ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - heinäkuussa

joku kyseli Tapiolan vakuutuksesta ( laiska kun olen en jaksa selata taaksepäin :D )
Me ollaan ainakin saatu päätös aikaa sitten, olisko tullut n.3 viikkoa hakemuksen jälkeen. Samalla tuli se varausmaksu mikä piti maksaa eräpäivään mennessä että vakuutusvaraus on sitten voimassa. Itse soittaisin tuossa tilanteessa Tapiolaan henkilölle jolle hakemus on jätetty/ylipäänsä virkailijalle ja tarkistaisin asian.
 
Ihan voittaja olo, melkein kaikki tämän päivän listasta sain tehdyksi. Ihmeiden aika ei ole ohi! Viime viikot olenkin ollut oikein saamattomuuden huippu. Vain Ikea käynti jäi myöhemmäksi. Kävitkö Treelo siellä?

IinaZ
ja muut kiitokset paljon saikkukassi vinkeistä, nyt alkaa olla toilettitarpeita lukuunottamatta kassi valmiina. Saas nähdä koska sitä tarvitaan...

Sama juttu Outiko pohje on aamuisen suonenvedon jäljiltä ollut aivan järkyttävän kipeä. Kiskoin tukisukat päälle, se helpotti hieman että pääsi edes jotenkin kinkkaamaan. Meillä on asunto kahdessa kerroksessa, useampaan otteeseen tuli tänään manattua portaita. Teki niin kipeää.

Pikkusia vaatteita on nyt pesty pari kuivaustelineellistä. Voi miten oudolta tuntui ripustaa miniatyyripotkiksia ja paitoja kuivumaan. Nämä ensimmäiset kerrat on elämyksiä, kohta ihan normaali rutiinia.

Illusia mun herkku aamusmoothie on banaania, mansikkaa, persikkaa ja lisäksi maustamatonta jogurttia ja vähän vehnäleseitä. Ripaus vaahterasiirappia. Kaikki vaan mixeriin ja valmista, Nam! Helteillä kun ei ruoka maistunut sai mukavasti mahan täytettä.

Ezmeralda
mahtava juttu, voi kun täälläkin keikahdettaisiin oikeinpäin, mutta taitaa olla tyyppi niin itsepäinen, ettei toivoakaan...

Jännä juttu, yleensä en nuku koskaan päikkäreitä, mutta tänäänkin oikein tyytyväisenä nukuin yli 2 tuntia ja silti illallakin uni maittaa. No mikäs hoppu tässä on, nukutaan kun nukuttaa.

Siitä puheenollen kauniita unia kaikille!

Tikru 35+5
 
Moikkelis :)

En oo taas kerenny ja jaksanu käydä koneella kauaa istuskelemassa ku tossa supisteli tänään ja sit olikohan päivä tai pari ku ei supistellu mut sit niitä ennen supisteli ja välillä tuli kivuliaitakin. Ni enimmäkseen oon yrittäny lepäillä ja nyt illalla ei sit tullu supisteluita ollenkaan, onneksi :)

Mulla oli viime ä-polikäynnillä paikat kiinni, mutta kohdunsuu pehmeä ja kanavaa 3cm. Mulla on perjantaina taas kontrolli ä-polilla.

Mä oon saanu ihan hyvin nukuttua yöt. Tosin viime yönä tää pikkunen yritti työntää jotenki itteään ulospäin ni vihlas aina sillon tonne ihan alavatsaan, niinku häpyluun yläpuolelle. Tuntu kyllä ilkeelle. Ja sit möykkäs hulluna et en meinannu saada unen päästä kiinni :D

Onnea Nannuzille :flower:

Nyt en tosiaan kerkee enempää kirjotella ja väsyttääkin... Mutta palailen huomenissa tai siis tämän päivän nimissä ku nythän vaihtui päivä. ;)

mertsu & prinsessa 33+3 :heart:
 
