanssa kiljuu pää punasena toista apuun ja siellä se perseellää röhnöttää lattiakaivon päällä.. :D
 
outiko, täällä on neljäs raskaus menossa ja G85 kuppikoko. Eli isot on.. Ja tosiaan katseita ne kerää. Tällä hetkellä ehkä tuntuu, että toi mahan isous vähän "piilottaa" rintoja ja se on plussaa :D , mut mitään toppiloita en kauheesti edes käytä, tai laitan aina jotain neuletakkia tms siihen kaveriksi. Joskus "repäsen" ja laitan topin tai jonkun avaramman jutun, mut sillon on semmonen päivä, että ei haittaa katseet. =)
 
BB, kanssasisar :hug: :D Vaikka neuvolassa sanottiin, et koko ei vaikuta maidon määrään ja imetyksen onnistumiseen niin kyl se vaan vaivaa. Pelkään että vauva ei saa mitään otetta koko vehkeestä ja hommaa menee siks sitten puihin.. Täytyy kyllä vaatia siellä kunnon ohjausta. Tiedän kyllä aika paljon teoriassa siitä, mut haluun käytännössä nähdä että mille se näyttää kun vauva imee oikein. Ihana kun joku muukin miettii tällasta, en oo ainoo :D
Pikkusen repesin tolle sun suihkukeikalle :LOL: Vaikka paraskin nauramaan. Mies on ties kuinka monta kertaa repinyt mua sängystä ylös kun itken iskiastani enkä voi liikkua :p
 
vilmav No on se varmaa koomiselta näyttäny,mut minkäs mä sillevoin kun en ylös pääse. Ja hitto ku johonki sattuu niin ei katso hätä keinoja sillä hetkellä. Mut olo oli ku norsulla sillon kieltämättä. :D Onneks oli mies kotona. Siinäpä oisin istunu sitte kun en ylös ois päässy. Meidän kylppärissä kun on tosi pieni suihkunurkkaus ja sieltä ei saa mistää kiinni :O
 
Moiks :)

Voi ku uskaltais uimaan, mut en varmaan uskalla ku osa limatulppaa tuli pari päivää sitten ulos.

Huh, tänään käyty kolmessa lääkärissä, tai no yks oli vaa hoitajalla. Eka oli päivystysaika hammashoitoon, alko kauhee särky eilen oikealla puolella. Tuomiona kaks reikää (laitettiin väliaikaset paikat) josta toinen viisaudenhampaan hermoon asti. Se pitää sit poistaa synnytyksen jälkeen. Niin ja toinen viisaushammas oli vähän tulehtuneen näkönen. :/
Sitten kävin terveyskeskuksessa näyttämässä korvia ku ne taas vuotaa ja kutiaa. Ja sitten sieltä suoraan taysiin äitiyspolille käyrälle. Vauvan sydänkäyrän vaihtelut oli kuulemma eka hieman uniset niin piti olla siinä tunti. Onneks näytti sitten hyvältä, oli hyvät vaihtelut.
Ja nyt väsyttää niin että.. huh huh

Meelaie & Papu 34+6
 
Pitkästä aikaa jotain kirjoittelen. Eli tuosta imetyksestä ja rintojen koosta. Mulla on myös Vilman tapaan pienet rinnat ja esikoista odottaessa itkin kuinka olen varmasti huono imettäjä kun on tissit kuin hiirellä.. Ja siis myös samalla huono äiti..

Mutta ei se imetyksen onnistuminen vaadi ns. hillittömiä hinkkejä :LOL: Jos rinta vaan on sen muotoinen että lapsi saa siitä hyvän otteen, niin pitäisi onnistua. Kyllä se silti vaatii opettelua ja harjoittelua, että rohkeasti pyytämään apua jo synnärillä!

Ja vielä vinkkinä sellainen juttu, että muistakaa syödä ja juoda PALJON kun imetätte! Itselläni maidon tulo taisi hiipua koska en muistanut syödä ja juoda riittävästi :ashamed:
 

B)

Täällä on vietetty ihana päivä ideaparkissa shoppailemassa ja syömässä :) Meille vois jo tulla kaksoset, vauvan vaatteita innostui ehkä jo vähän liikakkin shoppaileen, mutku esim. idaT.dk vaatteet oli 50% alennuksella :ashamed: .Eilen lääkäri tosiaan vapautti mut liikkumaan, paikat on pehmeet, mutta koska pysynyt kiinni ei syytä enää lepoon. Tietty näiden supistelujen mukaan mennään, vasta kun 35 viikkoo on täynnä saa kuulemma alkaa niitäkin houkutteleen tulemaan. Siihen asti pitää rauhottaa jos pahoiksi äityvät. Mutta mitä vielä, päivä reissussa ja meikän olo on mitä parhain (pankkitilin ei niinkään ;) ).