Sissihullu, meillä on tuo sama homma. Mies on suuresta perheestä ja hän on joutunut tosi nuoresta asti olemaan itsenäisempi kuin ehkä iälle olisi ollut sopivaa. Mulla taas vanhemmat hyysää vieläkin ajoittain tosi paljon.. Kysyinkin äidiltä että meinaatko todella sittenkin kun vauva syntyy niin heittää rahaa silloin tällöin kun musta se tuntuu ihan hölmölle. Tokihan mä en ole kuin vasta 22 ja opiskellut olen tähän asti eli en mä viitsi kauheasti tuosta vetää pulttia, mutta välillä rassaa kun toinen kiikuttaa jotain kakskymppistä ja sanoo että käy vaikka kahvilla jossain :LOL: Ja vaikka selittää että en tarvitse niin kuuroille korville menee. Mut hyväähän ne vain tarkoittaa ja kun ei nyt tosiaan suurista summista ole kyse... :heart:

Ezmeralda, hienoa!!! :flower:

Mä oon rasvannut itseäni ihan perus vauvaöljyllä, saa nähdä auttaako. Vielä ei mahassa ole yhtään arpea, mut reisien etupuolelle on tullut ja muutama sisäpintaan :| Mut niin kauan kun ei mahaan tule niin olen tyytyväinen vaikka voi sekin olla tietysti edessä.

Mua vähän hirvittää et mitä tää enteilee kun vielä eilen viimeisiksi töikseni katsoin vauvan kotiintulo tavarat ja vaatteet valmiiksi turvakaukaloon ja laitoin omaa sairaalakassiakin. Jotenkin takaraivossa jyskyttää että kaikki pitää saada valmiiksi NYT. Toivottavasti niille ei tulis vielä käyttöä.. Vaikka en mä toisaalta usko, tässä ollaan vielä viikolla 50. ;)

Vilma ja Elma 34+4
 
Tuosta Weledan öljystä. Ite ostin sitä Weledan raskausajan hoitoöljyä, jota laitetaan mahaan (ja ite laitan myös rintoihin) ehkäisemään arpia. Huomasin, että siinä on melkein tarkalleen samat ainesosat (kaikki samat + arpi-öljyssä jojobaöljyä ja arnikankukkauutetta lisäksi) kuin tuossa synnytykseen valmistutumisöljyssä ja niin olen sitten laittanut sitä myös tuonne alapäähän. Että jos jollain on sitä niin ei välttämättä kannata ostaa tuota toista! :)
 
Vois kyllä ehkäpä kokeilla tollasta öljyä, jos ei oo kauheen kallista. Jos se vaan vähänkin estää sitä ettei haarat repee synnytyksessä, niin oon kyllä ilomielin valmis kokeileen :D

Mahaa en oo rasvaillut enää aikoihin, mutta pitäs varmaan, kun monellehan tulee ne raskausarvet vasta ihan tässä lopussa. Vielä ei oo arpia.

Viime yönä ei taaskaan tullut uni. Täyttelin sitten aikani kuluksi vauva-kirjaa. Onko muut muuten jo hankkineet tollasen kirjan vauvalle? Mä sain omani ilmaseksi sieltä Vau-kirjasta ja ajaa kyllä asiansa oikeen hyvin.

outiko 36+6
 
Tikru70 toivotaan että sielläkin vauva muljahtaisi oikein päin.



Eilen kävin neuvolassa ja kaikki hyvin kuten tähän asti.
Paino ei ollut noussut,kaiken kaikkiaan on noussut 4kg.
Pissa ok.
Verenpaine 110/62.
Kohdunpohjankorkeus 32.
Sydämensyke 150.

Tuollaisia öljyjä en ole koskaan käyttänyt mutta olen kuitenkin pärjännyt ilman repeämiä. Voihan ne auttaa,ei niistä ainakaan haittaa ole.

Vauvakirjasta Minäkin täytän tuota vau kirjan vauvakirjaa,on tosi kiva. Meillä on kaikilla lapsilla erilaiset vauvakirjat joihin olen vielä eskarijuttuja laittanut. Isommat ovat nyt kovasti kiinnostuneita lukemaan omia kirjoja ja katsomaan vauvakuvia =)

Tänään on taas lepopäivä,ei mitään ohjelmaa.

Ezmeralda ja ötökkä 35+0 :eek:
 
Ezmeralda Tosi kiva, että vauva on kääntynyt pää meno suuntaan. =)

Mulla on sellanen Nalle Puh vauvakirja. Se on niin söpö. Kohtahan sitä pääsee jo täyttelemään. Tai oon mä jotain jo kirjoittanutkin. Lähinnä siellä kyseltiin äidin ja isän tietoja. Sit ajattelin kirjoitella vapaalla kädellä raskausajasta jotain kirjan alkusivuille. Kiva sitten verrata mahdollisiin seuraaviin raskauksiin. =)

Nyt alan siivoilemaan. Illalla baby showerit.

Mandy ja Aksu 36+1
 
Mä oon käyttänyt tota Weledan raskausarpi-öljyä monta kuukautta mahaan, ainakin tekee ihosta ihanan pehmeän. Mulla on kans pullo tota synnytykseen valmistutumisöljyä, mut en ole saanu aikaseks käyttämään sitä.. pitäs pyytää miestä hieromaan sitä, se ainakin tykkäis :p
Huomenna on äitiyspoli. Mun puolesta sais käynnistää tän synnytyksen viikon päästä jo.. pööh, mikä olo.

Meelaie & Papu 36+4
 
Nopeasti merkkailen luetuksi. Viime viikon torstaina vauva oli vielä perätilassa, torstaina menen taas tarkistuttamaan tilanteen. En ole ainakaan huomannut, että vauva olisi kääntynyt.. Torstaina varataan aikaa äitipolille, tulee kuulemma jonnekkin 37 viikon tienoille aika sitten. Kääntöyritystä ne ei todnäk ala edes kokeilemaan, kun istukka edessä. Vai onko muilla kokemusta tästä? Muutama viikko on aikaa vauvelilla kääntyä, muutoin on leikkaus edessä.

Suonenvetoon kannattaa kokeilla, että juo paljon vettä, laittaa sukat yöksi jalkaan, ja syö esim. banaania, jossa on magnesiumia. Mulla ainakin on auttanut. Huomaan heti, jos olen juonut liian vähän nesteitä, niin yöllä kramppaa pohje.

iitu 34+2
 
Pikaista kommentointia tässä viimeisten työpäivien aikana..

Vauvakirjoista me tehdään ns.albumia (scrap-booking-meiningillä), eli ultrakuvia laitetaan (muistakaahan skannata ne ja tulostaa kuviksi, ultralaitteiden kuvat "haihtuu" vuosien saatossa).. Lisäksi siihen tulee vatsakuvia, ollaan menossa oikein studioon kuvattavaksi, mies tulee myös. Ja albumiin sitten kerätään kuvia ja kirjoitetaan tekstiä jne. liimaillaan kaikkea ylimääräistä sälää.. Oon samalla tyylillä tehnyt ulkomaan reissuista yms. (mukana kuitteja, lappuja, lehtiä, lentoliput yms.), ja niitä on mukava sitten vieraidenkin katsella, kun on jotain muutakin kuin pelkät kuvat.

Tuota raskausajan öljyä alapäähän mun on ostettava. Niin aralta tuntuu paikat, ei enää edes seksi oikein maistu, kun paikat ovat arkana. Varmasti repeää jostakin, tiedän sen jo valmiiksi. :)

Vaavitar + tintta
 
Heippa

Sairaalakassi...Meillä ainakin täällä Tampereella saa sairaalasta purkilliset noita nännirasvoja, kaikkia plaatuja on saatavilla. Ja myös rintakumit saa sairaalasta, kun pyytää. Eli ite en noita mukaan pakkaile, vaikka varmasti tuun tarviin. Lisäksi herkut ja lehdet saa tuoda mies sairaalaan, hänhän ihan loukkaantuis jos ne ite pakkaisin, pitäähän sitä vaimoa saada hemmotella kovan urakan jälkeen :) Mutta tietää kyllä sen, että ilman lakua ei oo tulemista ;)

Tapiolan vakuutus...meillä kanssa kesti ja kesti. Mies soitteli sinne, kun se 3kk raja alko tulla eteen. Sanovat että kiirus on kova ja siksi kestää, mutta että hakemus on ok, kun on ennen tota 3kk lähetetty. Mies sano, että halutaan kummiskin päätös nopsaan, että voidaan sit hakea muualta jos eivät meille anna ja tuosta puhelusta n. viikossa tuli positiivinen päätös ja samalla sit myös se varausmaksu. Luulen, että nää missä pitää selvitellä asioita, mullakin kun noitä käyntejä polilla oli aika monta, kestää kauemmin. Vaikka eivät mulla vauvaan oikeestaan liittyneet, vaan niihin masukipuihin ja virtsatiekivi epäilyihin.