Piiiiiiitkään aikaan mun olo on loistava, ei kipeitä suppareita, eikä pehemmin muutakaan vaivaa, ihanaa :heart: Ensi viikolla esikoinen jää pois hoidosta ja mies on vielä pari viikkoa töissä, joten silleenkin hyvä, että olo sen nyt sallii...kunhan tämmösenä pysyy. Massun koko muuten huikeat 31,5 :)

Aniit mulla ei tullut tippaakaan maitoa ennen synnytystä, mutta pari päivää synnytyksen jälkeen tissit suihkus maitoa. Pianhan se tuosta sitten tasottu vauvan tarpeisiin sopivaksi.

Onko muuten kokemuksia maidon luovutuksesta? Mulla tuli viimeksi niin paljon, että sillä määrällä ois helposti voinut luovuttaa, en kuitenkaan silloin jaksanut, kun kaikki oli kummiskin uutta. Nyt oon asiaa miettinyt, oikeestaan siksi, kun pelkäsin/pelkään vieläkin vähän niin, että tämä baby syntyy keskosena ja nuillehan tuo on tosi tärkeää. Pelkään vaan, että on aikamoinen rumba.

Masennus mulla ei koskaan sitä todettu, koska neuvolassa silmät kirkkaina sanoin, että kaikki hyvin. Kuitenkin näin jälkeen päin oon miettinyt, että lievä masennus varmasti oli, 4kk olin jotenkin niin eristäytynyt, pelokas, jotenkin en oma itteni. Toisaalta en kehtaa masennukseksi myöntää, sillä tutullani oli niin paha, että ei ees välittänyt vauvasta, vaan esikoisesta, oli tosi rankaaa myös lähipiirille ja isovanhemmat saikin suuren roolin arjessa. Mieheni oli ainut kelle asiasta puhuin ja hänen tuellaan noista kuukausista selvisin, mutta jos en olisi hänelle voinut puhua olisin ollut tosi eksyksissä. Itseänikin nyt pelottaa, että jos taas tulee tai pahem pana, kun on tuo esikoinenkin, niin ei oo enää niin helppoo olla omissa maailmoissa, toisaaltahan voi myös auttaa.

Tsemppiä kaikille helteistä kärsiville :hug:

Nyt syömään, tänään oli kolme prinkkupurkkia tokmannilla 4?, tervetuloa turvotus :)

Permis ja Veikko 32+4
 
Onko teillä jollain ollut synnytyksen jälkeistä masennusta? Kuinka se ilmeni? Miten siitä selvisi? Saitteko lääkkeet? Auttoiko?
Kuten jo aiemminkin tekstiini viittasit, niin minulle tosiaan puhkesi synnytyksen jälkeinen masennus. Aiemmin olen pitänyt masennusta lähinnä lorvikatarrina, ettei sellaista olekaan, mutta sittemmin tosiaan selvisi että mitä se oikeasti onkaan... saamattomuutta, kyvyttömyyttä iloita vilpittömästi oikein mistään, räjähdysherkkyyttä... jopa suihkussa käyminen oli suuren ponnistuksen takana.
Sinun kohdallasi "positiivista" on se, että olet aiemminkin kärsinyt jonkin sortin masennuksesta, tai luulen ainakin että sinun on helpompi tunnistaa se: itselleni koko juttu tuli ihan yllätyksenä, en olisi koskaan kuvitellut että näin voi käydä omalle kohdalleni. Eihän se mitenkään heti tullut, vaan pikkuhiljaa hiipien, ja ongelmat mieheni kanssa vain lisäsivät vettä kiukaalle. Olin ihan yksin, vailla tukiverkostoja ja lopulta olin niin itseeni kääntynyt etten kehdannut edes viedä roskia ulos.

Miten siitä selvisi... no kuten tosiaan sanoin, asiaan saatiin heti apua kun ongelmalle saatiin nimi. Neuvolassa osasivat laittaa viestiä oikeaan suuntaan ja kävin jokusia kertoja avautumassa tunteistani ja kaikesta psykiatriselle sairaanhoitajalle. Lääkkeetkin oli tarkoitus ottaa käyttöön (huomattiin vasta aika myöhään), mutta siinä samaisessa hötäkässä huomasin olevani uudelleen raskaana.