Raskausarvet...mulla tuli esikoisesta ihan viimeisinä viikkoina, yhtäkkiä vaan kyljet repes, tais mennä siinä, kun laskeutu. Nyt en oo erityisemmin rasvaillut, viimeksi siis rasvasin monta kertaa päivässä, joskin ihan perusvoiteilla.

Vauvakirja pitäs mennä uudelle tulokkaalle ostaan, vaikka niitä ristiäisissä yleensä saa lahjaksi. Ite haluan kuitenkin alkaa jo heti täytteleen tuota kirjaa, ristiäiset kuitenkin vasta 2kk iässä. Meillä kanssa esikoinen lukee tuota omaansa innoissaan, varsinkin tän raskauden aikana. Ja ite luen omaani porukoilla käydessä, äiskällä on myös vanhat neuvolakortit tallessa ja niitä sit vertaillaan ja hirmu samoin näyttää äiskän ja tyttären odotukset menneen ja liskäksi imetykset yms. Lisäksi hänellä on oma neuvolakorttinsa tallessa ja katottiin just, että äiskä oli saman pituinen kun aloitti koulun, kun meidän jäbä on nyt :LOL:

Esikoinen hoitoon...meillä on tarkoitus pojan lähteä mummin ja papan luo maalle ennen h-hetkeä, se vaan, että koska tuo h-hetki on??????? Äiskä palailee pariksi viikoksi tän viikon jälkeen töihin, joten sen jälkeen varmaan joskus poika lähtee, vähän mun oloo seuraillen. Naapurit on kyllä luvannut olla pojan kanssa sen aikaa, että tänne ehtii jomman kumman vanhemmat (100km, molemmilla), myös yöllä. Mutta kesälomaikaan hekin tietty paljon pois, vaikka tuossa pari naapuria onkin kelle voi jättää. Pikkusisko palailee tänne kesätöistä elokuun alun jälkeen, joten sit ei enää hätää, kun asuu tossa ihan parin kilsan päässä. Mieliisti en sinne kummiskaan yksin menisi, miehen läsnäolo on tärkeempi kuin mikään puudute :)

Mukavia showereita mandy, pitäkää hauskaa :)

Mie meinaan tänään vaan lepäillä, äiskä tulee pariksi päiväksi, että päästään huomenna miehen kanssa pelkopolille ja muutenkin oleen pojan kanssa. Mä olen ihan puhki, kun herran kanssa ollaan sellanen reilu pari tuntia aamulla ulkona, sit lounasta ja maalausta, aksartelua, leikkiä yms. ja ei tietenkään enää päikkyjä...sit päivällistä. Eilen kruunattiin päivä vielä lähtemällä särkänniemeen ja kotiuduttiin kasilta, huh. Onneksi on muuten hyvä olla, ei jaksais muuten. Mies ja poika ottivat nyt kausikortit, niin voivat sit käydä siellä heilumassa harvasepäivä ja mamma voi lepäillä, ihanaa siis mies jää ensi viikosta kotiin ja voin keskittyä kerään voimia tulevaa koitosta varten :) Ja just tossa kaverille totesin, että ei tarvi kyllä olla huolissaan kiloista, päivät tulee varmasti oleen yhtä menoa ja melskettä, siinä ei voi olla kilot karisematta ja lisäksi tiiän, että kun miehen auto kaartaa pihaan, tämä mamma syöksyy jumppaan, nyt on niiiiin pitkä aika ettei oo päässyt.

Huh tulipa tekstiä...nyt olo niin poikki, että laitan pojalla videon pyöriin ja meen maalaan yhen tuolin, muuten sotku on sellasta, että ei jaksa sitä siivota. Ja vielä piti kehasta, että viikonloppuna sain siivottua kaikki kaappit ja lokerot...jos joskus niin jouluna ja vauvan tullessa mä selvästikkin meinaan viettää aikaani kaapeissa ;) Vauvan tamineet on pesty ja kaikki muutenkin valmista, eli nyt vaan lomailua ja paaaaaljon jädee :)

Mukavaa päivää kaikille!

Permis ja Veikko 34+1
 
IItu. Mulla sama homma edessä istukka, eikä lähetä kääntämään. On edelleen perätilassa tai ainakin uskon nii ku en oo huomannu et olis kääntynyt. Alhaalla tyhjää ja ylhäälle pönnää =) . Mulla huomenna viikko37 täynnä ja torstaina katotaan jos ei oo kääntyny nii sit leikkaukseen.

Tinuli71+ Morttiina 36+6
 
Onnea poksuttelijoille! Täällä kanssa yksi. =)

Ezmeralda kiva että vauva on kääntynyt.

Raskausarpia ei ole masuun vielä ainakaan tullut. Rasvaillut olen joka päivä niin kuin normaalistikin mutta nyt raskausaikana normaalia paksummalla ihan tavallisella perusvoiteella kun tuntuu iho kuivuvan ihan kauheesti.

Vauvakirja tuli meillekin Vau-kirjalta mutta en ole vielä saanut aikaiseksi aloitettua sitä täyttämään.

Vaavitar hyvä kun sanoit ultrakuvien skannauksesta. =)

Mulla on tänään ensimmäinen äippälomapäivä! Ja kun aamulla kävin kävelyllä ja menin yhden pian valmistuvan kaupan ohi ja huomasin että on tuttuja miehiä siellä töissä niin tuli aika haikea olo. Hassua kun muut meni loman jälkeen töihin ja mä jäin kotiin!

Eilen illalla oli paikat vähän kipeät. Johtui varmaan siitä vauvan asennon ronklaamisesta.

Päksäkkä 35+0 :heart: POKSIS
 
Terve!

Täällä taas koko perhe flunssassa, toinen kerta jo tässä parin kuukauden aikana :/ Poika oksensikin eilen, kun on niin limaa täynnä, eikä osaa niistää kunnolla. Yöllä en saa juurikaan nukuttua, kun lapset yskii ja itselläni on kurkku kipeä, nenä tukossa ja "ihana" närästys tästä raskaudesta johtuen. Täytyy toivoa että olo helpottais pian!

Mä en ole käyttänyt tuota öljyä yhdenkään raskauden aikana. Tuskin siitä mitään haittaa ainakaan olisi kuitenkaan... Esikoisesta tehtiin episiotomia synnytyksessä, toisesta tuli pieni repeämä, josta selvisin parilla tikillä. Sen verran ainakin voin sanoa, että luonnollinen repeämä parani mulla paljon paremmin, kuin episiotomia! Toivottavasti mulle ei sitä tarvi tässä synnytyksessä tehdä.
Synnytyksen jälkeen käytin joskus sitä Ceridal-öljyä. Imetys aikana mulla aina kuivuu limakalvot niin pahasti :|

Sairaalakassista vielä sen verran, että mä oon kyllä joka kerta ostanut sitä varten ihan uudet kosmetiikkatarvikkeet, ettei tarvi lähtöhetkellä enää pakkailla mitään. Mä oon ainakin sen verran hajamielinen, että muuten varmaan puolet tarvikkeista unohtuis :LOL:
Onneksi tietysti mieskin saa tuotua sitten vierailuillaan kaikkea mitä tarvitsen!

Mä en ole vielä ostanut vauvakirjaa. Meillä on tytöllä vaaleanpunainen ja pojalla vaaleansininen kirja, en nyt muista äkkiseltään mikä sen kirjan nimi on. Tälle uudelle tulokkaalle ostan sitten samanlaisen, kunhan saadaan tietää, kumpaako väriä tarvitaan=)

Mandylle Hauskaa baby showeria!!!

Olikohan mulla vielä jotain... en mä muista enää, oli monta asiaa mielessä joista ajattelin kirjoittaa! No, ehkä mä palaan sit myöhemmiin tänään koneelle vielä... Nyt syömään, alkaa ruoka olemaan valmis :p

RangaTanga 34+2 :heart:
 
Mullakin on semmoinen Nalle Puh-vauvakirja. Aloittanut myös täyttää sitä vähän, tai sen verran kun sitä on pystynyt. Otan sen mukaan tuonne sairaalaankin, niin voi siellä täytellä sitten lisää.