Miehen kanssa asiat menivät niin pahasti pieleen että lopulta olin jo suurinpiirtein pakannut kimpsuni, kampsuni ja vauvan ja muuttamassa pois. Tämä iso riita herätti oikeastaan koko porukan: mitä helvettiä me oikein ollaan tekemässä? Meidänhän piti rakastaa ja tukea toisiamme!

Siitä se sitten lähti: miehen käytös ja osallistuminen alkoi hiljalleen muuttua ihan täysin, aloin saada apua vauvan ja- kodinhoidossa ja mieskin huomasi pitävänsä siitä. Aloimme hiljalleen pistää hakemuksia isompaan asuntoon lähempänä ihmisiä ja palveluja, ja muutenkin teimme kaikkemme, mikä vaan voisi helpottaa minun pahaa oloani. Sen tosiaan huomasimme, että jos äidillä on paha olla, koko perhe kärsii.

Tänä päivänä voin hemmetin hyvin. Rakastan tuota esikoista niin paljon ettei sitä voi mitenkään edes kuvailla, hoitaminen ja kaikki mitä teen, tapahtuu rakkaudesta, ei konemaisesti - pakosta. Mikään ei tunnu enää ylitsepääsemättömän vaikealta, ja perheenäkin voimme hienosti. Olen uskaltanut tavata uusia ihmisiä ja aloittanut ihan uuden elämän, niinkuin me kaikki. Tottakai jollain tasolla pakosti käy mielessä että entä jos masennun tämän toisenkin kohdalla, mutta nyt minusta tuntuu ettei niin pääse käymään, tai vaikka pääsisikin, niin osaisin tosiaan ajoissa tunnistaa sen ja ymmärtäisin pyytää apua.

Se että vie oman jaksamisensa parisuhteessa, tai vauvan hoidossa äärirajoilleen, ei ole mikään hyvän äitiyden meriitti. Päinvastoin, on suorastaan äidin ja koko perheen velvollisuus huolehtia siitä että kaikki voivat hyvin, varsinkin äiti. Vastuu siitä pienestä ihmisestä on iso asia kannettavaksi muutenkin, saati sitten jos on masentunut ja yksin.

Kauhea romaani, en tiedä oliko tästä sinulle tai kenellekään nyt mitään apua, mutta jos ei muuta, niin minulle tällainen ajoittainen asiasta purkautuminen on suorastaan terapeuttista :D

kielletty 33+4
 
Huh kans, luettu läpi viimeisimmästä.. Aktiivinen palsta!!!

BB on niistä miehistä jotain hyötyä. :D

Aika ihanasti oli hyviä kuulumisia, tänään on varmasti ollu tuskainen päivä monella muullakin kuin mulla. :) Vieläkin on kuuma ja hikinen olo. Ja vähän väliä kyllä supistellut, ei kivuliaasti, mutta nytkin vähä tässä sohvalla istuessa.. Tekis mieli mennä uimaan, mutta otettiin vielä strepto-näyte, joten en taida mennä ennen tuloksien saamista..

Nännipihat on täälläkin suurentunut. Mies aina vitsailee, että ne on kuin Scanian starttinappulat... :) Nännit sinänsä ei ole kasvanut.

Neuvolassa tuli käytyä. Pissa niin puhdas kuin vain voi olla (labra-testattu, ei siis virtsatietulehdusta). Hiivaa oli, mutta ennen kuuria pitää odottaa strepto-tulokset.
Painonnousu 635g/vko (taas, hui!)
HB noussut 110->117, ja rautakuuria pitää jatkaa
Hieman korkea verenpaine aluksi 132/86, toisella kerralla 128/84. Pitää tarkkailla kotona, ja tarkkailla oloa kanssa. Jos tulee pää kipeäksi, pitää mitata.
Pää hieman kiinnittynyt, mutta liikkui vielä vähän.
Vähän mietittiin, että aiheuttaisiko sperma yhtäkkiä tätä supistelua, ja ehkäpä sitten odotellaan sinne 34+ ennenkö seuraavan kerran harrastetaan seksiä. :)

Nyt on pakko lähteä suihkuun, paistun tähän sohvalle. Pitää palata kommentoimaan huomenna työpäivän yhteydessä. :)

TSEMPPIÄ KAIKILLE, huomenna pitäis olla vielä lämpöisempää!!

Vaavitar + tintta 32+5(muistaakseni)
 
Nopsa kysymys :) Oltiin tänään mökillä ja siellä oli jumalattomasti itikoita niin minäkin käytin sitten off suihketta, vasta kotona hoksasin että onkohan tästä haittaa vauvalle :whistle: Mitään älyttömiä määriä en kyllä käyttänyt, mutta sääriin ja käsivarsiin suihkuttelin
 

Yhteistyössä