Pakkasin eilen sairaalakassin, ainakin sen verran mitä sinne pystyi etukäteen laittamaan. Kirjoitin jääkaapin oveen itselleni (ja miehelle jos en itse ehdi pakata) listan, jotka tulee vielä laittaa sinne kun pamahtaa.. Sain hyviä vinkkejä kun googlasin sairaalakassin sisällöstä juttuja, kaikkea mitä ei edes ole tullut ajateltua. Tässä on linkki jos kiinnostaa.http://www.huvitutti.net/arki/synnytys/tietopistesynnkass.html

Menen tekemään nyt jotain muka hyödyllistä.. vähän tekemisen puutetta toisinaan :D

Zinnie 36+4
 
unikuu108
äh.en muista enää mitä mun piti kommentoida..

ai niin..
outiko.mä näin susta unta viime yönä. :LOL:
mulla olikin mahassa kolmoset. tai siis uni oli tällainen:
olin mummilassani jossa oli tätini joka on th ja se auttoi mua synnytyksessä. synnytin sis mummilassa. eka tuli tosi iso ja muhkee vauva.siis aika sokerivauva. ja sit tuli pelkkä pää jossa oli selkäranka eli kuollut vauva. (ei ollut yököttävää unessa) ja sit tuli vielä kolmas tosi siro ja pieni vauva. ja tää pieni oppi rinnalla hyvin ja ah sitä imettämistä. (mä kyllä odotan sitä taas. digasin siitä kuitenkin kaikkien siihen liittyvistä ongelmista huolimatta)
mut tää isompi vauva ei halunnut edes maistaa. se oli jotain kokoa -3kk ja nirso ja inhottava :D
ja se pieni rääpäle oli mun lellikki. ja tässä imetysvaiheessa outiko astui kuvaan. oltiin jostain syystä tuttuja mut ei oltu tiety että ollaan. ja sit sä olit saanut tetää jostain et mä kans palstailen ja olit selvitänyt missä ja sitä kautta tajunnut tuntevasi mut.
hassua. mä en ole ikinä nähnyt kenestään palstalaisista unta.

mut olin sinä unessa et saamari, kaks vauvaa.. ei prkl.. meillä on kolme lasta. en ma haluu ja jaksa. ja mietin voisinko antaa sen isomman vaikkka jollekin/adoptioon.

unikuu ja 34kait?
 
unikuu108 Heh, aika hassua :D Se on muuten jännä että unissa saattaa olla mitä ihmeellisempiä juttuja..
Itekin joskus näin unta että synnytin 5 kissanpentua :LOL: Synnytin ne vielä sillee seisovilleen ja ne vaan ihmeellisesti valui musta ulos..

Onnea poksuville =)

outiko 36+6
 
tinuli71 Onko sulle jo varattu aika leikkaukseen? Tiedätkö, että millä viikoilla suunniteltu sektio yleensä tehdään? Mulla ihan sama juttu, että alhaalla on ihan tyhjää, ja ylhäällä puskee päällä tosi kovasti.. Toivotaan, että molemmat ymmärtäis kääntyä vielä!:)
 
noni nyt uskaltaudun laittaan kans tän järkyttävän masukuvan vkolta 33. :whistle:



hah näyttipä söpöltä noin pienenä kuvana :LOL: todellisuus on kuvaakin kauheampi! tissejä kun ei ole ja bikinit ei oikein istu... :snotty: :headwall:

sainpa sitten toissapäivänä ukot siirtään makkarista kaapin vihdoin pois ja enpä malttanut olla raahaamatta pinnasängyn osia heti paikoilleen ja kasasin ihan yksikseni ja hyvinhän se mahtui tilaa jäi vielä yllin kyllin! tässä meidän pikkuisen pesä!





harmittaa kun ei saanut tuota samaa sarjaa verhoa kun pinnasuoja, viltti ja pussilakanat, piti laittaa tuo vanha!

pekunalle ja tuikkis!
 

Yhteistyössä